JEESUKSEN VERTAUS: Vehnä ja rikkavilja

Jeesus kertoo vertauksen kylväjästä, joka kylvää hyvän siemenen peltoonsa. Mutta myös hänen vastustajansa kylvää siemenensä. Kummankin kylvämä siemen kasvattaa oman satonsa, mutta ihminen ei kykene aina arvioimaan, missä kulkee Jumalan ja pahan valtakunnan raja. Vasta Jumala tekee oikean erottelun aikojen lopulla. Uskovien tulee sen tähden antaa Jumalan sanan vaikuttaa. Näin he kestävät toistensa heikkouksia odottaessaan Jumalan korjuuaikaa.

 

Matteuksen evankeliumi 13:24-30,36-43

Jeesus esitti opetuslapsilleen vertauksen taivasten valtakunnasta:
  ”Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?’ Isäntä sanoi heille: ’Se on vihamieheni työtä.’ Miehet kysyivät silloin häneltä: ’Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?’ ’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.’”

Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois ja meni sisälle. Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: »Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta.»

Hän vastasi heille:
»Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa. Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä. Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon!

 

OPETUS

Hyvän ja pahan jännitteessä

Elämme hyvän ja pahan jännitteessä. Sen koemme omassa sydämessämme ja kun katsomme maailmaa, jossa elämme. Tässä maailmassa Jumala tekee jatkuvasti hyvää, mutta paha on ihan yhtä aktiivinen. Toisinaan näyttää ja tuntuu siltä, että pahan valta kasvaa ympärillämme kuten tutussa virressä 600 sanotaan.

Olisi kovin helppoa vain katsoa maailmaa ja tuomita sen pahuus. Monesti näin teemmekin. Erilaisissa piireissä väki innostuu keskusteluun, kun päivittelemme aikamme epäkohtia. Sitten on hiljaisempaa, kun mietimme omaa tilaamme…

Sydämen peltomme

Kaikki hyvä kumpuaa Jumalasta. Hän on aloittanut meissä hyvän työnsä ja on saattava sen täyttymykseen – lupauksensa mukaan.

Jumala on uudestisynnyttänyt meidät uuteen elämään, uuteen ihmisyyteen ja pettämättömään toivoon, Kristuksessa Jeesuksessa. Herra asuu sydämissämme Pyhän Henkensä kautta. Hän ohjaa ja kasvattaa meitä Sanansa kautta. Jumalan hyvyys ja huolenpito ympäröivät meidät joka hetki.

Hän kylvää meihin hyvää siementä, joka kasvaa ja tuottaa hyvää satoa. Saamme sanoa Jumalalle ja elämälle ”Kyllä” ja ottaa vastaan kaikki parhaimmat lahjat, mitä ihminen voi koskaan saada.

Sisäistä kamppailua

Samanaikaisesti näemme itsessämme kovin toisenlaisenkin lain, jonka edessä apostoli Paavalikin kipuili. Hän kuvaa tätä kipua ja kamppailua Roomalaiskirjeen 7. luvun lopussa:

”Sisäisen ihmisen puolesta hyväksyn iloiten Jumalan lain, mutta jäsenissäni näen toisen lain sotimassa mieleni lakia vastaan ja pitämässä minua vangittuna synnin lakiin, joka on jäsenissäni. Minä kurja ihminen! Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room 7:22-24).

Alun perin Paavali ajatteli kunnon juutalaisen ja fariseuksen tavoin, että hän voi voittaa synnin voiman omin ponnistuksin. Tämä ajoi hänet syvään epätoivoon ja itsevihaan, jonka hän peitti ylpeyteensä ja käänsi vihaksi toisia ihmisiä kohtaan. Samaa epätoivoista kamppailua kävi Luther ja moni muu kilvoittelija. Paavali ja Luther olivat täynnä vaatimuksia, joita kukaan ei voinut täyttää.

