KRISTILLINEN PALVELU JA ARMOLAHJAT: Puhelahjat, osa III
– evankelioiminen, kielillä puhuminen, kielten selittäminen, kehottaminen, laulaminen, soittaminen ja runous

 

PUHELAHJAT – JUMALA PUHUU JA IHMINEN PALVELEE

Puhelahjat välittävät Jumalan puhetta ja kirjoitettua Sanaa ajankohtaisella tavalla. Vajavaiset lahjat tulee aina punnita Raamatun Sanan valossa. Oikein käytettyinä puhelahjat ovat siunaukseksi eikä niitä tule väheksyä.

Puhelahjoja ovat profetoiminen, opettaminen, ilmestykset, tiedon sanat, viisauden sanat, evankelioiminen, kielillä puhuminen, kielten selittäminen, kehottaminen ja laulaminen.

 

 

EVANKELIOIMINEN

 

Evankelioimisen armolahja on kyky kertoa evankeliumi selkeällä, koskettavalla ja uskoa herättävällä tavalla. Kokotoimista lahjan omaavaa henkilöä kutsutaan evankelistaksi. Hänellä armolahja toimii syvemmin ja laaja-alaisemmin kuin henkilöllä, joka ei ole evankelista sanan varsinaisessa mielessä. Evankelioimisen lahjan omaava (ei evankelista) toimii paikallisesti elämänsä ihmissuhteiden piirissä kuten sukulaisten ja ystävien parissa, työpaikalla, harrastuksissa, lähialueiden vanhainkodeissa, laitoksissa ja kouluissa; kullakin on kohderyhmänsä. Häntä voisi kutsua keskustelijaevankelistaksi. Hänellä on erityinen halu kertoa evankeliumia ja selittää perusasioita Jumalan Sanasta. Hän osaa kumota tavallisia vastaväitteitä ja oikaista väärinkäsityksiä. Evankelioimisen lahjasta voi lukea enemmän kohdassa evankelista.

Evankeliointi kuuluu kaikille uskoville riippumatta siitä, onko evankelioimisen lahjaa vai ei. Jokainen on saanut Pyhän Hengen voimaksi todistajan tehtävään (Apt 1:8). Jokainen voi kertoa omasta uskonkokemuksesta ja jakaa Raamatun Sanaa sen mukaan, mitä itse ymmärtää. Tämä kuuluu jokaisen uskovan yleiseen pappeuteen (1 Piet 2:5,9). Todistustehtävää jokainen voi toteuttaa omassa elinpiirissään. Uskovia, joilla ei ole evankelioimisen armolahjaa, ei tule ohjata enempään, mitä he itse kokevat hyväksi; heitä ei tule lähettää vastoin tahtoaan kaduille, kouluihin tai laitoksiin kertomaan Jeesuksesta. Tämä voi tukahduttaa aidon ilon evankeliumista ja halun kertoa siitä. Heitä tulee rohkaista juuri heidän omassa kutsumuksessaan.

Katso laajempi opetus aiheesta: Johtamis- ja varustamislahjat / Evankelista.

 

 

KIELILLÄ PUHUMINEN

 

Kielen ja kommunikoinnin merkitys
Jumala puhuu; Hän on Sana (1 Moos 1:3; Joh 1:1). Kommunikointi kuuluu Jumalan olemukseen. Ihminen Jumalan kuvana kykenee puhumaan eli ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan kielen avulla. Rukouksessa ihminen puhuu Jumalalle. Aluksi ihmisillä oli yhteinen kieli ja kaikki ymmärsivät toisiaan. Itsekkyydessään ihminen käytti kieltään ja kyvykkyyttään Jumalaa vastaan. Silloin Jumala hajotti ihmisten väärän yhtenäisyyden jakamalla heidät eri kieliryhmiin Baabelissa (1 Moos 11:1-9). Näin Jumala varjeli ihmisen ja luomakunnan tuholta. Heikko ja hajanainen ihmiskunta on vähemmän vaarallinen kuin vahva, yhdistynyt ja itsekäs ihmiskunta. Ajan myötä kieliryhmät ovat pirstoutuneet yhä enemmän ja kieliä on nykyään noin 6000. Maanpäällisten kielien lisäksi enkeleillä on oma(t) kielensä, joita voidaan kutsua taivaallisiksi kieliksi (1 Kor 13:1).

