Saarnaajan kirja: Elämän tyhjyys ja mielettömyys!
JOHDANTO
Suomi on maailman paras maa ja siinä asuvat maailman onnellisimmat ihmiset. Näin julistavat monet merkittävät kansainväliset tutkimukset yhä uudelleen. Kuulutko sinä maailman onnellisimpiin ihmisiin?
Onnellisuutta on vaikea mitata. Elintaso ei ole sama kuin elämän laatu ja mielekäs elämä. Tietty peruselintaso on toki jonkinlainen edellytys mukavalle elämälle, mutta rikaskin voi olla hyvin onneton. Suomalaisista yli puoli miljoonaa kärsii masennuksesta. Ihmisillä on paha olla. Elämän mielekkyys voi kadota. Aivan liian moni tekee jopa itsemurhan.
Tosiasiassa jokainen ihminen kokee toisinaan tyhjyyttä elämässään. Jotenkin elämä ei vain tunnu mielekkäältä. Maailma ja elämä voi tuntua jopa mielettömältä. Mitä järkeä tässä on? Miksi elän? Miksi olemme? Tiede ei osaa siihen vastata; filosofit eivät löydä vastausta. Ihminen ei olekaan kaiken mitta. Uskonnot tarjoavat omia selitysmallejaan, mutta nekään eivät anna rauhaa, lepoa ja iloa.
Raamattu on todellinen elämänkirja, joka pureutuu juuri mielekkään ja hyvän elämän kysymyksiin. Taustana on se, että tässä maailmassa elämä on haastavaa. Kohtaamme monenlaista, hyvää ja pahaa. Jos rehellisesti katsomme ihmiskunnan historiaa ja nykytilaa, on todella aiheellista kysyä, minne olemme kadottaneet elämän, rakkauden ja hyvyyden.
Itsekin koin tyhjyyttä ennen kuin löysin yhteyden todelliseen Jumalaan, joka on luonut koko maailman. Vaikka elämässäni kaikki oli oikeastaan mitä parhaimmalla tavalla, sen keskellä koin syvää tyhjyyttä. Ymmärsin, että kerran kuolema tekee kaiken tyhjäksi. En kuitenkaan osannut etsiä vastauksia mistään. Minä olin avuton mutta Jumala ilmestyi minulle, teki itsensä tiettäväksi ja kutsui yhteyteensä. Silloin löysin sen, mitä minulta puuttui – sen tärkeimmän: yhteyden Luojaani ja sen kautta mielekkyyden ja suunnan elämälle.
Juuri tätä aihepiiriä kuvaa Saarnaajan kirja: Elämä ilman Jumalaa on turhuutta ja mieletöntä mutta hänen yhteydessään löydämme syvimmän turvan ja merkityksen!
Saarnaajan kirja lukeutuu Vanhan testamentin viisauskirjallisuuteen kuten Sananlaskut ja Jobin kirja. Raamatussa sen jokaisella 66 kirjalla ja opetuksella on oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä. Raamattu on kuin iso palapeli, jonka keskuskuvana on Vapahtaja Jeesus Kristus. Hän on tärkein. Muu on taustaa, joka antaa syvyyttä. Siten taustakin on tärkeä. Palapelissä yhdenkin palan puuttuminen on kiusallista ja pilaa koko palapelin.
Raamattu on elämänkirja, jossa riittää tutkittavaa koko elämän ajaksi. Kyse on elinikäisestä oppimisesta. Lopulta edes iankaikkisuus ei riitä Jumalan ja elämän ihmeen perinpohjaiseen tuntemiseen. Onneksi taivaassa, uudessa luomakunnassa saamme kokea elämän merkityksellisyyttä täydesti, ilman kipuja ja tuskaa. Mutta vielä nyt olemme matkalla kohti sitä.
KUMMALLINEN SAARNAAJAN KIRJA
Saarnaajan kirja on yksi Raamatun kummallisimmista
ja väärin ymmärretyimmistä kirjoista.
- Turhuuksien turhuus, sanoo saarnaaja. Kaikki on turhuutta!
