JEESUKSEN VERTAUS: Palvelijoille uskotut 10 kultarahaa

.

Luukkaan evankeliumi 19:11-28

Opetuslasten kuunnellessa Jeesus puhui vielä vertauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he luulivat, että Jumalan valtakunta oli kohta ilmestyvä. Jeesus sanoi näin:

”Eräs jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden ja sitten palatakseen. Ja hän kutsui luoksensa kymmenen palvelijaansa, antoi heille kymmenen kultarahaa (leiviskää) ja sanoi heille: ’Asioikaa näillä, kunnes minä tulen.’ 

Mutta hänen kansalaisensa vihasivat häntä ja lähettivät lähettiläät hänen jälkeensä sanomaan: ’Emme tahdo tätä kuninkaaksemme.’ Mutta saatuansa kuninkuuden ja palattuansa hän käski kutsua eteensä ne palvelijat, joille hän oli antanut rahat, saadakseen tietää, mitä kukin oli asioimisellaan ansainnut.

Niin ensimmäinen tuli hänen eteensä ja sanoi: ’Herra, sinun kultarahasi on tuottanut kymmenen kultarahaa.’ Kuningas sanoi hänelle: ’Hyvä on, sinä hyvä palvelija; koska vähimmässä olet ollut uskollinen, niin saat vallita kymmentä kaupunkia.’ 

Toinen tuli ja sanoi: ’Herra, sinun kultarahasi on tuottanut viisi kultarahaa.’ Niin kuningas sanoi tällekin: ’Sinä, vallitse sinä viittä kaupunkia.’ 

Vielä tuli yksi ja sanoi: ’Herra, katso, tässä on sinun kultarahasi, jota olen säilyttänyt liinaan käärittynä. Minä pelkäsin sinua, koska olet ankara mies. Sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.’ 

Kuningas sanoi hänelle: ’Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha/kelvoton palvelija. Sinä tiesit / koit minut ankaraksi mieheksi, joka otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt. Miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?’ 

Kuningas sanoi vieressä seisoville: ’Ottakaa häneltä pois se kultaraha ja antakaa sille, jolla on kymmenen kultarahaa.’  Niin he sanoivat: ’Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa.’

’Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Mutta viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni.'” 

Tämän sanottuaan Jeesus kulki muiden edellä vaeltaen ylös Jerusalemiin. 

.

OPETUS

Jumala antaa meille monenlaisia kykyjä ja lahjoja. Ihminen, joka käyttää niitä menestyksellisesti, palkitaan taivaspaikalla. Ne, jotka tumpeloivat, menettävät kaiken ja joutuvat kadotukseen. Miten onkaan sinun kohdallasi? Pystytkö tuottamaan viisin- tai kymmenkertaista tuottoa? Yritätkö tarpeeksi? Oletko riittävän hyvä? Pääsetkö taivaaseen?

Mutta… näinkö Raamattu tai edes tämä vertaus opettaa? Mistä on kysymys ja miten vertaus pitäisi ymmärtää? Pitääkö sitä tulkita markkinatalouden pelisääntöjen mukaan vai jollakin muulla tavalla?

Jumalan valtakunnan odotus

Opetuslasten kuunnellessa Jeesus puhui vielä vertauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he luulivat, että Jumalan valtakunta oli kohta ilmestyvä.

Juutalaisten keskuudessa oli polttava Jumalan valtakunnan odotus. He olivat kuulleet pyhistä Kirjoituksista, kuinka Jumala tulisi tekemään Israelista suurvallan ja Jerusalemista koko maailman pääkaupungin. Israel saisi nauttia loistosta ja kunniasta.

Odotusta siivitti se ikävä tosiasia, että Rooma hallitsi ja miehitti Israelia lujalla otteella. Vaikka juutalaiset saivat säilyttää uskonnonvapauden ja autonomian, itsenäisyys ja loisto olivat kaukana.

Kirjoitusten mukaan tulevan kunniakkaan loistokauden toisi Messias. Niinpä juutalaiset odottivat innolla sankarikuningasta, joka johdattaisi kansan vapauteen sorron yöstä – Mooseksen tavoin. Tätä messiaan viittaa soviteltiin joillekin kapinakenraaleille ja Jeesuksellekin.

Jeesuksen opetuslapset näkivät hänessä luvatun Messiaan. Hänen joukoissaan he saisivat parhaat paikat tulevassa valtakunnassa.

Odotus tiivistyi, mutta alkoi saada ristiriitaisia säröjä, kun Jeesus kulkiessaan kohti Jerusalemia alkoi puhua tulevasta kuolemastaan, poismenostaan ja paluustaan vasta kaukaisessa, epämääräisessä tulevaisuudessa. Sitä he eivät voineet ymmärtää.

Siksi Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema olivat opetuslapsille shokki ja maailmanloppu. Kaikki se ihmeellinen, mitä oli koettu yhdessä, pyyhkäistiin pois. Mutta kun Jeesus nousi ylös kuolleista ja ilmestyi opetuslapsille, tämä sama haave Israelin loistosta ja parhaista paikoista pulpahti heti pintaa kuin veden alle painettu korkki, joka päästettiin vapaaksi.

Apostolien tekojen 1:6-9:

Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: ”Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” Hän sanoi heille: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.

Jumalan valtakunta on salaperäinen. Se on siis jo tullut, mutta vielä tulossa. Se on lähellä mutta kaukana. Sen tulemus on salattu mutta monien näkyvien merkkien saattelema.

(1) Jumalan valtakunta tuli Jeesuksen persoonassa, sanoissa, teoissa, ristinkuolemassa, ylösnousemuksessa, Pyhän Hengen vuodatuksessa ja seurakunnan synnyssä.

(2) Jumalan valtakunta tulee näkymättömästi ihmisten sydämiin Pyhän Hengen voimassa, kun Jeesuksen seuraajat evankelioivat ja palvelevat kaikkia ihmisiä ympäri maailman.

(3) Aikojen lopussa Jumalan valtakunta tulee myös Israelin osaksi kuten pyhät Kirjoitukset lupaavat. Tämä tapahtuu Jeesuksen toisen tulemuksen myötä tuhatvuotisessa valtakunnassa.

(4) Täydellisesti Jumalan valtakunta tulee viimeisen tuomion jälkeen kaiken uudeksi luomisessa.

Vanhan liiton ja tuhatvuotisen valtakunnan välillä on uusi liitto ja seurakuntakausi. Koska opetuslasten ja meidän osamme on siinä, emme tule osallisiksi tulevasta Israelin loistosta maan päällä ja siksi se ei ole meidän uskomme ja elämämme huomion keskipisteessä. Siksi tiedämme siitä varsin vähän, koska meidän ei siitä kuulukaan paljoa tietää.

Meidän tulee elää tätä aikakautta ja hetkeä. Meidän tulee etsiä ja löytää oma kutsumuksemme, lahjamme ja tehtävämme tässä ajassa, joka on annettu osaksemme. Siitä puhuu vertauksemme.

Väärä ymmärrys omasta ajastamme, elämämme tarkoituksesta ja tulevaisuudestamme johtaa todellisuuden pakenemiseen ja elämämme hukkaamiseen. Helposti vain odotamme vasta tulevaisuudessa alkavaa hyvää tai sitten pelkäämme tulevaa. Emme osaa elää tätä päivää.

Siksi Jumala kehottaa elämään tätä hetkeä ja täyttämään kutsumuksemme siinä. Ihmiselämän jokaisella ikävaiheellakin on syvä tarkoituksensa ja tehtävänsä. Kussakin ikävaiheessa meidän tulisi elää, kokea ja täyttää juuri sen elämänvaiheen tarkoitus ja tehtävät – ja sitten siirtyä seuraavaan.

Liian moni joutuu suremaan elämätöntä lapsuutta, nuoruutta, aikuisuutta, vanhuutta tai elämää ylipäätään. Menetetyt vaiheet heijastuvat seuraaviin vaiheisiin. Sielunhoidossa ja terapiassa voidaan ehkä jonkin verran paikata tai oikaista näitä menetyksiä tai vääristymiä.

Kaiken ytimessä on suhteemme Jumalaan. Hän on kaiken Luoja. Kun annamme itsemme hänen käsiinsä, hän kuljettaa ja kasvattaa meitä läpi koko elämän. Silloin elämämme ajallinen tarkoitus täyttyy. Meistä se voi näyttää vajavaiselta ja mitättömältä, mutta Jumala tietää, mitä tekee.

Vertauksen poliittinen tausta

Vertauksen tarina miehestä, joka hakee kruununsa jostain kaukaa ja palaa takaisin vastustajiensa keskelle, saattaa tuntua meistä hieman sadunhohtoiselta. Mistähän Jeesus keksii näitä tarinoita ja mitä merkitystä tarinalla lopulta on?

Vaikka meidän on tulee elää kiinni omassa ajassamme, historian tuntemus on silti hyvin tärkeää. Se antaa perspektiiviä. Sen kautta jäsennämme omankin paikkamme ja pienuutemme historian suuressa meressä. Aikamme ihminen pitää itseään helposti koko maailmankaikkeuden napana.

Vertauksen kuulijoille kertomus kuninkaaksi pyrkivästä oli tuttu, jopa liiankin tuttu. Kyse oli pahamaineisesta vasallikuninkaasta, vainoharhaisesta diktaattorista nimeltä Herodes Suuri. Sellaisia löytyy monta meidänkin aikamme Lähi-idästä ja muualta maailmasta.

Seuraava lyhyt katsaus Rooman ja Lähi-idän sekasortoisiin vaiheisiin on kuin kuvaa aikamme Syyriasta ja lähialueilta. Ketkä olivat liittolaisia, kuka taistelikaan ja ketä vastaan?

Rooma

Rooma valloitti Luvatun maan ja Syyrian Pompeiuksen toimesta vuonna 63 eKr. Osa juutalaisista toivoi Rooman väliintuloa sisäpoliittisiin kiistoihin, osa vastusti.