Levon löytäminen

Vasta Jumalan armon kohtaaminen mahdollisti oman epätoivoisen tilan ja pohjattoman syntisyytensä ymmärtämisen ja tunnustamisen. Paavali löysi armollisen Jumalan Damaskoksen tiellä ja Luther Roomalaiskirjeen äärellä. He kohtasivat saman Kristuksen, joka oli jo täyttänyt kaikki vaatimukset elämällään, ristin-kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Vasta Jumalan armon sylissä he löysivät elämän, sellaisina kuin he olivat.

”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tällaisena palvelen mielellä Jumalan lakia mutta lihalla synnin lakia. Nyt ei ole enää mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room 7:25 – 8:1).

Tällaisena – syntisenä, mutta armahdettuna, uudestisyntyneenä ihmisenä, Jumalan lapsena minäkin elän ajallisen elämäni. Enkä sille mitään muuta voi. Voin vain hyväksyä tämän koko todellisuuden itsessäni kaikkine puolineen, koska Jumalakin hyväksyy minut ja meidät kaikki Kristuksessa Jeesuksessa.

Avain levolliseen, mielekkääseen uskonelämään on tässä: itsessämme olemme loppuun asti syntisiä, mutta Kristuksessa olemme täydellisen armahdettuja. Jeesuksen sovitustyö kattaa, peittää, sovittaa koko syntisen olemuksemme sekä kaikki syntimme – menneet, nykyiset ja tulevat. Tämä on ihmeellistä Jumalan armoa, jota ilman meillä ei olisi mitään toivoa.

Saatatko hyväksyä tämän omalle kohdallesi ja lähimmäisesi kohdalle?

Tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle

Meillä ei ole lupaa tuomita itseämme tai ketään muuta pelastuksen ulkopuolelle, vaikka näemme monenlaista syntiä. Vain Jumala näkee ihmisen syvimmän sydämen. Jo pienikin uskon siemen pelastaa. Jumala antaa aikaa myös parannuksen teolle, kenties aivan kalkkiviivoille saakka.

Siksi Jeesus varoittaa meitä vertauksessa ottamassa lopullista tuomiovaltaa omiin käsiimme. Siinä me tekisimme kohtalokkaita virheitä. Jumala ei tee. Hän on täydellinen tuomari ja armahtaja.

Miehet kysyivät silloin häneltä: ’Tahdotko, että menemme kitkemään rikkaviljan pois?’ ’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.

Me näemme vain ulkokuoren, mutta Jumala näkee syvimmän sydämen. Hän näkee sen, mitä olemme nyt, ja hän näkee jo nyt senkin, millaisia me olemme tulevassa kirkkaudessa.

 

Pyhää elämää armon varassa

Jumala aloittaa meissä hyvän työnsä ja on saattava sen täyteen mittaansa. Toki tiedämme, että armo ei ole synnin hyväksymistä. Kirjeissään Paavali käyttää paljon aikaa ja vaivaa ensin sen kuvaamiseen ja opettamiseen, kuinka Kristuksen evankeliumi on kaiken perusta. Sitten hän siirtyy siihen, miten meidän tulisi elää kristittyinä, Jumalan lapsina, tämän perustan varassa.

Paavali on syvästi realisti. Hän kuvaa syntejä, joita jatkuvasti nousee syntisestä olemuksestamme, mutta joita tulee välttää, jotta ne eivät kokonaan hallitse elämäämme. Samalla Paavali kuvaa Jumalan tahtomaa rakkauden täyttämää elämää, jota kohden meidän tulisi kurottautua. Jumalalla on aina tarjota parempi vaihtoehto. Se on ”ei” synnille, mutta ”kyllä” elämälle ja rakkaudelle!

Tässä kohtaa siirrymme varsin kriittiselle alueelle. Miten me elämme tämän pahan ja hyvän jännitteessä? Edessämme on kolme perusvaihtoa.

(1) Lakihenkistä ponnistelua

Unohdammeko nopeasti sen, että olemme loppumattoman syntisiä ja ajaudumme takaisin siihen, että piiskaamme itseämme ja varsinkin toisia mahdottomiin suorituksiin?

Ensin meistä saattaa tulla kovia ja ylpeitä kristittyjä kun hetken luulemme onnistuvamme. Asetamme itsellemme joitakin mittoja. Saatamme pärjätä jossakin suhteessa melko hyvin, mutta samalla unohdamme vakavat puutteemme toisessa kohdin.

