TUOMARIEN KIRJA – siunausten ja kirousten keskellä (Tuom 1-21)

Mooseksen kirjoissa ja Joosuan kirjassa olemme törmänneet Jumalan pyhyyteen tavalla, joka on meille nykyajan kristityille aivan vierasta. Egyptin vitsaukset, Jumalan kansan kuritus, Luvatun maan asukkaiden surmaaminen ja yksittäiset, pieneltä tuntuvat synnit ja niiden tuomiot tuntuvat kovilta. Jatkossa tahti vain kiihtyy ja tuomiot kovenevat – lopulta koko Israel joutuu perikatoon ja pakkosiirtolaisuuteen. Tuomarien kirja aivan kuin ennakoi tulevaa.

Raamatun sivuilla joudumme kohtaamaan paljon puhetta synnistä, kärsimyksestä ja tuomioista. Viimeistään nyt kannattaa miettiä, laittaako Raamattu lopullisesti kiinni vai jäädäkö pohtimaan Jumalan Sanaa! Minkälaisen maailman ihminen kohtaa? Maailman, joka on täynnä rakkautta, hyvyyttä ja onnellisuutta? Vai maailman, jonka on täynnä itsekkyyttä, kärsimystä ja tuhoa – toki sisältäen myös hyviä ja onnellisiakin hetkiä. Raamattu puhuu juuri tästä viimeksi mainitusta maailmasta. Se on äärimmäisen realistinen, karu ja paljastava kirja – juuri niin kuin aidon Jumalan Sanan tuleekin olla. Jumala on totuus. Jumala ei maalaile pettäviä tarinoita elämästä vaan antaa siitä realistisen kuvan – sen keskellä Taivaallinen Isä haluaa varjella meitä ja opettaa elämään rakastaen.

Raamattu puhuu paljon synnistä, kärsimyksestä ja tuomioista, koska Jumala tahtoo varjella meitä niistä. On parempi oppia lukemalla varoittavia esimerkkejä kuin oppia kantapään kautta – tekemällä syntiä, kärsimällä ja kohtaamalla tuomioita. Synnin vastakohtana on Jumalan rakkaus. Synti tuhoaa elämää ja meitä ihmisiä, mutta Jumalan rakkaus parantaa ja tuo todellisen elämän.

 

Tuomarien kirjan sanoma (1-21 luvut)

Tuomarien kirja kuvaa elämää Luvatussa maassa Joosuan jälkeen (1220–1050 eKr.). Israelin sukukunnat olivat asettuneet alueilleen eikä Israelilla ollut enää keskeistä johtajaa kuten Mooses tai Joosua. Vielä ei ollut aika kuninkaallekaan. Israel oli melko hajanainen. Kun kansa ajautui vaikeuksiin ja vihollisen sorron alle, Jumala nosti yksittäisiä johtajia, jotka toivat vapautuksen lähinnä heidän omalle alueelleen. Näitä vapauttajia kutsuttiin tuomareiksi. Vasta profeetta, tuomari Samuel oli koko kansaa yhdistävä persoona. Tuomarien aikaan sijoittuu myös kaunis ja koskettava kertomus mooabilaisesta Ruutista, joka lunastetaan Israelin kansan jäseneksi (Ruutin kirja). Se on pieni valonpilkahdus muuten pimeässä synnin yössä, jossa Israel eli elämänsä.

Tuomarien kirja kertoo Israelin syvästä luopumuksen kierteestä, johon se lankesi yhä uudelleen. Sen peruskaava oli:

puolinainen vaellus Herran yhteydessä – luopumuksen syveneminen ja kansan heikentyminen – vihollisen sortovalta – ahdistus ja kärsimys – huuto Herran puoleen – Herra herättää tuomarin kansan vapauttajaksi – vapaus ja rauha, mutta sitten taas luopumus jne.

Tämä kaava toistuu seitsemän kertaa läpi Tuomarien kirjan (3-16 luvut). Mutta joka kerta luopumus vain syvenee – kunnes Herra tuo Samuelin kautta muutoksen ajan.

