USKOLLISUUS JUMALAN LAHJOJEN HOITAMISESSA (10. su helluntaista)

Tämän pyhän tekstit kehottavat hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti. Kristityn velvollisuus on käyttää annettuja mahdollisuuksia viisaasti, rohkeasti ja totuudesta tinkimättä. Hänen toimintaansa ohjaa kaikissa elämänvaiheissa uskollisuus myös vähässä.

 

EVANKELIUMI: Matt 25:14-30

Jeesus sanoi:     

”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

    Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.

    Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’

Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!

    Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’

Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’   

Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’

Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen.

– Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

 

SAARNA

Saimme viettää äskettäin tärkeää Lähetyksen ja Sanan päivää Kyrön seurakuntakodilla. Pöytyän kirkkoherra ja hänen puolisonsa ovat lähtemässä lähetystyöhön, jos Herra suo, syksyn aikana.

He ovat lähdössä kaukaiseen maahan, kuten vertauksessa kuvattu rikas mies. Ennen lähtöään tämä kutsui palvelijat eteensä ja antoi kullekin sopivan tehtävän. Mitenkä me hoidamme tehtävämme, kun tuttu kirkkoherra on poissa? Millaisesta tilasta hän löytää seurakuntansa, kun palaa takaisin?

Sangen ajankohtainen on pyhämme aihe. Se on toki ajankohtainen siksikin, koska se puhuu kristityn arkielämästä vahvalla tavalla.

Eilisessä lähetyspäivässä sain pitää raamattutunnin juuri tästä samasta aiheesta, tosin Luukkaan evankeliumin mukaisesti (Luuk 19:11-28). Siinä kuvatussa vertauksessa oli melko samantapainen tilanne kuin tässä. Jalosukuinen mies oli lähdössä kaukomaille ja kutsui palvelijat eteensä antaakseen heille tehtävän.

Mutta näiden kahden vertauksen välillä on myös hyvin tärkeä eroavuus. Eilisessä vertauksessa elettiin palvelijoiden kannalta hyvin vaarallisia aikoja. Heidän kuninkaansa oli epäsuosiossa ja oli vaarassa menettää kuninkuutensa ja jopa päänsä Rooman keisarin edessä. Tuolloin hänen läheisensä ja palvelijansakin olisivat kuolemanvaarassa. Lisäksi palvelijat olivat muutenkin ahtaalla tuon ajan Israelissa. He olivat sanalla sanoen vainottuja.

Tällaisia vainoja kristikunta on aika ajoin kohdannut eri puolilla maailmaa, nyt etenkin muslimien parissa. Niissä olosuhteissa todella punnitaan se, kuka on aito sydämen uskova. Kuka on uskollinen palvelija? Kuka rohkeasti tunnustautuu Jeesuksen omaksi, julistaa Jumalan sanaa, puolustaa kristillisiä arvoja ja on aina elämän puolella äidin kohdusta aina taivaan kirkkauteen saakka? Tuo toinen vertaus puhuu kristityn elämästä nimenomaan vaikeina aikoina, etenkin vainojen keskellä.

Mutta nyt tämän päivän vertauksen tilanne ei sisällä ulkonaista vainon uhkaa eikä kuolemanvaaraa. Siinä eletään vakaata, turvallista, hyvin tavallista arkea.

Kenties me täällä Suomessa elämme näiden kahden välimaastossa. Aikamme on kääntymässä kovin maallistuneeksi ja uskovia jossain määrin jo vainotaan, ainakin niitä, jotka julkisesti uskaltavat puolustaa kristillistä uskoa ja arvoja. Luopumus ja maallistuminen tuo epävakautta ja luo monenlaisia uhkakuvia – poliittisesti, taloudellisesti, sotilaallisesti ja myös terveytemme kannalta koronakriisin edessä. Luopumus johtaa aina ensin vainoihin, sitten rappioon ja tuhoon.

Vertauksen taustakuva

Mutta päivämme vertauksessa eletään leppoisampia aikoja. Sen kuvaama tapahtumakulku oli hyvinkin tavallinen tuon ajan elämässä.

