ENSIMMÄINEN KORINTTILAISKIRJE: hajaannus, inhimillinen viisaus ja risti

 

Ensimmäinen vakava ongelma: sisäinen hajaannus (1:10-17 ja 3:1-4)

Korintin seurakunnassa oli juutalaisia, jumalaapelkääviä, roomalaisia, kreikkalaisia ja muita kansallisuuksia. Siellä oli toiminut useita julistajia. Niinpä ei ole merkillistä, että seurakunnassa oli erilaisia ryhmittymiä, joilla oli omat suosikkijulistajansa. Ongelma syntyi vasta, kun nämä ryhmät alkoivat kilpailla vallasta ja riitautuivat keskenään.

Paavali kertoi kuulleensa, että seurakunnassa on neljä riitautunutta ryhmittymää. Kun ongelmasta tulee vakava, siitä on kerrottava avoimesti. Epämääräiset selän takana puhutut juorut eivät johda mihinkään hyvään eikä sellaisia tule ottaa vakavasti, ellei myös uskalleta kertoa tiedon lähdettä.

 

Neljä riitaisaa ryhmittymää (ei ”puolueita” vaan ”skisma” = riitaisuus):

• Paavalilaiset: Paavali oli seurakunnan perustaja ja oli paljon pohtinut evankeliumin tuomaa vapautta ja suhdetta juutalaisuuteen
• Apollos-ryhmä: Apollos oli taitavapuheinen, kreikankielinen opettaja ja julistaja; ryhmä kenties edellytti, että evankeliumi pitää sopeuttaa kreikkalaiseen viisauteen ja puhetapaan
• Keefaan (Pietarin) kannattajat: juutalaistaustaisia, jotka vaativat Mooseksen lain ja seremonialain tiukempaa noudattamista; Pietari ei ollut välttämättä käynyt Korintissa, mutta jotkut olivat ehkä tavanneet hänet tai ainakin kuulleet hänen opetuksiaan
• Kristus-ryhmä: nämä ihmiset saattoivat pitää itseään hyvin hengellisinä ja sen kautta kaiken inhimillisen auktoriteetin ja yhteyden yläpuolella olevina; he saattoivat vedota Hengen eli Kristuksen suoraan ilmoitukseen yli Kirjoitusten ja muun kristillisen opetuksen

Entä miten on kristikunnan historiassa, meidän aikanamme ja meidän seurakunnassamme? Koko kristikunta on jakautunut katolisiin, ortodokseihin, anglikaaneihin, luterilaisiin, helluntailaisiin, karismaattisiin ja moniin vapaisiin suuntiin. Näiden välillä on suurempia ja pienempiä skismoja. Lisäksi kunkin kirkkokunnan sisällä vaikuttaa erilaisia herätysliikkeitä, jotka kokevat erilaisuutta suhteessa toinen toisiinsa. Ja vielä – seurakunnan jäsenten välillä voi olla hyvin suuria eroja: toiset ovat hyvin sitoutuneita, toiset ovat maallistuneita ja välinpitämättömiä. Monesti myös paikallisessa seurakunnassa on erilaisia ryhmittymiä johtuen ikäluokasta, puoluetaustasta, herätysliiketaustasta, yhteiskunnallisesta asemasta jne. Miten näitä erilaisia linjauksia ja ristiriitoja tulisi ratkaista tai onko sellainen ylipäätään mahdollista tai tarpeellista?

 

Paavalin ratkaisumalleja riitoihin ja hajaannukseen (1:13-31; 3:5-23)

• Paavali ottaa asiat esille ja ryhtyy niitä käsittelemään päämääränä kristillinen ykseys ja yhteys. Tärkeää on arvioida, mikä asia tai tilanne on kyllin vakava, jotta tähän ryhdytään.
• Paavali ei asettaudu kenenkään puolelle vaan säilyttää ulkopuolisen sovittelijan aseman. Samalla hän torjuu kiusauksen siitä, että olisi tukenut heitä, jotka pitivät juuri häntä parhaimpana ja eniten oikeassa olevana. (1:13, 3:4-9)
• Paavali pitää kiinni siitä, että evankeliumi, Kristus kuuluu tasapuolisesti jokaiselle ihmiselle. Kristusta ei ole jaettu (1:13). Tästä näkökulmasta on luonnotonta ja mahdotonta, että uskovat kuuluisivat eri leireihin.
• Paavali korostaa kristinuskon luovuttamattoman ytimen merkitystä: se on Kristuksen risti! (1:17-23) Kaikki, mikä hämärtää tätä ydintä ja vie huomion siitä pois, on joko väärää tai toisarvoista. Vanha totuus on, mitä lähempänä olemme Kristuksen ristiä, sitä lähempänä olemme myös toinen toisiamme. Ristin rakkauden läheisyydessä myös erimielisyydet menettävät merkitystään ja riidat katoavat. Risti on uskomme kohde!
• Paavali opettaa, että kullakin on oma paikkansa ja tehtävänsä Jumalan valtakunnan työssä ja seurakunnassa (3:5-9). Paavali istutti, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Jokainen on Herran palvelija. Erilaiset julistajat ja erilaiset näkökulmat, jotka avaavat evankeliumin merkitystä ja vaikutusta, ovat tarpeellisia ja täydentävät toisiaan.
• Paavali näkee, että uskovien riitaisuudet ja hajaannus ovat merkki syntisen luonnon hallintavallasta, hengellisestä kypsymättömyydestä ja ylpeydestä. Uskovien tulee nähdä tämä totuus itsestään ja kasvaa kohti aikuisuutta. (3 ja 4 luku)
• Paavali kehottaa seurakuntalaisia Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä (1:10): Olkaa puheissanne yksimielisiä! (Puheissa on keskityttävä Sanaan). Välttäkää hajaannusta keskuudessanne ja olkaa yhtä! (Yhteys vaatii huolenpitoa ja ponnistelua, riidat on sovittava). Olkaa yksimielisiä sydämessä ja mielissänne!

