Room 3:21-31: SINUT VANHURSKAUTETAAN USKON KAUTTA KRISTUKSESSA

Roomalaiskirjeen ja kristillisen uskon ydin on: syntinen ihminen vanhurskautetaan yksin uskon kautta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Se oli ja on yhä tänään uskonpuhdistuksen riemulähde. Pulppuaako tämä lähde yhä tänään raikkaana keskellämme?

Paavali on osoittanut vääjäämättömällä tavalla, että jokainen ihminen on perinpohjin, toivottomalla tavalla syntinen. Pakanat hukkuvat jumalattomuuteensa ja juutalaiset lain rikkomiseensa. Ihmisen omat yritykset pelastua ovat valuneet tyhjiin. Mutta tämä ei ole tarkoituskaan. Jumala pelastaa ihmisen pelastussuunnitelmansa, Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman kautta.

Tämä on evankeliumi, mutta onko niin, että aikamme suomalainen ei sitä koe tarvitsevansa? Ihminen yhä ajattelee olevansa suhteellisen hyvä. Hän keskittyy ajalliseen elämään eikä Jumala kiinnosta. Kirkkokin on unohtanut lain eikä uskalla puhua synnistä. Silloin ei tarvita Kristustakaan. Sitä paitsi – kirkot ovat tyhjillään. Hyväkään saarna ei tavoita kuin kourallisen ihmisiä. Jumalan antamat hyvinvoinnin vuodet eivät ole herättäneet kansaamme. Pitääkö Jumalan herättää meidät karhun kynsissä tai jollakin vielä pahemmalla? Onko kuoleman uhka ainoa, joka tehoaa aikamme ihmisiin?

Roomalaiskirjeen sanoma valuu kuin vesi hanhen selästä, jos se ei kosketa modernia ihmistä. Mutta on tärkeää, että ainakin me uskovat olisimme kirkkailla vesillä ja tuntisimme Paavalin evankeliumin Kristuksesta. Kun herätyksen aika koittaa, meillä on silloin jotain sanottavaa ja jaettavaa.

Mitä vanhurskauttaminen siis tarkoittaa? Se on oikeudellinen termi. Se merkitsee syyttömäksi julistamista tuomioistuimen edessä. Tämä syytetty on syytön. Hänessä ei ole vikaa. Tällaisen ihmeellisen oikeustoimen Jumala, ylin Tuomari siis tekee. Hän julistaa syyllisen syntisen täydellisen syyttömäksi ja päästää hänet rangaistuksesta. Tästä alkaa uusi elämä, pyhitys kohti taivasta.

Tätä Jumala ei tee niin, että hän painaisi villaisella meidän syntimme. Sen sijaan Jeesus Kristus asettuu tilallemme. Syntimme siirretään hänen ylleen ja häntä rangaistaan kuin itse tekijää. Rangaistuksena on kuolema. Jeesuksen veri vuotaa ristillä ja veri ”pirskotellaan” taivaallisen liitonarkin päälle, jossa lain taulut ovat. Laki vaatii rikkojalle kuolemanrangaistuksen. Veri todistaa, että rangaistus on pantu täytäntöön. Laki, Jumalan pyhä, tuomitseva vanhurskaus on täytetty. Synti pysyy syntinä, mutta armo saa riemuvoiton. Kun syntimme siirretään Jeesuksen harteille, hänen täydellinen puhtaus ja viattomuus (vanhurskaus) siirretään meidän suojaksemme. Jumala näkee meidät Kristuksen läpi. Tämä on autuas vaihtokauppa, josta Lutherkin puhui.

Pelastus on kokonaan Jumalan teko meidän hyväksemme. Se on lahja, jonka voimme ottaa vastaan tai hylätä. Usko on tuon lahjan vastaanottamista, sen hyväksymistä ja siihen vetoamista. Pelastusteko koskettaa koko ihmiskuntaa – mennyttä, nykyistä ja tulevaa, juutalaista ja pakanaa, sinua ja minua. Armo kukistaa ylpeyden ja vahvistaa lain, koska lain tarkoitus on nyt täyttynyt.

Sinä olet vanhurskautettu, kun uskot Jeesukseen Kristukseen.
Ymmärrätkö, mitä kaikkea se tarkoittaa?
Jumala hyväksyy sinut omakseen. Hän on aloittanut sinussa hyvän työn.

