TUOMIOSUNNUNTAI

Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus tulee aikojen lopulla ”kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle” (Matt. 25: 31). Kirkkovuoden alussa ja lopussa – tai lopussa ja alussa – kuuluu sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Ihminen on vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Viimeisessä tuomiossa Jumalan vanhurskaus toteutuu lopullisesti.

 

EVANKELIUMI: Matt 25:31-46

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville:
     ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle:
     ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme,
tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’
Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville:
     ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

Silloin nämäkin kysyvät:
     ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana
tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’

Silloin hän vastaa heille:
     ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen
te olette jättäneet tekemättä minulle.’

 

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

 

SAARNA

Vietämme kirkkovuoden päätöstä. Kirkollinen kalenteri kulkee eri tahtia kuin tavallinen vuosikalenteri. Ensi sunnuntai on uuden kirkkovuoden alku, ensimmäinen adventti.

Kirkkovuoden viimeisenä sunnuntaina olemme Tuomion edessä. On aika tehdä tilit selviksi ja puhdistaa pöytä. Tuomarina on Jeesus Kristus, maailmankaikkeuden Kuningas.

 

Päivän teksti ja aihe nostaa mieliimme kysymyksen: Miksi viimeinen tuomio?

Kun ajattelemme viimeistä tuomiota, se herättää monia vastaväitteitä. Moni ajattelee, että sellaisesta puhuminen on lapsellista tai jopa uskonnollista pelottelua, eihän sellaista koskaan tule. Ja vaikka Jumala olisi olemassa, ei hän koskaan voisi tuomita ketään. Millä oikeudella ja perusteella hän tekisi niin?

Teen kuitenkin pari vastakysymystä. Miksi hän ei tuomitsisi? Minkä tähden viimeinen tuomio voisi olla järkevä, luonnollinen, jopa hyvä asia? Ajatellaanpa kotoista Suomeamme.

1) Jokaisessa perheessä on omat sääntönsä.
On kirjoittamattomia sääntöjä siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Vanhemmat pitävät ainakin jonkinlaista järjestystä, kukin omalla tavallaan. Jos perheen lapsi tai nuori rikkoo näitä vanhempien asettamia sääntöjä, siitä seuraa vähintäänkin nuhtelua. Toisinaan voi rapsahtaa jokin rangaistus: viikkorahan leikkaus, kotiaresti, ylimääräinen tehtävä, netti- tai pelikielto.

Aikuistenkin tulee noudattaa kodin yhteisiä sääntöjä. Ja vaikka kukaan ei suoranaisesti ojentaisi heitä, sääntöjen rikkomisesta seuraa aina jotain ikävää: kunnioituksen vähentymistä, luottamuksen särkymistä ja vakaviakin riitoja. On siis aivan luonnollista, että kodeissa on sääntöjä ja että sääntöjen rikkomisesta seuraa jotain.

2) Vastaavasti koko yhteiskuntaa ohjaavat lukemattomat lait ja säädökset.
Esimerkiksi tieliikennelaki ja rikoslaki koskettavat meitä jokaista. Tietyistä rikkomuksista on säädetty rangaistuksia. Voimme saada huomautuksen, sakkoja tai vankeutta. Poliisi valvoo yleistä lainkuuliaisuutta ja tuo lain rikkojat oikeuden eteen ja tuomari antaa tuomionsa.

Mutta mitä tapahtuisi, jos lait ja ohjeet poistettaisiin? Miten ajaisimme liikenteessä, jossa ei olisi sääntöjä? Miten ristiriitatilanteet ratkaistaisiin? Lopputuloksena olisi täydellinen kaaos ja anarkia. Vahvin sortaisi heikompaa, kunnes itsekin joutuisi koston kohteeksi.

Johtopäätös on selvä: On luonnollista ja järkevää, että ihmisten yhteistä elämää ohjataan lakien ja oikeusjärjestelmän voimalla. Ne edistävät hyvää, suojelevat elämää ja varjelevat vääryydeltä. Jos siis ihmiset saavat ja heidän pitää tuomita, eikö Jumalakin saa noudattaa samaa periaatetta, onhan hän luonut maailmamme ja asettanut sille omat lakinsa!

3) Kolmas esimerkki: kuolemantapauksessa vainajan jälkeen tehdään pesänselvitys.
Siinä luetteloidaan perilliset, omaisuus ja tehdään perinnönjako. Omaisuus käydään tarkasti läpi: rikkinäiset, vanhentuneet ja tarpeettomat heitetään pois ja käyttökelpoinen otetaan talteen.

Entä mitä sinä ottaisit tästä meidän maailmastamme mukaan ajan rajan tuolle puolen? Ottaisitko saasteet, väkivallan, sodat, riiston, itsekkyyden? Tai jos ajattelet itseäsi, mitä hyvää itsessäsi ottaisit mukaan ja mitä huonoa jättäisit ilolla pois?

