Keijo Rainerma: Arvot – aarteemme
(Kustannus Oy Uusi tie, 2007)

.

VIIDES KÄSKY: ÄLÄ TAPA!

Vain Jumalalla on oikeus ottaa antamansa elämän lahja pois. Heprean kielellä tappamista merkitsevä sana tarkoittaa ihmisen surmaamista. Kielto on ehdoton, vailla selityksiä. Käskyn antaja ei selitä, mutta elämä itse antaa kyllä selitykset.

Meille Jeesus antaa Vuorisaarnassa selityksen käskyihin. Maalliselle laille riittää sen ulkonainen, tekojen täyttäminen. Jumalan pyhä laki, tahto, koskettaa myös sanojamme, ajatuksiamme, asenteitamme ja vaikuttimiamme. Silloin tappaa voi myös suulla, silmillä ja sydämellä. (Matt 5:21-22)

Totuus ja rakkaus katkaisevat väkivallan kierteen

Itsekkyyttä ei tarvitse opettaa kenellekään. Me osaamme sen luonnostamme, koska kuulumme langenneeseen ihmissukuun. Itsekkyydestä ei ole pitkä matka toisen halveksimiseen, kostonhaluun, vihaan ja väkivaltaan.

Saatana löytää sydämistämme liittolaisen ja hänen tahtonsa noudattaminen johtaa aina valheeseen ja väkivaltaan. Se voi houkutella meidät irtautumaan Jumalan käskyistä ja päättämään omasta ja muiden elämästä. Se saattaa harhauttaa meidät näkemään oman elämämme arvottomana ja vihaamaan ja tuhoamaan itseämme ja muita.

Vain ehdoton totuus ja täydellinen rakkaus voivat katkaista valheen ja väkivallan kierteen. Jumala sanoo sanassaan, mikä on totta ja oikein. Sitä eivät sanele yleinen mielipide, enemmistön päätös tai vahvemman sanelu.

Jumalan luomina olemme suunnattoman arvokkaita. Ottamalla vastaan Jeesuksen avaudumme Jumalan rakkaudelle. Aiheellinen katkeruus vaihtuu sovinnontekoon, viha esirukoukseen, omista oikeuksista kiinni pitäminen viitankin antamiseen. (Matt 5)

Kuka päättää elämästä?

Elämä käy turvattomaksi, jos viidennen käskyn ei ymmärretä tarkoittavan kaikkea ihmiselämää. Ihmisen tappaminen – oli sitten kysymys elämän alusta tai lopusta, ei ole lääketieteellinen, vaan moraalinen kysymys. Esivalta lakeineen on Jumalan antama järjestys tässä pahassa maailmassa. Sen tarkoitus on estää pahaa ja suojata erityisesti yhteiskunnan heikoimpia jäseniä.

Mutta esivaltakin voi luopua ja säätää lakeja, jotka eivät ole Jumalan sanan mukaisia. Kristitty tietää: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Apt 5:29). Maallinen laki ei suojaa Jumalan käskyn rikkojaa eikä vapauta omantunnon syytöksiltä.

Äidin kohdusta on tullut yksi suojattomimmista paikoista. Lapsi ei ole osa äitiä, vaan on jo koko ihmisen, itsenäisen persoonan alku. Todellinen tasa-arvo, naisen kunnioittaminen ja äidin vapauden vaaliminen eivät tee hyväksyttäväksi syntymättömän lapsen tappamista.

Itsetuhoinen käyttäytyminen ei ole harvinaista. Monet kokeilevat huumeita täysin tietoisena seurauksista. Moni tekee mielettömyyksiä, kun elämästä katoaa mieli. Nuorten itsemurhat ovat järkyttäneet yhteiskuntaa. Jopa lasten elämä voi tulla ahdistavaksi. Älä tapa -käskyn valossa ihmisellä ei ole lupa riistää itseltään henkeä.

Osana esivaltaa itsenäisillä valtioilla on myös armeija. Kristittyinä tunnustamme synnin todellisuuden maailmassa ja itsessämme. Siksi täytämme velvollisuutemme asevelvollisina puolustusvoimissa, jonka tehtävänä on maan itsenäisyyden suojaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. Jeesus kohtasi upseerin, jonka uskoa hän ylisti (Matt 8:5-10), ja Paavali otti asepalveluksen esimerkiksi kristityn elämästä (1 Kor 9:7; 2 Tim 2:4).

Viides käsky ja Raamatun opetus kuuliaisuudesta esivallalle eivät ole ristiriidassa. Viides käsky koskee yksityistä ihmistä ja kieltää omankädenoikeuden, mutta ei kiellä olemasta hyvä sotilas. Ristiriitaan joudumme kyllä silloin, jos armeija ylittää valtuutensa, vaikka laillisuuden nimissä.

Potilas tai hänen omaisensa voivat pyytää, ettei parantumattomasti sairaan kärsimystä enää pitkitettäisi hoidoin, vaan hänen annettaisiin kuolla luonnollisesti. Tässäkin on haasteensa, sillä ihmisen parantumattomuutta on vaikea täydellisesti todistaa. Juuri lääkäri tekee päätöksen esimerkiksi syöpähoidon lopettamisesta.

Seuraava teksti on Kimmo Malisen täydennystä edelliseen asiaan:

Potilaan luonnollinen kuolema on täysin eri asia kuin eutanasia, jossa ihmisen elämää aktiivisesti lyhennetään esimerkiksi myrkkyruiskeella. Tällainen ”armokuolema” on yksiselitteisesti murha, jota ei koskaan tule hyväksyä.

Tämän laillistaminen avaisi ovet vanhusten, sairaiden, masentuneiden, vammaisten, muiden epätoivottavien henkilöiden yms. järjestelmälliselle surmaamiselle – ensin heidän itsensä pyynnöstä, sitten jonkun ulkopuolisen päätöksellä. Juuri tällaista natsit harjoittivat.

Toistaiseksi sitä vastustavat kv. ja Suomen lääkäriliitot. Vain kolmessa Euroopan maassa tämä on sallittua. Eutanasian sijasta tulisi keskittyä hyvään (saatto)hoitoon, kuten lääkärikunta esittää!

Kuka siis päättää ihmisen elämän päättymisestä? Ihminen vai Jumala?

(Viides käsky, sivut 46-50)