Room 1:1-15: PAAVALIN EVANKELIUMI ROOMALAISILLE

Roomalaiskirje on apostoli ”Paavalin evankeliumi”. Siinä Paavali syventyy evankeliumin ytimiin ja salaisuuksiin. Hän tietää kenestä puhuu ja mihin uskoo. Sitä mekin tarvitsemme!

Vanha testamentti ennusti Messiaan tulemuksen. Neljä evankeliumikirjaa kuvaavat Messiaan elämän, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen. Apostolien teot kertovat evankeliumin voittokulusta tuon ajan supervallan ytimiin, Roomaan saakka, sekä kristillisten seurakuntien syntymisestä. Tapahtumakuviin tulee vahvasti mukaan myös Paavali, pakanoiden apostoli.

Entisestä kristittyjen vainoajasta tuli mitä väkevin evankeliumin julistaja ja Jumalan sanan opettaja. Paavali oli hyvin oppinut, mikä näkyy hänen kirjeissään. Hän oli luonteeltaan ehdoton ja erittäin määrätietoinen. Paavali teki kolme lähetysmatkaa Vähä-Aasiaan ja aina Kreikkaan saakka. Roomaankin hän pääsi lopulta, mutta vangittuna. Lähetysmatkojen myötä Paavali oli synnyttämässä useita seurakuntia. Niitä hän kaitsi mm. kirjeillä, joista Uuteen testamenttiin on talletettu 13 kappaletta. Roomalaiskirje on niistä merkittävin ja pisin. Se on Paavalin elämäntyön kivijalka. Ei ihme, että sillä oli suuri merkitys myös Lutherin uskonpuhdistuksen syntymisessä.

Kirjeen alussa Paavali kuvaa kutsumustaan, joka on itse Herralta. Kauan hän ei viivy omassa itsessään vaan alkaa heti esitellä evankeliumin ydintä (1:2-4), joka on pyhien Kirjoitusten lupaama Messias, Kristus. Taivaallisen alkuperänsä puolesta hän on Jumalan Poika ja maalliselta perimältään Daavidin suvun verso. Jeesuksen jumalallisuus tuli kirkkaimmin ilmi ylösnousemuksessa, Pyhän Hengen voimassa.

Kristillisen uskon ydin ja merkityssisältö ei ole jokin oppirakennelma vaan Persoona. Keskeistä on ihmisen suhde juuri tähän persoonaan, Jeesukseen Kristukseen. Hänen kautta avautuu kaikki muukin. Tähän elävään yhteyteen ja tuntemiseen Paavali kutsui kaikkia ihmisiä. Kun on itse saanut, silloin on hyvä jakaa toisillekin. Tämän yhteyden ja palvelutyön perusta on armo ja sen päämääränä on uskonkuuliaisuus (1:5). Suhde Jumalaan ei perustu pelkoon, pakkoon eikä lain vaatimuksiin. Se on luottavaista, lapsen turvallisuutta hyvien vanhempien hoidossa ja kasvatuksessa, Jumalan sylissä.

Roomalaisille evankeliumi ei ollut vieras. Sinne oli jo syntynyt seurakunta – olihan helluntaina, Pyhän Hengen vuodatuksen aikaan ollut juutalaisia pyhiinvaeltajia Jerusalemissa. He tulivat uskoon ja saivat kasteen. He veivät ilosanoman Roomaan, jossa herätys jatkui. Seurakuntaan liittyi ensin juutalaisia ja sitten myös monia pakanoita. Kirjeessään Paavali huomioi nämä molemmat ryhmät.

Paavalilla oli ollut jo pitkään kova halu päästä tutustumaan näihin uskoviin ja kokemaan rikastuttavaa yhteyttä (1:7-12). Sen aika koittaisi vasta kolmen vuoden kuluttua. Nyt Paavali oli Korintissa ja elettiin vuotta 57 jKr. Rooma oli Paavalille tärkeä välietappi, sillä hän tähtäsi Espanjaan. Pääsikö hän sinne, on epävarmaa. Paavali nimittäin koki marttyyrikuoleman Roomassa joko vuonna 64 tai 68 jKr. keisari Neron mestauttamana. Paavali oli Rooman mutta ennen kaikkea Jumalan valtakunnan kansalainen.

