APOSTOLIEN TEOT PÄHKINÄNKUORESSA, osa II

 

Edellisessä opetuksessa perehdyimme Apostolien tekojen taustaan, tarkoitukseen, rakenteeseen ja keskeisiin teemoihin. Lisäksi kävimme läpi kirjan ensimmäisiä tapahtumia (1-7 luvut). Tässä opetuksessa jatkamme Apostolien tekojen tiivistä läpikäymistä lukujen mukaisessa järjestyksessä (8-28 luvut).

 

(IV APOSTOLIEN TEKOJEN OPETUKSIA JA KOKEMUKSIA jatkuu)

 

Saul – seurakunnan vainoaja (8:1-3)

Kirjanoppinut, äärimmäinen fariseus nimeltä Saul tavoitteli täydellisyyttä ilman Jumalan armoa ja rakkautta. Sen myötä hän ajautui syvään ihmisvihaan – itseään ja toisia kohtaan. Viha tarvitsi sopivan kohteen ja kristityt olivat tähän tarkoitukseen paras valinta, sillä hehän julistivat ihmisen kelpaamattomuutta mutta samalla Jumalan täydellistä armoa ja rakkautta Kristuksessa. Saul oli äärimmäisyyksien ihminen: hän oli äärimmäinen perinnäissääntöjen puolustaja ja kiivailija – myöhemmin hänestä tuli ehdoton apostoli. Tätä hän oli Jumalan armon ja rakkauden täyttämänä.

Viha ja ihmisten tappaminen on yhä tänään ihmiskeskeisen uskonnollisuuden tunnusmerkkejä ja vallankäytön välineitä. Sen sijaan Kristus kielsi miekkalähetyksen ja antoi ihmisille vapauden valita. Evankeliumin työtä ei koskaan tehdä väkivalloin. Ristiretkien pakkokäännytykset eivät olleet Jumalasta. Jumala kyllä pitää oikeutta ja vanhurskautta maan päällä yllä tarvittaessa myös voimakeinoin, mutta se ei ole seurakunnan tehtävä vaan esivallan.

 

Samarialaiset ottavat vastaan evankeliumin > uusi murrosvaihe (8:4-40)

Kun Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen, se ei tarkoittanut, että Hän olisi sulkenut muut kansat pois pelastuksen piiristä. Päinvastoin. Israelin kansan tuli olla pappiskansa, joka opettaisi muita kansoja Jumalan tuntemiseen. Tämän tehtävän Israel hylkäsi. Sen sijaan se omaksui käsityksen, että vain juutalaiset pelastuvat ja muut ovat ulkopuolisia.

Myös Jeesuksen opetuslapset kantoivat tätä isiensä perinnäiskäsitystä sydämessään. Messias olisi vain juutalaisille. Vain juutalaisille rakennettaisiin loistokas valtakunta. Herra, tälläkö ajalla sinä rakennat valtakuntasi Israelille? Aikansa lapsina opetuslasten oli vaikea hyväksyä, että pelastus kuului tasapuolisesti kaikille ja että kaikki saisivat oikeuden Jumalan lapseuteen, Pyhän Hengen lahjaan ja siunauksiin.

Koska Israel käpertyi itseensä, Jumala asetti kristillisen seurakunnan pappiskansakseen. Opetuslapset saivat lähetyskäskyn – käskyn mennä kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia kaikille luoduille. Pelastus kuuluu jokaiselle, alkaen Jerusalemista aina maan ääriin saakka!

Samarialaiset olivat sekakansaa. Heidät oli tuotu siirtolaisina muualta, mutta osittain he tunsivat ja noudattivat juutalaisuutta. He hyväksyivät Mooseksen lain, mutta eivät muita Kirjoituksia. Heillä oli juutalaisia ja pakanallisia tapoja. Siksi tosi juutalainen halveksi heitä eikä edes kulkenut heidän alueellaan, ettei hän ”saastuisi”. Mutta nyt evankeliumi tuli samarialaisille, jotka runsain joukoin ottivat sen vastaan. Jeesuskin kohtasi samarialaisen naisen kaivolla ja opetti kyläläisiä.

