USKO JA EPÄUSKO (20. su helluntaista)

Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat jokaisen kristityn sydämessä. Siksi joudumme arvioimaan oman uskomme perusteita.

.

EVANKELIUMI: Mark 2:1–12

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa.

Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.

Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”

    Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?”

Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’?

Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.”

Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

.

SAARNA

Sinun uskosi?

Mitä kristillinen usko merkitsee sinulle? Oletko sen jo löytänyt omalle kohdallesi? Oletko etsijä ja kyselijä? Vai suhtaudutko kenties torjuvasti ja epäilevästi, joskus jopa pilkallisesti? Näitä kaikkia löytyy aikamme ihmisten sydämistä.

Omalla kohdallani olen kokenut monenlaista. Minulla oli vahva lapsen usko, syvä luottamus siihen, että Jumala on ja hän jollakin tavalla lähellä. Kotini ei ollut uskovainen vaan neutraali.

Kun tulin rippikouluikään, koin, että Jumala kutsui minua. Jostain syystä päätin, että en halua sellaista juuri nyt elämääni, vaan joskus sitten myöhemmin. Jumala kunnioitti päätöstäni ja vetäytyi taustalle. Hiljalleen menetin lapsenuskoni ja ylipäätään tajun siitä, onko mitään Jumalaa edes olemassa. Näin jatkui noin 10 vuoden ajan.

Sitten, eräänä päivänä törmäsin Jumalaan. En etsinyt, en kysellyt, en rukoillut, en käynyt kirkossa, mutta Jumala kohtasi minut. Kävellessäni makuuhuoneesta eteiseen pysähdyin kuin seinään. Tiesin syvästi, että olen Jumalan edessä. Samalla ymmärsin, että vaikka Jumala on, meidän välillämme ei ole henkilökohtaista suhdetta, elämänyhteyttä. Välillämme oli ylittämätön kuilu. Jumala oli lähellä, mutta silti kaukana.

Heräsin miettimään elämääni. Ydinkysymys oli se, elänkö elämäni, ajassa ja iäisyydessä yhdessä Jumalan kanssa vai ilman häntä. Mietin, mitä kaverit sanoo, minkälaista uskovan elämä on. Näin kului pari kuukautta.

Sitten Jumala tuli uudelleen lähelle ja kutsui minua voimakkaasti. Silloinkin olin aivan yksin kotona. Siinä hetkessä päätin, että tahdon elää elämäni yhdessä Jumalan kanssa ja tapahtukoon hänen tahtonsa, on se sitten mitä tahansa. Näin rukoilin.

Siinä samassa muistin, kuinka joku kertoi antaneensa elämänsä Jeesuksen käsiin. Vaikka en ymmärtänyt lainkaan, mitä se tarkoitti, tiesin, että minunkin tulee tehdä niin. Suostuin sydämessäni ja rukoilin samoilla sanoilla.

Välittömästi sydämeeni laskeutui syvä rauha, Jumalan läsnäolo. Sain takaisin sen uskon, mikä minulla oli lapsena. Elämässäni alkoi monia suuria muutoksia. Ennen kaikkea Jumala alkoi tehdä salattua, syvää työtään sisimmässäni. Se oli ja on yhä parasta, mitä ikinä on tapahtunut ja mitä olen saanut. Viimeiset 32 vuotta olen saanut levätä ja elää Jumalan armossa ja läsnäolossa. Toivottavasti sinullakin on tämä peruskokemus.

Tällaisia uskon löytämisen kertomuksia on yhtä monta ja kenties yhtä erilaista kuin on ihmisiä. Jokaisen polku on ainutlaatuinen. Silti kristillisen uskon sisältö on sama, koska Jumala on sama ja Jumalan Sana, Raamattu on kaikille sama.

Minkälaisen matkan sinä olet tehnyt uskon löytämiseen? Oletko saanut sen jo äidinmaidossa ja kastevedessä, jossa sydämeesi on annettu lapsen usko Jumalaan. Onko uskosi saanut kasvaa vuosien myötä tietoiseksi luottamukseksi ja Jumalaan turvautumiseksi?

