LOPPUMATON KOSTONKIERRE

 

Maailmamme on myllerryksessä. Taloudellinen lama ja epävakaus, monet sodat ja kriisit, pakolaisvirrat, ääriliikkeiden iskut, ilmaston muutos, luonnon saastuminen jne. koettelevat meitä. Olemme astuneet parin vuoden aikana uudenlaiseen vaiheeseen, joka on vakava.

Viime päivien aikana länsimainen yhteiskunta on kohdannut vakavia iskuja. Ympäri Eurooppaa on koettu kauhistuttavia hetkiä ja miljoonien pakolaisten mukana on varmuudella saapunut ääriaineksia, joiden tarkoituksena on tuottaa pelkoa ja kuolemaa.

Koetut iskut on leimattu hyökkäyksiksi demokratiaa ja länsimaista vapautta vastaan. Niitä on pidetty käsittämättöminä väkivallantekoina. Sellaisia ne ovatkin – sairasta, mielipuolista vihaa ja sokeaa murhaamista. Uskonto on vain ihmisen pahuuden verhona. On täysi oikeus puolustautua ja pyrkiä siihen, että uudet iskut eivät olisi mahdollisia.

 

Samalla on oltava rehellisiä. Afganistanin, Kuwaitin, Irakin ja Syyrian sotien aikana länsimaiset ja amerikkalaiset hävittäjät ja asevoimat ovat tappaneet kymmeniä tuhansia siviilejä – miehiä, naisia ja lapsia. Vaikka on pyritty iskemään sotilaskohteisiin, usein on samalla tullut siviiliuhreja. Todennäköisesti osa iskuista on tehty heppoisin ja jopa väärin tiedoin, jolloin uhreina on ollut pelkästään siviilejä.

Miten paikallisten tulisi reagoida siviiliuhreihin? Teoriassa on helppo sanoa, että kyseessä oli vahinko – toisin kuin Pariisissa, jossa kohteena olivat tarkoituksellisesti siviilit. Mutta kun oma veli, sisar, äiti, isä tai lapsi kuolee, pitäisikö se vain unohtaa?

 

Lähi-idässä ja Afrikassa on eletty vuosituhansia verikoston kulttuurissa. Vielä nykyäänkin esimerkiksi Etiopiassa, jos auto töytäisee jalankulkijaa, kuljettaja ei saa pysähtyä. Miksi? Koska paikalle kertynyt väkijoukko lynkkaisi hänet välittömästi. Kuljettajan tulee ajaa lähimpään tai seuraavan kaupungin poliisilaitokselle.

Verikosto on sokeaa kostamista. Veri verestä. On jopa käynyt niin, että kuljettajan törmättyä lapseen, on surmattu kuljettajan lapsi. Kun Afganistanissa, Irakissa tai Syyriassa vuotaa paikallisen (siviilin) veri, ainoa oikea tapa on kostaa ja vuodattaa länsimaisen ihmisen veri – riippumatta siitä, kuka hän on. Tämä on syvä kulttuurinen tapa.

Vaikka ääriaineksia olisi vältelty, oman läheisen menettäminen voikin aktivoida niin, että liitytään ääriaineksiin – kostaakseen. Vaikka länsimaiden iskut pääosin osuisivat sotilaskohteisiin, jokainen siviiliuhri rikkoo yhteisöä ja lisää vihaa ja aggressiivisuutta. On äärimmäisen vaikea kysymys, mitä oikein pitäisi tehdä. Pitäisikö antaa diktaattorien ja murhaajien nousta valtaan? Pitäisikö sellaiset estää ja kaataa? Varmaa lienee, että ulkopuoliset eivät voi saada aikaan lopullista ratkaisua. Se on aina paikallisten käsissä.

 

Vaikka terroristi-iskut ovat ehdottomasti rikoksia ihmisyyttä vastaan, erittäin tuomittavia ja kaikin keinoin torjuttavia, länsimaat eivät ole pyhimyksiä ja viattomia. Kun muutamat yksittäiset onnistuvat iskemään käsiasein, länsimaat takovat hävittäjillä ja ohjuksilla arabimaita päivittäin.

Iskuja kuvattiin iskuiksi demokratiaa ja länsimaista vapautta vastaan. Demokratia on hyvä asia, mutta suhteellinen. Tosiasiassa valtaa käyttävät ne, joilla on rahaa ja jotka hallitsevat mediaa. Länsimainen vapaus on vapautta hyvään ja pahaan. Länsimainen elämäntapa on kristillisestä näkökulmasta monella tavalla turmeltunutta. Elämää ja ihmisyyttä rikotaan yhä avoimemmin ja röyhkeämmin. Ihmiset nauttivat väkivaltaviihteestä, päihteiden käytöstä, huumeista, vääristyneestä seksuaalisuudesta. Kulttuurimme on yksilö- ja nautintokeskeistä. Jokainen tavoittelee ensisijassa omaa onnea. Se, mikä tuntuu hyvältä, on aina oikein. Miljoonia lapsia surmataan äidin kohtuun, koska juuri nyt ei ollut aikaa ja rakkautta heille. Rikkauksia saa haalia niin paljon kuin tahtoo ja veronkiertomahdollisuuksia on lukuisia. Uskontojakin saa pilkata mielin määrin – ikään kuin toisten syvien arvojen loukkaamisesta ei seuraisi mitään. Koettiinko nyt siis, että länsimaisen ihmisen vapautta elää turmeltuneesti on loukattu?

