OSA 1: TAUSTA, SANOMA JA PROFEETAN KYSYMYS

.

TAUSTA

Profeetta Habakuk

Habakuk toimi profeettana todennäköisesti vuodesta 608 eKr. alkaen eteläisessä Juudassa. Hyvä kuningas Josia oli kuollut ja uskonpuhdistus oli tyrehtymässä. Edessä oli lopullinen syöksykierre Juudan kuningaskunnan tuhoon.

Toisen arvion mukaan Habakuk vaikutti 100 vuotta aiemmin pahan kuningas Manassen aikana. Olosuhteet näissä molemmissa olivat hyvin samanlaiset.

Tässä opetuksessa pitäydymme ensimmäiseen aika-arvioon eli kuningas Josian jälkeiseen aikaan. Habakukin aikalaisia olivat profeetat Nahum, Sefanja ja Jeremia.

Habakuk-nimi tarkoittaa joko ”sydämellinen, syleilevä” tai akkadin kielen mukaan ”hedelmäpuu”. Jumala tahtoo ottaa syleilyynsä kaikki häneen turvautuvat. Hän tekee heistä hedelmällisiä lahja-vanhurskautensa voimalla.

Habakukin kirja on kirjallisesti hyvin taidokas. Sen kolmas luku on psalminomaista Jumalan ylistystä. Se onkin merkitty lauluksi. On mahdollista, että Habakuk oli leeviläinen lauluntekijä, joka palveli Jerusalemin temppelissä. Mitään muuta Habakukista emme tiedä.

Profeettana Habakuk antoi Juudalle aivan viimeisiä varoituksia Babylonian tulevista hyökkäyksistä. Todennäköisesti hän näki omin silmin, kuinka Herran tuomio vyöryi kansan ylle Babylonian kautta.

Yhteiskunnallinen tilanne

Kuningas Josian aikana tapahtui merkittävää hengellistä uudistumista vuodesta 621 eKr. alkaen. Siihen siivittivät profeettojen julistus, Lain kirjan löytyminen, kuningas Josian alttius ja Babylonian vakava uhka, Egyptin ohella.

Yhteiskunnallisesti Juuda sai kokea 10 vuoden mittaisen kuningas Josian tuoman uudistuksen ajan. Kun suurvalta Assyria tuhoutui uuden suurvallan Babylonian jalkoihin vuonna 612 eKr., syntyi välivaihe, jota Egypti hyödynsi. Egyptin faarao surmasi Josian, valtasi Juudan ja teki Josian pojasta Jojakimista vasallikuninkaan.

Egyptin nousu päättyi varsin pian vuoden 606 eKr. kuuluisassa Karkemiksen taistelussa, jonka Babylonia voitti. Jojakimista tuli nyt vuorostaan Babylonian vasallikuningas. Tällöin alkoi ensimmäinen vaihe, jolloin Juudasta vietiin pakkosiirtolaisia Babyloniaan. Juuda joutui elämään vakavan uhan varjossa – sen kansallinen olemassaolo oli uhattuna.

Kansan voimakas hengellinen alamäki alkoi kuningas Josian kuoltua ja Jojakimin noustua valtaan Egyptin vasallina. Erityisesti profeetta Jeremia, Habakukin aikalainen, julisti kansan syntejä vastaan, joita olivat luopumus, hengellinen sokeus, tekopyhyys, jne.

Kansan ja sen johtajien rappio oli niin syvää, että profeetta Habakuk tuskaili Herran edessä, miksi tämä ei tuominnut luopunutta kansaansa. Mutta kun Herra vastasi, että kyllä varmasti tuomitsee Babylonian armeijan voimalla, Habakuk järkyttyi.

Babylonia oli brutaali ja julma valloittaja. Se tappoi, tuhosi ja siirsi kansoja pois asuinsijoiltaan. Sellaisen käsiin joutuminen oli karmeaa.

.

SANOMA

Yleistä

Vanhan testamentin kirjoja on 39, jotka jakaantuvat seuraavasti: Laki (5), Historialliset kirjat (12), Viisauskirjallisuus (5) ja Profeettakirjat (17). Profeettakirjat jakautuvat 4 suureen ja 12 pieneen profeettakirjaan. Habakukin kirja on ns. pienistä profeetoista kahdeksas.

