Pekka Mäkipää, Kylväjän lähetysjohtaja
Saarna Halikossa 24.1.2016

 

”Ansaitsematon armo”  (3. Su ennen paastonaikaa)

Matt. 20: 1-16

Jeesus sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”

 

Hyvä seurakunta,

Jeesuksen vertaukset ovat taideteoksia. Ne ovat myös tapoja riisua vastustajat aseista. Useimmiten hän käytti niitä selittäessään, millainen on Jumalan valtakunta, millainen Jumala on ja mitä hän odottaa ihmiseltä.

Vertauksilla on vissi tarkoitus ja kärki. Ne pyrkivät vaikuttamaan kuulijan käyttäytymiseen. Mutta Jeesus tekee sen kertomalla Jumalasta. Hän selittää ja avaa maailmaa ja ihmisyyttä Jumalan sisäisestä elämästä, taivaan valtakunnasta ja siitä uudesta todellisuudesta käsin, jota rakentamaan Isä lähetti hänet maan päälle.

Voisimme kuvitella, että tätäkin vertausta edelsi Isän ja Pojan keskustelu. Poika kysyy Isältään: Isä, miten minä voisin kertoa näille rakkaille, tolloille opetuslapsilleni sinusta, hyvyydestäsi ja rakkaudestasi, millainen olet? Äsken he juuri yrittivät pitää lapsia loitolla valtakunnastasi ja moittivat tuojia, tuo tapaamani nuori mies ei kyennyt päättämään rikkauksiensa ja valtakuntasi välillä ja kääntyi pois. Kuulit, miten Pietarin johdolla he kyselivät palkkaansa, ovat mielestään luopuneet kaikesta, seuranneet minua. Isä, näet kuinka he mittaavat saavutuksiaan, vertailevat toisiaan ja asettelevat itseään paremmuusjärjestykseen ja luulevat uhrautumisella ja kieltäytymisillään saavansa suosiosi. Taas kysyivät, mikä heidän palkkansa on.

Ja Isä sanoo Pojalle. ”Kerro heille vertaus isännästä, joka palkkaa työmiehiä viinitarhaansa, ja kysy sitten, katsovatko he karsaasti sitä, että minä olen hyvä. Ja Jeesus kertoo.

Tätä kertomusta eivät Lauri Lyly tai Jyri Häkämies käytä taustoittamaan tupo-neuvotteluja, eikä se kelpaa yhteiskuntasopimuksen malliksi. Hankala on sovittaa kertomusta työnantajan ja työntekijän väliseen suhteeseen, vaikka kaikille annetaan se, mitä on sovittu. Lakia noudatetaan siinäkin, ettei päivätyöläisen palkkaa pidätetä yli yön. Näin oli Mooses säätänyt, jotta köyhät päivätyöläiset perheineen eivät jäisi yöksi nälkäisiksi (2 Moos.19:13).  Toteutuu enemmän kuin se, mikä on sovittu- jotkut saavat reilusti enemmän, enemmän kuin olisivat ansainneet.

Ongelma ei näytä olevan viimeksi tulleiden, vähän aikaa työskennelleiden palkan määrä. Sitä eivät päivän helteen kantaneet protestoi.  Sen sijaan he odottavat itse saavansa enemmän kuin on sovittu. Kun näin ei tapahdu, ”he nostivat metelin” eli paheksuivat työnantajan menettelyä. Tunnistamme tämän kateudesta nousevan nurinan samanlaiseksi kuin tuhlaajapojan vanhemmalla veljellä, kun ansioton hunsvotti, nuorempi veli, sai hänen mielestään kohtuuttoman hyvän vastaanoton ja osan isän kodissa.

Aamusta asti työtä tehneille viinitarhan isäntä voisi sanoa kuten tuhlaajapojan isä vanhemmalle veljelle: ”Rauhoitu! En aio ottaa sitä, minkä olen jo luvannut sinulle. Riisuisinko minä sinut, vaatettaakseni hänet? Otinko minä sormuksen sinun sormestasi ja panin hänen sormeensa? Vedinkö kengät jalastasi ja panin ne hänen jalkaansa? Enkö minä antanut hänelle omastani niin kuin sinullekin!” (syyrialainen opettaja Musa bar Kepha)

”Katsotko karsaasti sitä, että minä olen hyvä?” Tässä on ansaitsematon armo -vertauksen kärki ja kysymys meillekin tänään.