 

Mihin tämä turmeltuminen ja kostonkierre johtavat? Länsimaat haluavat pitää kiinni ”vapaudestaan” ja jatkaa entistä kiihkeämmin arabimaiden pommittamista. Alakynnessä olevat ääriainekset tekevät, minkä voivat ja kostavat säilyttääkseen ”kunniansa”. Saman aikaisesti myös lännen ja idän väliset suhteet ovat kiristyneet radikaalisti. Venäjän sulkeminen kaiken yhteistyön ulkopuolelle voi olla vaarallista. Nurkkaan ajettu karhu voi kääntyä hyökkäykseen. Kun sen talous ja asema ovat romahtamassa, on vain kaksi vaihtoehtoa: joko sen johto tunnustaa epäonnistuneensa ja väistyy hiljaa tai sitten se mobilisoi kansan yhteistä vihollista vastaan, jotta johdon asema ja rikkaudet säilyisivät. Kumpi tapahtuu?

Raamattu on kovin pessimistinen ihmisen ja ihmiskunnan suhteen. Kohti loppua maailma pimenee. Tuon pimeyden keskellä on lopulta vain yksi toivo. Se on Jumalan armo ja elämä Kristuksessa Jeesuksessa.

 

Jeesus katkaisi kostonkierteen. Hän kuoli ristillä. Jumala antaa anteeksi jokaiselle, joka taipuu hänen edessään. Todeksi koettu anteeksianto antaa voiman päättää kostonkierre ihmisten ja kansojen välisissä suhteissa. Anteeksiantaminen ei koskaan merkitse asioiden lakaisemista maton alle ja sormien läpi katsomista. Sen edellytyksenä on asioiden nostaminen pöydälle, avoin ja rehellinen käsittely, synnin tunnustaminen ja sen katuminen. Näin on Jumalan edessä ja ihmisten välisissä suhteissa.

Jumala on myös asettanut esivallan, eli poliisin, oikeuslaitoksen, puolustusvoimat ja muut viranomaiset. Niiden tarkoituksena on pitää yleistä järjestystä, estää rikokset ja käsitellä ne, sekä suojella kansaa. Väkivallan edessä esivallan ei tule kääntää poskeaan vaan ottaa ihmisyyden rikkojat kiinni. Heille tulee langettaa ajallinen tuomio. Jumala huolehtii iankaikkisesta tuomiosta. Sen sijaan yksityisellä ihmisellä ei ole oikeutta kostaa. Yksityisesti ei tule lähteä ääriaineksia vastaan tai kostamaan sokeasti jollekin, joka on heidän kansallisuuttaan.

 

Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden. Me olemme syntisiä ja elämme syntisesti. Länsimainen ”vapaus” on usein juuri turmelluksen vapautta, moraalisesti väärää elämää, joka rikkoo ihmisiä, suhteita, elämää ja luontoa. Aito kristillinen vapaus on vapautta valita se, mikä on hyvää, arvokasta ja moraalisesti kestävää.

Vääristynyt ”vapaus” johtaa yhä pahempaan turmeltumiseen, vakaviin ristiriitoihin ja asioiden riistäytymiseen käsistä. Jumala ei siunaa vapaata ”rakkautta” vaan tuomitsee sen. Aito rakkaus on kunnioitusta, sitoutumista hyvään ja sen mukaan toimimista. Vaikka länsimainen yhteiskunta kokonaisuutena rappeutuu, jokainen yksilö voi löytää uuden, kestävän elämän Kristuksessa. Mitä useampi sen löytää, sitä suurempi tervehdyttävä vaikutus sillä on yhteiskuntaan.

Kristittyjen tulee aina ponnistella hyvän puolesta ja osoittaa uhrautuvaa rakkautta. Se tuottaa aina paljon hyvää ihmisille ja lopulta Jumala palkitsee meidät jokaisesta hyvästä sanasta ja teosta, armonsa tähden.

 

Pitkällä juoksulla maailma kuitenkin pimenee ja kristityt joutuvat ahtaalle. Taistelu terrorismia vastaan on toisaalta välttämätöntä mutta toisaalta se johtaa yhä tiukempaan valvontaan ja kontrolliin. Raamatun mukaan kristityistä tulee aikojen lopulla kaikkien kansojen vihaamia. Heidät rinnastetaan terroristeihin, ilmeisesti koska he eivät sitoudu länsimaiseen moraalittomuuteen ja palvo sen johtajia. Kristittyjen ja Raamatun olemassaolo tuomitsee pahuuden. Siksi heistä on päästävä eroon.

Maailman pimeyden keskellä Jumala on ainoa turvapaikka. Olipa ahdistuksemme millainen tahansa, meillä on aina ikuinen turvapaikka. Se on Jumalan syli Kristuksessa Jeesuksessa. Hän antaa anteeksi, hän kantaa, hän uudistaa, hän antaa elämän, hän antaa voimaa, hän kantaa läpi kuoleman ja vie perille kirkkauteen. Kostonkierre päättyy. Pimeys väistyy. Rakkaus täyttää kaiken. Kirkkaus säteilee onnellisuutta. Iankaikkinen elämä alkaa.