DIAKONIA – AMMATTILAISEN KOKEMUKSIA JA NÄKÖKULMIA

Olen toiminut diakoniatyössä 36 vuotta. Jäin eläkkeelle 1.10.2015. Seuraavassa kerron kokemuksiani diakoniatyöstä kolmessa eri seurakunnassa.

 

1970-luvulla valmistuminen ja työn aloitus

Valmistuin diakonissaksi Porin diakoniaopistosta toukokuussa 1978. Diakonian viranhaltijana voi toimia henkilö, joka on koulutukseltaan diakoni tai diakonissa. Diakonissa on saanut kirkollisen koulutuksen lisäksi sairaanhoitajakoulutuksen ja diakoni taas sosiaalialan koulutuksen. Työn lähtökohtana on kristillinen ihmiskäsitys ja lähimmäisenrakkaus.  Diakoniatyöntekijä tekee työtä erilaisissa elämäntilanteissa ja kriiseissä olevien ihmisten, perheiden ja yhteisöjen kanssa. Työssä hän tukee ihmisten omia voimavaroja. Työ edellyttää hädän kuulemista ja näkemistä sekä sen syiden esille tuomista ja vaikuttamista.

Heinäkuussa 1978 alkoi vakituinen työ Heinolan kaupunkiseurakunnassa. Ketään en tuntenut etukäteen, mutta nuoruuden innolla olin aloittamassa työtä ensimmäisessä työpaikassani.  Meitä oli Heinolassa kaksi diakoniatyöntekijää. Vanhusten kerhot, diakoniapiirit, kotikäynnit, päivänavaukset, rippikoulutunnit, isosten koulutukseen osallistuminen ja leirit täyttivät työpäiviämme. Kiersimme kodeissa myös yhteisvastuulistojen kanssa. Tutustuimme siten Heinolaan ja sen ihmisiin. Kulkupelinä oli polkupyörä ja sen ansiosta kunto pysyi hyvällä tasolla.  Heinola jäi reilun vuoden mittaiseksi tuttavuudeksi.

1980-luku Helsingissä

Joulukuussa 1979 minut siunattiin diakoniatyöntekijäksi Helsinkiin, Kallion seurakuntaan. Siitä alkoi kymmenen vuoden jakso pääkaupungissa.  Diakonian työyhteisöni koostui kuuden diakoniatyöntekijän ryhmästä ja diakoniapapista. Kullakin meillä oli omat alueemme. Työn pääsisältö olivat kotikäynnit, vanhusten kerhot, aluetyö sekä leiritoiminta. Leimaa antavaa työlle Kalliossa oli ihmisten yksinäisyys. Asunnot olivat pieniä, joten yhden hengen talouksia oli paljon. Monet ikäihmiset olivat sidottuja koteihinsa, koska heidän liikuntakykynsä oli huono. Sukulaisia tai ystäviä ei monellakaan ollut, joten yksinäisyys oli käsin kosketeltavaa.

 

Diakoniatyön eettisyys ja tavoitteet

”Diakoniatyö todistaa Kristuksen rakkaudesta ja on tärkeä osa kirkon kokonaistehtävää. Diakoniatyöntekijä toimii inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi. Hädän todellisuus tekee diakonian tarpeelliseksi. Diakoniassa pohditaan uskoa sekä elämän mielekkyyden kysymyksiä. Diakoniatyössä rakkaus merkitsee välittämistä, jakamista ja ihmisten tukemista omaehtoiseen selviytymiseen.” (Diakoniatyöntekijän eettiset ohjeet). Diakoniatyötekijän käynneillä ihmiset voivat kertoa luottamuksellisesti mieltään askarruttavista asioista. Diakonian päämääränä on apua tarvitsevan ihmisen auttaminen henkisen, hengellisen ja/tai aineellisen tuen muodossa.

Olin Kallion seurakunnasta vuoden opintovapaalla, jolloin kouluttauduin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Koin, että työssäni tarvitsin lisätietoa ja ymmärrystä psyykkisistä sairauksista, niiden hoidosta sekä avun ja tuen muodoista. Vuosien varrella tätä tietoa onkin voinut käytännössä hyödyntää monissa kohtaamisissa.  Siirryin Kallion seurakunnasta Halikon seurakuntaan kesällä 1989.

 

1990-luvulta alkaen Halikossa

Diakoniatyö Halikossa piti sisällään hyvin erilaisia asioita kuin siihen mennessä olin kokenut kaupunkiseurakunnissa.  Työnkuva oli monipuolinen. Perhekerho alkoi Halikossa v. 1990 uutena diakoniatyön toimintana. Kerho kokosi yhteen äitejä ja lapsia ja oli siellä muutamia isiäkin lastensa kanssa. Kerho tarjosi vertaistukea samassa elämäntilanteessa oleville aikuisille ja toiminnallista ohjelmaa lapsille. Perhekerhossa pidettiin yhteinen hartaushetki aikuisille ja lapsille ja tunnuslauluna oli ”Jumalan kämmenellä”.

