VAHVAT HEIKKOJEN TUKENA
Urheilullinen poikamme oli taannoin armeijassa ja kertoi heidän polkupyörämarssistaan. Hän parempikuntoisena ei päässytkään joukon kärkeen vaan hännänpitäjäksi yhdessä muiden vahvojen kanssa. Ensimmäisiksi polkijoiksi asetettiin heikompikuntoiset, jotta ryhmä pysyisi koossa ja tulisi perille yhtä aikaa.
Olin vastikään Nepalin helteessä tutustumassa kylien elämään. Teimme matkaa jalan, koska autolla ei päässyt perille asti. En ole aurinkoihminen ja näännyn helposti auringon paahteessa. Emme edenneet niin kuin armeijassa, vaan vahvimmat ja nopeimmat kulkivat edellä ja me hitaammat perässä. Välimatka ensimmäisen ja viimeisen välillä saattoi olla pari sataa metriäkin. Aina joskus ensimmäiset pysähtyivät odottamaan viimeisiä ja jatkoimme taas matkaa. Harmi vain, etten hitaimpana ehtinyt lepäämän ollenkaan näillä pysähdyspaikoilla. Matka jatkui saman tien ja olin entistä väsyneempi.
Aina, kun sain rinnalleni toisen kulkijan ja juttuseuraa, jaksoin paremmin. Mutta jos jäin yksin, välimatka muihin kasvoi ja uupumus täytti mieleni ja koko olemukseni. Muistin erään vanhuksen opettaman virren (527:1), jossa lauletaan ”Kun askeleeni hidastuu ja muista jälkeen jään, on Herra vielä vierellä, ei ohi riennäkään.” Sympatiani Nepalin pölyisillä teillä nousivat vanhusten ja heikkojen puoleen.
Jossain vaiheessa matkaa ystävällinen 20 vuotta minua nuorempi opiskelijatyttö otti parikiloisen reppuni kannettavaksi rinnuksilleen. Selässään hän kantoi omaa reppuaan. Minä puolestani otin hänen kevyen kameransa kaulaani, jolla sain napsia kuvia. Oloni keveni huomattavasti ja jalkani alkoi nousta ihan eri tapaan kuin aiemmin. Ymmärsin, mitä Jeesus tarkoitti sanoillaan, että hänen kuormansa on kevyt ja että hän antaa sopivan taakan kannettavaksemme.
Paavali kirjoittaa kirjeessään Roomalaisille siitä, kuinka vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia. Vahvan kristityn ei tule kiirehtiä voimiensa mukaan ensimmäisten joukossa, vaan hänen tulee sovittaa askeleensa hitaimman tahtiin ja kulkea hänen rinnallaan. Vahvan tulisi ottaa kannettavakseen heikomman taakkoja, jotta tämä ei uupuisi ja luovuttaisi kesken.
Olemme kristittyinä erilaisia ja eri asioissa vahvoja tai heikkoja. Siksi tarvitsemme toisiamme joko jakaaksemme jonkin alueen vahvuuttamme tai ottaaksemme vastaan toisten apua heikkoudessamme. Raamatun mukaan olemme toinen toistemme jäseniä ja toisiamme tarvitsevia. Emme saa sanoa erilaiselle jäsenelle ”En tarvitse sinua”. Me tarvitsemme toisiamme, mutta ennen kaikkea tarvitsemme Kristusta, joka on seurakunnan pää.
Jeesus näytti esimerkkiä, kuinka meidän tulee kuunnella heikoimpia ympärillämme, asettua heidän rinnalleen ja kantaa heidän kuormiaan. ”Ei Jeesus pidä kiirettä, hän huomaa jokaisen. Hän kumartuu ja kuuntelee huolia kaikkien.” (527:3) Opiskelijatytön pienessä eleessä auttaa minua kohtasin itse Jeesuksen ja ilo täytti sydämeni. Se puolestaan elvytti voimani jatkaa matkaa. Tällä tavoin me saamme itse kukin olla ”Kristuksia”, aitoja lähimmäisiä toisillemme: jakaa omastamme ja vastaanottaa rakkautta ja välittämistä. Silloin saavumme yhtenä ryhmänä yhtä aikaa perille eikä kukaan jää matkalle. Olemme kaikki voittajia ja saavutamme voittopalkinnon.
Seurakuntapastori Pirkko Koivunen