 

Seuraavat avainjakeet kuvaavat tiivistetysti Tuomarien kirjan sisällön:

2:7: ”Kansa palveli Herraa Joosuan ja vanhinten koko elinajan”

2:10: ”Heidän jälkeensä nousi sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa eikä hänen tekojaan”
2:11: ”Israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä ja palvelivat baaleja”

2:14-15: ”Herran viha syttyi Israelia kohtaan, antoi ryöstäjien käsiin ja he joutuivat suureen ahdinkoon”

2:16: ”Silloin Herra herätti heille tuomareita, jotka pelastivat heidät ryöstäjiensä käsistä”
2:18: ”Herra oli tuomarin kanssa ja pelasti vihollisten käsistä niin kauaksi aikaa kuin tuomari eli”

2:19: ”Mutta kun tuomari kuoli, vaelsivat he jälleen kelvottomasti, pahemmin kuin heidän isänsä”
17:6, 21:25: ”Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein”

 

Tuomarien kirjan alkuluvut (1-2) paljastavat vaikeuksien juuret: heimot (sukukunnat) eivät tahtoneet täyttää Jumalan käskyä valloittaa koko maa ja raivata maan asukkaita pois. Vieraat kansat johdattivat Israelin hiljalleen epäjumalanpalvelukseen – erityisesti seka-avioliittojen kautta (ks. 5 Moos 7:3-4). Nämä olivat tuhon siemeniä, jotka sitten puhkesivat kasvuun ja peittivät ohdakkeiden tavoin Jumalan antaman kasvun. Kansalla oli mahdollisuus valita siunauksen ja kirouksen välillä. Mooses julisti nämä liiton siunaukset ja kiroukset jo ennen Luvattuun maahan astumista (5 Moos 28 luku).

Tuomarien kirjan loppuluvut (17-21) kuvaavat aivan äärimmäistä luopumusta, johon Israel ajautui. Sitä kuvaavat sanat: ”Jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein” (17:6, 21:25). Epäjumalanpalvelus syrjäytti kokonaan Herran palvelemisen, moraalittomuus lisääntyi aivan äärimmäisiin muotoihin ja heimot ajautuivat anarkiaan ja tuhoisiin sisällissotiin. Kyse oli syvenevästä kierteestä.

Kaiken pimeyden keskellä loisti kuitenkin toivo. Jumala ei hylännyt kansaansa, vaikka kansa olikin hylännyt Herran. Se ei tarkoittanut, että Jumala hyväksyi Israelin luopumuksen – päinvastoin! Jumala kutsui kansaansa parannukseen ja uudistukseen. Luopumus johtaisi ikuiseen eroon, mutta kääntymys ikuiseen elämään. Niinpä Herra nosti aina uudelleen jonkun henkilön kansan vapauttajaksi ja tuomariksi. Jumala sääli ja rakasti kansaansa. Hän oli armollinen ja uskollinen. Kun kansa huusi Herraa avuksi, hän vapautti heidät ja antoi pitkiä rauhanjaksoja (6-80 vuotta). Näin Jumala piti huolta israelilaisten ajallisestakin elämästä. Luopumus johti kansan äärimmäisiin vaikeuksiin, mutta Herran armo ja rakkaus toi vapauden, kun kansa siihen kypsyi.

 

Sanoma meille

Tuomarien kirja opettaa, mitä seuraa Jumalan rakkauden hylkäämisestä – ensin osittain ja pian kokonaan. Meissä asuu tuhon siemen, synti. Jos annamme sille vallan, se orjuuttaa meidät ja johtaa syvään ahdistukseen, lopulta tuhoon. Synnillä ei kannata leikkiä. Pienestä, suloisesta sudenpennusta kasvaa raateleva, tappava susi. Kun ihminen ahdistuksensa ja kurjuutensa keskellä tajuaa virheensä ja tilansa, hän nöyrtyy pyytämään Jumalaa avuksi. Tosin kaikki eivät nöyrry koskaan. Silloin Jumala lähettää vapahduksen: ”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh 1:9). Jumala on uskollinen ja armollinen. Hän on lähettänyt Vapahtajaksi, armolliseksi Tuomariksi Herran Jeesuksen Kristuksen.

