LASTEN JA NUORTEN KRISTILLINEN KASVATUS – lapsen usko, kasvatus ja evankeliointi
Miten meidän tulisi kasvattaa ja kohdata lapsia ja nuoria, jotta he omaksuisivat kristillisen uskon mahdollisimman luonnollisesti? Ovatko lapset luontaisesti avoimia Jumalan rakkaudelle ja uskolle? Tuleeko heiltä edellyttää uskonratkaisua Jeesuksen puoleen? Tarvitseeko uskovien perheiden lapsia evankelioida? Onko ratkaisun vaatiminen evankeliointia? Minkä ikäisiltä voidaan edellyttää kykyä päättää omasta iankaikkisesta kohtalosta? Mitä usko on? Miten se syntyy ja vahvistuu?
Tässä on monia aivan keskeisiä kysymyksiä, joihin meidän on hyvä löytää raamatullisia vastauksia ja näkökulmia. Ymmärtämällä ja toimimalla oikein voimme olla siunaukseksi lapsille – väärät lähtökohdat johtavat vääriin käytäntöihin ja voivat vahingoittaa lapsen kristillistä uskoa.
LÄHTÖKOHTA: Mitä on kristillinen usko?
Usko on Jumalan lahja ja teko ihmisessä. Ihminen itse ei voi tuottaa aitoa uskoa. Pohjimmiltaan usko on Jumalan läsnäoloa ihmisen sisimmässä ja sen syvää, alitajuista tiedostamista. Paavali kuvaa tätä uskon kokemusta: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Room 8:16).
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja puhalsi häneen elävän hengen. Vain ihminen kykenee olemaan yhteydessä Jumalaan. Tämä yhteys toteutuu hänen henkensä kautta. Jumalan Hengen läsnäolon paikkana on juuri ihmisen sisin henki. Ihminen on kolminaisuus kuten Jumala: yksi ihminen – ruumis, sielu ja henki.
Usko on Jumalan läsnäolon tiedostamista ja luottamusta häneen. ”Usko on luja luottamus” (Hepr 11:1). Usko on pelastavaa yhteyttä Jumalaan Kristuksen kautta. Se ei ole vain totena pitämistä vaan ennen kaikkea persoonallista, pysyvää yhteyttä. Usko on sydämen, sisimmän lepoa Jumalassa. Ihmisen mieli voi samanaikaisesti kysellä, pohtia ja epäilläkin joitain yksityiskohtia. Usko on ihmisen elämän perussuunta kohti Jumalaa. Epäusko on tietoista ja kokonaisvaltaista Jumalan torjumista ja hylkäämistä. Epäily voi olla hedelmällistä, jos se johtaa kyselyyn ja vastausten etsimiseen ja löytämiseen – kuten opetuslapsi Tuomaan kohdalla.
Mitä usko antaa?
Uskon ytimessä on Jumalan ja ihmisen välinen yhteys. Se merkitsee pelastusta, syntien anteeksisaamista ja ikuisen elämän lahjaa. Uskon kautta ihminen saa ajallisia siunauksia, johdatusta, varjelusta, huolenpitoa, isällistä kasvatusta, rakkautta, palvelutehtäviä ja armolahjoja.
Mikä on uskon kohde?
Aito kristillinen usko on yhteyttä ainoaan todelliseen Jumalaan, joka on persoona – Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala ilmoittaa itsensä Sanassaan, Raamatussa. Aito usko ja Pyhän Hengen työ johtavat ihmisen luottamaan Raamattuun Jumalan Sanana, sekä tutkimaan sitä ja soveltamaan sitä omaan elämäänsä. Sanan ytimessä on Kristus, joka on kristillisen uskon keskeinen kohde. Hänestä avautuu koko Jumalan ja elämän todellisuus. Hän ihmiseksi tullut Jumalan Poika, joka sovittaa syntimme ristillä ja ylösnousemuksensa kautta tarjoaa ikuista elämää Jumalan yhteydessä.
