Asevarustelu ja saastuminen

TOSI HUONOJA UUTISIA 4: Asevarustelu ja elinympäristön saastuminen

.

Rauhanpuolustajat 6/2020LEHTI (otteita)

Huom. Tässä artikkelissa on mielenkiintoisia faktoja ja arvioita, jotka kuvaavat hyvin raamatullisesti ihmisen syntisyyttä ja sen seurauksia. Artikkeli tuli vastaan netin hakusanan kautta.

.

KOHTI ”HELVETIN VUOSISATAA”? DAVID WALLACE-WELLS

Ihmiskunnan kohtalo on sidoksissa rauhan tilan säilymiseen ja ekologisen kriisin ratkaisemiseen. Jouko Jokisalo luki David Wallace-Wellsin kirjan Asumiskelvoton maapallo. Elämä lämpenemisen jälkeen.

Elämme äärimmäisen ristiriitaista todellisuutta. Maailmassa käytettiin vuonna 2019 sotilaalliseen toimintaan ja asevarusteluun 1917 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Ihmiskunta tuhlaa väheneviä raaka-aineita, energiaa ja voimavaroja militarismiin ilmastokriisin oloissa. Asevarustelusta on tullut ”sotakoneemme” luontoa vastaan.

Ihmiskunnan kiihdyttäessä asevarustelua on arktinen ikirouta sulamassa planeetan lämpenemisen seurauksena. Vaarana on, että ilmakehään vapautuu valtavat määrät metaania, joka on 34 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.

Ajatus asevaraisesta turvallisuudesta on mieletön maapallon lähestyessä ekologista keikahduspistettä, jossa pieni muutos saattaa aiheuttaa suuren katastrofin. Tutkijat ovat määritelleet kymmenkunta ilmastojärjestelmän keikahduspistettä, jotka liittyvät ennen kaikkea jäätiköiden ja ikiroudan sulamiseen, merivirtojen muutoksiin ja poikkeuksellisten ekosysteemien – kuten Amazonin sademetsän ja koralliriuttojen – tuhoutumiseen. Jos näin käy, seurauksena ovat nälänhädät, pakolaiskriisit, talousromahdukset ja sotilaalliset konfliktit.

New York -lehden varapäätoimittaja David Wallace-Wells analysoi teoksessaan Asumiskelvoton maapallo. Elämä lämpenemisen jälkeen (Otava 2019) ilmastokriisin nykytilaa ja maapallon tulevaisuutta. Teoksen sanoma on selvä: Lähitulevaisuudessa tehtävät ratkaisut vaikuttavat siihen, elävätkö lastenlapsemme asumiskelvottomalla planeetalla.

Ymmärryksemme ja kokemushorisonttimme vajavaisuus

”Tämän pitemmälle emme pääse: katsomme omaa tuhoutumistamme televisiosta”, kirjoittaa runoilija ja kirjailija Eeva Kilpi. Dystopiakirjallisuus ja -elokuvat ovat muotia. Wallace-Wells kysyykin aiheellisesti: ”Miksi viihdytämme itseämme fiktiivisillä maailmanlopuilla samaan aikaan, kun näköpiirissä on todellisen maailmanlopun mahdollisuus?”

Yhdistyneiden kansakuntien mukaan vuoteen 2100 mennessä on odotettavissa noin 4,5 celsiusasteen lämpeneminen, mikäli päästöt pysyvät nykytasolla. Wallace-Wellsin mukaan se aiheuttaisi ”kärsimystä, jollaista ihmiskunta ei ole kokenut minkään historiallisen selkkauksen tai sodan aikana”. Kehityksen tuloksena olisi asumiskelvoton maapallo ja ”helvetin vuosisata”.

Läntinen maailma elää fossiilikapitalismin yltäkylläisyyden harhaisessa maailmassa. Wallace-Wellsin teoksessa on useita esimerkkejä nykyisen kehityksen mielettömyydestä.

Poltamme nyt 80 prosenttia enemmän hiiltä kuin vuonna 2000. Fossiilisten polttoaineiden kauppaa tuetaan maailmanlaajuisesti viidellä biljoonalla dollarilla joka vuosi. Taustalla on se tosiasia, että ”globaalit toimitusketjut on rakennettu saastuttavan infrastruktuurin varaan ja työmarkkinat toimivat yhä kaikkialla saastuttavan energian voimalla”. Jos ihmiskunta aikoo säilyttää maapallon asumiskelpoisena, edessä on maailman energiajärjestelmän, liikennejärjestelmän, infrastruktuurin, teollisuuden ja maatalouden täydellinen muuttaminen.

Elämme digikauden ihmemaailmassa ymmärtämättä sen ympäristövaikutuksia. Bitcoinin niin kutsuttu ”louhiminen” kuluttaa enemmän sähköä kuin kaikki maailman aurinkopaneelit yhteensä tuottavat. Internetin ylläpito ja käyttö synnyttää 800 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt. Tämä vastaa 3,7:ää prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä ja ohittaa päästöissä lentoliikenteen ennen korona-aikaa.

Ihmiskunnan suurin tyhmyys on kiihdyttää ilmastokriisin aikana varustelumenoja ja vahvistaa militarismia. Näin voimistamme ilmastokriisiä ja lisäämme konfliktien mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Wallace-Wells muistuttaa, että ilmasto ei ole konfliktin ainoa syy, vaan enemmänkin ”kipinä, joka saa pinnan alla kytevät yhteiskunnalliset jännitteet leimahtamaan liekkeihin”.