Vai oletko jossain vaiheessa menettänyt tuon uskon kuten minä ja sitten löytänyt sen uudelleen joko pitkän prosessin tai äkillisen kääntymyksen myötä? Vai jotain muuta?

Usko ja epäusko

Mutta mitä kristillinen usko ja sen vastapari epäusko merkitsevät? Mitä ne pitävätkään sisällään? Mitä sinä ajattelet?

Itse määrittelisin jotenkin seuraavasti. Uskoa ja epäuskoa voidaan kuvata elämän perussuuntana. Usko on sitä, että ihminen elää kääntyneenä kohti Jumalaa. Hän haluaa tietoisesti turvautua Jumalaan ja elää hänen varassaan.

Epäusko on yhtä lailla hyvin tietoinen, kokonaisvaltainen päätös siitä, että ihminen ei tarvitse mitään Jumalaa elämässään. Tällöin ihminen kääntää selkänsä Jumalalle ja kulkee omia teitään hänestä piittaamatta. Usko tai sen rippeet sammuvat lopullisesti. Ihminen voi olla hyvin vakuuttunut, että mitään Jumalaa ei edes ole.

Mutta palataanpa vielä siihen, mitä kristillinen usko on – Raamatun valossa ja miten se on ymmärretty ja koettu läpi vuosituhansien.

Usko on siis elämän perussuunta kohti Jumalaa. Samalla se on vielä paljon enemmän. Se on elämänyhteyttä Luojaamme. Tämä suhde on henkilökohtainen, syvä, osin tiedostettu ja ymmärretty, osin salattu ja tiedostamaton.

Kristillinen usko ei ole mitä tahansa. Sillä on luovuttamaton, ikiaikainen sisältö, joka kumpuaa siitä, mitä Jumala on. Uskomme persoonalliseen Luojaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Uskovina koemme syvästi, että Raamattu on Jumalan sana. Siinä Jumala puhuu meille siitä, kuka hän on, mikä on elämän tarkoitus, mikä on ihminen ja mikä on tulevaisuutemme.

Kristillisen uskon ja Raamatun ytimessä on Jumalan ihmeellinen rakkaus Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala on tullut ihmiseksi keskellemme. Hän on sovittanut syntimme ristillä. Hän on noussut kuolleista. Hän armahtaa meidät ja antaa meille uuden elämän Kristuksessa.

Tämä ovat luovuttamatonta kristillistä uskoa. Kaikki uskovat jakavat tämän saman. Sen lisäksi kristillinen usko ja elämä ottavat monenlaisia paikallisia ja aikaan sidottuja ulkonaisia muotoja, jotka vaihtelevat. Esimerkiksi suomalainen ja afrikkalainen jumalanpalvelus ja mentaliteetti ovat hyvinkin erilaisia.

Kysymykset ja epäilykset

On tärkeää huomata, että kirkkaan uskon ja pimeän epäuskon väliin jää harmaata vyöhykettä, johon mahtuu paljon kysymyksiä ja epäilyksiäkin.

Jokaisella uskovalla kristityllä on varmasti paljon kysymyksiä, jotka liittyvät Jumalaan ja elämään ylipäätään. Monesti epäilyksetkin saattavat täyttää mielen. Tämä on aivan normaalia. Uskovan ihmisen kohdalla kysymykset ja epäilykset ovat hyödyllisiä, sillä ne johtavat etsimään ja löytämään vastauksia, jotka lopulta syventävät ja vahvistavat uskoamme.

Hyvä esimerkki on opetuslapsi Tuomas, joka esitti kiperiä kysymyksiä ja odotti konkreettisia vastauksia. Ilman hänen kysymyksiään Raamattuumme ei olisi koskaan kirjoitettu uskomme kannalta hyvin tärkeitä Jeesuksen sanoja kuten ”Minä olen tie ja totuus ja elämä”.

