PAHASTA HYVÄ JA HYVÄSTÄ PAHA?
Jo on maailmankirjat sekaisin! Ja jos ei vielä ole, niin pian on. Rauha on vaihtumassa veritöihin, kunnioitus pyhän pilkkaamiseen, arvot arvottomuudeksi, vakaus ja kasvu velkaantumiseksi ja syväksi lamaksi. Usko rajoittamattomaan yksilön, talouden ja sanankin vapauteen on osoittautumassa sokeaksi syöksykierteeksi. Elämän todelliset rajat ja realiteetit tulevat lopulta vastaan. Paha on lopulta pahaa ja hyvä hyvää. Musta on mustaa ja valkoinen on valkoista.
Historian saatossa ihminen on aina opetellut elämään hyvän ja pahan jännitteessä. Usein oppiminen on käynyt kipeästi kantapään kautta. Ja kun on viimein opittu, varsin pian hyvät opit on unohdettu ja olemme taas alussa. Tosin – yhä vakavampien seuraamusten keskellä. Viisaalla nykyihmisellä on kovan luokan arsenaalit tehdä suurtakin tuhoa. Ihmisen viisaus punnitaan lopulta siinä, miten hän rakentaa rakkautta, kunnioitusta, rauhaa, tasapuolisuutta ja keskinäistä huolenpitoa.
Olemmeko siis toivottaman tehtävän edessä? Miten kahdeksan miljardia ihmistä voisi elää rauhassa? Vai rakentaako kukin ihminen ja kansa vain omaa hyvinvointia, syvimmiltään piittaamatta toisista. Ehkä näin on tosiasia.
Jos ihminen ei pysty kestävään muutokseen, voisiko apu löytyä hänen ulkopuoleltaan? Kenties jokin jumaluus voisi auttaa? Mutta eivätkö juuri uskonnot tuo ristiriitoja ja taisteluita? Vai onko niin, että pahuus onkin ihmisessä ja monet uskonnot ovat ulkonaisia keinoja pyhittää pahat teot? Oikeuttaako uskonto tappamiseen ja mammonan hamstraamiseen?
Kristinuskon äärellä olemme pyhän, hyvän ja rakastavan Jumalan edessä. Jumala vihaa pahuutta, mutta rakastaa ihmistä, joka on syntinen. Jumalan pitäisi tuomita meidät pyhyytensä ja oikeudenmukaisuutensa tähden, mutta rakkaudessaan Hän haluaa armahtaa ja auttaa meitä. Syvä ristiriita – joka ratkeaakin ristillä! Jumala tulee ihmiseksi keskellemme ja sovittaa rikkomuksemme. Rangaistus tuomitaan. Samalla meidät otetaan ikuisen rakkauden syliin, armahdettuina.
Miten ihminen vastaa Jumalan rakkauteen? Esimerkiksi paastonaikana meidän ei tulisi niinkään paastota ruuasta kuin pahuudesta. Johanneksen evankeliumin 8:46-59 kertoo karulla tavalla, että ihminen useimmiten torjuu Luojansa ja Vapahtajansa. Selittääkseen itsensä viattomaksi ihminen nimeää Kristuksen pahaksi ja pitää itseään hyvänä. Mitenkä lienee meidän kohdallamme? Onko meillä varaa torjua Hänet, joka sittenkin on Elämä, Rakkaus ja Hyvyys?
Pyhä Jumala, ota minut ja elämäni armosuojiisi. Anna syntini anteeksi ja herätä rakkautta. Auta pitämään paha pahana ja hyvä hyvänä. Vie kerran taivaaseen, sinun täydelliseen hyvyyteesi! Aamen.