JEESUKSEN VERTAUS: Armoton palvelija

Tämä Jeesuksen vertaus luetaan 23. sunnuntaina helluntaista. Sen teemana ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan.

 

Matteuksen evankeliumi 18:23-35

Jeesus sanoi:
 ”Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.’ Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
    Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ Mies heittäytyi maahan ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.’ Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.
    Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.
Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.”

 

VERTAUKSEN SANOMA LYHYESTI (KM)

Jeesus korostaa anteeksiantavan rakkauden merkitystä ihmisen suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Ne kytkeytyvät toisiinsa. Kun ihminen saa valtavan paljon anteeksi koko elämänsä mittaiselta matkalta, hänen tulee antaa anteeksi lähimmäiselle, joka on rikkonut kerran tai muutamia kertoja häntä vastaan.

Vertauksessa mies on velkaa kuninkaalle aivan mahdottoman suuren summan. Sen maksamiseen menisi ikuisuus. Tosiasiassa velka ei lyhentyisi vaan kasvaisi koko ajan. Mies ei lainkaan tajua velkansa suuruutta ja kuvittelee voivansa maksaa sen. Tämä kuvaa meidän ihmisten syntivelkaa ja sokeutta Jumalan edessä. Emme tajua, että olemme syntisiä, ts. itsekkäitä ja monin tavoin rakkaudettomia. Kuitenkin Jumala tahtoo antaa anteeksi. Tämän hän tekee Kristuksen sovitustyön kautta. Jeesus Kristus maksaa velkamme puolestamme. Meille se olisi mahdotonta.

Saatuaan ihmeellisesti velkansa anteeksi mies on kuitenkin äärimmäisen kova lähimmäiselleen. Tämä kertoo siitä, että mies ei ollut muuttunut. Hän ei kohdannut omaa syntisyyttään eikä siten kokenut tarvitsevansa armoa. Hänelle armo oli vain keino jatkaa syntistä, itsekästä elämäänsä.

Juuri näin ihminen haluaa omia kaikki lahjat ja siunaukset itsestään selvyytenä itselleen. Ihminen tahtoisi käyttää Jumalaa hyväksi ja elää ”halvassa armossa”, joka ei muuta ihmistä. Tämä on kuva nimikristitystä ihmisestä.

Tällainen menettely ei kuitenkaan sopinut kuninkaalle. Hän perui armonsa ja heitti miehen elinikäiseen vankeuteen. Mies halveksi kuninkaan hyvyyttä, teki majesteettirikoksen ja rikkoi lähimmäistään vastaan.

Jumala ei suostu sellaiseen, että ihminen käyttää Jumalaa ja lähimmäisiä hyväkseen. Sellaiselle menolle ei ole armoa eikä siunausta. Jumala kyllä tahtoo armahtaa, mutta sen tarkoitus on ihmisen uudistuminen rakkaudessa, joka näkyy armahtavaisuutena lähimmäistä kohtaan.

Kaiken ytimessä on anteeksiantamus. Siihen perustuu Jumalan ja ihmisen välinen suhde sekä meidän ihmisten väliset keskinäiset suhteet. Tästä anteeksiannon tärkeydestä, vaikeudesta ja siunauksesta opetti Halikon kirkon messussa Kansanlähetyksen työntekijä Jukka Kallioinen. Seuraavassa hänen hyvä, realistinen ja rohkaiseva opetus, joka kannattaa lukea huolella läpi!

 

OPETUS ANTEEKSIANNOSTA (JK)

Tämän päivän teemaksi on annettu: Antakaa toisillenne anteeksi

Jeesus sanoo: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt 6:14-15)

Tekstimme on rankkaa sanomaa. Jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Hurjalta vaatimukselta se kuulostaa. Jos tuijotamme vain noita sanoja, ahdistumme melkoisesti. Tuntuu jopa toivottomalta. Tarkoittaako Jeesus todellakin sitä, että jos minä en anna vaikkapa sukulaiselleni anteeksi, niin Jumala ei anna anteeksi minun syntejäni?