Korotamme itsemme ja keskitymme toisten ihmisten laiskuuteen, virheisiin ja suoranaisiin synteihin. Se syö ihmissuhteita ja luo vaativaa, painostavaa ilmapiiriä. Kaikki tällainen uuvuttaa ihmisen itsensä ja toiset.

Meillä saattaa jopa olla aivan oikea usko ja oppi, mutta emme osaa soveltaa armoa itseemme ja toisiin ihmisiin.

(2) Välinpitämätöntä tyhjyyttä

Toinen vaihtoehto on välinpitämättömyys. Ihminen ei halua tunnustaa synnin vakavuutta ja sotkeutuu siihen yhä syvemmin ja syvemmin. Sana alkaa maistua puulta ja seurakunnan kokoontumista tehdään pelkkiä viihdetilaisuuksia.

Kaikki mitataan ajan hengessä. Mikä tuntuu mukavalta, on oikein. Jumala on kaiken kivan siunaaja. Tämäkin vie lopulta elämänilon. Lopputuloksena on syvä tyhjyyden kokemus. Mikään ei tunnu enää miltään.

(3) Armon varassa elämistä

Kolmas tie on Raamatun opettamaa kilvoittelua armon varassa. Siinä ymmärretään oma mahdottomuus ja hyväksytään se, että synti on osa meitä ajallisen elämän loppuun saakka. Tällainen minä olen ja sellaisia ovat toisetkin ihmiset. Mutta tällaisena sittenkin kelpaan Jumalalle – Kristuksen tähden. Kaikki on sovitettu. Olemme armahdettuja.

Armon varassa eläminen luo herkkää mieltä Sanan edessä. Sana tekee tehtävänsä. Se ohjaa oikeaan, paljastaa synnin, nuhtelee ja pakottaa Kristuksen ristin juurelle. Sama Sana vakuuttaa meille Taivaan Isän ehdotonta, täydellistä rakkautta ja armoa, jonka varassa saamme olla joka ikinen hetki.

Olemme kuin pieniä lapsia, joita Taivaan Isä ruokkii, hoitaa, kasvattaa ja joilta hän pitkämielisesti vaihtaa likaiset vaipat joka päivä, moneenkin kertaa.

Elämä ja kasvu uskovana onkin oman syntisyytemme yhä syvempää käsittämistä ja samalla Jumalan armoon ja pelastukseen yhä vankempaa turvautumista ja siinä lepäämistä.

Purjevene on tästä osuva kuva. Valkoiset purjeet ovat Jumalan hyvää työtä. Pinnan alla on kuitenkin syvä köli, joka kuvaa syntistä olemustamme. Mitä vahvemmin Pyhä Henki tekee meissä työtään, sitä syvemmin ja kirkkaammin meidän tulee ymmärtää syntisyytemme pohjattomuus.

Vain näin pysymme tasapainossa. Emme eksy menestysteologiaan, emmekä lähde ”maan matonen” alatien kristillisyyteen, jossa ei nähdä edes Jumalan hyviä tekoja surkeassa olemuksessamme.

Tässäpä sitä riittää tekemistä koko elämäksi. Jumala kylvää meihin hyvää siementä ja paha herättelee meissä asuvaa syntiä. Voi meitä – kuka pelastaa meidät tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa!

 

Hengellisten yhteisöjen pelto

Sama hyvän ja pahan jännite on läsnä seurakunnissa ja hengellisissä yhteisöissä. Siinäkin on kaksi ääripäätä: ylpeä, lakihenkinen yhteisö ja täysin maailmallinen, liberaali nimikristillinen yhteisö. Niiden välillä on kultainen keskitie: lämmin armon ja Sanan varassa elävä hengellinen yhteisö, jonka voimme kokea kodiksi, jossa on hyvä olla.

