OSA 4: NÄKY TUOMIOSTA JA PROFEETAN LAULU

.

VARTIJAN NÄKY BABYLONIAN TUOMIOSTA (2:5-20)

Viini on petollista, urho on röyhkeä; mutta hän ei ole pysyvä, hän, joka levittää kitansa kuin tuonela ja on täyttymätön kuin kuolema, kokoaa itselleen kaikki kansakunnat ja kerää itselleen kaikki kansat. 

Mutta ne kaikki virittävät hänestä pilkkalaulun: ”Voi sitä, joka hankkii paljon omaisuutta, mikä ei ole hänen – ja kuinkahan pitkäksi aikaa? Eivätkö nouse äkisti sinun vaivaajasi, eivätkö heräjä sinun ravistajasi? Ja sinä joudut niiden ryöstettäväksi. (2:5-7 + jakeet 8-19)

Babyloniasta tuli kyltymätön. Mikään maallinen ei koskaan täytä ihmisen syvintä kaipuuta olla onnellinen. Sen voi tehdä vain Jumala. Kun sydämissämme asuu Jumalan täyteys ja läsnäolo, voimme tyytyä kohtuullisuuteen ja nauttia elämästä.

Maailmassa vallitsee kylvämisen ja niittämisen laki. Se, joka alistaa ja hyväksikäyttää muita, kohtaa lopulta saman kohtalon. Ylimielinen sulkee itsensä todellisen rakkauden ja yhteyden ulkopuolelle. Kylmyys kohtaa kylmyyttä ja pahuus pahuutta. Kosto voi olla moninkertainen.

Kaiken lisäksi Jumala tuomitsee vääryyden. Synnissä on moninkertainen kirous. Se tuhoaa elämän mielekkyyden sisäisesti. Se rikkoo ihmissuhteet. Se tuo tuomion.

Babylonia, vaikka Jumala käytti sitä tuomionsa välikappaleena, kohtasi itsekin tuomionsa. Rakkauden välikappaleeksi siitä ei ollut, koska sillä ei ollut Jumalan rakkautta.

Jumala tekee tänäkin päivänä ns. oikean ja vasemman käden työtä maailmassa. Ensinnäkin Jumala tahtoo hallita ihmisiä armollaan ja rakkaudellaan – sisäisesti. Siitä osallisia ovat uskovat ja kristilliset seurakunnat. Olemme Jumalan rakkauden ja totuuden välikappaleita.

Toiseksi Jumala ylläpitää järjestystä ja oikeudenmukaisuutta pyhyytensä mukaisesti väkevällä voimallaan. Siinä hän käyttää esivaltaa. Mikäli esivalta ja kansa turmeltuu, hän voi nostaa suurvallan herättäjäksi ja rankaisijaksi.

Babylonia nousi suurvallaksi Assyrian kukistumisen myötä vuonna 612 eKr. Babylonia voitti myös Egyptin vuonna 606 eKr. Sen suurvalta aika kesti noin 67 vuotta kunnes Persia valloitti rappeutuneen Babylonian vuonna 539 eKr.

Babylonian kuninkaan Belsassarin turmeltumisesta ja tuomiosta kertoo profeetta Daniel. Kesken rienaavien juhlien ilmestyi enkelin käsi, joka kirjoitti tuomion-sanat: Kevyeksi punnittu, valtakunta jaetaan meedialaisille ja persialaisille! Samana yönä Belsassar surmattiin ja valta vaihtui persialaisten käsiin.

Habakuk luettelee kirjansa toisen luvun jakeissa monia syntejä, joihin Babylonia syyllistyi. Ne olivat ahneus, petollisuus, juopumus, vallanhimo, sorto, väkivalta, julmuus ja epäjumalanpalvelus.

Babyloniankin kohdalla näemme Jumalan pitkämielisyyden ja pyhyyden. Hän antoi vuosikymmeniä aikaa, mutta lopulta langetti tuomionsa sen ylle. Saman kohtalon on kokenut moni suurvalta historian saatossa. Niin on käyvä nykyisillekin suurvalloille. Venäjäkin maksaa täyden hinnan teoistaan, kuten muutkin.

