VALON PILKAHDUKSIA SEKASORRON YÖSSÄ
Oivalluksia ja huomioita Tuomarien ja Ruutin kirjan äärellä

Tervetuloa, sanoisinko, ajankohtaisen aiheen äärelle. Entä mitä sanottavaa tähän aiheeseen on jopa 3000 vuotta vanhoilla juutalaisten kirjoituksilla, jotka toki löytyvät myös meidän kristittyjen Raamatusta? Kohta näemme ja kuulemme.

Avaamme Vanhasta testamentista kaksi melko tuntematonta kirjaa nimeltä Tuomarien kirja ja Ruutin kirja. Niitä pohdimme illan otsikon mukaisesti: Valon pilkahduksia sekasorron yössä. Ensin askeleemme vievät syvälle pimeyteen; vasta sitten näemme valon pilkahduksia.

 

TAUSTAA JOOSUAN KIRJASTA

Maan jakaminen ja hallinta
Asioilla on aina oma taustansa, joka on tärkeä tuntea. Hyvänä taustana Tuomarien ja Ruutin kirjalle on Joosuan kirja, varsinkin sen loppuluvut. Poimimme siitä tärkeitä näkökulmia, jotka liittyvät meidänkin aikaamme. Tuolloin, reilut 3000 vuotta sitten elettiin tilanteessa, jossa Israel oli saapunut Luvattuun maahan Joosuan johdolla. Israelin kansa koostui 12 sukukunnasta ja nyt tuo maa jaettiin näille sukukunnille, joista kukin sai oman alueensa. Maan jako tapahtui arvalla eikä ihmisten itsekkäiden pyrkimysten mukaisesti. Siinä oli viisautta. Arvan heitossa saattoi olla mukana Jumalankin käsi.

Joosuan kirjassa kerrotaan keskinäisen yhteyden ja luottamuksen merkityksestä. 12 sukukunnasta kaksi ja puoli saivat alueensa Jordanin itäpuolelta. He joutuivat hieman eristyksiin muista ja olivat huolissaan yhteyden säilymisestä ja uskonnollisen elämän hoitamisesta. Niinpä he päättivät rakentaa itselleen alttarin, joka muistuttaisi siitä yhdestä ainoasta oikeasta palvontapaikasta, joka oli Siiloossa, missä ilmestysmajaa pidettiin. Kuitenkin kun toiset sukukunnat katsoivat uutta alttaria kauempaa, joen takaa, he tulkitsivat sen kapinaksi Herraa ja näitä toisia sukukuntia vastaan. Hyvin nopeasti syntyi vääriä huhuja ja propaganda yllytti sukukunnat sotaan. Meidänkin aikanamme näemme ja koemme parhaillaankin valtavan propagandan voiman. Aivan viime hetkellä, sukukunnat päättivät lähettää neuvottelukunnan selvittämään asiaa. Asioiden oikea laita selvisi ja rauha säilyi. Eikö nytkin tarvittaisi hyvin kipeästi asioiden selvittämistä yhteisellä neuvottelupöydällä, jotta vältettäisiin mittaamattomia kärsimyksiä?

Kun Luvattu maa jaettiin 12 sukukunnan kesken, niiden keskinäinen yhteys alkoi heiketä nopeasti. Aivan samaa on tapahtunut kristillisen kirkon historiassa. Kristillisyys on jakautunut muutamaan pääkirkkokuntaan ja pienempiin kristillisiin liikkeisiin. Epäluulot, ristiriidat ja jopa keskinäiset sodat – moninaisin asein ovat rikkoneet kristittyjen yhteyden. Monia omia alttareita on rakennettu. Osa niistä on tarkoitettu aivan oikein pyhän Jumalamme palvelemiseen Kristuksen kautta. Osa alttareista, valitettavasti, on rakennettu ihmisten omien tekojen ja harhaoppien palvelukseen.

