ENSIMMÄINEN KORINTTILAISKIRJE: Jumala on rakkaus ja kristillisen moraalin perusta (13 luku)

Korinttilaiskirjeissä käsitellään paljon kristillistä elämää, rakkautta ja moraalia. Niiden lähteenä on Jumala, joka on rakkaus. Jumalan olemus on rakkaus ja hänen tahtonsa on rakkaus. Ensimmäinen Korinttilaiskirje sisältää Jumalan rakkauden ylistyksen (13 luku), joka luetaan lähes jokaisessa kirkollisessa vihkitilaisuudessa. Silti… tuntuu siltä, että ihmiset ovat hukanneet rakkauden ja moraalin elämästään. Mistä on kysymys? Tämä on erittäin tärkeä ja perustavaa laatua oleva opetus. Toivon, että luet sen tarkasti ja kokonaan.

 

Moraali, usko ja rakkaus

Eettiset kysymykset ovat aina olleet tärkeitä. Ne liittyvät ihmisenä olemiseen, elämän arvoihin ja elämän tarkoitukseen. Aluksi on syytä määritellä perustermit. Termit moraali ja etiikka ovat läheistä sukua toisilleen ja siksi niiden käytössä on ollut päällekkäisyyttä. Arkikielessä näitä kahta käytetään pitkälti samassa merkityksessä. Osa tutkijoistakin ajattelee juuri näin; osa puolestaan määrittelee ne seuraavasti:

• Moraali on ihmisen perusominaisuus, joka on tiedostamatonta tai tiedostettua;
  moraali kattaa normit (oikea/väärä) ja arvot (hyvä/paha)
• Etiikka on tiedostettua moraalia tai sen tietoista ajattelua, sekä moraalin tutkimista;
  etiikka on abstraktimpaa kuin moraali

 

Uskon, rakkauden ja moraalin keskinäinen suhde

Usko ja rakkaus/moraali kuuluvat yhteen – vai kuuluvatko? Perinteisessä kristillisyydessä, jota uskonpuhdistus ja luterilaisuus edustavat, vastaus on selvä: usko ja rakkaus kuuluvat yhteen ja ne ovat muuttumattomia ja ikuisia. Jumala antaa niille sisällön Sanassaan, pyhässä Raamatussa. Perinteisessä kristillisyydessä ymmärretään, että oikeasta suhteesta Jumalaan (usko) seuraa oikeanlaista, kristillisen moraalin ohjaamaa elämää (rakkaus). Ihminen voi rakastaa vain niin paljon kuin hän ottaa vastaan Jumalan rakkautta uskon kautta. Marssijärjestys: Jumala > usko > rakkaus.

Mutta kun ihminen etääntyy Jumalasta ja luottaa vain vajavaiseen, turmeltuneeseen järkeensä, joka on loppumattoman kekseliäs keksimään syitä ja mahdollisuuksia synnin harjoittamiseen, usko ja rakkaus irrotetaan toisistaan ja lopulta molemmat menettävät kristillisen sisältönsä ja merkityksensä elämän perustana.

 

Liberaaliteologian perusteesejä ja väitteitä uskosta ja rakkaudesta:

• usko (oppi) ja rakkaus (elämä) eivät välittömästi liity yhteen
• usko eristetään toispuoleiseksi utopiaksi, rakkaus on tätä elämää
• lopulta molemmat ovat muuttuvia ja omaan aikaansa sidottuja ihmisten käsityksiä
• vaikka uskon (opin) osalta voidaan nähdä enemmän pysyvyyttä, rakkauden (elämän/ moraalin) osalta ei ole mitään pysyvyyttä: rakkaus ottaa erilaisia muotoja eri aikoina
• rakkaus nousee ”minusta tuntuu / minä haluan” ajattelusta; kunkin käsitys on yhtä oikea (paitsi niiden, jotka väittävät kristillisen rakkauden perustuvan Raamattuun)
• rakkaus on siis ensisijassa ”tunnetta” ja kaikki mikä tuntuu hyvältä, on oikein

Monet teologit ja moraalin tutkijat tekevätkin kiivaasti työtä kumotakseen Raamatun ja sen ilmoittaman kristillisen moraalilain. Vaikka Raamattu, Tunnustuskirjat ja Luther ovat kovin selviä, he yrittävät väittää, että jokainen ihminen ja kansa on itse itselleen luonnollinen laki, eikä silloin tarvita Raamattua. Heidän mukaansa ihmisen sydämenlaki muuttuu ajan myötä. Kunkin ajan ihmisen ja yhteisön tulee löytää ja sopia omat lakinsa, ilman mitään ”Raamatun ikuisia periaatteita”.