Kyse ei ole pika-automaatista. Tuomarien kirja kuvaa, että tietoinen luopumus Herrasta johti 7-40 vuoden mittaisiin ahdistuksiin. Meidän valintamme ja niiden seuraukset voivat olla hyvin pitkäaikaisia, jopa peruuttamattomia. Jumala ei tuota pikaa riennä korjaamaan meidän vääriä valintoja vaan antaa meidän usein syödä niiden katkeran hedelmän (joka ensin maistui suloiselta) loppuun asti. Oletko valmis kärsimään 10, 20 tai 40 vuotta, siksi että et arvosta Jumalan rakkautta vaan valitset ehdoin tahdoin synnin? Tämä on Tuomarien kirjan vakava kysymys meille.

Mutta vaikka me olemme uskottomia, on Herra uskollinen eikä hän voi kieltää omaa uskollisuuttaan. Meille on avattu tie ehdottomaan ja täydelliseen anteeksiantamukseen sekä iankaikkiseen elämään Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala antaa meille anteeksi, mutta ei aina korjaa syntiemme ajallisia seurauksia. Sen joutuivat kokemaan israelilaiset kuten myös Daavid. Hän sai aviorikoksen ja murhan anteeksi, mutta hänen perheensä jakautui, hän menetti kunniansa kansan edessä ja joutui luopumaan kuninkuudestaan saaden sen takaisin vain poikansa kuoleman kautta. Hän sai anteeksi, mutta syvä varjo jäi loppuelämäksi hänen ylleen.

Me elämme tai ainakin olemme suuressa vaarassa kulkea tuota samaa tuhonkierrettä kuin israelilaiset: luovumme Jumalan Sanan opetuksista ja periaatteista, mukaudumme aikaamme ja hiljalleen luopumus syvenee; menetämme elämänilon ja tarkoituksen, alamme etsiä lyhytaikaisia ja usein syntiin perustuvia nautintoja, turmellumme emmekä edes huomaa sitä; lopulta havahdumme rikkinäisinä, syvän ahdistuksen keskellä huutamaan koko sydämestämme Herraa avuksi; silloin Vapahtaja tulee ja auttaa, mutta ei korjaa kaikkea ennalleen; silti hän voi antaa uuden alun.

Saamme olla onnellisia ja kiitollisia siitä, että tämä nykyinen elämä ei olekaan se lopullinen elämä. Kerran kaikki virheemme ja vaikeat muistot pyyhitään lopullisesti pois, synti ei enää asu meissä ja saamme elää täydellisessä rakkaudessa iankaikkisesti.

Jumalan lapsina meillä on aina turva ja toivo. Emme ole yksin. Emme ole voimattomia. Meillä on Hän, joka rakastaa ja joka on Pyhä Jumala. Hänen lapsinaan saamme nauttia Jumalan lahjoista ja elämästä – rakkaudessa ja pyhyydessä. Uskovan elämä ei ole tarkoitettu negatiiviseksi vaan positiiviseksi ja aktiiviseksi.

Voimme oppia tuomareista. He olivat vajavaisia ja syntisiä, mutta silti Herran voimallisessa käytössä. Sellaisia olemme mekin. Syntisyytemme ei estä Jumalaa olemasta kanssamme ja käyttämästä meitä. Sovituksen kautta, Kristuksessa olemme kelvollisia. Saamme antaa itsemme Herralle sellaisina kuin olemme – vahvuuksinemme ja heikkouksinemme.

Jeesus on Vapahtajamme ja armollinen Tuomari, joka julistaa syntimme anteeksi. Vaikka olisit äärimmäisessä pimeydessä, epätoivossa, yksinäisyydessä ja kurjuudessa, on Vapahtaja, joka on tullut sinua varten. Jeesus on katkaissut synnin, kirousten ja tuomioiden kierteen. Laita turvasi häneen, huuda häntä avuksi ja odota. Me emme voi vapauttaa itseämme, mutta hän voi tehdä sen kohdallamme. Lopullinen vapautuksen hetki koittaa ajan rajan tuolla puolen, mutta jo tässä elämässä Taivaan Isä tahtoo olla kanssamme kaikessa. Suommehan me sen hänelle?