Opimme siis, että olisi niin kullan arvoista vaalia keskinäistä yhteyttä, avoimuutta ja luottamusta niin kansojen kuin kristittyjenkin välillä.

 

Koko maa – mutta ei aivan
Israel siis sai koko Luvatun maan ja kukin sukukunta oman alueensa. Sekä Joosuan kirjassa että Tuomarien kirjassa tulee esille mielenkiintoinen jännite. Monessa kohdassa sanotaan, että Israel hallitsi koko Luvattua maata, mutta sitten melkein samaan hengenvetoon todetaan, että ei sittenkään. Siellä oli yhä muita kansoja, jotka kieltäytyivät palvelemasta Luojaansa.

Kaikki – mutta ei sittenkään kaikki. Onko Raamattu jälleen ristiriitainen kirja vai kuvaako tämä jännite jotain sellaista todellisuutta, joka on yhä tänäänkin voimassa, varsinkin kristillisyyden näkökulmasta?

Uskovina olemme jo nyt kokonaan pelastuneita – olemme jo nyt Jumalan lapsia ja armahdettuja, mutta emme sittenkään vielä perillä taivaassa.

Suomikin on yleisesti ottaen kristillinen maa ja vielä hetki sitten yli 90 % kuului kirkkoon. Koko maa on jaettu hiippakuntiin, rovastikuntiin ja seurakuntiin. Koko maa on valloitettu – mutta ei kuitenkaan. Tehtävä on vielä pahasti kesken. Kirkon omien tutkimusten mukaan vain noin 20 % sen jäsenistä uskoo kristinuskon perusasioihin Raamatun opettamalla tavalla. Loput 80 % eivät usko. Kirkon sisälläkin vallitsee melkoisia erimielisyyksiä, keskeisistäkin asioista. Riittääkö pelkkä kastaminen? Pitäisikö vielä uskoa Jumalaan, Jeesukseen ja Raamatun opetuksiin?

 

Tehtävä ja sen täyttäminen
Israelin kansa ja sen sukukunnat asettuivat aloilleen. Kukin perhe rakensi kotinsa, perusti viinitarhansa, raivasi peltonsa ja huolehti karjastaan. Kuitenkin Herra oli antanut tehtäväksi valloittaa koko maan. Mukavuudenhalu ja keskittyminen omaan itseensä keskeytti annetun tehtävän. Tämä kostautui myöhemmin vakavalla tavalla, mistä juuri Tuomarien kirja kertoo. Vaikka israelilaisia kehotettiin kunnioittamaan muukalaisia, heitä varotettiin ankarasti noudattamasta niiden tapoja ja osallistumasta epäjumalanpalvelukseen. Hiljalleen Israelin sukukunnat ajautuivat pois Herransa yhteydestä kohti epäjumalanpalvelusta. Kaikki tämä – itsekkyys, mukavuudenhalu, välinpitämättömyys ja epäjumalanpalvelus heikensivät kansan hyvin nopeasti ja pian he joutuivat toisten kansojen alistamiksi.

Entäpä me? Eikö juuri mukavuudenhalu, oman elämän rakentaminen, tietty välinpitämättömyys ja ajatus, että jokainen saa uskoa mihin ikinä haluaa ja tehdä mitä tahtoo, ole leimallista meidänkin ajallemme? Ihmiset vieraantuvat kristillisestä uskosta ja Jumalan tuntemisesta.

Israelilla oli siis valloitustehtävä. Samaan tapaan Herramme ja Vapahtajamme on antanut meille vielä paljon suuremman valloitustehtävän: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivän, maailmanajan loppuun asti. (Matt 28:18-20).

On selvää, että tämä valloitustehtävä on pahasti kesken. Maailman väestöstä kolmasosa ei ole koskaan kuullut evankeliumia. Tähän osaan sisältyy 16 000 erilaista heimoa. Tehtävä on suuri ja se on kesken – täällä Suomessa ja muissa maissa.

