KRISTITYN VAPAUS (18. su helluntaista)

Usko Kristukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen, perinnäissääntöjen ja toisten ihmisten mielipiteiden varaan. Kristus päästää seuraajansa vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista ja synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Samalla hän sitoo meidät totuuteen ja rakkauteen Jumalan sanan ilmoituksen mukaisesti. Kristuksen rakkaus näyttää suunnan ja antaa voiman kristityn elämälle, teoille ja valinnoille.

.

EVANKELIUMI: Luuk 14:1-6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies.

Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois.

Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

Muut tekstit: Jesajan kirja 44:21-23 ja Galatalaiskirje 5:1-6

.

SAARNA

Rakkaus ja rakkaudettomuus

Rakkaudesta on kysymys – koko elämässä, Raamatussa ja tässäkin evankeliumin kertomuksessa.

Rakkaus on elämän täyttymys ja sisältö. Sitä me usein kaipaamme, mutta kovin usein se tuntuu pakenevan. Monenlaisia selityksiä rakkaudettomuuteen sen sijaan riittää. Ne voivat olla maallisia tai jopa uskonnollisia.

Tässä tilanteessa Vapahtaja Jeesus Kristus – täynnä Jumalan rakkautta – paransi vakavasti sairaan miehen. Sen sijaan, että fariseukset olisivat iloinneet tästä armollisesta ihmeestä, he kyttäsivät Jeesusta, jotta olisivat saaneet hänet kiinni perinnäissääntöjen rikkomisesta.

Fariseusten mukaan lääkärin ammattia ei saanut harjoittaa sapattina. Sellaiseksi he tulkitsivat Jeesuksen tekemän parantamisihmeen, vaikka hän ei siitä palkkiota tietystikään ottanut. Heitä ei kiinnostanut sairas mies ja hänen kärsimyksensä sairauden kourissa ja sen tuoma syrjintä ja syyllistäminen. Heidän mukaansa mies oli sairas syntiensä tähden ja oli Jumalan kiroama.

Mutta nyt kärsivää ihmistä lähelle tuli Jumalan ihmeellinen rakkaus, joka päästi miehen sairaudesta, kärsimyksestä, sen tuomasta häpeästä, yksinäisyydestä ja vuosien taakasta. Jumala ei piittaa ihmisten perinnäissäännöistä, rajoitteista eikä selityksistä vaan hän toimii suvereenisti oman hyvän tahtonsa mukaan.

Farisealaisuus edusti kovaa lakihenkisyyttä, jossa ihmisen itsekkyys ja rakkaudettomuus, ts. syntisyys oli päässyt hämärtymään. Vaikka Jumalasta puhuttiin paljon ja kovaan ääneen, silti elettiin kaukana Jumalasta.

Lähellä Jumalaa ihminen nimittäin joutuu pienelle paikalle. Lähellä Jumalaa ymmärrämme puutteemme ja virheemme ja niiden kautta syvän tarpeemme saada anteeksi. Lähellä Jumalaa löydämme ikuisen rakkauden, joka sulkee meidät syliinsä, antaa anteeksi ja luo uutta.

Lähellä Jumalaa opettelemme lähimmäistemme rakastamista. Meitä kutsutaan rinnalla kulkijoiksi, tukijoiksi ja rohkaisijoiksi, valoon tuojiksi. Jos fariseusten sydämissä olisi ollut rakkautta, he olisivat auttaneet sairasta miestä ja suorastaan vaatineet Jeesusta parantamaan hänet. He olisivat riemuinneet, kun sairas parani.

Tästä rakkaudettomuudesta he jäivät tylysti kiinni. Kyllä he oman lapsensa olisivat kaivosta pelastaneet kaikista perinnäissäännöistä huolimatta. Ihmisen rakkaus on aina valikoivaa, mutta Jumalan rakkaus koskettaa jokaista. Niinpä Jeesus paransi tämänkin Jumalalle rakkaan miehen.

