KÄRSIMYSVIIKON TAPAHTUMAT 2/3

Mark 12 luku

 

Jeesus on saapunut Jerusalemiin yhdessä opetuslastensa kanssa. Hänen tehtävänsä on täyttymässä: edessä ovat risti ja ylösnousemus. Jumalan armollinen pelastussuunnitelma toteutuu. Jeesus on valmentanut opetuslapsia tulevaan tragediaan mutta myös antanut valtavan toivon. Jerusalemissa Jeesus kohtaa Israelin uskonnollisen johdon: ylipapit, kansan vanhimmat, saddukeukset, kirjanoppineet, fariseukset ja lisäksi roomalaiset. He haluavat tappaa Jeesuksen, joka uhkaa heidän asemaansa ja paljastaa ihmisen syvän kapinan Luojaansa vastaan. Saadakseen muodollisen syyn, he yrittävät saada Jeesuksen ansaan. Jeesus on kuitenkin ylivertainen viisaudessa ja saa vastustajat entistä ahtaammalle.

 

 

KÄRSIVÄN PALVELIJAN TUTKINTA Palmusunnuntaista Pitkäperjantaihin (jatkuu)

 

Kysymys veron maksamisesta keisarille (12:13-17)

Jumalan Karitsan tutkinta jatkui nyt fariseusten ja herodilaisten toimesta. Fariseukset tunnemme ja herodilaiset olivat Herodes Suuren ja hänen poikiensa kannattajia. Herodilaiset suosivat roomalaista hallintoa ja kreikkalaista sivistystä. He olivat ”parempaa väkeä”. Heitä ei juuri kunnioitettu tavallisen kansan parissa. Aiemmin fariseukset kritisoivat herodilaisia, jotka turmelivat juutalaiset tavat. Nyt heistä tuli liittolaisia. Yhteinen vihollinen yhdistää.

Maailmassa kohtaamme monenlaisia uskontoja, maailmankatsomuksia ja filosofioita. Ne voivat käyvät toisinaan veristäkin kamppailua toisiansa vastaan. Niiden takana on itse saatana, joka käyttää niitä ja ihmisiä kylmästi omina pelinappuloinaan. Ensin se eksyttää ihmiset ja sitten se laittaa heidät tuhoamaan toisensa. Niinpä esimerkiksi Intiassa hindut ja muslimit käyvät ajoittain kiivaita taisteluja toisiaan vastaan. Sama pätee islamin eri suuntausten välillä. Kun aito kristinusko astelee paikalle, siitä tulee nopeasti yhteinen vihollinen numero yksi. Kristittyjen tuhoaminen ei ratkaise ongelmaa. Jos kristinusko saadaan alueellisesti hävitettyä, jäljelle jää vain saatanallinen uskonto eri muodoissaan, mikä johtaa lopulta tyranniaan, sekasortoon ja yleiseen tuhoon.

Nyt fariseukset ja herodialaiset tulivat käsi kädessä Jeesuksen luo. He kysyivät: ”Onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?”. – – – Jos Jeesus vastaisi ”pitää maksaa”, fariseukset syyttäisivät häntä maanpetturuudesta ja Jumalan vihollisuudesta. Jos Jeesus vastaisi ”ei pidä maksaa”, herodilaiset kiiruhtaisivat roomalaisten pakeille ja syyttäisivät häntä (vero)kapinalliseksi, joka yllyttää kansaa.

Jeesus ei vastaa kyllä tai ei. Hän pyytää nähtäväksi denaaria, joka oli roomalainen raha ja jossa oli keisarin kuva. Juutalaisuudessa tulkittiin Jumalan kuvakieltoa niin pitkälle, että edes ihmistä ei saanut kuvata, koska hän oli Jumalan kuva. Fariseukset pitivät näin ollen roomalaisen keisarin kuvalla varustettua kolikkoa kaksinkertaina Jumalan käskyn rikkomisena: siinä oli ihmisen (Jumalan) kuva ja vieläpä pakanakeisarin, joka vaati pitämään itseään jumalana.

Saatuaan denarin Jeesuksen vastaus on kaikkiaan häkellyttävän hyvä: ”Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on!”