Viimeinen tuomio merkitsee tämän ajallisen, vajavaisen ja monin tavoin turmeltuneen maailman ja elämän lopullista pesänselvitystä ja sen myötä siirtymistä uuteen, paljon parempaan.

Lisäksi on niin, että tässä maailmassa, kodeissamme ja yhteiskunnassa oikeudenmukaisuus ei toteudu täysimääräisesti. Moni epärehellinen jää ottamatta kiinni. Lait saattavat suosia parempiosaisia. Vahvat sortavat heikkoja, rikkaat köyhiä, moni vääryys jää vaille rangaistusta.

Kaiken tämän edessä Jumala on pyhä, vanhurskas ja oikeudenmukainen. Jos Jumala ei välittäisi siitä, mitä maailmassa tapahtuu, mitä me ihmiset teemme tai jätämme tekemättä, Jumala itsekin muuttuisi pahaksi. Silloin hän olisi epäoikeudenmukainen. Siksi Jumalan on pakko tuomita kaikki vääryys oman itsensä, oikeudenmukaisuuden ja tulevan täydellisen maailman tähden.

On tärkeää, että maailmankaikkeudessa on yksi, joka on täydellisen hyvä, oikeudenmukainen ja luotettava. On hyvä Jumala, jonka varaan voimme rakentaa turvallisen tulevaisuuden.

Viimeinen tuomio on tämän maailman lopullinen pesänselvitys, jossa oikeus toteutuu ja jossa katsotaan, ketkä ovat kelvollisia ikuiseen, täydelliseen elämään.

 

Tuomiolla on synti

Viimeisen tuomion kohteena on synti, eli itsekkyys ja rakkaudettomuus, jonka seurauksena on kaikki kärsimys ja pahuus. Synti voidaan rinnastaa syöpään. Se tuhoaa elämää. Se alkaa yhdestä syöpäsolusta, joka alkaa jakautua hallitsemattomasti tuhoten elimistöä. Lopulta se vie elintilan terveiltä soluilta ja tappaa koko ihmisen. Samaan tapaan toimivat tietokoneiden virukset.

Tämän maailman rappio alkoi ensimmäisestä rakkauden vastaisesta teosta. Nyt me kaikki olemme syntisiä, pohjimmiltaan itsekkäitä. Koko maailma toimii virheellisesti, vailla kestävää rakkautta.

Tähän kaikkeen me olemme niin tottuneita, että emme edes huomaa mitään poikkeavaa. Meistä tämä kaikki on normaalia. Olemme syntyneet syntisiksi ja kaikki muutkin ovat samanlaisia. Vaikka tämä on meille yhdessä mielessä normaalia, silti koemme syvää ristiriitaa ja kärsimme.

Kaipaamme jotain parempaa: rakkautta, hyväksyntää, mielekkyyttä, terveyttä ja onnellisuutta. Järkemme ja tunteemme syvimmiltään kertovat, että maailma ja ihminen toimivat epänormaalisti. Tämän ymmärrämme entistä selvemmin, kun keskellemme tulee Hän, joka on täynnä rakkautta, armoa, hyvyyttä ja totuutta. Silti Vapahtajamme torjutaan. Sellainen on syntinen ihminen.

Viimeinen tuomio on kuin magneettikuvaus- tai röntgen, joka tutkii jokaisen solun. Yksikään elämää tuhoava syöpäsolu, yksikään elämää tuhoava synti ei pääse sen läpi. On tärkeää, että syöpä tuhotaan ja elämä voittaa. Sen myötä tuleva maailma ja elämä on täydellisen puhdas, eheä, elinvoimainen, onnellinen, täynnä rakkautta ja hyvyyttä.

Entä oletko sinä puhdas? Oletko sinä niin täydellisen syväpuhdas, virheetön, täynnä rakkautta, pyhyyttä ja hyvyyttä, että pääset tulevaan ikuiseen elämään? Jos emme ole, miten voimme päästä taivaaseen?

 

Evankeliumitekstissä kohtasimme kaksi joukkoa: lampaat ja vuohet

Kuulimme, kuinka Kristus tulee kirkkaudessaan ja asettaa ihmiset eteensä kahteen ryhmään. Miten voisimme luonnehtia näitä kahta erilaista joukkoa?

Ensimmäinen joukko oli tervetullut iankaikkiseen elämään. He olivat ihmisiä, jotka olivat inhimillisiä. He näkivät ja kuulivat ihmisten hädän, he kipuilivat sydämissään maailman tuskan edessä. Heissä vaikutti rakkaus, joka laittoi heidät toimimaan. He antoivat nälkäisille ruokaa, janoisille vettä, kodittomille kodin, ja kävivät huolehtimassa sairaista, yksinäisistä, jopa vangituista.

