Raamattu ajassamme

KRISTITYN VAPAUS (18. su helluntaista)

Usko Kristukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen, perinnäissääntöjen ja toisten ihmisten mielipiteiden varaan. Kristus päästää seuraajansa vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista mutta sitoo heidät totuuteen ja rakkauteen. Kristuksen rakkaus näyttää suunnan kristityn elämälle, teoille ja valinnoille.

.

EVANKELIUMI: Mark 2:18-22

Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen ja fariseusten opetuslapset paastoavat?”

Jeesus vastasi: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat.

Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vieressä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”

Muut tekstit: Aamoksen kirja 5:21-24 ja Kirje kolossalaisille 2:16-23

.

SAARNA

Paastoamisesta

Pyhän teemana on kristityn vapaus ja evankeliumitekstissä siitä nostetaan esimerkiksi paastoaminen. Nykyään harva meistä paastoaa, jotta meistä tulisi hurskaampia. Terveyspaastoja  saattaa joku pitää silloin tällöin tai olla pitemmänkin linjan karppaaja tai kalorien laskija.

Jeesuksen aikana paastoaminen oli arkinen, uskonnollinen tapa. Hurskas juutalainen tapasi paastota kaksi päivää viikossa. Niin tekivät Johannes Kastajan opetuslapset ja myös fariseukset, jotka olivat aikansa tärkein uskonnollinen puolue ja vaikuttajaryhmä.

Mutta Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät paastonneet. Se olikin hyvin tavatonta, monien mielestä jopa syntiä. Jeesus sanoi tai teki paljon muutakin, mikä oli vastoin tuona ajan perinteisiä käsityksiä ja tapoja. Ei ihme, että Jeesus ärsytti monia ihmisiä.

Uusi ja vanha kohtaavat

Meidänkin aikana voi syntyä ristiriitoja, kun uusi ja vanha kohtaavat. Joku saattaa tokaista, että ennen vanhaan kaikki oli niin hyvin, mutta nykynuoria en ymmärrä. Joku toinen taas saattaa ajatella, että nuo vanhemmat ovat jo kauan sitten pudonneet kehityksen kelkasta. Kukapa ymmärtäisi kaiken twiittailun, chattailun, bloggailun, surffailun jne.

Mitä meidän tulisi ajatella kokeneempien ja nuorempien sukupolvien välisistä suhteista?

Voisimme verrata tätä suhdetta kerrostaloon. Kun kerrostaloa ryhdytään rakentamaan, se aloitetaan perustuksista ja pohjakerroksesta. Sen jälkeen taloa rakennetaan kerros toisensa jälkeen. Jokainen kerros on tärkeä. Ilman edellistä ei voi olla seuraavaa. Kerrostalon rakentamista ei voi aloittaa ylimmästä kerroksesta.

Jokainen kerros on oma sukupolvensa. Jokaisessa kerroksessa on jotain hyvin hienoa ja ainutlaatuista. Jokaisessa on myös omat rakennusvirheensä. Mikään kerros ei ole täydellinen. Uusi rakentuu aina vanhan varaan. Ne kuuluvat kiinteästi yhteen.

Mikäli uusi sukupolvi unohtaa juurensa, se jää irralliseksi ja vaille tarkoitusta. Se menettää vahvan kokemusperinnön eikä osaa arvostaa sitä hyvinvointia, jonka aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet kovillakin uhrauksilla. Siitä voi tulla itsekäs ja kiittämätön.

Mikäli vanha sukupolvi ei näe uusia elämänversoja kohoamasta maasta, se käpertyy itseensä ja uusi sukupolvi jää vaille kokeneiden lempeää ja vahvaa elämän turvaa ja viisaita neuvoja.

Vastuuta ei uskalleta eikä haluta antaa uusille. Tätä näemme paljon kristillisissä piireissä. Monen yhteisön tai piirin keski-ikä nousee kovin korkeaksi. Uusi sukupolvi ei koe sellaista omakseen.

Mutta kun ajattelemme meitä ihmisiä, vanha ja uusi kuuluvat aina yhteen. Niissä on paljon samaa ja samalla jotain erilaista. Molemmilla on annettavaa ja opittavaa. Vasta yhdessä muodostamme täydellisen kokonaisuuden, Suomen kansan ja Jumalan perheväen.

Jeesuksen tarkoittama uusi ja vanha

Kun Jeesus sanoi tai teki jotain uutta, hän ei tarkoittanut asettaa ihmisiä vastakkain. Uusi oli tarkoitettu kaikille. Samalla uusi ei ollutkaan uutta vaan se rakentui ikiaikaiselle hyvälle ja Jumalan tahdolle, joka vain oli peittynyt inhimillisten tapojen, sääntöjen ja säädösten pimentoon.