Habakukin kirja poikkeaa profeettakirjoista. Se ei ole suoraa julistusta ”Näin sanoo Herra” vaan profeetan kamppailua ja vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Kirja alkaa profeetan kysymyksestä, miksi Herra ei tee mitään kansan syntien kasvaessa. Se muuttuu profeetan järkytykseksi, kun Jumala vakuuttaa Babylonian toimivan hänen aseenaan Juudaa vastaan. Lopuksi profeetta löytää rauhan Herran edessä: Vanhurskas on elävä uskosta!Uskollinen jäännös saa pelastuksen.

Kirjan sanoman kehittymistä voidaan kuvata prosessina: kysymysmerkki > huutomerkki > ylistys.

Merkittävä kirja Uuden testamentin valossa

Profeetta Habakukin kirjan tunnetuin kohta on tämä: Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta vanhurskas on elävä uskostansa. (2:4)

Uskosta vanhurskautuminen on kristillisen uskon ydintä. Juuri tätä Habakukin jaetta lainataan Roomalaiskirjeessä, Galatalaiskirjeessä ja Heprealaiskirjeessä.

Uskosta vanhurskautuminen on ainoa perusta pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen väliselle suhteelle. Jokainen ihminen on syntinen. Ainoastaan Kristuksen Jeesuksen pyhä elämä, sovitustyö ristillä ja ylösnousemus täyttää Jumalan pyhyyden ja rakkauden vaatimukset. Kristuksessa Jumala avaa syntiselle ihmisille armon ja pelastuksen tien hänen yhteyteensä.

Kun ihminen tunnustaa pyhän Jumalan edessä syntisyytensä, turvautuu Kristukseen ja elää hänen armonsa suojissa, hän kelpaa Jumalalle. Täydellisen syntinen ihminen saa täydellisen armon, vanhurskauden ja pelastuksen Kristuksessa.

Tässä tapahtuu ”autuas vaihtokauppa”. Me luovutamme syntimme Kristukselle ja hän lahjoittaa meille vanhurskautensa ja autuutensa. Tämä tapahtuu kasteen ja uskon kautta. Meillä ei ole muuta annettavaa kuin syntimme. Jumalalla ei ole muuta annettavaa kuin rakkautensa ja hyvyytensä.

.

PROFEETAN ENSIMMÄINEN KYSYMYS: Miksi Jumala sinä et tee mitään? (1:1-4)

Profeetta Habakuk katselee oman kansansa syvenevää rappiota. Hän ei voi sille mitään. Muutamien uskovien ja julistajien ääni hukkuu maailman melskeeseen. Kukaan ei välitä. Laittomuus kasvaa ja rakkaus kylmenee. Näitä tuntoja mekin koemme aikamme Suomessa.

Voimattomana Habakuk tuskailee näkemäänsä Herran edessä. Miksi Herra sinäkään et tee mitään? Sinulla olisi voimaa, viisautta ja kykyä muuttaa asiat hetkessä paremmaksi. Sinä voisit ottaa pahantekijät kiinni ja tuomita heidät. Sinä voisit antaa herätyksen tuulten jälleen puhaltaa. Nämä tunnot me jaamme profeetan kanssa.

Kansasta on tullut karu, hedelmätön, kuollut erämaa, jota katsomme huokaillen profeetta Habakukin kanssa. Herra – etkö sinä todellakaan tee mitään?

Mutta ymmärrämmekö me, mitä pyydämme? Entä jos ja kun Herra lähteekin liikkeelle ja tekee…

Ennustus, jonka profeetta Habakuk sai näyssä. (1:1)

Tavallisesti profeettakirjat alkavat sanoilla ”Herran sana tuli profeetalle”. Kirjan taustana on Habakukin kipuilu ja vuoropuhelu Herran kanssa. Habakuk sai vastauksen näyn muodossa.
Hän puki käymänsä vuoropuhelun ja saamansa näyn sanalliseen muotoon, hyvin taidokkaasti.