- Ihmisen vaivannäöstä ei ole mitään hyötyä.
- Kaikki viisaus on turhaa ja viisaalle käy niin kuin tyhmälle: molemmat kuolevat eikä heistä jää muistoakaan.
- Vanhurskaatkin hukkuvat ja kaikki päättyy kuolemaan, joka on ikuista olemattomuutta.
- Ihmisen kuolinpäivä on parempi kuin syntymäpäivä.
- Kuolemaakin katkerampi on nainen. Hän on pyydys, hänen sydämensä on ansa, hänen kätensä ovat kahleet. Jumalalle mieluinen välttää hänet. Onko tämäkin Raamatun kokonaisnäkemys naisesta? Entä miehestä?
Saarnaajan kirja julistaa äärimmäistä pessimismiä, fatalismia ja epätoivoa. ”Ei ole mitään uutta auringon alla!” (1:9). Kaikki on turhuutta. Elämä on mieletöntä.
Näin Saarnaaja piirtää eteemme syvän ja rehellisen inhimillisen kokemuksen. Raamattu laskeutuu ihmiselämän syvimpiin, pimeimpiin laaksoihin. Mikään koettu ei ole sille vierasta ja tuntematonta. Jumala näkee ihmisen syvimmässäkin ahdistuksessa. Hän myös tietää sieltä reitin ulos.
Väärä tulkinta
Miten ymmärtäisimme Saarnaajan kirjaa oikein? Onko kaikki todellakin turhaa?
Esimerkiksi jehovantodistajat käyttävät hyvin ahkerasti juuri Saarnaajan kirjaa heidän oppinsa tukena. Sillä perustellaan mm. se, että ihminen on vain materiaa, jonka olemassaolo päättyy kuolemaan ja ruumiin maatumiseen. He kieltävät lapsiaan viettämästä syntymäpäiviä, sillä sanoohan Sana, että kuolinpäivä on parempi. Niinpä he juhlivat ihmisen kuolinpäivää vuosittain… Hautajaisissa ei saa surra…
Muutenkin jehovantodistajien käsitys Raamatusta on hyvin valikoiva ja vääristynyt. He kiistävät kaikki Raamatun keskeiset opit ja opetukset. Jos omat selitykset eivät riitä, he muuttavat Raamatun tekstejä pienillä mutta näppärillä viilauksilla ja tekevät siitä oman ”Uuden maailman käännöksen” eli Väännöksen. Viime kädessä jehovantodistajat eivät opiskele Raamattua vaan vartiotorniseuran viikkojulkaisuja, joita höystetään yksittäisillä, asiayhteydestä irrotetuilla ja tarpeen vaatiessa muutetuilla raamatunkohdilla. Heidän käsityksensä Raamatusta on todella pinnallinen ja vääristynyt.
Selvää on, että Raamattu ei opeta elämän mielettömyyttä tai turhuutta – onhan Jumala luonut ihmisen ja elämän. Hän loi kaiken hyväksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Jokaisen ihmisen syntymä on arvokas hetki ja jokaisella ihmisellä on ikuinen sielu.
Ihmisen elämällä on tarkoitus, mutta hän voi kadottaa sen. Elämän kulku ja maailma näyttää hyvin erilaiselta, jos katsomme sitä Jumalan lapsina tai ihmisinä, joilla ei ole mitään perimmäistä turvaa eikä vastauksia elämän syvimpiin kysymyksiin.
AVAIMIA SAARNAAJAN KIRJAN YMMÄRTÄMISEEN
Avain 1: Kirjan tausta – kuningas Salomon luopumus
Ihmisen elämällä on tarkoitus, mutta hän voi kadottaa sen. Juuri niin kävi Saarnaajan kirjan kirjoittajalle, kuningas Salomolle. Hän oli tuo kirjan kuvaama saarnaaja, joka oli hyvin rikas, viisas ja kuuluisa kuningas Jerusalemin kaupungissa. Salomo seurasi isänsä Daavidin jalanjälkiä ja oli pitkään uskollinen Jumalalle. Lopulta hän rikkoi Jumalan selviä käskyjä, otti itselleen 1000 vaimoa, jotka johdattivat Salomon epäjumalanpalvelukseen ja syvään luopumukseen.
