LÄHIMMÄINEN (14. su helluntaista)
Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi.
.
EVANKELIUMI: Luuk 10:25-37
Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?”
Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’
Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
.
SAARNA
Kaksi keskustelua ja vertaus
Vertaus laupiaasta samarialaisesta kuuluu Jeesuksen ja uskonnollisen lainoppineen väliseen keskusteluun, joka luo raamin ja antaa pohjan vertauksen ymmärtämiselle. Kohtaaminen alkaa keskustelulla, syventyy vertauksella ja tulee johtopäätökseen kokoavan keskustelun myötä:
- Keskustelu: Mitä minun on tehtävä, jotta pelastuisin? Rakasta Jumalaa ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tee se, niin saat elää! Kuka sitten on minun lähimmäiseni?
Vertaus laupiaasta samarialaisesta - Keskustelu: kuka kolmesta henkilöstä oli lähimmäinen? Se, joka auttoi. Kysymys ei siis olekaan siitä, kuka on minun lähimmäinen, vaan siitä, kelle minä olen lähimmäinen!
Vääristynyt juutalainen näkemys ihmisen hyvyydestä ja pelastuksesta
Juutalainen uskonnollisuus oli uskonnoille tyypilliseen tapaan muuttunut lakihenkiseksi ja suorituskeskeiseksi. Ihminen ei pelastukaan armosta vaan oman erinomaisuuden ansiosta.
Tällaisessa uskonnollisuudessa eletään syvässä harhassa. Ihmisen itsekäs syntisyys ja kyvyttömyys rakastaa unohdetaan kokonaan. Pelastustie rakennetaan joidenkin tiettyjen yksittäisten suoritusten ja rituaalien varaan, joita ihminen tekee. Jumalan ehdoton pyhyys suhteellistetaan ja alennetaan alas ihmisen tasolle.
Kuvatussa keskustelussa lainopettaja edusti tyypillistä suoritus- ja ansiokeskeistä uskonnollisuutta. Juutalaiset ajattelivat usein tähän tapaan:
”Minun pitää / minä voin hankkia itse itselleni pelastuksen. Kerro vain, mitä pitää tehdä. Jumalan rakastaminenhan on lain noudattamista. Sen minä tiedän ja olen siinä hyvä. Entä sitten lähimmäisen rakastaminen? Kerropa minulle tarkka luettelo niistä tärkeistä ja hyvistä ihmisistä, joita minun pitää rakastaa. Niitä ovat tietysti hurskaat fariseukset ja oma perhe. Pakanat ja puolipakanalliset samarialaiset eivät varmastikaan ole sellaisia. Jumalakin vihaa heitä.”
Vastauksessaan Jeesus ei kumonnut lakia. Kuka tahansa lain täyttää (täydellisesti), pelastuu. Tee se ja saat elää! Ongelma ei ole laissa vaan ihmisessä, joka syntisenä ei täytä lakia lähellekään eikä elä rakkaudessa kaikesta voimastaan, täydellisesti.
Todellisen rakkauden puuttuminen tuli ilmi lainopettajan kyvyttömyydessä nähdä lähimmäinen ja rakastaa niitä, jotka olivat syrjittyjä, halveksittuja ja hädässä. Lainopettajalta puuttui tärkein eli lain ydin ja henki: rakkaus. Sen myötä häneltä puuttui kaikki.
Vanha testamentti ja Mooseksen laki ei opeta valikoivaa lähimmäisen rakkautta. Siinä toki korostetaan omasta kansasta huolehtimista, mutta sen rinnalle nostetaan muukalaiset, jotka elivät siirtolaisina valitun kansan keskellä (3 Moos 19:34). Etenkin hädässä olevia tuli auttaa riippumatta siitä, kuka oli kyseessä.
Vastauksena tähän sokeuteen ja rakkauden puutteeseen Jeesus kertoi vertauksen, joka tosiasiassa oli shokeeraava.
Seitsenvaiheinen vertaus
Vertauksessa on seitsemän vaihetta / kohtausta, joiden keskellä on huippukohtana samarialaisen miehen antama apu ryövätylle ja pahoinpidellylle juutalaiselle.
Yleensä ryöstettyä ei pahoinpidelty, mutta jos tämä vastusteli, hänelle saattoi käydä huonosti. Näin oli käynyt tälle juutalaiselle miehelle. Hänen henkensä oli hiuskarvan varassa. Saisiko hän apua maamiehiltään, jotka olivat kansan priimaa: pappi ja leeviläinen?
Moni pappi asui Jerikossa, josta oli kohtuullinen matka Jerusalemin temppeliin kahden viikon mittaista työvuoroa suorittamaan (kerran vuodessa). Papit olivat usein varakkaita ja pappeus ja varallisuus periytyivät suvuittain. Varmuudella pappi teki matkaansa yhden tai useamman juhdan voimin.
Pappia koskivat erityiset puhtaussäännökset. Varsinkin kuolleeseen koskettaminen saastutti niin, että hänen oli suoritettava viikon mittaiset puhdistusrituaalit Jerusalemissa.