Ahdas yhteisö

Yhteisö saattaa kuvitella olevansa erinomaisen pyhä. Se eristäytyy, muuttuu sisäänpäin lämpiäväksi, on täynnä erilaisia perinnäissääntöjä ja vaatimuksia. Johtajia pitää kunnioittaa sokeasti. Ilmapiiri on vaativa ja tuomitseva. Ei saa valittaa. Pitää jaksaa, jaksaa, jaksaa…

Ihmiset pitävät tiukasti kiinni hurskaista ulkokuorista, vaikka oma elämä olisi kuinka vaikeaa, surullista tai epäonnistunutta. Vain ulkonaiset kuoret ja kulissit kohtaavat toisensa – eivät aidot ihmiset, vaikka sisimmät kaipaisivat armahtamista, rakkautta ja välittämistä.

Monesti tällainen yhteisö on harhaoppinen. Se voi olla lakihenkinen tai menestysteologinen. Harhaopit sairastuttavat yhteisön ja siinä elävät ihmiset. Mutta – mikä on jopa hämmästyttävää – oikeaoppinen, perinteinen, konservatiivinen, herätyskristillinen yhteisökin voi ajautua lakihenkiseksi, vaativaksi ja ahdistavaksi. Paperilla oppi ja usko on oikea, mutta ne eivät pääse muuttumaan lihaksi, todelliseksi elämäksi.

Avoin ja lämmin yhteisö

On äärimmäisen tärkeää uskaltaa olla rehellinen – niin omalla kohdalla kuin yhteisönkin kohdalla. Vasta kun väärät kulissit kaadetaan, alkaa todellinen elämä ja kohtaaminen – suhteessa Jumalaan, omaan itseemme ja lähimmäiseen. Silloin alkaa myös herätys.

Yhteisöstä tulee lämminhenkinen, rohkaiseva, kutsuva. Sinne on hyvä tulla. Siellä pidetään kiinni Sanasta. Laki säilyy ehdottomana ja evankeliumi täydellisen pelastavana.

Silloin sielunvihollisen kylvötyöltä katkeaa terä. Paha piiloutuu aina naamioiden, valheiden ja ylpeyden taakse. Kristus on täynnä armoa ja totuutta. Turvallisessa armon sylissä, Sanan valossa päästään kitkemään rikkaruohoja ja ohdakkeita.

Jeesushan kehotti varomaan fariseusten ja saddukeusten hapatetta. Farisealaisuus on edellä kuvattu kovaa lakihenkisyyttä ja saddukealaisuus on liberaalia, maailmallista jumalattomuutta.

Lavean tien yhteisö

Farisealaisuus on pienten yhteisöjen haaste ja ongelma. Saddukealainen liberaalisuus on valtakirkkomme vakava ongelma. Siinä maailmalla ja seurakunnalla ei ole enää mitään eroa. Kumpikin – liberaali maailma ja kirkko – mitätöi Sanan, synnin ja Kristuksen pelastusteon.

Liberaali tarkoittaa uskosta vapaata… mutta tosiasiassa liberaali on epäuskon täyttämää. Uskoa sekin. Kristillinen usko johtaa elämään ja pelastukseen, liberaali epäusko turmelukseen ja tuhoon.

Maailman pelto

Olemme tässä pohtineet hyvän ja pahan jännitettä meissä itsessämme ja yhteisöissämme. Vertauksessa Jeesus puhui Kylväjästä, joka kylvää hyvän siemenen peltoon. Tuo Kylväjä on tietysti itse Herra ja pelto on maailma. Hyvä siemen on Jumalan sana – laki ja evankeliumi.

Mutta emmehän me kuuluu peltoon, koska olemme uskovia ja olemme seurakunnassa? Mielestäni on sittenkin tärkeää lukea itsemme ja yhteisömmekin, ainakin osittain, tähän maailman peltoon, koska meissä vaikuttavat aivan samat voimat: synti, kuolema ja pahan todellisuus.

Juuri peltoon Jumala kylvää hyvää Sanaansa. Siten me itsekin pääsemme osallisiksi Jumalan hyvästä kylvötyöstä, vieläpä runsain määrin, kun olemme ahkerasti sanan kuulossa. Silloin maailman pellosta kasvaakin jotain hyvää ja ihmeellistä!