Vaikka Raamattu ja Luther puhuvat siitä, että Jumalan laki (moraalilaki) on kirjoitettu pakanoidenkin sydämiin (Room 2:14-15), se ei kumoa sitä, että tarvitsemme kirjoitettua Sanaa, mm. Kymmentä käskyä. Alun perin Jumala loi ihmisen täydelliseksi. Syntiinlankeemuksessa rakkaus ja moraalisuus vääristyivät itsekkyydeksi, joka saattaa kasvaa jopa äärimmäiseksi pahuudeksi. Syntisenäkin ihminen ymmärtää jotakin oikeasta ja väärästä, etenkin silloin kun hän kokee loukkauksia ja rikkomuksia itseään kohtaan. Mikäli ihminen elää lähellä Jumalaa, hänen omatuntonsa voi toimia kohtuullisen hyvin. Kuitenkin, koska ihminen on turmeltunut ja hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä on vääristynyt, hän tarvitsee Jumalan antaman kirjoitetun lain, joka on absoluuttinen ja erehtymätön; se on totuuden vääristelemätön peili, jota katsomalla ihminen näkee totuuden itsestä ja elämästä. Tämä näkökulma on selkeä Raamatussa, Tunnuskirjoissa ja Lutherin opetuksissa.

Liberaaliteologia toimii samansuuntaisesti aikamme median ja perinteistä kristillisyyttä vastustavien voimien ja liikkeiden kanssa. Elämme ennen näkemättömän voimakkaan kristillisen moraalin purkukampanjan keskellä. Media, monet teologian tutkijat, piispat, papit, poliittiset puolueet ja vapaa-ajattelijat julistavat, että rakkaus on yksityisasia ja kunkin itsensä vapaasti määriteltävissä. Niiden ykköstavoitteena on homoseksuaalisten suhteiden laillistaminen ja tasa-arvoistaminen jopa niin, että homopari saa vapaasti adoptoida lapsia. Listalla on myös se, että pienille lapsille voidaan tehdä sukupuolen vaihdosleikkauksia vanhempien toiveiden mukaisesti. Osa liberaaleista tyytyy sukupuolierojen kieltämiseen ja sukupuolineutraaliin kasvatukseen, mikä sekin on poikien ja tyttöjen identiteetin murtamista ja vääristämistä, mitä vakavinta väkivaltaa lapsia kohtaan.

 

Väärä käsitys rakkaudesta

Täysin väärä käsitys on, että rakkaus (moraali) on vain ihmisen tunnetta ja halua. Koska rakkaus on tunnetta, ihminen on vapaa elämään tunteensa ja halujensa mukaan. Hän voi vapaasti elää moniavioisuudessa, homosuhteissa, avoliitossa, lukuisissa seksuaalisuhteissa ihmisten ja eläinten kanssa, jne. Viime kädessä hän voi tunteidensa ja halujensa perusteella oikeuttaa alistamisen, riiston, väkivallan ja minkä tahansa väärän, mikä hänestä tuntuu hyvältä ja mitä hän haluaa.

Vääristynyt inhimillinen rakkaus on luonteeltaan itselle omistavaa ja vaativaa, sekä toista hyväksikäyttävää. Se haluaa sellaisen, joka näyttää arvokkaalta, kauniilta ja komealta. Vääristynyt rakkaus ei ole valmis uhrautumaan; se on haurasta, helposti särkyvää ja loukkaantuvaa; se katkeroituu ja muuttuu nopeasti vihaksi.

Inhimillinen vapaa rakkaus kuorrutetaan pinnallisella ”vastuullisuudella”, joka ei varjele ihmistä synnin välittömiltä ja pitkäaikaisilta negatiivisilta vaikutuksilta. Vapaa seksuaalisuus ja rakkaus on johtanut omanarvon tunteen särkymiseen, ihmissuhteiden rikkoutumiseen, kyvyttömyyteen sitoutua, avo- ja avioeroihin, Suomessa yli 600 000 lapsen abortoimiseen ”ei toivottuina” (heistä vain 1,5 %:lla mahdollisesti vakava sairaus).

Vapaata (siis vastuutonta) rakkautta meille syöttävät joka päivä media, Hollywood-viihde, kirjallisuus, kaupalliset tahot, osittain myös aikamme koulutuslaitokset, osa poliittisista puolueista ja erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet ja järjestöt. Meitä aivopestään joka päivä, ja me otamme sen ilolla vastaan, koska olemme syntisiä. Silti joudumme niittämään vapaan rakkauden katkeran sadon ja olemme onnettomia, vailla tarkoitusta, vailla ehdottoman ja täydellisen rakkauden kokemusta.