Synti rikkoo mutta evankeliumi korjaa yhteyden
Synnin seurauksena ihminen erkani Jumalasta ja toisista ihmisistä. Synti rikkoo yhteyden, mutta Jumala haluaa pelastaa ja korjata. Pelastuksen olennaisena osana on yhteys Jumalaan ja lähimmäisiin. Jeesuksen sovittavan ristinkuoleman ja pelastavan ylösnousemuksen jälkeen Jumala vuodatti Henkensä helluntaina (Joel 2:28-32; Apt 2:1-11). Olennainen osa Hengen vuodatusta oli uuden yhteyden syntyminen: opetuslapset saivat hetkellisen kyvyn puhua uutta kieltä ja välittää sanoman Jumalan suuruudesta ja armosta. Jumalan kansan keskellä on toteutunut kieli-ihmeitä kautta vuosisatojen. Uskovat ovat saaneet yliluonnollisen kyvyn puhua uusia, olemassa olevia kieliä. Useimmiten he ovat saaneet halun ja kyvyn oppia uusia kieliä luonnollisen opiskelun kautta lähetystyötä varten. Raamatunkäännöstyö on synnyttänyt kullekin kielelle kirjakielen perusteet kunkin kulttuurin pohjalta. Tämä on ollut suuri lahja kansoille ja heimoille. On syntynyt yhteys.

 

Armolahjan luonne
Armolahjana kielillä puhuminen on yliluonnollinen Pyhän Hengen antama kyky (1 Kor 12:11). Raamatun mukaan sillä on kaksi käyttösuuntaa ja kaksi päämäärää.

• Ensinnäkin kielillä puhuminen on maan päällä olemassa olevan kielen puhumista ihmiseltä toiselle. Lahjan saanut on välittänyt Jumalan sanoman tai ylistyksen kuulijan omalla kielellä (Apt 2:4-11). Päämääränä on ollut kertoa Jumalasta tai todistaa julistajalle, että sanoma on otettu vastaan: Pyhä Henki on tullut ja Jumalan armo on valloittanut kuten Korneliuksen kohdalla (Apt 10:44-48). Raamatussa ei ole yhtään esimerkkiä, että kielillä puhumisen armolahjan kautta olisi pidetty pitkiä saarnoja tai opetuksia. Lähetystyö ei perustu tähän armolahjaan. Sen sijaan kielillä puhumiset ovat olleet lyhyitä Jumalan ylistämisen tuokioita ja toisinaan profetian tapaisia (Apt 2:4-11, 10:44-48, 19:6). Pietari piti saarnansa helluntaina omalla kielellään (Apt 2:14-40). Armolahja ei vapauta kielten opiskelusta.

• Toiseksi kielillä puhumisen armolahja on antanut ihmiselle kyvyn puhua kieltä, jota ei tunneta maan päällä. Tämä on tarkoitettu Sellaisenaan siitä ei ole hyötyä toisille ihmisille. Rukouskieli on ihmisen puhetta Jumalalle, jossa hän puhuu salaisuuksia Hengessä (1 Kor 14:2,14-16). Sen avulla ihminen voi puhua sydämensä syvimpiä, alitajuisia asioita Herralle, rukoilla Jumalalle mieluisia asioita ja vastustaa pahan vaikutusta. Kielillä rukoileminen rakentaa ja hoitaa puhujaa itseään ja vahvistaa uskoa Herraan ja Sanaan (1 Kor 14:4). Armolahja rukouskielenä on poikkeus lahjojen joukossa, sillä normaalisti armolahjat ovat palvelulahjoja toisia varten. Siksi tätä lahjaa ei pidetä merkittävänä (1 Kor 14:1-6,17-19). Silti se on Jumalan antama, joten sitä ei tule aliarvioida.