Miten näemme aikamme maailman, ihmiset ja Suomenkin tilanteen?

Näemmekö pelkkää pahaa, luopumista ja tulevan tuhon? Vai näemmekö kaikessa pelkkää hyvää ja lempeän Kristuksen kasvot jokaisessa ihmisessä? Vai onko meillä tasapaino näiden välillä?

Jos olemme täynnä pessimismiä ja negatiivisuutta, ajaudumme toivottomuuteen. Ei kannata taistella hyvän puolesta. Turvataan oma elämä. Vetäydytään hengellisestä ja yhteiskunnallisesta vastuusta. Heittäydytään välinpitämättömiksi tai keskitytään latelemaan tuomioita kaikesta mahdollisesta. Suhtaudutaan kielteisesti ihmisiin. Pidetään kiinni perinnäissääntöistämme. Julistetaan Sanaa ylhäältä ja kovaa. Ajatellaan, että Jumala pakottaa kaikki samanlaiseen muottiin.

Jotkut taas ovat ultrapositiivisia. Kaikki ihmiset ovat hyviä ja yrittävät parhaansa mukaan rakastaa. Jokaisen usko ja moraalikäsitys on oikea. Jumala siunaa kaiken. Hän on erilaisuuksien Luoja. Silloin kristilliseltä sanomasta tulee hajutonta, mautonta, väritöntä, suolatonta ja valotonta.

Pahalla on paljon valtaa maailmassa. Muutamat superrikkaat omistavat yli puolet kaikesta, enemmistö kituuttaa toimeentulon rajamailla tai sen alapuolella. Maailma on täynnä monenlaista hyväksikäyttöä, kriisejä, sotia, sairauksia ja kuolemaa. Kaiken tällaisen edessä saatamme lannistua kovin helposti. Näyttää, että koko maailma ja Suomikin olisivat jo valmiita viimeiselle tuomiolle.

Kristuksen sydämensilmin

Jumala kutsuu katsomaan häneen eikä olosuhteisiin. Jumala kutsuu näkemään hänen silmillään ja tuntemaan hänen sydämellään. Jumala ei ole luovuttanut vaan vie tahtonsa ja suunnitelmansa päätökseen. Yhä tänään Jumala tekee hyvää työtään meissä, yhteisöissämme ja maailmassa. Hän kylvää uskon, toivon ja rakkauden siemeniä. Saakoon ne kasvaa meissäkin.

Jumala katsoo aikamme ihmisiä pelastavalla rakkaudella. Kristus kulkee Vapahtajana ihmisten keskellä kutsuen todelliseen elämään. Siinä hän tahtoo käyttää meitäkin – Sanan viejinä, armahtavina auttajina, hyvää rohkaisijoina, elämän puolustajina. Kuten laulussa sanotaan:

Katso Kristus kadulla kulkee ja Hän kurjinta tervehtää.
Hän ohi ei kiirehdikään, vaan juttelemaan jää.
Ja katso nyt mitenkä kätensä Hän ojentaa arpisen
ja siihen suo tarttua käden, heikon syntisen ihmisen.

Kansanjoukko ohi vain kulkee. Joku taaksensa vilkaisee,
ja ivaten toiset nauraa ja joku aattelee:
Ei ansaitse tuo kurja syntinen noin valtavaa rakkautta.
On tuollainen huomaavaisuus ihan turhaa tuhlausta.

Vaan he eivät käsitä lainkaan mitä kadulla tapahtuu.
Käsi heikko kun Herran puoleen jo hiljaa ojentuu.
He eivät nyt käsitä syvyyttä, ei voimaa sen rakkauden,
mi koskaan ei saata käydä ohi kärsivän syntisen.

Jumalalle jokainen ihminen on suunnattoman arvokas. Onhan hän jokaisen Luoja, Lunastaja, Pyhittäjä ja Kirkastaja. Jokainen ihminen on syvimmiltään yhtä syntinen. Jokaiselle tarjotaan yhtä täydellistä, pelastavaa armoa.

