KÄRSIMYKSEN SUNNUNTAI  (5. paastonajan sunnuntai)

Tästä sunnuntaista alkaa hiljaisen viikon loppuun ulottuva ns. syvä paastonaika. Siksi päivää on sanottu kärsimyksen sunnuntaiksi. Jeesuksen aikalaiset eivät ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä, mutta ”kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät”, oli tuleva kivi, jolle Jumalan seurakunta rakentuu. Jeesus on uuden liiton välittäjä. Hän on kuollut kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.

.

EVANKELIUMI: Joh 11:47-53

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.”

Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?”

Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.

    Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.

.

SAARNA

Hämmästyttävä kirkollinen johto

Olemme hämmästyttävän asian äärellä. Jumala lähetti oman Poikansa, elävän Sanan kansansa keskelle. Osa kansasta kyllä kuuli Vapahtajaa, mutta osa ei. Varsinkin uskollinen johto, silloinen kirkolliskokous, päätti tappaa Jeesuksen – Herransa, Messiaansa, Jumalan Pojan.

Mistä se kertoo? Uskonnollinen johto palvelikin saatanaa, sielunvihollista. Se ajoi omia etujaan ja halusi säilyttää hyvät välit roomalaisen sortovallan kanssa taatakseen itselleen mukavat olot. Eivät he kansaa ajatelleet vaan itseään. Oma pimeys puetaan ulkonaisiin hurskaisiin korulauseisiin.

He, jotka hylkäsivät Herransa ja Sanan, kohtasivat lopulta tuomionsa. Ensin ajassa, kun roomalaiset tuhosivat temppelin ja ajoivat juutalaiset pois kotimaastaan lähes 2000 vuoden hajaannukseen. Kerran viimeisellä tuomiolla he tekevät tiliä tästä kaikesta.

Läpi kristikunnan historian pimeys on vallannut uskonnollisen johdon. Vainottu kirkko säilyi hengellisesti elävänä. Mutta kun Rooman keisari teki kristinuskosta 300-luvun lopulla ainoan sallitun uskonnon, tapahtui pimeyden vallankaappaus. Keisari teki itsestään Kristuksen sijaisen maan päälle, vääristi kristillisen uskon ja käytti uskonnollisuutta valtansa välineenä. Juuri tähän jatkumoon perustuu paavius ja katolisen kirkon toiminta.

Ei ihme, että kirkko vainosi herätykseen tulleita uskovia ja herätysliikkeitä. Sen johtajia poltettiin roviolla ja julistettiin kirkonkiroukseen. Tapahtui juuri niin kuin Jeesukselle. Inkvisitio kukoisti.

Nytkin elämme samankaltaista aikaa. Liberaaliteologian nousu 1800-luvulla turmeli kristillisen uskon. Se on vallannut monet länsimaiset kirkot. Kenties jopa kaksikolmasosaa työntekijöistä on Suomessakin tämän pimeyden lumoamia. Raamattu on laitettu tosiasiassa sivuun. Sen keskeiset termit ja Jumala on selitetty vastoin Jumalan omaa ilmoitusta, humanistisesti. Ihminen on nostettu kaiken keskiöön ja mitaksi – Jumalan sijaan.

Luopuminen Raamatusta on Kristuksen uudelleen ristiinnaulitsemista. Uskonnollinen johto jahtaa herätysliikkeitä, jotka pitäytyvät kirkon tunnustukseen, kirkkolakiin ja tietysti Raamattuun. Ehtoollisenjako-oikeutta käytetään sumeilematta liberaalin kirkkopolitiikan välineenä kieltämällä näitä jakamasta ehtoollista sitä janoaville uskoville. Näinkö Jeesus opetti? Luopunut jahtaa uskollisia. Mistä se kertoo?

Kirkollisissa piireissä on muodikasta kuulua vapaamuurareihin. Moni kirkon työntekijä on kuulunut niihin ja sen myötä heidän lähipiirinsä ovat samassa hengessä. Vapaamuurarius on syvimmiltään saatanan palvontaa. Sen jäljet ovat juuri sen mukaiset.

Vapaamuurarit kiertävät laillisen yhteiskunnan ja omassa pimeydessään sopivat taloudellisista, poliittisista ja kirkollisistakin toimista. He ovat uskollisia toisilleen kuolemaan saakka. Näin he ovat jäävejä toimimaan päätöksentekoelimissä, koska heillä on salainen uskollisuussuhde toisiinsa ja he tekevät päätöksiä oman etunsa eikä lain ja yleisen edun, saati sitten Raamatun mukaan.

Sielunvihollinen rakastaa valtaa. Se naamioi toimintansa laillisiin puitteisiin, mutta toimiikin valheen ja pimeyden keinoin. Se löytää valtamediasta sopivat yhteistyökumppanit.