Kun Julius Caesar murhattiin, hänen murhaajansa yrittivät anastaa vallan itselleen. Kuitenkin Marcus Antonius ja Octavianus (Augustus) voittivat heidät vuonna 42 eKr. Tämän jälkeen näiden kahden välille syntyi valtataistelu keisariudesta.

Herodes

Herodes oli taustaltaan iduemealainen eli hän polveutui edomilaisista, ts. hän oli Esaun jälkeläisiä. Nämä vainosivat juutalaisia ja olivat Jumalan silmissä kirottuja. Juutalaiset eivät tietenkään pitäneet Herodeksesta eivätkä hyväksyneet häntä kuninkaaksi.

Kun Antonius ja Octavianus kilpailivat Rooman keisariudesta, Herodes kannatti Antoniusta ja pääsi tämän suosioon. Sen myötä Herodeksesta tehtiin Galilean neljännesruhtinas.

Taistelu Luvatusta maasta

Vuonna 40 eKr. parthilaiset hyökkäsivät Luvattuun maahan. Aluksi Herodes ja liittolaiset puolustivat maata ja Jerusalemia, mutta joutuivat pian tappiolle. Herodes pakeni ensin Petraan, mutta paikalliset nabatealaiset ajoivat hänet pois. Herodes pakeni seuraavaksi Egyptiin kuningatar Kleopatran suojiin. Hänen perheensä jäi Masadan vuorelle, joka oli valloittamaton.

Egyptistä Herodes matkusti Roomaan Antoniuksen luokse. Siellä hänet nimitettiin Juudean kuninkaaksi. Tällä välin parthilaiset olivat asettaneet syyrialaisen kuninkaan pojan Antigonoksen Juudean kuninkaaksi ja Jerusalemin ylipapiksi.

Parthilaiset hyökkäsivät Masadan vuorilinnoitusta vastaan Antigonoksen johdolla ja alkoivat piirittää sitä. Vastareaktiona Rooma varusti armeijan ajamaan parthilaiset pois.

Yleisesti Herodeksesta ja hänen kannattajistaan ei pidetty juutalaisten keskuudessa. Heidän asemansa oli tukala juutalaisten ja parthilaisten puristuksessa. Tilanne paheni, kun Herodes oli pitkään poissa. Herodeksen kannattajia jopa surmattiin.

Kuitenkin Herodes saapui takaisin Luvattuun maahan ja kokosi kannattajistaan armeijan, jonka voimin hän valloitti osan maata ja vapautti Masadan piirityksestä. Kaikkiaan Herodeksen armeija koostui 3000 sotilaasta ja 600 ratsumiehestä. Rooman tuella hän valloitti Samarian, Galilean ja Juudean vuonna 38 eKr.

Monien veristen vaiheiden ja yllättävien käänteiden jälkeen Herodes ja roomalaiset valloittivat Jerusalemin viiden kuukauden piirityksen jälkeen vuonna 37 eKr.

Herodeksen kuninkuuden alku

Vasta nyt Rooman nimittämä vasallikuningas Herodes pääsi konkreettisesti hallitsemaan Juudeaa. Mitä kuningas teki, kun saapui takaisin maahansa?

Ensi töikseen hän teloitti Antigonoksen ja tämän tukijat. Lisäksi hän kiitti roomalaista Antoniusta suurella summalla rahaa kaikesta avusta ja siitä, että roomalaiset eivät ryöstäneet Jerusalemia. Roomalaiset jättivät legioonan Herodeksen suojaksi ja omien intressien valvojaksi.

Uusi Rooman keisari

Vuonna 31 eKr. kävivät Octavianus ja Antonius Egyptin kuningatar Kleopatran tuella lopullisen valtataistelun ja keskinäisen sodan. Sen voitti Octavianus. Antonius pakeni Egyptiin.

Herodes oli Antoniuksen hyvä ystävä ja liittolainen. Nyt hän olikin häviäjän puolella. Herodes oli tukenut Antoniusta Octavianusta vastaan. Tilanne oli Herodeksen kannalta todella vaarallinen.

Varsinaisesti Octavianus julistautui keisariksi vuonna 27 eKr. Hän otti nimekseen Augustus – kuten jouluevankeliumissa sanotaan: keisari Augustuksen aikana… Hän oli keisarina vuoteen 14 jKr. asti.

Herodeksen ja kannattajien kohtalonhetki

Koska Herodes kannatti Antoniusta, hän käytännössä kuului uuden Rooman keisarin vastustajiin. Mutta ovelana pelimiehenä Herodes halusi heti vaihtaa puolta. Hän matkusti Rhodokselle tapaamaan Octavianusta ja halusi vakuuttaa uskollisuutta hänelle.

Edessä oli joko kuolemantuomio tai sitten parhaassa tapauksessa hänen kuninkuutensa Juudean ylle vahvistettaisiin uudelleen. Herodes ei voinut tietää, mitä tapahtuisi. Varmasti hän pelkäsi henkensä edestä. Hänellä oli kotimaassaankin vihamiehiä, jotka eivät halunneet julmaa puolipakanaa kuninkaakseen. Sana kiiri keisarin korviin.

Samassa vaarassa olivat Herodeksen läheiset, suku, palvelusväki ja oma armeija. Jos Herodes tuomittaisiin kuolemaan, heidätkin teloitettaisiin tai he jäisivät juutalaisten käsiin.

Kun Herodes lähti Rhodokselle kohtaamaan kohtalonsa, mitä miettivät hänen läheisensä, palvelijat ja joukot? Kenen leivissä kannattaisi seistä vaikeassa, kohtalokkaassa tilanteessa? Pitäisikö luikkia pakoon vielä, kun ennättää? Jos Herodes tuomittaisiin kuolemaan, oma nahka saattaisi säästyä, jos pakenisi. Mutta jos luikkii pakoon ja Herodes saakin pitää kruununsa, tämän kosto on julma.

Mitä tehdä? Pitäisikö toimiako reilusti ja näkyvästi Herodeksen uskollisena kannattajana, ollako hiirenhiljaa ja pysyä poissa näkyvistä, vai juostako pakoon niin kauas kuin pääsee?

Siinäpä kysymys ja avain vertauksen ymmärtämiseen! Kysymys ei ole lainkaan siitä, kuinka paljon tuottoa osaamme hankkia vaan siitä, kenen joukoissa me seisomme tässä maailmassa.

Herodes sai Octavianuksen suosion. Hän sai pitää Juudean kuninkuuden ja muitakin alueita lisättiin hänen hallintaansa. Herodeksesta tuli Suuri.

Herodeksen toimia

Herodes palasi Juudeaan kuninkaana ja aloitti pitkäaikaisen hallintonsa. Hän teloitutti monia vastustajia. Lopulta Herodeksesta tuli vainoharhainen ja hän tappoi monta lähiomaistaankin, muutaman 10 vaimostaan ja lapsistaan. Ei ihme, että hän toteutti lastenmurhan Betlehemissä.

Herodes oli todellakin kuten vertauksessa kuvattu ankara, armoton kuningas, joka säälittä otti itselleen toisten omaa ja tapatti vihamiehensä. Hän hallitsi pelolla ja julmuudella.

Herodes oli myös suuruudenhullu. Hän aloitti monia valtavia rakennusprojekteja ympäri Luvattua maata. Merkittävin niistä oli Jerusalemin temppelin korjaaminen vuodesta 19 eKr. alkaen. Sillä hän halusi miellyttää juutalaisia, vaikka olikin katsomukseltaan hellenisti, kreikkalaisuutta ihaileva.

Herodes kuoli todennäköisimmin vuonna 1 eKr. ollessaan 70-vuotias. Hänen valtakuntansa jaettiin kolmen pojan kesken: Arkhelaos hallitsi Juudeaa, Antipas Galileaa ja Filippos Transjordaniaa.

Arkhelaos

Näistä kolmesta pojasta Arkhelaos hallitsi vain vuoteen 6 jKr. saakka. Häntä syytettiin monista julmuuksista ja hän joutui Rooman keisarin eteen. Siellä hän menetti Juudean kuninkuutensa ja hänet karkotettiin Galliaan, nykyiseen Ranskaan.

Tämäkin antaa pohjaa vertauksen ymmärtämiselle. Ei todellakaan ollut varmaa, saisiko kuningas-kandidaatti keisarin edessä kuninkuuden, karkotuksen vai kuolemantuomion.

Juudean kuninkuus siirrettiin suoraan Roomalle, jota edusti maaherra. Heistä tunnetuin on
Pontius Pilatus, joka antoi määräyksen Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta.

Aikamme Syyria

Aikamme Syyria on ollut vuosien ajan kaikkien sekasotkujen äiti. Keskenään taistelevia joukkoja ja osapuolia oli loppumattomasti. Liittoumat menivät ristiin hyvin epäloogisesti. Mukana oli kaikki suurvallat.

Syyriassa on käyty tosiasiassa pienimuotoista kolmatta maailmansotaa. Siinä ovat mukana Syyrian hallitus, sitä vastustavat yksittäiset joukot, erilaisia islamin suuntauksia, Isis, kurdit, Turkki, Irak, Iran, Saudi-Arabia, Venäjä, Usa, Nato, EU, Israel jne.

Ajattele seuraavanlaista tilannetta: Keskellä kaupunkitaistelua ovesta ryntää sisälle naamioituneita miehiä aseet kädessä perheesi eteen. Kohtalokas kysymys perheen päälle kuuluu: kenen joukoissa sinä olet? Oikeasta vastauksesta riippuu koko perheen henki. Niin, kenen joukoissa me olemme? Oikeasta vastauksesta riippuu – ei vain ajallinen vaan ikuinen elämämme.

Todellisuus on tarua ihmeellisempää

Raamattu ei ole mikään satukirja niin kuin monet kuvittelevat. Se ankkuroituu syvästi todelliseen historiaan ja kuvaa sitä karun kipeästi ja rehellisesti. Ihminen on syntinen ja kylvää kuolemaa ympärilleen. Kertomus voisi loppua siihen: kaikki päättyy kuolemaan ja tuhoon. Niinhän aikamme ateistinen, materialismin vallassa oleva ihminen viime kädessä ajattelee.