Vanhusten kerhoja oli viisi. Hengelliset laulut, virret, keskustelu eri aihepiireistä sekä rukous ovat olleet pitämieni kerhojen sisältöä. Vierailijoitakin oli, huumoriakaan ei puuttunut.  Monet iäkkäiden ihmisten elämänkokemukset ja rukousvastaukset olivat rohkaisuna toisille kerholaisille. Toisten tapaaminen ja kuulumisten vaihtaminen toivat vaihtelua monen melko yksinäiseen arkeen. Kotikäynnit suuntautuivat alkuvaiheessa lähinnä yksinäisten vanhusten luo.

Vastaanottotoiminta oli 1990-luvun alkupuolella pienimuotoista. Eri puolilla pitäjää oli diakonian kyläpiirihenkilöitä, joiden yhtenä tehtävänä oli jakaa ennen joulua seurakunnan kustantama joululehti kaikille yli 75-vuotiaille seurakuntalaisille. Diakoniatyöntekijä kirjoitti listat vuosittain ajan tasalle.  Parhaimmillaan lehtiä jaettiin 500 henkilölle. Diakonian kyläpiirihenkilöt saivat näin henkilökohtaisen yhteyden iäkkäisiin seurakuntalaisiin. Monessa paikassa he olivat odotettuja kävijöitä.  Vuosittain toteutettavaan yhteisvastuukeräykseen valittiin kinkereillä kerääjiä, jotka kiersivät listojen kanssa omilla lähialueillaan.

Ystävyysseurakuntatyö

Uusi ystävyysseurakunta Tarvastu Virossa toi omat haasteensa. Koska olin yhdyshenkilönä, piti ystävyyttä tehdä tunnetuksi Halikossa. Ystävyysseurakuntaillat kiersivät kodeissa ja niissä jaettiin tietoa ja kuulumisia Tarvastusta ja suunniteltiin matkoja Viroon. Käytännöksi muodostuivat vuorovuosina halikkolaisten vierailut Tarvastuun ja tarvastulaisten vierailut Halikkoon. Yhdyshenkilönä olin kolmentoista vuoden ajan. Ystävyyssuhteita solmittiin ja v. 2015 ystävyydestä tuli kuluneeksi 20 vuotta. Aika on pitänyt sisällään monet matkat mm. talkootyön merkeissä. Yhdyshenkilöaikanani ehtivät Tarvastun papitkin vaihtua monesti. Avustusten ja talkoiden lisäksi yhteys seurakuntalaisten välillä on muuttunut ystävyydeksi ja rukousyhteydeksi.

 

Seurakuntien yhdistymisen tuomat muutokset

Perhekerhot siirtyivät Halikossa vuosien saatossa päiväkerhotyön hoidettaviksi. Joululehtien jako loppui, kun Halikko yhdistyi kymmenen seurakunnan muodostamaan Salon seurakuntaan vuonna 2009. Kinkerit kodeissa loppuivat Halikon alueelta ja yhteisvastuukeräys toteutetaan pääasiassa rippikoululaisten toimesta lipaskeräyksenä kaupoissa.

Uusi Salon seurakunta toi diakoniatyöhön uuden ulottuvuuden mm. työkavereiden määrän lisääntymisenä. Yhteistyö ja yhtenäiset linjaukset työn tekemisessä ovat tuoneet työhön sekä helpotusta että haasteita. Joitakin vaihdoksia työalueissa ja työaloissa on matkan varrella tehty.  Muutokset varmaan jatkuvat tulevaisuudessakin. Diakonian lähtökohta pysyy kuitenkin samana.

Taloudellisen laman vaikutukset

Muutosten ja erilaisten tarpeiden myötä diakoniatyö on joutunut suuntautumaan uudelleen useitakin kertoja. Asiakaskäynnit vastaanotolla ovat lisääntyneet huimasti. Muutos alkoi 1990- luvun puolivälin paikkeilla. Ihmisiltä alkoi tulla kyselyjä, voisiko seurakunta auttaa vaikeissa taloudellisissa tilanteissa. Taloudellinen apu oli ensin pienimuotoista, lähinnä ruoka-avun antamista ja vähävaraisten perheiden muistamista ennen joulua. Asiakkaiden tilanteet ovat vuosien varrella muuttuneet monimutkaisiksi. Tarvitaan sekä ruoka-apua, neuvontaa että henkistä ja hengellistä tukea sekä yhteistyötä muiden auttajatahojen kanssa. Seurakunnan diakoniatyöntekijään otetaan yhteyttä mitä moninaisimmissa asioissa: sairaus, talousvaikeudet, riippuvuudet, yksinäisyys, työttömyys, mielenterveysongelmat, läheisen kuolema.