Elettiin Rooman valtakunnassa, jossa liikenneyhteydet olivat hyvät ja laajamittainen kaupankäynti yli valtakuntien rajojen oli tavallista. Monet ihmiset liikkuivat paremman toimeentulon, helpomman elämän ja huvitusten perässä. Rikkailla saattoi olla huviloita ja bisneksiä monissakin eri maissa. Heillä oli myös palvelijoita ja jopa orjia. Juuri sama idea on aikamme EU:ssa.

Rikas mies

Kertomuksessa kuvattu mies ei ollut vain varakas vaan hyvin rikas. Hän uskoi palvelijoittensa hoitoon yhteensä kahdeksan talentin verran omaisuutta. Yksi talentti oli 6000 denaaria ja yksi denaari oli puolestaan miehen päiväpalkka.

Yksi talentti tarkoitti siis 20 vuoden palkkaa, yli puolta miljoonaa euroa. Kaksi talenttia oli puolestaan 40 vuoden palkka, reilut miljoona euroa. Viisi talenttia vastasi 100 vuoden palkan suuruista summaa, noin kolmea miljoonaa euroa.

Mutta mitä tiedämme ja opimme tuosta rikkaasta miehestä? Hänellä oli paljon omaisuutta, hän lähti pitkälle matkalle kenties vuosien ajaksi. Lisäksi hän osoitti suurta luottamusta kolmea palvelijaa kohtaan antaessaan heidän hoitoonsa todella paljon omaisuutta. Rikas mies tunsi palvelijoidensa kyvyt. Lopuksi hän oli oikeudenmukainen arvioidessaan palvelijoiden onnistumista tehtävänsä hoidossa. Hän on oiva kuva Jumalasta.

Palvelijat

Kolmesta palvelijasta voimme todeta, että kaksi heistä osoitti luottavaista ja positiivista elämänrohkeutta. He laittoivat talenttinsa käyttöön ja heidän ahkeruutensa tuotti hyvää hedelmää. Sen sijaan kolmas palvelija hautasi talenttinsa kokonaan maahan. Lisäksi hän piti isäntäänsä ankarana ja pelottavana – toisin kuin kaksi ensimmäistä. Palvelijat kuvaavat meitä aivan tavallisia ihmisiä.

Elämämme talentit

Jumala antaa meille elämän lahjaksi. Hän on Luojamme ja viime kädessä Luojana hän omistaa kaiken, jopa meidät. Se, mitä meillä on, on lopulta vain lainaa. Jumala antaa meille elämän lahjaksi ja me saamme päättää, miten tämän lahjan käytämme, mitä teemme elämällämme.

Aikamme Suomessa meitä rohkaistaan elämään yksilöllisesti, hankkimaan paljon kokemuksia ja päättämään itse omasta elämästämme, niin kuin tahdomme, sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Elämme itsekeskeisen kulutusyhteiskunnan aikaa.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten, varsinkin sotavuosina ja sen jälkeen elettiin aikaa, jolloin säästäminen oli hyve. Monesta oli puutetta, lähes kaikki piti rakentaa ja korjata omin käsin ja oli myös syytä kerätä sukanvarteen pahan päivän varalle.

Elämän vaikeina vuosina heräsi myös halu auttaa lähimmäisiä. Vaikeudet yhdistivät ja rukouksesta saatiin voimaa käydä läpi raskaitakin menetyksiä. Oman elämän pieniä talentteja ei ollut varaa haudata maahan vaan ne oli laitettava käyttöön. Kodit oli rakennettava, pellot viljeltävä, karja hoidettava, yhteiskuntaa rakennettava. Kuuluisa talvisodan henki kantoi pitkälle tulevaisuuteen.

Elämän lähtökohdat olivat tuolloin hyvin erilaiset kuin nykyään. Aineellisesti olemme nyt paljon paremmassa asemassa, mutta on samalla kysyttävä, olemmeko menettäneet jotain sellaista henkistä ja hengellistä hyvää, jota koettiin vaikeina vuosina? Talkoohenki, elävät kyläyhteisöt, naapureiden ja jopa tuntemattomien ihmisten iloinen tervehtiminen, Jumalan kunnioittaminen, pyhät elämänarvot ja vilpitön sydämen usko.