Raamattu tuo kaiken keskelle toisenlaisen todellisuuden, toivon. Se tulee Jumalan valtakunnan muodossa, Kristuksessa Jeesuksessa, Vapahtajassa. Raamattu on realismin ja toivon kirja, elämänkirja.

Jeesuksen ei tarvitse keksiä tarinoita vaan hän ottaa esimerkkejä aikansa tutuista tapahtumista, asioista, arkisista askareista jne. Tuttu arkielämän kuvaus toimii vertauksen lähtökohtana ja avaa meille toista ulottuvuutta, Jumalan valtakuntaa. Siitä on tässäkin vertauksessa kysymys.

Ympäröivä todellisuus on ihmeellisempää kuin mitkään keksityt tarinat. Näin on Syyriassa ja koko ihmiskunnan historiassa. Ihminen saa aikaan käsittämättömän kaaoksen. Sen ylle laskeutuu vielä ihmeellisempi Jumalan todellisuus, joka tarjoaa armoa, rakkautta, pyhyyttä ja elämää kaiken synnin, pahan ja kuoleman sijaan.

.

VERTAUS

Tuttu kertomus

Eräs jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden ja sitten palatakseen. – – – Mutta hänen kansalaisensa vihasivat häntä ja lähettivät lähettiläät hänen jälkeensä sanomaan: ’Emme tahdo tätä kuninkaaksemme.’ 

Kun Jeesus kertoi vertauksen, sen tarina oli kuulijoille hyvin tuttu. Herodes Suuren nimi ja vaiheet tulivat vielä kaikkialla vastaan, vaikka hänen kuolemasta oli kulunut jo lähes 30 vuotta. Herodeksen maine, teot ja hulluus, rakennushankkeet, temppeli ja hänen poikiensa hallintavalta pitivät siitä huolen. Jokainen kuulija tiesi, mistä Jeesus puhui. Todellisuudesta.

Kuninkaan palvelijat

Ja hän kutsui luoksensa kymmenen palvelijaansa, antoi heille kymmenen kultarahaa (leiviskää) ja sanoi heille: ’Asioikaa näillä, kunnes minä tulen.’

Herodes oli vakavassa epäsuosiossa juutalaisten keskuudessa. Hänellä oli vaarallisia vihollisia kuten parthilaiset ja heidän nimittämä hallitsija Antigonos, joka hyökkäsi Masadan vuorilinnaakin vastaan. Kaiken lisäksi Roomassa Antonius oli kukistunut ja Octavianus ottanut vallan. Herodes oli väärällä puolella ja suuressa vaarassa.

Tässä tilanteessa kuningas kutsui luottomiehensä eteensä ja antoi heille tehtävän. Pitäkää huolta minun asioistani, kun olen poissa. Käyttäkää kaikkea omaisuuttani, palvelusväkeä ja ennen kaikkea nimeäni. Te olette minun edustajiani, kun olen poissa, tämän vihamielisen ympäristön keskellä.

Kyse ei ollut kilpailusta, kuka hoitaa bisneksiä kaikkein tuottoisammin vaan siitä, kuka ylipäätään uskalsi olla hänen kannattajansa kaiken tämän keskellä. Edessä oli joko suuri voitto tai kuolema. Kaikki riippui siitä, miten päämiehelle kävisi.

Nyt punnittiin veri ja seulottiin jyvät akanoista. Kuka oli uskollinen palvelija, siitä oli kysymys!

Vertauksen kuulija joutui asettumaan tähän tilanteeseen ja pohtimaan, miten hän itse toimisi vastaavassa tilanteessa. Miten sinä tekisit, jos olisit Herodeksen palvelija?

Kukin palvelija sai yhden kultarahan käyttöönsä. Sen arvo oli sata denaaria, eli sadan päivän palkka. Se oli lahja, ei ansio. Sen sai käyttää vapaasti, mutta vastuullisesti. Edessä olisi tilinteon päivä, kun kuningas palaisi – jos hän palaisi.

Tilinteko

Mutta saatuansa kuninkuuden ja palattuansa hän käski kutsua eteensä ne palvelijat, joille hän oli antanut rahat, saadakseen tietää, mitä kukin oli asioimisellaan ansainnut.

Herodes sai vahvistuksen kuninkuudelleen ja hän palasi suurena hallitsijana. Omat joukot ja viholliset joutuivat hänen eteensä. Oli tilinteon hetki: kuka oli uskollinen ja kuka ei ollut.

Vertauksessa kuvataan kolmen palvelijan tilintekoa. Kaksi oli saanut runsaita voittoja, mutta yksi oli piilottanut kultarahan ja antoi sen takaisin vahingoittumattomana ja vähentymättömänä.

Mutta eikö tuo kolmas palvelija ollut kaikkein viisain ja pelannut varman päälle? Hän odotti ja katsoi, miten kuningaspelissä kävi eikä riskeerannut kultarahaa eikä omaa henkeään. Hän ei ollut puolesta eikä vastaan. Hän pysytteli harmaalla vyöhykkeellä, ei-kenenkään maalla.

Hirvittävän vaarallistahan se olisi ollut pistää Herodes-putiikki keskelle vihamielisiä juutalaisia ja parthilaisia ja myydä maan parhaita Herodes-leipiä, Herodes-viittoja, Herodes-sandaaleja jne…

Tai tunnustautua julkisesti Jeesuksen omaksi ja julistaa hänen nimeään ja opettaa Jumalan sanaa, puolustaa kristillisiä arvoja, palvella epäitsekkäästi ajattelematta omaa etua ja mainetta…

Ensimmäinen palvelija

Niin ensimmäinen palvelija tuli hänen eteensä ja sanoi: ’Herra, sinun kultarahasi on tuottanut kymmenen kultarahaa.’ Kuningas sanoi hänelle: ’Hyvä on, sinä hyvä palvelija; koska vähimmässä olet ollut uskollinen, niin saat vallita kymmentä kaupunkia.’ 

Ensimmäinen palvelija oli saavuttanut kymmenkertaisen voiton. Aikamoinen suoritus jo sinällään. Suorituksen arvo korostuu, kun otetaan huomioon epäedulliset, suorastaan vaaralliset olosuhteet.

Mutta mitä erityistä huomaamme palvelijan sanoista ja kuninkaan vastauksesta?

Palvelija ei kehunut lainkaan, että hän itse olisi kyvyillään saavuttanut jotain. Sen sijaan hän sanoi, että kuninkaan antama kultaraha oli tuottanut suuren voiton: ’Herra, sinun kultarahasi on tuottanut kymmenen kultarahaa. Ansio kuului rahan omistajalle. Raha tuli rahan luokse.

Entä mistä kuningas kehui palvelijaa? Suuresta tuotostako ja erinomaisista taidoistako? Ei – vaan uskollisuudesta! Hyvä on, sinä hyvä palvelija; koska vähimmässä olet ollut uskollinen, niin saat vallita kymmentä kaupunkia.

Palvelija oli ollut uskollinen hyvin vaativissa olosuhteissa. Hän oli joutunut työskentelemään ankarasti monenlaisessa vastatuulessa ja vastustuksenkin edessä. Hän oli laittanut likoon oman aikansa, kykynsä, jopa henkensä kuninkaan nimen ja edun puolesta. Riski oli suuri.

Entä mikä olikaan palkinto? Matka maailman ympäri, huvila, hieno auto, purjevene tai oma haaremi? Ei etuja, ei huvituksia vaan suurempi vastuu ja suurempi tehtävä. Toki korkeampaan asemaan kuului myös etuja, mutta ensi sijassa kyse oli uudesta tehtävästä.

Kun sinä olet uurastanut laittaen kaiken likoon, mitä odotat palkinnoksi?

Tulee mieleen toinen Jeesuksen vertaus, jossa palvelijat sanoivat: Me olemme ansiottomia palvelijoita, olemme tehneet sen, mikä meidän kuuluukin tehdä.

Toinen palvelija

Toinen palvelija tuli ja sanoi: ’Herra, sinun kultarahasi on tuottanut viisi kultarahaa.’ Niin kuningas sanoi tällekin: ’Sinä, vallitse sinä viittä kaupunkia.’ 

Aivan sama toistui toisenkin palvelijan kohdalla. Kun Herodes palasi kuninkaana, hänellä todellakin oli hallittavanaan uusiakin kaupunkeja, joihin piti nimittää hänelle uskollisia kaupunginjohtajia. Nämä palvelijat olivat koeteltuja, uskollisia, taitaviakin. Heihin kuningas saattoi luottaa jatkossakin.

Monessa maassa on koettu vaiheita, jolloin kristittyjä on vainottu ankarasti. Silloin on koeteltu, ketkä ovat Herralle uskollisia. Kun vainojen ajat ovat päättyneet ja seurakunta on saanut jälleen toimia, monista vainotuista uskollisista, jotka olivat kärsineet vankeutta ja kidutustakin, on tullut seurakuntien johtajia ja vastuunkantajia. Jyvät on seulottu akanoista. Luopiotkin ovat saaneet tulla takaisin seurakunnan yhteyteen, mutta johtajiksi heitä ei ole asetettu.

Näin on tapahtunut esimerkiksi Etiopiassa, jossa kommunismin aikana kristillisyys kiellettiin lähes kokonaan. Tuona aikana monia syrjittiin, vangittiin, kidutettiin ja tapettiin.

Kolmas palvelija

Vielä tuli yksi palvelija ja sanoi: ’Herra, katso, tässä on sinun kultarahasi, jota olen säilyttänyt liinaan käärittynä. Minä pelkäsin sinua, koska olet ankara mies. Sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.’ 

Kolmannen palvelijan toiminta on inhimillisesti ymmärrettävää kuten edellä kuvattiin. Hän halusi pelata varman päälle ja olla neutraali. Tosin elämässä on asioita ja tilanteita, joissa ei voi valita ns. kultaista keskitietä. Sellaista ei aina ole.