Miten näitä sitten tulisi soveltaa oman aikamme todellisuuteen? No, juuri niin kuin Paavali opettaa Pyhässä Hengessä! On vaalittava kristinuskon ydintä ja sitouduttava siihen kokosydämisesti. Sitä on julistettava ja opettava kaikkialla. Vain siinä on Jumalan viisaus, voima ja läsnäolo. Siksi tarvitaan uskonpuhdistusta, kun ydin hämärtyy. Juuri siksi syntyi protestanttisuus, jonka tarkoituksena oli puhdistaa ihmisansioihin perustuvaa katolisuutta. Siksi myös luterilaisuus tarvitsee uskonpuhdistusta, koska liberaaliteologia ja maallistuminen turmelevat uskomme. On siis nähtävä, että ainakin suuri osa syntyneistä kirkkokunnista ja herätysliikkeistä on toiminut Jumalan vaikutuksesta oman aikansa keskellä.

On osattava erottaa se, mikä kuuluu ytimeen ja mikä on enemmän ”kehällistä” eli tuon ytimen ympärille sijoittuvaa kristillistä opetusta ja elämää. Kehällisissä asioissa voi olla painotuseroja, joiden ei tulisi riitauttaa ja erottaa kristittyjä toisistaan. Varsinkin ulkonaiset tavat voivat vaihdella suuresti kulttuurista toiseen. On ymmärrettävä, että evankeliumi on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle, kansalle ja kulttuurille.

Jumalan armo ja rakkaus kuuluvat kaikille uskoville tasapuolisesti. Kristuksen seurakunta on universaali todellisuus – siihen kuuluvat seurakunta-ajan kaikki uskovat. Samalla Kristuksen seurakunta on paikallinen, rikas todellisuus, joka ottaa erilaisia muotoja ja ilmaisutapoja. Samanaikaisesti Kristuksen seurakunta kamppailee kirkkauteen saakka synnillisestä vajavuudesta ja joutuu paholaisen hyökkäysten kohteeksi. Tietty rikkinäisyys ja hajanaisuus ovat osa ”taistelevaa”, maan päällä olevaa seurakuntaa.

On rakennettava aktiivisesti yhteyttä ja elettävä sovussa niiden uskovien kanssa, jotka pitävät kristillisen uskon ytimen. Tämä vaatii oikeaa asennetta ja aitoa toimintaa puheissa ja teoissa. Kirkkokuntia ja herätysliikkeitä ei tarvitse purkaa tai lakkauttaa, kunhan tämä sydämen yhteys pidetään voimassa. Yksimielisyys ei tarkoita, että olemme kaikessa samaa mieltä. Ytimessä tätä vaaditaan mutta ei aina kehällisissä. Mutta niissäkin voimme kasvaa lähemmäksi toisiamme, kun luemme yhdessä Jumalan pyhää Sanaa ja keskustelemme rukouksen ja rakkauden hengessä.

 

Toinen vakava ongelma: turmeltunut ja vajavainen ihmisviisaus uhkaa syrjäyttää Jumalan viisauden ja rakkauden, joka on ilmestynyt Kristuksessa ja ristissä (1:17 – 2:16)

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. – – – Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

 

Kreikkalainen filosofia ja tiede

Korintti sijaitsee Kreikassa, jolla on erittäin maineikas historia. Kukapa kiistäisi suurten kreikkalaisten filosofien ja ajattelijoiden perinnön? Muistele nimiä Pythagoras, Arkhimedes, Sokrates, Platon, Aristoteles jne. Suuria kreikkalaisia filosofian suuntauksia olivat mm.

• epikurolaisuus: nautinnot ja hyveet
• stoalaisuus: asketismi, tyyneys, tunteettomuus
• skeptismi: epäilyn filosofia
• uskonnollinen salaviisaus, mysteeriuskonnot (myöhemmin gnostilaisuus)
• sofistit: puhetaidon opettajat

Nykyaikaisen tieteen yksi peruspilareista nousee juuri kreikkalaisten filosofien saavutuksista. Toinen peruspilari nousee – yllättäen – kristillisyydestä: kristinusko auttoi näkemään luomakunnan Jumalan järjestelmällisenä ja tarkoituksenmukaisena kokonaisuutena. Luomakunta ei ole mystinen jumaluus vaan elinympäristömme, jota ihminen voi tutkia ja ottaa haltuunsa. Juuri näin Jumala ihmiselle antoikin tehtäväksi: nimetä eläimet ja kasvit, viljellä ja varjella, täyttää koko maa.

