Hamas, liittolaiset ja Lähi-idän ”rauha”

TERRORISTIJÄRJESTÖ HAMAS, sen liittolaiset ja Lähi-idän ”rauha”

Lähi-idässä tapahtui merkittävä liikahdus, kun solmittiin 20-kohtainen sopimus, joka tähtää rauhaan. Siihen johti Yhdysvaltojen vahva diplomaattinen painostus ja Israelin tehokas sotilaallinen toiminta. Sopimuksen myötä vapautettiin 20 elossa olevaa panttivankia.

On syytä muistaa, että 7.10.2023 terrori-iskussa Hamas surmasi noin 1200 juutalaista brutaalilla tavalla ja otti 250 panttivankia. Yksinomainen tarkoitus oli pakottaa Israel merkittäviin vastatoimiin, joiden myötä Hamas halusi kääntää kansainvälisen yhteisön Israelia vastaan. Siinä Hamas onnistui uskomattoman hyvin.

Hamas on julma terroristijärjestö, joka ei piittaa omasta väestään, vaan käyttää heitä järjestelmällisesti sen ainoassa päämäärässä, jonka se ilmoittaa julkisesti omassa perustusasiakirjassaan: hävittää juutalainen valtio ja kansa.

Tämän tavoitteen mukaisesti Hamas toiminut vuosikymmenten ajan, eikä siinä pitäisi olla kenelläkään mitään epäselvää. Varsinkin tuoreet uutiskuvat ovat sen jälleen paljastaneet. Hamas teloittaa summittaisesti ja julmasti toisinajattelevia, pakottaa väestön raunioiden keskelle ja valtaa avustusreitit.

YK:n mukaan Hamas on ryövännyt 88 % avustuksista ja rahastanut niillä mittavassa määrin. Samanaikaisesti kansainvälinen yhteisö on rahoittanut tosiasiassa kaiken Hamasin toiminnan mm. 700 km tunneliverkostoa, 52 000 sisäänkäyntiä, aseistukset, jopa propagandistiset koulukirjat, joissa on järjestelmällisesti lietsottu vihaa Israelia vastaan. Suomikin on näitä rahoittanut.

Erityisesti Suomen valtamedia kuten YLE, päälehdet ja iltapäivälehdet ovat näiden kahden vuoden ajan täysin kritiikittömästi julkaisseet Hamasin tiedonantoja, jotka ovat täynnä vääristeltyä tietoa, lukuja yms.

Näin tehdessään YLE ja kumppanit ovat Hamasin liittolaisia ja syyllistyvät terrorismiin ja vihaan kansanryhmää vastaan. Tämä toiminta on järkyttävän törkeää.

Samanaikaisesti valtamedia väittää toistuvasti olevansa luotettava ja harrastaa ”faktan-tarkistusta” erityisesti niitä kohtaan, jotka eivät jaa valtamedian woke-ideologiaa ja sen syvää vihaa juutalaisia, kristillisyyttä ja USA:n konservatiiveja vastaan.

Suomen valtamedia on keskeisissä asioissa pimeyden vallassa ja sen sokaisemia. On hirvittävän surullista ja vaarallista, että niin moni uskoo sen törkeät valheet, jopa osa uskovista. Niin tehdessään he itsekin tukevat terrorismia, juutalaisvihaa ja kristillisyyden hävittämistä.

On mieletöntä, että Lähi-idän ainoa demokraattinen valtio pakotetaan neuvottelemaan sitä vihaavan ja sen hävittämistä haluavan terroristijärjestön kanssa. On käsittämätöntä, että länsimaiden vihervasemmistolaiset haluavat mieluummin sharia-lain kuin kristillisen lähimmäisen rakkauden. Me tiedämme, mitä sharia-laki sanoo monistakin asioista…

Kristittyinä meidän pitäisi tietää ja kunnioittaa Luojan päätöstä antaa Luvattu maa juutalaisille. Jumala on kaiken luoja ja omistaja. Kristittyinä meidän pitäisi muistaa, kuinka itse Herra Jeesus on juutalainen ja ikuinen pelastus on siten juutalaisista. Heiltä on myös Kirjoitukset, jumalanpalvelus, liitot, kantaisät ja kaikki siunaus.

Luuletko sinä tietäväsi paremmin kuin Jumala, kenelle Luvattu maa kuuluu ja vieläpä miksi juutalaisilla on ikuinen omistusoikeus tuohon maahan? Luvattu maa on hyvin pieni maapalanen. Jo sellaisenaan sitä on vaikea puolustaa. Mutta kun tuo maa pilkotaan palasiksi, sen puolustaminen käy mahdottomaksi. Siihen vihollinen tähtääkin.

Muukalaisetkin saavat asua Luvatussa maassa, mutta ainoastaan Israelin lakien alaisuudessa ja heidän perimmäistä omistusoikeutta kunnioittaen. Mitään historiallista palestiinan kansaa ei ole olemassa. He ovat muuttaneet sinne pääosin 1900-luvun kuluessa naapurimaista, etenkin Jordaniasta. Heitä on käytetty vuosikymmenten ajan pelinappuloina Israelin tuhoamiseksi.