Jumalan rakkaus ei kuitenkaan perustu kenenkään ansioihin vaan puhtaaseen armoon. Jumala on kaiken rakkauden ikuinen lähde. Ihmisen osana on ammentaa tästä rakkauden lähteestä. Ottaa vastaan ja jakaa eteenpäin.

Jumalan armo ja rakkaus

Jumalan armoa ja rakkautta on se, että olemme syntyneet tähän maailmaan. Armoa ja rakkautta on se, että elämme ja hengitämme. Armoa ja rakkautta on sekin, miten Jumala on täyttänyt elämämme erilaisilla lahjoilla ja mahdollisuuksilla. Ihmeellistä armoa ja rakkautta on se, että Jumala kutsuu meitä iankaikkiseen, täydelliseen elämään.

Rakkaudessaan Jumala lähestyy jokaista ihmistä – sinua ja minua. Menestyviä ja elämässään kompuroivia ja epäonnistuneita. Terveitä ja sairaita. Nuoria ja vanhoja. Aivan jokaista.

Jo iankaikkisuudessa, ennen kaiken luomista, Jumala päätti rakastaa ihmistä, jonka hän tiesi kääntävän hänelle selkänsä ja tekevän niin paljon pahaa, vailla rakkautta, vailla ymmärrystä elämän oikeasta ja väärästä. Sitä koko ihmiskunnan historia, sen nykytila ja omakin elämämme ja sydämemme todistaa, jos vain olemme rehellisiä.

Kun ihminen valitsee rakkautensa kohteeksi jonkin haluttavan, tavoittelemisen arvoisen, jonka haluaisi itselleen, Jumala valitsee pienen, heikon, monin tavoin eksyksissä olevan ihmisen. Juuri Jumalan rakkaus tekee meistä suunnattoman arvokkaita ja merkityksellisiä.

Näin Jumala valitsee ja päättää rakkaudessaan. Sitten hän toimii päätöksensä mukaisesti horjumatta, uskollisesti. Hän lunastaa ihmisen vapaaksi synnin, pahan ja kuoleman vallasta tulemalla ihmiseksi, sovittamalla syntimme ja nousemalla ylös kuolleista – Kristuksessa Jeesuksessa. Jumalan rakkaus on uhrautuvaa, itsensä antavaa, anteeksiantavaa rakkautta.

Tarvitsemme Jumalan rakkautta

Meidän maailmassamme puhutaan paljon rakkaudesta, mutta se on lopulta vain hetken kestävää, haurasta ja särkyvää. Ja kun rakkaus loppuu, alkavat selitykset ja syytökset. Oma rakkaudettomuus kielletään ja toisista tehdään syyllisiä.

Siksi me tarvitsemme niin kipeästi Jumalan rakkautta, sillä vain se on kestävää, ikuista ja täydellistä. Vain se peittää rakkaudettomuutemme ja vain se luo meissä joka päivä jotain uutta, hyvää ja syvää.

Siksi jokainen ihmissuhde tarvitsee perustakseen Jumalan rakkauden ja siksi on niin suunnattoman surullista, että moderni ihminen hylkää oman Luojansa. Moderni ihminen kuvittelee kykenevänsä löytämään elämän onnen ja jopa pelastamaan koko maapallomme ilman Jumalaa.

Mutta tosiasiassa, mitä enemmän ihminen yrittää ja ponnistelee ilman Jumalaa, sitä pahempaan sotkuun hän ajautuu ajan myötä. Ihminen toimii lyhytnäköisesti ja hetkellistä etua tavoitellen.

Kaiken tämän keskellä ihminen ajattelee olevansa riippumaton ja vapaa, oman onnensa seppä, lähes kuolematon. Mutta lopulta jokainen kohtaa elämän realiteetit ja rajat. Pysäytys voi olla raju.

Sen sijaan, että törmäisimme sokeasti ja kohtalokkaasti, Jumala tahtoo pysäyttää meitä lempeämmin ja ohjata meitä todelliseen elämään. Tarvittaessa hän myös käyttää kovempaakin puhuttelua, mutta senkin hän tekee rakkaudesta käsin.