Kun kristinusko valtasi koko läntisen maailman, teologia oli yliopistoissa korkein oppiaine, kaikkien oppiaineiden äiti. Filosofia oli sille alisteinen. ”Järjen vallankumouksen”, valistuksen myötä filosofia otti teologian paikan ja teologia alennettiin vain yhdeksi pieneksi filosofian ja tieteen haaraksi.

Monet tieteen saavutukset ovat kiistattomia. Tiedon määrä on lisääntynyt valtavasti ja sen myötä tekniikka on kehittynyt aivan uskomattomalla tavalla. Silti ihminen ei ole kyennyt selittämään elämän syntyä ja tarkoitusta eikä voittamaan kuolemaa. Lisäksi hän käyttää tietoaan joukkotuhoaseisiin ja luontoa saastuttaviin luomuksiin.

Moni pitää tiedettä absoluuttisen totuuden ilmoittajana. Mutta se on harhaa. Tiede on vajavaisten ja turmeltuneiden ihmisten harjoittamaa toimintaa. Tiede ei ole absoluuttinen totuus. Tieteen nimissä esitetään olettamuksia ja asioita, joita on tutkittu vähän. Suuria perusteorioita ei ole todistettu aukottomasti oikeiksi. Tieteeseen ja arkielämään liittyy paljon uskoa ja uskomuksia.

Kreikkalaisen viisauden, valistuksen, inhimillisen viisauden ja tieteen perusongelma on siinä, että ne sulkevat Jumalan pois. Jumalaa joko ei ole tai häntä ei voi ottaa lukuun. Kaikki on yritettävä selittää ilman Luojaa. Ihminen korotetaan olemassaolon normiksi. Mutta näin tehdessään ne riistävät elämän perustan ja tarkoituksen ja mahdollisuuden ymmärtää syvästi. Ihminen jää syntisyyden sekä ajallisen ja iankaikkisen tuhon omaksi. Ja näin tehdessään ihminen yhä tänäänkin rikkoo Jumalan antaman alkuperäisen käskyn paratiisissa: Älä syö hyvän ja pahan tiedon puusta, sillä sinä et hallitse sitä vaan se tuo kuoleman ja tuhoaa sinut ja koko maapallon!

Kreikkalainen viisaus voi näyttää ja kuulostaa hyvältä ja antaa ymmärrystä hyvään ja pahaan. Mutta samalla se vieroittaa ihmisen Luojastaan ja jättää ihmisen yksin hyvän ja pahan tiedon valtaan, joka sokaisee ja turmelee ihmisen ja lopulta koko elämän.

 

Kristuksen risti on hulluutta

Entä Kristuksen risti? Miltä se kuulosti ja näytti Korintissa, Kreikassa? Persoonallinen, yksi ja ainoa Jumala, joka tulee ihmiseksi, teloitetaan rikollisena aikansa karmeimman teloitusvälineen eli roomalaisen ristin kautta. Sitten tuo Jumala-ihminen nouseekin kuolleista, astuu taivaisiin ja tulee vielä kerran takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Voiko tällaista uskoa todeksi? Eikö se ole brutaalia ja alkeellista mielettömyyttä? Entä ihmisen syntisyys? Eikö ihminen ole pohjimmiltaan hyvä? Ja jos elämä on vain tässä ja nyt, eikö kannata vain nauttia kaikesta niin paljon kuin ehtii tai sitten stoalaisittain tyytyä hiljaisesti lyhyen elämän päättymiseen ja totutella ikuisen hiljaisuuden alkamiseen? Kristus ja risti on täyttä hulluutta!

Lakiuskonnoille, joissa varjellaan jumalan kunniaa, kuten juutalaisille ja muslimeille risti on hirvittävä, suurin mahdollinen pahennus. Jumala on niin pyhä ja suuri, että hän ei koskaan alennu ihmisen tasolle eikä varsinkaan kuole rikollisena ristillä! Tällaisen väittäminen on äärimmäinen, lopullinen ja anteeksiantamaton synti. Pyhä Jumala ilmestyy vain suuressa voimassa ja kirkkaudessa; Jumala on tunnetaan vain näyttävissä ihmeteoissa.

Korintin seurakuntalaiset, vaikka olivatkin tulleet uskoon juuri ristinhullutuksen kautta ja vaikka Paavali oli heitä opettanut 18 kk ajan, kokivat vaikeuksia ymmärtää ristinevankeliumia oman taustansa vuoksi. Lisäksi kreikkalaisen kulttuurin ja uskonnollisuuden keskellä he joutuivat pilkatuiksi ja kovaan paineeseen. Heillä oli valtava houkutus ja tarve ajatella: Eikö ristinsanomaa voisi selittää ja käytännössä muuttaa enemmän kreikkalaisen viisauden mukaiseksi ja eikö sitä voitaisi julistaa kreikkalaisen puhetaidon hienoin kääntein? Eikö sitä voisi kaunistaa?

