ARMOLAHJOJA ON MONINAISIA – tiskaamisen, pyykinpesun, vaipanvaihdon…

Mikä on sinun armolahjasi? Nyt niitä olisi jälleen jaossa. Juuri sinulle on tänään tarjolla monia välttämättömiä, upeita Jumalan antamia lahjoja. Miten olisi siivoamisen, kauppakassin kantamisen, kakkavaipan vaihtamisen, vaatteiden silittämisen, vanhuksen auttamisen, hyvän sanan sanomisen armolahja?

Ai… ei nappaa. Tahtoisitkin profetian, näkyjen tai voimallisten tekojen lahjan. Olisi mukava olla huomion keskipisteessä ja paukutella hengellisiä henkseleitä.

Miten meidän tulisi suhtautua näihin kysymyksiin? Onko elämä pelkkää arkea vai tulisiko meidän tavoitella hengellisyyttä, joka irtautuu kaiken arkielämän yläpuolelle? Voimmeko erottaa maallisen ja hengellisen – tai pitäisikö niin tehdä?

Jumalan perusvastaus on tämä. Hän on luonut koko elämän. Kaikki arki on hänen luomaansa. Samalla Jumala itse on Henki ja luodusta erillinen. Mutta mitä tekee Jumala? Sana tulee lihaksi. Jumala tulee ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Maallinen ja hengellinen yhdistyvät.

Me tarvitsemme Jumalan luomia arkisia kykyjä ja elämäntaitoja. Ne ovat välttämättömiä ja arvokkaita. Ilman niitä emme voisi elää arkea emmekä rakentaa seurakuntaa. Järkeä, käsiä, jalkoja ja sydäntä ei tule laittaa narikkaan. Mikään hengellinen kyky ei korvaa niitä. Joskus tosin näkee, että järki hukataan ja tuloksena on kaaos.

Silti – pelkkä luonnollinen järki tai mikään muukaan kyky ei sellaisenaan kanna pitkälle. Sitä korostaa meidän syntisyytemme. Sanan pitää tulla lihaksi meissäkin. Jumala haluaa täyttää ja läpäistä koko elämämme Kristuksen, Hengen ja Sanan kautta. Juuri tämä antaa aivan tavalliseenkin arkeen jotain erityistä mielekkyyttä ja siunausta.

Kun läheiseni sairastui, koin aivan erityistä onnea ja iloa, kun palvelin päivittäin tiskaamalla astioita, siivoamalla kotiamme ja tekemällä ruokaa. Iloitsin näistä armolahjoista, jotka Jumala antoi. Toki tässä tulkitsen armolahjoja hyvin laveasti ja väljästi.

Arkielämän lahjojen lisäksi Jumala antaa erityisiä hengellisiä, yliluonnollisia lahjoja. Niitäkin tarvitaan uskovien ja seurakunnan rakentamiseksi. Niiden kohdalla on tärkeää muistaa, että ne annetaan puhtaasti armosta. Ne eivät perustu ihmisen hyvyyteen eikä niistä koskaan tule ansiomerkkejä. Helposti siirrämme inhimillisen ansioajattelun myös hengellisyyteen.

Kirkkaimman esimerkin palvelusta antaa Vapahtajamme ja Herramme. Hän ei koskaan vaatinut mitään, mitä hän itse ei ensin tehnyt. Vaikka hänellä oli kaikki armolahjat, kaikki voima ja viisaus, hän ei kertaakaan kerskunut niillä. Hän palveli pyyteettömästi rakkaudesta käsin. Vain kerran hän suostui ihmisten yläpuolelle – ristiinnaulittuna, syntiemme tähden runneltuna, häväistynä ja pilkattuna.

Kukaan meistä ei ole Kristus. Silti hän asuu meissä ja vaikuttaa jotain siitä palvelevasta rakkaudesta, jota hän itse on aina täynnä. Juuri rakkaudesta onkin kysymys. Hän rakastaa ja palvelee meitä ja tämän innoittamana mekin saamme palvella Herraa ja toisiamme. Silloin löydämme elämän hyvän tarkoituksen ja mielekkyyden. Siunattua, palvelevaa arkea sinullekin, armon, Kristuksen varassa!