Uskovan elämässä kysymykset ja jopa epäilykset ovat siis hyviä kasvun siemeniä. Sen sijaan epäuskoiselle ne ovat vain pinnallisia lisäsyitä olla uskomatta Jumalaan ja lyömäaseita Jumalaa ja kristillisiä arvoja ja niiden kannattajia vastaan.

Uskomme joutuu kovalle koetukselle erityisesti elämän vaikeina, pimeinä päivinä. Kun kohtaamme vastoinkäymisiä, ihmissuhdeongelmia, taloudellista puutetta, sairautta ja kuolemaa, on vaikea säilyttää eheä luottamus Jumalan huolenpitoon.

Usein vasta silloin, kun olemme käyneet tuon vaikean elämänvaiheen läpi, huomaamme, että Jumala sittenkin oli kanssamme ja että hän teki omaa salattua, hyvää työtään meissä.

Vastauksia

Kun kamppailemme kysymysten ja epäilysten kanssa, on tärkeää turvautua Jumalaan ja etsiä vastauksia. Niitä löydämme Raamatusta. Meidän tulee pyytää ymmärrystä rukouksessa sekä pohtia uskoa ja elämää koskevia kysymyksiä yhdessä toisten kanssa. Saamme lukea teologien ja oppineiden kirjoittamia kirjoja, joissa Raamattua kunnioitetaan Jumalan pyhänä Sanana.

Ajan myötä monet asiat selkiytyvät, mikä vahvistaa uskoamme. Toki olemme samalla niin suurten asioiden ja perimmäisten kysymysten äärellä, että pieni ymmärryksemme ei sittenkään riitä käsittämään läheskään kaikkea. Siksi suurinta uskoa on se, että voimme turvallisin ja rehellisin mielin jäädä Jumalan armon ja rakkauden varaan, vaikka emme kaikkea käsitäkään.

Luottamusta ja turvautumista

Usko onkin syvimmiltään luottamusta ja Jumalaan turvautumista. Se ei ole kaiken syvää ymmärtämistä. Pieni lapsikaan ei ymmärrä ajallisesta elämästä vielä kovinkaan paljon, mutta silti hän voi elää turvallisin ja iloisin mielin rakastavien vanhempiensa huolenpidossa.

Juuri tästä on kysymys myös kristillisessä uskossa. Saamme luottaa Jumalan huolenpitoon elämän jokaisena hetkenä. Saamme olla Taivaallisen Isän lapsia.

Voimme tuntea Jumalan!

Samalla on todettava sekin, että vaikka ymmärryksemme on vajavaista, siitä huolimatta me tiedämme paljon Jumalasta, ihmisyydestä ja elämästä.

Modernissa nykyteologiassa tosin on muodikasta sanoa, että Jumalaa ei voi tuntea tai että jokaisen tulee rakentaa ihan omanlaisensa usko ja mielikuva jumalasta…

Tällaista opetusta tai ilmoitusta emme löydä Raamatusta. Jeesus ei lähettänyt opetuslapsiaan maailmaan julistamaan: Jumalaa ei voi tuntea! Rakenna oma epäjumalasi! Päinvastoin! Ennemminkin tällaiset puheet kuulostavat sielunvihollisen valheilta.

Raamatun viesti on selvä. Jumala itse sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia. (2 Moos 20:1)

Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä. (Jes 43:10-11)

Luomisen kautta

Varmasti voimme tuntea Jumalan. Hän on luonut meidät kuvakseen, kaltaisekseen ja siten antanut meille kyvyn siihen, että voimme elää läheisessä suhteessa hänen kanssa ja että voimme tuntea hänet. Jumalan tavoin meillä on tietoisuus, persoonallisuus, ymmärrys, omatunto, tahto ja tunteet sekä kyky ajatella ja puhua. Siksi voimme tuntea Jumalan ja elää vuorovaikutuksessa hänen kanssa.

Tätä kykyä ja halua siihen heikentää ja vääristää se tosiasia, että olemme syntisiä. Emme aina halua tuntea Jumalaa emmekä olla tekemisissä hänen kanssa. Jumalan tilalle rakennamme epäjumalia juuri kuten moderni liberaaliteologia tekee epäuskon täyttämänä. Tämän ongelman tähden tarvitsemme Jumalan apua ja ilmestymistä, ennen kaikkea hänen Sanansa kautta.