Elämme ennennäkemättömän moraalittomuuden maailmassa, joka vyöryy joka päivä avoimesti ja vääryyttä ihannoiden meidän ja lastemme silmien eteen. Olemme kuin Paavalin ajan Korintissa. Siellä Paavali julisti todellista ja toimivaa vaihtoehtoa eli evankeliumia, Jumalan rakkautta Kristuksessa Jeesuksessa. Samaa vaihtoehtoa tarjotaan meillekin.

 

Mitä on aito, kristillinen rakkaus? Kuka on Rakkaus? (1 Kor 13 luku)

Kristillinen moraali ja eettisyys pohjautuvat Jumalaan, joka on Rakkaus. Juuri siksi on luonnotonta erottaa usko ja rakkaus toisistaan. Uskon kautta ymmärrämme ja otamme vastaan Jumalan ja hänen rakkautensa. Jumala loi maailman ja ihmisen, joiden tarkoituksena on heijastaa ja toteuttaa Jumalan rakkautta. Rakkaudessaan Jumala haluaa elää kanssamme ikuisessa liitossa. Kristillinen usko ei ole elämästä irrallinen oppijärjestelmä. Varsinaisesti, Jumala ei ole oppi sen enempää kuin sinä ja minäkään. Jumala on persoona, jolla on tietyt piirteet ja jolla on oma tahto. Kristillisen uskon ”opinkappaleet” kertovat Jumalan piirteistä ja tahdosta. Yhtäläisesti rakkaudestakin voidaan tehdä ”oppi”. Rakkaus ei ole jotakin sanomatonta ja käsittämätöntä tunnetta. Rakkaus on persoona, joka toimii määrätietoisella, ymmärrettävällä ja konkreettisella tavalla elämässä.

Jumala on Rakkaus ja hänen tahtonsa on rakkaus. Ja koska Jumala on muuttumaton, hänen rakastava luonteensa ja rakastava tahtonsa eivät muutu – varsinkaan ihmisten halujen ja käsitysten mukaisesti. Uskonnollisuuteen verhoutuva syntinen ihminen haluaisi muuttaa Jumalan ja rakkauden oman itsensä, syntisyytensä näköiseksi ja kaltaiseksi. Tähän Jumala ei koskaan taivu. Sen sijaan meidän ihmisten tulisi taipua Jumalan rakkauteen.

Jumalan rakkaus ilmenee etenkin pyhässä kolmiykseydessä, jossa Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä täydellisessä sopusoinnussa, vuorovaikutuksessa ja rakkaudessa. Tätä heijastaa ihminen, joka on luotu Jumalan kuvaksi. Mekin olemme yksi (ihminen), mutta samalla kolme (ruumis, sielu ja henki). Meidän tulisi elää eheästi ja rakastaen suhteessa itseemme ja lähimmäiseemme, mutta ennen kaikkea suhteessa Luojaamme, Jumalaamme.

 

Jumalan rakkaus on kiteytetty ns. rakkauden kaksois/kolmoiskäskyyn

”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark 12:28-31) – vrt. 5 Moos 6:4 ja 3 Moos 19:18

Tämä käsky pitää sisällään seuraavat näkökohdat:

• rakkauden kohteet: Jumala, lähimmäinen ja ihminen itse
• rakkauden voima: kaikin voimin
• rakkauden tärkeys: kaikkein tärkein asia ihmisen elämässä – elämän syvin tarkoitus
• rakkauden toteuttaja: ihminen (ei silti ole rakkauden lähde)
• Huom: Tämä käsky EI kuitenkaan kerro, mikä on rakkauden sisältö, ts. millaista rakkaus on!

Teksti kuitenkin välittömällä tavalla paljastaa rakkauden ja elämän lähteen. Käsky alkaa sillä, että on vain yksi todellinen, ainoa Jumala, Herra. Tämä kertoo siitä, että Hän on elämän ja rakkauden lähde. Tätä tietysti tukee myös kaikki muu Raamatun opetus.

 

Toinen tähän käskyyn verrattava on ns. kultainen sääntö

”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt 7:12). Tämä sääntö velvoittaa aktiiviseen toimintaan rakkauden toteuttamiseksi. Rakkaus on täydellistä ja siksi se kattaa ”kaiken” – kaikki ihmiset, kaikki tilanteet, kaikki asiat, jokaisen hetken. Rakkaus ei ole tunnelmointia vaan aktiivista, tahdonalaista, määrätietoista toimintaa.