Kristillisellä uskolla on siten selkeä ja luovuttamaton sisältö, joka on sidottu Raamattuun. Kristillisen uskon tiivistelmänä on Apostolinen uskontunnustus, joka on kaikkien kristillisten kirkkojen ja seurakuntien hyväksymä.
MITEN USKO SYNTYY?
Usko tulee Jumalan, Kristuksen Sanan kuulemisesta (Room 10:17). Jumalan Sana on siemen, joka lähtee kasvamaan ihmisen sydämessä ja mielessä. Jumalan Sanalla on kolme päätehtävää:
- laki paljastaa ihmisen todellisen luonteen syntisenä, itsekkäänä ihmisenä, joka on tuomionalainen
- evankeliumi tuo ihmiselle armahduksen ja uuden elämän Kristuksessa Jeesuksessa
- kristillisenä kehotuksena laki (ilman tuomiota) ohjaa uskovan kristillistä elämää
Usko syntyy, kun ihmisen sydän avautuu Jumalan Sanalle, joka synnyttää luottamuksen Jumalan armoon ja rakkauteen Kristuksessa, herättää ihmisen omaatuntoa ja ohjaa Jumalan tahdon viitoittamaa elämää kohden. Uskon syntymistä tukevat kristillinen kaste ja ehtoollinen, joissa Jumala välittää ja vakuuttaa armoaan ja rakkauttaan ihmistä kohtaan.
Usko voi syntyä jo lapsuudessa tai vasta aikuisiällä. Uskosta voi myös luopua hyvin tietoisena ja kokonaisvaltaisena ratkaisuna. Usko voi syntyä pitkänkin prosessin hedelmänä tai äkillisenä kääntymyksenä.
PELASTAAKO RATKAISU VAI USKO?
Raamatun esimerkkejä
Raamatun mukaan: ”Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu”. Usko tulee Jumalan Sanan kuulemisesta. Usko syntyy ihmisen sydämessä, kun hän hyväksyy Sanan ja sen julistaman Kristuksen. Raamatussa näemme monia esimerkkejä, kuinka evankelistat ja apostolit julistivat evankeliumia. Usein lopputuloksena oli, että kuulijat tulivat uskoon. Mutta – yllättävää kyllä – yhdessäkään kohdassa ei kerrota, että kuulijoilta vaadittiin ratkaisua tai tietyn pelastusrukouksen ääneen rukoilemista. Usko syntyi kuulemisen kautta ihmisen sydämessä.
Sisäinen prosessi, ei ulkonainen kaava
Uskon syntyminen on ihmisen sisäinen prosessi, joka on Jumalan Pyhän Hengen työtä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo. Se ei ole sidottu julistajaan, seurakuntaan, kirkkotilaan tai mihinkään muotoon tai kaavaan. Kyse on Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta, jota ulkopuolinen ei voi tyhjentävästi arvioida.
Raamattu ei siten edellytä ihmiseltä sellaista ratkaisua ja kaavaa, johon me herätyskristityt olemme tottuneet. Yksittäinen ratkaisu ei pelasta vaan usko. Ratkaisu voi olla epäaito tai hetkellinen tunteenomainen kokemus, joka ei kanna sen pidemmälle. Käden nostaminen tai rukouksen toistaminen ovat vain ulkoisia muotoja, joita Raamattu ei edellytä. Pelastuksen kannalta ratkaisevaa on ihmisen sisäinen usko, jonka kohteena on Jumala ja Kristus. Ajan myötä aito usko tulee myös ulkoisesti näkyväksi – sille tulee antaa aikaa.
Ulkoiseen, näkyvään ratkaisuun voi liittyä aito uskoon tulo. Ne voivat täydentää toisiaan. Mutta ulkoinen kaava ei välttämättä aina tuo mukanaan uskoon tuloa. Ihminen voi kokea ulkoisen mallin sosiaaliseksi pakoksi tai muuten ahdistavaksi. Hän ehkä torjuu ulkoisen mallin seuraamisen tilanteen ahdistavuuden takia ja saattaa kokea, että nyt hän torjuukin Jumalan. Painostus voi tukahduttaa uskon syntymistä.