Salomo oli aikansa rikkain ja viisain ihminen – kestojulkkis, jota ihailtiin ja kadehdittiin. Mutta kun hän luopui Jumalasta, hän oli maailman onnettomin ihminen:
”Niin minä kyllästyin elämään… ja kyllästyin kaikkeen vaivannäkööni… Niin minä annoin sydämeni vaipua epätoivoon… Ovathan hänen päivänsä pelkkää tuskaa ja surua” (2:17-18,20,23).
Tällaisia julkkiksia mekin seuraamme. Heitä ovat esimerkiksi monet filmitähdet, laulajat, urheilijat, kuninkaalliset jne. Monet heistä ovat rikastuneet ja saaneet kaiken mahdollisen. Silti monet heistä ovat ajautuneet huumeisiin ja menettäneet omaisuutensa, terveytensä ja elämän mielekkyyden. Monet heistä ovat kuolleet ennenaikaisesti.
Jeesus sanoikin tästä hyvin osuvasti: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon? Millä hän voi lunastaa sielunsa takaisin?” Tämän Jeesus sanoi rakastaen ja ihmisen parasta ajatellen.
Menestys sokaisee ja valta turmelee ihmisen. Kukaan ei ole sille immuuni. Salomo pyysi Jumalalta viisautta hallitakseen kansaa. Hän saikin runsaasti johtamistaitoa, mutta hän ei pyytänyt viisautta ja voimaa oman sydämensä varjelemiseen. Siinä oli Salomon kohtalokas virhe. Siihen sortuu moni muukin ihminen.
Salomon sydän kiintyi maailmallisiin asioihin tavalla, joka täysin syrjäytti Jumalan. Hän etsi elämän tarkoitusta ja onnea inhimillisestä viisaudesta, filosofiasta, nautinnoista, työstä, suurista saavutuksista, omavanhurskaudesta, luonnosta, rikkaudesta ja naisista – mutta ei löytänyt sitä.
Paavo Nurmenkin kerrotaan sanoneen kuolin-vuoteellaan, että hänen kultamitalinsa eivät ole edes mädäntyneen omenanrontin arvoisia. Ne eivät tuoneet elämälle tarkoitusta eivätkä rauhaa kuoleman edessä. Mika Häkkisen palkinnot ja pokaalit hävisivät savuna taivaalle. Niin käy lopulta kaikelle maalliselle.
Kaikesta huolimatta me kadehdimme rikkaita, menestyviä ja elämän aalloilla nopeasti eteenpäin kiitäviä ihmisiä. Kuitenkin me näemme vain heidän ulkokuorensa. Heidän sydämellään on lopulta sama kysymys, tuska ja kokemus kuin Salomolla: jumalattomalla ei ole rauhaa – kaikki on turhaa ja tyhjää. Elämän tarkoitus ja mielekkyys katoaa.
Avain 2: Elämän mielettömyys auringon ALAPUOLELLA!
Salomo kohtasi elämän lain. Kun ihminen luopuu tai etääntyy Jumalasta, hän menettää elämän mielekkyyden ja tarkoituksen. Tilalle tulee tyhjyys, tarkoituksettomuus ja syvä masennus. Taivas katoaa. Juuri tätä kokemusta Salomo kuvaa varottavana esimerkkinä.
Samalla on todettava, että ihminen voi masentua monesta muustakin syystä. Masennus voi olla puhtaasti fyysistä perua: hormonitoiminta ja aineenvaihdunta ei toimi oikealla tavalla. Ihminen on saattanut kokea vaikean trauman, kriisejä tai syviä pettymyksiä. Masennus on niissä luonnollinen seuraamus. Ihminen voi olla myös epäterveessä hengellisessä yhteisössä, joka on hyvin lakihenkinen tai ylikarismaattinen, johon voi kätkeytyä jopa jotain demonista vaikutusta. Hengellinen yhteisö voi olla myös liberaali, jossa mitätöidään synti ja armo. Sellaisessa ei ole rauhaa eikä mielekkyyttä.