 

Kreikkalaisen filosofian vaikutukset kristillisessä historiassa

Juuri tähän ansaan on kristillinen teologia ajautunut. Kreikkalainen filosofia vaikutti jo Jeesuksen ajan Israelissa varsinkin saddukeusten ja herodilaisten keskuudessa. Tämä oli erityisen vahvaa tietysti Kreikassa, jossa Korintti sijaitsi. Niinpä ei ole ihme, että jo varhaiset kristityt joutuivat vakavasti kamppailemaan kreikkalaisen filosofian haasteen kanssa. Tämä haaste nousi erityisen voimakkaasti esille 100-300-luvuilla, jolloin niin sanottu gnostilaisuus muotoutui vahvaksi uskonnolliseksi liikkeeksi. Sen mukaan pelastus merkitsee sitä, että ihminen saavuttaa tiedon omasta jumalallisuudestaan ja pääsee vapaaksi ruumiin vankilasta. Pelastumiseen tarvitaan gnostilaisten välittämää salaista tietoa. Gnostilainen voi ruumiissaan tehdä joko mitä tahtoo tai sitten hän pyrkii siitä ehdottomasti irtautumaan. Vaikka kyseessä oli vakava harhaoppi, se vaikutti joidenkin kirkkoisien ajatuksiin. Sillä on yhtymäkohtia itämaisiin uskontoihin, New Age -liikkeeseen ja mormoniuskontoon.

Puolestaan keskiajalla skolastiikka oli filosofinen suuntaus ja menetelmä, jonka mukainen opetus oli vallalla keskiajan oppineiden parissa noin vuosina 1100–1500. Skolastiikka pyrki yhdistämään antiikin tieteet ja filosofian, erityisesti aristotelismin, ja vallitsevan uskonnon
eli kristinuskon pyhät kirjoitukset ja opetukset. Skolastiikkaa vastaan nousivat protestanttinen uskonpuhdistus ja luonnontieteen synty. Erityisesti Martti Luther pyrki erottamaan teologian ja filosofian toisistaan.

 

Kreikkalaisen filosofian perillinen: aikamme liberaaliteologia

Skolastiikan perilliseksi on noussut 1800-luvun alusta lukien liberaaliteologia, joka pyrkii noudattamaan raamatuntutkimuksessa ”tieteellisiä” metodeja: Koska lähtökohtaisesti Jumalaa ei ole tai häntä ei voida ottaa huomioon tieteessä, Raamattu ja kristillisyys on tulkittava puhtaasti inhimillisesti. Tämä johtaa siihen, että Raamattu ei ole Jumalan Sana, ilmoitus, vaan pelkästään ihmisten kirjoittama, sekalainen kokoelma heidän ajatuksistaan ”jumalasta”. Raamattu on näiden tutkijoiden mielestä täynnä myyttistä kuorrutusta, joka on raivattava pois, jotta alkuperäisimmät ja aidoimmat ajatukset ja tapahtumat tulisivat esille. Koska tämän mittavan karsinnan jälkeen jäljelle jää varsin vähän, tutkijan seuraava tehtävä on keksiä tilalle uusi kertomus. Tämä uusi uljas kertomus, ”todellinen kristinusko” on uskonto-evoluutinen kehityskertomus, jonka mukaan ihmiskunta siirtyy hiljalleen polyteismistä monoteismiin. Liberaaliteologien mukaan mekin olemme samassa jatkumossa etsimässä ”todellista jumalaa”, jota oikeastaan kukaan ei vielä tunne. Sama pätee moraaliin: kullakin ajallansa on oma moraalinsa eikä ole olemassa mitään yleispäteviä elämän moraalisääntöjä. Siksi Raamatunkaan opetuksilla ei ole mitään todellista arvoa.

Liberaaliteologialla on ”viisauden” maine ja sitä monet kumartavat. Se on kuolettanut länsimaista kristillisyyttä ja yhdessä voimakkaan maallistumisen myötä ihmiset ovat kaikonneet kirkoista ja menettäneet todellisen Jumalan tuntemisen. Kristilliset arvot, joiden avulla on rakennettu hyvinvointiyhteiskuntia, on sivuutettu ja siirrytty yhä enemmän antikristilliseen aikaan, joka orjuuttaa ihmisen ”vapauden” nimessä.

On vahvasti todettava, että liberaaliteologia ei ole neutraalia raamatuntutkimusta ja tieteenharjoittamista vaan voimakkaasti asennoitunutta epäuskoa. Aidon kristinuskon avainsana on ”usko”: Uskon kautta me ymmärrämme! (Hepr 11:1-3; 2 Piet 2 ja 3 luvut). Liberaaliteologia on antikristillinen harhaoppi, jossa siirrytään mielikuvitukselliseen, moderniin myyttiin, jossa kävellään historiallisten faktojen yli.

 

Korinttilaiskirje on äärimmäisen ajankohtainen!

1 Korinttilaiskirje johdattaa meidät oman aikamme vakavimman kirkon sisäisen harhaopin eli liberaaliteologian eteen. Se on lähes täysin rinnastettavissa korinttilaisten haasteeseen kreikkalaisen viisauden edessä: kreikkalainen viisaus ja ”elää kuin korinttilainen” on samaa kuin meidän aikamme liberaaliteologia ja maallistunut elämänihanteemme.