Koska rahassa oli keisarin kuva, se oli osoitus siitä, kenelle raha kuuluisi viime kädessä. Monissa arvokkaissa tavaroissa voi olla merkintä omistajasta. Itse verokysymykseen Raamattu ottaa myönteisen kannan. Jo vanhassa liitossa oli monia määräyksiä yhteiskunnan asioiden hoidosta ja vähäosaisten auttamisesta. Esivalta ja yhteiskuntajärjestys ovat Jumalan säätämiä, hyviä asioita. On oikein kantaa yhteistä vastuuta myös taloudellisesti. Verolait tulee säätää sellaisiksi, että ne ovat aidosti ihmisten ja elämän tukemiseksi.

Jeesuksen vastauksen toinen osa on vielä tärkeämpi: Antakaa Jumalalle, mikä Jumalan on! Samoin kuin rahassa oli keisarin kuva, niin ihmisessä on Jumalan kuva. Tämä tarkoittaa sitä, että sinäkin olet Jumalan kuva! Sen myötä sinä olet hyvin arvokas. Se merkitsee, että sinä et ole olemassa sattumalta vaan Jumalan luomistyönä. Se merkitsee, että elämälläsi ja persoonallasi on suuri tarkoitus: sinä saat omalta osaltasi heijastaa Jumalaa ja toteuttaa Jumalan hyvää, rakastavaa tahtoa. Se merkitsee, että sinut on syvästi liitetty Jumalaan ja että kuulut hänelle. Jumala on sinut armosta ja rakkaudestaan käsin luonut sinut ja painanut sinuun oman kuvansa.

Jeesus kysyy meiltäkin: annammeko itsemme hänelle, joka omistaa meidät ja jonka kuva meissä on? Vain tällä tavoin ihmisyytemme voi toteutua mielekkäällä ja kestävällä tavalla. Jos torjumme Luojamme, Jumalan kuva meissä turmeltuu lopullisesti ja menetämme elämän.

 

Kysymys ylösnousemuksesta (12:18-27)

Tällä kertaa Jumalan Karitsan virheettömyyttä tutkivat saddukeukset. He ihailivat kreikkalaista filosofiaa ja kulttuuria, ja olivat kiinnostuneita hyvästä, mukavasta elämästä. Saddukeukset pohtivat Kirjoitusten (Vanhan testamentin) moraaliopetuksia tästä näkökulmasta. Sen sijaan he torjuivat merkittävän osan Kirjoitusten yliluonnollisesta ulottuvuudesta kuten ajatuksen ylösnousemuksesta ja enkeleistä. He ovat kuten meidän aikamme liberaaliteologit, joiden ajattelu nousee kreikkalaisesta filosofiasta ja humanismista.

Saddukeukset luulivat olevansa ovelia ja he sepittivät kuvauksen, joka heidän mielestään osoitti ylösnousemuksen mahdottomuuden. Jos nainen on aviossa perä jälkeen seitsemän veljeksen kanssa, niin kenen puoliso hän on taivaassa?

Jeesus näki saddukeusten väärän teologian ytimen ja nosti sen esille: ”Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne Kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?” (12:24). Tämä oli saddukeusten vakava perusongelma, josta nousi monia vääriä tulkintoja yksittäisissä kysymyksissä. Samoin on nykyajan liberaaliteologian laita.

Jeesus vastaa myös kysymykseen ylösnousemuksesta. Kun ihminen kuolee ja menee taivaaseen, hän on kuin enkeli taivaassa. Iankaikkisuudessa ihminen ei enää elä avioliitossa tai ydinperheenä. Silti ihmisen syvin identiteetti ja persoona pysyvät samana. Ylösnousemuksessa ihminen puetaan sellaiseen kirkkauteen ja täydellisyyteen, jossa hän ei enää kaipaa maallista rakkautta, joka on vajavaista. Täydellinen rakkaus on jotain valtavan paljon suurempaa.

Itse sain nähdä kirkossa Sanan ja rukouksen illassa ilmestyksen, kuin valokuvan taivaasta: siinä edesmennyt puolisoni oli puettuna valkoiseen asuun kuin morsian. Hän oli täysin tunnistettavissa, mutta käsittämätöntä kirkkautta, iloa, elämää, onnellisuutta ja puhtautta säteilevä. Se kuvan syvyyttä ja kirkkautta ei voi mitenkään sanoin selittää eikä verrata mihinkään maalliseen. Se kuva oli äärimmäisen voimakas, terävä ja odottamaton.