Elämän suurin ratkaisu
Uskoon tulo on elämän suurin ratkaisu. Siinä päätetään omasta iankaikkisesta kohtalosta. Näin suuri päätös vaatii aikaa ja pohdintaa. Julistaja saattaa yrittää pakottaa ihmistä tekemään ratkaisun – omista itsekkäistä motiiveista käsin: ”tulipa taas viisi ihmistä uskoon minun kokouksessani…”.
Aito uskonratkaisu syntyy mielestäni parhaiten omassa hiljaisuudessa Jumalan kasvojen edessä. Tätä on edeltänyt Jumalan Sanan kuuleminen Raamatun äärellä tai uskovien todistusten ja julistuksen kautta. Lopulta ns. ratkaisu ei pelasta vaan usko. Ratkaisu voi olla yksi tie uskoon, mutta ei ainoa.
MITÄ ON LAPSEN USKO?
Jeesus asetti lapset uskomme esikuviksi:
- ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt 18:1-3)
- ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut nämä viisailta ja älykkäiltä mutta olet ilmoittanut ne lapsenmielisille. Näin, Isä, sinä olet hyväksi nähnyt”. (Luuk 10:22)
- ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, ei pääse sinne sisälle. Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heidät”. (Mark 10:13-16)
Lapsi on luontaisesti avoin Jumalan rakkaudelle
Raamatun opetuksen ja elämän arkikokemuksen valossa lapset ovat luontaisesti avoimia Jumalan rakkaudelle ja Jumalan Sanalle. Juuri tätä Jeesus korostaa em. opetuksissa. Kunpa me aikuisetkin olisimme sellaisia!
Usko tulee Jumalan Sanan ja evankeliumin kuulemisesta. Lapsi kaipaa tätä kuulemista. Hän ottaa Sanan ja Kristuksen vastaan luontaisesti eikä vastusta sitä. Sanan vastaanottaminen on aitoa uskoon tulemista ja siinä kasvamista.
Täysivaltaista kristillistä uskoa ikätason mukaan
Lapsen usko on aitoa kristillistä uskoa. Sen kautta lapsi elää Jumalan yhteydessä, hänen lapsenaan. Hän on Kristuksen sovitustyön kautta armahdettu ja pelastettu.
Lapsen usko poikkeaa aikuisen uskosta siinä, että se ei ole niin käsitteellistä ja tarkasti tiedostavaa. Tämä liittyy lapsen luonnolliseen kehitykseen. Pienen lapsen ajattelu on vielä hyvin konkreettista ja lapsenomaista. Kristillisen uskon tiedostaminen ja ymmärtäminen liittyy lapsen kehitysvaiheisiin. Lapsi ei vielä pysty aikuisen tasoiseen ajatteluun ja uskon analysoimiseen ja prosessointiin.
Silti lapsen usko on täysivaltaista kristillistä uskoa: se välittää saman Jumalan todellisuuden ja armon kuin aikuisen usko. Usko onkin luottamista – ei viime kädessä ymmärtämistä. Edes me aikuiset emme pysty täysin ymmärtämään elämän ihmettä ja Jumalan äärettömyyttä (avaruuden mittaamattomuutta, dna:n toimintaa, solujen määrää tai Jumalan olemuksen äärettömyyttä, Kristuksen ihmiseksi tulemista tai sovitustyön ja Jumalan rakkauden syvyyttä ja laajuutta). Me luotamme, vaikka emme täysin ymmärrä.
Lapsen usko pelastaa
Lapsen usko riittää pelastukseen. Jeesus ei vaatinut lapsilta uskonratkaisua. Lapset olivat avoimia Jeesuksen rakkaudelle. Jeesus siunasi lapset. Hän ei vaatinut lapsilta uskonratkaisua, koska se ei ollut tarpeellista. Heillä oli jo usko. Heidän uskonsa ei ollut vain jotain juuri ja juuri vaatimukset täyttävää vaan se oli esimerkillistä.