Saarnaajan kirja keskittyy nimenomaan siihen kokemukseen, joka kohtaa ihmistä, joka elää ilman Jumalaa. Silti kirjan kokemuksia voidaan soveltaa myös ihmiseen, joka on masentunut jostakin muusta syystä. Kirjan tarkoitus ei ole syyllistää uskovaa tai kyseenalaistaa hänen jumalasuhdetta.
Saarnaajan kirjan perusväittämä Kaikki on turhuutta ja mieletöntä ”auringon alla” tarkoittaa nimenomaan inhimillistä, humanistista näkökulmaa elämään, jossa Jumalaa ei tunneta tai ei edes haluta tuntea. ”Ihminen on kaiken mitta” julistetaan, mutta lopulta ihminen onkin mitätön, katoava ruohonkorsi äärettömässä maailmankaikkeudessa. Ihmisen käsitys todellisuudesta kapenee ja vääristyy radikaalilla tavalla. Kaikki on tässä, mikä näkyy. Auringon ”yläpuolella” ei ole mitään!
Näin ihminen toimii tieteessäkin. Luoja suljetaan ulkopuolelle ja kaikki pitää selittää puhtaan sattuman tuotoksena. Kun kaikki on sattumaa, lopulta millään ei ole mitään merkitystä. Ihminen elää lyhyen onnettoman elämän ja sitten häntä ei ole enää koskaan… Ei ihme, että aikamme nuoret ahdistuvat syvästi, kun heille opetetaan tällaisia valheita – ”tieteen” nimissä. Harjoittaessaan tiedettä ilman Jumalaa, ihminen syö hyvän ja pahan tiedon puusta. Tämä tuottaa kuoleman. Ihminen rakentaa mielettömiä aseita, saastuttaa maapallon ja tuhoaa elämää ennen näkemätöntä vauhtia.
Tällainen jumalattoman elämän näkökulma – kaikki on turhuutta auringon alla – on äärettömän totta! Elämä ilman Jumalaa on mieletöntä vailla mitään todellista tarkoitusta; se on tyhjää ja hetkellistä. Näin Saarnaajan kirja välittää karulla tavalla ihmiselämän perimmäisiä tuntemuksia ja kysymyksiä hyvin rehellisesti, avoimesti ja suorasti. Raamattu on todella elämänkirja, joka aidosti koskettaa ihmiselämää syvällisellä tavalla.
Elämän tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden kokemus lienee yleisin syy jopa miljoonaa suomalaista vaivaavaan yleiseen masennukseen. Korkea elintaso ei takaa korkeaa elämänlaatua – usein jopa päinvastoin: se hämärtää sen, mikä on olennaista. Syvää sydämen tyhjyyttä ei haluta eikä uskalleta kohdata, mutta silti se on siellä. Se yritetään peittää hyvin pinnalliseen ja kiireiseen elämänrytmiin. Ihminen ei pysähdy eikä hiljene, koska se olisi liian tuskallista. Se olisi kuitenkin välttämätöntä, sillä silloin ihminen voisi löytää tärkeimmän. Olennaista on suhde Jumalaan, lähimmäiseen ja omaan itseensä. Kaikki muu tulee kaukana sen perässä.
Avain 3: Elämän mielekkyys auringon YLÄPUOLELTA käsin
Kaikenlaisen tyhjyyden, tarkoituksettomuuden ja mielettömyyden keskellä Salomo päätyy ainoaan järkevään johtopäätökseen, joka ilmaistaan Saarnaajan kirjan lopussa:
”Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa” (12:12-13).
Ainoa järkevä, kestävä ja elämässä koeteltu tapa on elää Jumalan yhteydessä. Vain hänellä on elämän ja kuoleman avaimet käsissään. Vain hänen yhteydessä ihminen voi rakentaa kestävää elämää, joka kantaa iankaikkisuuteen. Vain Jumalassa ihmisellä on turva, apu ja lohdutus.
