Room 11:13-24: SULASSA SOVUSSA?

Paavali oli pakanoiden apostoli, mutta ei hän unohtanut juutalaisiakaan. Kun ihmiset rakentavat eriarvoisuuksien muureja, Jumala purkaa ne.

Jumala asetti Israelin valituksi kansaksi, mutta se menetti tuon aseman maailmanlaajalle kristilliselle seurakunnalle. Jumalan pappiskansa torjui Herransa ja sulkeutui itseensä. Jumala sen sijaan räväytti pelastuksen oven auki kaikille. Jumala ei kutsu ketään papiksi, jotta se palvelisi vain itseään ja torjuisi toiset. Päinvastoin! Jumala ei kutsu vain pappeja pelastukseen vaan kaikkia ihmisiä pappien palvelutyön kautta. Papitkin voivat sortua ylimielisyyteen.

Israelin kutsumus on ainutlaatuinen. Valittuna kansana Israel on kuin jalo öljypuu. Sen juuret ovat Vanhassa testamentissa, sen liitoissa, lupauksissa ja esikuvissa. Öljypuu kurottautuu kohti taivaita vahvan rungon ja suuren lehvästön kautta. Voimme ajatella, että puun runko on Kristus ja sen oksat ovat kansoja ja lehdet yksittäisiä ihmisiä.

Ilman kansoja jalossa öljypuussa puussa ei juurikaan ole oksia eikä lehviä. Vasta Jeesuksen sovituskuoleman, ylösnousemuksen ja lähetyskäskyn myötä alkoi uusi liitto, jonka myötä Jumalan jaloon kansaan oksastettiin myös villin metsäöljypuun oksia eli pakanoita, ei-juutalaisia.

Villi öljypuu kuvaakin ihmisiä ja kansoja, jotka ovat jumalattomia, vailla meheviä vanhan liiton juuria, lakia, liittoja ja lupauksia. Niiden oma juuristo – pakanalliset uskomukset ja epäjumalat – eivät voi antaa hyvää, jaloa elämää. Siksi ne on leikattava irti jumalattomuudesta ja istutettava jaloon öljypuuhun, osaksi Jumalan kansaa.

Öljypuu onkin Jumalan armon luomus. Ihmiset ja kansat liitetään siihen nimenomaan uskon kautta. Epäusko johtaa oksan poistamiseen, mutta usko oksastamiseen. Kun uskomme Messiaaseen, Jeesukseen Kristukseen, meidätkin on liitetty jaloon Jumalan kansaan.

Uusi yhteys ei ole aina helppoa eikä kivutonta. Tulee hiertymiä ja kasvukipuja. Yksittäiset ihmiset ovat erilaisia, saati sitten erilaiset kansat. Seurakunta on melkoinen ihmisten ja kulttuurien sulatusuuni.
Siinä opetellaan yhteiselämää erilaisina ihmisinä, saman uskon äärellä. Jumala onkin pitkämielinen kasvattaja. Hyvin, hyvin pitkämielinen – onneksemme!

Kaikki on puhdasta armoa. Israel on kutsuttu armosta ja pakanat yhtä lailla armon kautta. Kaikki ovat yhtä syntisiä ja yhtä armahdettuja. Kenenkään ei pidä korottaa itseään eikä tuomita toisia. Kun katsomme Kristusta ja tulemme hänen lähelle, huomaamme olevamme lähellä toisiamme. Tämän tulisi olla mitä syvintä ja konkreettisinta todellisuutta niin seurakunnissa kuin maailman kansojen keskellä. Jumala korjaa särkyneet suhteet ja luo uuden yhteisön, Jumalan kansan.

Kun juutalaiset siunaavat kansoja ja kansat juutalaisia,
Jumalan rakkaus on tullut täydelliseksi.