Silti tämäkin lausuma jättää avoimeksi rakkauden sisällön. Se voitaisiin jopa tulkita juuri niin kuin liberaaliteologia ja aikamme media haluavat: toteuta kaikessa vapaasti itseäsi ja tee mitä haluat! Raamattua ei kuitenkaan ole tarkoitettu irralliseksi lausekokoelmaksi.

Kultaisella säännöllä on vahva asia- ja tilanneyhteys. Lausuma on osa Vuorisaarnaa, jossa Jeesus opetii paljon moraalista ja täydellisestä rakkaudesta. Kuulijoina oli juutalainen kansa, joka oli kasvanut vanhassa liitossa ja omaksunut 10 käskyä ja Vanhan testamentin opetukset oikeasta ja väärästä – vaikka ei niitä kyennytkään noudattamaan. Kuulijat olivat omaksuneet selkeän Jumalan tahdon mukaisen moraalin sydämiinsä. Juuri tähän taustaan Jeesus vetosi, kun hän sanoi: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Tavoitteena oli käskyjen ilmoittaman rakkauden toteutuminen. Lisäksi Jeesus halusi oikaista joitakin vääristyneitä asenteita ja käsityksiä rakkaudesta, koska isien perinnäissäännöt olivat osittain korvanneet ja vääristäneet Jumalan lain.

Jeesus ei tarkoita, että kaikki muu Raamatun opetus pitäisi hylätä ja korvata ihmisen sisäisillä tunteilla ja haluilla. Jeesus pitäytyy Kirjoituksiin ja pitää niistä ehdottomasti kiinni: ”Älkää luuloko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat.” (Matt 5:17-18, Vuorisaarnan alkuosassa)

Vaikka ihminen on turmeltunut, hän kykenee ymmärtämään moraalilain mielekkyyden silloin, kun häntä vastaan rikotaan, koska se tuntuu pahalta. Ja vastavuoroisesti: kun hänelle tehdään hyvää, kunnioitetaan ja tuetaan, se tuntuu hyvältä. Ihminen on moraalinen olento, joka tarvitsee moraalilakia oman ja yhteisön elämänsä sujumisen tähden.

Kultaisen säännön varjokuva on ns. hopeinen sääntö, joka on monien uskontojen normina: Ihminen ei saa tehdä sitä pahaa, mitä ei itse haluaisi kokea. Mutta kristillisyydessä tärkeää on aktiivinen rakkaus ja korkein mahdollinen moraali. Uskonnoissa tyydytään passiiviseen ”rakkauteen”, mikä ei vielä varsinaisesti ole rakkautta vaan jopa välinpitämättömyyttä.

 

Jumala on rakkauden lähde

Rakkaus oli Jumalan motivaatio maailman ja ihmisen luomisessa. Rakkaus on elämän ja ihmisyyden tarkoitus. Rakkaudessaan Jumala lähestyy ihmistä, sinua ja minua. Rakkaudessaan Jumala haluaa olla läsnä elämässämme. Rakkaudessaan Jumala haluaa armahtaa, uudistaa ja käyttää meitä. Rakkaudessaan hän luo uuden taivaan ja maan, sekä antaa meille iankaikkisen, täydellisen elämän.

Jumalan rakkaus on turmeltuneen inhimillisen rakkauden vastakohta. Jumalan rakkaus on kreikaksi agape. Se merkitsee täydellistä, korkeinta ja jalointa rakkautta. Jumalan rakkaus on aloitteellista, aktiivista, uhrautuvaa, itsestään antavaa ja kohteensa arvokkaaksi tekevää. Jumalan rakkaus perustuu aina päätökseen ja sitoutumiseen. Jumala päättää rakastaa meitä syntisiä ihmisiä. Tämän päätöksen mukaisesti Jumala toimii päämäärätietoisesti ja uhrautuvasti. Tunteet seuraavat päätöstä, mutta myös vaihtelevat. Se, että Jumala vihastuu synteihimme, ei kumoa hänen päätöstään rakastaa meitä ja pelastaa meidät. Jumalan rakkauden marssijärjestys on tämä: Jumalan päätös rakastaa meitä > Jumala toimii päätöksensä mukaisesti > tunteet joko myötä- tai vastaelävät toiminnan eri vaiheissa, mutta eivät vaikuta rakkauteen.

 

Jumalan rakkauden huipentumana on inkarnaatio ja risti!

Jumalan rakkauden huipentumana on tuleminen ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa ja sovittava ristinkuolema meidän pelastukseksemme. Jumala luopui kirkkaudestaan, tuli äärimmäisen alas ja alhaiseksi, ja uhrasi itsensä ristillä puolestamme. Hän otti kantaakseen syntimme ja syyllisyytemme. Hän antaa meille armahtavan rakkautensa ja pyhän elämän.