Aikansa laintulkinnan mukaan papin pitää auttaa oman kansansa jäsentä mutta pakanaa ei tarvinnut auttaa. Jos pappi saastuisi ja hän salaisi sen ja palvelisi epäpuhtaana temppelissä, hänet voitaisiin jopa surmata. Varmuuden vuoksi pappi päätti kulkea puolikuolleen, ryövätyn miehen ohi. Pappi pelkäsi saastuvansa ja oli välinpitämätön, rakkaudeton.
Samoin teki leeviläinen. Leeviläisten tehtävänä oli toimia temppelissä avustajina. Hän saattoi kulkea aivan papin perässä tai olla juuri tuon papin avustaja. Koska pappi päätti kulkea ohitse, leeviläinen saattoi puhtaalla omalla tunnolla tehdä samoin. Lisäksi, jos hän olisi auttanut, hän olisi asettanut itsensä papin yläpuolelle, mikä olisi voinut tuoda hänelle vaikeuksia. Leeviläiselläkin oli hyvä tekosyy olla rakastamatta.
Kertomuksen sankariksi nousee vihattu, saastainen muukalainen, samarialainen mies. Jos kertomuksen sankari olisi ollut juutalainen maallikko, tämä olisi hyväksytty. Mutta nyt juutalainen pappi ja leeviläinen kulkevat ohi ja halveksittu, täysin arvoton, saastainen samarialainen mies ryhtyy auttavaksi lähimmäiseksi. Tämä oli kuulijoille täysin sietämätöntä! Se oli kuin avointa juutalaisten pilkkaa.
Auttaessaan samarialainen ei ainoastaan käyttänyt aikaansa vaan runsaasti myös varojaan. Hän käytti haavojen hoitoon öljyä, viiniä ja sidetarpeita. Hän maksoi majantalon kustannukset.
Lisäksi majataloon vieminen saattoi olla vaarallista. Juutalaiset vihasivat samarialaisia ja helposti olisi saattanut syntyä tekaistu kuvitelma, että samarialainen oli vahingoittanut miestä ja ehkä tullut hieman katumapäälle.
Juutalaisuudessa ja Lähi-idässä elettiin kostokulttuurissa. Veri verestä, henki hengestä. Kostokulttuuri oli sokeaa. Merkitystä ei ollut sillä, oliko koston kohteena oleva syyllinen vai ei. Ensimmäinen paikallaolija kelpasi syylliseksi, taikka syyllisen sukulainen tai heimoveli. Silti samarialainen ei alkanut laskelmoida – kuten pappi ja leeviläinen, joilla ei ollut edes terveys tai henki vaarassa. Samarialainen toimi aitona lähimmäisenä puhtaasti säälivän rakkauden voimasta. Hän osoitti uhrautuvaa, laskelmoimatonta, pyyteetöntä rakkautta.
Sokea kostokulttuuri on todellisuutta nykyaikanakin. Sitä näemme päivittäin etenkin arabimaissa, joissa kosto seuraa kostoa. Sama on totta monissa Afrikankin maissa. Kostoa harjoittaa myös länsimaat omissa sotatoimissaan. Kostaminen on aivan tavallista ihmissuhteissa: sanoin, teoin ja torjunnalla – sinun ja minun elämässä.
Kun olin lähetystyössä Etiopiassa, vakavana ohjeena oli, että koskaan ei saanut pysähtyä onnettomuuspaikalle, jossa oli loukkaantunut ihminen tai karjaeläin, sillä väkijoukot olivat usein valmiita kivittämään mahdollisia syyllisiä. Varsinkin ulkomaalainen olisi sellaiseen sopiva, ulkopuolinen taho, vaikka olisi täysin viaton. Oli ajettava seuraavalle poliisiasemalle. Onneksi itselleni ei sattunut mitään sellaista.
Kertomuksen samarialainen mies auttoi hädässä olevaa lähimmäistä, vaikka tiesi joutuvansa suureen vaaraan. Kertomuksesta ei ilmene, mitä samarialaiselle tapahtui. Oletamme länsimaalaisina, että häntä tietysti kiiteltiin vuolaasti. Tosiasiassa hänelle saattoi käydä äärimmäisen huonosti. Vertauksen kuulijat tiesivät tämän syvästi. Heitä tyrmistytti saastaisen samarialaisen esimerkillisyys, hänen todennäköinen kohtalo ja Jeesuksen röyhkeä rohkeus kertoa tällainen esimerkki hurskaille juutalaisille.
Samarialainen osoitti uhrautuvaa rakkautta, jossa hän ei vain käyttänyt aikaansa ja varojaan vaan jopa asetti oman terveytensä ja henkensä alttiiksi. Sellaisena hän oli kirkas esikuva Jeesuksesta, joka kuoli ristillä meidän puolestamme.