 

 

Room 11:25-36: SALAISUUKSIEN ÄÄRELLÄ

Tulevaisuus on salattu, mutta Jumala raottaa salaisuuden verhoa. On tuleva aika, jolloin Israelin kansa kokee suuren hengellisen herätyksen ja löytää pelastuksen.

Evankeliumin näkökulmasta Israel on Jumalan vihollinen, mutta valinnan tähden Israel on silti hyvin merkityksellinen. Vain pieni osa juutalaisista on hyväksynyt Jeesuksen Messiaakseen. Suuri osa Israelin kansasta elää vielä vanhan liiton tunnelmissa ja osin myös hyvin maallistuneena.

Torjuttuaan Messiaansa Israelin kansa menetti temppelin, Jerusalemin ja kotimaansa. Edessä oli 2000 vuoden mittainen pakolaisuus ympäri maailmaa. Inhimillisesti tällainen olisi ollut minkä tahansa kansan loppu. Jumalan armon ja valinnan pysyvyyttä kuvaavat seuraavat seikat: (1) juutalaiset säilyttivät kansallisen ja uskonnollisen identiteetin hajaannuksessakin; (2) Israelin valtio on jälleen syntynyt ja Jerusalem on sen pääkaupunki; (3) juutalaiset yhä haaveilevat temppelin rakentamisesta; (4) he tulevat kokemaan suuren herätyksen. Olemme jumalallisen ihmeen äärellä!

Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua (jae 29). Jumala on uskollinen Israelille juuri valinnan tähden ja kaikille kansoille evankeliumin vuoksi. Siksi meidänkään ei tule olla tylyjä juutalaisille. Jos olemme raamatullisia kristittyjä, siunaamme Jumalan suunnitelmia ja olemme niistä kiitollisia.

Israelin uudelleen syntyminen kertoo siitä, että Messiaan toinen tulemus lähestyy. Jumala rakentaa viimeisten tapahtumien näyttämöä valmiiksi. Niiden keskuksena onkin juuri Israel ja Jerusalem. Ympärillä riehuvat monenlaiset voimat, mutta ne tulevat kukistumaan.

Israelin valtiollista uudelleensyntymistä tulee seuraamaan suuri hengellinen uudistuminen. Tämä tapahtuu Jaakobin ahdistuksessa viimeisinä aikoina. Israel joutuu kansojen vihan ja hyökkäysten kohteeksi. Samaan aikaan uskovatkin joutuvat ahtaalle. Vasta äärimmäisessä ahdistuksessa Israelin kansa kypsyy ottamaan vastaan armon. Silloin he itkevät lävistettyä Messiasta ja ”koko” uskon löytänyt Israel pelastuu ja saa sille luvatun armon ja kunnian. Tästä kertovat mm. Sakarjan kirjan loppuluvut.

Sitä ennen ”muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen”. Tämä viittaa lähetyskäskyyn ja seurakunta-aikaan, jota nyt elämme. Milloin tämä määrähetki koittaa, sitä emme tiedä. Viimeisistä tapahtumista onkin monenlaisia arvailuja ja teorioita.

Erään tulkinnan mukaan seurakunta-aika päättyy uskovien ylöstempaukseen, jonka jälkeen alkaa seitsenvuotiskausi. Silloin onkin loppunäytöksen aika. Mukana ovat antikristus ja pedon valtakunta, väärä profeetta ja porttokirkko, Jerusalem ja kaksi profeettaa, monenlaiset koettelemukset pasuunoiden soidessa ja vihan maljojen kaatuessa maan päälle. Kun kansat kokoontuvat viimeiseen sotaan, Kristus saapuu maan päälle kirkkaudessaan ja kunniassaan. Silloin Israelille annetut lupaukset täyttyvät lopullisesti ja alkaa tuhatvuotinen rauha, joka on täydellisen iankaikkisuuden alkusoittoa.

Jumala on uskollinen – juutalaisille ja pakanoille.
Hänestä, hänen kauttaan ja hänelle on kaikki!