Kutsu rakkauteen armon sylissä

Mikä on sinun elämäsi suunta? Mitä tavoittelet? Millä keinoin? Oletko todellakin vapaa tekemään mitä tahdot, ilman perimmäistä, todellista vastuuta? Minkä varaan rakennat elämäsi? Miten suhtaudut lähimmäisiisi? Ketä sinä autat ja tuet? Näitä kyselen itseltänikin.

Suurten kysymysten edessä joudumme pienelle paikalle. Näemme ja ymmärrämme vain vähän. Valinnoillamme voikin olla merkittäviä, pitkäaikaisia seurauksia. Omien virheiden ja puutteiden tunnustaminen on usein vaikeaa. Mutta jollemme tee niin, emme voi ikinä oppia parempaa. Meillä voi olla hyviä päämääriä, mutta jos emme tiedä, missä nyt olemme, emme voi löytää perillekään.

Moni ajattelee, että Jumalan armo on aika köykäistä ja kummallista. Kaikki annetaan anteeksi ja kaikki jatkuu niin kuin ennen. Mutta niin ajatteleva ei ole tutustunut Jumalaan ja hänen armoonsa. Hän ei tiedä, mistä puhuu.

Vasta Jumalan armon sylissä uskallamme kohdata itsemme perinpohjin ja nähdä kaikkein pimeimmätkin puolemme – turvallisesti. Tällainen olen, mutta silti olen armahdettu, rakastettu, hyväksytty – Kristuksen tähden.

Vasta armon sylissä alkaa kasvu ihmisenä aitoon vapauteen ja vastuuseen, jonka sisältönä ja täyttymyksenä on rakkaus. Tätä kaikkea saamme opetella täällä ajassa ja kerran kokea sen täydellisenä tulevassa kirkkaudessa.

Armo ei siis ole vääryyden mitätöimistä vaan sen paljastamista, esille ottamista, käsittelyä, anteeksi antamista, oppimista ja parempaan suuntautumista.

Aito vapaus

Ilman Jumalan armon todellisuutta ihminen elää synnin sokeuttamana, oman syyllisyytensä kieltäjänä, ikuisena synnin ja kuoleman orjana. Ei milloinkaan vapaana.

Todellisesti vapaa on se, joka tuntee oikean ja väärän, rakkauden ja rakkaudettomuuden, mutta sitten valitsee iloiten sen, mikä on hyvää, oikeaa ja rakkauden täyttämää.

Todellisesti vapaa on yksin Jumala. Me emme siihen kykene, mutta saamme turvautua häneen, joka voi kaiken ja jonka armon syliin jokainen meistä on aina tervetullut.

Jumalan armon sylissä, Kristuksessa olemme vapaita synnin, pahuuden ja kuoleman lopullisesta, kaiken määräävästä vallasta. Jumalan armon sylissä olemme vapaita kadotustuomiosta ja olemme kutsuttuja elämään, vailla syvää pelkoa ja turvattomuutta, iloiten elämän ja rakkauden lahjasta.

Tähän kaikkeen hyvään Jumala kutsuu sinuakin. Hän mittaa meille oman elämänosan ja elämäntehtävän. Jokaisella on omat lahjansa ja vahvuutensa. Ne on annettu yhteiseksi parhaaksi. Saamme ottaa vastaan ja jakaa eteenpäin.

Onnellisin ei ole se, joka on kerännyt eniten itselleen, vaan se, joka on eniten antanut rakkautta niin monessa eri muodossa toisille. Siihen elämään meidät kutsutaan ja vapautetaan Vapahtajan Jeesuksen seurassa.

Meillä on vapaus valita, vai onko?

Olemme sidottuja niin moneen, että emme pääse omin voimin vapaiksi. Emme aina edes tahdo. Mutta kun Jumala tulee lähelle Kristuksessa Jeesuksessa, on armon ja vapautuksen aika. Sen sai kokea evankeliumin sairas mies. Jumala kutsuu meitäkin rakkaudessaan.