 

 

Room 4 luku: AABRAHAM USKONVANHURSKAUDEN ESIKUVANA

Aabraham on juutalaisuuden supertähti ja juutalaiset hänen lapsiaan. Jos siis jo Aabraham pelastui uskonvanhurskauden kautta, niin eikö myös hänen lapsensa? Luu kurkkuun lakiuskovaisille!

Aabraham on juutalaisten, kristittyjen, arabien ja monien heimojen ja kansojen kantaisä. Hän on melkein kuin Jumala itse, vaikka olikin melko tavallinen mies. Ainutlaatuiseksi hänet teki Jumalan kutsu ja antama siunaus. Hän saisi oman maan, jälkeläisiä, kunniaa ja arvostusta, merkittävän jälkeläisen eli Messiaan, jonka kautta kaikki kansat tulisivat siunatuiksi pelastuksen riemulla.

Aabrahamilla itsellään ei ollut mitään edellytyksiä omin voimin täyttää yhtäkään näistä lupauksista. Sitä paitsi hän ja hänen vaimonsa Saara olivat lapsettomia ja jo niin vanhoja, etteivät voineet enää saada omia jälkeläisiä. Tarvittiin siis Luojan ihmettä, johon Aabraham uskoi. Näin hän katsoi – ei itseensä, omiin kykyihin ja mahdollisuuksiinsa – vaan Jumalaan ja hänen sanaansa. Aabraham asetti luottamuksensa, itsensä, perheensä, tulevaisuutensa Jumalan varaan. Kaikki tulisi Herralta. Tämä on uskoa, josta nyt on kysymys. Se sisälsi ajallisen siunauksen ohella iankaikkisen pelastuksen.

Aabrahamin aikana ei vielä ollut Israelin kansaa, ei lakia, ei ilmestysmajaa. Niiden aika olisi vasta satoja vuosia myöhemmin. Aabraham ei siis voisi ansioitua noudattamalla lakia, koska sellaista ei vielä ollut. Tämä oli päässyt unohtumaan juutalaisilta, jotka ylpeilivät Mooseksen lailla ja ”hyvillä” teoillaan.

Koska Jumala hyväksyi Aabrahamin ystäväkseen uskon kautta, tuo usko oli jo tuolloin ikiaikainen pelastustie. Jos Aabraham kulki sitä, meidänkin on sitä kuljettava. Laki toki annettiin sitten myöhemmin, mutta vain sitä varten, että emme eksyisi pois tuolta armon täyttämältä uskontieltä! Jos vain astumme askeleenkin sivuun, lain muuri huutaa meille talon korkuisin kirjaimin: Olet lainrikkoja ja syntinen, palaa ristin juurelle, Kristuksen luokse ja kulje hänen askelissaan!

Aabrahamin kaveriksi Paavali tilaa vielä kuningas Daavidin – juutalaisten supertähtikentällisen kakkosmiehen. Daavid tosin oli syyllistynyt vakaviin rikoksiin kuten murhaan ja aviorikokseen, joten hänkään ei voinut ylpeillä lain noudattamisella. Sen sijaan hän ylpeili Jumalan ihmeellisellä anteeksiannolla: ”Autuaat ne, joiden rikokset on anteeksi annettu ja joiden synnit on peitetty!” (4:7). Näin Daavidkin sai kokea uskonvanhurskauden ihmeen. Hän sai anteeksi ja sai jatkaa Jumalan lapsena ja jopa kuninkaana. Tosin synnillä on aina omat ajalliset seurauksensa, vaikka Jumala ne antaakin anteeksi. Daavidin huone jakautui ja kansa ajautui sisällissotaan. Omat lapset turmeltuivat.

Jumalalta saadun armon, hyväksynnän ja vanhurskauden merkiksi Jumala solmi Aabrahamin kanssa ympärileikkauksen liiton. Tämä on yhä tänään juutalaisen kansan liiton merkki niin kuin kaste on kristillisen seurakunnan, uuden liiton pyhä merkki. Ulkoinen osoittaa sisäiseen, olennaiseen ytimeen: Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen uskon kautta, Kristuksen tähden. Tämä on ikuinen pelastustie!