Hamas ei tule luopumaan aseistaan. Heillä ei ole mitään muuta kuin aseet. Eivät he tee päivääkään työtä, eivätkä ole ansainneet rehellisesti yhtään mitään. Silti laaja kansainvälinen yhteisö on rahoittanut kaiken sekä lännen että arabimaiden toimesta.

Lähi-idässä eletään kostokulttuurissa. Koska Hamas on tapattanut omaa väkeään tuhansittain, sen terroristijoukoille kävisi huonosti, jos he luopuisivat aseista. Eikä heidän päämieskään, saatana, välitä heistä. Kun yksi työväline on kulunut tylsäksi, se joutaa hävitettäväksi.

Lähi-itä on täynnä vastaavia ryhmittymiä, joita nousee tarvittaessa kuin sieniä sateella. Konstit eivät lopu. Hamas on vain yksi monien vastaavien joukossa. Seuraavat ovat jo jonossa odottamassa vuoroaan.

Lähi-idän ”rauha” on vain väliaskel, jonka tavoitteena on Israelin hävittäminen. Siihen petolliseen rauhaan ääri-islamistiset valtiot ja ilmeisesti myös Venäjä suostuvat, jotta Israel luopuisi pääosin sen aseistuksesta ja siitä tulisi helpompi saalis.

Juuri näin Raamattu ennustaa:

Näin sanoo Herra, Herra : Sinä päivänä mieleesi tulee eräitä asioita ja sinä mietit pahan juonen. Sinä sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, käyn rauhallisten, luottavaisina asuvien ihmisten kimppuun – he kaikki asuvat muurittomissa asuinpaikoissa, joissa ei ole salpoja eikä portteja. Sinä aiot saada saalista, ryöstää ryöstettävää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on asutettu uudelleen, kansaa kohti, joka on koottu kansojen keskeltä. (Hes 38:10-12)

Kyse on ns. Googin sodasta, josta kerrotaan Hesekielin kirjan luvuissa 38-39. Hyökkääjä kuvataan tarkasti ja luetellaan kansoja, jotka asuttavat nykyistä Venäjää (Roos), Venäjän islamistisia naapurimaita, vahvasti Turkkia, Irania, Libyaa ja pohjoista Sudania.

Yllättävää on se, että Israelin lähinaapurit eivät kuulu hyökkäyskoalitioon. Mutta juuri tällaiseksi asetelma on muotoutumassa. Israelilla on pitkäaikainen rauha Egyptin ja ns. Aabrahamin sopimus muutaman lähiarabimaan kanssa.

Kuitenkin Lähi-idän varsinainen ”rauhansopimus” on vielä edessä. Siinä Israelia turvaa sen oman armeijan sijasta rauhanturvaajat, Israelin maa on jaettu kahdeksi ”valtioksi” ja Jerusalemiin on rakennettu kolmas temppeli, jossa uhrataan jälleen vanhan liiton säädösten mukaisesti. Tämän ”rauhansopimuksen” vahvistaa lopullinen Antikristus.

Mutta kuten sanottu, kyseessä on väärä rauha, petos, joka koituu Israelille ”Jaakobin ahdistukseksi”, josta Sakarjan kirjan loppuluvut kertovat. Juutalaisista tapetaan 2/3-osaa, mutta jäljelle jäävä 1/3-osa kääntyy Messiaan Jeesuksen Kristuksen puoleen. Silloin Herra saapuu kirkkaudessaan maan päälle keskelle Harmagedonin sotaa, joka on maailmanlaaja kriisi, mutta jonka ytimessä on Luvatun maan hallinta.

Näin Raamattu kertoo ja juuri sen mukaisesti Kiina on nousemassa maailmannäyttämölle ensimmäistä kertaa koko sen pitkän historian aikana. USA kenties vetäytyy tuokioksi, jotta uusi Rooma, sen diktaattori Antikristus ja sitä tukeva Väärä profeetta (silloinen paavi) pääsevät valtaan. Tuo lyhyt vaihe on uskoville vainojen ja marttyyrien aikaa.

Mutta kaikki paha joutuu tuomiolle ja Jumala ottaa näkyvän, täydellisen ja ikuisen vallan. Kirjat avataan, sanat ja teot tutkitaan, tuomio langetetaan jokaiselle. Ainoa turvamme on Vapahtaja Jeesus Kristus.

Jumalan lasten ikuinen osa on kirkkauden valtakunnassa, jossa ei ole enää valheita, syntiä, pahaa, kärsimystä ja kuolemaa. Tämän hyvän osan saamme lahjaksi.

On aika valita puolemme ja tuleva iankaikkisuusosamme. On tärkeää ymmärtää missä ajassa elämme, mutta kaikkein tärkeintä on tuntea armahtava, rakastava, pyhä Luojamme – Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Eihän kukaan muu voi antaa ikuista elämää kuin Jumalamme!