Raamattu ajassamme

ITSENSÄ TUTKIMINEN (12. su helluntaista)

Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

.

EVANKELIUMI: Matt 21:28-32

Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:

    ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi:
’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.

Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”

  ”Edellinen”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”

.

SAARNA

Elämän näytelmiä

Kesään kuuluvat näytelmät ja kesäteatterit. Salossa oli varsin yllättävä musikaali eli Egyptin prinssi – Mooseksen tarina Raamatun mukaisesti esitettynä.

Tavallisille katsojille tutumpia ovat huumorilla höystetyt ihmissuhdedraamat. Niissä on nähty ja koettu monenlaisia sepitettyjä ja tosielämän tapauksia menneiden vuosien varrella. Keitä olikaan paikalla ja kenen kanssa, ja mitä siitä sitten seurasi?

Monen kesäteatterin taustalla on paikallinen kyläyhdistys tai muu sellainen, joka kerää tietoa menneiden vuosien ajoilta ja aktivoi aikamme ihmisiä. Tämä on arvokasta työtä.

Jokaisella paikalla, suvulla ja ihmisellä on oma historiansa ja elämäntarinansa. Niitä olen päässyt kuulemaan ja näkemään varsinkin papin työssä, kun saamme olla mukana niin kastejuhlissa, vihkiäisissä kuin myös hautajaisissa, joissa ihmisen elämänkaari ja vaiheet nousevat pintaan.

Näissä näytelmissä ja tosielämän tarinoissa saamme seurata yhden tai useamman ihmisen elämänmatkaa. Saamme katsella heitä ulkopuolisen näkökulmasta tai samaistua heihin.

Parhaimmillaan voimme oppia uutta ja hyvää – itsestämme, ihmisyydestä, elämästä, Jumalastakin. Mutta pahimmillaan meitä saatetaan rohkaista itsekkääseen ja moraalittomaan elämäntyyliin.

Näytelmiä ja tarinoita on monenlaisia. Minkälaisen tarinan sinä kirjoittaisit?

Jokainen meistä kirjoittaa oman elämän tarinaa joka päivä. Meistä piirtyy historian todellisuuteen ja elämämme lähipiiriin oma jälkemme, oma tarinamme.

Minkälaisen kertomuksen sinä olet jo kirjoittanut? Minkälaisia tapahtumia ja käänteitä siihen on sisältynyt? Minkälaisissa tunnelmissa olet kulkenut oman elämäsi pääroolissa? Oletko kohdannut paljon ilon ja onnen päiviä? Onko ollut tasaisen harmaata? Onko elämäntarinaasi piirtynyt liian paljon vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja surua? Vai onko siihen mahtunut sopivasti kaikkea?

Entä jos saisit kirjoittaa kaiken uudelleen, alusta asti? Minkälaisia muutoksia sinä tekisit elämäsi käsikirjoitukseen? Mitä toivoisit enemmän, mitä vähemmän?

Varsinaisesti emme voi enää muuttaa mennyttä. Se, mikä on ollut, se on tapahtunut ja se on jättänyt meihin, toisiin ihmisiin ja maailmaamme pysyvän jäljen. Emme voi muuttaa mennyttä, mutta voimme tarvittaessa muuttaa suhtautumistamme siihen ja mahdollisesti kääntää elämämme kurssia ja tehdä sopivia korjausliikkeitä.

Joskus ihminen pakenee elämää: menneisyyttään, tätä hetkeä tai tulevaisuutta. Liian usein ihminen pakottaa itsensä niin kovaan vauhtiin, että taakse, sivulle eikä eteenkään ehdi katsomaan.

Raamattu on kirja, joka on täynnä erilaisia elämäntarinoita

– kuninkaallisista ja aivan tavallisista kansalaisista. Näissä elämäntarinoissa kuvataan monenlaisia arkielämän haasteita: miten tulla toimeen niukkoina aikoina, kuinka perheissä on riitaa ja säröjä, kuinka lapsettomuus koetaan vaikeana asiana, kuinka sukupolvien välinen ero kasvaa vanhempien ja lasten välillä.