Heprean kielen ”ennustus” tarkoittaa kirjaimellisesti ”taakkaa”. Herran sanan välittämiseen ja julistamiseen liittyy aina kuorma, jonka painon profeetta tuntee hartioillaan ja sydämessään.
Usein profeetat myös itkivät – kuten Jeesus katsellessaan Jerusalemia ja sen tulevaa tuhoa. Niinpä he eivät julista kovaa ja kylmäsydämisesti, vaan murtuneella mielellä, joka kumpuaa Herran itsensä kokemasta surusta kansansa ja tulevien tuomioiden tähden.

Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, valittaa sinulle: ”Väkivaltaa!” ja sinä et auta? Minkä tähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota?

Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora. Sen tähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton sortaa vanhurskasta; sen tähden oikeus vääristetään. (1:2-4)

Mitä kaikkea pahaa Habakuk näkikään? Sen hän kiteyttää sanoihin ”väkivalta, vääryys, turmio, hävitys, riita, lain heikkous, toimimaton oikeusjärjestelmä, sorto ja epäoikeudenmukaisuus”. Näiden sanojen alle kätkeytyy monenlaista pahaa ja ikävää yksilöiden, perheiden, sukujen,
koko kansan ja sen johtajien elämässä.

Entä mitä me näemme omana aikanamme? Humanistit ajattelevat kaiken olevan hyvin ja pian entistä paremmin. Hyvä, kyvykäs ihminen rakentaa vapauden ja rakkauden paratiisia – ilman kahlitsevaa ja tukahduttavaa Jumalaa.

”Tiede on ihmiskunnan ainoa mahdollisuus. Ei ole mitään muuta.” Mutta eikö juuri ihminen tieteensä avulla ole luonut luomakuntaa saastuttavia ja tuhoavia hyödykkeitä ja aseita? Humanistit elävät syvässä sokeudessa ja pimeydessä. He ovat vieraantuneet todellisuudesta ja jatkavat elämän edellytysten tuhoamista.

Uskova on syvästi realisti. Hän näkee ja ymmärtää ihmisen kulkevan tuhon tietä. Mitä enemmän ihminen yrittää, sitä pahemmin hän sotkeutuu vyyhtiin, jota ei saa enää avattua. Ainoastaan Jumala, kaiken Luoja voi pelastaa yksittäisen ihmisen, kansan ja ihmiskunnan.

Usko ei ole heittäytymistä toivottomaksi, välinpitämättömäksi, passiiviseksi tai tuomitsevaksi. Usko on Jumalaan turvautumista ja yhdessä hänen kanssaan toimimista kaikkien yhteiseksi parhaaksi. Usko on tuonut ja yhä tuo mittaamattoman paljon hyvää ajalliseen elämään. Samalla
se avaa tien taivaisiin ja iankaikkiseen elämään, jota syntinen ihminen ei enää turmele.

Todellisuuden ymmärtäminen herättää meissä tuskaa. Elämme monella tavalla vaikeassa maailmassa. Suomessa koettava yhä paheneva maallistuminen ja kristillisyyden purkaminen johtaa syvään pahoinvointiin, epätasa-arvoon, ristiriitoihin, epävarmuuteen ja konflikteihin kaikilla tasoilla. Koemme itsemme todella pieniksi, voimattomiksi ja avuttomiksi.

Kaiken tämän keskellä huokailemme Jumalan edessä. Herra, sinulle kaikki olisi niin helppoa ja yksinkertaista! Miksi et jo tee mitään? Anna herätys! Jos et anna herätystä, ainakin tuomitse ja lopeta tämä jumalaton meno!

Profeetta Habakukin aikana kuninkaat olivat pelkästään pahoja ja kelvottomia. Pappeus oli rappeutunutta. Profeetat julistivat vääriä, syntielämää suosivia sanomia. Temppelissä oli epäjumalanpalvelusta ja kansa harrasti sitä uhrikukkuloilla. Kaikenlainen moraalittomuus oli jo maan tapa. Vaikka oli koettu herätyksen ja uudistumisen ihanuutta, se ei enää kelvannut.