Salomo sai kokea sitä lapsuudestaan alkaen. Hän sai kokea poikkeuksellisen yltäkylläisen ja runsaan siunauksen kuninkaana. Kuitenkin hänkin turmeltui ja luopui Jumalasta: ”Enkä minä pidättänyt silmiäni mistään, mitä ne pyysivät, enkä kieltänyt sydämeltäni mitään iloa” (2:10). Salomo kääntyi etsimään elämän tarkoitusta ja onnea pelkästään maallisista asioista, jopa synnistä. Hetkellisen nautinnon jälkeen häntä kohtasi syvä tyhjyys, masennus ja epätoivo: kaikki on turhuutta; vain Jumala voi antaa merkityksen.
Salomoa kohtasi luopumus myöhemmässä keski-iässä. Moni aikamme ihminen kokee 50/60/70-vuoden ”villityksen”. Hyvää siinä on se, että ihminen uskaltautuu tekemään jotain uutta ja mielekästä. Huonoa on se, jos villitys johtaa vääryyden teille ja olennaisten asioiden laiminlyömiseen.
Saarnaajan kirjan loppulausuma kertoo meille hyvin tärkeän seikan: Salomo palasi Herransa yhteyteen. Luopunut voi palata ja saada jälleen armon! Jumalan suurin mielihalu on, että yksikään ihminen ei hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh 3:16). Salomo koki varttuneessa iässä luopumuksen, jonka tuomasta tyhjyydestä ja elämän mielekkyyden kadottamisesta hän varottaa toisia, varsinkin nuorempia: ”muista Luojaasi nuoruudessasi” (12:1).
Näin Saarnaajan kirjassa kuvataan samaa, armollista Jumalaa kuin Tuhlaajapoika-kertomuksessa. Siinä isä juoksi poikaansa vastaan avosylin tavalla, jolla kukaan isä Lähi-idässä ei koskaan tekisi. Poika oli törkeästi tuhlannut kaiken ja osoittanut syvää epäkunnioitusta. Isälle poika oli todellakin kuin ”kuollut”, mutta nyt hän oli herännyt eloon – Isän rakkauden sylissä.
Saarnaajan kirja kuvaa ajallisen elämän perusasioita negatiivisessa valossa. Niistä ei löydy syvintä onnea. Mutta silti kirjan sanoma ei ole, että emme saisi nauttia ajallisen elämän hyvistä lahjoista – päinvastoin! Jumala on luonut ajallisen elämän ja sen tarpeet ja täyttymykset. Ihminen saa nauttia hyvää, syödä ja juoda – ”tulin näkemään, että sekin tulee Jumalan kädestä. ’Sillä kuka voi syödä ja nauttia ilman minua?’” (2:24-25).
Kristillisyys ei ole elämän hyvistä lahjoista kieltäytymistä vaan niiden antajan rakastamista. Saamme ottaa vastaan Jumalan lahjoja, mutta emme saa antaa lahjojen tai niiden puutteen tulla Jumalaa tärkeämmäksi. Kun Jumala on elämämme tärkein asia, silloin muutkin asiat asettuvat paikoilleen.
Siksi Saarnaaja opettaa elämänkokemuksensa nojalla: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä!
Mitä tarkoittaa Jumalan pelkääminen ja käskyjen pitäminen?
Jumalan pelkääminen on hänen kunnioittamistaan ja rakastamistaan. Pelkääminen ei tarkoita pakoon juoksemista vaan hänen tykönsä tulemista tietäen, että ihminen on ihminen ja Jumala on Jumala. Aina kun kuljemme kohti Jumalaa, saamme olla turvallisella mielellä. Kun pakenemme häntä, hän tuleekin meitä vastaan.
Entä miten voimme pitää Jumalan käskyt? Onko se edes mahdollista? Käskyjen pitämisen lähtökohtana on se, että tunnustamme Raamatun Jumalan Sanaksi, jossa on elämän laki ja pyhä evankeliumi. Kunnioitamme lakia elämän hyvänä oppaana. Laki ohjaa oikeaan mutta paljastaa myös syntisyytemme. Pyrimme noudattamaan lain ohjeita ja tunnustamme rehellisesti sen, että emme kykene lain täyttämiseen.