 

Joitakin väläyksiä Tuomarien kirjasta

Kaikkiaan tuomareita on kolmetoista, joista otamme esille muutaman. Alkuluvut esittelevät Kaalebin veljenpojan Otnielin, josta tuli ensimmäinen ja ehkä paras tuomari (1:11-15). Toinen luku kuvaa Israelin luopumuksen alun ja sen perussyyn, joka oli tottelemattomuus Herraa kohtaan. Kun Joosua ja vanhimmat kuolivat, uusi sukupolvi ei enää tuntenut Herraa. Se on vakava haaste meille vanhemmille – kuinka kasvatamme lapsemme tuntemaan Jumalan!

Israelilaiset alkoivat palvella sateenjumala Baalia ja hedelmällisyyden jumalatar Astartea (Asera). Herran siunaus ei riittänyt vaan onnellinen ja vauras elämä piti varmistaa turvautumalla aikansa epäjumaliin. Näiden palvontaa liittyi moraalittomia tapoja, jotka tulivat osaksi arkielämää. Baal edustaa menestystä, mammonaa ja valtaa; Astarte edustaa vääristynyttä seksuaalisuutta, itsekästä rakkautta ja kiihkoa: molempiin liittyy okkultismi. Jumala ei silti kiellä meiltä elämänlahjoja. Silti synti vääristää ja turmelee Jumalan lahjat. Väärät asenteet ja toteutustavat tekevät hyvästäkin pahan ja kirouksen. Saamme vapaasti nauttia Jumalan lahjoista, kun vain luemme käyttöohjeet – rakkaus ja pyhyys – ja noudatamme niitä.

Israelin kansan halu palvella sekä Herraa että epäjumalia kertoo ihmisen luontaisesta syntisestä taipumuksesta. Synkretismi, uskontojen yhdistyminen on osa meidänkin aikaamme. Uskonnolliset johtajat rakentavat siltaa uskontojen välille sanoen, että me palvelemme samaa jumalaa kukin hieman eri tavalla. Tavallinen kansalainen puolestaan harjoittaa itämaista mystiikkaa tajuamatta, että Raamattu puhuu siitä okkultismina. Näin eri tavat ja uskomukset sekoittuvat. Kauniit puheet ovat petollisia ja johtavat pois Jumalasta ja elämästä.

Debora oli ainoa naispuolinen tuomari ja hänkin toimi yhdessä Baarakin kanssa (mies). Toisinaan Jumala käyttää naisiakin johtotehtävissä, mutta silti Raamattu opettaa kautta linjan, että perheen, seurakunnan ja yhteiskunnan päänä on mies. Kysymys ei ole arvojärjestyksestä vaan työnjaosta. Meillä Suomessa sitä on vaikea (enää) ymmärtää, mutta historiassa ja valtaosassa nykymaailmaa se on itsestään selvyys. Miehellä ei ole lupa alistaa naista vaan heidän tulee huolehtia perheistä rakastaen ja kunnioittaen. Naisen tulee vastaavasti kunnioittaa ja rakastaa miestä(än). Näin Uusi testamenttikin opettaa meitä (Ef 5 luku).

Mielenkiintoinen tuomari oli Giideon (6-8 luvut). Herran enkeli kutsui hyvin aran, pelokkaan ja heikon itsetunnon omaavan nuoren miehen. Hän sanoi olevansa vähäisimmän suvun vähäisin poika. Herran enkeli nimitti hänet kuitenkin ”sotaurhoksi”. Pienuus on hyvä lähtökohta Jumalan palvelemiseen, sillä silloin ihminen ei ole itseriittoinen vaan riippuvainen Jumalasta. Jos siis koet itsesi mitättömäksi, niin Herra voi käyttää sinua merkittävällä tavalla. Anna itsesi rohkeasti Jumalan käyttöön sellaisena kuin olet! Ks. 1 Kor 1:26-28-29.

Giideonin tuli aloittaa tehtävänsä tuhoamalla oman isänsä baalin palvonta-alttari. Giideonin rohkea teko sai isän luopumaan epäjumalanpalveluksesta! On tärkeää aloittaa uudistuminen omassa sydämessä ja kodissa – vasta sitten voi opettaa toisia.