Elämässämme kohtaamme väistämättä vaikeita aikoja ja raskaitakin menetyksiä. Silloin tuntuu, että taivas on pimentynyt eikä Jumalan rakkaudesta ole häivähdystäkään. Mutta silloinkin, kaikesta huolimatta, Jumalan suurin ja syvin rakkaus on voimassa Jeesuksen ristintyössä. Vaikka tuntuisi, että olisimme menettäneet kaiken, silloinkin meillä on kaikki, minkä saamme nähdä kun pilvet väistyvät auringon edestä ja elämä puhkeaa täyteen ihanuuteensa.

 

Rakkauden sisältö – mitä rakkaus siis on?

Jumalan agape-rakkaus on armahtavaa rakkautta ja pyhää rakkautta. Jumalan rakkaus ei ole pahan hyväksymistä ja siunaamista, tai välinpitämättömyyttä. Jumala rakkaudessaan haluaa hyväksyä jokaisen ihmisen yhteyteensä, mutta tietyllä ehdolla. Kun Jumala rakkaudessaan armahtaa meidät, hän myös alkaa meissä uudistus- ja muutosprosessin, jonka päämääränä on pyhän rakkauden toteutuminen elämässämme. Tämä on tae sille, että tulevasta luomakunnasta ei tule samanlainen ”helvetti” kuin maailmamme niin monesti on (kaikesta hyvästä huolimatta). Siksi kristityksi ei voi tulla kuin parannuksen ja uskon kautta, siis suostumalla Jumalan rakkauden muuttavaan voimaan ja omistamalla tämän rakkauden ja armon omalle kohdalle uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

Vääristynyt uskonnollisuus tekee Jumalasta kaiken pahankin hyväksyvän ”siunaus-automaatin”. Se puhuu vain ”armahtavasta rakkaudesta” ilman pyhää rakkautta. Tässä on kysymys ns. halvasta armosta. Halpa armo ei ole lainkaan kristillistä. Siinä mitätöidään synnin vakavuus eikä sen päämääränä ole synnin vallasta vapautuminen. Tämän myötä mitätöidään armo ja Jeesuksen ristintyö. Niitä ei tarvita. Sen sijaan kallis armo pitää synnin syntinä ja armon armona. Kallis armo vaikuttaa elämää päivittäisessä katumuksessa ja parannuksessa armon varassa. Se on kilvoittelua kohti hyvää. Halpa armo sivuuttaa Jumalan Sanan; kallis armo kunnioittaa Sanaa ja toteuttaa sitä.

 

Jumalan armahtava rakkaus

Jumalan armahtavaa rakkautta kuvaa Paavalin upean kaunis opetus, joka luetaan lähes aina kirkollisen vihkimisen yhteydessä (1 Kor 13 luku):

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Usein ihmiset, jopa pappikin, erehtyvät luulemaan, että teksti puhuu ihmisen tai ainakin rakastavan hääparin keskinäisestä rakkaudesta, joka kumpuaa heidän kokemastaan ihastumisesta. Mutta onko todella näin? Tee seuraavat kaksi testiä: Testi 1: lue ääneen jakeet 4-8 niin, että sijoitat oman nimesi sanan rakkaus tilalle. Tunnistatko itsesi? Oletko sinä aina ja kaikkialla ”kärsivällinen, lempeä – sellainen, että et kadehdi, kersku, pöyhkeile, käyttäydy sopimattomasti, et etsi omaa etuasi, et katkeroidu, et muistele kärsimääsi pahaa, et iloitse vääryydestä – vaan iloitset totuuden voittaessa; uskot, toivot ja kärsit kaiken”? Ainakaan minä en ole sellainen. Testi 2: lue nuo jakeet niin, että sijoitat sanan Jumala tai Jeesus Kristus sanan rakkaus tilalle.

Johtopäätös: Voimme todeta, että ihminen ei ole rakkaus vaan Jumala on Rakkaus. Ja juuri siksi me tarvitsemme häntä niin kipeästi. Vihkimisessäkin teksti kertoo Jumalan rakkaudesta, joka on avioliiton voima ja turva. Ja Jumalan rakkaus on tarkoitettu aivan jokaiselle ihmiselle. Juuri tällaisella armahtavalla rakkaudella Jumala lähestyy jokaista ihmistä. Hän on sinua kohtaan kärsivällinen ja lempeä. Hän ei kohtele väärin eikä nöyryyttävästi. Jumala ei muistele syntejäsi, joiden tähden hän on kokenut surua ja kipua. Jumala iloitsee, kun sinulle tapahtuu hyvää, jota hän haluaa tuoda elämääsi ja sydämeesi. Hän kestää kaiken, on kaikessa luottavainen ja toiveikas. Hän kärsii kaiken ristillä puolestasi ja yhdessä sinun kanssasi ajallisen elämäsi aikana, sinun rinnallasi.