Tekstimme on pieni osa Jeesuksen vuorisaarnasta. Vuorisaarnassa Jeesus käyttää monessa paikassa hyvin voimakkaita ilmaisuja. Jeesuksen sanoma ei ole mitään pehmopuhetta.

Jeesus sanoi esimerkiksi: Jokainen, joka sanoo veljelleen senkin hölmö, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion ja se, joka sanoo sinä hullu, on ansainnut helvetin tulen… Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois.

Tällaisilla voimakkailla ilmaisuilla Jeesus haluaa pysäyttää ja herättää meidät näkemään sydämemme todellinen tila. Meidän tulisi tutkia sydäntämme niin, että ymmärtäisimme, mikä sydämemme asenne on sen takana, kun huudamme toiselle: Sä oot ihan hullu!

On mietittävä, onko se todellakin vain silmä tai käsi, joka minua viettelee, vai onko se minun syntinen olemukseni. Auttaako se mitään, jos revimme kaikki jäsenet irti? Jääkö meihin silti syntinen sydämemme?

Entä miten meidän tulisi ottaa tämä Jeesuksen sana: Jos ette anna anteeksi toisille, ei isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne?  Tämä vaatimushan liittyy Isä meidän -rukoukseen, jossa rukoilemme: Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Kun siis pyydän Jumalalta omia syntejäni anteeksi, voinko samalla jättää itselleni oikeuden anteeksiantamattomuuteen, rakkaudettomuuteen, katkeruuteen tai vihaan jotakin lähimmäistäni kohtaan? Eli todellisuudessa rukoilenkin: Anna meille meidän syntimme anteeksi, paitsi se, että minä haluan edelleen vihata ja olla katkera sille ja sille henkilölle.

Näin Jeesus panee sanojensa kautta meidät todelle tiukoille.

Ehdoton anteeksiantamus

Meille on opetettu ja edelleen opetetaan, ettei Jumalan anteeksiannolle ole mitään ehtoja. Näin todellakin on. Ei todellakaan ole niin, että ensin minä annan anteeksi ja vasta sitten Jumala antaa anteeksi. Ei ole niin, että ensin minä rakastan Jumalaa ja sitten Jumalakin rakastaa minua. Jos näin olisi, kuka meistä voisi iloiten uskoa, että syntini on annettu anteeksi?  Koskaan me emme ole täysin vilpittömiä edes synnin tunnustamisessa!

Jos ajattelemme tai jos uskallamme ajatella syvällisesti ihmissuhteitamme, niin eikö joka ikiseltä löydy sellaisia tuttavia tai tuntemattomia, joita kohtaan kokee jotain epämiellyttävää tunnetta, ehkä inhoa, kateutta, katkeruutta, jopa vihaa. Jokin asia on jäänyt kaivelemaan. Ehkä vielä vuosikymmenien päästä parjaamme jotakuta kertomalla, kuinka se ja se teki minulle inhottavan tempun tai sanoi sitä ja tätä.

Eivätkö tuollaiset ajatukset ja sanat ole merkkinä juuri siitä, etten ole antanut täysin anteeksi. Toki tiedämme sen, että sydämeen jää joskus hyvin syviä haavoja, joista paraneminen ei ole helppoa ja joiden muisto jää loppuelämäksi mieliimme. Anteeksianto ei tyhjennä muistiamme, mutta muuttaa suhteemme koettuun.

Niinpä Jeesus kehottaa meitä antamaan anteeksi ja rakastamaan jopa vihamiehiämme. Vaatimus voi tuntua ehdottomalta. Aivan kuin Jeesus ankarilla ja ehdottomilla sanoilla ottaisi meitä rinnuksista kiinni ja nostaisi seinää vastaan ja kysyisi: Et kai sinä vain valehtele Jumalalle, kun rukoilet Isä meidän -rukousta?

