USKO, TOIVO JA RAKKAUS – Ruutin tarina keskellä pimeitä aikoja

Elämme keskellä melkoisia aikoja, jolloin uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme koetellaan. Itse asiassa koetukset paljastavat millaista tekoa me olemme.

Raamattu on elämän kirja, koska se on syntynyt Jumalan sydämeltä ja henkii sitä voimaa ja hyvyyttä, jota hän tahtoo vaikuttaa meissä ja ihmisten ja kansojen välissä suhteissa.

Raamattu on hyvin kaksijakoinen kirja. Sen sivuilla tulee vastaan koko ihmiselämä sen kaikissa sävyissä ja tunnoissa. Se maalaa eteemme elämän ilot ja surut, onnen hetket ja vastoinkäymiset. Sen sivuilla yksittäiset ihmiset, perhekunnat, suvut ja kansat kipuilevat samojen perimmäisten ongelmien ja haasteiden keskellä kuin mekin.

Raamatussa puhutaan suoraan sodista ja luonnonkatastrofeista ja ihmisen itsekkyyden karuista seurauksista. Miksi? Koska ne ovat totta ja todellisuutta tänäkin päivänä. Ihmisen perimmäinen uhka on kuolema, joka tuntuu tekevän kaiken tyhjäksi.

Raamattu on karun realismin kirja, kuin suora uutiskuva aikamme maailmasta. Onneksi Raamatun sanoma ei jää siihen. Kaiken koettavan keskellä on sittenkin syvin turva ja tarkoitus – Jumalan vaikuttama usko, toivo ja rakkaus.

Koko Raamattu kertoo ja toistaa tätä kokemusta vuosisadasta toiseen. Elämä ilman Jumalaa on karua ja toivotonta, mutta yhdessä Jumalan kanssa voimme kulkea koko elämäntien luottavaisesti, turvallisin mielin perille kirkkauteen saakka.

Sellaisiin tuntoihin ja maisemiin meitä kuljettaa Vanhan testamentin Ruutin kirja. Tuon kirjan tapahtumat sijoittuvat Israelin kansan varhaisempiin vaiheisiin, josta kertoo laajempi Tuomarien kirja, jonka kuvauksiin Ruutin kirja lomittuu.

Israelin kansa koostui 12 sukukunnasta, heimosta, jotka kukin asuttivat omaa aluettaan. Ajan myötä kävi niin kuin kävi niin monelle kansalle ja ihmiselle. Elämästä tuli arkista oman elämän ja hyvinvoinnin rakentamista. Hiljalleen Jumalan merkitys alkoi hiipua. Samalla kun etäännyttiin Jumalasta, etäännyttiin toisista ihmisistä.

Tämä monenlainen etääntyminen johti elämän mielekkyyden hämärtymiseen, tyhjyyteen ja heikkouteen. Tuli taloudellisia vaikeuksia, heikkoja satoja, kuivuutta, jopa nälänhätää. Sotilaallinenkin valmius puolustaa kotia hämärtyi. Se taas altisti naapurikansojen uhalle.

Tuomarien kirja kertoo meillekin tutusta ilmiöstä ja negatiivisesta kiertokulusta, joka johti jopa siihen pisteeseen, että naapurikansa hyökkäsi ja alisti verottaen ja sortaen raskaasti. Kovalla työllä hankittu elanto menikin toisiin taskuihin.

Tällaisia huonoja aikoja mekin koemme. Silloin katseet tähyävät vihreämmille niityille. Kuka lähti aikanaan Amerikkaan, kuka Australiaan, kuka Ruotsiin töihin.

Ruutin kirja alkaa sanoilla: Siihen aikaan, kun tuomarit hallitsivat Israelia, tuli maahan nälänhätä. Silloin eräs mies Juudan Beetlehemistä lähti sieltä asuakseen muukalaisena Mooabin maassa vaimonsa ja kahden poikansa kanssa. (1:1)

Perhe päätti lähteä pois Luvatusta maasta, Beetlehemin kaupungista Mooabin maahan. Varsin pian se osoittautui kohtalokkaaksi virheeksi, sillä perheen isä ja kaksi aikuista poikaa, jotka olivat jo avioituneet mooabilaisten naisten kanssa, kuolivat ennen aikaisesti.