Ja on meillä tekemistä itsemmekin kanssa. Olemme Jumalan armosta kokonaan kristittyjä, mutta silti oman sydämemme valloitus Herralle on kesken. Meillä kaikilla lienee erityisen heikkoja ja vaikeita elämänalueita, joissa kamppailemme, kipuilemme ja monesti lankeamme. Samalla saamme oppia, että Herra on meitä heikkoja kohtaan pitkämielinen ja armollinen.

Oman kipuilumme keskellä saamme aina katsoa luottavaisin mielin Herraamme ja Vapahtajaamme, joka armahtaa ja uudistaa. Kristillisen elämän on hyvä olla Kristus-keskeistä. Silloin voimme elää armosta ja levosta käsin ja voimme pitää kutsumuksemme ja tehtävämme kirkkaana mielissämme.

Kaikki tämä – Luvatun maan jakaminen, hajaannus, keskittyminen vain oman elämän rakentamiseen, vieraantuminen Jumalasta, annetun tehtävän laiminlyönti, moraalin rappio, epäjumalanpalvelus, heikentyminen ja altistuminen viholliselle – luovat tärkeän pohjan Tuomarien kirjan sanoman ymmärtämiselle ja soveltamiselle omaan elämäämme ja aikaamme.

 

TUOMARIEN KIRJA

Tuntematon ajanjakso
Tuomarien aika Israelin historiassa lienee monille hyvin vieras ja tuntematon. Kyseessä onkin välijakso Joosuan ja ensimmäisten kuninkaiden Saulin, Daavidin ja Salomon välissä (1220–1050 eKr.). Joosuan kuoleman jälkeen kansalla ei ollut enää yhtä, yksittäistä, suurta johtajaa. Kutakin sukukuntaa johtivat niiden omat vanhimpansa. Tämä loi hajanaisuutta ja heikkoutta. Ajoittain sukukunnat heikentyivät niin paljon, että joutuivat vihollisten käsiin moniksi vuosiksi. Jossain vaiheessa Jumala nosti näille pelastajiksi henkilöitä, joita kutsuttiin tuomareiksi. Heistä mainitaan 13 henkilöä, joista muutamia Raamattu esittelee tarkemmin ja monet jäävät vieraammiksi.

 

Tapahtumien sykli silloin ja nykyajassa
Tuomarien kirjassa tulee esille hyvin merkittävä tapahtumien sykli, jota voimme kutsua luopumuksen ja uudistumisen kierteeksi. Tämä kertoo siitä, että asiat eivät tapahdu yht’äkkiä yllättäen vaan kysymys on pitkästä kehityskulusta, jolla on omat syynsä.

Täällä Euroopassa monet ovat vasta äskettäin havahtuneet ja pelästyneet. Terroristit ovat iskieneet järkyttävällä tavalla ympäri Eurooppaa ja jopa Suomen Turussa. Viattomia naisia, lapsia ja miehiä on kuollut ja haavoittunut vakavasti. Mitä nyt tapahtuu, monet kysyvät huolissaan – varsinkin kun pakolaisia virtaa Eurooppaan. Lisäksi Itämerellä on tulossa ennen näkemättömät sotaharjoitukset. Suurvaltojen johdossa on arvaamattomia henkilöitä. Sekasorron yö pimenee.

Kaiken oman mukavan elämän keskellä monilta eurooppalaisilta on jäänyt huomaamatta, että länsimaat ja amerikkalaiset ovat pommittaneet arabimaita jo 15 vuoden ajan: Afganistan, Kuwait, Irak ja Syyria. Näissä maissa yhteiskunnan perustoiminnot ovat romahtaneet. Toki taustalla on myös vielä pidempiä kehityskulkuja ja diktaattorien sortovaltaa. Länsimaiden sotilastoimissa on kuollut kymmeniä tuhansia siviilejä. Vakavia harhapommituksia on tehty niin paljon, että Afganistanin presidentti pyysi niiden lopettamista kokonaan. Syyriassa on menossa suorastaan kilpapommitus, jossa Venäjä, Turkki, Ranska ja Usa iskevät kymmeniä kertaa vuorokaudessa.