Mutta sitten Jeesus laskee meidät alas ja sanoo: Sinun syntisi on annettu anteeksi! Anteeksianto tapahtuu loppujen lopuksi täysin puhtaasta, ehdottomasta armosta.

Raamatun esimerkkejä Jumalan ehdottomasta anteeksiantamuksesta

Fariseus ja publikaani

Jeesus kertoi vertauksen kahdesta rukoilijasta, jotka menivät temppeliin. Fariseus ja publikaani. Fariseuksen kohdalla ei voida lainkaan puhua syntisen rukouksesta, koska hän ei kokenut olevansa syntinen, vaan erinomainen ihminen. Hän kyllä tunsi lain, mutta jostain syystä laki ei ollut saanut häntä näkemään omaa syyllisyyttään Jumalan edessä. Publikaani oli elänyt syntistä elämää julkisestikin. Hänen kohdallaan laki oli saanut tehdä tehtävänsä ennen kuin tuli rukoilemaan.

Publikaani rukoili lyhyesti: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen” (Luuk.18:13). Se riitti. Jeesus ei laittanut mitään ehtoa, vaan vastasi: ”Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.” (Luuk.18:14)

Publikaani ei luetellut erikseen joitakin synnillisiä tekoja, joita oli tehnyt. Hän tajusi olevansa kokonaisuudessaan syntinen ihminen Jumalan edessä. Hän ei pyytänyt puhdistusta vain jostakin tietysti synnistä, vaan koko syntisestä olemuksestaan. Hänen syntinsä ei ollut ainoastaan se, että oli riistänyt rahaa ihmisiltä väärin perustein. Siihen liittyi paljon muutakin syntiä.

Ryövärit ristillä

Entä ristin ryövärit? Yksi ryöväri, vaikka varmasti tiesi, että oli rikkonut yhteiskunnallisia lakeja vastaan, ei kokenut olevansa syyllinen Jumalan edessä eikä siksi myöskään anonut armoa. Ei ollut tarvetta anteeksiantamukselle. Hänen sydämensä oli paatunut Jumalan edessä ja niin hän pilkkasi Jeesusta.

Toinen ryöväreistä tajusi, ettei hän voi päästä taivaaseen, koska oli syntinen. Hän ei ollut rikkonut ainoastaan yhteiskunnallisia lakeja vastaan, vaan myös Jumalaa ja hänen lakejaan vastaan. Siksi hän ennen kuolemaansa yksinkertaisesti turvautui vierellään olevaan Jeesukseen sanoen: Muista minua, kun tulet valtakuntaasi!

Se riitti pelastamaan hänet. Jeesus vastasi: Totisesti jo tänään olet minun kanssani paratiisissa! Siihen Jeesus ei lisännyt yhtään ehtoa. Tuo mies sai kuolla onnellisena tietäen, että jo sinä päivänä saisi olla paratiisissa.

Jos näiden ryövärien omaisia oli seuraamassa tilannetta ristien juurella, siellä oli varmasti monenlaisia tunteita pinnalla. Yhden ryövärin omaiset jäivät ahdistuneiksi, toisen omaiset saivat surunsa keskellä nähdä ja kuulla jotain taivaallisen ihanaa.

Halvaantunut mies

Kerran Jeesuksen luo kannettiin halvaantunut mies, joka ei pystynyt ilmaisemaan ajatuksiaan sanoin. Ystävät ajattelivat, että tuon miehen suurin ongelma oli hänen sairautensa.

Hänet kannettiin kuitenkin sellaisen henkilön eteen, joka pystyi kuulemaan myös sydämessä olevat rukoukset. Halvaantuneen miehen suurin ongelma ei ollut hänen sairautensa, vaan synti, joka piinasi hänen mieltään.

Siksi Jeesus vastasi hänen sydämensä huutoon sanomalla: Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi! Oliko siinä mitään ehtoa? Voiko olla mitään niin suurta ilosanomaa syntiensä takia vaikeroivalle ihmiselle kuin sana: Sinun syntisi on annettu anteeksi! Voi olla, että tuo armon sana olisi riittänyt tuolle miehelle, mutta Jeesus antoi vielä enemmän: hän paransi myös miehen ruumiin.