Paavali tunsi Kristuksen – tunnetko sinäkin?
Paavali koki ilon ja jakoi sen toisille – emmekö mekin?

 

 

Room 1:16-31: EVANKELIUMI ON AINOA RATKAISU SYNTIONGELMAAN

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin on kirjoitettu: ’Vanhurskas on elävä uskosta’.” (1:16-17)

Häpeän pelko on yksi pahimpia ihmistä lamauttavia asioita, varsinkin itämaisessa kulttuurissa. Evankeliumissa kyllä olisi ollut syytä häpeään. Siinähän kerrotaan suuresta, jumalallisesta sankarista, joka häpäistään pahimmalla mahdollisella tavalla – ristiinnaulitsemalla. Mutta Paavali ei hävennyt, sillä hän ymmärsi syvästi, että jokainen ihminen syntisyydessään ansaitsisi tämän rangaistuksen ja vielä enemmän. Mutta nyt Jumala itse oli tullut ihmiseksi ja rakkaudessaan sovittanut meidät.

Paavali siirtyy kuvaamaan ihmisen todellista tilaa, karua synnin turmelemaa olemusta. Sen tähden ihminen ei voi pelastaa itseään uskonnollisilla harjoituksilla tai edes Mooseksen lakia noudattamalla. Ainoaksi tieksi jää usko, joka ottaa vastaan Jumalan täydellisen armon, lahjana. Tämä on ilosanoma: Jumala ei ole hylännyt meitä – olimmepa sitten uskonnollisia juutalaisia tai jumalattomia pakanoita!

Syntinen ihminen kauhistuu Jumalan vanhurskautta, mutta silti hän luulee omaavansa riittävän omavanhurskauden pelastuakseen. Tästä harhasta vapauttaa laki, joka paljastaa karulla tavalla, että ihmisen omavanhurskaus on silkkaa itsepetosta. Ihminen on läpikotaisin syntinen. Niinpä Jumalan pitää tuomita hänet vanhurskaudessaan. Mutta! Jumalan vanhurskaudella on toinenkin puoli: se on Jumalan uskollisuus lupauksilleen, jonka tähden hän itse vanhurskauttaa syntisen ihmisen, Kristuksen tähden. Jumalan vanhurskauttama ihminen saa elää – uskosta! Kuten jo Vanha testamentti todistaa: Hab 2:4.

Paavali kertoo ensin Jumalan täydellisestä pelastusteosta ja rakkaudesta. Se on turvapaikkamme, jossa kestämme totuuden ihmisestä. Seuraavissa jakeissa ja luvuissa Paavali kertookin terävästi, miksi tarvitsemme pelastusta. Hän kuvaa ensin syntejä, jotka ovat tyypillisiä pakonoille (1:18-31). Sen jälkeen hän ottaa käsittelyyn juutalaiset (2-3 luvut). Molempia uhkaa Jumalan viha, synnin tähden.

Me suomalaiset olemme pakanoita, ei-juutalaisia. Varsinkin nykyiset sukupolvet ovat jo kovin vieraantuneet kristillisestä uskosta ja perinnöstä. Paavali kuvaakin tässä osuvasti aikamme ihmisiä, heidän Jumala-kielteistä asennetta ja elämäntyyliä. Nykyihminen luulee olevansa viisas, mutta on tullut tyhmäksi ja syvästi turmeltuneeksi. Ihminen uskoo sokeasti evoluutioon ja elää himojen vallassa kuten eläimet. Jumala-uskolla ja evoluutiouskolla on todella syvät vaikutukset! Homoseksuaalisuuskin otetaan vahvasti esille. Se on syntiä. Jumalattomuudelle tyypillistä on myös synnillä kerskailu. Sitäkin meidän aikamme on täynnä, varsinkin kun kristillisyyden purkutalkoot ovat kovassa vauhdissa.

Häpeämmekö Jeesusta ja evankeliumin julistamista?
Olemmeko niin hyviä ihmisiä, että saamme ansioillamme taivaspaikan?
Entäpä jos… heräisimme todellisuuteen ja huutaisimme Jumalaa avuksi?
Hän on jo lähellä Kristuksessa Jeesuksessa – valmiina armahtamaan ja vanhurskauttamaan meidät, uskon kautta, puhtaasta armosta ja rakkaudesta!