 

Armolahjan oikea käyttö
Kielillä puhuminen ja rukoileminen tuntemattomalla kielellä ilman järjellistä selitystä ovat vain ihmistä itseään ja hänen Jumala-suhdettaan varten. Sitä ei tule käyttää yhteisissä, seurakunnan kokoontumisissa niin, että se vie tilaa muulta toiminnalta. Käsittämätön puhe ei rakenna seurakuntaa. Armolahjaa tulee käyttää vain omassa hartaudenharjoituksessa. Tästä on selvät ohjeet (1 Kor 14:2-28). Mikäli joku kykenee selittämään kieltä, sitä voidaan käyttää harkitusti.

Armolahjan vääriä käyttötapoja
Koska armolahja koetaan eksoottisena ja mielenkiintoisena, ihmiset tahtovat poiketa Sanan ohjeista. Tämä vahingoittaa seurakuntaa: yksi korottaa itseään lahjan väärän käytön avulla, toiset kiinnittävät huomionsa häneen eivätkä Sanaan ja Kristukseen, mikä synnyttää kateutta, kilpailua ja epäjärjestystä seurakunnassa.

• Räikeimmillään kielillä puhumisen armolahjasta on tehty pelastuksen tai Pyhän Hengen saamisen ainoa tai tärkein merkki. Joka puhuu kielillä, on pelastunut tai täyttynyt Hengellä; joka ei puhu, ei ole pelastunut tai Hengen voitelema. Näkemys on outo Raamatun valossa. Uskoon ihminen tulee vastaanottamalla Jeesuksen ja kasteen (Mark 16:16). Uskoon tulon myötä hänestä tulee Jumalan lapsi (Joh 1:12), jolloin hän saa Hengen sisimpäänsä sinetiksi ja vakuudeksi lapseudesta (Room 8:9,14-16; Ef 1:13-14). Toiseksi, Pyhän Hengen voima ja voitelu annetaan nimenomaan palvelutyötä varten: Kielillä puhuminen mainitaan lahjana, joka on ihmistä itseään varten ja joka ilmeni vain muutamissa Apostolien tekojen kuvaamissa tilanteissa. Tämä on toinen syy, miksi kielillä puhumisen tekeminen pelastuksen merkiksi on epäraamatullista. Tällainen harhaoppi ahdistaa monia ihmisiä, kun he pohtivat, ovatko he pelastuneita? Raamatullinen vastaus on aina: kyllä olet, kun uskot Jeesukseen ja olet kastettu. Harhaoppi myös luokittelee ihmisiä. Ihminen saattaa kysellä, olenko toisen luokan kristitty ja onko minulla Hengen voitelua? Raamatullinen vastaus: kyllä, sinä olet täydellisen tasa-arvoinen ja Hengen voitelema, kun olet uskossa ja haluat palvella ihmisiä.

• Toinen räikeä tapa on vääristää kielillä puhumisen armolahja psykologiseksi ilmiöksi, ali-inhimilliseksi ääntelyksi tai jopa demoniseksi puheeksi. Raamattu on opetuksessaan selvä: lahja on Jumalan antama. Sen lähde ei ole ihmisessä eikä se ole laskeutumista eläimelliselle tasolle. Se on yhteistyötä Pyhän Hengen kanssa. Armolahja on sopusoinnussa ihmisyyden ja jumalallisuuden piirteiden kanssa. Väite demonisuudesta on yhtä räikeä, vaikka siihen liittyy vakavasti ottava puoli. Aito armolahja ei ole demoninen vaan jumalallinen lahja ihmiselle. Totta on, että samantapaista kielillä puhumista esiintyy eri uskonnoissa ja riivaustapauksissa. Tällöin sen lähde on demoninen, sillä siinä saatanallinen henki puhuu ihmisessä. Ero on kuitenkin huikea: demoninen kielillä puhuminen ei kunnioita ihmisen persoonaa vaan riistää itsehallinnan ja alistaa hänet; demonisen puheen sanoma on vastakkainen Hengen puheen kanssa – siinä kielletään synnin todellinen olemus ja kauhistuttavuus; siinä kielletään Jumalan persoona ja pelastusteko Kristuksessa ainoana pelastustienä ja jopa herjataan Jumalaa. Jumalan antama puhe tuo rauhan, mutta demoninen puhe tuo ahdistuksen ja levottomuuden.