Se oli valtava tragedia, kun ydinperheen kolme jäsentä kuolivat. Jäljelle jääneen lesken asema oli huono ja tilanne oli vakava.

Elämä ei ollut helppoa Luvatussakaan maassa. Silti Jumalan lupaukset ja huolenpito olivat yhä voimassa, sillä olihan Jumala antanut tuon maan valitulle kansalle, jolla oli tärkeä papillinen tehtävä kaikkien kansojen hyväksi.

Palvelutehtävän ytimessä oli temppelin jumalanpalveluselämän hoitaminen, pyhien Kirjoitusten opettaminen ja rukoileminen. Se oli kansan sydän, joka yhä sykki ja toi elämän.
Se oli avoin tie Kaikkivaltiaan yhteyteen.

Kun sukukunnat kokivat Luvatussa maassa ahdistusten aikoja, usein omasta syystään, Jumala kuuli kansan hädän ja rukoukset, ja lähetti sille pelastajia, eli tuomareita. He olivat sotapäälliköitä ja kansan hallitsijoita, joiden johdolla turvauduttiin Jumalaan ja saatiin vapautus sortovalloista – sisäisistä ja ulkoisista.

Luvattu maa oli yhä siunattu koti, jossa heistä pidettiin huoli. Jumalan hyvään tarkoitukseen sisältyi muukalaisillekin täysimittainen oikeus asua tuossa maassa. Tämä säädös on voimassa tänäänkin.

Luvattu maa oli erityinen monestakin syystä. Tärkeimpänä syynä oli jo Aabrahamille annettu lupaus, että hänen jälkeläisistään syntyisi Messias, Vapahtaja, joka toisi pelastuksen kaikille kansoille – meillekin. Tuon lupauksen ja suunnitelman myötä mekin olemme kristitty kansa.

Tuomarit olivat merkittäviä johtajia ja tiedämme, että nytkin johtajilla on suuri vaikutus kansojen ja maailman tapahtumiin. Heillä on vaikutusvaltaa ja resursseja, mutta heillä myös sen mukainen vastuu Luojan edessä.

Kun Tuomarien kirja kuvaa tapahtumia näiden johtajien ja koko kansan näkökulmasta, Ruutin kirja vie meidät yksittäisen ihmisen ja perheen tasolle.

Miten mekin voimme elää mielekkäästi – uskon, toivon ja rakkauden säilyttäen aikamme suurten haasteiden keskellä? Siitä kertoo Ruutin kirja.

Mutta Ruutin kirjan kertomus alkaa onnettomasti. Nälänhätä johtaa muuttoon ja perheen miesten kuolemaan, mikä oli suuri tragedia. Kaikki näytti menetetyltä. – – – Mutta oli sittenkin vielä yksi tie avoinna, kenties. Yksi oljenkorsi, johon tarttua. Ruutin kirja jatkuu näin:

Silloin Noomi nousi miniöineen palatakseen Mooabin maasta, sillä hän oli kuullut, että Herra oli pitänyt huolta kansastaan ja antanut sille leipää. (1:5-6)

Beethelemistä Noomi lähti ja sinne hän halusi palata. Beetlehem tarkoittaa ”Leivän taloa”. Siellä syntyi Vapahtajammekin, joka on juuri tuo Elämän leipä.

En tiedä, millaisen matkan sinä olet kulkenut – ajassa, maantieteellisesti ja ennen kaikkea sisäisesti. Jumalasta on ihminen syntynyt, hänen kuvakseen luotu ja suojiinsa tarkoitettu.

Moni on lähtenyt pois Leivän talosta ja kulkenut vieraille maille, joissa kuitenkaan ei ole löytynyt elämän syvintä onnea ja tarkoitusta. Sen sijaan vastaan on vyörynyt elämän karuus ja kenties kuolemakin. Sellainen pysäyttää. Oliko tässä kaikki?

Voisiko sittenkin vielä palata tuttuun lapsuuden uskoon ja turvaan, jonka Jumala antaa. Vieläkö saisin tulla? Vieläkö kelpaisin? Se oli Jeesuksen vertauksen tuhlaajapojankin tie Isän hyvästä kodista maailman tuuliin ja elämän syvään konkurssiin. Mutta samaa tietä sai palata takaisin ja vastassa oli armahtava Isä, joka sulki syliinsä, antoi kaiken anteeksi ja antoi täyden oikeuden elää hänen lapsenaan, arvostettuna ja rakastettuna.