 

 

Room 2:1-24: LAKI JULISTAA JOKAISEN SYYLLISEKSI

Kuvattuaan pakanoille tyypillistä syntielämää Paavali tukkii suun myös juutalaisilta, jotka ylpeilevät Mooseksen lailla ja sen noudattamisella. Entä sinä – oletko sinä täyttänyt rakkauden lain?

Rooman seurakunta koostui melko lailla puoliksi juutalaisista ja pakanoista. Heitä yhdisti usko Jeesukseen Kristukseen, mutta heidän taustansa olivat kovin erilaiset. Pakanat eivät tunteet Jumalaa vanhastaan, mutta juutalaisille oli annettu laki, liitot, Messias ja paljon muuta. He olivat ison askeleen edellä, mutta lopulta he kompastuivat omiin helmoihinsa.

Kun Paavali aiemmin rökitti pakanoita heille tyypillisistä asenteista ja synneistä, juutalaiskristityt alkoivat röyhistellä rintaa. Me emme ole moiseen syyllistyneet! Me olemme parempia ihmisiä! Meille kuuluu Jumalan suosio ja siunaus. Paavali tunsi tämän syvän rintaäänen, olihan hänkin taustaltaan juutalainen, jopa fariseus, äärimmäinen sellainen.

Niinpä Paavali julistaa rohkeasti: ”Sen tähden sinä (juutalainen) ihminen, joka tuomitset, et voi millään puolustaa itseäsi, oletpa kuka hyvänsä!” (2:1). Tosiasiassa jokainen tekee syntiä. Pakanat tekevät sitä ilman lakia ja juutalaiset laista huolimatta. Kukaan ei täytä lakia, jonka olemus on täydellinen rakkaus.

Testi: Täytä ilmapallo ja piirrä siihen tussilla 10 ruutua. Numeroi ne käskyjen mukaisesti. Jos olet rikkonut jotakin käskyä teollasi, pistä neulalla tuota ruutua… Tai jos olet sydämessäsi rikkonut käskyä, tee samoin… Jäikö pallo ehjäksi? Jo yksikin synti rikkoi täydellisen rakkauden lain. Jo yksikin synti kertoo, että olemme syntisiä. Entäpä ne miljoonat synnit, joita matkallemme kertyy vuosien aikana?

Niinpä me kaikki – olimmepa juutalaisia tai pakanoita – olemme samalla viivalla Jumalan edessä. Kellään meistä ei ole oikeutta tuomita toisia, sillä se kuuluu yksin Jumalalle. Vain hän on siihen kykenevä ja oikeutettu. Tämä ei estä maallista oikeudenkäyttöä, koska Jumala on siihen velvoittanut ja valtuuttanut. Tämä ei sulje pois elämän oikean ja väärän opettamista eikä seurakuntakurin harjoittamista, joiden tehtävänä on varjella synnin hallintavallalta. Mutta yksityisesti emme saa tuomita ihmisiä emmekä korottaa itseämme ihmisten tai ihmisryhmien yläpuolelle.

Elämän oikeasta ja väärästä todistaa Jumalan kirjoitetun lain ohella myös ihmisen omatunto. Lähellä Jumalaa tuo omatunto voi toimia oikean suuntaisesti, mutta se voi myös paatua, jolloin ihminen ei enää tunne pistoa sydämessään mistään väärästä. Jumalaton pakana voi elää parempaa elämää kuin sydämeltään kova juutalainen, joka vain muodon vuoksi kätkeytyy lain taakse.

Kovaa lakihenkisyyttä esiintyy uskovienkin keskuudessa. Armosta saatu herätys ja into voivat vuosikymmenten aikana hiipua suorituskeskeisyydeksi ja kovuudeksi. Siitä voi tulla herätysliikkeen normi, jolla mitataan ihmisten kelvollisuutta ja uskon määrää. Armo ei synnytä tällaista.

Jumala ja maailma tarvitsevat armollisia ihmisiä – sellaisia, jotka
tuntevat syntisyytensä ja Jumalan armon ja voiman Kristuksessa Jeesuksessa.
Heidän lähellä on hyvä olla!