Laki johtaa meidät aina Jeesuksen ristin juurelle. Näin tapahtui kuningas Salomonillekin. Hän sai armon ja uuden alun elämälleen puhtaalta pöydältä, tosin paljon oppineena. Evankeliumi rohkaisee meitäkin tulemaan Jumalan yhteyteen juuri sellaisina kuin olemme, syntisinä. Emme voi pelastaa itseämme. Sen tekee Jeesus Kristus, joka on sovittanut kaikki syntimme. Hän on noussut ylös, jotta eläisimme hänessä Pyhän Hengen yhteydessä ja voimassa. Tämä johtaa lapsen luottamukseen ja kuuliaisuuteen. Ajassa me jäämme vajavaisiksi mutta kerran meistä tulee täydellisiä.
Kristinusko on ainoa tie Jumalan luokse. Oikeastaan se onkin Jumalan tie meidän luoksemme. Pelastus alkaa Jumalan rakastavasta sydämestä. Hän aloittaa pelastusoperaation tulemalla ihmiseksi ja sovittamalla syntimme. Ihminen voi vain ottaa tämän lahjan vastaan. Hän ei voi lisätä siihen mitään. Sen sijaan lakiuskonnoissa ja humanismissa kaikki perustuu ihmisen omiin tekoihin ja suorituksiin. Ihminen kurottautuu kohti taivasta, mutta putoaa omaan hautaansa.
Avain 4: Saarnaajan kirja on ajoittain kuin impressionistinen värien sekamelska
Saarnaajan kirjassa on lomittain hyviä elämänohjeita ja raskaita mielettömyyden kokemuksia. Tämä tekee kirjan lukemisen ja ymmärtämisen ajoittain haastavaksi.
On kuin Salomo välähdyksenomaisesti muistaisi tyhjyyden keskellä Jumalan armon ja rakkauden. Toinen vaihtoehto on, että Salomo on kirjoittanut tai koostanut kirjansa vasta, kun hän palasi Herransa yhteyteen. Silloin hän oman logiikkansa mukaan ripotteli kirjaan lomittain hyviä elämänohjeita ja tyhjyyden kokemuksia.
Kenties kirjan ajatuksen juoksu kuvaakin juuri ihmisen tapaa ajatella ja tuntea! Elämä ei ole suoraa viivaa vaan ajatusten ja tunteiden vuoristorataa. Hetkessä onni voi vaihtua tylsyydeksi tai jopa tuskaksi, kirkas usko epäuskoksi.
Ainoa varma tapa ymmärtää Saarnaajan kirjaa on katsoa näitä vastakkaisia lausumia elämän mielekkyydestä ja mielettömyydestä nimenomaan kahdesta eri näkökulmasta:
- Auringon alta – jumalattoman ihmisen taikka syvästi masentuneen ihmisen näkökulmasta,
jolloin kaikki näyttää katoavalta ja mielettömältä. - Auringon yläpuolelta – uskovan ihmisen näkökulmasta, jossa todeksi koettu ja eletty yhteys Jumalaan tuo merkityksen, vapauden ja ilon elää oikein tietäen, että
”kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämiinsä” (3:11)
USKOVAKIN KOKEE ELÄMÄN TYHJYYTTÄ JA MERKITYKSETTÖMYYTTÄ
Eikö uskovan elämän pitäisi olla aina täynnä merkitystä, iloa ja elämänvoimaa? Kevytmielinen julistus ja menestysteologia antavat tällaisen kuvan, joka kuitenkin on vastoin Raamatun ilmoitusta.
