OSA 2: JUMALAN VASTAUS JA PROFEETAN TOINEN KYSYMYS

.

JUMALAN VASTAUS: Tuomio tulee, mutta kuka kestää silloin! (1:5-11)

Katsokaa kansojen joukkoon, katselkaa ja kauhistukaa, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin. (1:5)

Nämä sanat ovat meillekin todella ajankohtaisia, kun mietimme mennyttä koronakriisiä ja aikamme sotia ja uhkakuvia.

Jumala toimii kansojen keskuudessa. Hän asettaa ajat ja rajat. Suurvallat näyttäytyvät voittamattomina ja ikuisina, mutta äkisti nekin sortuvat. Juuri niin oli tapahtunut viisi vuotta aiemmin suurvalta Assyrialle ja pääkaupunki Niinivelle vuonna 612 eKr. Se oli hämmästyttävää!

Sama on toistunut läpi historian. Suurvallat kaatuvat kuin dominopalikat. Meidänkin aikanamme maailmanvaltojen tasapaino voi muuttua yllättävästi. Pelilaudan strategiset asetelmat muuttuvat, jotta seuraava näytös voi alkaa.

Jumala puhuttelee ja pysäyttää ihmisiä ja kansoja mullistusten ja tragedioiden kautta. Vaikka ne voivat olla tuhoisia, silti Jumalan motivaationa on rakkaus. Hän haluaa pysäyttää ihmisen ennen todellista perikatoa. On niissä tuomionkin vivahde. Jumala on pyhä ja ihmisen tulee kunnioittaa häntä, joka on kaiken Luojana ja Herrana.

Kaikkien onnettomuuksien ja tuomioiden keskellä meidän on muistettava se, että ankarimman rangaistuksen on kärsinyt Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Tässä on tuomio, jota kansojen keskellä hämmästellään tänäkin päivänä. Toiset sen uskovat, toiset eivät.

Erityisellä tavalla apostoli Paavali yhdistää Habakukin ennussanat ja Jeesuksen ristinkuoleman:

Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla. 

Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa: ’Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille. (Apt 13:38-41)

Habakuk puhui Jumalan hämmästyttävästä teosta, joka on tuomio. Paavali käänsi sen Jumalan armoteoksi Kristuksessa. Silti viitekehys pysyy samana. Jumalan armon hylkäävä kohtaa pelottavan tuomion, mutta siihen turvautuva puolestaan pelastuu.

Jumala kyllä tekee ja paljon. Hän ei ole toimeton eikä välinpitämätön. Jumala on ottanut itse kannettavakseen syvimmän ja ankarimman tuomion ristillä. Sen lisäksi hän antaa ajallisia tuomioita ja lopullisen kadotustuomion niille, jotka hylkäävät armon ja rakkauden.

Kuka uskoo armon evankeliumin ja Jumalan tuomiot, vaikka niistä kerrotaan läpi ihmiskunnan historian kautta koko maailman? Moni ei usko, mutta jossain vaiheessa luvattu tulee näkyväksi.

Sillä katso, minä nostan kaldealaiset, tuiman ja rajun kansan, joka kulkee maata lavealti ja ottaa omaksensa asuinsijat, jotka eivät ole sen. Se on hirmuinen ja peljättävä. Se itse päättää, mikä on oikein ja mitä se saa tehdä. 

Pilkkanaan pitää se kuninkaat ja naurunansa ruhtinaat. Se nauraa kaikille varustuksille, kasaa kokoon hiekkaa ja valloittaa ne. Sitten se tuulena kiitää ja hyökkää, mutta joutuu syynalaiseksi. Omaa voimaansa he pitävät jumalana. (1:6-11)

Habakukin julistaessa sanomaansa Assyria oli juuri kukistunut. Ihmiset huokaisivat helpotuksesta. Pohjoisen Israelin tuhonnut suurvalta oli poissa! Babylonian mahti oli vasta nousemassa. Nyt saattoi hellittää eikä kuningas Josian uudistuksille ollut enää tarvetta, sillä uhka oli väistynyt…

Mutta helpotus oli jäämässä todella lyhytaikaiseksi. Babylonia oli paljon brutaalimpi kuin Assyria. Kun Alqaida kaatui, tilalle nousi Isis… kun Isis hiipui, olemme keskellä vakavaa Venäjän uhkaa.