Aito Kristuksen seurakunta ei alistu pimeydelle. Seurakunta on Jumalan seurakunta. Siksi meidän tulee kaikessa pitäytyä Jumalan sanaan ja pitää se pyhänä. Meillä on valtakirja vain Jumalan tahdon mukaiseen toimintaan. Ei mihinkään muuhun.

Seurakunta on paikallinen seurakunta. Se tarkoittaa, että seurakunta kuuluu paikallisille asukkaille. He valitsevat valtuutetut ja sen myötä kirkkovaltuustot ja kirkkoneuvostot vastaavat seurakunnan hoidosta. Tätä työtä varten palkataan työntekijöitä, joilla on virkavastuu. He ovat palvelijoita – kuten Jeesus opetti. On toimittava Jumalan sanan ja seurakunnan tahdon mukaan. Avaintekijänä on Raamattu, keskinäinen kunnioitus ja halu toimia yhdessä.

Aikamme kirkollinen henki nousee maallistumisesta, liberaaliteologiasta, vapaamuurariudesta ja pimeydestä. Siinä hengessä halutaan keskeinen valta omiin käsiin. Jopa kirkkolaista sen tärkein, ensimmäinen pykälä, ns. tunnustuspykälä haluttiin poistaa. Siinä määrätään, että kirkon uskon perustana on pyhä Raamattu, Jumalan sana, ja sen suvereenius kaiken yläpuolella. Samanlaisia hankkeita on tuhkatiheään. Ja jos ei päästä laillisesti päämäärään, toimitaan laittomasti.

Synkretismi on sekin luopumuksen ilmiö. Kun Raamattu, Jeesus ja Pyhä Henki ajetaan ulos, tilalle tuodaan itämaista uskonnollisuutta ja okkultismia väittäen, että tämähän on ihan kristillistä…

Israelin kansan rappion syynä oli juuri synkretismi. Muodollisesti, paperilla oltiin Herran kansa, mutta syvällä sydämessä palvottiin Baalia ja Astarteja ja tavoiteltiin mammonan ja nautintojen tuomaa onnea. Se johti Israelin kansan tilanteeseen, jossa vihollinen hyökkäsi, orjuutti ja tuhosi. Saman edessä olemme mekin.

Elo ihmisen huolineen ja murheineen…

Näiden vakavien asioiden keskellä lähestymme hiljaisen viikon, pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumia. Ne vievät syvälle kärsimykseen ja pimeyteen, ja niiden läpi kirkkauteen.

Aikamme kriisien keskellä koemme vaikeita asioita omassakin elämässä. Vuosien tavallisen arjen jälkeen elämään voi vyöryä mitä kipeimpiä, vaikeimpia kokemuksia, jotka tuovat kärsimyksen. Joskus ne tulevat äkkiarvaamatta, joskus ne kasvavat hiljalleen, niin että niiden voimaa ja syvyyttä ei edes huomaa. Elämästä katoaa mielekkyys ja elämä alkaa tuntua selittämättömän raskaalle.

Ahdistuksia ja kärsimyksiä ei saata ymmärtää, kun elää niiden keskellä. Välttämättä niillä ei ole tarkoitusta tai logiikkaa, mutta Jumala voi kääntää nekin meidän parhaaksemme.

Kärsimysten ahjoissa Jumala tekee meissä salattua, syvää työtään. Vain siellä voimme oppia Jumalasta, elämästä, ihmisyydestä, itsestämme ja rakkaudesta jotain sellaista, mitä emme oppisi helpon elämän keskellä tai kirjoista lukemalla.

Elämän syvin tarkoitus on tuntea Luojamme. Kun kaksi ihmistä kohtaa ja rakastuu, siitä alkaa vuosien mittainen syvällinen tutustuminen. Rakkauden askeleet kulkevat ihastumisen pilvessä, jossa kaikki tuntuu täydelliseltä. Mutta rakkaus menee paljon syvemmälle. Se lujittuu ja vahvistuu, kun rakastavaiset kohtaavat elämän arjen, vaikeuksia ja ristiriitojakin.

Vaikeuksista selvitään yhdessä sopien ja anteeksiantaen. Tämän myötä meistä paljastuu uusia, kätkettyjä puolia. Toisinaan ne vaativat hiomista ja työstämistä. Se on Luojamme erikoisalaa.

Sama pätee suhteessa Jumalaamme. Uskovan ensi askeleet voivat olla täynnä uutta iloa ja riemua. Maailma avautuu valoisana, ihmeellisenä Luojan luomistyönä. Uskovan elämä tuntuu sadan metrin pikajuoksulta, jossa laitetaan kaikki likoon ja maali häämöttää muutaman askeleen päässä.

