ENSIMMÄINEN KORINTTILAISKIRJE: Seurakunta ja sen uskontunnustus (12 luku)

 

PAAVALIN VASTAUKSIA KORINTTILAISTEN KYSYMYKSIIN (7-15 luvut)

Korinttilaiskirjeen loppupuoliskossa Paavali käsittelee asioita, joita korinttilaiset häneltä kysyivät kirjeen kautta: ”Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte…” (7:1) Näitä kysymyksiä olivat: avioliitto, epäjumalille uhratun lihan syöminen, kristityn vapaus, naisen rooli seurakunnassa, ehtoollisen oikea nauttiminen, armolahjat ja Kristuksen ja kristittyjen ylösnousemus.

 

Tässä opetuksessa käsitellään aiheita

• Seurakunta
• Uskontunnustus
• Armolahjat: ks. päävalikko / Kristillinen palvelu ja armolahjat

 

 

SEURAKUNTA ON KRISTUKSEN RUUMIS – YKSEYS, MONINAISUUS ja RAKKAUS (12 luku)

Kirkko on rakennus, byrokraattinen palvelulaitos, kaikkien uskomusten kansankirkko, harrastuskerho, konservatiivinen muinaisjäänne? Vai onko se Raamatun Sanaan, Jumalaan ja Kristukseen uskova, Pyhän Hengen voitelemien ihmisten moninainen yhteisö? Kristitty tulee sanasta Kristus, joka tarkoittaa nimenomaan ”voideltua” (hepr. Messias). Oletko sinä Kristukseen uskova, Pyhällä Hengellä voideltu kristitty vai pelkän kulttuuriperinnön omaava tapakristitty?

Moni ihminen haluaa erota kirkosta, koska he loukkaantuvat työntekijään, kirkon opilliseen kantaan tai johonkin yksittäiseen tilanteeseen. Tällöin on ilmeistä, että eroava ihminen ei ole ymmärtänyt, mistä kristillisessä uskossa ja seurakunnassa on kysymys. Ihminen, joka on tämän sisäistänyt, ei kovin helposti eroa hengellisestä kodistaan.

Seurakuntia on monia erilaisia, mutta tärkeintä on, että ihminen voisi löytää ja kokea jonkin niistä omakseen. On myös ihmisiä, jotka etsivät täydellistä seurakuntaa. He pettyvät nopeasti ja siirtyvät seuraavaan. Näin he menettävät mahdollisuuden itse kasvaa ihmisinä ja osallistua pitkäjänteisesti seurakunnan kehittämiseen. Täydellistä seurakuntaa ei ole.

Korintissa seurakunnan yhtenäisyys oli jo pahasti rakoillut, kuten tiedämme. Eriarvoisuus, riidat, kuppikuntaisuus ja ylpeys kukoistivat. Ihmisiä mitattiin maallisen perustein ja armolahjoista tehtiin ansiomittareita. Kristillinen rakkaus ja nöyryys olivat kadoksissa. Paavali rakasti tätäkin seurakuntaa kuten lastaan ja halusi sen löytävän jälleen keskinäisen yhteyden.

 

Paavalin opetuksia kristillisestä seurakunnasta

Lue 12 luku kokonaisuudessaan, erityisesti alkaen jakeesta 12. Korinttilaiskirjeiden lisäksi Paavali opettaa seurakunnasta lähes jokaisessa kirjeessään. Varsinkin Efesolaiskirje on ns. seurakuntakirje.