Kullakin ajalla on omat tapansa ja perinteensä. Osa niistä on hyvää, osa neutraalia, mutta osa on sellaista, joka estää hyvän, oikean ja kunnioitettavan toteutumista.

On tärkeää muistaa, että Raamattu on aina elämän puolella. Sen sijaan moninaiset ihmisten keksimät säännöt kaventavat elämää – kuten EU:ssakin on koettu, varsinkin kun kiltit suomalaiset noudattavat pienintäkin pykälää, vaikka elämä ja työ menisi kuinka hankalaksi tahansa.

Olennaista näissä laeissa ja säännöksissä on se, ovatko ne sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa vai ei. Jumalan luomassa maailmassa vallitsee pyhä elämänlaki, jonka täyttymys on rakkaus.

Jumalan sana, evankeliumi ja laki ei ole jotain vanhanaikaista, vaan ikiaikaista, aina ja kaikkialla voimassa olevaa. Siinä on suunnaton elämänvoima ja siunaus Jumalalta, kaiken Luojalta saatuna ja meille lahjaksi annettuna. Jumalan kansan, Sanasta elävän seurakunnan tehtävänä on olla tässä maailmassa valona ja suolana, kansan moraalisena selkärankana ja suunnan näyttäjänä.

Tänäänkin Jumala luo uutta, ikiaikaisen Sanansa voimalla. Uusi liittokin rakentuu vanhalle liitolle.

Hääjuhlassa ei paastota

Tarkkaan ottaen Jeesuksen aikalaisten tapa paastota kaksi kertaa viikossa ei lainkaan perustunut Jumalan käskyihin. Vanhan testamentin ohjeiden mukaan vuodessa oli vain yksi virallinen paastopäivä – nimittäin suuri sovituspäivä. Lisäksi oli syytä paastota silloin, kun oli tapahtunut kansallinen tai henkilökohtainen tragedia. Paasto kuului myös katumukseen.

Kun Jeesus ja hänen ystävänsä eivät paastonneet kahdesti viikossa, se oli Jumalan mielenmukaista. Olisi se myös ollut äärimmäisen kummallista ja epäsopivaa.

Jeesus oli Jumalan lähettämä Messias-kuningas ja koko maailman Vapahtaja. Hän oli kuin sulhanen, joka oli tullut lunastamaan morsiamen, ts. kansansa omakseen. Sulhanen oli tullut ja juhlaseurue kulki mukana matkassa kohti hääjuhlaa.

Oletko sinä ollut häissä, joissa paastotaan, heitetään tuhkaa pään päälle, kuljetaan vaatteet repäistynä ja ollaan oikein surkeina? En ainakaan minä ole ollut.

Hääjuhlassa paastoaminen olisi yhtä kummallista kuin Jeesuksen kertomat arkielämän esimerkit:

• vanha viitta, johon on laitettu vääränlainen paikka, vääränlaisesta kankaasta
• uusi viini, joka rikkoo vanhan viinileilin

Kun Vapahtaja on keskellämme, se on suuren juhlan ja ilon aihe. Mutta kun sulhanen murhataan kesken häiden, kohtaakin valtava järkytys ja suru, todellisen paaston aihe.

”Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat.”

Meidänkin aikanamme tällaista on tapahtunut muslimimaissa, kun shiiat tai sunnit ovat tehneet pommi-iskuja toistensa hääjuhliin. Jeesuksen kohdalla tämä tapahtui, kun Vapahtaja, naulittiin ristille. Opetuslapset järkyttyivät ja heidän maailmansa todella romahti. Silloin he paastosivat.

Oman aikamme perinnäissäännöt

Jeesus kumosi ihmisten perinnäissääntöjä, jotka rikkoivat Jumalan hyvän tahdon. On toisinaan pysähdyttävä ja kysyttävä, millaisia perinnäissääntöjä ja tapoja on meidän aikanamme kullakin sukupolvella. Millä tavoin me rajoitamme elämää tai jopa vahingoitamme sitä?

Uuden testamentin kirjetekstissä kerrottiin meille tuon ajan esimerkkejä. Jotkut olivat tarkkoja ruokien ja juomien suhteen. Jotkut vaativat juutalaisen juhlakalenterin ja sapattilauantain noudattamista, vaikka kyse oli ei-juutalaisista kristityistä.

Jotkut olivat ääriliikkeiden ihmisiä, jotka palvoivat enkeleitä, kerskuivat näyillä ja askeesilla, ja korottivat itsensä toisten yläpuolelle melkeinpä Jumalan vertaisiksi.

Meidänkin ajassamme riittää kaikenlaisia itsetehtyjä säännöksiä, joilla jollakin tavoin paikataan ja pönkitetään omaa huonoa itsetuntoa ja vaaditaan samaa toisiltakin. Ihmissäännöistä tehdään ulkonaisia mittareita, joilla mitataan hyväksyttävyyttä ihmisten ja jopa Jumalan edessä.

