KÄRSIMYKSEN SUNNUNTAI  (5. paastonajan sunnuntai)

Tästä sunnuntaista alkaa hiljaisen viikon loppuun ulottuva ns. syvä paastonaika. Siksi päivää on sanottu kärsimyksen sunnuntaiksi. Jeesuksen aikalaiset eivät ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä, mutta ”kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät”, oli tuleva kivi, jolle Jumalan seurakunta rakentuu. Jeesus on uuden liiton välittäjä. Hän on kuollut kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.

EVANKELIUMI: Luuk 13:31–35

Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.”

Mutta hän vastasi: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.

Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”

 

SAARNA

Koronakriisin perimmäinen syy

Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.

Jumala siunasi kansaamme ylenpalttisella runsaudella vuosikymmenten ajan. Kirkot olivat avoimina ja Jumalan puhui lempeitä rakkauden sanoja. Mutta juuri kukaan ei tahtonut tulla. Kirkot tyhjenivät. Jumala häädettiin pois koko yhteiskunnasta. Hänestä ei saa puhua mitään. Kaikki muut -ismit, katsomukset ja arvot kyllä käyvät, mutta ei kristilliset.

Jumalan syli on ollut avoin kaikille. Mutta te ette tahtoneet tulla.

Tämä sama on toistunut läpi historian. Jumalan rakkaus kulki Israelin kansan keskellä, mutta hänet torjuttiin, hylättiin ja tapettiin.

Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille.

Näin on tehty Suomessakin. Mutta mitä tapahtui juutalaisille? Jumalan läsnäolo poistui temppelistä ja kansa jäi suojatta. Silloin Rooman armeija tuhosi Jerusalemin kaupungin ja temppelin. Lopulta he menettivät oman maansa ja joutuivat maanpakoon 2000 vuoden ajaksi.

Läpi historian Jumala on joutunut puhuttelemaan kansoja, jotta nämä palaisivat elämän lähteille. Jumalan puolelta kaikki on valmista, mutta ihmiset ovat loppumattoman kovasydämisiä.

Minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’

Tänään, koronakriisin keskellä Jumala puhuttelee meitä vakavasti ja kutsuu palaamaan takaisin hänen luokseen. Vasta kun sanomme sydämissämme ”Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä”, vasta silloin alkaa lohdutuksen ja jälleenrakentamisen aika.

Niin… kuka turvautuu tähän nimeen, Jeesukseen? Moni häpeää Jeesusta, joka on Jumalan rakastava sydän. Vain siinä on ajallinen ja ikuinen elämä.

Jotta tähän nimeen ja elämään taipuisimme, joudumme kulkemaan läpi monien kärsimysten. Koronakriisi on vasta kaiken todella vakavan alkua. Pitkä on ihmisen tie polvilleen.

Seuraavassa laajempaakin pohdintaa kärsimyksestä.

Kärsimyksen todellisuus ja sen kohtaaminen

Kärsimys on ihmisen ei-toivottu matkakumppani. Toisille sitä on mitattu enemmän kuin toisille, mutta lopulta sen määrää ja laatua on vaikea arvioida. Kukin kokee sitä omalla tavallaan. Joku on herkkä pienillekin vastoinkäymisille, joku näyttää kestävän melkein mitä tahansa – mutta lopulta jokaisella tulee se kestokyvyn viimeinenkin raja vastaan.

Elämässä kohtaamme kärsimystä, jota emme voi valita emmekä väistää. Joskus kohtaamme kärsimystä, joka on itse aiheutettua sanojemme, tekojemme, laiminlyöntiemme ja valintojemme seurauksena.

Me toivomme, että elämä olisi aina auvoista, mukavaa ja mielekästä. Kaipaamme taivasta maan päälle. Kykenemme sulkemaan melkoisen määrän ikäviä asioita ajatustemme ulkopuolelle. Voimme keskittyä omaan hyvinvointiin unohtaen maailmassa koettavan vääryyden ja kärsimyksen. Moni elää ikään kuin elämä jatkuisi ikuisesti. Tämä on yksi äärimmäisyys. Uskonnolliseen muotoon puettuna kyse on menestysteologiasta. Tavoitteena on henkilökohtainen menestys ja uskonto on yksi keino sen saavuttamiseen. Vastoinkäymisten todellisuus kielletään.

Toinen äärimmäisyys on syvä pessimistisyys. Ihminen voi olla kuten Putouksen edellisvuonna voittanut Aina Inkeri Ankeinen: Voi Luoja – ota minut täältä pois! Tuntuu kuin käteen olisi jaettu pelkästään mustia kortteja. Elämässä ei ole mitään hyvää. Koko persoona ja tietoisuus on keskittynyt vain siihen, mikä on huonosti.