Apostoli Paavali kuvaa tätä samaa sanoen: Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa meille määrättömän, ikuisen kirkkauden meille (2 Kor 4:17; Room 8:18).

Jeesuksen ja saddukeusten välinen keskustelu paljastaa epäuskoisen ihmisen naiiviuden ja sokeuden. Kun ihminen epäuskoisesti haluaa kyseenalaistaa Jumalan ja hänen Sanansa ja tekonsa, ihminen pohtii omasta mitättömyydestään käsin Jumalan mahdollisia ”teknisiä” ongelmia. Miten Jumala on voinut luoda maailman vain muutamassa päivässä? Miten ihmeessä fyysisesti kuollut ihminen voisi elää kuoleman jälkeen ja jopa kokea ylösnousemuksen? Luomakunnan, elämän ja sen Luojan ihmeellisyyden edessä ihmisen tulisi vain hiljaisesti painaa päänsä ja sanoa: Herra, sinä tiedät kaiken. Sinulle kaikki on mahdollista! Tämä ei tarkoita, että tiedettä ei pitäisi harjoittaa vaan, että tutkisimme Jumalan luomistyötä ja sen lainalaisuuksia kunnioittaen ja ihaillen.

 

Kysymys tärkeimmästä käskystä (12:28-34)

Tällä kertaa Jeesuksen luo tuli vilpitön kyselijä, joka oli kirjanoppinut ja fariseus. Tämä on kuin raikas tuulahdus väärämielisten kiusaajien keskellä. Vilpitön kyselijä vahvistaa positiivisella tavalla Jeesuksen virheettömänä Jumalan Karitsana.

”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (12:28-31) – vrt. 5 Moos 6:4 ja 3 Moos 19:18

Jumala on rakkaus ja hänen tahtonsa on rakkaus. Jumala loi ihmisen rakkaudesta käsin rakkautta varten. Rakkaus on Jumalan ja ihmisen välisen suhteen täyttymys. Sama pätee ihmisten välisiin suhteisiin. Rakkauden laki oli ensimmäisten ihmisten sydämissä ennen syntiinlankeemusta. Syntiinlankeemuksessa ihminen menetti rakkauden ja hänen sydämensä vääristyi itsekkääksi.

Jumalan lain tarkoituksena on opettaa, mitä rakkaus on käytännössä – suhteessa Jumalaan, ihmisiin ja luomakuntaan. Rakkaus on pyhyyttä, hyvän ja oikean noudattamista sekä armahtavaisuutta ja uhrautuvuutta. Rakkaudella on pysyvä ja luovuttamaton sisältö. Rakkaus kumpuaa Jumalan olemuksesta. Ihminen haluasi antaa sille toisen sisällön, joka istuisi ihmisen itsekkääseen luonteeseen.

Jeesuksen opetus rakkaudesta on Vanhan testamentin moraalilain ydin ja henki. Jumalan rakastaminen on hänen kunnioittamistaan, häneen turvautumista, hänen tahtonsa kuuntelemista ja seuraamista parhaansa mukaan, hänen rukoilemistaan ja hänen armonsa pyytämistä. Kymmenestä käskystä kolme ensimmäistä liittyvät ensisijaisesti Jumala-suhteeseen. Seitsemän muuta puhuvat ihmisten välisistä suhteista. Nämä ovat samalla kokonaisuus: lähimmäisen rakastaminen lähtee oikeasta suhteesta Jumalaan ja lähimmäisen rakastaminen on myös Jumalan rakastamista. Rakkauden kaksoiskäsky on tiivistelmä kaikesta Jumalan tahdosta ja moraalilaista. Sitä on kutsuttu myös rakkauden kolmoiskäskyksi: rakasta Jumalaa, lähimmäistäsi ja itseäsi.

Rakkaus on myös Uuden testamentin sisältö. Kristus on sen täyttymys, josta käsin voimme entistä paremmin elää rakkaudessa. Rakkaus on Jumalan valtakunnan laki.