Giideonia oli vastassa kolmen vihollisen liittymä Jisreelin tasangolla. Tuolla paikalla on käyty monia merkittäviä ratkaisutaisteluja aikansa suurvaltojen ja kansojen välillä, koska se sijaitsee tärkeällä risteyspaikalla. Siellä on myös Megiddon vuori, johon sana ”Harmagedon” viittaa. Arka Giideon epäröi taistelun edellä ja ryhtyi kuuluisiin villakokeisiin (6:36-40). Jumalan testaaminen ja merkkien asettaminen ei ole tekstin opetus, vaan enemminkin se, että meidän tulee luottaa Jumalan Sanaan ja lupauksiin ilman merkkejä. Jumala oli tilanteessa armollinen. Normaalielämässä emme voi elää merkkien ja testien mukaan vaan Sanan ja sen ohjaaman järjen mukaan. Toki johdatuksen rukoileminen on tärkeää.

Giideon ja Herran valitsema pieni joukko saavutti voiton (7 luku). Voiton jälkeen kansa pyysi Giideonia heidän kuninkaaksi, mutta tämä ei suostunut: ”Herra on teitä hallitseva” (8:22). Tämä pyyntö kuitenkin viehätti Giideonia niin, että hän teetti itselleen erikoisen hienon kultaisen kasukan ja eli muutoinkin kuin vauras kuningas haaremeineen. Kasukasta tuli hänelle ja kansalle epäjumalanpalveluksen kohde (8:24-32). Näin luopumus on lähellä ketä tahansa.

Tuomareista Jefta oli syntyperältään halveksittu, mutta rohkea sotaurho. Niinpä häntä pyydettiin kansan vapauttajaksi. Hän turvautui ensin diplomatiaan, mutta sitten sota osoittautui väistämättömäksi. Taistelun edellä hän antoi hyvin tyhmän lupauksen Herralle: kuka tahansa astuu hänen talonsa ovesta ulos, kun hän palaa voittajana sodasta, sen hän uhraa polttouhrina (11:31)! Jefta ehkä ajatteli karjaeläimiä, jotka kulkivat vapaasti sisälle ja ulos, mutta tuona hetkenä talosta tuli hänen oma tyttärensä (11:34). Jefta ei kuitenkaan edes ajatellutkaan lupauksensa perumista. Nykyäänhän ei mitään lupauksia tarvitse pitää.

Tapausta on tulkittu kahdella eri tavalla: 1) polttouhriksi antaminen tarkoitti tyttären luovuttamista eliniäksi Herran temppeliin palvelutehtäviin, mikä merkitsi naimattomuutta; 2) polttouhri tarkoitti kirjaimellista surmaamista (perinteinen tulkinta). Joka tapauksessa Jeftan lupaus oli harkitsematon ja typerä. Älkäämme tehkö mitään lupauksia ennen kuin vasta kunnollisen harkinnan pohjalta ja mieluiten tarkoin rajatusti! Toiseksi, meidän tulee suhtautua vakavasti antamiimme lupauksiin ja täyttää ne, sillä Herra on pyhä.

Viimeinen Tuomarien kirjan kuvaama tuomari oli kuuluisa Simson (13-16 luvut). Hänen syntymään, kasvuun ja kutsuunsa liittyi monia asioita, jotka tulevat lähelle Jeesuksen vastaavia vaiheita. Simsonin äiti sai pojan Herran ihmeen kautta, enkeli ilmestyi ja poika oli valittu nasiiri äidin kohdusta alkaen. Nasiirin tunnusmerkkeinä olivat pidättyminen viinistä, hiustenleikkuusta ja kuolleisiin koskemisesta. Simson oli lähtökohdiltaan siis Jeesuksen kaltainen, voimakas Herran nasiiri (= Herralle pyhitetty). Hänen nimensä tarkoitti ”aurinkoinen, pieni aurinko”. Hänen lähtökohtansa oli hyvä, mutta lopputulos ei. Tuomarien kirja kuvaakin hänen tekojaan avoimesti ja jättää niiden arvioimisen lukijalle.