 

 

Room 12:1-8: ELÄVÄ KALA UI VASTAVIRTAAN

Kala on kristityn symboli. Elävä kala ui vastavirtaan, mutta kuollut lipuu virran mukana. Jumalan mielenmukainen elämä poikkeaa valtavirrasta. Se on rakkaudellista palvelua.

Roomalaiskirjeessä alkaa nyt kehottava osa (luvut 12-16). Paavali kertoo, minkälaista kristityn elämän pitäisi olla – armon varassa. Uskovan elämä on Kristus-kalliolla. Pyhä Henki on sen voimalähde ja Sana sen kirkas opastaja. Olemme uskosta vanhurskaita ja se synnyttää uudenlaista elämää.

Me saamme antaa itsemme kokonaan Jumalalle. Meidän ei tule mukautua maallistuneen yhteiskunnan elämään vaan on pidettävä kiinni kristillisestä uskosta ja arvoista. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Sokeudumme aikamme ilmiöille ja tavoille, sekä meissä olevalle synnille. Mitä enemmän sisäistämme Jumalan sanaa, sitä enemmän hän tekee vapauttavaa ja uudistavaa työtään.

Parhaimmillaan meitä tukee kristillinen seurakunta. Emme ole yksin. Pahimmillaan sekin on mukautunut maailman menoon. Todellinen kirkko on siellä, missä uskotaan Raamatun Jeesukseen ja pidetään kiinni kristillisestä moraalista. Valheellinen luopiokirkko on siellä, missä nämä hylätään.

Ilmestyskirjassa kuvataan seitsemän erilaista seurakuntaa (Ilm 2-3 luvut). Kaksi niistä on pelkästään hyviä, kaksi huonoja ja kolme muuta jotain siltä väliltä. Kaksi viimeiseksi mainittua ovat Filadelfia ja Laodikea. Niitä pidetään myös viimeisten aikojen seurakuntien esikuvina. Filadelfia on vähäinen, mutta Herrassa väkevä. Se on pitänyt uskollisesti kiinni Herran sanasta ja nimestä. Laodikea sen sijaan on ulkonaisesti rikas, mahtipontinen ja korskea, mutta sisäisesti se on köyhä, alaston, säälittävä, tyhjä ja hyödytön. Sen Herra on oksentava suustaan. Ensimmäinen mukautui Herraan, toinen maailmaan. Kummassa me olemme mukana?

Jumala kutsuukin meitä elämään ja palvelemaan aktiivisesti, Herran hyvän tahdon mukaisesti. Niinpä Jumalan valtakunnassa ei ole työttömyyttä. Aktiivimalli ei toteudu väkipakolla vaan sisäisenä intona. Jokaiselle on Jumalan antamia lahjoja ja tehtäviä, jos vain seurakunta haluaa niitä laaja-alaisesti hyödyntää. Mutta haluaako se? Ovatko aikamme kirkkokunnat ja seurakunnat ajautuneet tilanteeseen, jossa vain muutamat tekevät lähes koko seurakunnan työt? Heitä ovat työntekijät ja muutamat yksittäiset ”superuskovat”. Olisiko aika antaa aitoa vastuuta ja antaa kaikkien ”Herran kukkien kukkia”?

Tärkeää on tunnistaa ihmisten kyvyt ja lahjat ja rohkaista mukaan juuri omana persoonanaan. Kukin käyttäköön lahjojaan ”sen uskon määrän mukaan kuin Jumala on antanut”. Tämä tarkoittaa sen mukaan toimimista, mikä tuntuu sopivalta ja mielekkäältä. Jumala haluaakin rohkaista kaikkeen hyvään ja ottamaan uskon askeleita. Herran kanssa saamme toteuttaa asioita, joista emme osaisi yksin edes haaveilla. Tästä voin todistaa vahvasti itsekin – lähetystyöntekijänä, pappina, perheen isänä.