Mitä Jeesus haluaa saada aikaan meissä vertauksen kuulijoissa kuvaamalla, millainen Jumala on ja kertomalla, mitä hän odottaa meiltä?

Martti Luther aloittaa Iso Katekismuksensa näin: Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala? Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo.

”On vain yksi, joka on hyvä”, opasti Jeesus pois kääntynyttä rikasta nuorukaista. Tämä ei kuitenkaan rohjennut jättää ”toista hyvää” eli omaisuuttaan ja seurata ”yhtä hyvää”.

Luottamusta viinitarhan omistajan hyvyyteen testattiin vertauksessa sillä, että myöhemmin päivällä kutsuttujen kanssa ei sovittu denaarista vaan omistaja lupasi ”maksan teille sen, mitä kuuluu”. Viimeisille ei sanottu sitäkään, vaan ainoastaan ”menkää tekin minun viinitarhaani”. Isäntä koetteli heidän luottamustaan häneen ja hänen oikeudenmukaisuuteensa – ja ilmiselvästi arvosti heidän tyytymistään osaansa. He eivät taistelleet oikeuksiensa puolesta. He saivat denaarinsa ensin. Viimeiset tulivat ensimmäiseksi.

”Ei ole mitään niin vaikeaa kuin vakuuttaa ihmisiä siitä, että Jumala todella hallitsee tätä maailmaa” väitti aikanaan uskonpuhdistaja Jean Calvin. Voisimme lisätä: ei mikään ole niin vaikeaa kuin vakuuttaa ihmisiä siitä, että Jumala todella on hyvä. Niinpä jotkut – muslimit ja jotkut kristityt teologit – päättelevät, että hänen täytyy olla myös pahan lähde. Hesarin pääkirjoitustoimittajalle viime vuonna kaikki se pahuus, joka maailmassa hallitsee, riitti todistamaan, että Jumalaa ei voi olla.

Se, että Jumala on hyvä, ei ole yhdellä sanomisella selvä. Ei ensimmäisten opetuslasten, eikä meidän kohdallamme. Kuitenkin vain usko ja luottamus häneen ovat se, jota Jumala meiltä odottaa. Ja kuinka vähän niitä löytyy silloin kun oikeasti tarvitaan! Ensimmäisen käskyn selityksessä sanotaan: ”Kaikissa kärsimyksissä ihmisen tulee ensimmäiseksi rientää Jumalan luo, tunnustaa vaikeudet hänen lähettämikseen ja ottaa ne sellaisina vastaan, tulivatpa ne sitten paholaiselta tai ihmiseltä…”

Syntiinlangennut luontomme pyrkii vääristämään käsityksemme Jumalasta kahteen suuntaan. Toisen kanssa neuvottelemme ja käymme kauppaa, toiselta odotamme hyväntahtoisuutta, siunausta ja lahjoja kuin joulupukilta.

Neuvottelija–jumalan kanssa neuvotellaan työpaikasta, ammatista, ihmissuhteista. ”Jumala – jos parannat rakkaani, jos parannat sairauteni, jos saan tämän työpaikan, jos annat päästä läpi tästä kokeesta, lupaan palvella sinua koko elämäni ja rakastaa ja auttaa naapuriani kaikesta voimastani… Kaikki on sinun, jos…”

Tällaisessa jumalasuhteessa on yksi paha ongelma: ennen kuin keksimme tarjota mitään Jumalalle, hän on jo lyönyt tiskiin vaatimuksensa – ja ne ovat kovemmat kuin aikanaan Moosekselle annetut 10 käskyä. Hänelle sanottiin ”älä tapa”. Meille sanotaan: ”joka sanoo veljelleen: sinä hullu – on ansainnut helvetin tulen”. Moosekselle sanottiin: ”Älä tee aviorikosta”. Meille sanotaan: ”Jokainen, joka katsoo naista/ miestä himoiten, on sydämessään tehnyt aviorikoksen”.