Erkki Lemisen runossa sanotaan näin: 

”Ei käskemällä parannukseen saa.
Se tapahtuu, kun Herra armahtaa, kun mieli hiljenee ja kuuntelee
ja sydän rakkaudelle aukenee.

Ei käskemällä rakkautta saa.
Se tapahtuu, kun Herra rakastaa, kun rikkoneelle anteeksi annetaan,
silloin käy kylmä sydän Herraa kiittämään.
Näin Herra minua rakastaa ja armahtaa.”

Tämän koki vanhan liiton Jumalan kansa, josta kuulimme Jes 44:21-23. Mutkainen ja kuoppainen oli Israelin kansan tie. Monta harharetkeä ja ylpeyden ja lankeemuksen hetkeä oli sen polulla.

Mutta silti se oli Jumalalle rakas, kuten sinä ja minä. Saamme omistaa itsellemme nämä Jumalan sanat, jotka nostavat meidät jälleen uuteen elämään.

Muista, Jaakob, sinä minun palvelijani, muista, Israel,
että minä olen sinut muovannut, sinä olet minun palvelijani,
sinä et minulta unohdu.

Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi.

Riemuitkaa, taivaat, sillä Herra on tämän tehnyt,
Herra on lunastanut Jaakobin! Hän on pelastanut Israelin,
hän on osoittanut kirkkautensa.

Näin sinäkin saat olla Kristuksessa vapaa elämään ja rakastamaan, nyt vielä kovin vajavaisesti, mutta kerran täydellisesti.

.

RUKOUS

Armollinen Jumala, Taivaallinen Isämme.
Poikasi Jeesus Kristus viitoitti tien elämään,
jota ohjaa rakkaus.

Opeta meille hänen esimerkkinsä avulla
kuuliaisuutta sanallesi, jonka täyttymys on rakkaus.

Vapauta meidät toimimaan rakkauden mielellä,
täytä sydämemme sinun läsnäolollasi
ja anna meille voimaa elää hyvän tahtosi mukaisesti.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

Aamen.

.

.

KRISTITYN VAPAUS

Edellinen vuosi

.

EVANKELIUMI: Luuk 14:1-6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies.

Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois.

Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

.

SAARNA

Jeesus on aina ollut ”tikun nokassa”. Kaikki, mitä hän tai hänen seuraajansa tekevät, on aina kiinnostanut tiettyjä tahoja negatiivisesti. Lopulta Jeesus nostettiinkin kirjaimellisesti ristille. Samaa ovat kokeneet monet muutkin, jotka ovat kulkeneet vastoin yleistä mielipidettä, mediaa ja valtaapitäviä niin yhteiskunnassa kuin kirkon piirissäkin.

Jeesuksen persoonan ja toiminnan sekä kristinuskon syvä ydin on rakkaus, joka kumpuaa Jumalasta. Jumala on rakkaus ja kaikki hänen toimintansa suhteutuu siihen. Jumala tahtoo rakkauden toteutumista, mutta ei pakota väkisin siihen. Toisaalta Jumala reagoi siihen, mikä rikkoo rakkautta.

Evankeliumitekstissä Jeesus toimi rakkauden mukaan vastoin ihmisten tapoja ja asenteita. Hän paransi miehen ja vapautti hänet pitkäaikaisesta, vakavasta sairaudesta.

Tuo päivä oli sapatti, pyhä päivä. Sapatti oli myös erityinen Jumalan ja hänen kansansa välinen liiton merkki. Sapatti oli tarkoitettu lahjaksi, elämäksi.

Nyt vääristynyt juutalaisuus oli tehnyt siitä rajoittavan taakan. Lukemattomat pikkutarkat säännöt tekivät sapatista iloitsemisen mahdottomaksi. Fariseukset, ankara uskonnollinen suuntaus rinnasti myös parantamisen työn tekemiseen, mikä oli kiellettyä. He pitivät Jeesusta Jumalan tahdon rikkojana ja uhkana omalle asemalleen.