Käytännössä kaikki Suomen ev.lut. kirkon teologit (piispat ja papit) ja yhä enemmän myös muut hengellisen työntekijät saavat liberaalin aivopesun kautta täysin vääristyneen kuvan kristinuskosta. Sen hedelmät ovat näkyneet jo 1960-luvulta alkaen teologiassa, kirkossa, mediassa ja koulujen oppikirjoissa (varsinkin lukiotasolla). Länsimaiselle ihmiselle tarjoillaan kristinuskon nimissä liberaaliteologista harhaoppia, joka kieltää Raamatun, Jumalan, Kristuksen ja kristillisen elämän.

Todellinen teologi ei kuitenkaan kasva yliopistoissa vaan Raamatun äärellä. Oikea teologi on sellainen, joka tunnustaa Raamatun Jumalan Sanaksi ja ymmärtää lain ja evankeliumin välisen eron (Luther). Jeesus ei valinnut apostoleiksi ja lähimmiksi seuraajikseen oman aikansa kreikkalaiseen filosofiaan ja kulttuuriin ihastuneita saddukeuksia, jotka olivat juutalaisen uskonnollisuuden johtajia, mm. ylipappeja, vaan hän valitsi köyhiä kalastajia ja kansanmiehiä ja -naisia. Sama pätee tänäänkin. Älä koskaan kumarra ja ihastele inhimillisiä oppiarvoja! Kumarra yksin Kristusta ja pyhää Sanaa! Ja on toki myös sellaisia oppineita teologeja, jotka ovat säilyttäneet kristillisen uskonsa ja ovat siltä pohjalta paneutuneet syvästi Raamatun Sanaan ja sen ymmärtämiseen.

 

MIKÄ ON PAAVALIN VASTAUS TÄHÄN KAIKKEEN? Vain Kristuksen ristin kautta voimme tuntea Jumalan ja voimme saada sisäisen Pyhän Hengen läsnäolon ja ymmärryksen

Mutta meille, jotka pelastumme, – – – kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. – – – Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.”

 

Miksi vain Kristuksen ristin kautta?

1. Se on Jumalan, Luojamme suvereeni päätös ja suunnitelma.
2. Risti antaa Jumalalle ratkaisun siihen, miten hän voi toimia yhtä aikaa oikeudenmukaisesti ja armahtavasti: ristillä synti saa tuomion ja ihminen saa armon.
3. Risti asettaa kaikki ihmiset samalle viivalle, yhtäläiseen, tasa-arvoiseen ja tasapuoliseen asemaan: kaikki ovat syntisiä, kukaan ei voi pelastua omin voimin tai viisaudella.
4. Synti on äärimmäisen vakava loukkaus elämää, ihmisyyttä ja Jumalaa vastaan. Sen palkka on kuolema. Millään muulla tavalla ihmiskunnan pahuutta ei voi sovittaa.
5. Koska langennut ja turmeltunut ihminen ei voi löytää eikä tulla Jumalan luokse (mitä uskonnoissa yritetään), Jumala itse tulee ihmisen luokse.
6. Vain Kristuksen & ristin kautta saamme yhteyden Jumalaan, Hänen läsnäolonsa, armonsa, rakkauden, voiman, vanhurskautuksen, lunastuksen, uudestisyntymisen, lapseuden, pyhityksen, viisauden, Pyhän Hengen, uskovien yhteyden, armolahjat, palvelutehtävät ja lopullisen kirkastumisen ja iankaikkisen elämän täydellisessä, uudessa luomakunnassa.

Kristuksen risti on inhimillisesti ajatellen hulluutta, mutta todellisuudessa se on maailman-kaikkeuden suurinta viisautta ja rakkautta. Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja antaa heille yhtäläisen mahdollisuuden pelastua. Kristinuskon perustie on niin selkeä ja yksinkertainen, ettei siltä ”hullukaan” eksy. Risti riisuu jokaisen ihmisen kaikesta ylpeydestä ja itseriittoisuudesta. Pelastus ja hyvyys ei ole meissä vaan yksin Jumalassa.

Lue 1 Kor 1:30. Ristin kautta Jumala lahjoittaa elämänviisauden, joka kumpuaa Jumalasta. Ristin kautta Jumala vanhurskauttaa eli oikeudellisesti, Kristuksen tähden julistaa meidät syyttömiksi ja synnyttää meissä uuden luomuksen, joka pyhittyy Kristuksen veressä ja Jumalan tahdossa jokapäiväisenä prosessina, maan päällä vajavaisesti mutta taivaassa täydellisesti. Ristin kautta Jumala lunastaa, ostaa meidät vapaaksi synnin, kuoleman ja perkeleen orjuudesta, omiksi, rakkaiksi lapsikseen, jotka perivät ikuisen, ihanan, täydellisen valtakunnan.

Kristuksen ristissä on kaikki! Kristillisen uskon ydin on ristissä – siinä, että ihmiseksi tullut Jumala(n Poika), Jeesus Kristus sovittaa ristillä syntimme ja nousee kuolleista avaten tien taivaisiin. Muista aina: Ei ole mitään suurempaa, parempaa, syvällisempää, voimallisempaa, ihanampaa kuin ristiinnaulittu Kristus. Siinä on Jumalan syvin sydän, rakkaus, pyhyys, hyvyys ja voima juuri sinulle!