Näitä ihmistekoisia perinnäissääntöjä riittää maallisessa ja hengellisessäkin elämässä. Suomessa ihmisten tukeminen ja hoiva on pitkälti ulkoistettu viranomaisille, vaikka se aina kuuluu myös kaikille aikuisille ihmisille – tietysti sen mukaan mikä on mahdollista.

Kulutusyhteiskunnan keskellä ihmiset haalivat itselleen kaikkea mahdollista, vapaa-aika voi täyttyä viihteellä ja harrastuksilla, mutta lähimmäisyys jää huomioimatta, Jumalasta puhumattakaan. Samalla kuitenkin kasvaa kokemus siitä, että jotain tärkeää puuttuu ja elämä tuntuu tyhjältä.

Seurakunnassakin ja hengellisessä elämässäkin erilaisia tapoja, perinteitä ja tulkintoja syntyy hyvin nopeasti. Kullakin herätysliikkeellä on omansa. Ratkaisevaksi muodostuu se, onko tavat ja perinteet Jumalan sanan mukaisia, vai alkaako ihmisopit hallitsemaan. Sellaiset johtavat nopeasti pois uskon ytimistä monenlaiseen ulkonaiseen suorittamiseen ja mittaamiseen.

Onkin tärkeää erottaa se, mikä on kristillisessä uskossa olennaista, muuttumatonta ydintä. Sitä ilmentävät mm. uskontunnustukset ja katekismuksen perusopetus. Raamatussa on monia tärkeitä asioita, joita on hyvä noudattaa, sillä niihin sisältyy siunauksia ja varjelusta.

Mutta on myös asioita ja tapoja, jotka jäävät kunkin omantunnon kysymykseksi. Niissä kukin saa pitää vakaumuksensa, mutta yhteen tultaessa, pitää ottaa huomioon toiset. Niissä voi näkyä myös kunkin kulttuurin ja ajan ominaispiirteitä.

Tällaisia omantunnon kysymyksiä on monia:

• alkoholin käyttö ja missä määrin
• armeija vai siviilipalvelus
• pukeutuminen, korut, hienot autot
• televisio, netti, elokuvat, tanssiminen, musiikki
• luterilainen jumalanpalvelus vai vapaiden suuntien vapaampi kokoontuminen
• virkakysymys eli voiko nainen olla pappina – siinäkin kullakin oma tulkintavapautensa omissa viiteryhmissä, mutta entä sitten kun eletään yhdessä kokonaisena seurakuntana?

Sydämen paasto ja vapauttava armo

On siis välttämätöntä osata erottaa uskon ydin, tärkeät asiat ja tulkinnanvaraiset omantunnon kysymykset. Samalla on syytä osata elää näiden mukaisesti yksityisesti ja yhteisesti. Uskon ytimistä ei voi koskaan luopua, sillä silloin luovumme Jumalasta.

Siellä, missä uskon ytimistä ei pidetä kiinni, ei kannata olla mukana, vaan on etsittävä ja löydettävä seurakuntia ja yhteisöjä, joissa saa oikeaa ja luotettavaa evankeliumin ja Jumalan sanan opetusta.

Sellaiseen viittasi tuo Vanhan testamentin lukuteksti profeetta Aamoksen kirjasta. Siinä Herra kertoi vihaavansa kansan juhlakokouksia, uhreja ja virrenveisuuta. Ne eivät hänelle kelvanneet, eivätkä häntä miellyttäneet. Miksi ihmeessä?

Vastaus on selkeä, kun tunnemme tilanteen ja paikan, jossa Aamos julisti. Hän nimittäin toimi profeettana pohjoisen Israelin alueella. Valtakunta oli jakautunut kahtia: pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudaan, jossa sijaitsi Jerusalem ja Herran temppeli, ainoa laillinen uhripaikka.

Pohjoinen Israel eli koko sen 200-vuotisen historiansa syvässä luopumuksessa. Jerusalemin temppeli, sen uhrit, jumalanpalvelukset, rukoukset ja pappeus korvattiin räikeästi epäjumalan-palveluksella. Pohjoisessa sijaitsi kaksi suurta temppeliä ja kansa uhrasi kukkuloilla erilaisille epäjumalille, jopa lapsia uhraten.

Voimme sanoa, että Aamoksen aikana ”valepapit toimittivat valejumalanpalveluksia luvaten valesiunauksia valheellisten jumalien nimessä”. Ja kaikki uskoivat siihen. Pimeys sokaisee ja turmelee. Jotain samaa kuvataan Ilmestyskirjassa puhuttaessa lopunajan porttokirkosta, joka ulkonaisesti kyllä näyttää kristilliseltä, mutta joka ratsasti pedolla, puhui lohikäärmeen äänellä ja vainosi Jumalan kansaa eli uskovia ja Israelia.