Maa on oleva täynnä Herran kunnian tuntemusta, niin kuin vedet peittävät meren. (2:14)

Kaiken vääryyden ja tuomioiden myrskypilvien läpi pilkahtaa valonsäde. Vaikka nyt on näin, kerran on oleva toisin. Aurinko paistaa yhä, vaikka pimeys verhoaa maata. Jumala on muuttumaton. Hän on hyvä, pyhä, vanhurskas Herra.

Vaikka nyt on huonosti ja yhä huonompaan kuljemme, Jumala ei ole luopunut suunnitelmastaan ja päämäärästään. Niin kuin oli alussa, niin on oleva myös lopussa. Kristuksen tulemuksessa, uudessa valtakunnassa ja luomakunnassa kaikki on jälleen hyvin. Kaikki tuntevat Luojansa ja antavat hänelle kiitoksen ja kunnian.

Sitä on hyvä harjoitella jo nyt, sillä Jumala asuu kansansa kiitoksen ja ylistyksen keskellä. Jumalan tunteminen tuo levon, rauhan, turvan, tyytyväisyyden, kiitollisuuden ja ilon – pimeydenkin keskelle.

Mutta Herra on pyhässä temppelissänsä, hänen edessään vaietkoon kaikki maa. (2:20)

Vaikka maan päällä valta näyttää olevan väärintekijöiden hallussa, pyhä Jumala hallitsee koko luomakuntaa taivaallisesta temppelistään käsin. Taivaallisen kuvana on maan päällinen Jerusalemin temppeli ja kristillinen seurakunta.

Vaikka maailma on turmeluksen vallassa, Jumala on ikuisesti pyhä, puhdas ja muuttumaton. Hän on ajallinen ja ikuinen turvamme. Pyhyyden näkökulmasta Jumala on meille uhka, koska olemme syntisiä. Rakkauden näkökulmasta hän on turvamme ja pelastuksemme, koska hän armahtaa ja uudistaa meidät Kristuksessa Jeesuksessa.

Ihmisen tulisi muistaa Jumalan olemassaolo ja pyhyys. Hänen edessä jokainen on vastuussa. Ihmisen pitäisi ymmärtää, että elämämme on Jumalan käsissä. Siksi jokaisen pitäisi nöyrästi painaa päänsä hänen edessään ja vaieta. Nyt maailma huutaa ja kapinoi häntä vastaan (Psalmi 2).

Vielä nyt pyhä Herra Sebaot tarjoaa armahdusta Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Vielä nyt on armon ja pelastuksen aika. Vielä nyt Herra kuulee vilpittömät rukoukset.

Kun tuomioiden aika koittaa, Herra verhoutuu pyhyyteensä eikä vastaa. Kuka voi silloin kestää?

Temppeli tuli savua täyteen Jumalan kirkkaudesta ja voimasta, eikä kukaan voinut mennä sisälle temppeliin, ennen kuin niiden 7 enkelin 7 vitsausta oli käynyt täytäntöön. (Ilm 15:8)

Jumalan pyhyys vaatii tuomitsemaan. Oikeudenmukaisuuden on toteuduttava. Jos ihmisille ja kansoille ei kelpaa Kristuksen sovitustyö, heidän pitää itse kantaa oma tuomionsa täysimittaisesti. Jumala tarjoaa armahdusta ja uudistumista. Mutta kun hän tuomitsee, siihen hän ei kysy lupaa.

.

HABAKUKIN LAULU (3. luku)

Profeetta Habakukin rukous; virren tapaan. (3:1)

Habakuk kävi prosessia Jumalan edessä. Hän kipuili kansan luopumuksen ja Jumalan toimettomuuden tähden. Kysymysmerkki muuttui huutomerkiksi, kun Jumala kertoi puuttuvansa asioihin Babylonialaisten voimalla.