Tosiasiassa Jeesus toteutti Jumalan tahtoa eli rakkautta. Hän antoi miehelle elämän, mikä sopi erityisen hyvin juuri sapattiin. Taakoitetulla miehellä alkoi ensimmäinen todellinen sapatti, elämä.

Näin Jumalan tahto ja tarkoitus on rakkauden toteutuminen, mikä on elämän syvin sisältö. Synti sen sijaan vääristää niin rakkauden kuin elämänkin. Synti turmelee hyvän, rajoittaa sen toteuttamisen ja asettaa tilalle monenlaista pahaa.

Jumala on luonut meidät vapaiksi rakastamaan ilman rajoitteita. Mutta kuten tiedämme, synti on turmellut meille annetun Jumalan rakkauden, vapauden ja elämän. Olemme luonnostamme sidottuja syntiin. Emme kykene rakastamaan täysimittaisesti, vapaasti, kaikissa tilanteissa.

Synti on syvimmiltään itsekkyyttä ja alttiutta pahaan. Mitä kauemmaksi etäännymme Jumalasta, sitä kovempia meistä tulee ja sitä enemmän toteutamme pahaa.

Tämä on myös se tärkeä syy, miksi meillä on Raamattu. Jumala ilmoittaa siinä itsensä, rakastavan tahtonsa ja pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Syntisinä olemme menettäneet ehdottoman tajun oikeasta ja väärästä sekä halun ja kyvyn elää rakastaen.

Tärkeä kysymys onkin, mitä rakkaus on? Mikäli etsimme vastausta aikamme ihanteista ja viihdeteollisuudesta, rakkaus on tunnetta, kiihkoa, itselleen omistamista.

Jos etsimme vastausta Jumalasta, rakkaus on syvää uskollisuutta, päättäväisyyttä, hyvään sitoutumista, uhrautumista – jopa tunteista ja tuntemuksista riippumatta. Jumala onkin Kristuksessa päättänyt sitoutua rakastamaan ihmisiä ja pelastamaan meidät. Tämä on ollut hänelle mitä suurin uhraus.

Rakkaus on aina hyvin konkreettista. Sitä ilmentävää mm. 10 käskyä. Rakkaus on Jumalan kunnioittamista ja häneen turvautumista, vanhempien kunnioittamista, lepopäivän pyhittämistä, elämän ja yksityisyyden kunnioittamista niin, että ei tapa, ei varasta, ei valehtele, ei himoitse toisen omaa.

Kaikkeen tällaiseen hyvään Jeesus Kristus haluaa meidät vapauttaa – synnin ja pahuuden vallasta. Kristuksessa olemme vapaita myös lopullisesta tuomiosta, koska Jeesus on kantanut tuomiomme ristillä.

Jeesuksen aikana elettiin hyvin toisenlaisessa yhteiskunnassa. Se oli hyvin uskonnollinen ja kaikki tunsivat pyhän Jumalan ja hänen tahtonsa, vaikkakin tuo tunteminen oli vääristynyt monella tavalla. Monet ihmistekoiset säännöt, jotka eivät nousseet pyhästä Sanasta tekivät elämästä rajoittunutta ja vaikeaa.

Nyt me puolestamme elämme lähes vastakkaista aikaa. Nykyään hehkutetaan ihmisen vapautta ja rakkautta kaikissa mahdollisissa muodoissa.

Tämä vapaus ei tosin ole lainkaan sitä, mitä Raamattu tarkoittaa puhuessaan kristityn vapaudesta. Aikamme ihanteiden mukainen ”vapaus” on vapautta elää synnissä mielin määrin. Kun joku ahdasmielinen uskova muistuttaa kristillisestä moraalista, ts. elämänlaista, hänet ollaan valmiina laittamaan ”tikun nokkaan” syvästi paheksuen.

Tämä väärä, syntiä hamuava vapaus on liitossa väärän rakkauden kanssa. Niinpä ”vapauden ja rakkauden” nimissä kaikenlainen synti julistetaan oikeaksi, jopa Jumalan siunaamaksi – vastoin selkeää Jumalan ilmoitusta.