 

 

Room 2:25 – 3:20: VANHAN LIITON EDUT JA VELVOITTEET

Paavalin väitteet herättävät vastareaktioita. Mitä hyötyä sitten on juutalaisuudesta ja vanhasta liitosta? Paljonkin – oikein ymmärrettynä!

Paavali on tottunut väittelijä, sillä se oli yksi aikansa tärkeä keskustelumuoto ja oppimistapa. Monissakin kirjeissään Paavali käy tällaista väittelyä ”näkymättömän” keskustelukumppanin kanssa, joka kuitenkin on hyvinkin todellinen ihminen tai ihmisryhmä.

Juutalaisen identiteetin ytimessä on lain ohella ympärileikkaus (2:25-29). Se osoittaa, kuka kuuluu Jumalan kansaan kuten kristillinen kaste tekee nykyään. Kyseessä oli kuitenkin vain ulkonainen merkki. Jos ihmisen sydämen tila oli vahvasti ristiriidassa tuon ulkoisen merkin kanssa, se todisti, että ihminen oli tosiasiassa luopunut asemastaan Jumalan kansan jäsenenä. Väärä luottamus ulkoisiin merkkeihin tai rituaaleihin ei pelasta eikä pyhitä ihmistä – ilman sydämen uskoa ja elämää.

Paavali osoittaa senkin, että jo vanha liitto edellytti sydämen ympärileikkausta eli Jumalan Hengen pelastavaa ja pyhittävää työtä ihmisen sisimmässä. Ulkoinen merkki on sisäisen todellisuuden näkyvä jatke. Siksi juutalaisten ei tullut laittaa toivoansa pelkästään ympärileikkauksen varaan – siihen ei tule sortua kristillisen kasteenkaan suhteen. Kaste ei ole ikuisesti varma taivasautomaatti, mutta se on hyvä rohkaisu siihen, että ihminen turvautuisi ja luottaisi Jumalaan.

Nyt kun Paavali oli kyseenalaistanut ympärileikkauksenkin, juutalainen kuulija raivostuu (3:1). Eikö Paavali häpäise kaiken pyhän! Mitä jää jäljelle? Kaikki oikea ja hyvä. Paavali vain ilmaisee totuuden ja Jumalan alkuperäisen tahdon ja tarkoituksen, jonka juutalaisuus oli vääristänyt monin eri tavoin.

Ihmisen syntisyys ei tee tyhjäksi Jumalan hyviä tekoja vanhassa liitossa: laki, ympärileikkaus, liitot ja lupaukset, jumalanpalvelus, pyhä elämä – ne kaikki ovat hyviä ja oikeita asioita. Juutalaisille on annettu valtavia aarteita. Mutta ne eivät pelasta ihmistä. Ne vain kertovat elämän oikean ja väärän, paljastavat ihmisen syntisyyden ja osoittavat pelastuksen tien, joka on Jeesus Kristus, luvattu Messias. Tienviitta ei ole itse tie eikä päämäärä; se on vain suuntamerkki.

Paavalin opetus Jumalan armosta on sekin outoa vääristyneelle juutalaisuudella ja syntiselle sydämelle. Helposti ihminen ajattelee, että armo on lupa synnin tekemiseen ja vielä enemmän: synti vain kirkastaa Jumalan armon suuruutta, joten tehdäänpä syntiä ja kirkastetaan armoa… Tämä on tietysti täysin väärä johtopäätös. Armon tarkoitus on vapauttaa synnistä! Armo pitää ensin kokea, jotta sen vaikutuksia voi todella ymmärtää.

Lopuksi Paavali tekee tiukan yhteenvedon. Kaikki ovat täydellisen syntisiä. Ei ole yhden yhtäkään puhdasta. Jumalan laki paljastaa tämän kirkkaasti ja jokainen suu vaiennetaan pyhän Jumalan edessä!

Mikä tekee sinusta aidon kristityn?
Onko se kaste, kirkon jäsenyys tai jokin muu ulkoinen tekijä?
Entä sydämesi – kuka sitä saa hallita? Synti vai Jumalan armo?