Vähitellen paljastuu, että kyseessä onkin elämänmittainen maratonmatka, johon mahtuu paljon kaikenlaista – helppoja osuuksia, väsymistä ja hiipumista, halu keskeyttää, toivottomuutta, jälleen virvoittavia keitaita, ja matkan jatkumista, ei enää niin paljon itseemme vaan Kutsujaan luottaen.

Kärsimys kuuluu meidänkin elämäämme. Sen keskellä kysymme, mistä elämässä on kysymys ja kuka Jumala oikeasti on. Tämän vastauksen Jumalan piirtää sydämiimme hänen koulussaan – ei teoreettisena pääntietona vaan syvänä sydämen viisautena.

… se on väliaikaista vain

Pahimman kärsimyksen keskellä ihminen kysyy, välittääkö Jumala? Kuinka kauan vielä?

Vastaus kiteytyy ja kätkeytyy Kristukseen. Taivaallinen Isä lähetti Poikansa meille Vapahtajaksi. Jeesus on ainoa tie elämään, valoon, rakkauteen ja Isän luokse kotiin.

Jeesus tuli, jotta

• me näkisimme, kuulisimme ja ymmärtäisimme hänessä Jumalan rakkauden ja pyhyyden
• saisimme syvän, läheisen ja turvallisen yhteyden Luojaamme, taivaalliseen Isään
• saisimme kaiken anteeksi ja saisimme aloittaa elämän puhtaalta pöydältä, joka päivä
• saisimme rinnallemme Vapahtajan, joka kulkee kanssamme meitä siunaten, varjellen, kasvattaen, rohkaisten, lohduttaen ja palvelutyössä käyttäen
• pääsisimme perille kotiin

Jumala ei lahjoita vain ajallista elämää vaan iankaikkisen, täydellisen elämän. Kaikki on lahjaa, mutta Jumalalle se on maksanut paljon. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti meidän rikkomuksemme.

Kun Pojan kädet ja jalat lävistettiin, lävistettiin Isän sydän. Tämän Jumala teki rakkaudesta käsin. Isä ei pakottanut Poikaa tehtävään vaan he yhdessä, täynnä rakkautta meitä ja toisiaan kohtaan, kärsivät ristinkuoleman, jotta me saisimme armon ja elämän.

Kristuksen kärsimys ja uhri kertoo synnin vakavuudesta. Ihminen ei ole vain vähän syntinen, vaan kokonaan, läpikotaisin syntinen. Se tarkoittaa epätervettä itsekkyyttä ja alttiutta pahaan, joka ottaa meissä eri tavoin muotoa eri aikoina ja eri tilanteissa.

Kun me kärsimme, Jumala ei ole toimeton sivusta katsoja. Hän astuu kärsimyksemme keskelle ja ottaa siitä kannettavaksi ratkaisevan, syvimmän, kauheimman osan – ristillä. Ajattele: kaiken Luoja kärsii sinun puolestasi ja tähtesi – rakkaudessaan, jotta me pääsisimme vapaaksi.

Jumala ratkaisee kärsimyksen juurisyyn sovittamalla syntimme ristillä. Kärsimyksen tunnelin päässä loistaa valo. Jumala määrittää kärsimykselle päätepisteen. Kärsimys, pimeys ja kuolema eivät saa viimeistä sanaa vaan Jumala, joka sanoo: Elä, rakasta ja iloitse – iankaikkisesti!

Meille jää osa kärsimyksestä kannettavaksi, määrämatkan ajaksi. Siinä emme ole yksin. Kristus kulkee kanssamme Pyhässä Hengessä. Hän tukee, vahvistaa, lohduttaa ja kantaa meitä. Emme sitä aina huomaa. Kenties tajuamme sen vasta vuosien päästä: meistä on sittenkin pidetty huolta.

Jumala välittää, hän on kanssamme pimeydessä ja valossa, kärsimyksessä ja ilossa.

Keskellä karua, vihamielistä maailmaa

Ihminen etsii onnea tästä maailmasta ja luulee sen löytävänsä. Hän unohtaa Jumalan. Mitä enemmän ihminen torjuu kristilliset arvot ja uskon, itse Jumalan, sitä syvemmin hän on pimeydessä ja sitä enemmän hän vihaa Luojaansa ja elämän pelisääntöjä.

Tämän vihan Jeesus joutui kokemaan. Kun Jeesus saadaan raivattua pois, sielunvihollinen saa jatkaa herrana hallitsemista. Hämmentävää oli se, että päätöksen Jeesuksen tappamisesta teki Israelin uskonnollinen johto. Eikö heidän tulisi rakastaa Messiastaan ja kumartaa häntä?