Kaldealaiset ovat seemiläinen kansa pohjoisessa Irakissa ja eteläisessä Turkissa, saman alueen assyrialaisten sukulaiskansa. Historiallisesti he ovat keskittyneet Irakissa Mosulin lähelle. Juutalaisetkin ovat seemiläinen kansa. Juuri sieltä Aabraham lähti liikkeelle. He puhuvat muinaiseen aramean kieleen perustuvaa kieltä, jonka merkistö on lähellä hepreaa ja arabiaa. Siksi myös Jeesuksen ajan juutalaisten kielenä oli aramea.

Babyloniasta muodostui erityinen suurvalta. Sen maineikkaana kuninkaana oli Nebukadnessar, josta profeetta Danielin kirja kertoo. Danielin mukaan kuningas näki näyn suuresta kuvapatsaasta, jonka kultaisena päänä oli kuningas itse ja Babylonia.

Sen seuraajat olivat Meedo-Persia, Aleksanteri Suuren Kreikka ja Rooma, joka jakautui Länsi- ja Itä-Roomaksi ja myöhemmin kymmenvaltioliitoksi, aikojen lopulla (EU:n ydin?).

Tämän valtakunnan murskaa lopulta Messias, joka perustaa ikuisen Jumalan valtakunnan.

Profeetta Daniel vietiin ensimmäisessä pakkosiirtolaiserässä Babyloniaan vuonna 605 eKr. Siellä hänestä tuli hyvin koulutettu virkamies ja Jumalan profeetta.

Suurvalloista ja niiden hallitsijoista tulee usein diktaattoreita, jotka luulevat voivansa tehdä loputtomasti mitä haluavat. Se itse päättää, mikä on oikein ja mitä se saa tehdä. (1:7). Valta turmelee. Absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Oman aikamme uusin esimerkki on Putin.

Näin kävi myös kuningas Nebukadnessarille, jolle puhkesi mielisairaus kuten keisari Nerolle. Jumala nöyryytti kuningasta, josta tuli eläimen kaltainen vuosien ajaksi. Näin käy ihmiselle, joka korottaa itsensä Jumalan vertaiseksi: hän alenee eläimen tasolle. Mutta Nebukadnessar sai armon, parani ja oppi tuntemaan asemansa ainoan todellisen Jumalan edessä.

Babylonialaisten mahti perustui aikansa parhaimpaan sotataktiikkaan. Sen ratsujoukot olivat ylivoimaisia. Sen armeija oli brutaali ja sen pelotevaikutus oli suuri. Alistetut kansat heikennettiin pakkosiirroilla. Niiden parhaat yksilöt koulutettiin Babylonian käyttöön. Tämä kaikki uhkasi Juudaa ja Jerusalemia, jotka olivat luopumassa Herran antamasta turvasta.

Juuri nyt näemme samanlaista brutaalia sotavoimien käyttöä Venäjän toimesta Ukrainassa. Mitä tapahtuukaan, jos se alistaa Ukrainan? Entä mitkä maat ovat seuraavia kohteita?

Babyloniaa ilmensi se sama, mikä on vallalla nykyäänkin: Omaa voimaansa he pitävät jumalana. (1:11) Elämme hyvin ihmiskeskeistä, humanistista, jälkikristillistä luopumuksen aikaa täällä länsimaissa ja muuallakin.

Milloin jokin suurvalta tai pienempi kansa kuten Suomi on viimeksi tunnustanut Jumalan Herrakseen, turvautunut häneen ja kysynyt häneltä neuvoa? Kukaan ei puhu Jumalasta mitään.