On joko noustava laivaan tai jäätävä satamaan. Ei voi jäädä roikkumaan väliin. Monissa maissa on joko oltava hallitsijan puolella tai häntä vastaan. Kristittyjen vainoissa on joko tunnustettava usko tai poljettava Kristuksen ristiä. Vedonlyönnissä on lyötävä vetoa jonkin kohteen puolesta – ei voi vain antaa rahoja ja sanoa, etten veikkaa ketään. Olemme joko Jumalan lapsia ja pelastumme, tai sitten emme.

Kolmannen palvelijan neutraali valinta oli varma häviö. Hän petti kuninkaansa. Ja silti ei hän olisi kelvannut muillekaan. Hän ei toiminut avoimesti isäntänsä nimissä. Hän pelkäsi ja häpesi. Hän jätti käyttämättä kaikki annetut resurssit. Häneltä jäi tehtävä täyttämättä ja elämä elämättä.

Palvelijan vastaus Lähi-idän kulttuurin valossa on outo. Hän sanoi päin kuninkaan kasvoja, että tämä oli paha mies, suorastaan varas. Hän oli ankara, armoton ja otti itselleen sellaista, mikä ei kuulunut hänelle. Sellaisena se oli törkeä loukkaus, normaaleissa kunniallisissa piireissä. Näin törkeä loukkaus johtaisi ankaraan rangaistukseen etenkin kunnian kulttuurissa.

Kenneth E. Bailey tuo palvelijan vastaukseen toisenkin näkökulman. Tietyissä piireissä johtajan kehuminen kiltiksi ja hyväntahtoiseksi olisi törkeää pilkkaa. Ajattelepa moottoripyöräjengin tai rikollisliigan johtajaa. Joku pyrkisi jäseneksi ja kehuisi johtajaa kivaksi ja kiltiksi…

Samoin oli beduiinien parissa. Hyvä johtaja kykeni ryöstämään suuren saaliin. Babylonialaisessa Talmudissa on ilmeisen keksitty tarina Daavidista. Sen mukaan Daavid luki koko yön Herran lakia
ja aamulla, kun hänen joukkonsa pyysivät ruokaa, tämä käski heitä lähtemään ryöstöretkelle. Näin käsitys ihmisyydestä ja sen jalosta tarkoituksesta voi vääristyä.

Mahdollisesti palvelija halusi mielistellä kuningasta, jolla oli kova maine. Tämä on ymmärrettävää, kun ajattelemme kuningas Herodesta. Todennäköisesti hän olisi mielistynyt tällaisiin kehuihin.

Käännekohta

Toisinaan Jeesuksen kertoman vertauksen kuvaus arkielämän tilanteesta tai asiasta menee sellaisenaan lähelle Jumalan valtakunnan todellisuutta. Toisinaan vertauksen kuvaus on toisaalta tuttu, mutta sitten siinä on jotain täysin hämmästyttävää ja poikkeuksellista, joka valotti sitä, millainen Jumala oikeasti on.

Esimerkiksi tuhlaajapojan isä oli täysin poikkeuksellinen isähahmo, jollaista Lähi-idässä ei ollut. Kukaan poikansa häpäisemä isä ei varmasti juossut helmat hulmuten kylän läpi halailemaan hulttiopoikaansa ja järjestämään tälle hienoja juhlia.

Kukaan viinitarhan omistaja ei juossut viittä kertaa päivässä torille etsimään työmiehiä. Hän makoili vertaistensa joukossa sohvalla herkkujen äärellä. Työnjohtajan piti hoitaa käytännöntyöt.

Mutta Jumala on aivan toisenlainen! Juutalaisten käsitys Jumalasta oli usein melkoisen vääristynyttä. Jumala oli pelkästään pyhä kunnian Jumala, joka ei edes katso syntisen puoleen, saati sitten välitä hänestä. Tosiasiassa Jumala on ennen kaikkea rakkaus, joka rientää syntisen luokse, sulkee syliinsä, pitää huolen, antaa työtä ja huolehtii tämän koko perheestä.

Oikea kuva Jumalasta: Herodes vai Kristus-kuningas?

Niinpä tässäkin vertauksessa on aika siirtyä Herodes-kuninkaasta todellisen Kuninkaan, Herran puoleen. Jumala ei todellakaan ole sellainen kuin julma, hullu, impulsiivinen kuningas kuten Herodes. Vertauksessa kysymys on Jumalan valtakunnasta eikä diktaattorin imperiumista.

Kuningas sanoi hänelle: ’Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha/kelvoton palvelija. Sinä tiesit / koit minut ankaraksi mieheksi, joka otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt. Miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?’ 

Ihminen, joka ei tunne Jumalaa, muodostaa hänestä oman mielikuvan, joka ei vastaa sitä, millainen Jumala todellisuudessa on. Se on loogista ja luonnollista. Sitä, mitä ei oikeasti tunne, sitä ei todellakaan tunne ja siitä luo aivan vääriä käsityksiä.

Vasta kun tutustumme toiseen, oppimme tuntemaan hänet sellaisena kuin hän on. Saatamme suhtautua tiettyyn ihmiseen negatiivisesti perustuen vain toisten puheisiin. Saatamme yllättyä, kun tutustumme häneen. Vastavuoroisesti, kun ihmiset ihastuvat, heillä saattaa olla hyvinkin ihannoiva kuva toisistaan. Vaatii pitempää yhdessäoloa ja jopa riitoja, että näkee toisen realistisesti. Täydellisyyden kupla puhkeaa, mutta vasta silloin alkaa oikea rakkaus.

Sama logiikka pätee Jumalaan. Vasta kun suostumme yhteyteen hänen kanssa, alkaa todellinen tutustuminen. Jumala paljastaa meille syvimmän sydämensä Kristuksessa ja Sanassa, mutta silti edes ikuisuus ei riitä hänen mittaamattomuutensa ja syvyytensä tuntemiseen.

Aikamme maallistuneilla ihmisillä on hyvinkin kummallisia käsityksiä Jumalasta. Valitettavasti!

(A) Jumala on joko pehmo lälly, joka rakastaa kaikkea ja hyväksyy kaiken, tai (B) sitten hän on kova ja ankara elämän pilaaja ja kaiken tuomitsija. Nykyään ensimmäinen harhakuva on pinnalla etenkin uskonnollisten / henkisten ihmisten parissa ja jälkimmäinen harhakuva vieraantuneiden ihmisten mielissä. Ennen vanhaan Jumala nähtiin pääasiassa hyvin ankarana ja tuomitsevana.

Tällainen ankara kuva Jumalasta vallitsee helposti lakihenkisyydessä, jota juutalaisuuskin edusti. Sitä tehostivat tuon ajan ankarat elämänolosuhteet. Vallanpitäjät hallitsivat kansaa kovalla kurilla, väkivallalla ja teloituksilla. Helposti syntyi johtopäätös, että Jumalakin on sellainen, koska hän sallii tai kenties jopa tahtoo kaiken tämän tapahtuvan.

Niinpä kolmannen palvelijan mielikuva kuninkaasta, ts. Jumalasta oli todella kova ja ankara. Tässä kohtaa vertaus irtautuu tutusta historiallisesta kuvauksesta Herodeksesta.

Vertauksen kuningas käytännössä torjui palvelijan käsityksen hänestä. Alkutekstissä sanotaan ennemminkin, että sinä koit / ajattelit minun olevan… Hän ei lainkaan pitänyt palvelijan sanoja kohteliaisuutena (kuten rikollisjengin pomo olisi pitänyt) vaan ennemminkin loukkaantui siitä. Kuningas ei leppynyt sanoista vaan lausui tuomion.

Kuninkaan lausumat tuomiot

Ensimmäinen tuomio

Kuninkaan lausuma ensimmäinen tuomio oli se, että hän ei lähtenyt korjaamaan sitä, että hän onkin aivan toisenlainen kuin tämä luuli. Palvelija sai pitää väärän käsityksensä.

Näin Jumala lopulta toimii. Jos ihminen ei tahdo tulla rakastavan, hyvän, pyhän Jumalan yhteyteen eikä tutustua eikä tuntea häntä, Jumala ei siihen pakota. Silloin ihminen jää väärien käsitystensä valtaan. Ei voi mitään. Ei väkisin, kun ei kiinnosta.

On paradoksaalista, että niin monet ihmiset ajattelevat Jumalasta niin paljon negatiivista ja väärää. Tosiasiassa he ovat täysin väärässä. He eivät tahdo tulla Jumalan luokse ja ottaa selvää, millainen hän oikeasti on. Käy niin, että ihmisen oma väärä harhakuva Jumalasta sulkee hänet pelastuksen, Jumalan valtakunnan ulkopuolelle.

Toki kun Jumala kutsuu ihmistä, siinä vaiheessa jokainen saa kokea häivähdyksen todellisesta Jumalasta. Mikäli ihminen torjuu ja kieltää Luojansa, hän menettää ja hukkaa tämän häivähdyksen ja jää oman harhansa valtaan.

Tosiasiassa ihmisen oma pahuus riistää häneltä tärkeimmän eli ikuisen elämän ja yhteyden hyvään Jumalaan. Tosiasiassa ihminen luo Jumalasta oman, syntisen kuvansa, joka ei ole kuva Jumalasta vaan kuva ihmisestä itsestään. Tosiasiassa ihmisen pimentynyt mieli luo Jumalasta kuvan hirviönä.

Kadotus on täynnä ihmisiä, jotka vihaavat Jumalaa, koska eivät halua eivätkä koskaan halunneet tuntea suurinta mahdollista hyvää, rakkautta ja pyhyyttä. Heidän kuvansa Jumalasta on täysin väärä. He tuomitsivat itse itsensä kadotuksen pimeyteen ja ikuiseen katkeruuteen. Jumala tarjosi täydellistä anteeksiantoa ja rakkautta. Se ei kelvannut. Vika ei ole Jumalassa vaan ihmisessä itsessään. Jumala on hyvä ja armollinen – mutta ei väkisin.