Miten paikallisten ihmisten pitäisi suhtautua tilanteessa, jossa oma maa on raunioina, siviilejä kuolee joka päivä – niitä kaikkein läheisempiä: lapsia, puolisoita, veljiä ja sisaria, sukulaisia. Pitäisikö tyytyä siihen, että se oli vain vahinko? Eivätkö länsimaat harjoita kostonperiaatetta mitä rajuimmin – taisteluhävittäjien, risteilyohjusten ja sirpalepommien avulla? Eivätkö juuri massiiviset ja osin sokeat pommitukset tuota paljon rikkinäisiä ja katkeroituneita ihmisiä, joista ainakin jotkut liittyvät ääriaineksiin. Eikö tämä sittenkin ole hyvin lyhytnäköistä ja vaarallista toimintaa. Tuottaako se vain hetkellistä turvaa ja kostonhimon tyydyttymistä?

Elämme pitkien, monisyisten ja hyvin vaikeiden prosessien keskellä – juuri niin kuin Tuomarien aikana. Samaa on tietysti koettu läpi historian ja monessa paikassa meidän aikanamme.

 

On kysyttävä: miksi näin tapahtuu?
Näiden tapahtumien edessä on syytä vakavasti kysyä, miksi näin on päässyt tapahtumaan? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Mitä olisi tehtävissä? Voimmeko vielä kääntää tapahtumien suuntaa? Mikä yksittäisen ihmisen, meidän uskovien asema ja tehtävä kaiken tämän keskellä?

Onko niin, että jos vain Isis saadaan tuhottua, niin elämä jatkuu entisellään ja tämä ”jalo” länsimainen vapaus ja elämäntyyli on jälleen turvattu? Onko Isis meidän suurin vihollisemme? Vai onko se arvaamaton Venäjä? Pitäisikö meidän liittyä Natoon tai saada turva elämällemme EU:sta?

Mikä on vihollisemme? Isis vai Venäjä? Jos nämä uhat voitetaan, miksi aina uudelleen nousee yhä uusia ristiriitoja ja sotia – kuin sieniä sateella?

Meidän suurin vihollisemme on itsekkyytemme ja syntisyytemme. Juuri meidän ihmisten sydämistä nousee kaikki se itsekkyys ja paha, joka pilaa ja turmelee maailmamme.

Niinpä – meidän turvamme ei ole Natossa eikä EU:ssa. Pahimmillaan saamme niistä vain hetkellisen, valheellisen turvan turmeltuneen, itsekkään länsimaisen elämäntavan jatkamiseksi. Voimme toki mennä Natoon tai rakentaa EU:n armeijan, mutta ne eivät auta. Itse asiassa, mitä enemmän ihmiskunta aseistaa itseään, sitä suuremman tuhon edessä se on – aseet eivät puhdista sydämiä synnistä ja itsekkyydestä. Ja syvimmiltään: Nato ja EU eivät suojele meitä Jumalan vihalta pahuutta kohtaan. Jumalan viha syttyi tuomarien aikana ja se on syttynyt meidänkin päivinämme. Jumalan viha ei kuitenkaan ole meidän tuhoamiseksi vaan puhdistamiseksi ja pelastamiseksi.