On hyvä, että ihmiset rohkenevat ottaa yhteyttä seurakuntaan silloin, kun he tarvitsevat taakkojen jakajaa. Kotikäynneillä on tavattu monen ikäluokan ihmisiä ”vauvasta vaariin”. Monet, monet keskustelut on käyty, vierellä kuljettu ja yhdessä mietitty selviämistä tilanteesta eteenpäin. Myös yhteistyö eri yhteistyökumppaneiden kanssa on ollut tärkeää sekä asiakkaiden että työntekijän kannalta. Diakoniatyöntekijä on yhteydessä mm. sosiaali- ja terveydenhuollon verkostoihin.

 

Aina on toivoa!

Diakonian näkökulmasta ei ole toivottomia tilanteita, sillä tarkoituksettomuuden ja vaikeuksien keskellä syntyy merkityksellisiä yhteyksiä ihmisten ja Jumalan välille.  Diakoniatyössä toivo tarkoittaa sitä, että Jumala on läsnä hyvinä ja pahoina hetkinä (otteita diakoniatyöntekijän eettisistä ohjeista). Rukous asiakkaan kanssa tai asiakkaan asioiden puolesta on monesti tuonut helpotusta ja voimia vaikeisiin tilanteisiin. Rukouspyyntö lähtee useimmiten apua tarvitsevalta ihmiseltä, mutta työntekijäkin voi sitä ehdottaa. Apua tarvitseva tekee päätöksen, miten toimitaan.

Laaja-alaisesti kaikille

Eri ikäryhmiä on kohdattu koulujen päivänavauksissa, rippikoululeireillä, perhekerhoissa, naisten ryhmissä, sururyhmissä, varttuneen väen kerhoissa, kehitysvammaisten ryhmissä, leiripäivissä ja vastaanotolla, laitoksissa. Parisuhdeiltoja ja naisten iltoja on järjestetty yhdessä muiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Myös monia retkiä ja matkoja on järjestetty. Diakoniatyöntekijä on viikoittain mukana myös päihdetyön toimintakeskuksessa (A-klinikan ylläpitämää toimintaa seurakunnan tiloissa), joka tarjoaa kävijöille mahdollisuuden mm. ruokailuun, saunomiseen, käsitöihin ja yhdessäoloon.

 

Yhteistyötä

Diakoniatyö toteutuu seurakunnassa sekä ammatillisena että kaikkien seurakuntalaisten diakonisena toimintana. Diakoniatyö on palvelua, auttamista, vierellä kulkemista. Työntekijät kohtaavat jatkuvasti työssään uusia haasteita.  Asiantuntemus ja ammatillinen toiminta edellyttävät monipuolista tietämystä myös yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista.

Tarvitaan kuulevia korvia, näkeviä silmiä ja auttavia käsiä, jotta yksinäisyyteen ja osattomuuteen saadaan inhimillistä tukea ja apua. Diakoniatyön tulisi aina olla siellä, mihin muu apu ei ulotu. Taloudellisen, henkisen ja hengellisen tuen tarvetta on paljon. Työntekijöiden lisäksi vapaaehtoiset ovat tärkeitä kukin omalla paikallaan. Jokainen seurakuntalainen voi toteuttaa diakoniaa lahjojensa mukaan. Seurakunnan vapaaehtoiset ovat ihan tavallisia ihmisiä ja tavalliset taidotkin riittävät. Tehtäviin saa opastuksen ja apua tarvittaessa. Vapaaehtoiseen auttamiseen voi ryhtyä monestakin eri lähtökohdasta. Siihen kuitenkin riittää auttamishalu, ylimääräinen vapaa-aika tai kiinnostus tutustua johonkin ihan uuteen. Vapaaehtoistyössä löytyy usein myös uusia ihmissuhteita. Tarjolla on monenlaisia tehtäviä. Näihin voit tutustua esim. Suurella sydämellä – sivustolla, www.vapaaehtoistyo.fi, tai voit ottaa yhteyttä oman alueesi diakoniatyöntekijään.

 

Ihmisinä Jumalan hoidossa

Kaiken keskiössä on aina ihminen, jonka kohtaamme. Elämme monien paineiden keskellä. Tarvitsemme rohkaisua toinen toisiltamme. Tarvitsemme rukousta toistemme puolesta. Tarvitsemme yhteyttä toisiin ihmisiin. Pienistä puroista kasvaa suuria jokia. Monen yksittäisen ihmisen ajatuksista ja rakkauden teoista tulee yhteinen suuri voima, joka voi muuttaa maailmaa. Meidän pienilläkin teoillamme on merkitystä. Me kaikki voimme kasvaa Jumalan hoidossa niihin tehtäviin, jotka Hän on meille valmistanut.

Itseäni on paljon puhutellut virsi 509: ”Herra elämääni valvo, etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten. Herra, auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee. Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan. Sydäntäni ohjaa, anna minun Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen.”

Olen kokenut diakoniatyön omakseni, kutsumuksekseni. Uskon, että olen saanut kulkea edellä valmistetuissa askelissa. Kiitollisuus täyttää mielen. Olen odottavalla kannalla tulevaisuuden suhteen. Uskon, että Taivaan Isällä on sopivia tehtäviä myös jatkossa.

Virpi Lasorla