Sanan kautta

Jumala ei ole jättänyt meitä synnin ja pimeyden valtaan. Hän on antanut meille pyhän Sanansa, Raamatun korjaamaan sitä, minkä syntiinlankeemus on turmellut. Sanassaan Jumala ilmoittaa itsensä ja tahtonsa tavalla, jonka voimme ymmärtää. Juuri Jumalan Sana synnyttää meissä uskoa ja uutta elämää. Emme jää omien mielikuvien varaan.

Pyhän Hengen kautta

Sanansa lisäksi Jumala antaa sydämiimme Pyhän Henkensä, todellisen elämän matkaoppaan, joka auttaa meitä tuntemaan Luojamme ja elämään hänen lapsinaan. Jumala itse tahtoo asua sydämissämme. Silloin hänestä, joka on kaiken olemisen lähde ja perusta, tulee meidänkin olemisemme syvin perusta. Koska hän on meissä, voimme tuntea hänet.

Samalla Jumala pysyy Jumalana ja ihminen ihmisenä, mutta elämme syvässä vuorovaikutus-suhteessa, jossa saamme kasvaa hänen tuntemisessa.

Kristuksen kautta

Jumalan voimme parhaiten tuntea Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen persoonassa, sanoissa ja teoissa voimme välittömällä tavalla nähdä ja tuntea Jumalan. Hän on Jumalan kasvot ja sydän, meille avattuna ja ilmoitettuna.

Johtopäätös

Saamme siis kasvaa turvallisin mielin uskossamme ja Jumalan tuntemisessa. Ei ole syytä vajota epäuskoon ja menettää elämän lahjaa.

Usko on lahja!

Usko on Jumalan antama lahja. Usko syntyy, kun Jumala itse tulee sinua lähelle – kasteen, pyhän Sanan, Vapahtajan Jeesuksen ja Pyhän Hengen, kristillisen seurakunnan ja ehtoollisen kautta.

Kun opimme tuntemaan Luojamme, vasta silloin opimme tuntemaan elämää ja itseämme. Vasta silloin voimme elää turvallisin mielin ja laittaa kaikki elämän lahjat rohkeasti käyttöön yhteiseksi parhaaksi. Kun olemme itse saaneet, voimme jakaa toisillekin.

.

Evankeliumin kertomus

Juuri siitä oli kysymys evankeliumikertomuksessa. Vapahtajan läsnäolo, opetus ja parantamis-toiminta olivat synnyttäneet uskon, toivon ja rakkauden monien sydämiin.

Niinpä neljä miestä ottivat kantoon ystävänsä, joka oli halvaantunut. Sellaisen parantuminen olisi mahdottomuus, mutta nyt heidän sydämissään oli usko, joka luotti Jumalan mahdollisuuksiin.

He kantoivat miehen paikalle, mutta väentungoksen tähden eivät päässeet sisään taloon. Heidän uskonsa oli hellittämätöntä. He nostivat miehen katolle ja purkivat kevytrakenteisen katon sopivasta kohtaa ja laskivat miehen Jeesuksen jalkojen juureen.

Jumala tahtoo antaa meillekin rohkean, hellittämättömän uskon, joka näkee lähimmäistemme hädän ja syvimmän kaipauksen ja joka esteistä ja haasteista välittämättä vie lähimmäisemme Vapahtajamme luokse.

Sen me voimme tehdä rukouksin, sanallisesti kertomalla Jumalan rakkaudesta ja voimasta, sekä monenlaisin teoin ja toimin.

Se kannattaa aina. Halvaantunut mies ei saanut ainoastaan terveyttä vaan myös syntinsä anteeksi. Hänen suhteensa Jumalaan uudistui. Hänen henkensä, sielunsa ja ruumiinsa elpyi. Hän sai todellisen elämän ja uskon lahjan.