 

Armolahjan hallinta
Kielillä puhumisen lähteenä on Jumalan Henki, mutta lahja toimii ihmisen psyykeen ja persoonan kautta samalla tavalla kuin äidinkielemme. Ihminen voi hallita lahjan kokonaan – puhumisen aloittamisen, tauot, lopettamisen ja äänenpainot. Sanasto ja kielioppi ovat Jumalan ihmiseen istuttamia. Hurmoksellisuus eli itsensä hallinnan menettäminen ei kuulu lahjan käyttöön eikä muutoinkaan kristilliseen elämään.

Lahja on tarkoitettu käyttöön ja sitä on hyvä hyödyntää henkilökohtaisissa rukoushetkissä. Kieli voi käytössä monipuolistua, tai ihminen voi saada useampiakin kieliä kuten Paavali (1 Kor 14:18). Ilman käyttöä hengelliset lahjat hiipuvat, vaikka eivät yleensä häviä (1 Tess 5:19; 1 Tim 1:6). Joskus armonlahjan on voinut saada kriisiajaksi. Normaalisti lahja on pysyvä.

Pyhä Henki voi vaikuttaa ihmisessä rukousta myös sanattomin huokaisuin (Room 8:26-27), jonka voi kokea syvänä, rauhoittavana huokaisuna ilman inhimillistä ponnistusta. Armolahja voi toimia lauluna, kielillä laulamisena. Rukouselämä ei saa kaventua vain kielillä puhumiseksi vaan ihmisen tulee pääsääntöisesti käyttää ymmärrystään rukouksessa (1 Kor 14:15).

Kielillä puhumisen lahja ja rukouskieli on siunattu lahja ja kyky, kun sitä käytetään Sanan ohjeiden mukaan maltillisesti. Armolahjaa eivät saa kaikki, sillä Henki jakaa niin kuin parhaaksi näkee (1 Kor 12:11,30). Parhaimmillaan kielillä puhumisen lahja voi laajentua ja tulla seurakunnalliseksi palvelulahjaksi, kun siihen liittyy selittämisen armolahja. Tätä Jumala kehottaa tavoittelemaan sinnikkäästi (1 Kor 14:11-13,18-19,26-28). Joskus kielet ovat merkkinä uskosta osattomille Jumalan läsnäolosta ja toiminnasta seurakunnan keskellä (1 Kor 14:21-23).

 

 

KIELTEN SELITTÄMINEN

 

Taivaallisen kielen selittämistä
Kielillä puhumisen armolahja toimii kahdella tavalla: 1) se antaa kyvyn puhua olemassa olevaa ja ymmärrettävää kieltä sen aidossa käyttöympäristössä ja 2) kyvyn puhun taivaallista kieltä, jota kukaan ei ymmärrä. Taivaallisella kielellä puhuminen tarvitsee selityksen, jotta läsnäolijat voivat käsittää Hengen antaman sanoman. Selittämisen kyky on erillinen armolahjansa (1 Kor 12:10, 14:12-13,26-28). Ensisijaisesti selittäminen kuuluu kielillä puhuvalle itselleen. Tätä lahjaa hänen olisi hyvä tavoitella (1 Kor 14:13). Se voi toimia myös toisella henkilöllä (1 Kor 14:27-28).