Jumalalle koko maailman evankeliointi oli selvä asia, mutta opetuslapset tarvitsivat aikaa ja todisteita kypsyäkseen itsekeskeisyydestä avaraan rakkauteen.

 

Saulista apostoli Paavali / kääntymys Damaskon tiellä, v. 36 jKr. (9:1-30)

Saulin kääntymys antaa meille paljon toivoa ja rohkeutta niiden kohdalle, jotka kaikkein eniten vastustavat, vihaavat ja vainoavat kristillisyyttä. Aito kääntymys on aina Jumalan teko – hän antaa synnintunnon, armon ja uskon, jopa vainoajalle. – – – Saulille ylösnousseen, kirkastuneen Jeesuksen kohtaaminen oli äärimmäinen kriisi. Kaikki se, mihin hän oli omavoimaisesti uskonut ja pyrkinyt, oli väärää ja itsepetosta, kapinaa Jumalaa vastaan. Saul koki äärimmäisen shokin; hän oli kolme päivää sokeana, syömättä ja juomatta.

Kuitenkin Jumalan armo on niin mittaamatonta, että se kattaa jopa murhaajan ja vainoajan synnit. Tässä armosylissä Saul saattoi kohdata totuuden omasta itsestään ja Jumalasta. Tässä armosylissä Saul sai uuden identiteetin ja tehtävän. Kuningas Saulin nimenkantajasta tuli Paavali (pikkuinen), pakanoiden apostoli.

Saulin omavoimainen elämä johti täydelliseen epäonnistumiseen. Jumalan armosta hän ymmärsi kelvottomuutensa. Häntä painoi syvästi se vaino, mitä hän harjoitti Jumalan kansaa ja Kristusta vastaan. Mutta juuri sellaisena hän oli sopiva yhteen suurimpaan tehtävään, jonka Jumala on ihmiselle antanut. Vain ihminen, joka ymmärtää kelvottomuutensa, saattaa turvautua Jumalaan. Vain näin Jumalan armo ja voima voivat tulla suureksi – ei Paavalin vaan Kristuksen kunniaksi.

Kaikkiaan Paavalin kasvuprosessi apostoliksi kesti runsaat kymmenen vuotta. Vasta silloin hän lähti ensimmäiselle lähetysmatkalleen.

 

Pietari ja roomalainen Kornelius > murros syvenee (10:1 – 11:18)

Kun evankeliumi saavutti puolijuutalaiset samarialaiset, seurakunnan suuri johtaja Pietari sai omakohtaisesti kokea ja nähdä, kuinka Jumala antoi armonsa myös pakanoille. Tämän kokemuksen kautta Pietari arvovallallaan vakuutti myös toiset – ei täysin, mutta kuitenkin.

Tämän myötä seurakunta valmistautui koko maailman evankeliointiin. Juutalaisuuden kapea-alaisuus sai kirvota ja rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan sai hiljalleen tulla tilalle.

 

Jerusalemin seurakunnan johtajan Jaakobin (Jeesuksen veljen) surmaaminen (12 luku)

Vainot nousivat aalloittain ja tällä kertaa sitä harjoitti kuningas Agrippa I, joka oli Herodes Suuren pojanpoika. Hän oli vallassa vuosina 41-44 jKr. roomalaisten vasallikuninkaana. Hänen poikansa oli Agrippa II, jonka edessä Paavali piti puolustuspuheen (Apt 26 luku).

Agrippa I kannatti farisealaisuutta, vaikka olikin kasvanut ja elänyt pitkään Roomassa. Saadakseen juutalaisten suosion hän tappoi Jaakobin ja vangitsi Pietarin. Agrippa alkoi myöhemmin vaatia itselleen jumalallista kunnioitusta, mihin Jumala vastasi antamalla hänen kuolla matoihin, jotka olivat ja ovat nykyäänkin hyvin yleisiä epäpuhtaissa olosuhteissa (12:20-25).