Raamatun elämäntarinoissa koetaan iloisiakin käänteitä: pitkään sairastunut paranee ja saa uuden elämän, kaksi ihmistä löytää toisensa ja solmii avioliiton, pitkään odotettu lapsi syntyy, vilja kasvaa katovuosien jälkeen ja kansa saa nauttia runsauden aikoja.

Monien kuvausten keskellä Raamattu on ainutlaatuinen elämänkirja. Siinä nimittäin kerrotaan Jumalasta, kaiken Luojasta. Kaiken takana on Jumala, joka on laatinut käsikirjoituksen tai raamit koko maailmanhistorialle ja jokaiselle ihmiselle. Jumala on käsikirjoittaja, ohjaaja, rahoittaja, näytelmän puitteiden tekijä eli lavastaja, hän on luonut roolihenkilöt, ja vieläpä Jumala itse toimii elämännäytelmän päähenkilönä.

Jumala on käsikirjoittanut punaisen langan ja asettanut tietyt raamit koko ihmiskunnalle ja kullekin ihmiselle ja kansalle. Mutta näiden raamien sisällä me saamme osaltamme kirjoittaa ja toteuttaa elämämme tapahtumia ja käänteitä.

Olemme modernisti mukana interaktiivisessa näytelmässä, jossa valintamme muuttavat tapahtumien kulkua suuntaan ja toiseen. Niillä on aina seurauksensa, pieniä ja suuria, välittömiä ja pitkäaikaisia.

Raamatussa kuvataan usein kasvutarinoita, joissa ihminen käy läpi vaikeita asioita, turvautuu niiden keskellä Jumalaan ja nousee lopulta takaisin elämän aalloille.

Raamatussa kuvataan toisenlaisiakin kohtaloita. Ihminen voi ensin saavuttaa näkyvää menestystä, mutta lopulta hän menettää kaiken ylpeytensä tähden.

Jeesuksen lyhyessä vertauksessakin on kaksi vastakkaista elämänasennetta. Kaksi poikaa, joista toinen ensin vastusteli, mutta halusi lopulta seurata isänsä tahtoa. Toinen oli lipevästi myötämielinen, mutta kuitenkin käänsi selän isälleen.

Vaikka Jumalaan turvautuminen on ratkaisevan tärkeää, näissä elämäntarinoissa tulee vahvasti esille se, että usko ei merkitse helppoa elämää. Mekään emme vapaudu tämän maailman todellisuudesta, puitteista ja sen reunaehdoista.

Jumalaan turvautuminen merkitsee, että emme koskaan ole yksin, emme missään tilanteessa. Kanssamme on suuri Jumala, jolla on kaikki valta ja voima. Hän sanoo kaikkeen viimeisen, ratkaisevan sanan.

Kaksi poikaa – Jaakob ja Eesau

Jeesuksen vertauksessa puhuttiin kahdesta pojasta. Oliko taustalla Vanhan testamentin sivuilta tuttu, kahden erilaisen pojan elämäntarina. Miten tuo kertomus kuuluikaan?

Patriarkka Iisakille syntyi kaksi poikaa: Eesau ja Jaakob. Jo pienestä pitäen näiden kahden välillä
oli nahistelua ja kilpailua vanhempiensa suosiosta. Eesau karskina metsästäjänä sai isänsä suosion, Jaakobista tuli kotona viihtyvä äidin lellikkipoika.

Eesau ja Jaakob olivat kaksosia, joista Eesau syntyi ensin. Näin hän sai esikoispojan aseman, joka oli hyvin tärkeä tuon ajan kulttuurissa. Hän saisi kaksinkertaisen perintöosan, suvun maatilan,
isän erityissiunauksen ja vastuullisen aseman suvun päänä ja hengellisenä auktoriteettina.

Jaakob syntyessään piti kiinni Eesaun kantapäästä, minkä mukaisesti Jaakob sai myös nimensä. Jaakob tarkoittaa kantapäätä. Sillä on myös toinen merkitys, pettäjä.