Vuoropuhelu jatkui ja Habakuk tyyntyi hiljaiseen luottamukseen, joka kasvoi Jumalan kirkkauden ylistyslauluksi. Sen äärellä me olemme kolmannessa luvussa. Mahdollisesti sitä laulettiin Jerusalemin temppelissä ja juhlatilaisuuksissa.

Laulussa on useita yhtymäkohtia psalmeihin kuten Psalmi seitsemään. Niissä ilmenee rukoilijan luottamus Jumalaan vaikeissakin tilanteissa. Vartiopaikalla profeetan katse on siirtynyt maailman pimeydestä Herran kirkkauteen.

Herra, minä olen kuullut sinulta sanoman, ja olen peljästynyt. Herra, herätä eloon tekosi jo kesken vuotten, tee se jo nyt tiettäväksi. Muista vihassasi laupeutta. Jumala tulee Teemanista, Pyhä Paaranin vuorelta. Sela. (3:2-3)

Ensin Habakuk pelkäsi, että Herra ei tee mitään. Sitten hän pelkäsi, että hän tekee liian ankaralla kädellä. Hän tajuaa olevansa pyhän Jumalan edessä, jossa on todellinen kuolemanvaara. Siksi hän vetoaa Jumalan laupeuteen ja armoon.

Entä jos mekin saisimme nähdä näyssä, mitä kaikkea tulevat vuodet tuovat tullessaan, vaikka nyt on kovin hiljaista? Pyytäisimmekö Habakukin tavoin armahdusta koko kansalle? Pelastihan Herra aikanaan Israelin kansan Egyptin orjuudesta, jossa kansa ei tiennyt juuri mitään Herrasta eikä pyhästä elämästä.

Teeman ja Paaranin vuori sijaitsivat kaakossa, Edomissa, nykyisessä Jordaniassa. Sitä kautta kansa tuli Mooseksen johdolla Luvattuun maahan. Sillä matkalla he näkivät Herran kirkkauden Siinain vuorella (2 Moos 24:17). Herra kulki kansan edellä päiväsaikaan pilvipatsaassa ja yöllä tulipatsaassa. Samanlaista johdatusta ja Herran voiman ilmestymistä Habakuk kaipasi nytkin.

Sela merkitsi taukoa musiikissa. Lukijalle se on kehotus pysähtyä ja pohtia lukemaansa. Olemme Herran tuomioiden, parannuksen ja pelastavan kirkkauden välissä. Tällä pysähdyspaikalla ratkaistaan, kulkeeko kansa kohti tuomioita vai nöyrtyykö se parannukseen. Kohtaako kansa tuomitsevan vai armahtavan kirkkauden?

Kiireiselle nykyihmiselle pysähtyminen on elintärkeää. Arkielämästä tulee pinnallista ja elämän syvin tarkoitus hämärtyy tai katoaa kokonaan. Jos emme itse osaa pysähtyä, on Herran armoa, että meidät pysäytetään tavalla tai toisella.

Usein hautajaiset ovat tärkeä pysähtymisen paikka. Siinä ei vain surra vainajaa vaan ollaan omankin kuolemamme kanssa kasvokkain. Suurimpaankin suruun voi kätkeytyä aivan uuden elämän siemeniä, jotka alkavat kasvaa jotain sellaista hyvää ja iankaikkista, josta ei aiemmin ole tiennyt mitään.

Kriisi on mahdollisuus parempaan, yhdessä Jumalan kanssa. Kriisi voi tulla myös turmioksi, jos ihminen katkeroituu Jumalalle ja torjuu hänet.

Kansallisiin kriiseihin pätee sama. Sotavuodet käänsivät kansamme sydämet Herransa puoleen. Saimme armon säilyä itsenäisenä kansana ja alkaa ennen näkemättömän jälleenrakentamisen. Saavutettu hyvinvointi on nyt romahtamassa, koska kansa on luopumassa Herrastaan. Armossaan Herra suo meille uusia kriisejä, jotka ovat mahdollisuuksia kääntyä takaisin siunausten tielle. On aika pysähtyä ja valita suunnaksi joko tuomiot tai ihana kirkkaus.