Ensisijassa Jumala tahtoo armahtaa, puhdistaa ja uudistaa meidät rakkaudellaan. Tätä hän ei tee väkisin vaan odottaa, että me suostumme ja kypsymme siihen. Milloin ihminen tähän kypsyy? Vasta kun hän joutuu näkemään itsekkään elämän vakavat seuraukset omakohtaisesti ja kipeästi. Vasta silloin moni huutaa Jumalaa avukseen. Ja valitettavan monet eivät taivu silloinkaan. Mutta kun ihminen on kypsä aitoon muutokseen, Jumala tulee ja auttaa – ei yhtään ennen. Tuomarien kirja opettaa tätä syvää nöyrtymisen prosessia. Voimme kypsyä nöyrtymiseen ihan vain Sanan äärellä, lukemalla ja kuuntelemalla sitä. Paljon pitempi ja raskaampi tie on kypsyä kantapään kautta.

 

Tuomarien kirjan kuvaama prosessi
Tuomarien kirjassa kuvataan juuri tällaista pitkää luopumisen, vaikeuksien ja ahdistusten, hiljaisen nöyrtymisen ja kypsymisen sekä Jumalan apuun turvautumisen prosessia. Prosessi toistuu 7 kertaa.

Seuraavat kirjan jakeet kiteyttävät tämän kaiken:

2:7: ”Kansa palveli Herraa Joosuan ja vanhinten koko elinajan”

2:10: ”Heidän jälkeensä nousi sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa eikä hänen tekojaan”

2:11: ”Israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä ja palvelivat baaleja”

2:14-15: ”Herran viha syttyi Israelia kohtaan, antoi heidät ryöstäjien käsiin, jolloin he joutuivat suureen ahdinkoon”

2:16: ”Silloin Herra herätti heille tuomareita, jotka pelastivat heidät ryöstäjiensä käsistä”

2:18: ”Herra oli tuomarin kanssa ja pelasti vihollisten käsistä niin kauaksi aikaa kuin tuomari eli”

2:19: ”Mutta kun tuomari kuoli, vaelsivat he jälleen kelvottomasti, pahemmin kuin heidän isänsä”

17:6, 21:25: ”Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein”

Tämä kuvattu prosessi tapahtuu Tuomarien kirjassa seitsemän kertaa. Ja joka kierroksen myötä tilanne tulee yhä pahemmaksi. Viimeisellä kierroksella vallitsi jo aivan käsittämätön anarkia, sisällissodat ja hirvittävät veriteot. Syvä pimeys täytti maan.

Sama vakava prosessi toistuu läpi maailmanhistorian. Ihmisen ”viisastumisen” myötä niiden voima vain kasvaa ja pahenee, mainittakoon vain saastuminen, maailmansodat ja nykyajan ydinaseet.

Entä mitä me näemme omana aikanamme? Parin vuoden aikana maailman poliittinen tilanne on muuttunut hätkähdyttävästi. Moni maa on ajautunut syvään heikkouteen ja anarkiaan. Sotaa käydään propagandalla, talouden voimin ja asein. Pimeys kasvaa ja tiivistyy – joka päivä.

 

Sama ilmiö Suomessa?
Pitäisikö meidän olla täällä Suomessakin huolestuneita? Onko maassamme havaittavissa samoja aineksia kuin Tuomarien aikana?

• ”Heidän jälkeensä nousi sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa eikä hänen tekojaan”
• ”Israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä ja palvelivat baaleja”
• ”Herran viha syttyi Israelia kohtaan, antoi ryöstäjien käsiin ja he joutuivat suureen ahdinkoon”
• ”Siihen aikaan ei ollut kuningasta ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein”

Kansa, joka luopuu Jumalasta, todellisesta Kuninkaastaan, heikentyy ja ajautuu itsekkäiden ristiriitojen keskelle. Suomi on velkaantunut. Hallitukset ovat olleet kyvyttömiä tekemään mitään päätöksiä. Jokainen osapuoli pitää kiinni omista eduistaan. Lakkovaroitukset ovat päällä. Pakolaisvirta on hallitsematon. Hätäkokouksia pidetään. Kansa jakautuu ja asenteet kovenevat.