Jumalan motivaatio on aina vilpitön ja puhdas rakkaus. Uskonnollisen ihmisen ”hyvien tekojen” motiivina ei ole rakkaus vaan itsekorostus ja ansioituminen ihmisten ja Jumalan edessä. Siksi äärimmäisinkään ulkonainen uhraus ei ole arvokasta, jos sydän ei ole siinä mukana (13:3). Ihmistä ei tee arvokkaaksi suurimmatkaan hengelliset kyvyt kuten kielillä puhuminen tai profeetalliset lahjat tai mikään inhimillinen viisaus tai korkea asema tai varallisuus. Vain elämän syvimmän tarkoituksen, rakkauden toteuttaminen luo aitoa arvoa ja merkitystä (13:1-2).

Jumalan suunnatonta rakkautta emme kykene tässä maailmassa kyllin tajuamaan, omistamaan ja elämään todeksi. Siksi olemme kuin pieniä lapsia, joiden ymmärrys ja elämäntaidot ovat vasta kehityksensä alkuvaiheissa. Vasta kerran kirkkaudessa, kun ajallinen vajavuus jää taakse, voimme nähdä ja kokea Jumalan rakkauden välittömästi ja täydellisesti. Nyt vielä näemme, koemme ja ymmärrämme yhtä vajavaisesti kuin Paavali, joka katsoi omaa epäselvää peilikuvaansa, joka välittyi hiotun metallipinnan pinnalta. (13:11-12)

Suurin ilomme ja onnemme on siinä, että Jumalan rakkaus tulee kerran täydellisesti koettavaksi ja elettäväksi – ei vain hetkeksi vaan ikuisiksi ajoiksi. Siinä on tulevaisuutemme ajallisen vajavuuden, hetkellisen ilon ja kivun keskellä. Ikuisuudessa usko on vaihtunut näkemiseen ja toivomme, varma odotuksemme on toteutunut ja täyttynyt. Täydellinen rakkaus on tullut! (13:8-10,13)

Armahtavaa rakkautta kuvaa ja toteuttaa kirkkaimmin ja voimakkaimmin Jumalan ihmiseksi tuleminen Jeesuksessa Kristuksessa ja sovituskuolema ristillä. Juuri tällaisena syntisten Vapahtajana Jumala kulkee keskellämme tänäänkin ja kohtaa meidät. Tällaisena Hän kohtasi Sakkeuksen, publikaanin, aviorikoksesta kiinniotetun naisen, monet sairaat ja kärsivät. Tällaista armahtavaa rakkautta Jeesus opetti monin tavoin: Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan!

Kun ihminen saa kohdata armahtavan Rakkauden, hän voi itsekin elää sen voimasta ja ojentautua sen mukaan. Kun me olemme saaneet anteeksi, meidän on suorastaan pakko antaa anteeksi lähimmäisillemme! Kun me olemme saaneet kokea kärsivällisyyttä ja lempeyttä Jumalalta, mekin voimme opetella samaa hänen voimassaan. Näin armahtava rakkaus on kallista armoa, joka muuttaa meitä hänen kuvansa kaltaisuuteen ja sen mukaiseen elämään.

 

Jumalan pyhä rakkaus ja kristillinen moraali

Jumalan moraalilaki kertoo, mitä rakkaus on käytännössä. Se on armahtavaa ja pyhää rakkautta. Käytännössä näitä kahta ei voi kaikessa erottaa toisistaan. Jaottelu on osin keinotekoinen, mutta sellaisena se auttaa meitä ymmärtämään rakkauden eri puolia ja ulottuvuuksia.

Pyhä rakkaus ilmentää Jumalaa pyhänä. Koska Jumala on pyhä, meidänkin tulee pyhittyä ja elää pyhityksessä. Pyhyys on oikeamielisyyttä, puhtautta, hyvää elämää. Meidät on luotu pyhää elämää eikä syntiä varten.

Jumalan lain, pyhän rakkauden tarkoituksena on opettaa, mitä rakkaus on käytännössä. Ihminen ei itse pysty rakastamaan eikä ymmärtämään, mistä rakkaudessa on kysymys. Siksi Jumala antoi Sanansa korjaamaan tätä ihmisen sydämen tilaa. Jumalan laki opettaa konkreettisesti, mitä rakkaus on – suhteessa Jumalaan, ihmisiin ja luomakuntaan. Rakkaus on pyhyyttä (hyvän ja oikean noudattamista) sekä armahtavaisuutta. Rakkaus ei ole ”tunnetta” tai ”halua” vaan konkreettista ja aktiivista hyvän tekemistä sekä pahan välttämistä.