Vertauksen opetus
Vertaus opettaa meitä välittömällä tavalla. Kysymys ei ole siitä, kuka on minun lähimmäiseni vaan se, kenen lähimmäiseksi minä suostun ja asetun. Tämä paljastaa sen, onko meidän sydämemme täynnä rakkautta vai ei. Rakastava ihminen ei laskelmoi. Hän näkee apua tarvitsevat lähimmäiset. Hän on heti valmis auttamaan – jopa oman henkensä hinnalla.
Täydellisen rakkauden vaatimuksen edessä me paljastumme itsekkäiksi, syntisiksi. Meissä ei ole aitoa, täydellistä rakkautta. Kuitenkin sitä vaaditaan, jos mielimme pelastua.
Mitä minun pitää tehdä, jotta pelastuisin? Edessä on umpikuja. Tie taivaaseen on suljettu.
Täydellisen rakkauden lähde
Onneksi vertauskin muistuttaa täydellisestä rakkaudesta, joka kumpuaa Jeesuksesta. Hän uhrasi itsensä. Armahtavan rakkautensa tähden hän kuoli viattomana auttajana ristillä uskonnollisten, tekohurskaiden juutalaisten ja roomalaisten käsissä – kuten kenties tuo samarialainen mieskin. Jeesus kantoi halveksitun taakkaa, mutta hän suostui siihen osaan ja sen karuihin seurauksiin.
Tämä on meidän pelastuksemme. Ristillä synnit on sovitettu ja tie rakkauteen on auki. Kristuksen kautta Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme. Kun tunnustamme tosiasiat ja turvaudumme Vapahtajaan, me pelastumme armosta käsin.
Jumalan rakkaus ei vain pelasta meitä ikuiseen elämään, vaan se on muutoksen voima jo ajassa. Sekin perustuu armoon. Jeesus on tehnyt kaiken puolestamme. Hänessä alkaa uusi elämä. Kristuksen rakkaus herättelee meitä lähimmäisiksi.
Vääristyneet asenteemme voivat alkaa korjaantua. Kysymys ei olekaan siitä, kuka on kelvollinen, riittävän läheinen tai hyvä ihminen minun lähimmäisekseni, vaan siitä, olenko minä lähimmäinen toiselle ihmiselle, kuka ikinä tulee vastaan ja kuka ikinä tarvitsee tukea ja lähimmäisyyttä.
Me suomalaiset
Vaikka Suomessa ei eletä juutalaisen lakihenkisyyden oppien mukaisesti, meissä jokaisessa asuu samankaltainen tekopyhyys ja omavanhurskaus: minähän olen ihan hyvä ihminen, en ole tappanut ketään, kyllä minun kuuluu päästä taivaaseen – omilla ansioillani.
Mutta mekin sivuutamme huolettomasti ja kylmästi hätää kärsivät juutalaisen papin ja leeviläisen tavoin. Tekosyitä riittää. Minulla on niin kiire. Joku muu varmaan auttaa. Tuo on varmastikin päihtynyt. Ei kiinnosta. En edes näe kärsiviä lähimmäisiä. Valtio ja kunta ja viranomaiset hoitavat. Ei ole varaa antaa mitään.
Vaikka emme näkisi, niin siitä huolimatta maailma on täynnä kärsiviä ihmisiä. Uutiset vyöryttävät joka päivä näitä kuvia.
Voisimme omistautua ihmisten auttamiseen ja helposti antaa varoistamme kärsivien hyväksi kotona nettipankin välityksellä osaavien avustusjärjestöjen kautta. Kun saamme palkkamme tai eläkkeen, voimme antaa tietyn vakiosumman heti alkuunsa. Voimme antaa lisää ajankohtaisiin kohteisiin. Voimme antaa aikaamme, taitojamme ja oman ainutlaatuisen persoonamme Jumalan ja ihmisten käyttöön.
Mitä sinun on tehtävä, että pelastuisit? Kenelle sinä siis olet lähimmäinen?
Turvaudu Herraan Jeesukseen, syntisten Vapahtajaan. Elä kaikessa armon varassa. Anna itsesi hänen käyttöönsä. Kulje rukoillen ja avoimin sydämin.
Tee, minkä voit, ja ennen kaikkea ohjaa lähimmäisesi saman Vapahtajan luokse. Se on parasta lähimmäisyyttä – johdattaa ikuisen elämän, rakkauden ja hyvyyden lähteille.
Kenellepä minä tänään olisin lähimmäinen?
.
RUKOUS
Herramme Jeesus Kristus.
Sinä olet meille esimerkki täydellisestä rakkaudesta.
Sinä hoidit ihmisen kaikkia tarpeita:
ruokit nälkäisiä, paransit sairaita,
annoit synnit anteeksi.
Opeta meitäkin osoittamaan toisillemme käytännön rakkautta.
Auta, ettei meillä koskaan olisi niin kiire,
että kulkisimme apua tarvitsevan ihmisen ohi.
Kiitos armostasi ja rakkaudestasi, joka avaa silmämme ja sydämemme.
Kiitos, että ensin rakastat meitä
ja sitten lähetät meidät liikkeelle sinun rakkaudessasi.
Aamen.