Oletko sinä elävä vai kuollut kala?
Kuka ohjaa elämäsi suunnan ja antaa sille sisällön?
Oletko päässyt käyttämään lahjojasi ja toteuttamaan näkyäsi?

 

 

Room 12:9-21: TAVOITELTAVA ELÄMÄ?

Minkälaista elämää sinä tavoittelet? Onko siinä päällimmäisenä aineelliset mukavuudet, monenlaiset nautinnot vai kenties vilpitön rakkaus?

Eteemme vyöryy lähes 30 kehotusta! Ne voivat tuntua musertavilta, mahdottomilta vaatimuksilta herättäen ahdistusta ja vastenmielisyyttä. En edes halua lukea moisia vaatimuslistoja! Tai sitten… ymmärrämme ne Jumalan rakkaudelliseksi rohkaisuksi elämään, jota kaipaamme syvällä sydämissämme. Rakkaus on varmasti hyvä päämäärä ja sisältö elämälle!

Totta on se, että emme todellakaan kykene Paavalin kuvaamaan kristityn elämään ja rakkauteen omin voimin. Mutta emme olekaan yksin. Jumala on tehnyt mittaamattoman pelastusoperaation Kristuksessa. Syntimme annetaan anteeksi ja saamme opetella Jumalan lapsen elämää Pyhän Hengen lempeässä ohjauksessa.

Rakkaus ei ole tyhjä sana, jolle me voisimme itse keksiä sopivan sisällön. Raamatun ja Roomalaiskirjeen moninaiset kehotukset kertovat, mitä aito rakkaus on käytännössä, konkreettisesti elämän moninaisissa tilanteissa. On tärkeää, että Sana ja elämä kohtaavat. Kyse on elinikäisestä oppimisesta. Tavoitteena ei ole tietoviisaus vaan arkirakkaus.

Hyvään elämään kuuluu kohtuus ja lähimmäisen huomioiminen. Jos keräämme kaikkea vain itsellemme, sairastumme ähkyyn. Kun annamme aikaa, osaamista, varoja, hyviä sanoja ja tekoja, kaikilla on parempi olla. Tasajako on rakkautta. Tämän kyllä ymmärrämme teoriassa, mutta käytännössä olemme kovin hitaita sitä toteuttamaan. Elämme kulttuurissa, jossa aikamme, huomiomme, varamme ja kykymme lähes huomaamatta ryöstetään toisarvoiselle.

Meitä kutsutaan tulemaan lähimmäisen rinnalle. Saamme iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa. Saamme olla helläsydämisiä toisiamme kohtaan. Saamme kunnioittaa kilvan toinen toistamme. Saamme auttaa lähimmäistä hädässä ja ahdistuksessa. Saamme olla vieraanvaraisia tutuille ja tuntemattomille, suomalaisille ja vierasmaalaisille. Saamme olla mukana Jumalan rakkauden täyttämässä elämässä. Kysymys ei olekaan vaatimuksista vaan etuoikeudesta elää ja rakastaa!

Kristillisyytemme laatu punnitaan erityisesti vaikeissa tilanteissa. Kun kohtaamme vääryyttä tai jopa vainoa, miten toimimme? Raamattu ei opeta ylikilttiä kynnysmatto-kristillisyyttä. On hyvä vihastua, kun paha mellastaa. Mutta emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme. Sitä varten on Jumala ja esivalta. Jumala tietää kaiken ja on oikeudenmukainen. Esivalta on kollektiivi, joka on saanut koulutuksen tehtäväänsä ja toivottavasti myös paljon viisautta Jumalalta.

Yksityisesti tehokkain tapa on osoittaa harkittua hyvyyttä kaikkia kohtaan. Sellainen puhuttelee ja voi johtaa parannukseen. Malli tulee itse Jumalalta, joka on hyvä meitä syntisiä kohtaan.

Maailman rakkaus sulkee ihmisen itsekkyytensä vankilaan.
Jumalan rakkaus murtaa yksinäisyyden muurit.