KOHTI VAARAN VUOSIA – miten kristityt selviytyvät?

The Benedict Option: A Strategy for Christians in a Post-Christian Nation (kirjoittanut Rod Drewer)

 

Teologian tohtori Juho Sankamo kirjoittaa kesäkuun lähettäjäkirjeessään seuraavaa:

Uusi Tie -lehden nettijulkaisussa oli jokin aika sitten pitkä artikkeli USA:n tämän vuoden kohutuimmasta kristillisestä kirjasta. Kyse on Drewerin kirjasta The Benedict option. Tuon kirjan herättämä keskustelu ja sanoma koskee myös meitä suomalaisia. Drewer on sitä mieltä, että kristityt ovat USA:ssa hävinneet kulttuurisodan. Olemme siirtyneet vahvasti jälkikristilliseen aikaan.

Paavi Benedictus XVI on sanonut, että kristityillä on nyt edessään ehkä suurin hengellinen uhka kautta historian sitten läntisen Rooman valtakunnan tuhoutumisen 500-luvulla. Läntinen maailma on hylkäämässä, tai hylännyt juutalaiskristillisen uskon, absoluuttisen totuuden ja moraalin perustan – luonnollisen lain ja Jumalan ilmoituksen.

On sanottu, että Eurooppa on rakentunut kolmen suuren ajatuksen varaan. Eurooppa on kuin kolmijalkainen tuoli. Jos kolmijalkaisesta tuolista ottaa yhden jalan pois, se kaatuu. Nuo jalat ovat kuin kolme keskeistä kaupunkia: Jerusalem, Rooma ja Ateena.

Jerusalem edustaa uskoa Jumalaan (juutalaiskristillinen usko), Ateena edustaa viisautta ja logiikkaa (flosofa), ja Rooma edustaa oikeutta. Jos ja kun Jumala hyljätään, häviää totuudelta ja viisaudelta perusta. Niin kaikki on vain suhteellista ja mielipiteitä. Vahvin voittaa ja määrittää, mikä on ”totta”. Eli jos Eurooppa hylkää nämä sen keskeisimmät ”perusajatuksensa”, joiden ainutlaatuiseen yhtymiseen perustuu sen vertaansa vailla oleva menestystarina ja kehitys, niin silloin se on tullut tiensä päähän.

Paavi Benedictus XVI vertasi aikamme ahdistusta läntisen Rooman valtakunnan tuhoon 500-luvulla. Ilman historian tuntemusta olemme tuuliajoilla. George Orwell sanoi, että ”tehokkain tapa kansan tuhoamiseksi on kieltää ja hävittää sen historianymmärrys.”

Juudean syntisin ja pahin kuningas oli nimeltään Manasse (2. Kun. 21). Tuo nimi tarkoittaa ”hän unohtaa”. Hän unohti Herran, hän unohti Jumalan lain ja lupaukset. Olemmeko kristittyinä vaipumassa unohduksen uneen? Mukaudummeko sen vuoksi tämän ajan hengen mukaisesti?

Mikä on lääke tähän kriisiin? Evankeliointi ja diakonia työ ovat entistä tärkeämmässä roolissa. Lisäksi Drewerin kirjassa sanotaan, että nyt on tärkeää vahvistaa kristittyjen yhteisöjä.

On ymmärrettävä, että maailma ympärillämme on muuttunut. Luther tukeutui aikoinaan Saksin suurruhtinaiden apuun, tukeen ja suojeluun. Nyt on toisin. Ei tukea tule valtion puolelta. Ne kirkot, jotka ovat perinteisesti voineet tukeutua valtion tukeen – erityisesti Espanjassa ja Irlannissa – ovat viime vuosikymmeninä kokeneet kovimpia romahduksia. Nyt on opittava seisomaan omilla jaloilla.

Itse näen, että tulevaisuus on siellä, missä on hyviä hengellisiä koteja, messuyhteisöjä, seurakunta, siellä, missä lapsille annetaan kristillinen kasvatus. Elämme entistä enemmän, niin kuin apostoli Pietari sanoo, ”hajallaan muukalaisina” (1. Piet. 1:1).

Olemme niin kuin Daniel ja kumppanit vieraalla maalla, Baabelin vankeudessa. Palvelemme tätä maailmaa, niin kuin apostolit kehottivat meitä palvelemaan esivaltaa, niin kuin Daniel palveli Babyloniaa, mutta emme voi taipua uskostamme ja moraalistamme. Daniel ja kumppanit, nuo nuorukaiset, olivat valmiit astumaan tuliseen pätsiin ennemmin kuin kieltämään Jumalansa.

Kysymys kuuluu, kuinka meidän lapsistamme kasvatetaan tuollaisia nuoria ja aikuisia? Kuinka kristillinen usko turvataan? Siinä on erittäin ajankohtainen kysymys.

Pietarin kirjeestä näemme, että vaikka kristityt olivat ”muukalaisia” maailmassa, he eivät todellakaan olleet muukalaisia toinen toisilleen. He olivat eläviä kiviä Jumalan temppelissä, he olivat Jumalan pyhä kansa ja heimo, valittu suku, Jumalan lapsia. (1. Piet. 2:4–10.)

Seurakuntayhteys ei ole vaihtoehto vaan elinehto – varsinkin jos sinulla on lapsia kasvatettavana. Entä jos tuttu seurakunta onkin muuttunut, niin että siellä on vaikka pappina ihminen, joka elää rekisteröidyssä homosuhteessa, tai on vaikka naimisissa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa? Näitä on paljon ja nämä asiat ovat perinteisille kristityille tosi vaikeita, jopa mahdottomia,
tilanteita.

Kuitenkin, elämme niin vaikean ajan keskellä, että tarvitsemme ehdottomasti Hyvän Paimenen laumaa, hyvää seurakuntaa. 500-luvun kriisien seurauksiin, lääkkeenä ja ratkaisuina, syntyivät vahvat kristilliset yhteisöt – luostarit. Tuolloin korostettiin rukousta ja työtä: ora et labora sekä vahvaa uskovien yhteisöä, joka on kuin kibbutsi vieraan maan keskellä. Ehkä olemme entistä enemmän menossa tähän suuntaan. Vahvat kristilliset yhteisöt, messuyhteisöt, ovat elintärkeitä tulevaisuuden kannalta.