Ajattelumme harhaisuutta vahvistavat mainosmaailman illuusiot. Vuonna 2008 koko maailman ihmisille pyrittiin tuottamaan uusia kulutustarpeita 643 miljardilla dollarilla. Samana vuonna Yhdysvallat käytti vain noin 4 miljardia dollaria ilmastonmuutosta ehkäisevän uuden teknologian kehittämiseen.

Kulutusyhteiskunnan arkitodellisuus sekä se, että maailman teknologisoitumisen seurauksena ihmiset etääntyvät luonnosta entisestään, tekevät meistä aina vain sokeampia luonnolle. Kykymme havaita ympärillä tapahtuvaa luonnon tuhoutumista heikkenee koko ajan. Ilmastokriisin todellisuus peittyy kestävyyslupauksiin tulevasta ikuisesta ”vihreästä” kasvusta.

Ilmastokriisin kastijako

Elämme globaalikapitalismin ja ilmastokriisin tuottamassa kastijärjestelmässä. Ylempään kastiin kuuluu pieni rikkaiden ryhmä, joka on keskeisesti vastuussa ilmastokriisin syventämisestä. Rikkain kymmenesosa tuottaa puolet kaikista päästöistä.

Osa maapallon rikkaiden eliitistä elää harhakuvitelmassa, että asuinkelvottomalla planeetalla olisi rikkauksien turvin mahdollista elää mielekkäästi. Heidän konferenssissa pohdittiin aseistettujen joukkojen tarvetta rikkaiden suojelemiseksi vihaisilta ihmisjoukoilta ja erikoislukkojen yhdistelmiä ruokavarastojen suojelemiseksi.

Ilmastokriisin kastijärjestelmässä seuraavana on globaali keskiluokka, jonka piirissä lisääntyy epävarmuus ja pelko. Sen sisällä on suuria eroavaisuuksia. Jos keskivertoyhdysvaltalaisen hiilijalanjälki olisi sama kuin keskivertoeurooppalaisen, USA:n hiilipäästöt vähenisivät puolella.

Kastijärjestelmässä kolmanneksi sijoittuu teollistuneiden maiden työväenluokka, joka on vielä kiinni autoistuneen maailman kulutusyhteiskunnassa. Läntisen maailman keskiluokka ja osa työväestöstä on turvautumassa entistä enemmän äärioikeistolaisiin puolueisiin, jotka lupaavat elintason säilymistä globaalin rasismin hinnalla.

Alinta kastia edustavat vuorostaan kehittyvien maiden halpatyövoima, maaseudun köyhät, slummien asukkaat ja pakolaiset. He muodostavat puolet maapallon väestöstä, mutta tuottavat vain kymmenen prosenttia kasvihuonekaasuista.

Yksilön kulutusvalinnat ja uusliberalismi

Nykyisessä keskustelussa korostetaan henkilökohtaisten kulutusvalintojen merkitystä ja samalla siirretään vastuu ilmastokriisin ratkaisemisesta yksilölle. Mutta ”ilmastonmuutoksen vaa’assa yksilölliset valinnat eivät paljon paina, jollei niitä poliittisesti säädellä”. Hänen mukaansa nykyinen henkilökohtaisten kulutusvalintojen painottaminen synnyttää illuusion, että valinnat ovat omassa vallassamme.

Wallace-Wellsin mukaan puheesta ”moraalisesta talousjärjestelmästä”, joka ennen viittasi kapitalismin kritiikkiin, ”on tullut Bill Gatesin kaltaisten hyväntekijäkapitalistien käyntikortti”. Sen kääntöpuolena ovat uusliberalismin periaatteet kuten säälimätön kilpailu ja se, että jokainen on oman itsensä yrittäjä ja että oma arvo osoitetaan kovalla työnteolla.

Aikakautemme peruskysymys: aseistariisunta ja rauha vai ilmastokriisin ”helvetin vuosisata”?

Ihmiskunnan kohtalo on sidoksissa rauhan tilan säilymiseen ja ekologisen kriisin ratkaisemiseen. Ne ovat elimellisesti yhteydessä toisiinsa. Sven Lindqvist kirjoitti jo vuonna 1967: ”Varat, jotka on käytetty varustelumenoihin ja ylellisyyskulutukseen, olisivat voineet pelastaa maailman.”

Meidän on kysyttävä: haluammeko tuhlata vähenevät resurssimme kerskakulutuksen ja militarismin alttarille? Koronapandemia osoittaa selvästi, missä yhteiskunnan prioriteettien tulisi olla. Tämän pitäisi herättää näkemään, kuinka huonosti sotilaallinen ja asevarainen varautuminen pystyvät vastaamaan todellisiin turvallisuusuhkiin.

Ekokriisin ja ydinaseaseistuksen aikakaudella ihmiskunnalla ei ole varaa asevarusteluun, sotaan ja toiseen ”äärimmäisyyksien vuosisataan”. Jos todella tavoitellaan hiilineutraalia yhteiskuntaa, on samalla nostettava esiin vaatimus asevarustelun olennaisesta supistamisesta, kollektiivisten turvajärjestelmien luomisesta ja ydinaseettomasta maailmasta.

Teksti: Jouko Jokisalo