Näistä vainoista huolimatta ”Jumalan Sana menestyi ja levisi” (12:24).

 

Paavalin ensimmäinen lähetysmatka, v. 46-48 jKr. (13-14 luvut)

Paavali teki ainakin kolme pitkää lähetysmatkaa. Tuon ajan olosuhteissa ne olivat todella vaativia, rasittavia ja vaarallisia. Niitä Paavali kuvaa kirjeissään mm. seuraavasti:

Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut ”yhtä vaille neljäkymmentä” ruoskaniskua, kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua on kivitetty, kolme kertaa olen joutunut haaksirikkoon, olen ajelehtinut meressä vuorokauden. Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa. Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista. Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani. (2 Kor 11:23-30)

 

Apostolien teot antaa monia tärkeitä ohjeita lähetystyötä varten:

• Pyhä Henki ja seurakunta yhdessä lähettää työntekijät
• paasto ja rukous ja kätten päälle panon kautta siunaaminen kuuluvat asiaan
• tehtävä toteutetaan tiimissä tai vähintäänkin pareittain
• Pyhän Hengen johdatuksessa kulkeminen
• keskittyminen asutuskeskuksiin ja suurimpiin kaupunkeihin
• selkeä, herättävä julistus
• aloittaminen tutuista (tässä: juutalaisista, joilla oli alustava käsitys Jumalasta ja hänen tahdostaan)
• kuulijoiden taustan ja ymmärryksen huomioiminen (esim. pakanoille ei julisteta Israelin historiaa vaan lain ydinkohtia synnintunnon herättämiseksi ja yksinkertaista evankeliumia)
• uskoon tulleitten opettaminen ja kasvusta huolehtiminen
• seurakunnan perustaminen paikkakunnalle, usein ns. kotiseurakunta
• seurakunnista ja uskovista huolehtiminen mm. kirjeiden välityksellä ja käymällä uudelleen, jos mahdollista

Ensimmäisellä lähetysmatkalla mukana olivat Barnabas ja Johannes Markus. Matka keskittyi Vähä-Aasian etelä- ja itäosiin.

 

Jerusalemin kokous, v. 49 jKr. (15 luku)

Maailmanlaaja lähetys oli vaikea asia perijuutalaisille nieltäväksi. Nyt oli kulunut lähes 20 vuotta Pyhän Hengen vuodatuksesta. Pietari oli vakuuttanut Jumalan rakkaudesta pakanoitakin kohtaan. Paavali oli tehnyt ensimmäisen lähetysmatkansa, jonka tiimoilta Jerusalemiin oli kantautunut juoruja ns. judaisteilta (lakia korostavilta juutalaisilta), että Paavali halventaa Jumalan lakia.

Maailmanlaaja lähetystyö oli periaatteessa hyväksytty, mutta sen tarkempi sisältö oli vielä avoin. Suuri kysymys oli siitä, pitikö pakanoiden tulla käytännössä ensin juutalaisiksi, jotta heistä voisi tulla myös kristittyjä. Pitikö heidän opetella juutalaiset lait ja tavat?

Keskustelu oli kiivasta, mutta lopulta Pyhä Henki johdatti Jerusalemin seurakunnan johdon yksimielisyyteen. Pakanoista ei tehdä juutalaisia eikä heidän tarvitse noudattaa nimenomaan juutalaisuuteen kuuluvia tapoja ja perinteitä. Sen sijaan heidän tuli noudattaa Jumalan antamia moraalilakeja evankeliumin, armon varassa. Uuden testamentin kirjeet eivät kumoa Vanhan testamentin moraalilakia kuten 10 käskyä vaan vahvistaa ne. Paavali ei ollut Jumalan lakia vastaan.