Kansa on unohtamassa elämänsä lähteen ja kristilliset juurensa, jotka ovat tuoneet elämän ja hyvinvoinnin. Jumala on antanut meille lahjaksi elämän, hyvän maan, kristillisen moraalin, lähimmäisen rakkauden, läsnäolonsa Kristuksessa Jeesuksessa. Nyt tuo kaikki lakaistaan häpeillen maton alle. Onko meidän sittenkin kuljettava tuo sama, pitkä, katkera tie kuin Israelin sukukuntien?

 

Jumalan vastaus voi viipyä
Ajattelemmeko, että Jumala on pika-automaatti, joka heti rientää apuun, kun huomaamme, että tämä ei menekään hyvin. Kun huomaamme, että itsekkäät valinnat tuovatkin rikkinäisyyttä, surua ja sairauttakin. Onko aikamme kristillinen julistus ”hyvän mielen evankeliumia”. Tee, mitä haluat. Jumala rientää heti auttamaan. Rauha, rauha. Onko Jumala todella tällainen?

Tuomarien kirja opettaa karulla tavalla, että ihmisten ja kansojen väärät valinnat johtivat vähintään 10 vuoden, jopa 40 vuoden ahdistuksiin. Kun siis teemme isoja valintoja – välittämättä Jumalasta ja pyhän Raamatun opetuksista (elämänlaista), Jumala kyllä antaa meille vapauden, mutta vapauteen liittyy aina todellinen vastuu. On syytä muistaa, että 10-40 vuotta on pitkä aika ihmisen elämässä. Olemmeko todella valmiita elämään ahdistuksissa kenties vuosikymmeniä?

Tämä voi tuntua tylyltä ja kovalta, mutta Jumala ei tee virheitä. Entä jos Jumala auttaisi aina ja heti? Silloin me tekisimme Jumalasta käskyläisemme ja orjamme. Jumala, anna minulle miljoona! Korjaa paha oloni! Teen mitä huvittaa, mutta korjaa sinä jälkeni! Kätevää, mutta Jumala ei suostu sellaiseen. Hän on Jumala.  Hän kasvattaa meitä. Hän haluaa pitää huolta, että kerran me pääsemme perille taivaaseen. Tähän tavoitteeseen päästäksemme meidän tulee jossain määrin ymmärtää itsekkyyden ja synnin vaarat. Meidän tulee turvautua Jumalaan, joka yksin antaa turvan ja elämän.

Ja vasta syvimmässä pimeydessä, kun olemme täysin avuttomia, voimme oppia tuntemaan Jumalan ikuisen rakkauden meitä kohtaan. Vasta kun kaikki omat yrityksemme raukeavat, alkaa Jumalan mahdollisuudet. Meitä kannattavat iankaikkiset käsivarret. (Jobin kirja)

 

Pelastavat tuomarit
Niinpä tuon pimeyden keskellä loistaa sittenkin monia valopilkkuja. Jokainen tuomari, jonka Jumala lähetti pelastajaksi ja vapauttajaksi, kantoi kirkasta soihtua pimeyden keskellä. Jumala hallitsee kaikkea – ei pimeys, ei sekasorto, ei sairaus, ei kuolema, ei pahan vallat. Tapahtui mitä tahansa, Jumala hallitsee kaikkea. Valo voittaa pimeyden. Elämä voittaa kuoleman.

Jumala on uskollinen ja armollinen. Jokainen tuomari – omalla tavallaan kuvastaa Suurinta Tuomaria, joka onkin meidän armahtajamme ja pelastajamme. Hän on Vapahtaja Jeesus Kristus. ”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh 1:9).

Elämämme ahdistusten keskellä saamme turvautua Jumalan armoon ja rakkauteen Kristuksessa. Hän ottaa meidät turviinsa, kun siihen suostumme. Hän auttaa meitä juuri silloin, kun se on meidän parhaaksemme. Hän kantaa läpi syvimmänkin pimeyden ja vie perille täydelliseen kirkkauteen.