Tuhlaajapoika

Tuhlaajapoika-vertaus on meille kaikille hyvin tuttu. Tuhlaajapoika joutui kokemaan elämässään täydellisen konkurssin, mutta se oli lopulta suuri siunaus hänen kohdallaan.

Kaiken kokemansa kautta ja ennen kaikkea kohdatessaan isänsä ehdottoman rakkauden tuhlaajapoika ymmärsi, että hän ei ollut rikkonut vain isäänsä vastaan, vaan myös taivasta eli Jumalaa vastaan. Hän sai täydellisen armahduksen isältään, joka oli kuva taivaallisesta Isästä. Hänet puettiin juhla-asuun ja hän sai takaisin pojan asemasta todistavan sinettisormuksen.

Anteeksiantamattomuuden vaikutukset ja juuret

Me tiedämme erittäin hyvin sen, että viha ja katkeruus myrkyttävät omaa sydäntämme ja tekevät nimenomaan meille itsellemme haittaa. Ei katkeruus tai viha hyödytä tipan tippaa myöskään ihmissuhteissamme.

Juuri tässä näkyy sielunvihollisen kierous, kun se uskottelee meille, että meillä on oikeus olla katkeria ja vihata jotakin henkilöä. Me onnettomat uskomme herkästi tuon valheen ja pilaamme oman ja toistenkin elämän.

Kaikilla meillä on kokemuksia siitä, kuinka hyvältä tuntuu haukkua ja parjata jotakuta henkilöä toisille. Varsinkin jos myös kuulijamme on kokenut parjatun henkilön inhottavana. Siinä posket hehkuen kilpaa kaivellaan inhottavia puolia yhteisestä vihollisesta. Siinä hetkessä ei ehkä tule mieleen, että samanaikaisesti rikomme pyhän Jumalan tahtoa vastaan. Luther selittää kahdeksatta käskyä ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi” seuraavasti:

Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

Kun rukoilemme Isä meidän -rukousta ja tulemme kohtaan ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”, joudumme huomaamaan, että juuri minähän olen rikkonut toisia kohtaan ja ennen kaikkea olen rikkonut Jumalan tahtoa vastaan.

Minun syntisessä olemuksessani ei ole tervettä paikkaa. Hetkellistä tahtoa ehkä olisi tehdä hyvää, mutta ei voimia. Kuinka minä voin tuomita lähimmäiseni, kun itse olen näin kiero ja rakkaudeton? Anteeksiantamaton mieli kertoo siitä, että jokin uskossamme ei oikein toimi. Olemme sokeita itseämme kohtaan.

Vertaus armottomasta palvelijasta

Tulemme nyt tähän Jeesuksen vertaukseen, jossa kuningas antoi palvelijalleen anteeksi 10 000 talentin velan, mutta tuo palvelija ei antanut työtoverilleen anteeksi edes sadan denaarin velkaa.

Tuo 10 000 talenttia tarkoittaa 60 miljoonaa päiväpalkkaa. Se on niin mielettömän iso rahasumma, ettei tuo palvelija olisi millään eikä koskaan pystynyt sitä maksamaan, vaikka pyysikin kuninkaalta kärsivällisyyttä ja lupasi maksaa kaiken. Hänen palkoillaan siihen menisi aikaa 200 000 vuotta eikä hänelle jäisi elämiseen yhtään rahaa. Tosiasiassa tuo velka kasvoi hurjaa vauhtia korkoineen.

Toisen palvelijan 100 denaarin velka tarkoittaa sataa työmiehen päiväpalkkaa. Iso summahan sekin on, mutta verrattuna 60 miljoonaan päiväpalkkaan, se on todella mitättömän pieni.