Uskonnollisesti tätä edustaa ns. alatien kristillisyys, jossa ihminen on pelkkä maan matonen, kurja syntisäkki. Koko maailma on täynnä syntiä ja pahuutta. Jumalaakaan ei oikein voi tuntea eikä mistään voi olla varma. Jumala armahtaa, jos sattuu armahtamaan, mikä on varsin epätodennäköistä ainakin omalla kohdalla.

Ristin tiellä kohti kärsimystä

Hiljaisen viikon tapahtumissa kohti ristiä kuljetaan äärimmäisestä tunnelmasta toiseen. Opetuslapset ovat seuranneet Jeesusta kolmen vuoden ajan. He ovat nähneet mitä ihmeellisimpiä ja suurimpia tunnustekoja ja kuulleet ainutlaatuista opetusta. Jeesuksen arvovalta on kasvanut heidän mielissään suureksi Messias-kuninkaaksi, joka pian vapauttaisi Israelin roomalaisten ikeestä, palauttaisi sille menneiden vuosien loiston ja antaisi opetuslapsille parhaat paikat valtaistuimilla. Suuret kansanjoukotkin seurasivat Jeesusta innostuneesti.

Mutta nyt kaikki tuo olikin luhistumassa. Jeesus puhuikin tulevasta kärsimyksestä, häpeästä, ristinkuolemasta ja mystisestä ylösnousemuksesta.

Vielä Palmusunnuntainakin saatiin kokea hämmennyksen keskellä suurta riemua ja kansanjuhlaa Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin. Pian kaikki vaihtuisi pimeään Getsemanen yöhön ja järkyttävään ristinkuolemaan. Opetuslasten maailma, elämä ja tulevaisuus romahtaisi tuossa hetkessä.

Tasapainoinen usko kaiken keskellä

Ihmiselämä ja kristillinen usko ei ole menestysteologiaa. Se ei ole myöskään pelkkää alatien kristillisyyttä, aina ankeaa. Ihmiselämään ja kristilliseen uskoon kuuluvat molemmat puolet: siunaukset, onnen hetket, runsautta, merkityksellisyyttä, kirkasta toivoa – sekä epäonnistumiset, tappiot, vääryyden kokemukset, tuska, kipu, kärsimys, sairaus ja kuolema.

Jumala tuntee tämän kaiken. Siksi Raamattukin on täynnä ihmiselämän koko syvyyttä ja laajuutta, sellaisenaan, kaikessa karuudessaan. Siksi Raamatussa ei ole mitään ihmisyydelle vierasta. Sillä on syvä ja laaja kosketuskohta koko ihmiselämään. Siksi Raamattu on kaikessa pätevä.

Vastauksia kärsimykseen

Kärsimyksen edessä emme ole vailla vastauksia ja näkökulmia. Kärsimys ja sen kohtaaminen on yksi Raamatun suurista teemoista sen alkulehdiltä aivan viimeisille sivuille saakka. Jumala antaa vastauksia Sanansa kautta. Niitä meidän tulee tutkia, opiskella, julistaa ja soveltaa.

Samalla meidän tulee olla hyvin varovaisia, kun puhumme yhden yksittäisen ihmisen kärsimyksestä. Vain Jumala tuntee kunkin ihmisen elämän kokonaisuuden, kaikki taustat, syyt ja seuraukset. Me näemme vain pinnan.

Kärsimyksen juuri on syntiinlankeemuksessa. Jumala on hyvä ja hän loi kaiken hyväksi. Kun ihminen käänsi selkänsä Jumalalle, hän leikkasi itsensä irti hyvyydestä, onnesta ja yhteydestä. Kun ihminen menettää nämä elämän edellytykset, jäljelle jää vajavuutta, puutetta, rikkinäisyyttä, syntiä. Siksi me kaikki kärsimme ja kuolemme. Tämä on perimmäinen syy, josta kaikki juontuu. Sen sijaan elämämme yksittäisissä tilanteissa on toisinaan, kenties usein vaikea sanoa, mistä kaikki johtuu lyhyellä aikaperspektiivillä katsottuna.

Kärsimyksen salattuja tarkoituksia

Kärsimys on huono uutinen. Se on ikävä, ei-toivottu matkakumppani. Mutta samalla – kärsimys voikin olla hyvä uutinen. Kärsimys ja kuolema ovat toisaalta seurausta ja rangaistusta synnistä, mutta samalla ne ovat Jumalan työvälineitä, jotta me ihmiset emme menettäisi elämää ikuisiksi ajoiksi vaan löytäisimme sen jo ajassa.