Suvun ja perheen yllä oli erityinen Jumalan lupaus. Juuri tämän suvun kautta kulkee tulevan Messiaan sukulinja. Tämä etuoikeus kuului esikoiselle, Eesaulle. Hän kuitenkin menetti asemansa omien valintojensa seurauksena. Mitä tapahtui ja miksi?

Eesau ei välittänyt isiensä perinnöstä, ei maallisesta eikä hengellisestä. Hän otti pakanavaimoja vastoin isänsä ja Jumalan määräystä. Eesau omaksui pakanallisia tapoja, väheksyi Jumalaa ja oli valmis luopumaan esikoisoikeuden tuomasta siunauksesta yhdestä lautasellisesta keittoa. Niin halpana hän piti Jumalaa, isäänsä ja sukuaan. Se oli äärimmäinen loukkaus.

Eesau on osuva kuva aikamme ihmisestä, joka on vieraantunut kristillisestä uskosta ja perinteisistä arvoista. Moni pyyhkii tomutkin jaloistaan lähtiessä kotiovesta maailmalle. Eihän mitään Jumalaa tarvita. Minä olen oman onneni seppä. Teen, mitä haluan.

Jaakob puolestaan arvosti Jumalaa, vanhempiaan ja perinteisiä arvoja ja tapoja. Samalla hän kadehti veljeään ja kaikkea sitä, minkä esikoisasema toi Eesaulle.

Niinpä hän suunnitteli tuon esikoisoikeuden hankkimista itselleen tavalla tai toisella. Lopulta hän osti sen itselleen tarjoamalla keittoa nälkäiselle Eesaulle ja vieläpä äitinsä opastuksella petti lähes sokeaksi tulleensa isänsä antamaan esikoissiunauksen hänelle.

Pakomatka

Jaakob petti isäänsä ja veljeään. Tämä oli viimeinen pisara kahden veljeksen vaikeaan suhteeseen. Eesau päätti tappaa Jaakobin, joka pakeni kiireesti kodistaan.  

Eesau menetti esikoisoikeuden, mutta ei siitä ollut Jaakobillekaan hyötyä. Jaakob lähti erämaahan ilman mitään, tyhjätaskuna ja kulki kohti Harrania, sukulaisensa Laabanin asuinsijoja.

Millaista olisi lähteä peloissaan, kaiken menettäneenä pois omasta tutusta kodistaan kohti aivan tuntematonta, aivan yksin? Monet aikamme pakolaiset ovat kokeneet sen sydänjuuriaan myöten, Ukrainan sodankin myötä.

Mutta sittenkään hän ei ollut yksin. Jumala ilmestyi hänelle unessa. Jaakob sai nähdä enkeleiden kulkevan taivaan ja maan väliä. Hän sai kuulla Jumalan äänen, jossa Jumala antoi Jaakobille hänen isilleen kuuluneet lupaukset ja liitot ja vakuutti läsnäolostaan. Lisäksi Jumala lupasi pitää Jaakobista huolen, antaa kaiken tarvittavan ja tuoda turvallisesti takaisin kotiin.

Jumala johdatti Jaakobin hänen sukulaisensa Laabanin luokse. Tästä alkoikin varsinainen vanhan ajan ”kauniit ja rohkeat” tarina.

Laabanilla oli kaksi tytärtä Raakel ja Lea. Laaban oli vielä ovelampi pettäjä kuin Jaakob, joka joutui palvelemaan Laabania 3 x 7 vuotta eli yhteensä 21 vuotta saadakseen vaimokseen Leean ohella Raakelin, jota hän rakasti, ja osan hankkimastaan omaisuudesta.

Moniavioisuus tulee toisinaan vastaan Vanhan testamentin sivuilla – monenlaisena hankaluutena. Ilma oli sakeana ristiriitoja ja kateutta. Eikö yhdessä vaimossa olisi jo tarpeeksi?