 

Paavalin oma esimerkki (2:1-5)

Paavali ei edes yrittänyt julistaa evankeliumia inhimillisen viisauden keinoin (sisältö ja puhetyyli): ”En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana.”

Paavali oli joutunut kokemaan vakavaa vainoa ja ehkä hän kärsi sairaudesta kuten malariasta. Hän koki suuren tehtävän (evankeliumin julistamisen) edessä äärimmäistä pienuutta ja heikkoutta. Mutta juuri sellaisena hän oli otollinen Jumalalle, sillä Paavali joutui turvautumaan Jumalaan. Hän ei julistanut inhimillisessä voimassa ja viisaudessa vaan Jumalan Hengen voimassa kristinuskon ydintä: ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta. Inhimillinen vetoaminen ei synnytä jumalallista uskoa.

Tässä on suuri lohdutus ja voima meillekin: kun me olemme pieniä ja heikkoja, olemme otollisia ja käyttökelpoisia. Silloin me tarvitsemme suurta ja voimakasta Jumalaa, joka mielellään armahtaa ja siunaa meitä elämässä ja palvelutyössämme. Eikä meidän tarvitse olla korkeasti oppineita vaan saamme julistaa yksinkertaista verenevankeliumia ja palvella sillä voimalla, minkä Hän meille suo.

Jumalan voima (2:5), josta Paavali mainitsi, oli ensisijassa ristinevankeliumin julistuksen voimaa Sanassa. Tämä on maailmankaikkeuden suurin voima, itse Jumalan voima, joka pelastaa ihmisen synnin turmeluksesta ja tuomion ja kadotuksen alaisuudesta ikuiseen armoon ja elämään. Tämä voima on yhä tänään ristinsaarnassa. Toissijaisesti Jumalan voima saattaa ilmetä tunnusteoissa. Ne voivat tukea ja vahvistaa uskoa, mutta varsinaisesti uskomme ei ole niiden varassa, vaan Sanan.

 

Pyhä Henki antaa todellisen ymmärryksen ja viisauden – ristin kautta (2:6-16).

Pyhän Hengen keskeisin tehtävä on kirkastaa Kristusta, joka on Jumalan pelastussuunnitelma meitä syntisiä ihmisiä varten. Ja kun ihminen avautuu ristinevankeliumille, Pyhä Henki asettuu ihmisen sydämeen. Hän on itse Jumala, joka valaisee sisimpämme ja antaa meille hengellisen viisauden ja ymmärryksen. Pyhässä Hengessä saamme sisäisesti kokea Jumalan todellisuuden ja voimme vakuuttua evankeliumista. Lopulta vain Jumala itse voi ilmaista itsensä ja kertoa itsestään ihmiselle. Pyhä Henki sitoutuu aina Raamattuun, sillä se on Jumalan itsensä, Pyhän Hengen Sanaa.

Ilman Pyhää Henkeä ihminen on hengellisesti sokea, mikä johtaa myös elämänsokeuteen niin, että ihminen elää synnin vallassa, tietämättömänä Jumalasta. Mutta Pyhän Hengen sisäisessä läsnäolossa ihminen voi kokea ja ymmärtää Jumalan ja hengellisen todellisuuden. Sitä on vaikea ja lopulta mahdotonta selittää inhimillisesti. Se pitää kokea! On luonnollista, että hengelliset asiat tulee selittää hengellisesti. (2:14) Pyhä Henki ei johda uskovaa irti Sanasta hengellisiin, salaisiin maailmoihin niin kuin gnostilaisuus tekee. Sen sijaan Pyhä Henki johtaa sisälle Sanaan.

 

Maito ja vahva ruoka – pikkulapset ja hengellisesti aikuiset (3:1-3)

Aikuisena ei ole mukavaa olla hengellinen vauva, joka tarvitsee maitoa. Sellaisia me olemme olleet nuorina uskovina ja saatamme aikuisinakin taantua pikkulasten tasolle. Tällainen ”lapsi” ymmärtää kovin vähän evankeliumista ja laista, sekä elää pääosin syntisen luontonsa mukaisesti. Hänellä ei ole riittävää arvostelukykyä ja on huolissaan lähinnä omasta hyvinvoinnistaan. Hän on alttiina eksymään kaikenlaisiin opintuuliin. Tällaiseen tilaan monet korinttilaiset olivat taantuneet tai juuttuneet. Silloin tarvitaan taas sylihoitoa ja maitoa.

Hengellisesti aikuinen, kypsä kristitty tuntee Herransa ja Vapahtajansa, luottaa Sanaan, ojentautuu Sanan mukaan, lepää armon varassa, haluaa palvella lähimmäisiään ja Jumalaa, etsii toisten parasta ja asettaa itsensä viimeiseksi. Hän ei ole täydellinen vaan kaukana siitä. Hän tuntee itsensä, syntinsä, heikkoutensa, vahvuutensa, kykynsä ja lahjansa. Hän osaa elää levollisesti ja tasapainoisesti. Usko ja elämä eivät järky, sillä hän turvautuu Jumalaan eikä itseensä.