Mutta mitä nuo talentit tarkoittavat aivan konkreettisesti?

Ajattelen, että tuo yksi perustalentti on sellainen, joka on annettu aivan jokaiselle ihmiselle. Se on elämänlahja, johon sisältyy luottavainen suhde Luojaamme, Taivaalliseen Isäämme.

Jumala antaa elämän, rakkautta ja paljon hyvää. Siksi meidän ei tarvitse katsoa Jumalaa pelokkaina vaan luottavaisesti ja kunnioittaen. Saamme turvautua häneen kaikessa ja jakaa elämämme hänen kanssaan. Luojamme kanssa saamme ottaa vastaan arjen ja juhlan, iloiset ja vaikeat käänteet.

Jumala antaa meille monenlaisia elämäntalentteja riippuen kutsumuksestamme ja tehtävästämme. Yhdelle yhtä ja toiselle toista, tarpeen ja tarkoituksen mukaan. Syntymämme kautta saamme monia luonnollisia lahjoja ja uskon kautta lisäksi hengellisiä armolahjoja, joista Raamatussa kerrotaan.

Näillä lahjoilla saamme yhdessä Jumalan kanssa rakentaa yhteistä elämää. Valtavan paljon hyvää onkin saatu kristikunnan historiassa yksittäisten ihmisten, järjestöjen ja seurakuntien kautta. Kokonaisia yhteiskuntia on uudistunut. Yhdessä saamme päästä turvallisesti kotiin, jossa meille sanotaan: Hyvin tehty! Olet hyvä ja uskollinen palvelija. Tule Herrasi ilojuhlaan!

Maahan haudattu talentti

Entä mitä tuon talentin maahan hautaaminen sitten tarkoittaa? Kun Jumala antaa meille elämän lahjaksi, hän ei ole tarkoittanut sitä itsekkääseen, omahyväiseen käyttöön. Sen sijaan, aidossa elämässä vallitsee kristillinen rakkauden tasapaino.

Elämämme keskiössä ei olekaan aikamme hengen mukaisesti minä yksin vaan kyseessä onkin pyhä rakkauden kolmio: Jumala – lähimmäinen – minä.

Pieni esimerkki: Kun ennen vanhaan otettiin valokuvia, haluttiin kuvata lapsia, ystäviä, sukulaisia, nimenomaan yhteiskuvina. Mutta nyt – ajan hengen mukaisesti valokuvakin on ”selfie” eli ”minä ite eikä kukaan muu”. Niitä otetaan jopa niin uhmakkaasti ja kaiken terveen järjen unohtaen, että moni on pudonnut rotkoihin tai joutunut vakaviin onnettomuuksiin ottaessaan näyttävää kuvaa.

Elämän suuri missio on ”minä, minä, minä”, toisinaan jopa yhteiskunnallisten asioiden hoidossa. Monen motiivina on saada itselleen valtaa, mammonaa ja mainetta.

Kun ihminen käpertyy oman itsensä, omien etujen, omien tuntemusten ja halujen ympärille, hän menettää rakastavan suhteen lähimmäiseen sekä kyvyn elää mielekkäällä tavalla. Ei ihme, että jopa miljoona suomalaista kamppailee ajoittain masennuksen syövereissä.

Ja kaikkein syvimmin ymmärrettynä talentin maahan hautaaminen merkitsee talentin antajan hylkäämistä eli selän kääntämistä Luojalle, joka yksin on kaiken elämän lähde.

Moni torjuu Luojansa. He hylkäävät Jumalan pyhän Sanan ja Kristuksen, ainoan todellisen rakkauden lähteen, joka tuo elämälle syvän tarkoituksen. Juuri tätä kuvaa tuon palvelijan syvin tragedia: ihmisen suhde Jumalaan katkeaa, hänen kuvansa Jumalasta vääristyy ankaraksi ja pelottavaksi, ja tämän myötä hänen elämänilonsa ja luottavaisuutensa ja rohkeutensa katoaa.

Ja kun ihminen torjuu Luojansa, hän menettää aidon identiteettinsä Jumalan luomana ihmisenä. Ihminen särkyy ja hän toimii vastoin tarkoitustaan.