• Seurakunta on Kristuksen ruumis. Se on elävä organismi kuten ihmisruumis, jossa on erilaisia jäseniä ja aisteja. Parhaiten voimme ymmärtää sen moninaisuuden ajattelemalla ihmisruumista solutasolla. Vaikka ihmisruumis on äärettömän monimuotoinen ja monimutkainen, se on yksi kokonaisuus. Juuri sellainen on seurakunta, maailmanlaajuisena ja paikallisena ilmentymänä. Tässä kokonaisuudessa on jokaisella tärkeä paikka ja tehtävä.
• Jokainen uskova kuuluu tasavertaisesti Kristuksen ruumiiseen, seurakuntaan. Kenenkään yhteiskunnallisella asemalla, varallisuudella, ammatilla, sukupuolella, iällä, kansallisuudella, aikaisemmalla uskontotaustalla, armolahjoilla yms. ei ole merkitystä tässä suhteessa – ketään ei suljeta pois eikä aseteta seurakunnassa eriarvoiseen asemaan. Niissä maissa, joissa on kastilaitos, vain seurakunnassa he voivat olla yhdessä, saman pöydän ääressä.
• Seurakuntaa yhdistää Kristus, joka on seurakunnan pää. Kukaan ihminen ei johda seurakuntaa vaan kaikilla on yhteinen Herra. Pää yhdistää muun ruumiin ja tekee siitä sopusointuisesti toimivan kokonaisuuden. Saakoon Kristus tämän vallan seurakunnissa!
• Seurakunnan henkenä on Pyhä Henki, jonka elävään läsnäoloon jokainen kristitty on kastettu vedessä ja Hengessä. Jokaisessa uskovassa on sama elävä Henki. Hän yhdistää.
• Koska seurakunta on yksi kokonaisuus, se huolehtii kokonaisvaltaisesti itsestään eli kaikista sen jäsenistä. Kaikkien hyvinvointi on yhteinen etu.
• Koska seurakunta on yksi elimellinen kokonaisuus, sen jokainen jäsen jakaa samat ilot, surut ja kivut. Olisi luonnotonta, jos loukkaamme varpaamme, että emme koko ihmisenä kärsisi. Kun koemme iloa ja hyvää, nautimme siitä kokonaisvaltaisesti.
• Vaikka seurakunta on yksi kokonaisuus, sen jokaisella jäsenellä on oma tärkeä tehtävä, joka voi poiketa muista. Uskovan arvo ei perustu hänen tehtäväänsä. Olisi järjetöntä, että kaikilla olisi sama tehtävä. Sen sijaan moninaisuus palvelee kokonaisuutta. Niinpä Jumala on antanut erilaisia tehtäviä ja niitä varten tarvittavat armolahjat. Jokainen tehtävä on tärkeä ja tarpeellinen kokonaisuuden kannalta. Niitä ei tule vertailla ja arvottaa keskenään (paitsi kielillä puhuminen, joka on vain omaksi hyödyksi, mutta ei yhteiseksi hyödyksi).
• Kristuksen ruumiin sydämen syke on RAKKAUS. Rakkauden tähden seurakunta on olemassa, rakkaus on sen voima, rakkauden jakaminen on sen päämäärä ja täydellisen rakkauden saavuttaminen on sen päämäärä iankaikkisuudessa. Rakkaus tavoittelee jatkuvasti YHTEISTÄ HYÖTYÄ, mitä Paavali korostaa yhä uudelleen.

Seurakunnan moninaisuus ilmentää Jumalan luomistyön rikkautta. Jumala on luonut äärimmäisen monimuotoisen eliöstön ja luonnon. Ei ole edes kahta täysin samanlaista lumihiutaletta vaan jokainen lumihiutale on ainutlaatuinen vaikka ne näyttävät samanlaisilta. Sama pätee jokaiseen ruohonkorteen, puunlehteen, hiekanjyvään, muurahaiseen, nisäkkäisiin ja ihmiseen. Me ihmiset olemme erityisasemassa, koska meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Meitä on yli seitsemän miljardia eli 7 000 miljoonaa ihmistä. Meissä kaikissa on samaa, mutta samalla jokainen on ainutlaatuinen persoona erilaisine piirteineen ja ominaisuuksineen. Jokainen meistä ilmentää ja heijastaa Luojaamme omalla persoonallisella tavalla (paitsi sillä mikä on syntiä).

Psalmissa 139 sanotaan: ”Herra, sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” Niinpä sinäkin olet ihme, ainutlaatuinen Jumalan kuva, suurenmoinen taideteos, mittaamattoman arvokas! Jumalan luomisteon rikkautta heijastavat myös erilaiset kulttuurit ympäri maailmaa. Ei ole kahta samanlaista kansaa – kullakin on omat erityispiirteensä ja tapansa.