Sen sijaan Paavali ymmärsi, että vanhan liiton aikaiset rituaali- ja ulkonaiset puhtaussäädökset olivat esikuvaa Kristuksesta. Kun täyttymys oli koittanut, ei enää tarvinnut elää esikuvallisissa varjoissa. Siksi meitä pakanakristittyjä ei ympärileikata kuten juutalaiskristityille yhä tehdään. Kaste korvasi ympärileikkauksen pakanakansojen kohdalla. Juutalaiset kristityt sen sijaan sekä ympärileikattiin että kastettiin. Nykyään heitä kutsutaan ”messiaanisiksi juutalaisiksi”.

Pakanoiden tuli elää evankeliumin varassa ja noudattaa Jumalan laista nousevia moraaliohjeita. Vääristyneessä juutalaisuudessa laki yhä ymmärrettiin ainoana pelastustienä, vaikka lain yksi tehtävä oli osoittaa, että ihmisen tie Jumalan luo ei voi kulkea lain kautta, koska jokainen ihminen rikkoo lain. Laki oli hyvä, mutta ei pelastaja, koska jokainen on syntinen. Sen sijaan Kristus on pelastaja ja hän täyttää lain puolestamme ja sen myötä jatkuvasti täyttää lakia meissä.

Seurakunnissa, joissa oli sekä juutalais- että pakanataustaisia, tuli kunnioittaa molempia. Siksi niissä kiellettiin veren, vertatihkuvan lihan ja epäjumalille uhratun lihan syöminen. Sinänsä rukous ja kiitos kyllä pyhittivät ruuan, mutta kyseessä oli niin syvä juutalainen käsitys, että pakanoita kehotettiin kunnioittamaan tätä säädöstä keskinäisen rakkauden ja yhteyden nimissä. Sen sijaan kreikkalaiselle Korinttin seurakunnalle Paavali antoi toisenlaisia ohjeita: epäjumalille uhrattua lihaa ei tarvinnut pelätä, koska oli hyvin vaikeaa tai mahdotonta saada torilta muunlaista lihaa. Jumalan siunaus pyhitti tällaisenkin ruuan.

 

Paavalin toinen lähetysmatka, v. 49-52 jKr. (15:39 – 18:22)

Tälle matkalle Paavali lähti Silaksen kanssa. He kulkivat Vähä-Aasian läpi ja saapuivat ensimmäistä kertaa Euroopan puolelle Makedoniaan ja Kreikkaan. Tuolloin lääkäri Luukaskin liittyi mukaan.

Evankeliumi oli tullut jo aikaisemmin Eurooppaan, mm. Roomaan pyhiinvaeltajien ja siirtolaisten myötä. Helluntaina Jerusalemissa oli Roomasta tulleita juutalaisia. Heidän mukanaan evankeliumi tuli Roomaan, jonne syntyi kristillinen seurakunta. Tämän seurakunnan Paavali halusi tavata ja kirjoitti sille tärkeän opillisen kirjeen eli ”Roomalaiskirjeen”. Lopulta Paavali saapui sinne vankina, koska oli Rooman kansalaisuutensa nojalla vedonnut keisariin.

Toisella lähetysmatkallaan Paavali kirjoitti seurakuntakirjeet Tessalonikiaan ja juuri Roomaan. Tuolloin hän oli Korinttissa, jossa viipyi 1,5 vuoden ajan. Ateenassa Paavali piti kuuluisan puheensa Areiopagilla, jossa ”vapaat miehet” keskustelivat kaikesta maan ja taivaan välillä. Tälläkin matkalla Paavali koki paljon vainoa, mutta selvisi niistä kaikista hengissä. Silti häneen jäi monia pysyviä arpia, Kristuksen haavoja. Paavalin arvet olivat todellisia kun taas toisinaan seurakuntien keskellä liikkuu ihmisiä, jotka kertovat olleensa vainottuja ja vakavasti kidutettuja mutta sitten Kristuksen parantamia niin, ettei heidän kehossaan ole enää mitään jälkiä…

 

Paavalin kolmas lähetysmatka, v. 53-57 jKr. (18:23 – 21:16)

Paavali oli lähetysnäyn valtaama niin, että varsin pian hän lähti kolmannelle matkalle, joka noudatteli pääosin toisen matkan reittiä. Paavalin matkakumppaneina olivat Timoteus ja Erastus, sekä loppumatkasta Luukas. Rooman keisariksi oli juuri noussut keisari Nero, Claudiuksen tilalle.