Me tarvitsemme esikuvia.
Juutalaisille kirkkaimmat esikuvat ovat Aabraham ja Daavid. He kulkivat uskonvanhurskauden tietä.
Keiden esikuvien perässä sinä kuljet? Mikä on heidän elämänmottonsa?

 

 

Room 5 luku: VANHURSKAUTUKSEN SIUNAUKSIA

Vaikka vanhurskautus on lähtökohtaisesti ”vain” oikeudellinen armopäätös, siitä seuraa monia konkreettisia siunauksia. Niitä ovat rauha, kestävyys, rakkaus, toivo ja lopullinen pelastus.

Kristillinen usko ei ole vain pääntietoa vaan konkreettisesti vaikuttavaa todellisuutta, sydämen elämää. Sen ytimessä on elävä suhde Jumalaan. Tähän suhteeseen pääseminen edellyttää syntiemme sovitusta ristillä, Jeesuksessa Kristuksessa. Sen perustana on Jumalan armo ja rakkaus. Sovitus tuottaa meille vanhurskautuksen (armopäätöksen), joka merkitsee syvää rauhaa Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisen kapina on tuomittu, käsitelty ja kukistettu ristillä. Kapinan ja sodan jälkeen tulee rauha.

Synnin ohella ihmisen pahimpia vihollisia ovat kärsimys, sairaudet ja kuolema. Usko ei vapauta niiden kohtaamisesta, mutta antaa voiman kulkea niiden läpi. Näissä ahjoissa ihmistä jalostetaan Kristuksen kaltaisuuteen. Hitaasti kypsyvät sellaiset Hengen hedelmät kuten kärsivällisyys ja kestävyys. Pimeimmänkin tunnelin päässä pilkahtelee taivas. Jumalan antama toivo ei petä. Sen varassa pääsemme perille. Kärsimyksen risti vaihtuu kirkkauden iloon.

Uskovan toivon vakuutena ei ole ihmisen toiveajattelu vaan Jumalan antama rakkaus Pyhässä Hengessä. Jumalan Sanan ja lupausten ohella ihminen saa kokea Jumalan rakastavan läheisyyden (5:5). Tämä rakkaus ei ole vain tunnetta ja tuntemuksia. Syvimmiltään se on Jeesuksen Kristuksen sovitustyö ristillä. Hän kuoli puolestamme, vaikka vielä olimme hänen vihollisiaan ja synnin vallassa, vastenmielisiä ja ylpeitä. Eikö hän nyt pitäisi meistä huolen, kun olemme hänen omiaan, Jumalan rakkaita lapsia!

Tämän hyvän vyörytyksen jälkeen Paavali haluaa vielä rohkaista ja vahvistaa meitä. Jos joku yhtään epäilee, miten yhden ihmisen ristinkuolema voi tuoda pelastuksen koko ihmiskunnalle, niin kannattaa miettiä seuraavaa näkökulmaa. Tulihan syntikin koko ihmiskunnan osaksi yhden ihmisen, Aadamin lankeemuksen kautta – ihan vastaavalla tavalla sen vaikutukset on kumottu yhden ihmisen, Jeesuksen, ”toisen Aadamin” kautta!

Tätä logiikkaa voimme ymmärtää mm. genetiikan valossa. Ihmisellä on dna, jossa on koko ihmisen rakennuspiirustukset ja toimintaohjeet. Se periytyy seuraavalle sukupolvelle. Yhden ihmisen perimä siirtyy lopulta miljoonille seuraaville. Jos ensimmäisen ihmisen perimään tulee virhe, se periytyy kaikille muille. Tämä alkoi syntiinlankeemuksesta alkaen. Vaikka ihminen ei vielä kykene korjaamaan geenivirheitä, Jumala kykenee siihen. Hän ottaa Jeesuksen täydellisen perimän ja korjaa sairastuttavat ja kuolettavat geenivirheemme. Tämä on tietysti kuvainnollinen esimerkki, sillä synti vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen henkeen, sieluun ja fyysiseen ruumiiseen.

Aadamissa oli tosiasiassa läsnä koko tuleva ihmiskunta, joka peri Aadamin syntisen luonnon. Nyt vastaavasti Jeesuksessa on läsnä koko ihmiskunta, koska hän sovitti joka ikisen ihmisen synnit.