Toinen tuomio

Kuningas sanoi vieressä seisoville: ’Ottakaa häneltä pois se kultaraha ja antakaa sille, jolla on kymmenen kultarahaa.’  Niin he sanoivat: ’Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa.’

Mitä olisi vainoharhainen, julma Herodes tehnyt tällaiselle palvelijalle? Hän olisi oitis teloittanut tämän ja kenties koko perheen varoittavana esimerkkinä muille.

Mutta Jumala ei ole sellainen. Hän ei tuominnut tätä palvelijaa kuolemaan vaan antoi tämän mennä ilman rangaistusta.

Koska tämä ei halunnut käyttää isännän kultarahaa, se luonnollisesti otettiin häneltä pois. Se oli minimitoimenpide. Palvelija osoitti, että hän ei ollut luottamuksen arvoinen. Hän ei ollut uskollinen eikä ollut millään lailla valmis toimimaan isäntänsä hyväksi.

Mitä nykyäänkin tehtäisiin työntekijälle, joka kieltäytyy tarttumasta työvälineisiin ja tekemästä yhtään mitään, tai edes saapumaan työpaikalle? Potkut tulisi heti! Se on luonnollista!

Suomessa potkut saanut työntekijä alkaisi heti pakkaamaan henkilökohtaisia tavaroitaan ja lähtisi pois. Mutta Lähi-idässä irtisanomisesta kertominen on vasta pitkän prosessin aloitus.

Lähi-idässä ”ei” tai ”saat potkut” ei tarkoita sitä kirjaimellisesti ja välittömästi. Sen sijaan se tarkoittaa, että henkilöön ei olla tyytyväisiä ja nyt on syytä aloittaa vakava keskustelu tilanteen korjaamiseksi. Irtisanottu alkaisi heti työnantajan lepyttämisen ja pyytäisi parhaita ystäviäänkin, mielellään mahdollisimman arvovaltaisia sellaisia avuksi. Keskustelua käytäisiin pitkään ja päämääränä olisi löytää sovitteleva ratkaisu. Työ jatkuisi tarkennetuilla ehdoilla.

Juuri näin tämänkin vertauksen kuulivat Jeesuksen aikalaiset. Me sen sijaan tulkitsemme, että se oli siinä. Rahat tänne ja häivy ikuisiksi ajoiksi! Vika on meissä, jotka tulkitsemme vertausta ja tilannetta väärin.

Hämmästyttävää oli se, että kuningas ei rangaissut palvelijaa lainkaan. Hän vain otti omansa takaisin. Tämä laittoi kuulijat miettimään, millainen Jumalan valtakunta ja sen kuningas onkaan!

Toinen väärä tulkintamme nousee markkinataloudellisesta ajattelustamme. Oletamme, että palvelijan tärkeimpänä tehtävänä oli mahdollisimman suuren voiton tuottaminen. Se olisi ihmisen arvo ja mitta. Väärin!

Palvelijoiden tilanteessa, joka oli mahdollisimman haastava ja vaarallinenkin, kysymys oli ensisijassa uskollisuudesta kuninkaalle. Värin näyttämisestä, häneen tunnustautumisesta ja sitoutumisesta. Tuotto oli vain sen tuottamaa bonusta.

Emme tiedä, menettikö palvelija työnsä kuninkaan palveluksessa kokonaan vai ei. Se jää avoimeksi kuten hyvin usein evankeliumikirjojen kuvaamat kohtaamiset ja ihmiskohtalot jäävät auki. Emme tiedä, kuinka pitkään Sakkeuksen usko ja uusi elämä kestivät. Emme tiedä, antoiko Jerikon yhteisö hänelle anteeksi ja otettiinko hänet takaisin yhteisön osaksi. Emme tiedä, katuiko fariseus Simon sitä, että hän kohteli Jeesusta todella kaltoin talossaan ja heräsikö hän synnintuntoon. Emme tiedä syntisen, mutta armahdetun naisen kohtaloa pitemmällä tähtäimellä.

Saattoi siis olla, että palvelija näki kuninkaan nyt aivan uudessa valossa, katui syvästi ja sai uuden mahdollisuuden. Saattoi olla, että näin ei käynyt. Joka tapauksessa hän säilytti henkensä ja sai jatkaa elämäänsä. Hyvä kuningas oli armollinen, mutta ei sinisilmäinen typerys.

Tuomioon sisältyi se, että palvelijan kultaraha annettiin sille, jolla oli jo 10 kultarahaa. Tämä tuntui muista epäoikeudenmukaiselta. He sanoivat: Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa!

Kyse ei ollut palkkiosta vaan vastuusta. Kultarahalla piti asioida kuninkaan kunniaksi ja alamaisten parhaaksi. Se ei ollut omaksi huviksi. Rahan käytöstä piti kantaa vastuuta. Niinpä kuningas antoi kultarahan sille, joka oli ollut uskollinen ja erityisen kyvykäs. Kuninkaan näkökulmasta ratkaisu oli viisas. Vastuuta annetaan sille, joka sitä kykenee kantamaan. Se oli samalla alamaisten parhaaksi.

Jumalan armollisuus, pitkämielisyys ja tuomiot

Jumala on todella pitkämielinen ja armollinen meitä yksittäisiä ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia kohtaan. Siitä esimerkkinä on Israelin kansan moninaiset vaiheet. Kaikki Jumalan pyhät lankesivat vakavasti, mutta saivat armon.

Pohjoinen Israel (10 heimoa) oli todella jumalaton ja paha, mutta se sai jatkaa olemassaoloaan siitä huolimatta yli 200 vuoden ajan. Jumala lähetti rakkaudessaan monta profeettaa varoittamaan sitä ja kutsumaan takaisin Herran yhteyteen. Tällainen on tosi Jumala, armollinen ja pitkämielinen. Herodes olisi välittömästi surmannut kaikki vastustajat.

Samalla on niin, että Jumala on pyhä. Se tarkoittaa, että Jumala ei voi hyväksyä pienintäkään vääryyttä. Hän tuomitsee kaiken väärän ja pahan. Se on oikeudenmukaisuuden ja tulevan hyvän elämän perimmäinen tae. Jos Jumala ei tuomitsisi, lopulta kaikki turmeltuisi ja tuhoutuisi. On siis meidän parhaaksemme, että Jumala on pyhä ja että hän tuomitsee.

Jumalan tuomio ei ole vääryyttä vaan täyttä oikeutta. Syntinen ihminen pitää Jumalan tuomio-valtaa ja tuomioita typeränä pelotteluna tai vahingollisena, vääränä. Vika ei ole Jumalassa eikä hänen tuomioissa vaan meissä ihmisissä, jotka olemme turmeltuneita.

Parhaimmillaan saatamme ajatella, että on hyvä ja tarpeellista, että Jumala tuomitsee pahat ihmiset – siis toiset ihmiset. Mutta sitä, että Jumala todella tuomitsee meidät, sitä emme hyväksy. Mutta riippumatta meidän mielipiteistä, Jumala tuomitsee. Sitä paitsi meillä ei ole voimia vastustaa Jumalaa. Hän tekee, mitä ikinä tahtoo.

Niinpä Jumala lopulta tuomitsee jokaisen ihmisen – annettuaan kullekin sopivan armonajan. Rakkaudessaan hän tahtoo pelastaa meidät, eikä tuomita. Mutta ihminen, joka torjuu Luojansa lopullisesti, torjuu suurimman mahdollisen hyvän ja aiheuttaa itselleen suurimman mahdollisen pahan. Hän joutuu tuomittavaksi.

Elämämme kultaraha / leiviskä

Vertauksen kultaraha ei tarkoita eikä edusta maallista mammonaa. Kysymys ei ole siitä, kuinka taitavia säästäjiä, sijoittajia tai tuhlaajia me olemme. Usein ahneimmat ja ovelimmat keräävät suurimmat potit. Sitä Jumala ei palkitse. Toki Jumalakin voi antaa varallisuutta, josta muotoutuu yksi tärkeä elämäntehtävä toisten palvelemiseksi.

Kultaraha edustaa kaikkea sitä, mitä Jumala antaa meille koko elämää varten. Se edustaa sitä, millaisia persoonia ja ihmisiä me olemme, millaisia kykyjä ja lahjoja meillä, millaisia ajallisia resursseja sekä hengellisiä hyveitä ja voimia meille annetaan. Suurimmat hyveet voidaan kiteyttää sanoihin ”usko, toivo ja rakkaus”.

Kaikki tämä on Jumalan antamaa lahjaa – syvässä mielessä niitä ei anneta meidän omistukseen vaan meidän hallintaamme. Emme omista yhtään mitään, emme edes itseämme. Vain Luojalla on tekijänoikeus kaikkeen. Hän omistaa meidät ja sen, mitä meillä on. Meillä on vain käyttöoikeus.

Jumala antaa kaiken meille hyvää tarkoitusta varten. Saamme melko vapaasti käyttää kaikkea, mutta samalla olemme kaikesta siitä ehdottomassa vastuussa Luojalle ja myös toisille ihmisille.

Mikä on sitten kaiken tarkoitus? Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja me olemme hänen edustajia tässä maailmassa ja Kristuksen lähettiläitä. Meidän tulisi elää Jumalan nimissä, hänen tahtonsa mukaisesti, hänen kunniaksi. Kaiken täyttymyksenä on armahtava, pyhä rakkaus. Kaiken voikin kiteyttää rakkauden kaksois/kolmoiskäskyyn. Sitä varten meille on annettu elämme kultaraha.

Uskollisia palvelijoita omassa ajassamme?

Herodeksen joukoilla oli haastava tilanne. Heitä vihattiin ja heidän kuninkaansa pää ja henki oli vaakalaudalla. Miten pitäisi toimia? Vihalle oli syynsäkin: Herodes oli paha ja sellaisia olivat monet hänen seuraajat. Seura tekee kaltaisekseen ja ihminen on sitä, mitä hän on.