Mutta tämä ei miellytä kaikkia. Kristillinen usko halutaan torjua, kyseenalaistaa ja hävittää. Kuka se Jeesus on? Mihin häntä tarvitaan? Miksi hän toisi anteeksiannon ihmisen elämään? Ihmeitä ei ole.

Näin puhuvat ihmiset ja tahot, jotka eivät tunne, eivätkä edes tahdo tuntea Jumalaa Kristuksen sanoissa ja teoissa. Ja mitä emme tunne, sitä emme ymmärrä. Siksi meillä on tuntemattomasta usein aivan väärä käsitys. Ja sitten elämme tuon oman vääristyneen todellisuuskäsityksen mukaan.

Niinpä epäusko on lopulta mitä syvintä itsepetosta ja harhaa. Kun ihmisen torjuu Jumalan, elämän syvimmän perustan ja todellisuuden, ihminen sulkee itsensä elämän ja todellisuuden ulkopuolelle.

On käsittämätöntä, että pieni ihminen – keskellä iankaikkisuutta ja ääretöntä avaruutta, keskellä itsetuhoisaa ihmiskuntaa ja saastuvaa maapalloa, keskellä sairauksia, sotia ja kuolemaa – sanoo: Minä en tarvitse Jumalaa… Ikään kuin ihmisellä olisi elämän, onnen ja ikuisuuden avaimet.

Ei hänellä ole. Ihminen ilman Luojaansa on vain hetken lepattava, levoton, kohta sammuva liekki pimeässä kuoleman yössä. Siinä todellisuudessa kaikki inhimilliset sanat ja uskomukset jäävät vaille katetta. Ne raukeavat tyhjiin.

Mutta ihminen, joka on kohdannut Jumalan, joka on saanut uskon todellisuuden sydämeensä Jumalan läsnäolon ja Sanan kautta, on erottamattomasti liitetty, ankkuroitu iankaikkiseen kaiken Luojaan ja hänessä iankaikkiseen elämään.

Silloin ihminen on ajallisessa ja ikuisessa turvassa. Siinä turvassa meidät kuljetaan läpi ajallisen elämän ilojen ja surujen, voittojen ja tappioiden, läpi sairauksien ja kuoleman. Läpi kaikkien esteiden, jotka yhteinen uskomme raivaa perille kotiin saakka.

Kutsu uskoon

Tähän parhaimpaan, Jumalan lapseuden ja turvallisen, luottavaisen uskon omistamiseen kutsutaan kaikkia ihmisiä – minua, sinua, aivan jokaista. Siksi sinäkin saat olla turvallisella mielellä. Jumala rakastaa sinua iankaikkisella rakkaudella Kristuksessa Jeesuksessa.

Ja tästä parhaimmasta ja suurimmasta sinäkin saat kertoa sanoin ja teoin. Saat tuoda lähimmäisesi Vapahtajan jalkojen juureen. Hän parantaa uskossaan halvaantuneen. Hän nostaa jalkeille täynnä anteeksiannon iloa. Hän lähettää elämään. Hän on tänäänkin kanssasi ja pitää sinusta huolen.

.

Rukoilemme:

Herramme, anna meille uskoa heittäytyä koko painollamme sinun varaasi.
Anna meidän uskoa, että

• silloinkin, kun me olemme heikkoja, sinä olet väkevä
• silloinkin kun me olemme kylmiä, sinä olet palava
• kun me väsymme, sinä kannat; kun me lankeamme, sinä nostat
• kun meillä on ahdistus, sinä olet jo läsnä
• kun me emme saata ymmärtää, sinä tiedät ja voit kaiken.

Anna meidän uskoa, että sinun rakkautesi on suurempi kuin meidän syyllisyytemme ja että vaikka kaikki muu pettäisi, sinun uskollisuutesi pysyy.

Herra, sinä olet uskomme alkaja ja täyttäjä. Sinun varaasi on hyvä jäädä.

Ole kiitetty, nyt, aina ja iankaikkisesti!
Aamen.