Ihmisen käsissä on vain huonoja kortteja, joilla kaikilla häviää. Vain Jumalalla olisi ratkaisun avaimet umpikujasta ulos. Hän voisi pysäyttää Putinin yhdessä sekunnissa. Mutta mieluummin koko maailma ajetaan sotatilaan. Sitähän tämä oikeasti on. Sotaa käydään taloudellisesti, poliittisesti, median voimin, kybermaailmassa, hybridivaikuttamisella, aseita toimittamalla, yksittäisiä sotilaita värväten jne. Olemme todella lähellä viimeistä askelta.

Ihmiskunnan vakavat ongelmat, luonnon tasapainon järkkyminen ja yhä uudet sodat johtuvat juuri itseriittoisen ihmisen loppumattomasta touhuilusta omin päin, ilman sen Luojaa. Voisimme luetella koko historian, nykyhetken ja tulevaisuuden uhkakuvien kaikki epäkohdat.

Babylonia on kuva aikamme jumalattomasta maailmasta ja ihmisyydestä. Ihminen ei muutu – korkeintaan huonompaan suuntaan. Jumala ei muutu. Hän on pyhä ja armahtava.

Jumalan ratkaisu syntiongelmaan ja sen seurauksiin on yhä sama: evankeliumi. Mutta jotta ihminen taipuisi evankeliumille, on herättävä synnintuntoon ja kuolemanpelkoon. Siksi Jumala joutuu vyöryttämään ajallisia tuomioita ihmisen pysäyttämiseksi ja herättämiseksi.

.

PROFEETAN TOINEN KYSYMYS: Miksi jumalaton kansa saa tuhota Herran kansan? (1:12-17)

Etkö sinä ole ikiajoista asti Herra, minun pyhä Jumalani? Älä anna meidän kuolla! Sinä, Herra, olet pannut sen tuomioksi; sinä, kallio, olet asettanut sen kuritukseksi.

Sinun silmäsi ovat puhtaat, niin ettet voi katsoa pahaa etkä saata katsella turmiota. Minkä tähden sinä katselet uskottomia, olet vaiti, kun jumalaton nielee hurskaampansa… Saako se aina surmata kansoja säälimättä? (Hab 1:12-17)

Profeetta puhuttelee Jumalaa Herraksi. Nimi liittyy erityisesti Jumalan ja hänen kansansa väliseen liittosuhteeseen. Siinain lakiliitto alkaa sanoilla Minä olen Herra, sinun Jumalasi (2 Moos 20:2).

Liittosuhde oli kansan siunaukseksi ja turvaksi. Siihen kansa sai vedota ja luottaa. Samalla se asetti kansalle velvollisuuksia. Niiden noudattaminen toisi lisää siunauksia, mutta rikkominen kirouksia.

Habakuk vetoaa Jumalaan kansan Herrana. Eihän hän voisi tuhota omaa kansaansa? Eihän! Sellainen tuntuisi mahdottomalta.

Babylonia oli erityisen julma suurvalta. Juudan joutuminen sen käsiin tuntui käsittämättömältä ainakin kolmesta syystä. 1) Se toisi mittaamattomia kärsimyksiä ja tuhon. 2) Sellainen tuntui mahdottomalta ymmärtää, koska Jumala oli ottanut kansan liittoyhteyteen ja antanut sille monia suuria lupauksia. 3) Eihän pyhä, rakastava Jumala voi toimia niin, että jumalaton kansa tuhoaisi Herran kansan! Eihän Herra ole sellainen?

Samaa voimme kysyä katsoessamme Ukrainan mittaamattomia kärsimyksiä. Vastaus näihin on kuitenkin se, että kyllä juuri näin tapahtui silloin ja tapahtuu tänäänkin!

Vielä hetki sitten suhtautuisimme hyvin epäuskoisesti ja torjuvasti: Voisiko Jumala toimia samalla tavalla meidän aikanamme? Liberaalit ja humanistit sanoisivat: Ei tietenkään!