Jumala ei solmi diilejä. Hänen kanssaan ei käydä kauppaa. Kun Hän antaa, hän tekee sen sulasta armosta ja hyvyydestä, ei jätä neuvotteluvaraa, puskuria. Emme voi myydä hänelle osaamistamme ja aikaamme.

Niinpä me käännymme lahjojen antajan puoleen. Haluamme Jumalan olevan Taivaallinen Joulupukki, joka ilmestyy yllättäen jostakin ja jakaa hymyillen pohjattomasta pussistaan elämäämme hyvää. Täytettyään (kaikkien) toiveet hän poistuu paikalta. Pukin tehtävä on antaa, vaikka hän ensin vähän lumeeksi kyselisikin onkos oltu kilttejä. Tällainen jumala on mittaamattoman rikas, antelias toiveiden täyttäjä. Niin kuin aurinko paistaa, kasvi kasvaa, niin jumalakin jakaa hyvyyttään, ratkaisee ongelmia, täyttää toiveita. Hän ei erottele, ei aseta ehtoja, eikä vaadi.

Jumalaa onkin kyllä määrättömän rikas kaiken hyvän lähde, mutta tässä yhteydessä unohdamme, että meidät luotiin Jumalan kuvaksi, heijastamaan hänen oikeudenmukaisuuttaan ja totuudellisuuttaan.

Jumalan antama elämä ja lahjat velvoittavat, mutta eivät maksamaan tai antamaan jotakin hänelle takaisin. Oikeastaan antaminen jotakin Jumalalle tarkoittaa, että otamme hänen yhdestä kädestään ja annamme sen toiseen. Jos Jumala lakkaisi jakamasta hyvyyttään, me lakkaisimme olemasta. ”Mitä sinulla on, mitä et olisi lahjaksi saanut!”

Mitä hyvä Jumala odottaa?   

Jumalan hyvyys velvoittaa – ei maksamaan hänelle – vaan vastaanottamaan uskossa hänen valmistamansa pelastuksen Kristuksessa. Ansioton armo otetaan vastaan uskoen. Ja kiitollisuus on tapa, jolla ansioton voi oikein ottaa vastaan Jumalan armon.

Armon vastaanottamista kuvataan Kristityn vapaus- kirjasessa näin:

”Kuten Jumala on Kristuksen kautta auttanut meitä ilman omaa ansiotamme, ei meidänkään sen vuoksi tule ruumiillamme ja teoillamme tehdä muuta kuin auttaa lähimmäistämme. Kristukselta nämä lahjat virtaavat meille, häneltä, joka eläessään otti meidän asiamme omakseen, aivan kuin hän olisi ollut sitä, mitä me olemme. Meiltä lahjojen tulee virrata niille, jotka niitä tarvitsevat”. (M. Luther)

Joulupukkijumala on antelias ja ystävällinen, jotta lapsilla – meillä  – olisi, mistä nauttia. Oikea Jumala, tosi Jumala, antaa meille lahjoja, joissa on jonkun toisen nimi ja osoite. Kun tämän ymmärrän, on ”vaikea katsoa karsaasti, että Jumala on hyvä”. Patoamalla Jumalan rakkauden itselleni, petän sekä armollisen Antajan että hänet, jolle minun oli määrä toimittaa lahjani.

Vertaus viinitarhan omistajasta ja sen työmiehistä kertoo, että Jumalan valtakunnassa ei ihmisiä laiteta paremmuusjärjestykseen ja palkkajonoon tehdyn työn tai heidän ”hyvyytensä” perusteella. Jumala-suhteessa tilanne onkin huomattavasti yksinkertaisempi ja helpompi kuin nykyajan työelämässä, jossa työnantaja saattaa vaihtua tiheää, tai sitten ei ole työnantajaa lainkaan. Jumalan valtakunnassa ei ole työttömiä.