Jeesuksen luokse tullut kirjanoppinut oli ymmärtänyt olennaisen ja kuunteli mielellään Jeesusta. Siksi hän oli Jeesuksen sanojen mukaan ”lähellä” Jumalan valtakuntaa (12:34). Hän oli avoin Jumalan läheisyydelle ja rakastavalle vaikutukselle.

Opetuksessa Jeesus vahvisti juutalaisen monoteismin, uskon yhteen Jumalaan: Jumala on ainoa / yksi. Me uskomme yhteen Jumalaan. Hepreassa tuo sana on ”ahad”, joka on monikollinen yksikkö. Se voi tarkoittaa esimerkiksi viinirypäleterttua, joka on yksi terttu mutta jossa on monta rypälettä. Ehdoton yksikkömuoto olisi ”jahid”. Jumalasta yhtenä ja ainoana Jumalana puhutaan aina sanalla ”ahad”, mikä viittaa Jumalan sisäiseen moninaisuuteen, eli kolminaisuuteen. Yleisin Jumalasta käytetty nimi ”Elohim” on monikollinen. Jumala on yksi – Isä ja Poika ja Pyhä Henki (1 x 1 x 1 = 1).

 

Kuka Kristus on / alkuperä (12:35-37)

Kun Jeesus opetti Jerusalemin temppelissä, häntä olivat kuuntelemassa fariseukset (Matt 22:41) ja kansanjoukko. Fariseukset vastustivat Jeesusta, mutta kansa kuunteli häntä mielellään (12:37). Nyt vuorostaan Jeesus kysyi kuulijoiltaan: ”Daavid itse sanoo Kristusta (Messiasta) Herraksi. Kuinka Kristus sitten voi olla hänen poikansa?” (12:35-37). Jeesus lainasi Ps 110 sanoja.

Oli yleisessä tiedossa Kirjoitusten pohjalta, että luvattu Messias polveutuisi Daavidin sukulinjasta. Silti juutalaisten ymmärrys siitä, kuka Messias on, oli hyvin vajavainen. Toki ymmärrettiin, että hän on ihminen, mutta hänen jumalallinen alkuperänsä oli kätketty salaisuus. Tämä salaisuus avautui Jeesuksen persoonassa, elämässä, opetuksissa, teoissa ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa.

Huomaa, että Jeesus ei anna omaan kysymykseensä suoraa vastausta. Hän jätti asian ihmisten mietittäväksi ja löydettäväksi. Se ei tarkoittanut, että ihminen voi keksiä siihen, minkä vastauksen tahansa. Vain yksi vastaus olisi oikein. Sen ihminen löytäisi ja ymmärtäisi, kun hän tutustuisi Jeesukseen ja hyväksyisi hänet omakohtaiseksi Vapahtajaksi ja Herraksi. Jeesus on itse Herra Jumala (Jahweh = Minä Olen), joka on tullut ihmiseksi. Jumalana hän on Daavidin Herra ja ihmisenä Daavidin poika, hänen jälkeläisensä.

Jeesus kysyi samaa opetuslapsiltakin: ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?… Entä te? Pietari vastasi: Sinä olet Kristus.” (8:27-30). Matteus kertoo Pietarin koko lauseen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” (Matt 16:16). Tällöin Jeesus kielsi asian julkisen kertomisen. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus oli vasta tulossa. Salaisuus paljastuisi pian. Kuka Jeesus on sinulle?

 

Varokaa kirjanoppineita! (12:38-40)

Jeesus oli jo aiemmin varoittanut kansaa fariseuksista, saddukeuksista, herodilaisista ja nyt myös kirjanoppineista. Fariseukset näpertelivät vääristyneillä ihmisten perinnäissäännöillä ja kuvittelivat niillä täyttävänsä Jumalan tahdon. Saddukeusten hapatus oli Jumalan Sanan, viisauden ja voiman hylkääminen ja niiden korvaaminen kreikkalaisella filosofialla ja korkeakirkollisella liturgialla. Herodilaiset edustivat moraalitonta ja mässäilevää elämää, piittaamattomuutta Jumalasta ja laista.