Vertauksen kuningas antoi tuon mielettömän suuren 10 000 talentin velan anteeksi. Niinhän kukaan maallinen kuningas ei tekisi. Mutta vertauksen kuningas olikin kuva Jumalasta. Jeesuksen vertauksen kuvaukset Jumalasta olivat aina hätkähdyttäviä ja poikkesivat ajan ihmisten käsityksistä niin, että he häkeltyivät.

Sen sijaan vertauksen armahdettu mies ei antanut anteeksi lähimmäiselleen vaan heitti hänet pakkotyöhön vankeuteen. Häkellyttävän suorasukainen kuva sekin, meistä ihmisistä…

Jos siis Jeesus antaa meille jokaiselle anteeksi kuudenkymmenen miljoonan päiväpalkan (200 000 vuoden) suuruisen syntivelkamme, niin emmekö me todellakaan voisi antaa anteeksi sadan päiväpalkan suuruisen syntivelan, jonka ystävämme on meille velkaa?

Jostain syystä tuo 10 000 talentin velan anteeksisaanut palvelija ei loppujen lopuksi ymmärtänyt, kuinka valtavan summan hän oli saanut anteeksi. Jos hän olisi ymmärtänyt, niin eiköhän hän siinä tapauksessa olisi antanut työtoverilleen anteeksi hänen pienen velkansa? Vika ei kuitenkaan ollut viime kädessä ymmärryksestä vaan sydämen asenteesta.

Onko tässä meidänkin ongelmamme? Emme näe omaa syntisyyttämme kovinkaan syvästi ja siksi emme anna myöskään anteeksi lähimmäisellemme, joka on meitä vastaan rikkonut.

Ollessamme lähetystyössä Japanissa törmäsimme hyvin usein armottomuuteen rikoksen tai vahingon tehnyttä ihmistä kohtaan. Monet kerrat kuulimme sanottavan: En ikinä tule antamaan anteeksi! Kuolemantuomiota vaadittiin hyvin usein.

Kuinka moni ihminen pilaa oman elämänsä nimenomaan siksi, että kantaa sydämessään katkeruutta tai vihaa toista kohtaan? Kuinka moni valvoo öisin vain sen tähden, että pohdiskelee, miten selvitä vihaamansa ihmisen kanssa? Kuinka paljon se kuluttaa voimia ja syö elämän mielekkyyttä?

Anteeksiantamukseen

Se, että voimme antaa anteeksi toisille, on seurausta siitä, että itse olemme saaneet kokea suuren anteeksiannon ja täydellisen armahduksen. Joskus se voi olla pitkä, vaikea prosessi ja viedä vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin pystymme sydämestämme antamaan anteeksi. Koettu teko on saattanut olla järkyttävän paha. Mutta se, että kannan kaunaa enkä haluakaan antaa anteeksi, tuhoaa nimenomaan omaa elämääni ja usein myrkyttää myös muitakin ihmissuhteita.

Kenties paras keino päästä eteenpäin paranemisen tiellä on alkaa rukoilla sen lähimmäisen puolesta, jolle emme pysty antamaan anteeksi.

Jos pystyisimme toteuttamaan Jeesuksen tahdon, alkaisi tapahtua suuria. Jeesus sanoi: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.

Jos tämä saisi tapahtua elämässämme, pikku hiljaa sydämemme asenne muuttuisi tuota henkilöä kohtaan, jolle emme ole voineet antaa anteeksi. Rukoillessamme Jumala alkaa tehdä työtään meidän omassa sydämessämme. Alamme näkemään uusin silmin itseämme ja lähimmäistämme. Oman velkamme suuruus alkaa hahmottua ja lähimmäisemme velan pienuus sen rinnalla tulee lopulta esiin.

(KM) Toinen tärkeä askel anteeksiantoon on se, että ymmärrämme: anteeksianto ei ole tapahtuneen vääryyden hyväksymistä! Vääryys pysyy ehdottoman vääränä. Vääryys, mikäli se on rikos yhteiskuntamme lakien edessä, pitää käsitellä oikeudessa ja siitä pitää tulla lain mukainen rangaistus. Lisäksi vääryyden korjaamiseen liittyy vahingonkorvaus. Yleinen järjestys vaatii tätä. Anteeksianto ei mitätöi rikos- ja vahingonkorvauslakia, mutta toimii niiden rinnalla.