Raamatun mukaan ihmisellä on vain kaksi herraa ja työnantajaa. Jumala tai hänen vastustajansa, saatana. Olemme jommankumman palveluksessa. Tämä ei tarkoita, että ihminen aina tietäisi kumman etua toiminnallaan ajaa…

Lopuksi vielä. Mitä tarkoittaa, että Jumalan valtakunnassa ei ole työttömiä, vaan vallitsee täystyöllisyys. Tarkemmin katsoen tosin näemme pahan rakenneongelman. Siellä missä on vähän kristittyjä ja kirkkoja on suuri pula työntekijöistä… jossain muualla he suorastaan tallaavat toistensa jaloille.

Raamatun mukaan tämä maailma on suuri työmaa. Jeesus puhui tässä vertauksessa viinitarhasta. Raamatun alkulehdillä kuvataan puutarhaa, jota viljelemään ja varjelemaan ihminen luotiin ja asetettiin. Vaikka sieltä tuli synnin tähden lähtö, Jumala ilmoitti: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu” (1 Moos.8:22). Jumala odottaa, että ihminen toteuttaa sitä tarkoitusta, miksi hänet on luotu ja Kristuksen kalliilla verellä lunastettu.

On laskettu, että Uudessa testamentissa on ainakin 96 erilaista sanaa ja kuvaa yhteisöstä, jonka Pyhä Henki kokoaa liittäessään ihmiset uskon kautta elämänyhteyteen ylösnousseeseen Jeesukseen. Jeesus ei jättänyt rakennustyötä seuraajiensa suunnitelmien varaan. Hän teki työnjaon selväksi: ”Minä rakennan – te olette sen todistajat”.

Sinutkin, ystäväni, on kastettu ja liitetty juuri tätä tarkoitusta varten hänen yhteisöönsä. Olethan ymmärtänyt olevasi rakennustyömaalla? Jeesus haluaa varmistaa asian, kysymällä sinulta: ”kuka minä mielestäsi olen?”

Jeesusta kiinnostaa vastauksesi, koska hän on pomo työmaalla. ”Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta Jumala on rakentanut kaiken. Mooses oli kyllä uskottu kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta silti vain palvelija, elävä todiste siitä, mitä Jumala oli myöhemmin puhuva. Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.” (Hepr.3:4-6).

 

Markkinapaikalla seisoskelee kolmensorttista väkeä.

1. Niitä, jotka haluavat itse valita, mitä tekevät

Monet kristityt rakentavat vain yhteiskuntaa, ohittaen Jumalan valtakunnan rakennustyömaan. Esimerkiksi Ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssille hakee vuosittain enemmän väkeä kuin luterilaisella kirkolla on kaikilla alueilla lähetystyöntekijöitä. En tarkoita, että kaikkien pitäisi ryhtyä lähetystyöntekijöiksi. Kuka silloin lähettää? Mutta syvimmältään on kyse Jumalan armon loppusijoituksesta. Tällekin joukolle isäntä pyytäen sanoo: Menkää tekin minun viinitarhaani, on yhdestoista hetki!

2. Niitä, jotka piiloutuvat Isännän tullessa näköpiiriin

Ehkä he pelkäävät tai he saattavat ajatella: ei minusta ole apua, en osaa, ei tuo ole minua varten, joku muu osaa paremmin, He jäävät torille, ilman denaaria, nälkäisiksi pimeään yöhön.

3. Niitä, jotka menevät viinitarhaan

He kyselevät mitä pitäisi tehdä. Ei se kovin hyvin suju, Isäntä joutuu korjailemaan jälkiä ja tulemaan hätiin. Mutta he ovat viinitarhassa. Ja niin he saavat todistaa Isännän suurta hyvyyttä. He saavat lopulta palkan. Armopalkan.

 

Rukoilemme:

Vaan viimein löysit minutkin,

sain vielä työhös tulla.

Et maksa niin kuin ansaitsin,

on armopalkka mulla.

Nyt Jeesus tahto vahvista,

tee minut ahkeraksi.

niin että voisin palvella,

nimesi kunniaksi.
(Vk.410:6)