Synti, joka meissä jokaisessa asuu, piirsi hyvin toisenlaisen vapahtajan kuvan Simsonin luonteeseen ja elämään. Simson eleli ilman omantunnontuskia filistealaisten mallin mukaisesti ja oli varsinainen naistenmies, jolle portotkin kelpasivat tarpeen mukaan. Hän tosin tappoi leijonan paljain käsin, mutta söi myöhemmin sen raadosta siihen pesiytyneiden mehiläisten hunajaa ja tarjosi vielä vanhemmilleenkin. Viinikin maistui hänelle. Näin hän pitkälti rikkoi nasiiriutensa ehdot.

Simson toimi pelkästään yksinäisenä sutena arkkivihollisten, filistealaisten parissa. Hän ei ollut johtaja eikä hänen toimintansa tuonut kansalle vapautta. Tosin israelilaiset olivat jo niin syvällä pimeydessä, että he eivät edes halunneet vapautta. Juudan heimo mieluummin vangitsi Simsonin ja luovutti hänet filistealaisille (15:9-19). Meidänkin kirkossamme raamatulliset soraäänet saatetaan vaientaa nopeasti. Senkin tilanteen Simson käänsi edukseen Herran Hengen voimalla ja surmasi paljon filistealaisia aasin leukaluulla. Tuomarien kirjan aikaan israelilaisilla oli vain vähän aseita, sillä he eivät osanneet valmistaa rautaa ja viholliset olivat vieneet loputkin aseet heiltä.

Simsonin toimintaa leimasi pitkälti omat henkilökohtaiset motiivit ja kostonhalu eikä jalo aikomus vapauttaa kansa ja johdattaa se takaisin Jumalan yhteyteen. Silti Herra käytti tällaistakin nasiiria. Simson ei leikkauttanut hiuksiaan, millä hän osoitti jonkinlaista sitoutumista Herraan. Toisinaan hän jopa rukoili ja tunnusti Herran voiman. Lopulta Simson luopui kokonaan liitosta ja kutsumuksestaan. Hän antoi filistealaisen naisen, Delilan vietellä hänet kertomaan voimansa salaisuuden (16 luku). Kohtalokkaat jakeet ovat 16:15-21. Naisen oveluuden edessä Simson murtui, paljasti salaisuutensa ja nukahti hänen syliinsä. Silloin hänen hiukset leikattiin ja Herra poistui hänestä. Simson vangittiin, silmät puhkaistiin ja vietiin orjaksi jauhamaan viljaa. Luopumus johtaa Jumalan armon ja läsnäolon menettämiseen, hengelliseen sokeuteen ja saatanan orjuuteen – aina ja riippumatta menneisyyden saavutuksista tai asemasta!

Kohtalonsa keskellä Simson turvautui vielä Herraan, antoi hiustensa kasvaa ja tuhosi suuren filistealaisten temppelin juhlan aikana. Sen seurauksena hän itse ja merkittävä joukko filistealaisia ruhtinaita kuoli (16:23-31). Arkeologiassa on löydetty juuri Raamatun kuvauksen kaltainen temppeli, joka seisoi kahden keskipilarin varassa (pylväät olivat n. 1,5 m päässä toisistaan).

Simson oli kevytmielinen nasiiri, joka parhaimmillaan kykeni vain tappamaan vihollisia. Hän tuhlasi voimansa ja kutsumuksensa syntiin. Sen sijaan Jeesus on täydellinen Vapahtaja, joka omalla kuolemallaan toi ikuisen elämän jokaiselle, joka turvautuu Herraan.

Simsonin aikaan filistealaiset hallitsivat 40 vuotta. Tuona aikana israelilaiset vaipuivat totaaliseen luopumukseen Herrasta. He palvelivat pelkästään epäjumalia kuten Baalia ja Astartea. Se johti ennen-näkemättömiin kauheuksiin (18-19 luvut) ja sisällissotaan, jossa lähes koko benjaminin heimo tuhottiin (20 luku). Tuomarien kirja onkin pitkälti kuin kuvausta meidän aikamme maailmasta ja sen elämästä uutisten, elokuvien ja kirjallisuuden valossa.