Voin siis päätellä: Vaikka minulle tehtiin väärin, annan anteeksi ja päästän itseni ja lähimmäiseni vapaaksi henkilökohtaisesta vihasta ja katkeruudesta. Teen niin, koska Jumala on antanut minulle kaiken anteeksi ja koska Jeesus on sovittanut kaikkien kaikki synnit. Armo peittää kaiken kuten apostoli Paavali kirjoitti: Missä synti on tullut suureksi, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi.

Vaikeiden kokemusten keskellä raastavan kipeät haavat haraavat vastaan. Vaikka teoriassa haluaisi antaa anteeksi, mutta käytännössä ei pysty. Tämä syvin vaikeus liittyy omaan syntisyyteemme. Paavalin sanoin: Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.

(KM) Tämän kaiken voin kertoa rukouksessa Jeesukselle. Hän vie vapauttavaan prosessiin. Jumala armossaan tekee Sanansa kautta työtään sydämessämme, mutta se voi tehdä kipeää. Siinä tajuamme oman syntisyytemme. Siinä opettelemme päästämään irti vihastamme. Koemme kipua, mutta se onkin parantavaa kipua.

Kolmas näkökulma on se, että anteeksianto ei ole sokeaa ja sinisilmäistä alistumista uusille vääryyksille. Meidän tulee rakastaa itseämme niin, että emme anna toisten vahingoittaa meitä. Kun kohtaamme väkivaltaa, alistamista, painostusta, hyväksikäyttöä, meidän on irrottauduttava siitä, pidettävä suojaetäisyys ja turvauduttava tarvittaessa viranomaisiin. Annan anteeksi, mutta en anna enää vahingoittaa itseäni.

Parhaimmillaan anteeksianto korjaa kaiken niin, että osapuolet pääsevät rauhaan ja sovintoon ja elämä jatkuu paljon paremmalta perustalta. Juuri sitä Jumala tahtoo. Sopuisa yhteiselämä edellyttää molempien osapuolten tahtoa. Anteeksiantoon riittää oma tahto yksipuolisesti: annan anteeksi ja pääsen itse vapaaksi vihasta ja katkeruudesta, vaikka toinen ei edes pyytäisi anteeksi eikä lainkaan katuisi sanojaan ja tekojaan!

Moni pitää toisen katumattomuutta perusteena omalle anteeksiantamattomuudelle. Koska tuo ei edes kadu, en anna anteeksi… Mutta silloin uhri jää loppuiäkseen kelaamaan mielessään ja sydämessään kokemaansa vääryyttä ja kohtaa sen yhä uudestaan kenties joka päivä. Silloin uhri myrkyttää oman elämänsä ja vieläpä toisten. Silloin uhrista tulee väärintekijä. Hänellä on kaksinkertainen taakka: uhrin ja syyllisen taakka.

Tältä kaikelta Jumala tahtoo varjella ja vapauttaa tästä kaikesta takaisin elämään, rauhaan ja rakkauteen. Siihen emme itse pysty milloinkaan. Voimme antaa itsemme, kokemuksemme, vaikeutemme antaa anteeksi Jeesukselle ja hänen ristinsä juurelle. Hän kantaa anteeksiantoon ja vapauteen.

Ota vastaan täydellinen anteeksianto Kristuksessa Jeesuksessa: Kaikki sinun syntisi on annettu täydellisesti ja kokonaan anteeksi!

Oman syntisyyden ja koetun anteeksiannon kohtaamisesta nousee halu antaa lähimmäiselle anteeksi hänen rikkomuksensa: Minäkin annan sinulle anteeksi (vaikka se tuntuukin vaikealta)!

Jukka Kallioinen (JK)

Kimmo Malisen (KM) täydentämänä