Saamme katsoa itseämme, toisia ihmisiä ja koko maailmaa rehellisesti – tunnustamme synnin ja iloitsemme täydellisestä armosta Kristuksessa, jonka saamme omistaa uskon ja kasteen kautta, kuten myös ehtoollisen lahjan kautta.

Näin saamme elää tasapainoisesti. Kaikki alkaa realistisesta todellisuudesta ja samalla kurottaudumme parempaan uskon, toivon ja rakkauden voimalla, Kristuksessa.

Unelmoiden ja rohkeasti eläen

Jumalan kylvämä hyvä sana synnyttää hyvää elämää monella tavalla. On tärkeää, että sinulla ja meillä yhdessä on näky, moniakin näkyjä siitä, mitä hyvää tässä ajassa ja elämässä vielä kannattaa tehdä ja toteuttaa – niin Jumalan valtakunnan työn kuin omankin elämämme kohdalla.

Sanotaan, että moni katuu kuolemansa edessä sitä, että ei toteuttanut rohkeasti ja päättäväisesti niitä hyviä haaveita ja unelmia, joita oli kuitenkin kantanut sydämessään vuosien ja vuosikymmenten ajan. Älköön sinulle ja minulle käykö niin.

Unelmoidaan pieniä ja suuria unelmia. Tehdään se, mikä on tehtävissä joko yksin ja yhdessä, toinen toistemme ja Jumalan kanssa.

Luotetaan siihen, että Jumala antaa kasvun ja siunauksen. Ei pelätä virheitä, sillä niitä me kaikki teemme, joka päivä. Sitä paitsi virheistä oppiminen on yksi tapa, jolla Jumala kasvattaa meitä.

Kaiken saamme antaa ja jättää Kristuksen käsiin. Vaikka vertauksen kertomuksessa miesten sydämiä poltti halu ottaa oikeus omiin käsiin ja laittaa maailman pelto sileäksi, he sittenkin malttoivat kysyä Herran tahtoa:

’Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?’ ’ ’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.

Mekin saamme kysyä Herran tahtoa: Herra, mitä sinä tahdot meidän tekevän aikamme maailman keskellä?

Viimeisellä tuomiolla

Meidän ei tarvitse tuomita itseämme, toisia uskovia eikä maailman ihmisiä. Saamme julistaa evankeliumia ja kaikkea sitä hyvää, mitä Jumala tahtoo vaikuttaa.

Tuomionkin aika kyllä tulee. Se on oleva totinen ja tulinen paikka. Silloin jälleen nähdään, kuinka ehdottoman vakavasti Jumala suhtautuu syntiin. Mitkään omavanhurskaat teot eivät kanna eivätkä pelasta. Vain Kristuksen täydellinen sovitustyö riittää.

Maailma palaa tuomion tulessa, mutta Kristuksen omille on käyvä kuten profeetta Danielin kolmelle ystävälle tulisessa pätsissä. Heidän rinnallaan seisoi pyhä enkeli eikä heiltä kärventynyt edes hiuskarva. Armo suojaa tuomiolta. Kristus Jeesus on jo ristillä kärsinyt tuomiontulen tuskan.

Vielä nyt elämme ihmeellistä armon aikaa. Vielä nyt kaikki on mahdollista. Vaikka näemme ja koemme hyvän ja pahan jännitteen kaikkialla, hyvä voittaa, saamme kokea herätyksen aikoja ja taivas saa täyttyä Jumalan armolla ja rakkaudella hoidetuilla ihmisillä.

Kannattaa turvautua Kristukseen ja kulkea hänen askelissaan. Kannattaa elää Jumalan yhteydessä ja palvella kukin omalla armolahjalla ja omalla paikalla.

Kaikki hyvä kumpuaa Jumalasta. Hänen rakkaudessaan olkaamme armollisia, lempeitä ja laupiaita itseämme ja toisiamme kohtaan. Näin tehdessämme Jumalan kylvämä hyvä siemen saa kasvaa ja tuoda elämää ja rakkautta meille kaikille.

Kolossalaiskirjeen 3:12-17:

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.

Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.

Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.