Kirjanoppineiden luokka syntyi pakkosiirtolaisuudessa aikana, jolloin Jerusalemin temppeli oli tuhottu, uhrit lakkautettua ja papiston merkitys kaventunut. Kirjanoppineet kokosivat Vanhan testamentin kirjoitukset, tutkivat ja opettivat niitä. He olivat samalla aikansa juristeja, jotka neuvoivat oikeudellisissa kysymyksissä. Fariseukset olivat usein juuri kirjanoppineita ja samalla tämän luokan jyrkimpiä edustajia. Monet kirjanoppineet ja fariseukset nauttivat kansan kunnioitusta ja olivat korkeasta asemastaan ylpeitä. Hiljalleen hekin olivat hukanneet oikean suhteen Jumalaan ja Kirjoituksiin. Heidän uskonnollisuutensa väljähtyi ulkonaiseksi ja tekopyhäksi. Uskonnollisuuden nimissä he rahastivat ja hyväksi käyttivät ihmisiä, rukousten kera. Tällaista tapahtuu nykyäänkin monissa uskonnoissa ja vääristyneessä kristillisyydessä.

Kirjanoppineiden, fariseusten ja saddukeusten ongelma ei jäänyt vain heidän piiriinsä. Kansan silmissä he olivat uskonnollisia asiantuntijoita ja huippusuorittajia. Niinpä heidän vaikutuksensa muovasi myös kansan uskonnollista ymmärrystä ja elämää. Näin he turmelivat koko kansan. Nykyäänkin ihmiset kumartavat syvään aikamme kirkollisen johdon ja teologisten laitosten professorien edessä. Kun he kieltävät Raamatun Sanan ja Kristuksen, miksi kansakaan sellaiseen uskoisi. Tästä kaikesta Jeesus varoittaa vakavasti!

Mitä jää jäljelle, jos nämä asiantuntijat ovat väärässä? Se aito, perinteinen kristillinen usko, joka perustuu Raamattuun ja joka juuri sellaisena on valloittanut koko maailman. Lakihenkisyyden ja laittomuuden välillä kulkee kultainen keskitie eli armon ja uskon tie. Raamattu on Jumalan Sana ja Jeesus Kristus on kaikkea sitä, mitä Raamattu hänestä sanoo. Historian vääristymiä vastaan Jumala antoi valtavan uskonpuhdistuksen, jonka perusteeseinä olivat ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Raamatun perustalla, yksin Kristuksen tähden”. Nämä perusteesit ovat tänäänkin voimassa.

 

Lesken ropo (12:41-44)

Kun Jeesus varoitti maan mahtavista ja arvostetuista, hän nosti kauniiksi esimerkiksi ja ihanteeksi köyhän leskinaisen, joka kaikessa hiljaisuudessa antoi kaikkensa Jumalalle.

Kun tunnemme itsemme mitättömiksi, saamme muistaa köyhän leskinaisen esimerkin. Saamme antaa sen, mitä me olemme ja mitä Jumala on meille antanut. Kun annamme kaiken Jumalan tahdon alle, olemme parhaimmassa turvassa. Jumala näkee sinut ja minut, ja pitää meistä huolen elämän helppoina ja mukavina päivinä, ahdistuksissa, taisteluissa, voitoissa ja tappioissa, vainottuna, ristillä, kuolemassa ja elämässä.

Leski oli hyvin köyhä eikä rovon antaminen muuttanut hänen perustilannettaan. Hän oli varmasti jo vuosien aikana oppinut, että Jumala pitää hänestä huolen. Kristillinen antamisen ei tarvitse olla sellaista, että menetämme kyvyn ja mahdollisuudet pitää itsestämme huolta. Meidän tulee antaa sen mukaan kuin meillä on varoja. Jokaisella saa olla koti, perhe, kohtuullinen elanto jne. Joskus Jumala saattaa kutsua jonkun erityisellä tavalla seuraamaan Jeesusta, mikä voi merkitä hyvinkin yksinkertaista elämää. Silti luostarilaitos, jossa eristäydytään elämästä, ei ole Jumalan Sanan mukaista. Koko Raamatun ja lähetyskäskyn hengessä Jumala lähettää meidät kaiken maailman keskelle loistamaan valona ja olemaan suolana.