Pyhää elämää ilmentää Kymmenen käskyä sekä kaikki Raamatussa olevat käskyt, ohjeet ja arkielämän esimerkit. Kymmenestä käskystä kolme ensimmäistä liittyvät ensisijaisesti Jumala-suhteeseen. Seitsemän muuta puhuvat ihmisten välisistä suhteista. Nämä ovat samalla kokonaisuus: lähimmäisen rakastaminen lähtee oikeasta suhteesta Jumalaan ja lähimmäisen rakastaminen on myös Jumalan rakastamista.

Paavali opettaa: ”Rakkaus on lain täyttymys”. Se on lain syvin olemus (Room 13:10). Yksikin rikkomus lakia vastaan on rikkomus lain koko olemusta eli rakkautta vastaan. Sen tähden yksikin rikkomus on koko lain rikkomista (Jaakobin kirje 2:8-19).

Armahtavaa ja pyhää rakkautta ilmentävät monet Uuden testamentin kirjeiden kehotukset. Kristillistä rakkautta kuvaa erityisesti Galatalaiskirjeen opetus Hengen hedelmistä. Kristillinen rakkaus pitää sisällään monia värejä ja sävyjä: ”Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal 5:22-23). Sen vastakkaisena kuvauksena on lihan, synnin hedelmät (Gal 5:19-21).

 

Antinomismi eli laittomuus

Korintin ja meidän aikamme kristittyjen vakavana uhkana on harhaoppi, jossa rakkaus määritellään vastoin Raamatun ilmoitusta. Kaikki väitteet ja opetukset, joissa sana rakkaus irrotetaan Raamatusta ja määritetään uudelleen täysin toisen sisältöiseksi, on Jumalan / Raamatun / Tunnustuskirjojen ja Lutherin opetusten vastaista harhaoppia. Tämä harhaoppi uhkasi aikanaan Korintin seurakuntaa sisältä ja ulkoa päin. Näin on meidänkin aikanamme. Sisältä käsin se vaikuttaa uskonnollisessa kaavussa liberaaliteologian valheina. Ulkoapäin se tulee median, viihdeteollisuuden ja ateististen liberaalien liikkeiden ja puolueiden propagandana ja toimintana.

Tätä harhaoppia voimme kutsua ”laittomuudeksi, antinomismiksi”. Sen mukaan moraalilakia ei saa saarnata. Kuinka tämä onkaan tutun kuuloista! Maallisen liberaalin liikkeen ydinajatuksena on yksilön suvereeni vapaus ja sitä rajoittavien arvojen ja sääntöjen vastustaminen ja poistaminen. Samalla on todettava, että antinomismit ja liberaalit käytännössä julistavat pelkästään tekoihin perustuvaa uskontoa tai elämänkatsomusta. Hyvä elämä ja pelastus ovat liberaalin eli yksilökeskeisen elämäntavan toteuttamista ajallisessa elämässä (jonkinlaisella lähimmäisen rakkaudella höystettynä). Raamatun ilmoittamaa Jumalaa ja Jeesusta Kristusta ei ole.

Raamatussa torjuu antinomismin: Mooseksen laki ja siihen perustuvat yksilölliset ja yhteisölliset normit, profeettojen moraalisaarnat ja tuomioennustukset, Jeesuksen opetukset ja elämä ja ristinkuolema, Uuden testamentin kirjeiden sisältämät käskyt ja ohjeet (etenkin Jaakobin kirje kokonaisuudessaan) ja Ilmestyskirjan väläykset pyhistä, jotka pitävät Jumalan käskyt.

Entä sitten Raamatun lausuma: ” Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.” (Room 10:4). Onko Kristus todella lain loppu niin, että sitä ei enää tarvita? Mitä Raamattu, Jeesus ja Paavali itse sanovat?

• Sana lain ”loppu” on kreikaksi telos. Se voidaan kääntää sanoiksi päämäärä, täyttymys, loppu. Kristus Jeesus on siis lain päämäärä / täyttymys / loppu.
• Kristus on vanhan liiton esikuvallisen seremonialain ja -järjestyksen täyttymys ja loppu. Esikuvia, vanhan liiton uhreja ja fyysistä temppeliä ei enää tarvita, koska täydellinen on tullut Kristuksessa, hänen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa.
• Kristus on moraalilain täyttymys ja täyttäjä. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen. Ristintyön ohella hän täyttää sitä joka päivä meissä.
• Kristuksessa laki menettää kadottavan voimansa, koska Jeesus on täyttänyt meidän hyväksemme kaikki lain vaatimukset ja sen langettaman tuomion. Kristus on siis lain kadottavan tuomiovallan loppu – niiden hyväksi, jotka ovat hänessä (Room 8:1).