Saat olla turvallisella mielellä:
Jumala varmasti pitää sinusta huolen koko matkan, alusta perille saakka!
Hän kaunistaa kärsimysten tiemme siunauksillaan.

 

 

Room 6 luku: SYNTI TUO KUOLEMAN MUTTA ARMO ELÄMÄN

Paavalin opetus ulottuu perimmäisiin syvyyksiin saakka. Synti tuo ihmiselle kuoleman, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa (6:23). Ristillä toteutuivat nämä molemmat: syntinen ihminen kuoli yhdessä Jeesuksen kanssa, jolloin synnin kahle kirposi ja vapauteen astui uusi ihminen ylösnousemuksen riemussa, yhdessä Jeesuksen kanssa.

Synti tuo kuoleman, mutta armo elämän. Synti kuolettaa ihmistä jatkuvasti, mutta armo synnyttää elämää. Synnin tähden syntisen ihmisen, ts. syntisen luontomme tulee kuolla täydellisesti ja lopullisesti. Emme pääse kuin koira veräjästä. Taivaaseen ei pääse pienintäkään syntiä, sillä synti on kuin mitätön syöpäsolu, joka äkisti räjähtää valloilleen ja turmelee koko ihmisen.

Kuolemiseen meille on tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Mikäli pidämme synnistä kiinni emmekä suostu Jumalan pelastettaviksi, me jäämme synnin valtaan. Synti hallitsee ja vääristää meitä. Se kuolettaa henkemme, sielumme ja ruumiimme. Kuolema ei tarkoita olemassaolon päättymistä vaan eroa todellisesta elämästä, joka on vain Jumalassa ja hänen yhteydessään. Syntiä rakastava ihminen joutuu kadotukseen, jossa hän on iankaikkisesti syntisenä. Siellä hän ei voi enää toteuttaa syntisiä haluja ja himoja, vaan on kuin vankilassa, tuomion polttavassa tulessa. Tämä kuolema on iankaikkista.

Jumala tarjoaa parempaa: Se on kuoleminen yhdessä Jeesuksen kanssa. Jeesus ottaa syntimme ja me saamme hänen elämänsä. Tässä tapahtuu käsittämätön ihme! Jumala käsittelee ristillä syntimme ja syntisen luontomme. Sillä ei ole oikeutta elää. Sen on kuoltava, jotta elämä pääsisi valloilleen.

Meistä tällainen tuntuu pahalta. Syntisinä me rakastamme syntiä. Emme tahtoisi luopua siitä. Pelkäämme, että elämässä ei ole enää mitään nautintoja. Tosiasiassa Jumala ei kiellä nauttimasta elämästä. Päinvastoin! Jumala tietää, että juuri synti vääristää elämän onnen. Vasta kun synti on kukistettu ja eliminoitu, vasta silloin voimme nautti täydellisestä onnesta. Maan päällä tätä onnea saamme kokea vain rajatusti ja hetkittäin. Vasta taivaassa koemme ja ymmärrämme sen täydellisesti.

Puhe kuolemisesta tuntuu pahalta siinäkin mielessä, että pelkäämme menettävämme minuutemme. Sinun pitää kuolla! Tämä onkin voimakas uhkakuva. Tästä ei silti ole kysymys. Jumala kuolettaa meissä vain synnin vääristävän vaikutuksen. Vasta tämä vapauttaa meidät olemaan sellaisia kuin me todella olemme. Synti on kuin olemuksemme vääristävä pakkopaita. Ristillä pakkopaita riisutaan pois. Se on prosessi, joka alkaa ristillä ja joka tulee valmiiksi taivaissa.

Uskovan ei tule helliä syntiä. Syvimmiltään se on luonnotonta, koska syntinen minämme on ristiinnaulittu kuolemalle. Se on luonnotonta, koska Kristuksessa elämme uusina ihmisinä uutta ylösnousemuselämää. Tämä on uskovan elämänvanhurskauden perusta ja syvin todellisuus. Tälle perustalle rakentuu pyhityselämämme – joka on jatkuvaa kamppailua synnin ja elämän välillä.

Ristille naulittu, kasteessa haudattu,
kuolinkouristuksissa pyristelevä vanha syntinen luontomme
riippuu meissä kiinni, mutta sen ote kirpoaa ja
vapauteen astuu Kristuksen pyhittämä ihminen!