Uskovan ja seurakunnan rakentamista
Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta kun lahjaan liittyy selittämisen lahja, koko seurakunta rakentuu ymmärrettävän sanoman kautta. Arvoltaan ja luonteeltaan se rinnastetaan profetiaan ja opetukseen (1 Kor 14:5,19,27-29). Kun seurakunnassa on selittämisen lahjan omaava henkilö paikalla, kielillä puhumista ja selittämistä voidaan käyttää niin kuin profetiaa – kaksi tai kolme kokoontumista kohden. Selittämisen kautta saatu sanoma tai opetus tulee arvioida Raamatulla kuten profetia. Kielet ja selitykset toimivat vajavaisesti ihmisten vajavuuden ja syntisyyden vuoksi.

Sanoman vapaa käännös
Kielten selittäminen ei ole sanatarkkaa kääntämistä vaan ajatuksen vapaata kertomista läsnäolijoiden kielellä. Tämä on luonnollista jo kielten erilaisten rakenteiden vuoksi – puhumattakaan taivaallisista kielistä, joita emme tunne. Selittämisessä sanoma ei muutu, vaikka kieli muuttuukin. Kielillä puhumista ja sen selittämistä kuulee harvoin nykyajan seurakunnissa. Tässä tarvitaan rohkaisevaa opetusta: tavoitelkaa kaikenlaisia lahjoja, antakaa niille tilaa ja käyttäkää niitä oikein.

 

 

KEHOTTAMINEN

 

Merkitys
Kehottamisesta käytetty kreikankielinen sana paraklesis merkitsee kehottamista, rohkaisua ja lohduttamista. Sana on sävyltään positiivinen – se on toisen auttamista sanallisesti ylös- ja eteenpäin tilanteessa, jossa hän on. Se ei ole kiristämistä, uhkailua tai painostamista. Henki ohjaa hyvään ja Jumalan armoon, rakkauteen ja lupauksiin luottamiseen. Parakletos on Pyhästä Hengestä käytetty nimitys – Puolustaja, Lohduttaja, Auttaja (Joh 14-16). Kristillinen kehottaminen, rohkaiseminen ja lohduttaminen kuuluvat jokaisen uskovan tarpeisiin ja tehtäviin. Joillakin on erityinen kyky, armolahja auttaa säännöllisesti ja syvällisellä tavalla.

Suuri tarve
Seurakunnassa ja maailmassa on suuri tarve kristilliselle kehottamiselle, rohkaisulle ja lohdutukselle. Ihmisen syntisyys, maailman turmeltuneisuus, vaikeat elämäntilanteet, sairaudet, kuolema ja saatanan hyökkäykset ajavat ihmiset ahtaalle. Jumalan seuraaminen ja oikealla tiellä pysyminen eivät ole helppoa. Elämä tuo paljon haavoja, tuskaa ja kiusauksia, mutta Jumalalla on niihin viimeinen sana. Hän on kanssamme kehottaen, rohkaisten ja lohduttaen.

 

Sisältö
Kehottaminen, rohkaisu ja lohdutus eivät ole pikavoittojen, helpon elämän tai täydellisyyden lupaamista. Moni tahtoisi luvata hyviä asioita ja onnellisuutta. Monen väärän profeetan ja ”hengen miehen” suosio perustuu tähän: he lupaavat paljon Jeesuksen nimessä, mutta tuovat pettymyksen – julistajaan, seurakuntaan, elämään ja Jumalaan. He julistavat väärää jumala-kuvaa ja paratiisia maan päälle.

Kehottaminen, rohkaisu ja lohdutus perustuvat Jumalan Sanaan ja sen ikuisiin lupauksiin: Jumala on kanssamme; Hän antaa anteeksi Jeesuksen nimessä, kun tunnustamme syntimme; Hän rakastaa meitä ikuisella rakkaudella; me olemme Jumalan kämmenellä; meillä on ikuinen elämä; täydellisyys on tulossa – uudessa luomakunnassa. Ongelmia ja ahdistuksia riittää, mutta niissäkin uskova saa jättäytyä Jumalan varaan.