Heissä vaikutti toiset huomioiva, jopa uhrautuva rakkaus, joka toi hyvää ympärilleen. He eivät edes huomanneet sitä hyvää, mitä he tekivät.

Entä milloin me olemme auttaneet nälkäisiä, janoisia, kodittomia, vangittuja, monenlaisten ahdistusten ja vaikeuksien keskellä eläviä? Täällä Suomessa ja kaukana maailmalla?

Toinen joukko oli kovin erilainen. He eivät nähneet eivätkä kuulleet mitään. He eivät auttaneet eivätkä välittäneet. Varmasti hekin puhuivat paljon rakkaudesta, mutta se oli toisenlaista rakkautta, itsekästä rakkautta, joka halusi omistaa itselleen sen, mitä kulloinkin piti arvokkaana.

Molemmat ihmisryhmät tutkittiin, arvioitiin ja tuomittiin: (1) Ne, jotka tekivät hyvää, saivat ikuisen elämän, joka tosiasiassa jo oli alkanut heidän sydämissään. (2) Ne, jotka eivät välittäneet toisista, jäivät yhä edelleen Jumalan rakkauden ulkopuolelle.

 

Tämän kaiken edessä joudumme tekemään kriittisen kysymyksen: Kumpaan joukkoon me kuulumme?

Raamatussa ei kerrota tarinoita ajanvietteeksi vaan siksi, että Jumala haastaa meidät miettimään vakavasti itseämme ja elämäämme. Tämän tekstin edessä on pakko kysyä, kumpaan joukkoon me kuulumme? Syvimmiltään kyse on siitä, minkälaisia ihmisiä me olemme.

Lähtökohtaisesti me kuulumme tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Emme pysty puristamaan itsestämme pyyteetöntä rakkautta, koska me kaikki kannamme itsekkyyden taakkaa. Emme voi syvämuuttaa itseämme, emmekä sitä usein edes halua.

 

Onko meillä mitään toivoa? Voimmeko mitenkään kuulua rakastavien joukkoon?

Kun Jeesus Kristus tuli maailmaan, hän ei tullut sitä tuomitsemaan vaan pelastamaan. Siksi hänet myös naulittiin ristille – meidän syntiemme tähden.

Raamatun mukaan maailman keskelle on pystytetty kaksi lopullista tuomioistuinta:

1) Viimeinen tuomio aikojen lopulla (jota nyt olemme käsitelleet): Siinä ihminen itse vastaa perin juurin koko elämästään, jokaisesta sanasta, teosta ja tekemättä jättämisestä.

2) Jeesuksen risti – jonka eteen voimme tulla juuri sellaisina kuin me olemme. Kristus on sovittanut syntimme. Voimme turvallisesti kohdata totuuden, Jumalan armon sylissä.

+ Ristin juurella saamme anteeksi.
+ Ristin juurella meihin avataan Jumalan rakkauden lähde.
+ Ristin juurella meidät siirretään kelvottomasta joukkiosta kelvolliseen joukkoon.
+ Ristin juurella saamme silmät, jotka näkevät, korvat, jotka kuulevat, sydämen, joka rakastaa, jalat ja kädet, jotka palvelevat.
+ Ristin juurella saamme tehdä oman elämämme pesänselvityksen. Ristin juurella syntimme siirretään Jeesuksen päälle ja hän kärsii niistä täyden rangaistuksen.
+ Ristin juurella saamme Jumalan antaman ennakkopäätöksen, joka on voimassa viimeisellä tuomiolla. Siinä meille julistetaan: Armahdettu – Kristuksen tähden!
+ Ristin juurella saat taivaspassin: Tervetuloa kotiin, Jumalan lapsi, taivaan kansalainen!

 

Meillä on vapaus valita

Jumala luo meissä uutta, jos annamme hänelle siihen luvan ja mahdollisuuden. Voimme valita elämämme perussuunnan, mutta sen seurauksia emme voi valita. Juna kulkee vääjäämättä kohti päämääränsä. Voimme kuitenkin valita sen, mihin junaan me nousemme. Nousemmeko Jumalan rakkauden junaan, joka kulkee kohti taivasta vai nousemmeko itsekkyyden ja pahuuden junaan, joka kulkee kohti turmiota? Teoilla ja valinnoilla on aina seuraksensa, halusimmepa tai emme.

Jumala on paras mahdollinen, ainoa järkevä valinta. Se on suurinta mahdollista rakkautta itseämme, lähimmäisiämme ja Jumalaa kohtaan. Jumalan torjuminen on pahinta, mitä ihminen voi tehdä. Se tuottaa ajallisen ja iäisen perikadon.