Ajoittain Raamattu maalaa voimakkaita vastakohtia: valo – pimeys; usko – epäusko; elämä – kuolema. Ne ovat tarpeellisia kuvauksia, mutta samalla niiden väliin jää paljon harmaata vyöhykettä. Elämässä on kaikki värit. Uskovan elämä ei ole pelkkää auringonpaistetta, täyttä uskonvarmuutta ja pelastuksen riemua. Emme ole vielä tulleet täydellisiksi emmekä ole vielä taivaassa. Siksi me koemme vielä masennusta, kärsimystä ja jopa elämän mielekkyyden hämärtymistä.
Jumala kyllä täyttää kaikkein syvimmät tarpeemme, antaa pelastuksen ja ajallisen huolenpidon, mutta EI vapauta tästä turmeltuneesta maailmasta ja synnistä, joka asuu sydämissämme.
Synnin tuoma tuska: Uskovan elämä on toisinaan, ellei jopa ainaista, sisäistä sotaa hengen ja synnin välillä. Syntinen luontomme tuo meille paljon elämäntuskaa, täyttymättömiä toiveita, kärsimättömyyttä ja tekosyntejä omine seurauksineen.
Rikkinäisyyden tuska: Tässä maailmassa me olemme särkyneitä Jumalan kuvia. Meidän ruumiimme, sielumme ja henkemme on rikkoutunut. Rikkinäinen ei toimi eheästi. Koemme monenlaista kipua ja tuskaa. Mutta rikkinäisinäkin olemme armon alla.
Maailman tuska: Maailma ympärillämme ei ole paratiisi vaan toisinaan maanpäällistä helvettiä, jossa jokainen taistelee etunsa puolesta itsekkäällä tavalla. Ei siis ihme, että elämän tarkoitus hämärtyy.
Kuka voisi olla onnellinen, kun maailmassa on…
- väkivaltaa, sortoa, tappamista ja sotia
- nälänhätää ja sairauksia
- luonnonmullistuksia ja saastumista
- kärsimystä ja kuolemaa?
Tässä ajassa ja maailmassa meidän EI edes kuulu olla täydellisen onnellisia ja täynnä merkityksen ja mielekkyyden kokemusta!
Tosiasiassa olisi täysin epäinhimillistä ja rakkaudetonta, jos me olisimme täydellisen onnellisia tämän kaiken keskellä. Sitä paitsi – Jumalakaan ei ole onnellinen katsoessaan tätä kaikkea! Hän kärsii vielä enemmän kuin me!
Täydellisen onnellisuuden tavoittelu perustuu pitkälti niihin valhekuviin, joita meille myydään median, elokuvien, laulujen, menestysteologian yms. välityksellä. Valhe on tämä: sinä voit olla onnellinen (kaiken pahan keskellä), kun ostat meidän tuotteita tai koet näitä elämyksiä.
Toki on myös niin, että kaiken keskellä me kaipaamme parempaa. Me kaipaamme sitä, mikä ihmiselle oli aikojen alussa annettu ja jonka me vielä saamme osaksemme taivaissa. Tämä kaipuu on aito ja hyvä. Täyttymystä ei löydy ihmisestä, maailmasta eikä sielunvihollisesta, vaan yksin Jumalasta.
Jumala kätkeytyy: Koemme toisinaan aikoja, jolloin Jumala kätkeytyy. Emme koe hänen läsnäoloa ja johdatusta. Silloin alamme katsella vain maallisia asioita ja elää niiden mukaan. Toki meillä on Jumalan Sana ja seurakunta, joiden kautta Jumala on aina läsnä ja puhumassa meille. Mutta silti noina aikoina, kun Jumala kätkeytyy, tunnemme tyhjyyttä ja elämä voi tuntua turhalta. Eläessämme läpi tuollaista vaihetta, emme voi ymmärtää sen tarkoitusta. Moni Jumalan tarkoitusperä paljastuu vasta myöhemmin, kun katsomme taakse elettyä elämää. Moni niistä voi jäädä ikuiseksi salaisuudeksi.
Jumalaan takertuminen: Tarkoituksettomuuden kokeminen on osa uskovan elämää. Sen tulisi johdattaa meitä etsimään entistä syvemmin Jumalaa ja hänen tahtoaan Sanan kautta – takertumaan häneen ja huutamaan niin kuin Jaakob: ”Minä en päästä sinua, ellet siunaa minua!”.