Palvelijan kokemaa tragediaa syventää vielä se, että hän itse heitti elämänlahjansa ja sen tuoman tarkoituksen ja tulevaisuudenkin turvan pois käsistään. Hän heitti onnensa ja elämänsä pois.

Kun Jumala haluaa antaa elämän ja huolenpitonsa, jostain käsittämättömästä syystä, monet aikamme ihmiset toimivat samalla tavalla kuin palvelija. Kun Jumalalla olisi annettavaa suorastaan valtameren verran, monesti esimerkiksi kastetilaisuuksissa minusta tuntuu, että vaikka tarjoilee ihmisille Jumalan hyvyyttä ja todellisuutta pikkulusikalla, sitäkään he eivät halua ottaa vastaan.

Helppojen päivien vaara

Saarnan alussa viittasin toiseen samantapaiseen vertaukseen, joka kuvasi kristityn elämää, uskon tunnustamista ja palvelutyötä, siis uskollisuutta, keskellä vaikeita aikoja, keskellä vakavia vainoja.

Vaikka vainojen keskellä on omalla tavalla tuskallista elää, silti ne kuitenkin sisältävät jotain herättävää. Ne puhdistavat ja terävöittävät ihmistä. Kaukana on vetelä pullamössö-kristillisyys.

Juuri tällainen vaara uhkaa meitä tämän ajan uskovia. Helppo, mukava, ajan hengen mukainen itsekeskeinen elämä tarttuu meihin nopeasti ja jättää jälkensä. Rakennamme vain omia mukavuuslinnoituksia ja meistä tulee välinpitämättömiä, ts. rakkaudettomia.

Meille käy samoin kuin kuningas Salomonille. Hän käänsi selkänsä Jumalalle ja tavoitteli onnea pelkästään maallisesta. Siitä hän kertoo Saarnaajan kirjassa. Lopulta hän koki kaiken tyhjäksi.

Samaan sävyyn sanotaan profeetta Haggain kirjassa (1:4-10): Onko teidän aika asua paneeleilla kaunistetuissa huoneissanne, kun Herran huone on rauniona? Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.

Näin sanoo Herra Sebaot: Nouskaa vuorille, tuokaa puita ja rakentakaa temppeli, niin minä siihen mielistyn ja näytän kunniani, sanoo Herra. Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Minkä tähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. Sen tähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa pidättää satonsa.

Herran huone on kuva Jumalan valtakunnasta, jonka elämänlakina on toimelias rakkaus. Se ei jätä toimettomaksi. Jokaiselle riittää saatavaa ja annettavaa. Jokainen on tärkeä. Jokaista tarvitaan.

Mutta jos tämä näky elämästä hiipuu, jäämme helppojen, yltäkylläisten päivien ansaan ja sairastumme suorastaan elintasosairauksiin – siihen, että keräämme aivan liikaa itsellemme emmekä jaa osaksemme tullutta runsautta tasan kaikkien kesken. Samalla sydän jää tyhjäksi.

Juuri tällaisen keskellä olemme eläneet vuosikymmenten ajan. Jumalallisuus on vaihtunut materialismiin. Ihmisestä on tullut sokea ja ylpeä. Kenties sittenkin tarvitsemme jonkinlaista ruoskaa, joka herättää takaisin elämään. Riittääkö siihen koronavirus? Jos kansamme ei taivu eikä käänny sen edessä, lähettääkö Jumala iivana julman kansamme herättäjäksi?

Tilinteko

Vertaus puhuu myös tilinteosta. Palvelijat kutsuttiin isäntänsä eteen. He olivat saaneet valtavia resursseja ja mahdollisuuksia. Miten he olivat ne käyttäneet?

Elämään ja kristilliseen uskoon kuuluu syvästi ajatus jokaisen ihmisen vastuusta Jumalan edessä. Tahdoimmepa tai emme – olemme aina vastuussa elämän Luojan edessä. Kaikki on ollut vain lainaa. Aikanaan omistaja kysyy omansa perään.