Tällä matkallaan Paavali keskittyi suurkaupunki Efesoon, jossa hän viipyi 3 vuotta. Sieltä hän kirjoitti Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen. Toisen kirjeen ja Galatalaiskirjeen hän kirjoitti Makedoniasta. Efesoon Paavali perusti ”raamattukoulun” (Tyrannoksen koulun). Sieltä evankeliumi levisi monille alueille Paavalin opettamien uskovien välityksellä. Näin työ moninkertaistui. Paavali toimi ytimessä ja moninkertaisti työnsä.

Efesossa oli suuri ja kuuluisa Artemiin temppeli, joka oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Se toi runsaita tuloja kaupungin käsityöläisille. Paavalin julistus ja epäjumalien torjunta muodostui heille taloudelliseksi uhaksi, mikä sai heidät nostattamaan kansanliikkeen Paavalia vastaan.

 

Matkatessaan kohti Jerusalemia Paavali kohtasi Efeson seurakunnan vanhimmat, joille hän piti koskettavan jäähyväispuheen:

”Te tiedätte, millä tavoin minä kaiken aikaa, siitä päivästä alkaen jona tänne Aasiaan tulin, olen
toiminut teidän keskuudessanne. Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa, joita juutalaiset juonillaan ovat minulle aiheuttaneet. En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne. Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen.

”Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.

”Nyt tiedän, että te ette enää näe minua, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa olen elänyt ja julistanut Jumalan valtakuntaa. Siksi minä tänä päivänä vakuutan teille, että jos joku teistä joutuu kadotukseen, syy ei ole minun: minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu.

”Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.

Olkaa siis valveilla ja muistakaa, että minä kolmen vuoden ajan olen lakkaamatta, yötä päivää kyynelsilmin opastanut itse kutakin teistä.

”Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa. Hopeaa tai kultaa tai vaatteita en ole keneltäkään halunnut. Te tiedätte itse, että minä näillä käsilläni olen hankkinut itselleni ja tovereilleni sen, mitä olemme tarvinneet. Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: ’Autuaampi on antaa kuin ottaa.'”

Näin puhuttuaan Paavali polvistui ja rukoili yhdessä toisten kanssa. Kaikki itkivät ja syleilivät ja suutelivat häntä. Kaikkein suurinta tuskaa he tunsivat siitä, etteivät he, niin kuin Paavali oli sanonut, enää näkisi häntä. He saattoivat sitten hänet laivaan. (20:17-38)

Palatessaan Jerusalemiin Paavali tiesi, että edessä olisi vankeus ja kuolema. Pyhä Henki kertoi tämän hänelle ja muillekin. Monet varoittivat häntä tulevasta. Emme tiedä, antoiko Jumala Paavalille mahdollisuuden valita vai oliko se ennakkotieto, että juuri näin pitikin tapahtua. Tulevan kärsimyksen syynä ei ole Paavalin väärä toiminta vaan sielunvihollisen vaino ja Jumalan sallimus – juuri samoin kuin Jeesuksen ristinkuoleman kohdalla.

 

Paavalin vangitseminen Jerusalemissa, v. 57 jKr. (21:15 – 23:22)

Saavuttuaan Jerusalemiin hän kohtasi monia hänen vihaajiaan. Paavali yritti lepyttää heitä noudattamalla juutalaisia perinnäissääntöjä. Kompromissi ei tehonnut vaan hänet haluttiin tappaa. Kuitenkin roomalaiset sotilaat ottivat hänet vangiksi ja suojiinsa. Koska Paavali oli Rooman kansalainen, häntä ei saanut kohdella laittomasti. Rooman kansalaisuuden Paavali oli saanut perintönä isänsä mittavan kaupallisen toiminnan myötä. Rooman kansalaisella oli oikeus tasapuoliseen oikeudenkäyntiin. Häntä ei saanut ristiinnaulita mutta mestaus miekalla oli kansalaisen arvolle sopiva tapa.