Näin Noomikin uskoi ja toivoi. Vielä oli mahdollisuus, joka lepäsi yksin Jumalan armossa ja lupauksissa. Mutta koska poikien vaimot olivat mooabilaisia, Noomi ajatteli, että heille olisi helpompi elää oman kansansa parissa.

Kun Noomi miniöineen kulki tietä palatakseen Juudan maahan, hän sanoi: ”Menkää, palatkaa kumpikin äitinne kotiin. Herra suokoon, että saisitte kumpikin levon uuden puolison kodissa.” Sitten hän suuteli heitä, mutta he alkoivat itkeä äänekkäästi. (1:7-9)

Nuo miniät olivat Orpa ja Ruut. Heistä Orpa päätti jäädä Mooabin maahan, mutta Ruut päätti lähteä Noomin mukaan. Ja se, mitä Ruut tuossa tilanteessa sanoo Noomille, on yksi Raamatun hienoimmista ja koskettavimmista kohdista – täynnä vilpitöntä sydämen uskoa, toivoa ja rakkautta niin Noomia kuin hänen kansaansa ja hänen Jumalaansa kohtaan.

Älä vaadi minua jättämään sinua ja lähtemään pois luotasi, sillä minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja missä sinä yövyt, siellä yövyn minäkin. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja tulla haudatuksi sinne. Herra rangaiskoon minua, jos muu kuin kuolema erottaa meidät. (1:16-17)

Ihmeellinen, koskettava esimerkki uskollisuudesta, rakkaudesta, sitoutumisesta ja luottamuksesta! Kuinka kipeästi sellaista tarvitaan meidän aikanamme, jolloin kukin ajattelee lähinnä itseään ja selviytymistään huolten ja uhkakuvien edessä.

Entä mitä tästä luottamuksesta seurasi? Oliko se sokeaa, sinisilmäistä uskoa, toiveajattelua? Jumalaan turvautuminen ja luottaminen on tosiasiassa ainoa, joka kantaa ja kestää. Kaikki inhimillinen pettää lopulta.

Noomi ja Ruut palasivat yhdessä Juudan Beetlehemiin. Sekään ei ollut helppoa. Mitäs lähditte pakanoiden maahan? Miten siinä kävikään? Tällaisia tuimia katseita ja sanattomia syytöksiä oli vastassa. Heidän tultuaan Beetlehemiin koko kaupunki alkoi kohista heidän vuokseen, ja kaupungin naiset kysyivät: ”Onko tämä Noomi?” (1:19). Miten useasti mekin lausumme ja supatamme arvioita toisista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan?

Lesken osa ei ollut helppo. Mutta Noomi ja Ruut turvasivat ja luottivat Jumalaan. Pieni ihminen on sittenkin suuren Jumalan huolenpidossa vaikeimmallakin hetkellä.

Sen sain itsekin kokea, kun jäin nuorena leskeksi, pian häidemme jälkeen. Jumala oli läsnä suurimmassa hädässä ja surussa. Jumala antaa uuden elämän – joillekin ajallisen, toisille ikuisen elämän.

Vaikeidenkin aikojen keskellä pieni ihminen voi tehdä merkittäviä Jumalan rakkauden tekoja lähimmäistensä hyväksi. Niinpä Ruutin kirjan kertomukseen tulee mukaan vielä yksi keskeinen hahmo, arjen sankari, mies nimeltä Booas.

Jumalan käskyn mukaan lesken suvun piti pitää hänestä huolta. Jos leski oli nuori, suvun miehen tuli ottaa hänet vaimokseen. Varakas Booas oli sellaisessa asemassa.

Booas oli jalomielinen ja halusi pitää huolta köyhistä sallimalla heidän ottaa osansa hänen viljapelloiltaan. Tähän luottaen mooabilainen Ruut sanoi: ”Voisinko mennä pellolle poimimaan tähkiä?” Noomi vastasi: ”Mene, tyttäreni!” (2:2)

Silloin Booas näki pellolla Ruutin, josta oli kuullut, sillä Noomin paluu oli ollut koko kaupungin puheenaihe hyvässä ja pahassa.