Lopulta vain kärsimys ja kuolema pakottavat meitä turvautumaan Jumalaan, joka yksin on hyvä ja elämän lähde. Iankaikkisuuden rinnalla muutaman vuosikymmenen kärsimys ei ole mitään. Toki se on vaikeaa ja raskasta, kun olemme kärsimystiellä. Mutta kun turvaudumme Jumalaan, emme ole yksin. Jumala on kanssamme kärsimystiellä ja hän vie ja jopa kantaa meidät perille vapauteen.

Jumala on kanssamme kärsimyksessä

Ihmisen kokema kärsimys ei ole sellaista, että Jumala katsoisi sitä tyynesti sivusta. Päinvastoin! Jumala itse on tullut ihmiseksi. Hän syntyi alhaisimpaan loukkoon, kulki ihmisen tien ja kärsi ristinkuoleman. Jumala on mitä syvimmin mukana kärsimyksessä kantaen sen syvimmän ja raskaimman osan – sen, mitä emme edes osaa aavistaa. Mitä olisikaan olla iankaikkisessa kadotuksessa synnin ja pyhän tuomion tulessa!

Kaiken lisäksi Jumala on läsnä lastensa sisimmässä Pyhässä Hengessä. Hän kärsii meissä yhdessä meidän kanssamme. Hän antaa meille sisäistä voimaa, lohdutusta ja rohkaisua.

Ja vaikka me ihmiset olemme syntisiä, hän on valmistanut armahduksen ja lunastuksen Kristuksen kautta. Hän antaa anteeksi. Hän luo uuden kirkkauden maailman, jossa ei enää ole kärsimystä. Mitä muuta voisimme enää toivoa ja pyytää?

Aina ei ole oikotietä ulos kärsimyksestä

Toki pyydämme, että Jumala vapauttaisi meidät kaikesta ajallisestakin kärsimyksestä, sairauksista ja kuolemasta. Menestysteologia lupaakin nopeita pikavoittoja. Ota Jeesus ja usko välineeksi, jolla saat heti terveyden, rikkauden ja rakkauden! Tämä on kuitenkin valhetta ja petosta. Jumala ei toimi näin suoraviivaisesti. Hänellä on suurempi suunnitelma.

Toki saamme tuoda Jumalalle kaikki pyyntömme ja pyytää hänen apuaan ja voimaansa. Usein hän antaakin nopean, toivomamme vastauksen. Saamme avun arkielämän vaikeaan tilanteeseen, parannumme sairaudesta ja ihmissuhde voi korjautua. Näistä saamme kertoa kiitollisin mielen.

Mutta yhtä usein Jumala toimii toisin. Hän ei päästäkään meitä vaikeudesta ja kärsimyksestä. Sen sijaan hän tekee meissä pitkäjänteistä, salattua, syvällistä työtä. Kärsimys voikin olla suuri mahdollisuus parempaan ja syvällisempään elämään. Usein me ihmiset kovetumme ja elämästä tulee hyvin pinnallista. Kärsimys särkee kovaa kuortamme ja herkistää näkemään elämää ja lähimmäisiä uusin silmin. Tämä on paljon arvokkaampaa kuin nopea paraneminen tai muun pikavoiton saaminen. Kärsimyksen keskellä moni sielu löytää iankaikkisen pelastuksen. Sen rinnalla kaikki muu on toisarvoista.

Vanhan testamentin Jobin esimerkki

Etenkin Vanhan testamentin Jobin kertomus on meille vahva opetus. Hurskas, Jumalaan uskova ja luottava, monin tavoin siunattu mies menetti yllättäen kaiken tärkeän ja sairastui itsekin vakavalla tavalla. Syytä tähän Jumala ei hänelle kertonut.

Job kohtasi kaiken tuskan eikä paennut sitä. Hän kävi mitä syvimmässä pimeydessä ja kärsimyksen pohjamudissa. Kärsimyksen läpi ei ollut oikotietä eikä nopeaa vapautumista. Job toivoi kuolemaansa ja koki, että Jumalakin on hänet hylännyt. Tämän kaiken keskellä Jumala kantoi Jobia salatulla tavalla ja teki hänessä syvää työtään.

Viimein koitti päivä, jolloin kärsimys päättyi ja Jumala siunasi Jobia kaksinverroin. Koettuaan tämän kaiken Job ymmärsi jotain hyvin syvää ja olennaista. Hän oppi tuntemaan Jumalaa laajemmin ja syvemmin kuin elämänsä helppoina päivinä. Hän näki, että Jumala kantoi ja pelasti, vaikka hän itse ei enää jaksanut uskoa. Hän oppi hyvin syvästi ja konkreettisesti – tavalla, jota ei voinut oppia kirjoja lukemalla.