Hengellinen maito on evankeliumin ja uskon perusasioita. Vahva ruoka on Kristuksen, pelastusteon, seurakunnan, kristillisen elämän ja palvelutyön, sekä ikuisen päämäärämme syvempää ja laajempaa ymmärtämistä ja soveltamista käytäntöön.

 

Seurakunnan rakennushommissa – yhteistyössä, ei kilpaillen eikä riidellen (3:5-17)

1 Korinttilaiskirjeessä Paavali kuvaa seurakuntaa ja sen työtä monella tavalla:

• elopelto, jonne kylvetään Sanan siementä ja joka kasvaa viljaa Jumalan aittoihin
• rakennus / temppeli, jonka perustuksena on yksinomaan Kristus ja täytetty työ
• Kristuksen ruumis (12 luku)

Seurakunnan paras ja osuvin kuva on ”Kristuksen ruumis”, koska kyseessä on yksittäisistä soluista ja jäsenistä muodostuva yhteisö, elävä organismi. Seurakunta ei ole kirkkorakennus. Seurakunta on kaikkialla siellä, missä on Kristuksen eläviä jäseniä, uskovia, jotka tulevat yhteen.

Olennaista kuvauksissa on se, että seurakunnan työ on laajaa ja siinä tarvitaan monenlaisia osaajia ja taitajia. Suhteessa Korintin seurakunnan hajaannukseen nämä esimerkit paljastavat, kuinka kapea-alaisesti kiistelevät ryhmät ymmärsivät Jumalan valtakunnan työn. Esimerkkien tarkoitus on ohjata uskovat keskinäiseen kunnioitukseen, rakkauteen, yksimielisyyteen ja yhteistyöhön.

Kolme pientä porsasta rakennushommissa… Ensimmäinen rakensi heinistä ja oljista, mutta susi puhalsi ja puhkui porsaan majan nurin ja söi porsaan. Toinen rakensi risuista ja oksista. Sama kohtalo oli hänelläkin. Kolmas rakensi kivestä. Susi puhkui ja puhalsi, puhkui ja puhalsi, mutta porsaan talo ei kaatunut. – – – Seurakunnan rakentamisessa ei käy yhtä hullusti – jos sitä rakennetaan Kristus-kalliolle. Sama pätee yksilöuskovankin elämään. Kristus-kallio kestää, vaikka seurakunta tai uskova tekisi täydellisen konkurssin. Silloinkin ihminen pelastuu ”ikään kuin tulen läpi” Kristuksen ristin tähden. Viimeisellä tuomiolla kaikki, mitä olemme tehneet, punnitaan tarkoin. Epäkelpo katoaa ja hyvä jättää ikuisen siunauksen jäljen.

Katolinen kiirastulioppi ei ole perustu Raamattuun. Kiirastuliopissa ajatellaan, että ihminen kuoltuaan joutuu välitilaan ennen kuin pääsee taivaaseen. Välitilassa, kiirastulessa ihminen kärsii synneistään ja laiminlyönneistään. Omalla kärsimyksellään hän itse sovittaa tekojaan päästäkseen lopulta taivaaseen. Kiirastuliaikaa lyhentävät pyhien ansiot, aneet, Neitsyt Marian rukoukset ja muut paavilliset hokkuspokkus-temput. Kaikki tämä on Kristuksen ristin mitätöimistä! Vain risti, Vapahtaja Jeesus Kristus on ainoa sovittaja ja tie taivaaseen. Se on Raamatun kirkas, selkeä ja luovuttamaton sanoma; se on myös (jatkuvan) uskonpuhdistuksen voima. (3:13-15)

Seurakunnan rakentamisessa ja omassa elämässä kannattaa pitäytyä hyviin, kestäviin jaloihin rakennusaineisiin. Kultaa, hopeaa ja jalokiviä ovat (3:12):

• Jumalan Sana ja sen mukaiset ohjeet (Raamattu on elämän ja seurakunnan rakennusohje)
• armovälineet: kaste ja ehtoollinen
• rukous ja uskovien yhteyden harjoittaminen
• lähimmäisen rakkaus, kristillinen palvelutyö ja lähetystyö

Paavali lausuu vakavan varoituksen: ”Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Tämä temppeli on pyhä ja tämä temppeli olette te.” (3:17). Meidän tulee huolehtia siitä, että emme itse turmellu ja turmele toisia. Vastuumme laajenee lähimmäisiimme ja koko seurakuntaan. Erityisesti seurakunnan työntekijät vaalivat ja suojelevat seurakuntaa. Vastuu kuuluu yhteisesti kaikille seurakunnan jäsenille. Lopuksi vastuu laajenee koko yhteiskuntaan, jossa kristityn tulee toimia kristillisen uskon ja rakkauden mukaisesti ”valona ja suolana”.