Lapsen usko on siis aitoa, pelastavaa kristillistä uskoa. Se ei riipu lapsen ymmärryksen tasosta. Sama pätee syvästi kehitysvammaisiin ja dementoituneihin, koomassa tai kuolemassa oleviin vanhuksiin ja sairaisiin. Nukkuessammekin olemme uskovia, vaikka emme sitä tiedosta. Usko on Jumalan läsnäoloa lasten ja aikuisten sydämissä. Se ei riipu iästä, terveydestä eikä ymmärryksestä.
LAPSEN JA NUOREN VASTUU ELÄMÄSTÄ JA USKONRATKAISU
Suomen lain edessä
Suomen lain edessä vasta 18-vuotias on täysivaltainen, vastuullinen aikuinen. Perheessä lapsi ja nuori eivät kanna aikuisen vastuuta. Vanhempien ja yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia lapsista ja nuorista kunnes he kykenevät pitämään itsestään huolen. Tähän kasvaakseen lapsi ja nuori tarvitsee ikäkautensa mukaista vastuuta, jota aikuiset tukevat.
Jumalan edessä
Vaatiiko sitten Jumala, että lapset ja varhaisnuoret päättävät omasta iankaikkisesta kohtalostaan? Ei varmasti vaadi. Se olisi vastoin Raamattua ja lasten kykyä kantaa vastuuta itsestään. Lapsi ei pysty siihen riittävän vastuullisella tavalla. Sellaisen vaatiminen saattaa olla jopa hengellistä väkivaltaa ja uskon turmelemista.
Ratkaisun vaatimus siirtää lapsen uskon painopisteen Jumalasta ihmiseen
Lapset ovat avoimia Jumalan Sanalle ja Kristukselle. Kuulemisen kautta he ottavat Jumalan vastaan. Vanhempien ja seurakuntien tehtävänä on opettaa Sanaa ja osoittaa aitoa rakkautta lapsia kohtaan. Niinpä uskonratkaisun vaatiminen mitätöi aidon uskon, joka lapsella jo on. Vaatimisella viestitetään: sinun uskosi ei olekaan uskoa. Vaikka uskot Jumalaan, Jeesukseen ja Raamattuun, se ei olekaan oikeaa uskoa; se ei riitä. Nyt me annamme sinulle oikean uskon, kun teet meidän käskymme mukaisesti, teet ratkaisun ja toistat nämä sanat.
Uskovalle / uskovan perheen lapselle uskonratkaisu ei tuo mitään lisää. Pahimmillaan se turmelee Jumalan työtä lapsen sydämessä ja siirtää uskon painopisteen Jumalasta ihmiseen itseensä. Me ihmiset emme voi antaa uskoa toiselle. Vain Jumala voi – Sanansa, Jeesuksen ja Pyhän Hengen kautta. Aikuisen vastuulla on Sanan opettaminen ja rakkauden osoittaminen.
LAPSEN USKON KASVUYMPÄRISTÖ
Hengellinen tai ei-hengellinen ympäristö
Lapsi on luontaisesti avoin Jumalalle. Jos hän kasvaa uskovassa perheessä ja seurakunnan yhteydessä, hän kuulee Sanaa ikätasonsa mukaisesti. Lapsi saa uskon jo hyvin varhain.
Itse ajattelen, että jokainen lapsi ensihetkistään alkaen on Jumalan pelastavan armon alaisuudessa Kristuksen sovitustyön kautta. Jumalan läsnäolo ja usko eivät ole pohjimmiltaan ymmärtämistä, vaikka sen merkitys korostuu tultaessa aikuisikään. Jumalan lapsena hän ottaa iloiten vastaan Taivaallisen Isän Sanan ja kasvaa uskossa, kun sitä ruokitaan.
Lapsi, joka kasvaa ei-uskovassa perheessä ja vailla seurakuntayhteyttä, ei saa hengellistä ravintoa. Jossain vaiheessa hän kuolee hengellisesti. Lapsen vastuun näkökulmasta katsoen, uskon, että lopullinen hengellinen kuolema voi tapahtua vasta noin 14-ikävuoden paikkeilla riippuen nuoren kypsymisestä, joka on yksilöllistä. Tätä ennen tällaisen varhaisnuoren hengellisyys voi olla hyvin ohutta. Itse koin lapsen uskon sammumisen noin 15-vuotiaana. Uskoon tulin jälleen 25-vuotiaana.