Läpi Raamatun tulee esille Jumalan kärsivällisyys ja pitkämielisyys. Se kestää aina vuosia, usein vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Meidän näkökulmastamme se tuntuu loputtoman pitkältä ajalta.

Jumalan ensisijainen tahto on aina armahtaa, uudistaa ja pelastaa kansansa. Siihen hän pyrkii rakkauden sanoilla ja teoilla. Jumala vyöryttää mittaamattomasti erilaisia siunauksia ja lahjojaan kansansa ylle. Useimmiten kansa omii ne itselleen omina saavutuksina. Kiitosta Herralle ei heru.

Sitten Jumala alkaa puhutella kansaa vakavammin profeettojensa ja erilaisten ajallisten tuomioiden kautta. Hän kiristää sanojensa ja toimiensa sävyä asteittain. Babyloniakin vyöryi Juudan ylitse kolme kertaa, joka kerta aina väkevämmin ja tuhoisammin seurauksin.

Vasta kun mikään ei enää tehoa, Jumala lähettää kovimman tuomionsa, joka järkyttää perinpohjin ja pysäyttää veret. Ja sekin on vielä armoa ja puhuttelua, jotta ihminen kääntyisi eikä joutuisi kaikkein kovimman tuomion, kadotustuomion eteen.

Jumala ei tuomitse täydellä voimalla, koska hän rakkaudessaan odottaa kansan kääntymistä ja uudistumista. Hän tuomitsee vasta, kun on pakko, kun mikään muu ei auta.

Tämän odotuksessa mekin nyt elämme ja tuskailemme. Rukoilemme herätystä, ja sen ohella ainakin oikeuden saapumista ja pahuuden vallan päättymistä.

Moni välillä ihmettelee, miksi Jumala sallii kaiken pahan. Maailman vääryyden näkeminen valjastetaan syyksi olla uskomatta Jumalaan. Tällainen ajattelu on yksipuolista. Siinä ihminen pitää itseään hyvänä, lähes synnittömänä. Tuomiota vaaditaan vain toisille, jopa Jumalalle.

Jumalan näkökulmasta jokainen ihminen on syntinen ja tuomionalainen. Jumalan tuomion perään huutaminen on vaarallista hommaa. Siinä joutuu itsekin tuomiolle.

Vielä useammalla ihmiselle Jumalan kärsivällisyys ja pitkämielisyys tarjoaa mahdollisuuden jatkaa itsekästä syntielämää. Kun Jumala ei puutu asioihin, mitään Jumalaa ei edes liene olemassa. Ainakaan hän ei ole kiinnostunut tekemisistäni. Tai jos on, hän siunaa kaiken, mitä teen ja haluan. Minun jumalani on lempeä, kaiken hyväksyvä rakkaus!

Saatamme kadehtia tai kummastella jumalattomien menestystä. Ökyrikkailla voi olla kymmeniä, ellei jopa satoja miljoonia taskussaan. Huume- ja asekaupoilla sekä pörssi-maailmassa kääritään huikeita summia laittomasti ja muodollisesti laillisesti. On huvilat, urheiluautot, huvijahdit, suihkukoneet ja viihdykkeet, mitä ihminen kuvitella saattaa.

Psalmissa 73 kipuillaan tämän saman kokemuksen edessä:

Mutta jalkani olivat kompastua, askeleeni liukastua. Minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan, kun näin jumalattomien menestyvän. Sillä he ovat vaivoista vapaat, he ovat voimakkaat ja lihavat. Eivät he koe kuolevaisten tuskia, eikä heitä vaivata niin kuin muita ihmisiä. (73:2-5)

Vääryys ja sillä menestyminen saattaa houkuttaa uskovaakin. Se ei tietenkään kannata. Lopulta Jumala tuomitsee vääryyden. Lisäksi – Jumala haluaa antaa omilleen sisäistä rauhaa, iloa, tyytyväisyyttä, rakkautta ja hyvyyttä, vaikka ulkonaiset olosuhteemme olisivat vaatimattomia. Näitä hyveitä ei saa rahalla. Kaiken päälle Jumala antaa täydellisen, loppumattoman, autuaan onnellisen ikuisen elämän. Sitä ei kannata vaihtaa mihinkään ajalliseen.