Siksi myös kristillinen seurakunta on erilaisten ihmisten muodostama kokonaisuus, joka ilmentää Jumalan ja hänen luomistekonsa moni-ilmeisyyttä ja rikkautta. Me saamme iloita tästä rikkaudesta ja kunnioittaa toisiamme rakkaudessa. Jumalan luoma rikkaus ja erilaisuus eivät tarkoita synnin meissä vaikuttamaa turmellusta. Luomistyön rikkauden tai rakkauden nimissä meidän ei tule hyväksyä tai siunata syntiä, joka vääristää ja turmelee upean luomistyön ja rakkauden.

Tämän kaiken valossa oli luonnotonta, että korinttilaiset elivät toisenlaista uskon ja seurakunnan todellisuutta, jossa he eivät hyväksyneet eivätkä kunnioittaneet toisiaan. Sama pätee tänäänkin. Kaiken väärän syynä on ihmisen syntisyys, joka halukkaasti liittoutuu sielunvihollisen kanssa. Jokainen uskova ja seurakunta on melkoinen taistelukenttä. Maan päällä seurakunta onkin ”taisteleva seurakunta”, kun taas perille päässeet pyhät muodostavat ”voittaneen seurakunnan”.

Niinpä korinttilaisten ja meidän tulee elää jokapäiväisessä parannuksessa Kristuksen muuttavan ja uudistavan armon varassa, Sanan mukaan ojentautuen. Parannuksen tulee näkyä käytännössä uskovien välisessä yhteydessä ja toiminnassa. Siksi meidän tulee suostua uskovien yhteyteen kaikkien kristittyjen välillä, jotka hyväksyvät ja tunnustavat kristinuskon ytimen – yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, yksin armosta, yksin Raamatun perustuksella. Tällaisia uskovia löydämme kaikkien pääkirkkokuntien ja vapaiden suuntien parista. Nimikristittyjäkin kohtaan tulee osoittaa kristillistä lähimmäisen rakkautta, vaikka uskonyhteyttä ei olekaan.

Kristuksen ruumiin moninaisuus ykseydessä ei tarkoita synnin hyväksymistä missään muodossa. Olisi trendikästä väittää, että homoseksuaalisuuden harjoittajat yms. ovat iloinen osa kristillisen seurakunnan moninaisuutta. Seurakuntaopin tarkoitus ei ole kumota kristillistä moraalinormistoa vaan ne kuuluvat yhteen. Seurakunnassa eletään kristillisten arvojen mukaisesti, tietysti!

 

JEESUS ON HERRA! – kristillinen usko pähkinänkuoressa

Kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: ”Jeesus on kirottu”. Kukaan ei myöskään voi sanoa: ”Jeesus on Herra”, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. (12:3)

Vastaväite: kuka tahansa voi sanoa ”Jeesus on herra” tai ”Jeesus on kirottu”. Jokainen voi esimerkiksi lukea ääneen tämän tekstin. Monet henkiparantajat sanovat toimivansa Jumalan, Jeesuksen tai Pyhän Hengen voimassa. Jehovantodistajat kutsuvat Jeesusta herraksi ja monissa uskonnoissa hänelle voidaan suoda kunnianarvoisia titteleitä. Liberaaliteologit puhuvat sujuvasti Jeesuksesta ja herraudesta eivätkä häntä suorasanaisesti julista häntä kirotuksi.

Niinpä moni vilpitön uskova hämmentyy ja voi tulla johdetuksi harhaan, koska ihmiset voivat sanallisesti lausua nuo väitteet. Joku on jopa neuvonut, että meidän tulee kuulustella henkiä, jotka vaikuttavat ihmisten takana. Tällainen ei ole kristillistä. Meidän ei koskaan tule keskustella henkivaltojen kanssa. Joka tapauksessa ne huijaavat ja eksyttävät meitä.

Mistä siis on kysymys ja miten tämä tulee ymmärtää? Kysymyksessä on kristinuskon ytimekkäin uskontunnustus: Jeesus on Herra! Nämä sanat eivät ole vain sanallisesti lausuttuja äänteitä vaan niillä tietty, raamatullinen sisältö ja merkitys. Juuri tuosta tärkeästä sisällöstä on kysymys! On otettava selvää, mitä tunnustus ja Jeesuksesta puhuva ihminen todella tarkoittavat.

