PROFEETTA
Vanhassa liitossa
Profeetat olivat keskeisellä sijalla vanhassa liitossa. Jumala puhui kansalleen ja muillekin kansoille voitelemiensa profeettojen kautta. He julistivat voimakasta ajankohtaista parannussanomaa ja kehottivat kansaa palaamaan Herran luo, jotta liittosuhde uudistuisi entiselleen. Toisinaan he ennustivat tulevaisuudesta – Jumalan armoteoista ja tuomioista.
Keskeiset profetiat talletettiin Kirjoituksiin eli Vanhaan testamenttiin: ns. suuret kirjaprofeetat Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel sekä ns. pienet kirjaprofeetat Hooseasta Malakiaan asti. Muita profeetaksi kutsuttuja olivat esimerkiksi Mooses, Samuel, Daavid, Elia ja Elisa. Kirjaprofeettojen ja ”julkkisprofeettojen” ohella toimi monia tavallisia profeettoja.
Pappien tehtävänä oli opettaa, toteuttaa ja säilyttää Jumalan antamaa ilmoitusta. Profeetat perustivat julistuksensa Kirjoituksiin ja em. perusopetuksiin, mutta käyttivät niitä hyvin ajankohtaisesti ja terävästi soveltaen. Lisäksi profetiat täydensivät ja laajensivat aiempaa ilmoitusta.
Profeetta Malakiaan (400 eKr.) päättyi vanha testamentillinen profeettakausi ja julistus. Laskeuduttiin noin 400 vuoden ”profeetalliseen hiljaisuuteen”. Sen jälkeen alkoi voimakas, ennustettu murroskausi. Jumala lähetti Johannes Kastajan Elian hengessä julistamaan parannusta vanhan liiton profeettojen tapaan ja Messiaan tulemusta. Hänen jäljessään tuli Vapahtaja, Herra Jeesus Kristus, joka kantoi myös profeetan nimeä ja tehtävää (Matt 13:57, 16:14). Jeesus oli profeetta, mutta samalla paljon enemmän.
Uudessa liitossa
Uudessa liitossa profeetat eivät ole niin keskeisellä sijalla kuin vanhassa liitossa. Uuden liiton ilmoitus tuli Kristuksen ja apostolien kautta. Profeettoja mainitaan Uudessa testamentissa vain muutamia: Juudas ja Silas (Apt 15:32), Agabus (Apt 11:27-29, 21:8-11), mahdollisesti Barnabas, Simeon ja Lukius (Apt 13:1) sekä Paavali ja Johannes (jotka olivat ensisijassa apostoleja). Joka tapauksessa profeetan tehtävä on selkeästi mainittu yhtenä tärkeimmistä palvelutehtävistä (1 Kor 12:28-29; Ef 4:11). Verbi profetoida on mainittu Uudessa testamentissa 21 kertaa.
Profeetta ja profetia
Profeetta- ja profetointi-sanat on tärkeää ymmärtää oikein, sillä ne sisältävät merkittäviä aste-eroja. Ensinnäkin profeetan tehtävä ja profetoimisen lahja eivät ole yksi ja sama asia. Profeetta on henkilö, jolla on Jumalan antama kutsu ja tehtävä toimia päätoimisesti Jumalan profeettana. Tehtävä edellyttää luonnollisesti profetoimisen armolahjaa. Sen sijaan profetoimisen armolahja voi olla monillakin henkilöillä, jotka eivät ole päätoimisia profeettoja. Seurakunta kykenee helposti tunnistamaan varsinaisen profeetan keskuudessaan. Tämän ohella Jumala kehottaa kaikkia tavoittelemaan profetoimisen lahjaa, ja hetkittäin jokainen usko voi profetoida (1 Kor 14:1,31).
Profetian kaksi tasoa
Profetoinnissa on ollut kaksi tasoa. Korkeampi taso oli ilmoitusprofetiaa, joka talletettiin Raamatun Sanaksi. Tämä ilmoitus oli ja on erehtymätöntä ja täydellistä Jumalan Sanaa. Tämän tyyppistä ilmoitusprofetiaa ei enää tule, sillä Raamatun ilmoitus on nyt täydellinen ja lopullinen.
Tavanomaista tasoa voidaan kutsua seurakuntaprofetiaksi, joka on luonteeltaan vajavaista, erehtyväistä ja alisteista ilmoitusprofetialle. Se on aina koeteltava ja tutkittava Jumalan Sanalla (1 Tess 5:20-21). Sitä esiintyi vanhassa liitossa (tavalliset profeetat ja profetiat) ja on seurakunta-aikana ainoa profetian laji (siitä alkaen, kun Uusi testamentti sinetöitiin Ilmestyskirjalla).
Profetian armolahjaa käsitellään tarkemmin sivuston seuraavassa opetuksessa.
Arvovaltainen julistaja
Profeetta on julistaja, joka puhuu Jumalan puolesta ihmisille, ts. Jumala puhuu hänen kauttaan suoraan. Profeetta on Jumalan suu. Vanhan liiton aikana profeetat julistivat ”Herra sanoo näin” ja jatkoivat puhetta Minä-muodossa (Jumala).
Tehtävä on julistuskeskeinen, mutta siihen liittyvät myös johtajuus ja arvovalta. Jumalan arvovallalla he julistivat Jumalan tahdon ajankohtaisiin tilanteisiin ja ennustivat toisinaan tulevaisuutta. Profeetta sai sanomansa monin eri tavoin: mm. näkyinä, Jumalan äänen kuulemisena tai suorana puheena. Sanoma tuli suoraan ilman välikäsiä. Profeetan persoonallisuus antoi leimansa julistukseen ja toimintaan. Sanallisen julistuksen lisäksi profeetta saattoi tehdä vertauskuvallisia tekoja kuten Hesekiel tai Agabus (Apt 21:10-11). Sanoma oli yleensä koko Jumalan kansalle ja harvemmin yksilöille.
Profeetat joutuivat usein halveksunnan ja vainon kohteeksi, sillä kansa ei halunnut kuunnella Jumalaa. Lisäksi monet väärät profeetat sekoittivat, hämmensivät ja johtivat harhaan antamalla vääriä lupauksia ja nousemalla aitoja profeettoja vastaan (2 Piet 2:1). Vaikka kansa syvimmiltään tiesi, kuka oli aito Jumalan sanansaattaja, mukavampaa oli kuunnella vääriä lupauksia, jotka siunasivat synnin. Se toi hetken huolettomuuden, mutta lopulta katkeran tuskan. Jumala olisi halunnut antaa armon ja elämän.