Raamatun esimerkkejä
Hyvänä esimerkkinä raamatullisesta kehottamisesta voidaan lukea:

• ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää mennä sisälle Jumalan valtakuntaan” (Apt 14:22);
• ”rohkaisemaan teitä uskossanne, ettei kukaan horjuisi ahdingoissa. Sillä itse te tiedätte, että meidät on semmoisiin pantu” (1 Tess 3:2-3);
• ”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella… voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme lohdutus runsaana Kristuksen kautta… ettemme luottaisi itseemme vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää” (2 Kor 1:3-5,8)
• ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani” (Jes 40:3).

 

Päämäärä
Kehotus, rohkaisu ja lohdutus tähtäävät uskon heräämiseen ja vahvistamiseen, levon ja rauhan saamiseen, sekä puhtaaseen kristilliseen elämään armon varassa. Kristus-keskeiset sanat johtavat ihmisen katsomaan Jumalaan olosuhteiden sijasta. Kaiken hyvän perusta on Jumalassa. Häneen voi luottaa kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Hän tietää, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Jumalalla on hyvä tarkoitus ihmisen suhteen. Pyhän Hengen tuoma lohdutus antaa ihmiselle todellisen ja kestävän toivon, avaa näkemään tilanteen laajemmin Jumalan näkökulmasta. Ihminen käpertyy vaikeaan tilanteeseensa ja unohtaa todellisuuden – Jumalan todellisuuden.

Kokemus kantaa ja rohkaisee
Armolahjan omaava on kokenut elämässään vaikeita tilanteita ja vaiheita, mutta myös Jumalan antaman kehotuksen, rohkaisun ja lohdutuksen. Näin hän voi ymmärtää Jumalan työn ja ihmisen hädän ja käyttää armolahjaansa hyvällä tavalla (2 Kor 1:4,8-11). Lahja on tarpeen sielunhoidossa ja paimenen tehtävässä. Esimerkkejä henkilöistä, jotka käyttivät armolahjaa, ovat Jesaja, Paavali ja Barnabas (”kehotuksen /lohdutuksen poika” – Apt 4:37). Barnabas rohkaisi ja auttoi seurakuntia ja yksilöitä kuten Markusta (Apt 11:22-24, 13:43, 14:22), joka väsyi Paavalin matkassa. Tästä Markuksesta tuli yksi evankeliumin kirjoittajista. Kehottaminen, rohkaiseminen ja lohduttaminen kannattavat! Itse kullekin on tärkeää miettiä päivittäin, miten voisi auttaa lähimmäisiään hyvillä, raamatullisilla sanoilla ja teoilla. Iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa!

 

 

LAULAMINEN, SOITTAMINEN JA RUNOUS

 

Luonnollinen lahja ja armolahja
Laulamisen ja soittamisen taito on luonnollinen kyky. Toiset ovat musikaalisia, toiset eivät. Seurakunnassa ja Jumalan valtakunnan työssä musikaalisuus voi toimia hengellisenä armolahjana. Pelkkä laulaminen ja soittaminen eivät julista Jumalan kunniaa ja tahtoa; usein niillä korotetaan ihmistä ja edistetään moraalitonta elämää. Parhaissakin maallisissa lauluissa ja esityksissä kumisee tyhjyys, rakkauden ja tarkoituksen puute. Armolahjana laulamisessa ja soittamisessa vaikuttaa Jumalan Henki. Kyse ei ole korkeasta taidosta vaan kohtuullisesta osaamisesta ja oikeasta hengestä. Armolahja rakentuu luonnollisen kyvyn päälle.

Sama pätee runoudessa. Sanoilla voidaan ilmaista ajatuksia, tuntemuksia, tunnelmia ja näkymiä. Runollisuus voi palvella Jumalaa ja ihmisiä. Armolahjan omaava ihminen tavoittaa ja sanoittaa ajatuksia, tunnelmia ja kokemuksia Jumalasta, ihmisyydestä ja elämästä tavalla, joka koskettaa syvällisesti.