Hänen valtasuuruutensa peittää taivaat, hänen ylistystänsä on maa täynnä. Hänen hohteensa on kuin aurinko, hänestä käyvät säteet joka taholle; se on hänen voimansa verho. (3:3-4)

Herran kirkkaus oli läsnä luomisessa ja paratiisissa. Se menetettiin syntiinlankeemuksen vuoksi. Herran kirkkaus ilmestyi yksittäisissä tilanteissa uskovien ja kansan elämässä. Kirkkaus laskeutui ilmestysmajaan ja Jerusalemin temppeliin.

Kirkkaus loisti Kristuksessa kirkastusvuorella. Se on kätkettynä vajavaisiin saviastioihimme. Näkyväksi Herran kirkkaus tulee Kristuksen paluussa, ylösnousemuksessa, viimeisellä tuomiolla ja uudessa luomakunnassa.

Maailman pimeydessä kadotamme elämän, mutta Herran kirkkaudessa kaikki on selkeää ja ihanaa. Pimeyden keskellä emme tunne Jumalaa. Kuvamme hänestä vääristyy. Tuntemuksista ja ajatuksistamme huolimatta Jumala on täynnä ihmeellistä kirkkautta.

Herran kirkkauden voima on loppumaton ja käsittämättömän voimakas. Se on enemmän kuin kaikki maailman tähdet yhteensä.

Kirkkautensa voimalla Herra hallitsee ja luo kaiken uudeksi ja hyväksi. Häntä kannattaa ylistää aina ja iankaikkisesti! Sitä kannattaa harjoitella jo maan nyt, vaikka kuinka vajavaisesti.

Hänen edellänsä käy rutto ja polttotauti tulee hänen jäljessänsä. Hän seisahtuu ja mittaa maan, hän katsahtaa ja saa kansat vapisemaan. Ikivuoret särkyvät, ikuiset kukkulat vaipuvat, hänen polkunsa ovat iankaikkiset.

Vaivan alaisina minä näen Kuusanin majat, Midianin maan telttavaatteet vapisevat. Virtoihinko Herra on vihastunut? Kohtaako sinun vihasi virtoja, merta sinun kiivastuksesi, koska ajat hevosillasi, pelastuksesi vaunuilla? Paljas, paljastettu on sinun jousesi: valat, vitsat, sana. Sela. (3:6-9)

Kun Herra lähtee liikkeelle, maa ja kansat vapisevat. Sen koki Juuda, kun Babylonia vyöryi sen ja naapurikansojen kimppuun. Sitä on koettu erityisesti maailmansodissa ja luonnonmullistuksissa.

Herran voiman edessä merikin tottelee. Meri jakautui, kun Israelin kansa pakeni Egyptistä. Tsunamit ovat iskeneet rannikoille ja tehneet valtavaa tuhoa. Galilean meri tyyntyi, kun Herra Jeesus sitä nuhteli.

Historian saatossa koettu on esimakua tulevasta. Tämän maailmanajan lopulla ihmiskunta kohtaa äärimmäisiä koetuksia. Jos niitä päiviä ei lyhennettäisi, kukaan ei selviytyisi. Vain Herra voi tyynnyttää myrskyn.

Vuoret näkevät sinut ja järkkyvät, rankkasade purkaa vettä, syvyys antaa äänensä, kohottaa kätensä korkealle. Aurinko ja kuu astuvat majaansa sinun kiitävien nuoltesi valossa, sinun keihääsi salaman hohteessa. 

Kiivastuksessa sinä astut maata, puit kansoja vihassa. Sinä olet lähtenyt auttamaan kansaasi, auttamaan voideltuasi. Sinä murskaat pään jumalattoman huoneesta, paljastat perustukset kaulan tasalle. Sela. (3:10-13)

Jumala on koko luomakunnan Herra. Hän hallitsee maapallon olosuhteita, kuuta, aurinkoa ja koko universumia. Pieni on ihminen. Mahtavinkin kansakunta tai supervalta on mitätön Herransa edessä. Jumala tekee niille, mitä tahtoo.