Erityisesti nyt luterilainen kirkko on astumassa aikaan, jolloin alkaa repivä taistelu homoparien kirkollisesta vihkimisestä. Koska kirkon opilliset linjaukset pitää tehdä määräenemmistöllä, homoparien vihkiminen ei mene kirkolliskokouksessa läpi. Riittävä, Raamattuun sitoutunut määrävähemmistö estää tämän.

Niinpä kirkko on avannut oven Raamatun, kirkkolain ja kristillisen perinteen vastaiselle rikkuritoiminnalle. Huomattava määrä liberaaleja pappeja on valmiina vihkimään homopareja, vaikka heillä ei ole siihen oikeutta. Tämän he tekevät varmasti ”vapauden ja rakkauden” nimissä.

Arkkipiispa ja osa piispoista levittelee käsiään ja viestittävät sillä, että mitään todellisia sanktioita ei ole tulossa. Odotetaan, että tie homoparien kirkolliselle vihkimiselle avautuisi  maallisten tuomioistuinten kautta.

Pappisliittokin on luvannut nousta barrikadeille ja puolustaa homopareja vihkiviä rikkuripappeja. Itse en kuulu pappisliittoon, koska se pitkällä juoksulla ajaa kirkon irtautumista kristinuskosta.

Homoparien kirkollinen vihkiminen tulee lopullisesti rikkomaan kirkon. Todellinen Kristuksen kirkko ei koskaan siunaa syntiä. Kirkolla ei ole mitään omaehtoista siunausten varastoa vaan kyse on Jumalan siunauksesta. Ja Jumala siunaa vain sitä, mikä on hänen tahtonsa mukaista.

”Siunatessaan” homopareja kirkko eksyttää ja valehtelee. Se nousee avoimeen kapinaan Herraansa vastaan.

Miksi sitten homous on syntiä? Eikö siinä kaksi ihmistä rakasta toisiaan ja eivätkö he voi elää hyvinkin uskollisesti toisilleen ja toisiaan palvellen?

Ensinnäkin elämä, rakkaus ja ihmisyys kumpuaa sen Luojasta, Jumalasta. Jumala loi sisimpänsä ja rakkautensa kuvaksi miehen ja naisen ja siunasi näiden välisen suhteen. Vasta syntiinlankeemuksen myötä alkoi rakkauden ja seksuaalisuuden vääristyminen: aviollinen rikkinäisyys, moniavioisuus, homoseksuaalisuus, irstaus jne.

Nämä Jumala torjuu selkeästi Sanassaan. Nämä eivät ole aitoa rakkautta vaan sen vääristymää. Homosuhteessa ei ole läsnä syvä, jumalallinen rakkaus vaan inhimillinen eros-rakkaus, synnin vääristämänä.

Toiseksi homoseksuaalisuus on käytännössä erittäin ongelmallista ja yhteiskuntaa vahingoittavaa. Se on luonnotonta biologisesti. Homopari ei voi tuottaa jälkeläisiä. Homovanhemmat eivät tarjoa lapselle miehen ja naisen mallia ja kotia, jossa lapsi voi kasvaa suhteessa äitiin ja isään. Se vaikuttaa merkittävästi lapsen identiteettiin.

Homouden voimakas ihannointi houkuttaa yhä uusia ihmisiä homoseksuaalisuuteen ja rikkoo yhteiskuntamme perusyksikön, miehen ja naisen välisen avioliiton ja siihen perustuvan perheen. Kyseessä on erittäin vakava asia.

Mutta jos ihminen on homo, minkä hän sille voi? Entä miten ihmisestä tulee homoseksuaali?

Synti on rikkonut meistä jokaisen. Se ottaa meissä monia samanlaisia ja joitakin erilaisia muotoja. Synti on aina synnynnäistä. Silti olemme vastuussa siitä. Jos meillä on taipumusta varastamiseen, väkivaltaan, alkoholismiin, meidän tulisi pidättyä niistä. Samalla tavalla me voimme hallita seksuaalisuuttamme.