Meidän kutsumuksemme ja tehtävämme on elää Kristuksen omina, hänen seuraajina, opetuslapsina, ystävinä, palvelijoina ja tunnustaa värimme ja uskomme, todistaa ja julistaa evankeliumia ja palvella rakkaudessa kaikkia ihmisiä. Edustamme suurinta mahdollista hyvää.

Pohjoismaissa on pitkään eletty täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Valtaosa, lähes 90 % on kuulunut luterilaiseen kirkkoon. Kristinuskolla on ollut tärkeä asema ja rooli koko yhteiskunnassa. Se on tuonut mittaamattomasti hyvää. Sen tähden Pohjoismaat ovat olleet maailman johtavia hyvinvointiyhteiskuntia.

Nyt tämä kaikki muuttumassa nopeasti ja dramaattisesti. Kristinusko torjutaan ja kielletään perusteellisesti päiväkerhoista, kouluihin, työpaikkoihin, laitoksiin, politiikkaan, tieteeseen, aivan kaikkeen, jopa kirkkoihin saakka. Sen myötä hyvinvointiyhteiskunta romahtaa ja olemme siirtyneet uskonnolliseen, moraaliseen, poliittiseen, taloudelliseen ja sotilaalliseen epävakauteen. Edessä on sekasorto ja tuho.

Tässä ympäristössä ja todellisuudessa me elämme. Se on vihamielinen uskovia kohtaan. Olemme pian samankaltaisessa tilanteessa kuin Herodeksen kannattajat omana aikanaan – epäsuosiossa, jopa vainottuja.

Herodes edusti pahuutta. Sitä olikin syytä vastustaa. Mutta Jumala ja Kristus on suurin mahdollinen, tosiasiassa ainoa hyvä koko maailmankaikkeudessa. Tässä hyvyydessään hän tekee työtään meissä syntisissä ihmisissä. Hän antaa kaiken anteeksi, pesee puhtaaksi, uudestisynnyttää lapsikseen, antaa Pyhän Henkensä sisimpäämme ja Sanansa oppaaksemme.

Koska me edustamme hyvyyttä, meidän uskovien vainoaminen on väärin, kun se tapahtuu uskomme tähden ja sen tähden kuka ja millainen on Jumala. Samalla joudumme tunnustamaan, että olemme syntisiä. Me sanomme ja teemme väärin. Meillä on vääriä asenteita ja pyrkimyksiä. Me riitelemme ja toimimme itsekkäästi. Siitä näkökulmasta meidän ei tule olla rehellisen arvioinnin ja arvostelun yläpuolella. Olemme Jumalan ja yhteiskunnan lakien ja tuomioiden alaisia.

Mutta maailma on jossain määrin pahan vallassa. Sielunvihollisen valta on rajoitettua mutta todellista. Meissä oleva synti on avoin ovi paholaiselle. Ilman Jumalan Pyhän Hengen läsnäoloa sydämissämme, paha hallitsisi meitä.

Koska paha hallitsee maailmaa ja ihmiset elävät syntisinä ja haluavat torjua Luojansa, maailma voi olla todella vihamielinen ja vaarallinen paikka uskoville ja lopulta kaikille ihmisille. Paholaisen päämääränä on tuhota jokainen ihminen ajallisesti ja iankaikkisesti. Kaikki sen kauniit ja ihanat lupaukset ovat lopulta valhetta. Ne ovat kauniisiin karkkipapereihin käärittyä myrkkyä, joka tappaa. Ensimaku on hyvä, jälkimaku on karvas ja kuolettava.

Tällaisen maailman keskellä meiltä kysytään vain yhtä asiaa: olemmeko me uskollisia palvelijoita. Sitä ei kysytä, kuinka menestyneitä, onnistuneita, pyhiä tai rakastavia me olemme. Vain sitä kysytään, olemmeko hänelle uskollisia. Mitä se tarkoittaa?

Olemme uskollisia, kun tunnustamme, kenen joukoissa me seisomme. Tunnustamme, että Jeesus Kristus on meidän Herramme ja Vapahtajamme. Tunnustamme, että Raamattu on pyhä Jumalan Sana. Tunnustamme, että me olemme vajavaisia, syntisiä ja kuolevaisia ihmisiä ja siksi mekin tarvitsemme joka hetki, aivan kaikessa ikiaikaista Jumalaa. Tunnustamme, että kaiken olemme saaneet Jumalalta lahjaksi ja kaikkea sitä haluamme käyttää yhteiseksi parhaaksi.

Tämän kaiken tunnustamme senkin uhalla, että meitä katsotaan vinoon, meitä pilkataan tai syrjitään, vainotaan tai jopa tapetaan. Me laitamme kaiken, oman itsemme, koko elämämme, koko iankaikkisuutemme yhden Kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen varaan.

Mitä hevosta sinä veikkaat?

Ravikilpailussa veikataan voittavaa hevosta. Joku laittaa peliin kaiken omaisuutensa. Jos veikkaus osuu oikeaan, tuloksena on jättipotti, jolla voi elää mukavasti koko loppuelämänsä. Jos veikkaa väärää hevosta, menettää kaiken.

Elämä on paljon suurempi ja tärkeämpi kuin ravit. Minkä varaan sinä laitat koko elämäsi, kenties myös tulevan iankaikkisen elämän? Jos veikkaat oikein, voitat merkityksellisen ajallisen elämän ja täydellisen ikuisen elämän. Jos veikkaat väärin, häviät ja kadotat kaiken, itsesikin.

Kulutuksen ja nautintojen voittohevonen?

Moni aikamme ihminen laittaa elämänsä materian ja kulutuksen varaan. Käyn töissä, ansaitsen rahaa, hankin asunnon, kenties saan perheen, keskityn vapaa-aikaan ja viihteeseen. Elämä on tässä ja nyt. Syön, juon, koen ja nautin. Ei ole mitään muuta, eikä edes tarvitse olla. Jumala tai mitkään perimmäiset kysymykset eivät kiinnosta.

Näin voi elää vuosikymmeniä. Lopulta voi käydä niin, että rahat loppuvat tai saavutettu elintaso ei tuokaan syvintä tyytyväisyyttä. Sairaudet iskevät ja kuolema häämöttää. Elän ilman Jumalaa ja kuolen ilman Jumalaa. Ajallinen elämä on pinnallista ja itsekästä. Ikuinen elämä jää saamatta. Kaikki onkin tyhjää ja turhaa.

Humanismin ja tieteen voittohevonen?

Moni laskee perimmäisen turvansa ihmisen hyvyyteen. Vaikka ongelmia on paljon, viisas ja hyvä ihminen lopulta ratkaisee ne kaikki. Hyvän ihmisen välineenä on tiede, josta on tullut kuin jumala. Tiede voittaa jopa kuoleman.

Tosiasiassa tämä on mitä suurinta harhaa. Ihminen ei ole hyvä vaan itsekäs, jopa paha. Ihmiskunnan historia ja nykytila todistavat sen kiistattomasti. Tulevaisuus on vielä synkempi. Tieteen avulla ihminen parhaimmillaan saa muutaman lisävuoden, mutta pahimmillaan lyhentää koko ihmiskunnan elämää sen saastuttaessa luomakunnan ja käydessä mielipuolisia sotia joukkotuhoaseilla. Ihminen voi tuhota maapallon parissa tunnissa ydinaseillaan.

Humanismi tuudittaa ihmisen valheeseen ja tieteen keinoilla ihmiskunta tekee itsemurhan.

Itämaisen uskonnollisuuden voittohevonen?

Jotkut kaipaavat elämäänsä syvempää tarkoitusta, hiljentymistä ja mystisyyttä. Kristinuskon Jumala ei kelpaa, mutta itämainen uskonnollisuus sen eri muodoissa kiinnostaa. Ihminen onkin jumala. Hän tarvitsee vain meditoida, hallita energiavirtoja ja sulautua maailmansieluun. Siinä on pelastus ja kaiken täyttymys. Ei tarvitse syyllistää itseään synnillä eikä pyytää armoa. Unohda paha maailma ja todellisuus, uppoudu olemattomuuteen, jossa ei ole mitään.

Teoriassa voidaan uskoa ja ajatella mitä tahansa, mutta käytännössä läheskään kaikki ei toimi. Juuri kukaan aasialainen ei tosiasiassa pidä todellisuutta harhana, josta pitäisi irrottautua meditoimalla. Ihmisen käyvät töissä, syövät ja haluavat viihdykkeitä. Mikäli ihminen alkaa pitää todellisuutta harhana, hänestä on tullut mielisairas.

Tosiasiassa itämainen uskonnollisuus on suoraa yhteyttä pimeyden voimiin. Ihminen sokaistuu. Kun ihmiselle luvataan jumaluutta, hän menettääkin ihmisyytensä ja hänet alennetaan olemattomuuteen. Hänestä tulee sielunvihollisen orja ja jää kuoleman valtaan.

Islamin voittohevonen?

Islam on toiseksi suurin uskontokunta. Muslimeja on 1,6 miljardia eli noin 22 % maailman koko väestöstä. Islam kasvaa lähinnä voimakkaan syntyvyyden kautta. Islamissa on monia suuntauksia. Monet ovat hyvin maallistuneita. Jotkut edustava ääri-islamia. Islam on lakiuskonto, jossa ihminen pelastuu Allahin mielivallan ja ihmisen tekojen summana. Ihmisen osa on alistua. Paratiisiin johtaa vain yksi varma tie: kuoleminen marttyyrina, uskonsoturina eli tappaen toisia. Paratiisi on miesten aistillinen taivas, jossa naiset palvelevat heitä. Pelko ja väkivalta ovat islamin ominaispiirteitä. Sen jumala on kuten vertauksen taustana oleva Herodes-kuningas.

