Syvin suru, suurin ilo -runo

SYVIN SURU, SUURIN ILO

Tuli suru, hiipi salaa, hiljaa,
teki viillon syvän sydämeen.
Tuskaa vain ja murhetta se vuotaa,
syvältä mieltä, tuntoa koskettaa.

Mistä löytäisi lohdun sydämeen?
Yö synkkä täyttää mielen kokonaan.
Ei paista päivä kirkas, poutainen,
vain mustat pilvet kulkee soutaen.

Kuka auttaa täällä surun alhossa?
Kuka särkyneen terveeksi voi saada?
Etsin lohtua, rauhaa, toivoa sydämeen,
kuka pyyhkii silmistä surun kyyneleet?

Onko ystävät jo kaikki kadonneet?
Olenko yksin jäänyt tuskassani?
Näin hiljaa murheissani kyselen
surun taakan painamana itkien.

”Et ole yksin”, kuului kuiskaus hiljainen,
tuskin kuuluva, vain jotenkin aavistin.
Tuli tunne outo, ihmeellinen, rauhaisa,
on auttaja, lohduttaja aina paikalla.

Se on jokaiselle apu taivainen,
joka auttaa, surevaa lohduttaa.
Voi saapua muodossa ystävän läheisen,
kuitenkin auttaja, enkeli taivainen.

Loistaa valonsäde surun keskelle,
rukous, hätähuuto kuuluu taivaaseen.
Loppuu, vihdoin surun kyynelvuo,
ilon, onnentunteen sydämeen jo luo.

Surussasi käänny Vapahtajan puoleen,
Hän on lohduttaja, murheissa auttaja.
Tätä valintaa et katua voi koskaan,
Hän kantaa, pelastaa ja ylös nostaa.

On Jeesus kanssamme surun hetkellä,
lohduttaja, apu parhain päällä maan.
Hän murheeseemme meille ilon antaa,
kerallamme käy, yli tuskan kantaa.

Siispä luota aina sanaan lupausten,
jotka Herra on meille antanut.
Hän ei meitä hylkää, jätä koskaan,
kun suurin tuska, hätä koskettaa.

Vaan rakkaasti kutsuu, huhuilee,
olalleen nostaa uupuneen, väsyneen.
Kantaen hellästi kotiin asti vie,
se on taivaan ikikirkkauden tie.

Siellä itku, surut, kyyneleet on poissa,
taivaan ilossa me riemuita saamme
veren puhdistamin vaattein valkoisin,
ne antoi Vapahtaja Jeesus armoisin.

                      Jaakko Ranta