Mutta Raamatun ja ihmiskunnan historian tuntevat nöyrtyvät hiljaa todellisten realiteettien edessä: Kyllä sama voi tapahtua meidänkin aikanamme!

Meidän tulisi oppia pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudan tuomioista sekä Israelin kansan diasporasta. Meidän tulisi oppia ihmiskunnan historiasta, vaikkapa ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta, natsien, kommunistien ja suurvaltojen lukemattomista uhreista.

Mutta ihminen ei opi. Edessä on vielä pahempia aikoja. Nykyajan aseiden voima on hirvittävä. Luonnon saastuminen ja lajien häviäminen etenee nopeaa vauhtia. Ilmasto muuttuu epävakaaksi.

Jumala sallii tämän, koska ihminen näin haluaa ja toimii. Jumala sallii tämän, jotta ihminen heräisi, pysähtyisi ja löytäisi pelastuksen. Jumala sallii tämän, koska lopulta synti saa tuomionsa.

Profeetta Habakuk ihmetteli erityisesti sitä, miten pyhä Jumala voi käyttää jumalatonta kansaa, vieläpä pyhän kansan tuhoamiseksi. Ensinnäkin, Jumalalla ei ole muita työtovereita kuin syntisiä ihmisiä (enkeleiden lisäksi). Hänellä ei ole valinnanvaraa siinä suhteessa. Lisäksi Jumala on kaiken Herra. Hän voi käyttää täysin jumalatonta tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.

Saman kysymyksen edessä oli myös apostoli Paavali – ja kaikki sukupolvet vuoron perään:

Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: ”Miksi minusta tällaisen teit?” Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? 

Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut kirkkauteen? (Room 9:20-23)

Ihmisen miettiessä Jumalan rakkautta ja ankaruutta on aina muistettava risti. Jumala itse on kantanut suurimman rangaistuksen ja tuskan omassa ruumiissaan Kristuksessa Jeesuksessa. Tässä on Jumalan syvin olemus ja tahto ihmistä kohtaan. Tällaisen Jumalan edessä olemme sittenkin turvassa pahimmalta.

Toinen näkökulma on iankaikkinen elämä. Vaikka nyt kärsimme, se kestää sittenkin vain hetken. Edessä on täydellisen onnellinen, kivuton, tuskaton ikuinen elämä. Tässä on Jumalan perimmäinen päämäärä. Siellä hän tahtoo sulkea meidät ikisyliinsä ja pyyhkiä pois kaikki kyyneleemme.

Niinpä ihmisen osaksi tässä ajassa, kaikkien ahdistusten ja kärsimysten keskellä, jää luottaminen. Emme ymmärrä kuin vähän, jos ollenkaan. Siitä huolimatta saamme luottaa hyvään, rakastavaan, pyhään Jumalaan.

Jumalalla on kaikki hallinnassa. Hän tietää, mitä tekee. Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen. Kumpikin pysyköön lestissään.

Tähän hiljaiseen luottamukseen taipui profeetta Habakuk. Siihen taipui myös kaiken kärsinyt Job, joka lopulta tunnusti oman pienuutensa ja Jumalan suuruuden:

Opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sen tähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa. (Job 42:4-6)

Tätä luottamusta opetti profeetta Jesajakin:

Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: – Jos te käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne! (Jes 30:15)

Hiljainen luottamus on sinunkin voimasi! Epäilevä ihminen kantaa epävarmuuden tuskaa ja pelkoja. Hänen voimansa hiipuvat ja elämän mielekkyys ja turvallisuus horjuvat. Ihminen, joka on oppinut lepäämään Herrassa, luottaa kaiken lopulta päättyvän hyvin. Matkan aikana häntä kannetaan. Tämän luottamuksen oppiminen vaatii , että ihminen viedään tilanteeseen, jossa ei ole enää mitään muuta auttajaa kuin Jumala.