Ei ihme, että tällaiselle menolle profeetta Aamos julisti: Ei käy, ei kelpaa! Kääntykää takaisin elävän Jumalan puoleen. On vain yksi Herran temppeli, jossa synnit sovitetaan ja rukoukset kuullaan.
Se on tietysti syvä ja kirkas kuva Vapahtajasta Jeesuksesta, ainoasta Vapahtajasta ja pelastajasta. On vain yksi nimi, jossa on armo ja pelastus.

On siis syytä olla hereillä ja valvoa, missä ajassa ja hengessä mekin elämme. Vaikka me emme eläisi tällaisessa räikeässä luopumuksessa ja synkretistisessä, kaikki uskontoja syleilevässä pimeydessä, on meidän syytä pitää lyhyet tilivälit ja päivittäin elää rukouksessa, syntien anteeksipyytämisessä ja armon ihmeessä.

Kovin äkkiä matkareppumme täyttyy monenlaisilla kivillä ja roinalla, jotka alkavat painaa ja hiertää. Ne kannattaa tyhjentää ristin juurelle ja reppu täyttää kaikenlaisella hyvällä Sanalla ja Jumalan antamilla elämänlahjoilla, joita saa jakaa toisillekin.

Jumalan tarkoitus ei ole tuomita vaan vapauttaa syyllisyydestä. Kristuksessa meillekin kuuluu syvähoitavat, parantavat ja vapauttavat sanat: Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi. Riemuitkaa, taivaat, sillä Herra on tämän tehnyt, iloitkaa ja puhjetkaa riemuun.

Vapauteen Kristus meidät vapauttaa! Hän tekee sen kuolemalla ristillä meidän puolestamme ja nousemalla ylös kuolleista, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan – ei vain ajassa vaan myös iankaikkisuudessa, ei vain epätäydellisyydessä vaan kerran myös täydellisyydessä.

Kristuksen vapaudessa eläminen

Millaista on elää Kristuksen vapaudessa? Jumala lupaa syntiemme anteeksiannon. Hän lupaa antaa rakkautensa, hän lupaa läsnäolonsa, johdatuksensa ja varjeluksensa. Hän lupaa antaa voimansa ja turvansa vaikeina onnettomuuksien ja sairauksien vuosina. Hän lupaa viedä perille kotiin saakka.

Mahtavaa armon ihmettä ja vapautta elämää tuhoavista voimista. Mahtavaa vapautta elää Jumalan rakkaudessa, ikuisesti!

Kuitenkin vielä täällä ajassa vapautemme on rajallista. Kaikesta hyvästä huolimatta olemme yhä syntisiä ja elämme turmeltuneen maailman keskellä. Synti vie parhaimman terän rakkaudelta ja onnelta. Maailma muuttuu pahemmaksi ja kriisit voimistuvat.

Olemme sairauksien ja kuoleman voimien keskellä. Siksi joudumme huokaillen odottamaan täydellisen vapauden ja kirkkauden saapumista Herramme tulemuksessa ja uuden luomisessa.

Kutsu vapauteen

Kaikessa saamme turvautua hyvään Jumalaan ja suostua hänen armahtavaan, pelastavaan rakkauteen. Tänäänkin on hyvä sanoa sydämissämme näin rukoillen:

Tapahtukoon sinun tahtosi elämässämme, hyvä Luojamme ja Jumalamme. Tule Jeesus Kristus elämääni ja sydämeeni syntieni sovittajaksi, Vapahtajaksi ja Herraksi! Tule Pyhä Henki elämääni vapauden ja rakkauden Hengeksi!

Kristuksessa Jeesuksessa meidät kaikki asetetaan sille paikalle, johon hän on meidät luonut ja tarkoittanut. Siinä jokaisella on oma ainutlaatuinen arvo ja tehtävä sukupolvien ketjussa.

Me saamme yhdessä rakentaa sitä, mikä on hyvää, rakastettavaa ja kunniakasta. Siinä on todellinen vapautemme, rakkautemme ja onnemme.

Samalla kuljemme kohti kaiken hyvää täyttymystä. Hääjuhlat ovat jo valmiina ja sulhanen, Herra Jeesus Kristus on tulossa noutamaan morsiantaan. Riemu voi alkaa ja täyttää juhlaväen sydämet!

.

RUKOUS

Laupias Jumala,
Poikasi Jeesus Kristus viitoitti tien elämään,
 jota ohjaa rakkaus.

Opeta meille hänen esimerkkinsä avulla
 kuuliaisuutta sanallesi.

Vapauta meidät toimimaan rakkauden mielellä
 ja torjumaan kaikki, mikä sitoo meidät
 tahtosi vastaisiin asenteisiin ja elämäntapaan.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
 meidän Herramme tähden.

Aamen.