Mikäli emme silti löydä läheistä Jumalan kokemusta, meidän tulee uskaltaa levätä Jumalan armon ja Sanan varassa, vaikka tuntuisi kuinka tyhjältä. Toki on myös hyvä miettiä, olemmeko tekemässä jonkin suuren harha-askeleen tai väärän valinnan elämässämme. Maailmassa on monia hyviä mahdollisuuksia, mutta toisinaan vain yksi niistä on se meille tarkoitettu elämänpolku.
On hyvä tehdä matkaa rukoillen, järkeä käyttäen ja keskustellen toisten kanssa Sanan valaisemana. Kaksi parasta rukousta: 1) Tapahtukoon Sinun tahtosi! 2) Ole minulle syntiselle armollinen!
MERKITYKSELLINEN ELÄMÄ ei ole sama kuin ONNELLINEN ELÄMÄ taikka TAIVAS!
Raamattu ei opeta elämästä samalla tavalla kuin syntinen ihminen toivoo turmeltuneen maailman keskellä. Ihminen toivoisi helppoa, mukavaa, onnellisuuden huippukokemusten täyttämää elämää.
Elämän mielekkyys ja merkityksellisyys avautuu vain suhteessa Jumalaan, lähimmäiseen ja itseemme. Kaiken vajavaisen ja turmeluksen keskellä meitä kutsutaan palvelemaan rakkaudessa. Se merkitsee haasteita, toisinaan uhrauksia, kivun ja tuskan kantamista. Jumala antaa myös hoitavia ja virvoittavia keidashetkiä. Kerran matkamme päättyy ja pääsemme taivaaseen, jossa saamme enemmän kuin olemme koskaan edes osanneet toivoa! Kerran kaipauksemme täyttyy!
Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla. (Psalmi 84:7)
Saarnaajan kirjan yksittäisiä elämänviisauksia
Saarnaajan kirja sisältää monia, sananlaskujen tyylisiä elämänohjeita ja -viisauksia.
”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja kuolla. Aika on istuttaa ja repiä istutus. Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on olla vaiti ja aika puhua. Aika on sodalla ja aika rauhalla. 3:1-8
Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämiinsä; mutta ihminen ei käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. 3:11
Kahden on parempi kuin yksin. Eikä kolmisäikeinen lanka pian katkea. 4:9,12
Kun teet lupauksen Jumalalle, niin täytä se viivyttelemättä. On parempi, ettet lupaa, kuin että lupaat etkä täytä. 5:3-4
Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kylläkseen. Omaisuuden karttuessa karttuvat sen syöjätkin. 5:9
Niin kuin hän tuli äitinsä kohdusta, niin on hänen alastomana jälleen mentävä pois. 5:14
Hyvänä päivänä ole hyvillä mielin, ja pahana päivänä ymmärrä, että toisen niin kuin toisenkin on Jumala tehnyt. 7:15
Ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä. 7:21
Älä pane mieleesi kaikkia puheita… sillä myös sinä olet monta kertaa kiroillut muita! 7:22-23
Milloin pahan tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa. 8:11
Viisaan sydän vetää oikealle, tyhmän vasemmalle. Sävyisyys pidättää suurista synneistä. 10:2,4
Joka kuopan kaivaa, se siihen putoaa. 10:8
Jos rauta on tylsynyt… hyödyllinen kuntoonpano on viisautta. 10:10
Tyhmä puhuu paljon, mutta ei tiedä, mitä tuleva on. 10:14
Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen. Anna osa seitsemälle, kahdeksallekin. 11:1-2
Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä. Joka pilviä pälyilee, ei leikkaa. 11:4
Jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon. 11:8
Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan, mutta tiedä: tästä kaikesta Jumala tuo sinut tuomiolle. 11:9
Ihminen menee iankaikkiseen majaansa… hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ja tomu palajaa maahan niin kuin on ollutkin, ja henki palaa Jumalan tykö. 12:5-7