Todennäköisesti homoseksuaalisuus on useimmiten opittua. Lapsi on voinut kokea hyväksikäyttöä, mikä on vääristänyt hänen identiteettiään. Tällaisten kokemusten käyminen läpi terapiassa on samalla voinut palauttaa luonnollisen seksuaalisen suuntautumisen.

Joku on saattanut kokeilla muuten vain homoseksuaalista kanssakäymistä, mikä on erittäin voimakas ja ihmistä muuttava kokemus. Synti aina rikkoo ja vääristää ihmistä.

Juuri synnistä Kristus meitä vapauttaa. Jokaisella on omat, vakavat syntinsä, mutta Kristus on niihin kaikkiin perimmäinen vastaus.

Tästä aihepiiristä on erittäin ikävä puhua ja kirjoittaa. En haluasi tehdä sitä. Mieluusti aina sivuutan aiheen, mutta valitettavasti se tulee aina uudestaan vastaan ja yhä voimakkaammin.

Vaikka homoseksuaalisuus on synnillinen taipumus ja sen harjoittaminen on syntiä, se ei tarkoita, että homot olisivat vähemmän arvokkaita ihmisiä kuin toiset. Jokainen on Jumalan luoma (ei syntisenä) ja Kristuksen kalliisti lunastama, mikäli ihminen tähän vain suostuu. Homot ja heterot ovat yhtä arvokkaita ihmisiä.

Kyse on suhteesta Jumalaan ja elämäntavasta ja sen seurauksista. Raamatun mukaan ihminen, joka elää homoseksuaalista elämää, ei ole oikeassa suhteessa Jumalan kanssa. Jumala itse tämän ilmoittaa selkeästi.

Raamatusta ei löydy mitään puolustusta homoseksuaalisuuden harjoittamiselle. Tällä elämäntavalla on myös vakavat seuraukset ihmiselle itselleen, kirkolle ja yhteiskunnalle.

Tällainen arviointi ei ole mitään vihapuhetta eikä Suomen lain vastaista. En kehota ketään millään tavalla ryhtymään mihinkään rikkomuksiin homoja vastaan.

Länsimaisessa yhteiskunnassa on sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapaus. Tästä on kysymys. Sitä saa harjoittaa yksityisesti, kirkossa ja politiikassa. Siksi asia on tapetilla usein myös eduskunnassa.

Homokysymys on syvästi myös Raamattu-kysymys. Onko Raamattu Jumalan sana vai ei? Monen homoaktivistin mielestä Raamattu ei ole Jumalan sana tai se on sitä vain erittäin valikoidusti – sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä.

Moni liberaali pappi ja piispakin on jo kauan sitten leimannut Raamatun pelkästään inhimilliseksi kirjaksi, joka heijastaa kunkin ajan ihmisten käsityksiä Jumalasta, Kristuksesta ja moraalista.

Heille Jumala ei ole Raamatun Jumala eikä Kristus Raamatun Kristus. Heille Jeesus oli vain esimerkillinen rajojen rikkoja, jonka esimerkkiä meidänkin tulisi seurata – ”vapauden ja rakkauden” nimissä. Hän ei ole sovittanut syntejä ristillä eikä noussut kuolleita. Hän ei ole ihmiseksi tullut Jumala vaan melko tavallinen ihminen. Apostolinen uskontunnustuskin on vain ”kielipeliä” ilman vastinetta todellisuudessa.

Niinpä tosiasiassa luterilainen kirkko on jo pitempään ollut hyvin jakautunut ja ristiriitainen. On niitä, jotka uskovat syvästi, kokonaisvaltaisesti Raamatun ilmoittamaan Jumalaan ja hänen tahtoonsa. Tähän myös kirkkolaki ja pappislupaus velvoittavat.