Ihminen voi valita elämänsä perussuunnan. Hän voi elää joko yhdessä Jumalan kanssa tai ilman kaiken Luojaa. Mutta tämän valinnan seurauksia hän ei voi muuttaa. Jos nousemme junaan, joka menee Helsinkiin, se menee sinne. Jos nousemme junaan, joka menee Tampereelle, se menee sinne. Voimme valita junan, mutta emme voi muuttaa sen määränpäätä.

Mihin junaan me ja aikamme ihmiset olemme nousseet? Elämän vai kuoleman junaan? Vielä on väliasemia, joissa voimme vaihtaa junaa. Vielä on armon aika.

Jumala armahtavana tuomarina

Jumala on tuomari, jonka eteen me kerran käymme. Hän ei silti ole sellainen kuin tämän maailman tuomarit ja vajavainen oikeusjärjestelmämme. Jumala on täydellisen oikeudenmukainen.

Täydellisenä tuomarina Jumala tuntee meidät. Hän tietää, että meillä on ollut erilaiset lähtökohdat elämään. Hän tietää, minkälaisia säröjä ja haavoja meissä on. Hän tietää, kuinka olemme toisinaan halunneet onnistua paremmin, mutta siihen ei ole ollut edellytyksiä. Hän tietää, kuinka meiltä monesti on puuttunut tahtoa ja viitseliäisyyttä. Hän tietää, kuinka olemme suorastaan tahallaan ja tarkoituksella tuottaneet kipua toisille ihmisille ja sen myötä itsellemme. Hän tietää kaiken.

Jumalaan liittyy täydellisyyden ohella toinen erityislaatuinen piirre: hän on syntiemme tähden ristiinnaulittu tuomari. Oletteko koskaan kuulleet tuomarista, joka olisi tuomittu syytettyjen rikosten tähden ja kärsinyt rangaistuksen heidän puolesta? Jumala on sellainen tuomari.

Jumalan syvin halu on armahtaa meidät ja antaa meille elämänlahjan. Sen hän on tehnyt ensin luomisessa, sitten Vapahtajan ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa, ja vielä hän tekee sen aikojen lopulla, kun hän luo kaiken uudeksi.

Kun mietimme, miten olemme käyttäneet elämämme talentteja tähän mennessä, saatamme huolestua, syystäkin. Monesti olemme epäonnistuneet ja toimineet itsekkäällä tavalla. Olemme menettäneet monia hyviä hetkiä ja siunauksia elämässämme.

Jumala tietää tämän kaiken. Juuri siksi hän on sovittanut meidät ristillä. Ei siksi, että jatkaisimme loputtomasti itsekeskeistä elämää, vaan siksi, että voisimme elää hänen rakkaudessaan, joka uudistaa ja muuttaa meitä – ajassa vajavaisesti, mutta täydesti kirkkaudessa.

Talentit rohkeasti käyttöön!

Kun säilytämme tämän yhteyden ja luottamuksen Jumalaan, silloin saamme elää turvallisin ja iloisin mielin, ja rohkeasti käyttää meille annettuja elämän lahjoja yhteiseksi hyväksi.

Ja kun katselemme elettyä ja koettua elämää, saamme ihmeeksemme huomata, että elämänpolkumme varteen onkin kasvanut monenlaisia hyviä elämänihmeitä. Ja nekin sipulit, jotka olimme istuttaneet väärin, on käännetty oikein päin.

Saamme katsoa luottavaisesti Jumalan rakastaviin kasvoihin Kristuksen kautta ja ottaa vastaan kaikki lahjat ja talentit, jotka meille suodaan tuleville päiville ja vuosille.

Älkäämme olko niin kuin tuo huono ja kelvoton palvelija, joka kielsi Luojansa ja hylkäsi hänelle tarkoitetun elämänlahjan.

Säilytä sydämessäsi puhtain ja kirkkain talentti – usko ja luottamus Jumalaan, hänen Sanansa pyhä kunnioitus ja nöyrä rakkaus lähimmäiseen. Silloin saat osaksesi iankaikkisen rakkauden ja ilon – ei ansiosta, vaan puhtaasta Jumalan armosta Kristuksessa.

Rohkeaa ja hyvää elämänmatkaa sinulle Jumalan armon varassa.
Olkoon sydämesi talentti siunattu ja tuottakoon se hyvää satoa Jumalan armon ihmeessä!