Kristittyinä eli Jeesukseen uskovina Jumalan moraalilaki meitä yhä velvoittaa, ohjaa, paljastaa syntiä, nuhtelee, kehottaa, rohkaisee ja johdattaa Kristuksen ristin juurelle. Synti pysyy syntinä ja laki sen paljastaa; rakkaus pysyy rakkautena ja laki sen osoittaa; armo pysyy lain myötä ehdottoman välttämättömänä. Kristus kantaa lain tuomion.

 

Moraalilaki on elämänlaki

Raamatun moraalilaki on Luojan säätämä elämänlaki, joka ohjaa elämäämme yksilöinä, perheinä, seurakuntana ja yhteiskuntana – niin kuin luonnonlait ylläpitävät elämää ja järjestystä maailmassa. Luonnonlait eivät muutu, vaikka me ihmiset päättäisimme, että maan vetovoimaa ei enää tarvita. Elämänlait eivät muutu, vaikka ihminen omassa elämässään tai yhteisönä päättäisi toisin ja säätäisi lakeja, jotka ovat elämänlakia vastaan. Raamatun sisältämä Jumalan moraalilaki on luonteeltaan ikuinen ja muuttumaton, absoluuttinen, ehdoton. Se perustuu siihen, että Jumala on moraalinen, rakastava ja pyhä. Moraalilaki ei muutu, koska Jumala ei muutu.

Luonnonlakeja emme voi muuttaa. Elämänlakia, moraalilakia voimme yrittää vastustaa siten, että toimimme sitä vastaan. Tällöin kohtaamme kylvämisen ja niittämisen todellisuuden. Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Jos kylvämme rakkauden peltoon, saamme korjata hyvää rakkauden satoa ja elämän hedelmiä. Jos kylvämme synnin peltoon, niitämme särkymistä, rikkinäisyyttä, taisteluita, ahdistuksia, sairautta, kuolemaa, tuhoa ja kadotuksen. Vaikka synti näyttää, maistuu ja tuntuu hyvältä, se lopulta synnyttää kuoleman hedelmiä.

Jumalan antamaa moraalilakia, elämänlakia voimme vastustaa yksilöinä, seurakuntina, kirkkona ja yhteiskuntana. Kirkko ja Suomen valtio voivat säätää lakeja ja säädöksiä, joiden mukaan syntiä suositaan ja ihannoidaan. Vaikka ihminen ei koskaan joutuisi vastuuseen kirkon tai valtion edessä elämänlakien rikkomisesta, niin lopulta hän joutuu vastuuseen Luojansa, Tuomarin edessä. Jumalan edessä emme voi puolustautua sillä, että jokin teko tai tekemättä jättäminen oli sallittua kirkon tai valtion lakien mukaan. Lopulta tiedämme rikkovamme elämää vastaan. Lisäksi kannamme syyllisyyden taakkaa läpi koko elämämme.

Kotoisia yhteiskunnallisia esimerkkejä tästä ovat abortti (600 000 viimeisen 40 vuoden aikana), homoseksuaalisuuden laillistaminen ja rinnastaminen avioliittoon + adoptio-oikeus (mikä rikkoo ainoan kestävän perhemallin), liiallinen laitoskeskeisyys (vanhukset ja vammaiset), sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ja taloudellinen epätasa-arvoisuus, joiden tähden ihminen voi rikastua suhteettomasti toisten kustannuksella, alkoholin päihdyttävän käytön ja väkivaltaviihteen rajaton salliminen, jne.

Kirkon piirissä antinomismi rohkaisee synnin harjoittamiseen ja sen kipeiden seurausten niittämiseen. Antinomismin kannattaja syyttää Raamattuun luottavaa kristittyä lakihenkiseksi elämän ja rakkauden viholliseksi. Raamattuun luottava kristitty ei ole antinomismin kannattaja eikä lakihenkinen. Hän kulkee näiden kahden rotkon välissä tietä, jota kutsutaan (kalliin) armon & totuuden tieksi: armo vapauttaa synnin hallintavallasta ja syyllisyydestä ja johtaa päivittäin pyhään, rakastavaan elämään armon varassa.

 

Johtopäätös kaikesta: Rakkaudella on voimakas, selkeä ja tarkka sisältö, jonka Jumala määrittää ja ilmoittaa Sanassaan. Rakkaus perustuu siihen, minkälainen Jumala on ja mitä hän tahtoo.