 

Vapaana kadotustuomion pelosta

Jokainen ihminen kantaa sydämessään pelkoa – pelkoa kuoleman ja iankaikkisuuden edessä. Jumalan yhteydessä, ristin juurella tämä syvin pelko otetaan pois. Saat olla armahdettu, rakastettu, hyväksytty. Olet matkalla kotiin enkä pimeyteen.

Kun syvin pelko otetaan pois, sinusta tulee vapaa – vapaa elämään, vapaa rakastamaan, vapaa nauttimaan ja iloitsemaan elämästä. Kristus vapauttaa elämään ja rakastamaan.

Mutta silti joudumme yhä käymään jatkuvaa kamppailua hyvän ja pahan välillä. Ympäröivä maailma on yhä sama kuin ennenkin. Kuitenkaan emme ole enää yksin. Jumala, Luojamme on kanssamme ja pitää meistä huolen. Hän on kanssamme elämän iloissa ja suruissa, onnellisina ja vaikeina päivinä, elämässä ja kuolemassa, jokainen hetki.

 

Pelastus on yksin armosta, Kristuksen tähden

Vaikka evankeliumiteksti puhuu hyvistä teoista, pelastus ei silti perustu meidän ihmisten tekoihin. Pelastus perustuu yksinomaan siihen, että Kristus on täyttänyt rakkauden lain vaatimukset elämällään, ristinkuolemalla ja ylösnousemuksellaan.

Armon järjestys on tämä: Jumala pelastaa syntisen ihmisen Kristuksessa (sovitus) > Jumala kutsuu yhteyteensä kasteen ja uskon kautta > ihminen herää vastuuseen, elämään ja rakkauteen > hän palvelee kärsiviä lähimmäisiä > hän pääsee perille ikuiseen, täydelliseen elämään armahdettuna.

Tuomion järjestys on tämä: ihminen hylkää Jumalan armon ja rakkauden Kristuksessa > ihminen elää itsekkäästi eikä näe lähimmäisten tarpeita > ihminen joutuu viimeisellä tuomiolla vastaamaan teoistaan, ilman Kristusta > hän joutuu ikuiseen kadotukseen.

 

Meitä kutsutaan rakastamaan ja palvelemaan

Jeesus sanoi: Sen, minkä te olette tehneet yhdelle vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle! Kärsivän ihmisen auttaminen on hyvän Jumalan ja Kristuksen tahto. Kun palvelemme ihmisiä, palvelemme samalla Jumalaa. Siinä täytämme suurta rakkauden kutsumusta.

Meitä kutsutaan rakastamaan ja palvelemaan. Autettavista ei ole pulaa, mutta auttajista kylläkin. Suomessa kärsitään erityisesti yksinäisyydestä. On myös monenlaista syrjäytymistä ja taloudellista ahdinkoa. Sairaudet ja kuolema eivät jätä rauhaan yhtäkään. Tarvitaan rinnalla kulkijoita, tukijoita, rohkaisijoita, hyvän sanan sanojia, auttavia käsiä, aikaa, välittämistä ja rakkautta.

Maailman hätä tulee lähelle. Sotien ja kurjuuden keskeltä monet lähtevät liikkeelle ja kolkuttelevat oviamme ja sydämiämme. Monien kristillisten järjestöjen, diakonia- ja lähetystyön kautta voimme auttaa ihmisiä siellä kauempanakin kokonaisvaltaisesti: hengellisesti, psyykkisesti ja aineellisesti. Voimme avata nettipankin kotonamme ja antaa apuamme säännöllisesti hyvään tarkoitukseen.

Viimeisellä tuomiolla ei kysytä, paljonko keräsit itsellesi vaan paljonko annoit toisille. Saamme aloittaa yhdestä ja palvella yhtä kerrallaan. Saamme jättää koko maailman pelastamisen Jumalalle.

Kristus haluaa käyttää seurakuntaansa hänen suuna, käsinä ja jalkoina. Hän kutsuu sinua palvelukseen, jaloon tehtävään. Saamme rakastaa lähimmäisiämme, itseämme ja luomakuntaa juuri omalla paikallamme ja sillä voimalla ja niillä lahjoilla, jotka Jumala meille antaa.

Ja silloin löydämme sen, mitä kaipaamme: elämän ja rakkauden – aivan huomaamatta. Ja se, mitä kaipaamme ja minkä keskellä vielä kipuilemme, muuttuu kerran täydelliseksi autuudeksi ja onneksi, kun kuulemme nämä armon sanat:

Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Saatte periä Jumalan valtakunnan.
Kristuksen tähden sinäkin olet armahdettu, puhdistettu ja taivaskelpoinen!

Näin saamme odottaa rakkaan Vapahtajamme ja Herramme paluuta turvallisin, iloisin mielin. Kirkkauden päivä on jo lähellä. Hän saapuu pian! Siinä on myös adventin ajan hyvä sanoma.