Sama pätee kaikkeen muuhunkin, jossa poiketaan Jumalan hyvästä tahdosta, kuten yhden miehen ja yhden naisen välisestä rakkaudesta ja avioliitosta.

Jaakobin elämä kulki arkisesti, kovan työn, perheongelmien, vaativan ja juonikkaan appiukon palveluksessa. Kaiken keskellä Jaakobin suhde Jumalaan näytti kovin etäiseltä. Taustalla häilyi muisto vanhempien uskosta ja Jaakobin kokema Jumalan kohtaaminen unessa.

Jaakob yritti pärjätä itse, ilman Jumalaa, mutta joutui yhä syvempiin vaikeuksiin. Silti Jumala oli hiljaisesti läsnä. Hän siunasi lapset ja Jaakobin työn niin, että appiukko Laabanista tuli hyvin rikas. Lopulta Laaban ei olisi halunnut päästää Jaakobia, jonka Jumala toi suuren siunauksen.

Umpikuja, Jaakobin paini ja uusi siunaus

Omatoimisesti ja omavoimaisesti Jaakob lopulta hankitsi itsensä ja perheensä pakomatkalle, joka oli toivoton. Raivostunut Laaban joukkoineen ajoi häntä takaa. Edessä oli vielä pahempaa, sillä Eesau-veljen miehet olivat odottamassa valmiina surmaamaan hänet. Vanha viha eli syvästi.

Täynnä pelkoa Jaakob lähetti vaimonsa, lapsensa ja palvelusväkensä etujoukoissa Eesaun käsiin mutta hän itse pakeni joen toiselle puolelle. Sellainen sankari, siis pelkuri ja pettäjä oli Jaakob.

Jaakob oli tullut elämänsä lopulliseen umpikujaan. Edessä Eesau ja takana Laaban. Ylhäällä Jumala.

Jaakob kohtasi Jumalan salaperäisessä enkelissä, jonka kanssa hän kävi ankaraa painia koko yön. Enkeli iski Jaakobin lonkkaan niin, että tämän jäi ontuvaksi koko loppuelämäkseen. Lopulta Jaakob tarrautui enkeliin kaikin voimin eikä päästänyt irti. Mutta tämä oli käännekohta.

Mitä tässä Jaakobin elämän kasvutarinan käänne/huippukohdassa todella tapahtui?

Tarrautuessaan enkeliin Jaakob sanoi: En päästä sinua, ellet siunaa minua.

Enkeli kysyi: Kuka sinä olet? Mies vastasi: Minä olen Jaakob, pettäjä.

Enkeli jatkoi: Älköön nimesi olko enää Jaakob vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut.

Jaakob kohtasi tuossa tilanteessa itsensä. Hänen omat mahdollisuudet olivat rauenneet tyhjiin. Hän oli sydämeltään pettäjä. Hän oli hylännyt Jumalan ja luuli selviytyvänsä yksin omin neuvoin. Tämän kaiken hän tunnusti sanomalla nimensä: Olen Jaakob, pettäjä.

Tuossa tilanteessa Jaakob kohtasi Jumalan, joka oli uskollisesti kulkenut Jaakobin kanssa jo äidin kohdusta alkaen tähän hetkeen saakka.

Näin Jumala rakastaa ja haluaa siunata kaikkia ihmisiä. Jumalan puolelta kaikki on selvää ja valmista, mutta rakkaudessaan hän antaa ihmiselle valinnanvapauden joko hyväksyä tai torjua hänen rakkautensa ja tahdon.

Rakkaudessaan Jumala joutuu murtamaan meissä olevaa ylpeyttä ja kapinahenkeä toisinaan kovinkin ottein. Jaakobin lonkka nyrjähti. Lonkkaluuta on sanottu ihmisen vahvimmaksi luuksi. Kovimmankin vastuksen Jumala voi rakkaudessaan murtaa ihmisen parhaaksi.