 

Yksilön ja kansan herätys
Yksilötasolla saamme aina iankaikkisen turvan, kun käännymme Jumalan puoleen. Koko kansana tämä edellyttää kollektiivista kääntymystä, herätystä. Vain aito, kansan suuria joukkoja koskettava herätys voi tuoda pelastuksen Suomelle. Suomen ongelma ei ole taloudellinen vaan moraalinen. Suomi ei nouse taloudellisen kilpailukyvyn kohentamisella, eikä varsinkaan kristillisten arvojen ja tapojen purkutalkoilla. Suomi nousee vain polvistumalla alas – Herran eteen. Jumala voi puhkaista lukemattomia siunausten lähteitä, kääntää taloutemme suunnan ja antaa meille syvän turvan kansainvälisten kriisien ja sotien keskellä.

Ja tässä kaikessa tarvitaan jokaista kristittyä, sinua ja minua. Jokaiselle on oma tärkeä tehtävänsä. Jokaisen rukous kuullaan. Jokainen voi toimia arvovaikuttajana omassa elinpiirissään. Jokainen voi olla valonpilkahduksena pimeyden keskellä. Tästä ovat esimerkkinä tuomarit, jotka hekin olivat vajavaisia, syntisiä ihmisiä, joita Jumala armossaan käytti.

 

Muutamia tuomareita
Tuomareista mainittakoon nimeltä naisprofeetta Debora, Baarak, Giideon, Jefta ja Simson. Tuomareihin voimme liittää vielä profeetta Samuelin. Hän oli viimeinen tuomari, joka kohosi koko kansan johtajaksi. Hän yhdisti hajanaiset sukukunnat ja aloitti profeettaliikkeen, joka jatkui satojen vuosien ajan. Samuel myös voiteli Israelin ensimmäiset kuninkaat – Saulin ja Daavidin.

Etenkin juuri Samuel on tuomareista kirkkain esikuva Kristuksesta. Hän opetti sanaa ja yhdisti kansan. Kun mekin kuuntelemme Herran Sanaa ja tulemme lähelle ristiä, Kristus yhdistää meidät toisiimme, parantaa kansakuntamme ja valaisee meidät kirkkaudellaan niin, että pimeys väistyy.

Lue tarkemmin tuomareista ja Samuelista päävalikon kohdan ”Vanha testamentti” alavalikosta ”Historialliset kirjat” opetukset Tuomarien kirja ja Profeetta Samuelista kuningas Sauliin.

 

RUUTIN KIRJA

Tausta
Juuri tähän hyvin karuun ja pimeään tuomarien aikaan liittyy erittäin koskettava ja upea kertomus Ruutista, joka oli moabilainen. Kun Tuomarien kirja kuvaa enemmän koko kansaa, Ruutin kirja on väläys yhden perheen elämästä tuon ajan keskellä.

Tuomarien aikana koettiin vaikeita aikoja Luvatussa maassa. Niinpä eräs perheen isä päätti, että he lähtevät naapurimaahan paremman elämän perässä. Kuinka tuttua tämä onkaan!!! Myöhemmin osoittautui, että päätös oli virhe, minkä perheen äiti, Noomi tunnusti avoimesti. Vieraalla maalla perheen isä kuoli, sitten myös kaksi poikaa, kun he olivat ensin ottaneet itselleen moabilaiset vaimot, nimeltään Orpa ja Ruut.

Vieraalla maalla, puolison ja kahden ainoan poikansa haudan äärellä, Noomi päättää palata takaisin kotiin, Betlehemiin (”Leivän talo”). Hän hyvästelee poikiensa vaimot eli miniänsä Orpan ja Ruutin. Syvästi surren Orpa taipuu tähän, mutta Ruut päättää seurata anoppiaan.