Ei-uskovan perheen lapsen tai nuoren evankeliointi
Edellä lausuttuun nojaten katson, että uskonratkaisua ei tule edellyttää alle 15-vuotiailta. He eivät vielä kykene kantamaan vastuuta omasta ikuisuudestaan. Sen sijaan heitä tulee kutsua mukaan lasten ja nuorten toimintaan, sekä henkilökohtaisella tasolla todistaa ja julistaa. Evankeliointi ei ole uskonratkaisun vaatimista vaan lain ja evankeliumin julistamista synnintunnon herättämiseksi ja Kristuksen armon omistamiseksi. Sydän voi avautua ilman hetkellistä ratkaisua ja ulkoista kaavaa.
Uskoon ei tule pakottaa ketään. Usko on vapaaehtoista ja rakkauteen perustuvaa. On annettava tilaa ihmisen kypsymiselle, jotta usko voisi olla mahdollisimman aitoa ja levollista.
KASVU USKOSSA
Sidottuna ikäkausien mukaisiin kehitysvaiheisiin
Ihminen on kokonaisvaltainen olento – henki, sielu ja ruumis. Ihminen kasvaa fyysisesti ja psyykkisesti eri ikäkausille ominaisten kehitysvaiheiden mukaan. Hengellinen kasvu on osittain sidottu näihin kehitysvaiheisiin.
Ihmisen tahto, kyky kantaa vastuuta ja kyky ymmärtää kasvavat ja kehittyvät iän myötä. Kristillisen uskon käsittäminen ja soveltaminen omaan elämään seuraavat luonnollisia lainalaisuuksia. Samanaikaisesti hengellinen käsityskyky on sidottu Pyhän Hengen työhön: hengellisiä asioita ei voi käsittää ilman Pyhän Hengen valaisevaa työtä. Pelkkä luonnollinen ihminen ei ymmärrä Jumalan salaisuuksia. Samalla Jumalan Henki kunnioittaa luomistyötään ihmisen kohdalla ja toimii ihmisen kehityksen mukaisesti.
Kasvu uskossa liittyy sekä ihmisen luonnolliseen kasvuun että Jumalan Pyhän Hengen kasvattavaan työhön. Lapsen ja nuoren ikäkaudet on huomioitava kristillisessä kasvatuksessa. Lapselta ja nuorelta ei saa vaatia mitään sellaista, mikä menee hänen kehitysvaiheensa edelle. Uskonratkaisu on sellainen vaatimus.
Hengellinen kasvu
Hengellisen kasvun myötä ihminen ymmärtää syvemmin ja täsmällisemmin Jumalan ilmoituksen ja tahdon, hänen uskonsa tulee tiedostetummaksi, hän käyttää syvemmin ja vastuullisemmin tahtoaan. Hän vastaa teoistaan ja elämästään itsenäisesti Jumalan ja ihmisten edessä.
Kasvu uskossa on Jumalan armon, kristillisen elämän ja oman syntisyyden yhä syvempää tajuamista. Kristus ja risti tulevat tärkeämmäksi. Luottamuksen kohteena on syvemmin Jumala – ei omat teot. Uskova kasvaa myös palvelemaan ja huomioimaan lähimmäisensä.
LAPSUUSIÄN JA NUORUUDEN AIKAISET USKONRATKAISUT
Mikäli uskovan perheen lapsi tai nuori on tehnyt ns. uskonratkaisun, oletan, että varsinaisesti kyseessä on uskon vahvistaminen tai uudistuminen. Jumalan lapsesta ei voi tulla Jumalan lapsi, koska hän jo on sellainen.
Hyvää vai huonoa?
Usko on voinut muuttua tietoisemmaksi, jolloin lapsi tai nuori saattanut päättää elää sen mukaan enemmän tahdonalaisesti. Tämä voi olla hyvä tai huono asia:
- Hyvää on, jos usko syvenee.