 

Paavali Kesareassa maaherra Feeliksin ja kuningas Agrippa II:n edessä (23:23 – 26:32)

Evankeliumi ei useinkaan kulje kultavankkureissa vaan ryysyissä, kahleissa ja häpeässä. Niinpä Paavali sai vankina julistaa evankeliumia ja antaa omakohtaisen todistuksen elämästään ja kääntymiskokemuksestaan. Evankeliumi kuuluu kaikille – ylhäisille ja alhaisille. Jumala rakastaa jokaista ja haluaa, että jokainen ihminen pelastuisi. Jumala haluaa ja tekee kääntymisen mahdolliseksi, mutta jättää valinnan ihmiselle. Siksi Paavali todisti myös aikansa rikkaille ja mahtaville. Heidän oli kuitenkin vaikeampi kääntyä, koska omaisuus ja valta oli heidän turvansa.

 

Paavalin myrskyisä matka Roomaan (27:1 – 28:15)

Paavali oli aikaisemmin saattanut ajatella, että hän saapuu vapaana ja menestyneenä evankeliumin julistajana ja apostolina Roomaan. Nyt hän oli vanki, joka vieläpä oli vähällä hukkua Välimeren aaltoihin kovassa myrskyssä. Oliko myrsky Jumalan vai vihollisen lähettämä, sitä emme tiedä. Kenties se oli vain normaali luonnontapahtuma, jonka Jumala käänsi haaksirikkoisten iankaikkiseksi parhaaksi. Paavali pelastui ja hänen rohkaisevan esimerkin kautta moni muukin. Tämä merimatkakuvaus lienee tarkin tuolta ajalta peräisin oleva kuvaus merenkulusta ja sen vaaroista. Luukas oli tällä matkalla mukana.

 

Paavali Roomassa (28:16-31)

Rooman valtakunta oli tuon ajan maailman supervalta ja Rooman kaupunki oli sen keskus. Roomassa oli entuudestaan monia juutalaisia ja kristillinen seurakunta. Tosin keisari Claudius oli vuonna 49 jKr. karkottanut juutalaiset pois Roomasta erään ”Krestuksen” aiheuttaman kiistelyn ja levottomuuden tähden. Tämä viitannee Kristukseen ja evankeliumin tuomaan skismaan juutalaisten ja kääntyneiden juutalaiskristittyjen välillä. Sittemmin juutalaiset jälleen palasivat Roomaan. Keisarina oli Nero vuosina 54-68 jKr. Nero oli suhteellisen rauhallinen vielä 50-luvulla; vasta 60-luvulla hänen mielipuolisuutensa puhkesi niin, että hän poltti merkittävän osan Rooman kaupungista ja syytti siitä kristittyjä.

Roomassa Paavali oli tutkintavankeudessa – ei vankiluolassa vaan tavallisessa vuokra-asunnossa vartijan kera. Tässä asunnossa Paavali kohtasi monia juutalaisia ja ei-juutalaisia kertoen heille evankeliumin ja opettaen Jumalan Sanaa.

Rooman vankeusaikana Paavali kirjoittaa monia kirjeitä seurakunnille ja yksityisille henkilöille:

• Kirjeet efesolaisille, filippiläisille ja kolossalaisille
• Kirjeet Filemonille, Timoteukselle ja Titukselle

Paavalille vankeus ei ollut ongelma vaan mahdollisuus toteuttaa Jumalan tahtoa. Oletko sinä ”vangittuna” elämäsi vaikeisiinkin olosuhteisiin? Jos se on Jumalan tahto, olet tärkeällä tavalla toteuttamassa Jumalan tahtoa. Kun ihminen saa toteuttaa elämässään Jumalan tahtoa, silloin hän on parhaalla paikalla. Silloin elämä voi olla hyvin merkityksellistä.