Jobiin piirrettiin entistä syvempi kuva Jumalasta. Juuri Jumalan tuntemisesta on elämässä kysymys. Elämän syvin ja suurin tarkoitus on tuntea Luojamme!

Entä jos Jumala olisikin varjellut Jobin onnettomuudelta tai pikaisesti korjannut kaiken? Silloin Job ei olisi oppinut tuntemaan Jumalaa ja elämää tavalla, joka kantaisi kaiken mahdollisen läpi ja yli. Mekin joudumme kulkemaan monessa asiassa Jobin tietä. Sitä tietä kulkiessamme saamme luottaa siihen, että Jumala on kanssamme – tuntui miltä tuntui. Jumalalla kaikki on hallinnassa. Viimeistä sanaa ei ole kärsimyksellä, sairauksilla eikä kuolemalla.

Jobin lapset ja me

Entä mitä meidän tulisi ajatella siitä, että Jobin kaikki lapset kuolivat äkillisesti? Voimme ymmärtää sen, että Jobin järkytys, tuska ja suru oli mittaamattoman suuri. Miksi Jumala toimi näin julmasti?

Kaiken kärsimyksen ja suurimpien menetysten edessä meidän tulee aina muistaa iankaikkisuuden näkökulma. Lapsi ei ole lopullisesti menetetty. Itseasiassa Jumala otti heidät paljon parempaan maailmaan. Kysymyksen pitäisi olla päinvastainen: miksi meitä ei ole vielä päästetty pois tästä kärsimyksen maailmasta?

Yksi painava näkökulma on sekin, että viime kädessä me emme omista lapsiamme emmekä edes itseämme. Ihmisen omistaa hänen Luojansa. Meissä on Jumalan kuva, omistajan puumerkki. Omistaja saa tehdä omalleen mitä tahtoo. Tämä on tietysti modernille, yksilökeskeiselle minä-yksin -ihmiselle sangen vaikea totuus hyväksyä.

Syvällisesti ajateltuna tässä on kuitenkin ajallinen ja ikuinen turvamme. Elämämme ei ole onneksi meidän käsissämme, jotka ovat hyvin heikot ja avuttomat. Me olemme suuremmissa, Luojan käsissä. Siinä on todellinen turvamme.

Yhdessä Jumalan kanssa saamme kohdata kaiken, mitä elämä tuo tullessaan. Jumala antaa meille lukemattomia elämän hyviä lahjoja. Ajallaan ja tavallaan hän myös ottaa niitä meiltä pois.

Kaikki vuodenajat läsnä yhtä aikaa

Elämässämme on koko ajan läsnä kaikki vuodenajat. Kevät merkitsee jonkin uuden hyvän syntymistä ja puhkeamista. Kesä kuvaa tämän hyvän täyttä loistoa ja ihanuutta. Syksy heijastaa sitä, että huomaamme hiljalleen menettävän jonkin asian elämästämme. Talvi merkitsee jonkin asian puuttumista kokonaan.

Tällaisen kokonaisvaltaisen käsityksen omistaminen elämästä tuo tervettä tasapainoa ja turvallisuutta. Käsissämme on kaikki elämän värit – ei vain sitä Aina Inkeri Ankeisen mustaa katkeruus-korttia.

Pako kärsimyksestä voi johtaa suurempaan kärsimykseen

Kärsimyksen edessä me kuitenkin haluaisimme paeta sitä. Meillä saattaakin olla valta tehdä merkittäviä valintoja elämässämme. Voimme rakkauden kaipuussamme hylätä vanhan ja ottaa uuden. Usein tämä merkitsee monenlaisia seurannaisvaikutuksia, joita emme haluaisi ottaa huomioon.

Paetessamme yhtä kärsimystä saatammekin lävistää itsemme usealla uudella kärsimyksellä. Niinpä onkin tärkeää hyvin rehellisesti ja realistisesti tehdä ”kustannuslaskelmia”. Kun pohdimme elämämme isoa vaihtoehtoja ja valintoja, on hyvä laittaa paperille plussat ja miinukset. Sitten on vain lujasti valittava se vaihtoehto, joka on lopulta aidosti paras.

Sana ja rakkaus

Tärkeää ottaa huomioon Jumalan Sanan hyvät elämänohjeet ja lähimmäisemme. Kun niitä noudatamme ja huomioimme, lopulta elämä voittaa. Mikäli taas rikomme rakkauden lakia, niitämme väistämättä rakkaudettomuutta ja kärsimystä, jolla ei ole tarkoitusta.