Tällöin Booas lupasi Ruutille ja Noomille huolenpitonsa, silloin Ruut heittäytyi kunnioitusta osoittaen kasvoilleen: ”Miksi olet minulle suosiollinen ja osoitat huomiota, vaikka minä olen muukalainen?” Booas vastasi hänelle: ”Minulle on kerrottu kaikki, mitä olet tehnyt anoppisi hyväksi miehesi kuoltua ja kuinka jätit isäsi, äitisi ja synnyinmaasi ja lähdit kansan luo, jota et ennen tuntenut. Herra hyvittäköön sinulle tekosi, ja tulkoon sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut etsimään turvaa.” (2:10-12)

Jumala näkee uskollisuuden ja antaa siitä armopalkkansa. Koko elämä on Jumalan lahjaa ja siinä hän haluaa pitää meistä huolen, kun kuljemme hänen lupaustensa ja armon varassa. Niihin kätkeytyy elämä, mutta niiden ulkopuolella on tyhjyys ja kuolema.

Booas täytti Jumalan antaman tehtävän pitää huolta köyhistä ja leskistä, vieläpä hän oli sukulunastaja. Ja kuten arvata saattaa, tästä sukeutui romanttinen rakkaustarina, joka johti Booaksen ja nuoren Ruutin avioliittoon. Sen myötä Noomikin sai turvan ja hänen kunniansa palautettiin, mikä oli hyvin tärkeää tuossa kulttuurissa.

Tämä liitto julkistettiin kaupungin hallinnon ja asukkaiden edessä, Booaksen sanoin:

Olen ottanut mooabilaisen Ruutin, Mahlonin lesken, vaimokseni, säilyttääkseni vainajan nimen hänen perintöosassaan. Näin vainajan nimi ei häviä hänen veljiensä keskuudesta eikä hänen kotipaikkansa alueelta. Te olette tämän todistajia.” 

Kansa ja vanhimmat sanoivat: ” Suokoon Herra, että vaimo, joka tulee taloosi, on kuin Raakel ja Leea. Tee väkeviä tekoja, ja tulkoon nimesi kuuluisaksi Beetlehemissä. (4:10-11)

Siunauksen myötä Booas ja Ruut saivat pojan, joka ei ollut kuka tahansa, vaan tulevan Israelin kuuluisimman kuninkaan, Daavidin, isoisä. Kenties Ruut sai vuosikymmenten kuluttua pitää pientä Daavid-poikaa sylissään. Hänestä polveutui Vapahtajammekin.

Lopuksi – mitä opimme Ruutin kirjan kertomuksesta?

Jokaisella on tärkeä asemansa, tarkoituksensa ja tehtävänsä Jumalan luomistyössä ja suunnitelmassa. Tärkeää on pysyä uskollisesti siinä, mihin meidät on kutsuttu ja asetettu.

Jos ja kun siitä poikkeamme, ja kohtaamme vaikeuksia ja haasteita, saamme palata takaisin Leivän taloon, Luvattuun maahan, Jumalan huolenpitoon. Ajassa meille suotu leipä voi olla kapea, mutta se riittää koko matkalle perille taivaaseen saakka.

Tällä matkalla saamme osoittaa uskollisuutta ja hyvyyttä lähimmäisiämme kohtaan. Pienellä ihmisellä voi olla tärkeä merkitys ja tehtävä aikamme suurten myllerrysten keskellä.

Vaikka kansa kokonaisuutena kulkisi pimeydessä, me voimme säilyttää rohkean ja toiveikkaan elämänasenteen, kun uskossa turvaudumme hyvään Jumalaan ja kuljemme hänen valmistamissa rakkauden teoissa.

Silloin emme ole muukalaisia, vaan meidät on sukulunastettu Kristuksessa Jumalan lapsen asemaan ja perheväkeen. Sen myötä meidät, kuten mooabilainen Ruut, liitetään Jumalan kansaan. Silloin saamme ottaa vastaan ja pitää sylissämme Jumalan antamia ihmeellisiä lahjoja, sukupolvi sukupolvelta, ajasta iäisyyteen saakka.

Luota sinäkin Jumalan hyviin lupauksiin, turvaudu uskossa häneen, anna Jumalan viitoittaa tiesi hänen rakkaudessaan kohti toivomme täyttymistä taivaallisessa kirkkaudessa.

Jääköön mieliimme Ruutin koskettavat sanat: Sillä minne sinä menet, sinne minäkin menen. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.