Paavali oli ulkonaisesti vanki, mutta sisäisesti vapaa. Moni ihminen on ulkonaisesti vapaa, mutta sisäisesti synnin, kuoleman, perkeleenkin ja tyhjyyden vanki. Vangitulle juuri evankeliumi on tie todelliseen vapauteen, ensin sisäisesti, sitten myös ulkonaisesti, ikuisesti ja täydellisesti.

 

Paavalin myöhemmät vaiheet ja kuolema

On epävarmaa, pääsikö Paavali vielä vapaaksi 2-4 vuoden ajaksi. Kävikö hän tuona aikana Espanjassa, mistä hän haaveili? Jos kävi, hänet vangittiin uudelleen Roomassa.

Keisari Nero mestautti Paavalin miekalla (Rooman kansalaiselle suodun helpotuksen mukaisesti) Roomassa kenties vuosien 63-64 välisenä aikana tai sitten viimeistään vuonna 68 jKr. Kuolemansa hetkellä Paavalista tuli täydellisen vapaa. Hän oli juoksunsa juossut, uskon säilyttänyt – kuten Paavali itse asian ilmaisi (2 Tim 4:6-8).

Uskon säilyttäminen on meidänkin päämäärämme. Usko merkitsee luottamusta Jumalaan ja hänen varaansa heittäytymistä Kristuksessa Jeesuksessa. Uskossa emme nojaa itseemme vaan yksin Jumalaan. Kuoleman edessä ihmiseltä riisutaan viimeinenkin ripaus omavoimaisuutta. Silloin kaikki ovat voimat kirpoavat. Jäljelle jää vain Jumalan ihmeellinen armo ja rakkaus. Meitä kannattelevat iankaikkiset käsivarret!

 

V APOSTOLIEN TEKOJEN PÄÄTÖS

 

Apostolien teot loppuvat yllättävästi, ikään kuin kesken (28:28-31):

Tietäkää siis: Jumala on lähettänyt pelastussanomansa pakanakansoille, ja ne myös kuulevat sitä! Täydet kaksi vuotta Paavali sitten asui omassa vuokra-asunnossaan ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen. Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on, avoimesti ja kenenkään estämättä.

Apostolien teot jatkuivat Paavalin kohdalla hänen mestaamiseen ja apostoli Pietarin kohdalla vuoteen 68 saakka, jolloin hänet ristiinnaulittiin Roomassa. Ne jatkuivat apostoli Johanneksen kohdalla 90-luvulle saakka Patmos-saarelle, jossa hän sai Ilmestyskirjan sanoman.

Koska lopulta kyse ei ole vain apostolien teoista vaan itse Herran Jeesuksen Kristuksen teoista, joita hän tekee Pyhän Hengen kautta seurakunnan välityksellä, nämä teot jatkuvat yhä tänäänkin. Jokainen meistä kirjoittaa tähän kirjaan oman jatko-osansa siltä osin kuin saamme elää Kristuksen todistajina Pyhän Hengen voimassa. Apostolien tekojen ydinsanoma koskettaa meitäkin: Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”

Vaikka me emme lähtisi liikkeelle Jerusalemista, voimme silti soveltaa Jeesuksen lupausta ja ohjetta. Lähdemme liikkeelle siitä, mikä on meille tuttua ja läheisintä. Sitten laajennamme toimintapiiriämme yhä kauemmas vaikkapa seuraavaan tapaan:

• Jerusalem on kotisi ja perheesi
• Juudea on lähisukusi ja parhaimmat ystäväsi
• Samaria on puolitutut ihmiset
• maan ääriin saakka kattaa kaikki ihmiset, joita kohtaat elämäsi matkan varrella

Ja kun meidän ajallinen matkamme ja tehtävämme päättyy, saamme siirtää evankeliumin viestikapulan seuraaville.