- Huonoa on, jos lapsi joutuu kyseenalaistamaan aikaisemman aidon uskonsa. Vaaditun ratkaisun myötä hän on ehkä siirtänyt uskon kohteen enemmän itseensä. Se, mitä minä itse päätän, tahdon ja teen, onkin uskoni perusta – ei se, mitä Jeesus teki puolestani ristillä.
Huolestuttava kysymys: johtaako uskovien lasten ja nuorten uskonratkaisut uskon vääristymiseen ja lakihenkisyyteen? Lisäävätkö ne luottamusta Jumalaan vai tuovatko ne pelkoja?
Ratkaisukierre vai levollinen usko?
Kuinka kauan tai pitkälle minun sitoutumiseni ja ratkaisuni riittää? Onko minun tehtävä uusi ratkaisu taas vuoden päästä? Johtaako tämä ratkaisukierteeseen ja uskon epäilemiseen, ts. sen, että pelastus on Jumalan teko Kristuksessa? Uskon päämääränä on, että opimme luottamaan Jumalan voimaan ja armoon Kristuksessa. Elämme jatkuvassa puhdistuksessa ja armossa, josta uusi elämä kumpuaa. Olemme armahdettuja syntisiä.
Pelastus on ääretön lahja – ikuinen, täydellinen elämä, jota ei voi mitata millään maallisella. Mikä on siinä ihmisen osuus? Hyväksyä tai torjua se! Usko on Jumalan ja hänen lahjansa omakohtaista hyväksymistä. Ihminen ei voi ostaa pelastusta yhdelläkään teollaan.
AIKUISEN, EI-USKOVAN RATKAISU
Aikuinen on täysin vastuussa itsestään ja elämästään. Jos hän ei ole uskossa, ts. elä Jumalan yhteydessä, pelastuakseen hänen on tultava uskoon – tavalla tai toisella. Uskoon tuleminen voi tapahtua pitkän prosessin kautta ilman ulkoisia kaavoja. Se voi tapahtua myös nopeana kääntymyksenä jossakin hengellisessä tilanteessa ulkoisen rukouksen tukemana. Olennaista on vapaaehtoisuus sekä ajan ja tilan antaminen. Vasta silloin syntyy aitoa ja kestävää uskoa. Aikuisen uskonratkaisussa ihminen tajuaa syntisyytensä ja Kristuksen sovitustyön tarpeen omalle kohdalle.
Tämän koin itse, kun tulin uskoon. Silloin rukoilin: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi elämässäni. Annan itseni ja koko elämäni Jeesukselle. Vie minut perille taivaaseen. Aamen”. Näillä sydämen sanoilla tulin uskoon yksin omassa makuuhuoneessani 25-vuotiaana. Sain harkita rauhassa. Sain levollisen ja varman uskon – olen Jumalan lapsi ja armahdettu.
KASTE JA EHTOOLLINEN
Pelastus on Jumalan teko ja lahja, jonka ihminen voi ottaa vastaan tai torjua. Emme voi lisätä siihen mitään. Jumalan Sanan armolupausten tarkoituksena on vahvistaa meitä uskossa ja luottamuksessa.
Kaste ja ehtoollinen ovat Kristuksen asettamia välineitä, joilla Jumala välittää ja vakuuttaa armoaan meitä kohtaan. Niiden ytimessä on pelastava yhteys Jumalaan, syntien anteeksisaaminen ja uudistuminen. Kastetta ja ehtoollista tulee käyttää ja opettaa niin, että ihmisen usko vahvistuu ja hän saa levätä armon todellisuudessa. Tämän tuloksena ihminen voi entistä syvemmin nojautua Jumalaan eikä itseensä.
USKON PERUSSÄÄNTÖ
Kun katson itseeni, omaan uskooni, ratkaisuihini, lupauksiini ja tekoihini, en voi koskaan olla levollinen ja varma pelastuksesta.
Kun katson Kristukseen ja Jumalan Sanaan, saan tietää: kaikki on sovitettu, olen armahdettu, olen Jumalalle rakas lapsi, olen turvassa, minulla on hänessä uusi elämä, iankaikkinen elämä!