Juuri tuossa murtavassa Jumalan otteessa Jaakob tajusi olevansa sylissä, joka on hänen turvansa. Se on Taivaallisen Isän syli, jossa Isä haluaa siunata siitä pois pyristelevää lasta. Siinä sylissä lapsi voi lopulta tyyntyä ja rauhoittua. Tässä on hyvä olla. Tästä ei halua lähteä pois.

Siinä hetkessä Jaakobista tuli voittaja, joka oli taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa. Pettäjän sydän ja nimi muutettiin Israeliksi. Hän oli Jumalan lapsi ja sellaisena hän halusi kantaa Jumalan lapsen nimeä, uutta identiteettiä ja kulkea uutta elämää uudessa voimassa, uudessa rakkaudessa ja uudessa nöyryydessä.

Näin Jaakob voitti itselleen – ei vain ajallista elämää – vaan myös iankaikkisen elämän.

Yhdessä Jumalansa kanssa Jaakob saattoi nöyrästi kohdata Eesaun, jonka Jumala oli jo lepyttänyt. Jaakob saa palata kotiin suuren perheensä ja omaisuutensa kera. Hän sai siunauksen Laabaniltakin.

Jaakob pakeni menneisyyttään ja itseään. Hän rakensi elämäänsä oman nokkeluutensa varaan, mutta joutui perikatoon.

Jumalan armo ja rakkaus kuitenkin seurasivat häntä ja kutsuivat omakseen. Jaakob sai kohdata menneisyytensä, tämän hetken, itsensä, läheisensä ja tulevaisuutensa turvallisesti Jumalan sylissä. Rauha laskeutui hänen sydämeensä ja elämäänsä.

Meidän elämämme umpikujat ja kamppailut?

Jaakobin kertomus on elävää todellisuutta, joka haastaa meitä vertauksen kahden pojan tavoin lopulta turvautumaan Jumalaan ja elämään hänen armonsa ja tahtonsa varassa.

Jaakob sai armosta elämänmuutoksen ja tulevaisuuden, jossa suhde Jumalaan, läheisiin ja ihmisiin on ensimmäisellä sijalla.

Minkälaisiin tilanteisiin me saatamme vielä joutua ennen kuin käymme ratkaisevan kamppailun Jumalan ja itsemme kanssa?

Menneisyys on takana, nyt on tämä hetki ja päivä. Tulevaisuuden voimme kirjoittaa yhdessä hyvän Jumalan kanssa. Hän on aina kanssasi. Hän varjelee elämän tiellä. Hän antaa leipää syötäväksi ja vaatettaa sinut. Hänen suojissaan saat palata turvallisesti kotiin, sillä Herra on sinun Jumalasi.

Jeesuksen sanat puhuvat sinusta ja minusta. Siinä on kaksi poikaa ja yhtä lailla kaksi tyttöä. Ensimmäinen hangoitteli vastaan mutta lopulta seurasi Isän tahtoa ja peri valtakunnan itselleen. Toinen myi sen lautasellisesta keittoa.

Etuoikeutetut ylipapit ja kansan vanhimmat kulkivat Eesaun tietä, mutta halveksitut portot ja publikaanit tulivat katumukseen ja uskoon Jaakobin tavoin. Yhdet arvostivat Jumalan siunausta, toiset hylkäsivät sen.

Kumpi heistä sinä olet?

Meissä oleva synti, syntinen luontomme pyristelee aina vastaan. Lopulta se vie meidätkin perikatoon. Siksi ainoa järkevä mahdollisuus on antaa itsemme Jumalan käsiin. Hän on voittanut synnin vallan ja lupaa aloittaa meissä hyvän työnsä ja viedä sen päätökseen.

.

RUKOUS

Jeesus Kristus, Vapahtajani. Tässä olemme juuri tällaisina.
Sinä tiedät elämämme koukerot ja sielumme pimeimmätkin sopukat.

Kiitos, että armosi ja rakkautesi ristin sovitustyössäsi pesee kaikesta väärästä puhtaaksi.

Kiitos, että saamme olla taivaallisen Isän lapsia ja elää omanasi aina ja ikuisesti,
ajassa ja kirkkaudessa. Aamen.