Sitten on niitä, jotka avoimesti tai osin peitellysti ovat hylänneet kaiken tämän ja rakentavat tosiasiassa jotain uutta uskontoa, joka on syvästi antikristillinen. Sitten on vielä niitä, jotka häilyvät epävarmoina näiden kahden välissä.

Päivän teema ”Kristityn vapaus” on äärimmäisen ajankohtainen, merkittävä ja tulenarka aihe. Se on myös erittäin väärinymmärretty ja -käytetty. Sen nimissä kirkkomme on liberalisoitunut – ts. luopunut ja turmeltunut jo varsin pitkälle.

Kristityn vapauden ja kristillisen rakkauden sisältö ammennetaan ajan hengestä, ei Raamatusta. Liberaali usko on nimensä mukaisesti vapautta kristillisestä uskosta ja moraalista. Se on vapautta syntiin ja Jumalan kieltämiseen.

Tämä kaikki johtaa meidät valinnan paikalle. Mihin leiriin me kuulumme?

Jeesuksen, Raamatun ja kristillisen moraalin suhteen ei ole neutraaleja sivustakatsojia. Jonkin aikaa voimme ihmetellä ulkopuolisina mutta lopulta joudumme tekemään valintamme. Vain Jumala voi antaa meille todellisen elämän, rakkauden ja vapauden Kristuksessa Jeesuksessa, Sanansa mukaisesti.

Meidän tulee siis yksityisesti, omassa sydämessä pitäytyä aitoon Jeesukseen ja rakkauteen. Samalla meidän tulee näyttää värimme eli uskomme ja pyrkiä toimimaan lähetyskäskyn mukaisesti julistaen evankeliumia, opettaen Jumalan sanaa ja palvellen kaikkia lähimmäisiä rakkaudessa – olivatpa he sitten heteroja, homoja, uskovia, ei-uskovia, Raamattu-uskollisia tai liberaaleja.

Samalla meidän tulee pyrkiä siihen, että kirkkomme maanlaajuisesti ja paikallisissa seurakunnissa eläisi kristillisen uskon ja moraalin mukaan. Meidän tulee rohkaista siihen. Mikäli kirkkomme täyttää antikristillinen meno, meidän tulee erottautua sellaisesta.

Mikäli emme varjele sydäntämme, me mukaudumme siihen, mikä on väärää, aidon rakkauden ja vapauden vastaista. Meistä tulee värittömiä, mauttomia, hajuttomia.

On muistettava, että kristityn vapauteen kuuluu samalla aina vastuu. Kristillinen vapaus ei ole vastuutonta vapautta, sillä jokainen ihminen on aina vastuussa – viime kädessä Luojansa edessä. Synnillinen vapaus kuvittelee olevansa vapaa kaikesta vastuusta.

Kaikki tämä on kovin negatiivista todellisuutta. Silti se on syytä tiedostaa ja huomioida. Mutta siitä ei saa tulla elämämme keskeistä sisältöä. Saamme elää Kristuksen rakkaudessa ja vapaudessa. Saamme ottaa sitä vastaan joka ikinen hetki. Tällaisina, syntisinä, kurjina reppanoina Kristus meidät armahtaa ja vapahtaa. Hän luo meissä uutta ja kutsuu palvelemaan.

Tähän ihmeelliseen armoon, uudistumiseen ja rakkauden vapauteen Jumala kutsuu aivan jokaista. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. Emme voi syvästi muuttaa itseämme. Sen voi tehdä vain Jumala. Sitä muuttumista saamme kokea vajavaisesti tässä ajassa mutta kerran täydellisesti kirkkaudessa.

Kun näin saamme kohdata Kristuksen, saamme kokea kokonaisvaltaisen parantumisen, uudistumisen ja pelastuksen kuten evankeliumikertomuksen vesipöhöä sairastanut mies. Raskaat taakat putoavat ja elämä alkaa – Kristuksessa!

(Kristityn vapaudesta voit lukea enemmän sivuston kohdasta Uusi testamentti / Korinttilaiskirjeet / Kristityn vapaus ja vastuu)