Armolahjan luonne
Armolahjana musikaalisuus mahdollistaa hengellisten laulujen luomisen ja niiden koskettavan ja puhuttelevan esittämisen. Laulujen ja musiikin kohteena ovat uskovat ja ei-uskovat. Uskoville laulut voivat olla luonteeltaan opetuksellisia, kehottavia tai lohduttavia. Laulut ovat tärkeitä uskovien kokoontumisissa: ”puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa” (Ef 5:19) ja ” jokaisella on jotakin annettavaa: millä virsi…” (1 Kor 14:26).

Monissa kulttuureissa lauluja käytetään kertomusten ja opetusten välittämiseen; tapa on hyödyllinen myös kristillisessä seurakunnassa. Ei-uskoville tarkoitetuissa hengellisissä lauluissa on selkeä evankelioiva sävy. Ne kertovat syntielämän vahingollisuudesta ja Jumalan armahtavasta rakkaudesta, sekä kutsuvat ihmisiä Jumalan yhteyteen ja uuteen elämään. Vastaavasti runojen kautta voidaan hoitaa, puhutella ja vahvistaa uskovia ja kutsua ei-uskovia Jumalan luokse.

 

Sanoma ja ylistys
Hengellisten laulujen ja runojen keskuksena on Kristus ja ne perustuvat Jumalan Sanaan. Laulut voivat ohjata seurakuntaa Jumalan rauhan täyttämään ylistykseen, joka on kauneimpia ja siunatuimpia yhteyden muotoja Jumalan kanssa. Hyvä ylistys avaa ihmisten sydämet ja mielet katsomaan Jumalan suuruutta, hyvyyttä, pyhyyttä ja armahtavaa rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa. Ylistäminen perustuu puhtaasti siihen, mitä Jumala on. Siihen ei liity pyyntöjä eikä taka-ajatuksia hyödyn saamisesta. Ylistyksessä nousee kiitos, palvonta ja kunnian osoitus Jumalan puoleen. Yhteys Jumalaan ilman ehtoja ja pyyntöjä hoitaa ja vahvistaa ihmisistä syvällisesti.

Ylistäminen kuuluu seurakunnan olemukseen ja normaaliin elämään. Siihen ei ole kirkollisia käsikirjakaavoja; sen tulisi olla vapaata rakkauden ilmaisua Jumalalle – ilman että yksilön ilmaisema ylistys on häiritsevää tai tulee huomion kohteeksi. Perinteisessä luterilaisuudessa ylistys on virsien laulua ilman käsien kohottamista, taputtamista tai rytmikästä liikehdintää. Näille on paikkansa ja uskovien tulisi olla avoimia monipuoliselle ylistykselle. Elävyys ja rytmillisyys ovat useissa kulttuureissa ihmisten perusluonne ja elämäntapa, joita ei tule tukahduttaa vaan käyttää Jumalan kunniaksi.

Vääristynyt ylistys
Valitettavasti ajoittain esiintyy manipuloivaa, kiihkomielistä ja hallitsematonta ”ylistämistä”. Silloin ohitetaan Hengen johdatus ja sielullisuus saa ylivallan. Ylijännittyneisyys, hallitsemattomat tunnepurkaukset ja erikoiset fyysiset ilmiöt kuten tärinät, kaatuilut ja kierimiset kuuluvat usein kuvaan. Aito Jumalan ylistäminen on rauhan, selkeyden ja järjestyksen täyttämää. Siinä ihminen säilyttää täyden kontrollin ja sopusoinnun Jumalan Hengen kanssa. Se ei nosta ihmisiä ylikierroksille, epätodelliseen elämään ja vääristyneisiin odotuksiin vaan auttaa kohtaamaan Jumalan ja maailman todellisuuden realistisella ja kestävällä tavalla.