 

Huippukohta
Ruut sanoo nämä koskettavat ja tunnetut sanat: ”Sillä mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla” (1:16-17). Nämä Ruutin sanat osoittavat syvää sitoutumista Jumalaan ja ihmisiin. Tämä on harvinainen esimerkki uskollisuudesta, rakkaudesta ja nöyryydestä hyvin pimeän ajan ja vaikeiden kokemusten keskellä!

 

Uskollinen sukulunastaja
Niinpä Noomi palaa Betlehemiin Ruutin kanssa lähes kaiken menettäneenä. Kahden lesken asema oli erittäin huono. Kuitenkin Jumala oli säätänyt niin, että sukulaismiehen tuli ottaa leskeksi jäänyt nainen puolisokseen, pitää hänestä huolta sekä huolehtia tämän maaomaisuudesta.

Tällaisessa sukulunastajan asemassa oli hyvämaineinen mies nimeltä Booas. Hän piti huolta köyhistä ja antoi Noomin ja Ruutin saada elantonsa hänen pelloiltaan. Erinäisten vaiheiden jälkeen Booas ottaa nuoren Ruutin vaimokseen ja palauttaa siten Noomin kunnian ja aseman israelilaisten keskuudessa. Booas ja Ruut saavat lapsen, josta tuli myöhemmin kuningas Daavidin isoisä. Kenties Ruut sai vanhoilla päivillään pitää pientä Daavidia sylissään.

Kaikkiaan Ruutin kirja on kokonaisuudessaan hyvin kaunis kuvaus uskollisuudesta ja rakkaudesta pimeän ajan keskellä. Ruut, Booas ja Noomi ovat kirkkaita valopilkkuja. Ulkonaisen pimeyden, moraalittomuuden ja oman elämämme ahdistusten ei tarvitse pimentää meitä. Lähellä omaa sukulunastajaamme, Kristusta, voimme säilyttää valoisan ja toivorikkaan elämän asenteen sekä pitää kiinni kaikesta oikeasta ja hyvästä.

 

JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Näin olemme jälleen joutuneet Raamatun äärellä hyvin karujen ja raadollisten kuvausten eteen. Puheet synnistä, sodista ja tuomioista eivät tunnu mukavalta. Raamatussa ja kristinuskossa on äärimmäisen tärkeää syvä realistisuus. Kristittyinä emme pakene totuutta omasta itsestämme emmekä maailmasta, jossa elämme. Vasta totuuden kohtaaminen auttaa näkemään, missä olemme ja minne meidän tulisi suunnistaa. Vasta oikea, rehellinen diagnoosi, voi auttaa löytämään oikeat lääkkeet ja hoidot sairauteen.

Syvä diagnoosi on tämä: ilman Jumalaa ihminen ja ihmiskunta lopulta tuhoutuu.

Oikea lääke on tämä: yhdessä Jumalan kanssa, Kristuksessa Jeesuksessa ihminen pelastuu.

Ota siis lääke vastaan. Turvaudu syntisten Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Anna hänen armahtaa sinut ja uudistaa sinut, päivä päivältä. Katso hänen rakkauteensa ja kirkkauteensa. Anna hänen täyttää sinut Pyhässä Hengessä. Pidä kiinni elämän Sanasta. Raamattu on aina ajankohtainen kirja jokaiselle, joka haluaa rehellisesti kohdata totuuden.

Älä katso niinkään maailman myrskyihin niin kuin Pietari teki ja vajosi synkkiin aaltoihin. Katso Kristukseen ja silloin hän tarttuu käteesi ja vie sinut perille turvalliseen kotisatamaan. Ja tuon matkan aikana sinäkin olet kirkas valopilkku kuoleman yössä, lämmittämässä ja valaisemassa kanssamatkaajiasi, ja näyttämässä suuntaa kohti suurinta kirkkautta, Kristusta.

 

Ole siis turvallisella mielellä, sillä Kristus on sinun Vapahtajasi ja Herrasi!