 

Tunnustus tarkoittaa:

1. Jeesus on Betlehemissä syntynyt ja Nasaretissa varttunut mieshenkilö – todellinen, aito, historiallinen ihminen. Hän on historian tunnetuin mies, joka toimi Israelissa.
2. Tämä Jeesus on Herra, josta Raamattu ja etenkin Vanha testamentti käyttää nimeä Jahweh (sana Adonai korvasi pyhän JHWH-nimen). Jeesus on siis Vanhan testamentin ennustama Messias (=Kristus), joka syvimmiltään on itse Herra ja Luoja, joka on astunut alas ihmisyyteen ja historiaan.
3. Tässä Jeesuksessa kaikki Jumalan antamat lupaukset ovat käyneet ja tulevat käymään toteen. Hän on ainoa Pelastaja, Vapahtaja, Parantaja, Herra, ylösnoussut ja kerran takaisin palaava Kuningas. Hänen kauttaan ihmiset saavat pelastuksen – yhteyden Jumalaan, armon, rakkauden, pyhän ja ikuisen elämän.

Kiteytetysti voimme sanoa, että Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa ennustusten mukaisesti ja että hän kuoli ristillä syntiemme tähden ja että ylösnousemuksessa hän palasi takaisin taivaalliseen herrauteen.

 

Aito sydämen tunnustus, joka näkyy ja kuuluu

Aito kristitty hyväksyy tämän tunnustuksen sydämessä ja tunnustaa sen julkisesti. Siksi em. jehovantodistajien, liberaaliteologien, mormonien, henkiparantajien, New Age -ihmisten, muslimien ja itämaisten uskontojen edustajien sanallinen tunnustus ei ole riittävä eikä pätevä. Heidän oppinsa ja uskonsa kieltää tunnustuksen raamatullisen, kristillisen sisällön. Kieltäessään Raamatun Kristuksen he käytännössä kiroavat Kristuksen. Avoimen vihamielisessä puheessa Jeesus voidaan julistaa kirotuksi ja häntä voidaan pilkata karkeasti. Yleensä sielunvihollinen tekee tämän epäsuorasti ja peitellysti väärän uskonnollisen tai yhteiskunnallisen opetuksen kautta.

Siksi meidän tulee pureutua siihen, mitä itse kukin tarkoittaa näillä nimillä ja ilmaisuilla. Tutustumalla pääpiirteittäin harhaoppien perusopetukseen näemme nopeasti, että ne eivät todellisuudessa hyväksy tuota alkukristittyjen tunnustusta, joka tiivistää kristinuskon ytimen. Tämä pätee erityisesti aikamme liberaaliteologeihin, jotka sujuvasti puhuvat Jumalasta, Jeesuksesta ja rakkaudesta, mutta myös yhtä sujuvasti kieltävät näiden raamatullisen merkityksen ja tarjoavat tilalle inhimillisiä korvikkeita.

Aito kristillinen ydintunnustus tulee aina esille Pyhän Hengen vaikuttamassa julistuksessa, opetuksessa, profetoinnissa, palvelutyössä yms. Tätä tunnustusta sydämessään kantava ihminen julistaa sitä iloiten ja vapaaehtoisesti. Sen sijaan saatanan ja henkivaltojen dominoima ihminen toimii orjuutettuna pakkovallassa: Teidän ollessanne vielä pakanoita vastustamaton voima ajoi teitä mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin (12:2).

Tällä ydintunnustuksella voimme määrittää senkin, onko jokin Jumalan voimavaikutukseksi tai armolahjaksi väitetty ilmiö todellakin Jumalasta, Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä. Tämä edellyttää niiden syvällistä, raamatullista arviointia. Pelkkä ulkonainen vaikutelma, illuusio tai jopa todellinen ihme ei välttämättä lainkaan ole Jumalasta. Mutta kun Jumala toimii, mukana on aina kristinuskon ydin ja aidot, arviointiakin kestävät konkreettiset tulokset. Jumalan toiminta on aina Kristus- eikä ihmiskeskeistä. Tarkoitus ei ole korottaa ihmistä vaan Jumalaa ja liittää ihmiset häneen.

