ARKIELÄMÄN MIETTEITÄ -runo

.

Helppoa on kuvitella itsensä viisaaksi

vierellä kulkevia ihmisiä tärkeämmäksi

tehokkaammaksi, tietävämmäksi

anteliaaksi, hyväksi, muita auttavaksi

tietyissä tilanteissa toisten neuvojaksi

muita ihmisiä hieman paremmaksi.

.

On niin helppoa nousta jalustalle

tiedottaa ymmärrystään kaikille

kertoa tietävänsä, mikä on oikein

näyttää toimivansa lain keinoin

olla korva höröllä ihmisjoukossa

ja kuuluttaa omia tekojansa.

.

Vaikeampi on katsoa sisimpäänsä

totuuden ja nöyryyden lasit päässä.

Eipä silloin ole itsessä kehumista,

oma elämäkään ei ole niin ruusuista.

Mieluummin kätkisi varjopuolensa,

kun on havainnut heikkoutensa.

.

Helpompi on kohdata lähimmäinen,

kun käsitys itsestä on realistinen.

Kuvitteluille ja haihattelulle ei ole sijaa,

elämässä selviytyminen vie niiltä tilaa.

Omat ponnistelut vaikeuksissa

ovat todisteena voimattomuudesta.

.

Tällöin tulee laajemmin ajatelleeksi,

miksi Jumala minusta tällaisen teki.

Itse en olekaan enää keskipiste

eivätkä muut neuvojani tarvitse,

kun itsekin usein hämmentyneenä

visaisiin kysymyksiin etsin vastausta.

.

Ihmisen arki on testauskenttä,

siinä on koetuksella koko elämänsä.

Eri tilanteet ja olosuhteet tuovat esille,

mitä ei aiemmin ole tullut mieleen itselle.

Jokaiselle voi tapahtua sellaista,

mikä ei kuvitelmissa ollut mahdollista.

.

Mitä vaikeampia tilanteita ilmenee,

sitä hiljaisemmaksi ihminen tulee.

Omat voimat eivät enää riitäkään,

kaikki viisauskin pois pyyhitään.

Ihminen on kahden Luojansa kanssa

riisuttuna, paljastettuna, murrettuna.

.

Tällaisessa tilassa armo kirkastuu,

Jumalan valtava rauha laskeutuu.

Ajatukset omasta erinomaisuudesta

ovat karisseet Herran kosketuksessa.

Ihminen alkaa tarvita Jumalaa

ja kiittää Jeesusta pelastuksesta.

.

Maija Vekara

.