Mutta Jumala on käsittämättömän paljon suurempi. Hän voi käyttää pimeyden vihaa omiin tarkoitusperiin. Pimentynyt ylipappi lausui ymmärtämättään Jumalan salatun suunnitelman: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?”

Ylipapin ja pimeyden motiivi oli tappaa, mutta Jumalan motiivina oli pelastaa. Hänen ei tarvinnut tehdä muuta kuin antaa Jeesus heidän käsiinsä.

Samalla tapahtui käsittämätön rakkauden vallankumous ja voitto. Yksi mies, Vapahtaja kuoli meidän kaikkien puolesta, jotta saisimme elämän. Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.

Mitä tahansa tässä pimeyden maailmassa tapahtuu, sen keskellä Jumala tekee salattua rakkauden työtä. Sen, minkä ihminen särkee ja tuhoaa, sen Jumala halutessaan korjaa ja pelastaa. Se on kipeä särkymisen, mutta myös parantumisen prosessi, joka huipentuu ikuiseen elämään kirkkaudessa.

Särkyneiden ja kärsivien rinnalla

Vaikka olemme syntisiä ja synnin särkemiä, Jumala rakastaa meitä ja on myötätuntoinen. Hän on nähnyt kipumme, kyyneleemme ja kaipauksemme. Jumala armahtaa ja on laupias. Hän on Vapahtaja. Syntinen saa armon ja elämämme kirjassa käännetään uusia sivuja.

Synti pysyy syntinä, mutta ne on sovitettu ristillä. Siksi Jumala voi olla laupias ja luoda uutta elämää meidän kohdallamme. Tuomiovalta on Jumalan, mutta hänellä on myös armovalta.

Kristillisen seurakunnan tulee julistaa lakia, elämän oikeaa ja varoittaa väärästä. Synti on sanottava synniksi. Se ei ole tuomitsemista vaan rakkaudellista huolenpitoa. Lapsikin tarvitsee rajoja ja opastusta. Me kaikki olemme lapsia Jumalan edessä. Hän saa meitä ohjata, opastaa ja nuhdella. Me emme ole tuomareita. Jumala on.

Kun kärsimme, Jumala valmistaa meitä kulkemaan toisten kärsivien rinnalla. Sen, minkä olemme itse kokeneet, sen voimme jakaa toisten kanssa. Keskellä syvintä kärsimystä ja rikkinäisyyttä emme ole vielä valmiita. On odotettava vahvistumista ja parantumista – ei täydellisesti, mutta riittävästi.

Niinpä saamme lähestyä kärsiviä nöyrin, vilpittömin mielin. Pastori Juha Vähäsarja kirjoittaa ”Varjelet tieni” päivähartauskirjassa seuraavasti (s. 97-98):

Kärsivän kristityn lähellä riisutaan kengät, sillä maa, jolla liikutaan, on pyhä; se on Herran tekojen maailma. Siunausten maailma. Silloin kuunnellaan enemmän kuin puhutaan. Uskotaan enemmän kuin nähdään. Toivotaan väkevästi, vaikka pelätään. Odotetaan Herraa, vaikka hätäillään.

Kun Kristus sanoi tuskansa keskeltä: ”Se on täytetty”, se tarkoitti, että kärsimyksen maljalle on asetettu rajat ja murheitten päivät tulevat täyttymään. – Odota siis, vielä saat iloita. Pian kaikki tulee olemaan hyvin.

Näihin kokemuksiin ja tehtäviin meitä jokaista kutsutaan. Kaiken keskellä saamme käydä kohti Kristuksen ja oman elämämme hiljaista viikkoa, pitkäperjantaita ja pääsiäistä vakain askelein.

Saamme julistaa elämän ja rakkauden voittoa
pimeyden ja kärsimyksen keskelle!

.

RUKOUS

Pyhä, rakastava Jumala,
sinä annoit Poikasi uhriksi maailman synnin tähden.

Auta meitä muistamaan hänen kärsimystään
ja elämään hänen sovitustyönsä varassa.

Tule meille Vapahtajaksi ja Herraksi.
Tapahtukoon sinun tahtosi elämässämme.

Armahda meitä koronakriisin keskellä.
Kiitos, että meitä puhuttelet näin vakavalla tavalla rakkautesi tähden.
Anna syvä, koskettava herätys koko kansamme sydämiin.

Herätä meidät elämään tahtosi mukaan ja palvelemaan sinua ja toisiamme rakkaudessa.
Nosta pyhä Sanasi jälleen kunniaan kodeissa, kirkoissa ja koko yhteiskunnassa. 

Lohduta ja vahvista meitä, kun on sen aika.
Johdata meidät perille taivaan kotiin
– sinne, missä ei ole enää kärsimystä vaan ikuinen onni.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Aamen.