Kannattakoon islamia ken haluaa, laittakoon elämänsä sen varaan ja turvautukoon sen jumalaan…

Jumala ja Kristus voittohevosena

Elämä ei ole pinnallista nautiskelua vaan paljon enemmän. Pelkkä materia ei tuo tyydytystä eikä luo eikä takaa elämää – ei ajallista eikä ikuista. Elämme vakavien ongelmien keskellä. Ihminen ei kykene voittamaan niitä vaan luo koko ajan lisää ja entistä pahempia ongelmia. Ihmiskunta on ajautumassa tuhoon kaiken saastumisen ja joukkotuhoaseiden myötä. Kaiken keskellä ihminen kaipaa ja aavistelee suuremman ja paremman olemassaolosta.

Maailma ei ole harhaa eikä se ole syntynyt sattumalta, vaan se on Jumalan luomisteko. Maailma ja varsinkin elävät olennot on rakennettu tarkan ja käsittämättömän viisaan suunnittelun tuloksena. Kaikella hyvällä on syvä tarkoitus. Ihminen on arvokas ja elämä voi olla mielekästä.

Jumala sanoo sinulle: Minä olen sinun Luojasi. Sinä olet minun kuvani, kallisarvoinen, tärkeä ja rakas lapseni. Sinä olet olemassa, koska minä tahdon. Olen luonut sinut rakastamaan ja elämään ikuisesti. Sinulla on paras mahdollinen tulevaisuus. Sinun kannattaa elää ja iloita.

Samalla Raamattu suhtautuu äärimmäisen realistisesti nykyiseen elämään. Ihminen luopui Luojastaan ja turmeltui ja siksi kärsimys ja kuolema koskettavat jokaista.

Kuoleman on tarkoituksena on kääntää ihmiset takaisin Jumalan, ikuisen elämän lähteen puoleen ja rajoittaa pahuuden valta muutaman vuosikymmenen mittaiseksi. Elämä voittaa kuoleman. Jumala sanoo viimeisen sanan.

Kärsimyksen ja kuoleman keskellä Jumala tulee ihmiseksi, kulkee ristintien, sovittaa syntimme ja avaa mahdollisuuden palata alkuperäiseen tarkoitukseen – Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumala ei ole passiivinen sivustakatsoja vaan kantaa syvimmän tuskan ja kivun. Hän käsittelee pahuuden ja kärsimyksen ongelman ja lopulta luo uuden, täydellisen maailman.

Jumala ei ole arvaamaton vaan hän ilmoittaa selvästi itsensä, sekä tahtonsa moraalilaissa ja pelastavan rakkautensa evankeliumissa.

Ihminen, joka ottaa vastaan Jumalan pelastavan rakkauden, pelastuu. Jokaiselle annetaan tämä mahdollisuus. Jokaisella on varma toivo. Evankeliumin kautta jokaiselle ihmiselle lahjoitetaan ikuinen elämä, joka tuo rakkauden, rauhan ja ilon.

Kristillisen uskon vastaus on täysin ylivertainen. Se on äärimmäisen totta ja realistista. Jokainen voi siitä vakuuttua omakohtaisesti – katsomalla maailmaa, itseään ja Raamatun Sanaa turvautuen henkilökohtaisesti Jumalaan Kristuksen kautta.

Kun ihminen avaa sydämensä Jumalalle, Kristuksen kautta, hän saa syvän suhteen Luojaansa. Silloin hän saa omakohtaisen, koetun ja koetellun vastauksen elämän syvimpiin kysymyksiinsä. Silloin hän voi elää turvallisin mielin ajallisen elämän ja kohdata siihen kuuluvat vaikeatkin haasteet ja kipukohdat. Luoja on kanssamme ja vie läpi kuoleman kotiin saakka.

Kristillinen usko on suurin uskontokunta. Sillä on 2,3 miljardia kannattajaa, kastettua jäsentä. Tämä on 33 % maailman väestöstä. Kristillinen usko koskettanut miljoonien sydämiä ja auttanut rakentamaan yhteiskuntia, joiden perustana on oikeudenmukaisuus ja lähimmäisen rakkaus. Kristillisen uskon siunauksena meillä on kirjakieli, luku- ja kirjoitustaito, koululaitos, terveyden- ja sairaanhoito, vankka oikeusjärjestelmä, ihmisoikeudet, jne.

Oletko voittaja vai häviäjä?

Mitä hevosta veikkaat, ratkaisee kaiken. Ei ole puolueetonta elämäntapaa. Kolmas palvelija yritti sitä, mutta käteen ei jäänyt mitään. Jokainen ihminen omaa jonkinlaisen perimmäisen maailmankatsomuksen, jota sitten toteuttaa elämällään. On elintärkeää pysähtyä miettimään elämää vakavasti. Siihen saamme haastaa kaikki ihmiset.

Siksi ei ole viime kädessä olemassa uskontovapaata, neutraalia ihmistä, yhteiskuntaa, päiväkotia, koulua tai laitosta. Niistä voidaan karsia kristillinen usko, mutta silloin uskotaan humanismiin tai tieteeseen. Silloin kannatetaan liberaaleja arvoja. Silloin uskotellaan lapsia joulupukeilla ja tontuilla. Silloin kaikki jää tyhjäksi ja romahtaa. Näin kävi ateistisessa Neuvostoliitossakin.

Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. 

Vain Jumala antaa elämän. Vain kristillinen usko antaa kestävän perustan ja tarkoituksen elämälle. Vain kristilliset arvot ovat elämän puolella. Siksi kristillisyyden kieltäminen on elämän kieltämistä ja tuhoamista. Sen jäljet ovat joka päivä edessämme yhä pahemmalla tavalla.

Kultarahan ihmeellinen voima

Herra, sinun kultarahasi on tuottanut kymmenen kultarahaa.

Palvelija ei ottanut kunniaa itselleen. Hän oli ymmärtänyt syvästi, että hän itse ei olisi kyennyt hankkimaan kymmenkertaista tuottoa. Hänellä itsellä ei olisi ollut edes alkupääomaa.

Rahalla on taipumus tulla rahan luokse. Tavallisen ihmisen palkka kuluu aivan välttämättömiin perusmenoihin. Sillä ei tehdä bisnestä. Sen sijaan rikkailla on millä mällätä. He voivat sijoittaa rahastoihin ja projekteihin, jotka todennäköisesti tuottavat hyvää voittoa. Rikkaat rikastuvat ja köyhät pysyvät köyhinä.

Siksi Jumala oli säätänyt Israelin kansalle, että joka 50. vuosi on riemuvuosi. Silloin kaikki maaomaisuus piti palauttaa alkuperäisille omistajille.

Vuosien saatossa kävi nimittäin niin, että vauraimmat ostivat hiljalleen itselleen suuria maa-alueita. Vain oma maa takasi pysyvän kodin ja elannon. Maa oli arvokkainta. Tämä johti vakavaan epätasa-arvoon ja käytännössä orjuuteen. Omaisuus keskittyi pienen joukon käsiin. Kun tilanne tuli riittävän pahaksi, köyhälistö nousi kapinaan. Syntyi verilöyly.

Kaiken tämän välttämiseksi Jumala sääti lain riemuvuodesta. Kun sitä noudatettiin, saatiin nauttia rauhasta ja runsaudesta. Kun sitä ei toteltu, edessä oli vaikeat ajat.

Kuitenkin vertauksessa ei varsinaisesti tarkoiteta pelkkää mammonaa vaan koko elämää ja kaikkia lahjoja, joita olemme saaneet. Se pitää sisällään maallista ja hengellistä hyvää, pääomaa, jota voimme käyttää Jumalan kunniaksi ja ihmisten parhaaksi.

Kaikella Jumalan antamalla hyvällä on siunaus. Jumala siunaa lahjansa Sanallaan. Tämän Sanan voimalla Jumala on luonut kaiken elämän ja sitä hän tekee yhä tänään. Jumalan antamassa ”kultarahassa” on elämänvoima, joka tuottaa moninkertaista, hyvää satoa.

Ilman siunausta mikään ei menesty. Maa täyttyy orjantappuroista, tulee kuivuus, tulva tai tulipalo. Sato menee pilalle. Vaikka kuinka paljon tienaisi rahaa, se katoaa taivaan tuuliin eikä tuo kaivattua onnea ja iloa.

Mutta kun käytämme Jumalan lahjaa hänen tarkoittamalla tavalla, se on siunattua. Mikään ei ole turhaa. Vaikka emme aina näkisi inhimillisin silmin työmme tuloksia, silti se kantaa hedelmää, jonka Jumala näkee.

Jo pienet hyvät sanat ja teot voivat antaa voimaa päivään tai olla joskus ratkaisevan tärkeistä jonkun elämän suhteen. Jo hyvin yksinkertainen todistuksen sana Jeesuksesta tai hänen nimessään tehty arkinen palvelus voivat johdattaa lähimmäisen iankaikkisen elämän lähteille Jumalan luokse.

Näissä kultaisissa sanoissa ja teoissa on aina Jumalan siunaus. Ne ovat Jumalan rakkautta meitä kohtaan toinen toistemme välityksellä.

Me olemme Kristuksen ruumis, hänen jalkansa, kätensä, silmänsä ja suunsa tämän maailman keskellä. Olemme hänen edustajiaan, kuten Jumala jo luomistyössään tarkoitti. Me toimimme maailmankaikkeuden Kuninkaan palvelijoina hänen nimessään.

Kultarahan, Jumalan lahjojen voima ja siunaus kumpuaa sen antajasta. Meidän tulee vain laittaa se käyttöön tarkoitetulla tavalla. Se on siinä mielessä helppoa ja mukavaa.

Samanaikaisesti Kuninkaan palvelijat joutuvat toimimaan hyvin vaikeissa, jopa vihamielisissä olosuhteissa. Se on kristityn normaali tilanne läpi vuosisatojen. Kristillisyys on melkein aina ollut selkeänä vähemmistönä ja usein vainottuna. Tilanne Pohjoismaissa ja Usassa on muodostanut jonkinlaisen poikkeuksen. Nyt näilläkin alueilla ollaan palaamassa em. normaalitilaan.