 

Yhteenveto Tuomarien kirjasta

On järkyttävää nähdä, kuinka ihminen ja kansa voivat kääntyä pois Jumalasta ja nopeastikin ajautua syvään ahdinkoon, turmeltumiseen ja tuhoon. Synnin palkka on kuolema. Tämän pimeyden keskellä loistaa kuitenkin Jumalan antama toivo – on joku joka tahtoo ja voi pelastaa tuholta. Jumala rakastaa ihmistä ja käyttää kaikki keinot antaakseen hänelle ikuisen täydellisen elämän rakkaudessa. Se vaatii ahdistuksen tien, jossa ihminen oppii katkerallakin tavalla tuntemaan synnin seuraukset. Maailma ei ole paratiisi eikä sellaista siitä koskaan tule. Maailma on vain läpikulkupaikka kohti parempaa. Silti meillä on ajallinen elämämme tässä ja nyt, joten meidän tulee käyttää se mahdollisimman hyvin. Tämä onnistuu vain Jumalan armon, Vapahtajan ja Tuomarin, Jeesuksen Kristuksen avulla.

 

 

 RUUTIN KIRJA – valon pilkahdus pimeyden keskellä (Ruut 1-4)

 Ruutin kirjan osuvat tuomarien aikaan. Se on tarina yhden perheen kohtaloista koettelemusten keskellä. Kun Israelin maata vaivasi nälänhätä, päätti eräs Beetlehemissä asuva mies nimeltä Elimelek lähteä pois Luvatusta maasta Mooabin maahan (1:1-5). Se oli ilmeisesti virhe ja osoitti epäuskoa (1:6). Elimek ja hänen kaksi poikaansa kuolivat. Jäljelle jäivät vain hänen puolisonsa Noomi ja poikien mooabilaiset vaimot Orpa ja Ruut.

Lopulta Noomi päätti palata kotiin Beetlehemiin. Hän kehotti miniöitä jäämään omaan maahansa, mutta Ruut oli horjumaton. Häneltä kuulemme ehkä koko Raamatun kauneimman uskollisuuden lupauksen: ”Sillä mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla” (1:16-17). Ruut on huikea esimerkki uskollisuudesta, rakkaudesta ja nöyryydestä Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Jos me kaikki osoittaisimme tällaista asennetta, maailma olisi paljon parempi paikka elää.

Noomin paluu Ruutin kanssa Beetlehemiin herätti paljon huomiota (1:19-22). Noomi tunnusti avoimesti, että he olivat joutuneet kokemaan Herran kuritusta, mutta hän luotti myös Herran armoon ja toivoi elämäänsä uutta alkua.

Kirjan toinen luku johdattaa meidät sen pääteemaan – sukulunastukseen. Jumala oli säätänyt, että mikäli aviomies kuolee, hänen sukulaisensa on pidettävä leskivaimosta huolta ja jatkettava sukua. Nyt Booas oli yksi sellainen henkilö. Hän on tärkeä esikuva Herrasta Jeesuksesta, joka on meidän Lunastajamme. Jeesus lunastaa meidät synnin kirouksesta ja kadotuksesta elämään ja Jumalan perheväen jäseneksi.

Booas oli hurskas ja arvostettu mies; sellaisena poikkeus aikansa ilmapiirissä. Hän huolehti vilpittömästi nuoresta Ruutista, joka osui ”sattumalta” Booaksen pellolle korjaamaan yli jääneitä tähkiä. Mooseksen laki sääti köyhille sellaisen oikeuden, koska Jumala halusi pitää heistä huolen. Kertomus antaa välillisesti ymmärtää, että monet eivät tuosta säännöstä piitanneet vaan ajoivat köyhät pois. Sen sijaan Booas varmisti, että Ruutille ei käy sillä tavoin. Kun Noomi kuuli asiasta Ruutilta, hän kiitti Jumalaa ja totesi: ”Hän on sukulaisemme ja meidän sukulunastajamme”. (2 luku) Tämä lausuma sopii hyvin veljeemme ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen!