Tulemme siihen, että rakkauden tähden joudummekin usein kärsimään. Juuri rakkaus ajoi Jumalan Pojan kärsimään hirvittävän ristinkuoleman.

On siis välttämätöntä, rakentavaa, jopa pelastavaa kärsimystä. Tämänkaltainen kärsivä rakkaus oli täysin vierasta palatsissaan nautiskelevalle Herodekselle ja menestysteologisille fariseuksille. Se on tietysti täysin vierasta itse saatanalle, joka ei saattanut ymmärtää Jeesuksen alttiutta kuolla ristillä.

Kärsimyksen keskellä avautuu armon ovi

Kun hylkäämme Jumalan rakkauden, valitsemme aina kärsimyksen. Siksi maailmamme on täynnä kärsimystä. Se on kärsimystä synnin tähden ja myös kärsimystä niiden sydämissä, jotka rakkaudessaan välittävät ja huokailevat.

Silti kaikkein vaikeimpaankin kärsimykseen ja ankarimpiinkin ajallisiin tuomioihin kätkeytyy aina armon ja uuden alun mahdollisuus ja siunaus. Jumala toivoo, että ihminen edes silloin kääntyisi ja välttyisi ankarimmalta, iankaikkiselta rangaistukselta. Jumala tahtoo pelastaa – ei tuhota.

Siksi maailma on tälläkin hetkellä koronakriisin kourissa. Se on seuraus kollektiivisesta synnistä ja luopumuksesta, mutta samalla se on mahdollisuus löytää todellinen elämä Jumalan yhteydessä.

Jotta tämä olisi mahdollista, Jumala itse kulki kaikkein vaikeimman, ankarimman, tuskallisimman, suorastaan mittaamattoman kärsimystien. Näin paljon hän rakastaa sinua ja minua.

Tämä iankaikkinen evankeliumi on aina voimassa ja pätevä – riippumatta siitä, kuinka paljon ja minkälaisia kärsimyksiä me ikinä kohtaamme ja koemme. Mustimpien pilvien takana aina paistaa aurinko. Sen lämpö ja säteet tunkeutuvat vääjäämättä niiden läpi ja lopulta, oikeaan aikaan pilvet väistyvät ja iankaikkinen armon ja rakkauden aurinko paistaa täyttäen meidät lämmöllään ja kirkkaudellaan.

Kaiken ydin

Kärsimys on todellista, mutta se on aina väliaikaista. Kärsimyksen syvin tarkoitus on lähentää meitä Jumalaan. Kun hyväksymme tämän, olemme voittajan puolella ja Jumala voi kääntää kärsimyksen ihmisen parhaaksi. Mikäli taas lopullisesti hylkäämme Luojamme, me katkeroidumme ja menetämme elämän.

Jopa Aina Inkeri Ankeinen vapautui lopulta katkeruudestaan kohdattuaan elämänsä suuren rakkauden. Katkeruus väistyi ja hän alkoi elää. Sitä samaa elämää Jumala haluaa sinullekin – ei tosin maailman ihanteiden vaan todellisen rakkauden mukaan, Jumalan sanan ohjaamana.

Oman elämäsi kärsimyksesi keskellä turvaudu Jumalaan. Hän on kanssasi. Hän pitää sinusta huolen. Hän kantaa sinua. Hän vie sinut perille. Hän pyyhkii kaikki kyyneleesi. Hän antaa elämän, rakkauden ja iankaikkisen ilon.

 

RUKOUS

Pyhä, rakastava Jumala,
sinä annoit Poikasi uhriksi maailman synnin tähden.

Auta meitä muistamaan hänen kärsimystään
ja elämään hänen sovitustyönsä varassa.

Tule meille Vapahtajaksi ja Herraksi.
Tapahtukoon sinun tahtosi elämässämme.

Armahda meitä koronakriisin keskellä.
Kiitos, että meitä puhuttelet näin vakavalla tavalla rakkautesi tähden.
Anna syvä, koskettava herätys koko kansamme sydämiin.

Herätä meidät elämään tahtosi mukaan ja palvelemaan sinua ja toisiamme rakkaudessa.
Nosta pyhä Sanasi jälleen kunniaan kodeissa, kirkoissa ja koko yhteiskunnassa. 

Lohduta ja vahvista meitä, kun on sen aika.
Johdata meidät perille taivaan kotiin
– sinne, missä ei ole enää kärsimystä vaan ikuinen onni.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Aamen.