Vaikea, vihamielinen ympäristö tekee kristittynä elämisestä vaikeaa. Olisi helpompi omaksua kolmannen palvelijan rooli. Mutta se vain kiihdyttäisi kristillisyyden alasajoa ja vainojen alkamista.

Sielunvihollinen on armoton. Se valtaa jokaisen neliösentin, mikä sille annetaan. Se ajaa uskovia nurkkaan ja käskee olemaan hiljaa. Moni luulee pääsevänsä sillä pälkähästä, mutta se on harhaa. Juutalaiset ajettiin ghettoihin mukamas turvaan, mutta sieltä heidät vietiin teuraaksi. Niin käy kristityillekin. Sielunvihollinen haluaa tuhota jokaisen.

Jumalan antaman lahjan kätkeminen on väärin ja tuhoisaa. On väärin piilottaa usko, toivo ja rakkaus. On väärin olla kertomatta hyvästä Jumalasta, jonka varassa on kaikki. On väärin olla käyttämättä hänen antamia lahjoja yhteiseksi hyväksi. On väärin vaieta ja antaa pahan hallita.

Joudumme ponnistelemaan vastatuuleen ja uimaan vastavirtaan. Vain elävässä on siihen voima. Kuollut lipuu virran vietävänä. Joudumme maksamaan ajallista hintaa, uurastamaan, kärsimään ja kenties kuolemaankin uskomme tähden.

Menestysteologia on kaukana tästä vertauksesta, vaikka pinnallisesti niin voisikin kuvitella. Kultarahan käyttö ei ollut helppoa luksuselämää vaan kovaa arkista työtä vaikeissa olosuhteissa.

Jeesus lupaakin seuraajilleen ahdistuksia, pilkkaa, vainoja ja marttyyriutta. Jos itse Herra naulittiin ristille, samoin käy hänen seuraajilleen tässä maailmassa. Mutta koska Herra nousi kuolleista, saamme mekin herätä elämään yhdessä hänen kanssaan. Ristin jälkeen tulee kruunu.

Vertauksessa kuningas antoi kultarahan kymmenelle palvelijalle. Vain kolme saapui hänen eteensä. Mitä tapahtui muille?

Kenties jotkut palvelijoista surmattiin vihamiesten toimesta. Se oli todennäköistä Herodeksen seuraajien kohdalla. Näin on tapahtunut tuhansille kristityille Rooman keisareiden, katolisen kirkon inkvisition, kommunismin ja islamin keskellä. Vainot ovat vain kiihtyneet: 1900-luvulla kuoli enemmän kristittyjä uskonsa tähden kuin koskaan aiemmin yhteensä. Pahin on vielä edessä.

Kenties jotkut Herodeksen palvelijat luikkivat pakoon. He joutuivat pakenemaan lopunikänsä melkein kaikkia. He pelkäsivät juutalaisia, parthilaisia, roomalaisia ja Herodesta.

Mutta me saamme laittaa toivomme hyvän Kuninkaan varaan. Hän antaa kaiken tarvittavan. Hän pitää huolta. Hän siunaa työmme. Hän on kanssamme elämässä, kuolemassa ja ikuisuudessa.

Herran tulemus

Koska juutalaiset ja opetuslapset odottivat Jumalan valtakunnan pikaista tulemusta kirkkaudessa, Jeesus jarrutti tätä intoa. Hän antoi ymmärtää, että hän poistuisi heidän luotaan ja palaisi takaisin vasta tuntemattoman ajan kuluttua tulevaisuudessa.

Sillä välin opetuslasten tuli täyttää heille annetut tehtävät ja elää ja toimia uskollisesti. Tätä lähetyskäskyn ja seurakunnan aikaa on kestänyt noin 2000 vuoden ajan. Silti uskovat ovat aina eläneet Herran tulemuksen odotuksessa enemmän ja vähemmän innokkaasti.

Raamatun ennustusten mukaan Herra palaa takaisin maan päälle, mutta sitä ennen ihmiskunta ajautuu äärimmäisen tuhon partaalle. Kaikki Ilmestyskirjan vitsaukset täyttyvät. Me näemme siitä jo monia ennusmerkkejä.

Esimerkiksi laajat maastopalot Usassa ja Australiassa ovat niiden kirjaimellisia toteutumisia: Kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi. (Ilm 8:7) – puhumattakaan saastumisesta, luonnon tasapainon järkkymisestä, maanjäristyksistä, tsunameista, meteoriiteista, maailmansodista ja ydinaseista.

Kaikki tämä on seurausta siitä, että ihminen kääntää selkänsä Luojalle, joka on ainoa hyvä ja ainoa elämänlähde. Samalla ihminen luulee voivansa pelastaa itse itsensä ja maapallon omilla toimillaan – ilman Jumalaa. Mutta käykin päinvastoin: ihminen kiihdyttää tuhoa.

Herran tulemus on tämän tuhonkierteen katkaisemista. Hän pelastaa valitut – ne, jotka ovat pysyneet uskollisina hänelle kaiken keskellä. Uskollisuus ei tarkoita suurta kyvykkyyttä vaan oman syntisyyden, avuttomuuden ja kuolevaisuuden tajuamista ja tunnustamista, sekä Herraan turvautumista. Näinä viimeisinä aikoina ihmisen pitäisi ymmärtää tämä entistä selkeämmin.

Herramme palaa takaisin, vaikka monet eivät sitä usko. Monille hänen paluunsa kuninkaana on kuin veikkaisi väärää hevosta, mutta he erehtyvät. Raamatun ennustukset täyttyvät kirjaimellisesti.

Viimeinen tuomio

Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Mutta viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni.

Kun vertauksen kuningas (Herodes) palasi, hän teloitti välittömästi vastustajansa ja vihollisensa. Tämä oli syöpynyt juutalaisten mieliin. Eikä Roomankaan tapa hallita ollut mukavampi. Siitä todistivat tuhannet ristit.

Syvimmässä mielessä vertaus puhuu kuitenkin Jumalan valtakunnasta ja sen hyvästä Kuninkaasta. Kun hän saapui kansansa keskelle, hän ei aloittanut teloituksia. Päinvastoin: hän kulki nöyrästi kansan keskellä, rakasti, palveli ja uhrasi oman henkensä. Tämän hän teki pelastaakseen kansansa.

Tämä on Jumalan ihmeellistä armoa ja rakkautta. Se on todellista ja täysin käsittämätöntä. Vaikka hänet torjuttiin ja naulittiin ristille, Jeesus ei lähettänyt enkelilegioonaa pyyhkäisemään ihmisiä pois maan päältä.

Samalla Jumala on ehdottoman pyhä. Meidät tuomitaan ja me kuolemme syntiemme tähden. Jumala sääti ihmisen osaksi kuolemantuomion. Sinut ja minut on tuomittu kuolemaan, jopa ikuiseen kadotukseen. Siitä todistaa myös Jerusalemin ja temppelin hävitys ja diaspora.

Jumalan käsissä on elämämme, kuolemamme ja ikuisuutemme. Siksi meidän tulee kunnioittaa häntä hyvin vakavasti. Sanassa puhutaan jopa Herran pelosta. Se ei ole pelkoa, joka ajaa meidät karkuun, vaan pelkoa, joka johtaa meidät turvautumaan häneen nöyrinä ja avuttomina.

Kun Kuningas palaa takaisin, kansat kootaan hänen eteensä. Lampaat ja vuohet erotetaan kahdeksi eri laumaksi. Ensimmäiset perivät Isän valtakunnan, toiset joutuvat kadotukseen. Todennäköisesti tämä tapahtuu maan päällä, kun Jeesus on palannut. Pelastuneet perivät tulevan tuhatvuotisen valtakunnan. Kyse ei ole lopullisesta, viimeisestä tuomiosta.

Kun tuhat vuotta ovat kuluneet loppuun, aika on täyttynyt. Silloin avataan kirjat ja kaikki ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan. Jokainen on syntinen ja tuomionalainen. Kuitenkin ne, jotka ovat tulleet tuomiolle jo Jeesuksen ristin juurelle, heidät armahdetaan. Heidän nimensä ovat teurastetun Karitsan elämänkirjassa. Heidän syntinsä on käsitelty ja Jeesus on kärsinyt niistä täyden rangaistuksen.

Jumala on pyhä. Hän kuolettaa ihmisen ja tuomitsee jopa kadotukseen, helvettiin. Sitä eivät estä ateistien, humanistien tai liberaalien epäusko ja pilkka. Vertaus on vakava varoitus: ellemme käänny, Jumala tuomitsee meidät. Rakkaudessaan hän kertoo sen ennakolta.

Mutta samalla Jumala on armollinen, hyvä ja rakastava. Hänen pelastustekonsa Kristuksessa Jeesuksessa on ihmeellinen ja käsittämätön. Jumalan rakkaus on täydellinen.

Näiden kahden välillä on pieni ihminen. Ei ole neutraalia keskitietä. Ilman Jumalaa ihminen tuhoutuu, mutta yhdessä Jumalan kanssa ihminen pelastuu.

Vielä nyt elämme armon aikaa. Koko elämämme on sitä. Jumala on kärsivällinen ja pitkämielinen rakkaudessaan. Hän kutsuu ja vetää meitä puoleensa yhä uudelleen monella eri tavalla.

Vielä nyt emme näe Kuningasta kirkkauden valtaistuimella. Kaikki on salattua ja kätkettyä. Kuninkaan paluu viipyy. Mitä teemme?

Laitammeko itsemme ja koko elämämme Jeesuksen nimen varaan vai kiellämmekö hänet? Olemmeko uskollisia vai uskottomia? Käytämmekö iloiten ja rohkeasti elämänlahjaa, jonka Jumala on meille antanut – hänen kunniaksi ja ihmisten parhaaksi?

.

Jeesus sanoo juuri sinulle tässä ja nyt:

Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen,
mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.

Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?

Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä,
kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.

(Luuk 9:24-26)