Onneksi Herra tahtoo olla armollinen ja laupias. Jolle tämä ei kelpaa, kohtaa vääjäämättä Jumalan pyhyyden. Tällaisen Jumalan edessä on syytä pysähtyä (sela). Se on elämän ja kuoleman kysymys.

Pyhän kiivautensa keskellä Herra on valmis armahtamaan ja auttamaan kansaansa. Sen hän tekee Voideltunsa, Messiaan kautta (3:13). Hänessä on yksittäisen ihmisen ja kansakuntien ainoa turva ja toivo. Pimeimmässä, vaikeimmassakin tilanteessa on aina toivo. Elämän ajautuessa täydelliseen umpikujaan on aina yksi avoin suunta: ylöspäin!

Sinä lävistät heidän omilla keihäillään pään heidän johtajiltansa, jotka hyökkäävät hajottamaan minua… Sinä ajat hevosillasi merta, paljojen vetten kuohua. 

Minä kuulin tämän, ja minun ruumiini vapisee, minun huuleni värisevät huudosta… minä seison paikallani ja tutisen, kun minun täytyy hiljaa odottaa ahdistuksen päivää, jolloin kansan kimppuun käy hyökkääjä. 

Sillä ei viikunapuu kukoista, eikä viiniköynnöksissä ole rypäleitä; öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä ole karjaa vajoissa. (3:14-17)

Habakuk näki kaksinkertaisen tuhon. Babylonia hyökkäisi Juudan kimppuun ja myöhemmin se itsekin jäisi vihollisen murskaamaksi.

Sodan kauhuja emme osaa edes kuvitella. Sen tietää vain se, joka on sellaisen kokenut. Harvassa ovat enää kansamme veteraanit. Sen sijaan moni lapsi, nainen ja mies tietää, mitä on sodan tuomat pelot ja traumat – Syyriassa ja useissa muissa maissa. Olisiko syytä olla armollinen ja laupias tällaisia ihmisiä kohtaan?

Sodan kauhuja ajatellessa jokaisen ihmisen ja kansan pitäisi tehdä nopeasti ja perusteellisesti parannusta. Sota ei revi vain ihmisiä, vaan se raunioittaa koko maan ja tuhoaa luonnon ja eläimet.

Tässä on se, mihin ihminen ja ihmiskunta pystyy ilman Jumalaa. Lopputulos on karu. Mutta se, mitä Jumala tekee luodessaan uuden maan ja uuden taivaan, on sanomattoman hyvää ja ihmeellistä.

Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen autuuteni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee minun jalkani nopsiksi niin kuin peurat ja antaa minun käydä kukkuloillani. Veisuunjohtajalle; minun kielisoittimillani. (3:18-19)

Herra johdatti Israelin kansan Luvattuun maahan Mooseksen johdolla. Hän avasi vesilähteet ja ruokki mannalla. Hän siunasi sadon ja karjan. Kansa kasvoi ja vahvistui.

Samaa hän tekee kaikkien kansojen kohdalla, kun ne kääntyvät Herransa puoleen. Suomessakin olemme saaneet nauttia monenlaisesta hyvinvoinnista.

Uskon suhde Jumalaan avaa vanhurskauden lähteet ulottuvillemme. Jumalasta pulppuaa elämää, rakkautta, hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Täällä koemme sitä vasta vajavaisesti, mutta kerran täydellisesti kirkkaudessa.

Ilman Jumalaa elämä jää pinnalliseksi ja valuu hukkaan. Yhdessä Jumalan kanssa saamme voimaa ja intoa tehdä ja luoda hyvää. Kaiken sen Jumala antaa lahjaksi.

Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden. Me saamme ottaa vastaan ja elää tämän lahjan varassa. Se tuo syvimmän ilon ja riemun.

Saamme kiittää ja ylistää Habakukin kanssa:

Vanhurskas on elävä uskostansa!