Tekstissä Paavali ryhtyy seuraavaksi kuvaamaan erilaisia Jumalan Hengen vaikuttamia voimavaikutuksia ja armolahjoja (12:4-11). Siinä tulee esille myös Jumalan kolminaisuus – Isä Jumala antaa kaiken voiman, Herra Jeesus Kristus (Poika) johtaa palvelutehtäviä ja Pyhä Henki jakaa armolahjat. Näistä armolahjoista on erillinen opetuspaketti – ks. päävalikko / Kristillinen palvelutyö ja armolahjat.

 

Muut kristilliset uskontunnustukset

Jumalan antamaa ”erityistä ilmoitusta” (Sanaa ja Kristusta) ilmentävät kolme vanhan kirkon uskontunnustusta, joissa kiteytetään kristillisen uskon ydinkohdat ja vedetään raja harjaoppeja vastaan. Näitä täydentävät luterilaisen uskonpuhdistuksen Tunnustuskirjat ja katekismukset.

Kolme keskeistä uskontunnustusta ovat

• Apostolinen uskontunnustus
• Nikean (Nikealais-konstantinopolainen) uskontunnustus (325 + 381 jKr.)
• Athanasioksen uskontunnustus (kenties 500-luvulta)

Kristillinen usko perustuu Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksiin, joiden ytimessä on luvattu Messias-Vapahtaja Jeesus Kristus. Kolme uskontunnustusta kiteyttävät evankeliumin sisällön ja merkityksen. Samalla niillä vedettiin raja vakaviin harhaoppeihin, jotka uhkasivat kristillisyyttä. Syvimmän pohdinnan kohteena oli Kristuksen jumaluus ja ihmisyys, jota varsinkin Athanasioksen tunnustus määrittää. Uskontunnustuksissa ei tuotu esille mitään uutta vaan niissä kiteytettiin pyhien Kirjoitusten opetus, joka oli jo alusta asti tunnettua.

Uskontunnustukset ovat sikälikin elintärkeitä, koska ne kuvaavat Jumalan askeleita ihmisen luokse. Jumala tulee ihmiseksi ihmisten keskelle ja sovittaa heidän syntinsä ja avaa tien ikuiseen elämään. Tämä on Jumalan punoma ikuisen elämän lanka sinun ja Luojasi välillä. Muuta tietä ei ole.

Vakavaa on se, että vastustajat haluavat katkaista tämän elämänlangan; he pilkkovat sen irrallisiksi pätkiksi ja kieltävät Jeesuksen jumalallisen alkuperän, neitseestä syntymisen, ristinkuoleman merkityksen ja ylösnousemuksen. Näin tehdessään he katkaisevat ensisijassa oman elämänlangan ja yhteytensä Luojaansa. Näin tehdessään he torjuvat hänet ja pilkkaavat hänen pelastustekoaan. He yrittävät vetää mahdollisimman monet mukaansa samaan ikuiseen kuolemaan. Monet hämääntyvät, koska jotkut näistä luopiosta kantavat kirkollisia kaapuja, symboleja ja arvonimiä. On syytä muistaa, että juuri Israelin uskonnollinen johto ristiinnaulitsi Jeesuksen ja yllytty kansan enemmistön tähän mukaan. Saatana pukeutuu mielellään kristillisyyden kaapuun ja sen nimissä yrittää tuhota kristillisen uskon valheillaan yhä tänäänkin, meidänkin keskuudessamme.

Lopulta sitä, onko Jumalaa edes olemassa tai onko hän tullut ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa ja onko hän sovittanut syntimme ristillä, ei voi todistaa mikroskoopilla eikä liberaaliteologien oppikirjoilla. Kyseessä on jumalallinen salaisuus ja ihme, jonka hän paljastaa jokaiselle, joka häneen turvautuu. Silloin Jumala itse tulee ihmisen sisimpään ja vakuuttaa: Minä se Olen, joka sinua näin rakastan. Älä pelkää! Luota minuun! Pidä minun pyhästä Sanastani kiinni! Jeesus on Herra! Silloin usko syntyy ihmisen sydämeen ja hän tavoittaa sen, mitä pieni järki ei ymmärrä.