Lopulta Paavali päättää hienoon näkymään: ”Kaikkihan on teidän. Paavali, Apollos ja Keefas, maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva. Se on kaikki teidän, mutta te olette Kristuksen ja Kristus on Jumalan.” (3:23) Saamme omistaa kaikki kristikunnan hienot aarteet, jotka on tuotu ilmi Kristuksen kautta. Saamme olla lapsia Isälle, joka omistaa kaiken. Hänen lapsinaan saamme periä täydellisen, ikuisen elämän sen kaikkine rikkauksineen. Köyhin kristitty on käsittämättömän paljon rikkaampi kuin maailman 100 superrikkainta yhteensä.

 

Inhimillinen viisaus, menestysteologia ja kunnian teologia (4 luku)

Paavali vielä kokoaa yhteen näkökulmia seurakunnan hajaannukseen sekä kreikkalaisen ja inhimillisen viisauden vaaroihin. Samalla hän tuo jotain uutta ja näkee jo orastuksen siitä, kuinka Korintissa on ihmisiä, jotka nousevat vakavalla tavalla Paavalin julistamaa ristinsaarnaa vastaan. Tämän he tekevät kyseenalaistamalla Paavalin arvovallan Kristuksen apostolina. Varsinaisesti Toinen Korinttilaiskirje on vastaus tähän haasteeseen, mutta jo tässä ennakoidaan tulevaa.

1. Lopullinen tuomiovalta on Jumalalla.
2. Paavali korostaa, että kaikki julistajat ovat Kristuksen palvelijoita, joilla kullakin on oma tehtävänsä. Ne eivät ole toisiaan vastaan vaan täydentävät toisiaan.
3. Nämä tehtävät ja lahjat tulee ottaa kiitollisina ja nöyrinä vastaan.

 

Menestysteologian / (vääränlaisen) kunnian teologian orastavia piirteitä Korintissa (4:6-13):

• inhimillinen ylpeys ja asettuminen toisten yläpuolelle
• ajatus omista ansioista ja niiden perusteella saaduista siunauksista
• ajallinen ja näkyvä rikkaus + kaikkien tarpeiden tyydyttyminen (seuraus oikeasta uskosta)
• kuninkaallinen ja ihailtu asema Suuren Kuninkaan lapsina
• erityisen hengellisen viisauden omistaminen ylitse muiden
• inhimillinen voimakkuus ja vahvuus, sekä maallisten ihmisten ihailun kohteena oleminen
• uskonnosta tulee ihmisen syntisten motiivien ja halujen väline ja valheverho

 

Ristinteologian ja yksinkertaisen kristillisen elämän vastaus edellä olevaan haasteeseen:

• Kristuksen palveleminen uskollisesti
• tyytyminen siihen, mitä Jumala antaa
• sen ymmärtäminen, että kaikki on lahjaa eikä ansiota: Jumalan siunaus synnyttää oikeita tekoja ja oikeaa elämää, mikä sekin on lahjaa ja elämän hyvää sisältöä
• keskittymistä yksinomaan Kristukseen, jolloin ei synny hajaannusta ja kilpailua
• asettuminen viimeiseksi (Jeesus: ”Joka tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija”)
• maailman vihan, pilkan ja vainon kantaminen, jopa marttyyrikuolema
• inhimilliseen heikkouteen suostuminen
• perustarpeiden täyttämisestä luopuminen tarvittaessa ja jopa köyhyyteen suostuminen
• oman toimeentulon hankkiminen eikä toisten kustannuksella eläminen
• sitoutuminen hyvään ja mieluummin hyvän puhuminen toisista
• huipennus: ”koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakka” (Vapahtajamme otti tämän osan ristillä ja hänen seuraajansa kantavat osaltaan samaa taakkaa ja leimaa)

Kumpaan me sitoudumme – ristinteologiaan vai kunnian ja menestyksen teologiaan? Meidän tulee kulkea ristinteologian kautta kohti kunnian teologiaa – ymmärrettynä niin, että tässä syntisessä, vajavaisessa, kärsivässä maailmassa tarvitaan ristin tuomaa Jumalan armoa ja rakkautta, joka kerran kirkkaudessa muuttuu näkyväksi ja täydelliseksi onneksi ja rikkaudeksi. Kristuksessa, Kristuksen tavoin meidän tulee pysyä ihmisten tasolla ja lähestyä heitä nöyrin sydämin ja mielin valmiina kertomaan Jumalan käsittämättömästä rakkaudesta ja voimasta, joka on kätkettynä Kristuksen ristiin. Jos haluat ”ylennyksen”, sinun on kuljettava alaspäin.

Siksi Jumala itse syntyi ihmiseksi, Betlehemin eläintalliin, köyhän perheen lapseksi, puusepäksi, joka suostui häpeälliseen ristinkuolemaan, jotta voisi armahtaa ja pelastaa meidät suuressa rakkaudessaan. Tämä Jumalan toimintatapa jatkuu yhä! Jumalan voima ja kirkkaus on läsnä keskellämme vain ristissä.

 

Paavali korinttilaisten hengellisenä isänä (4:14-21)

Lopulta Paavali joutuu vetoamaan siihen, että juuri hän on johdattanut monet korinttilaiset uskoon ja perustanut seurakunnan. Hän ei ole kuka tahansa. Hän on myös antanut oman esimerkkinsä julistuksessa ja elämässä – hän elää niin kuin opettaa. Oikea usko johtaa oikeanlaiseen elämään, rakkauteen ja voimaan.