Koska Booas ei tehnyt aloitetta Ruutin suhteen, Noomi rohkeni neuvoa Ruutia miten toimia. Ruut pyysi nöyrästi Booasta huomioimaan hänet ja vetosi sukulunastukseen (3:9). Mitään sopimatonta ei tapahtunut vaan Booas kiitti Ruutia uskollisuudesta ja kunniallisuudesta. Booas lupasi tehdä osansa, mutta samalla hän kertoi noudattavansa lakia. Oli nimittäin toinen mies, joka oli vielä läheisempi ja siksi hänellä oli ensisijainen lunastusoikeus. Booas vei asian aikansa oikeusistuimeen eli kaupungin portille, jossa vanhimmat tapasivat istua. Sukulunastukseen liittyi maa-alueen lunastaminen. Koska toinen mies kieltäytyi lunastuksesta, Booaksella oli nyt täysi, laillinen oikeus toimia sukulunastajana. Booas ei juonitellut eikä hätiköinyt, vaikka olikin kiinnostunut saamaan Ruutin vaimokseen. Sillä hän osoitti luottavansa Jumalaan, joka johdattaisi asiat oikealla tavalla, siten kuin olisi tarkoitus. Siinäpä on opetusta meille tämän ajan ihmisille, jotka haluamme kaiken heti, tavalla tai toisella. Myös Ruutilta vaadittiin kärsivällisyyttä, jota Noomi hänelle opetti: ”Pysy alallasi, tyttäreni, kunnes saat tietää, kuinka asia päättyy”. (3 luku ja 4:1-12)

Lopuksi Booas sukulunasti maan Noomilta ja otti Ruutin vaimokseen. Samalla tavalla Kristuskin laillisesti (lain vaatiman sovituksen kautta) lunasti meidät syntiset (pakanat kuten Ruut) omikseen. Heille syntyi poika nimeltä Oobed, josta tuli Daavidin isoisä. Noomi sai hoitaa lasta kuin omaansa ja siten hänen sukunsa jatkui merkittävällä tavalla. Kenties Ruut sai vanhalla iällään pitää lapsenlastaan sylissä, nimittäin Daavidia. Ruut on yksi Messiaan esivanhemmista.

Ruutin kirja on kertoo meille, että Jumala katsoo vähäisimpäänkin ihmiseen ja antaa hänelle merkityksen ja aseman Jumalan kansan keskuudessa. Näin Jumala piti huolta Noomista ja Ruutista. Itku ja yksinäisyys vaihtuivat yhteyteen, iloon ja rakkauteen. Lopulta Jumala pyyhkii pois kaikki meidän kyyneleemme. (4:13-22)

Kaikkiaan Ruutin kirja on kaunis ja valoisa kuvaus synnin pimentämän ajan keskellä. Vaikka ihminen kohtaisi ankariakin menetyksiä ja vastoinkäymisiä, hän voi löytää luottamuksen Jumalaan. Se puolestaan synnyttää syvää nöyryyttä, uskollisuutta, rakkautta ja iloa. Turhaan Jumala ei sano: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon!

 

Avaimia Raamattuun ja elämään

• Tuomarien kirjan historialliset tapahtumat soveltuvat aikaamme ja elämäämme: tottelemattomuus johtaa synnin hallintavaltaan, syvään ahdistukseen ja ajallisiin tuomioihin, joiden tarkoituksena on kääntää meidät takaisin Herran yhteyteen ja armoon
• Raamatun kertomuksista ei aina käy suoraan ilmi, oliko jokin teko oikein vai väärin; ne tulkittava Raamatun muun opetuksen kuten lain ja tekojen seurausten valossa
• Kuvat tuomarit ovat (vajaita) esikuvia Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta
• Herra käyttää meitä vajavaisia ihmisiä palvelutyössään
• Jumala kuulee rukouksemme ja hätämme, ja vastaa niihin aikanaan
• Ruutin kirja kertoo siitä, että aivan kaikki ihmiset ovat Jumalalle tärkeitä; hän tahtoo lunastaa meidät omikseen suuren sukulunastajan, Jeesuksen Kristuksen kautta