AIKAKIRJAT: Opettava ja rohkaiseva kertauskurssi Israelin kansan historiasta

 

1-2 Aikakirjat olivat alun perin yksi yhtenäinen kirja, joka on jaettu kahteen osaan. Aikakirjat ovat rinnakkainen teos erityisesti 1-2 Kuningasten kirjoille. Ne puhuvat pitkälti samoista tapahtumista, mutta painottaen erilaisia näkökulmia. Kun Kuningasten kirjat jatkavat tarkasti ja suoraan 1-2 Samuelin kirjojen kuvaamaa historiaa, 1-2 Aikakirjat aloittavat kerronnan jo Aadamista.

Tärkeää on tietää, että Aikakirjat laadittiin vasta 400-luvulla pakkosiirtolaisuudessa, kun valta oli siirtynyt Babylonialta Persialle. Kun Israel jakautui kahtia 930 eKr. ja molemmat valtiot (Israel 722 eKr. ja Juuda 586 eKr.) kokivat dramaattisen tuhon ja pakkosiirtolaisuuden, kansa joutui pohtimaan, miksi näin kävi.

Varsinainen pakkosiirtolaisuus päättyi vuonna 539 eKr., jolloin pieni osa kansasta palasi Jerusalemiin rakentaakseen temppelin ja kaupungin uudelleen. Suurin osa kansasta jäi uuteen kotimaahansa, josta käsin he tukivat Jerusalemin ja temppelin rakentamista. Tänä aikana syntyivät kirjanoppineiden luokka (korvasi papiston), synagoga-laitos (korvasi temppelin) ja Kirjoitusten täydellinen kokoelma (Vanha testamentti).

Kansan kokema dramaattinen tuho ja uusi alku edellyttivät nyt selkeää hengellistä perustaa. Tätä tarkoitusta varten kirjoitettiin Aikakirjat – todennäköisesti pappi Esran toimesta. Alun perin Aikakirjat olivat Kirjoitusten (Vanhan testamentin) viimeinen osa, viimeinen kirja. Se oli ikään kuin kertaus ja yhteenveto Jumalan kansan historiallisiin tapahtumiin. Silti se ei ensisijaisesti ole historian esitys vaan pitkä saarna.

Aikakirjat korostivat juutalaisille kansallisen ja hengellisen perinnön tärkeyttä. Selvä painopiste oli Jumalan lailla, temppelillä ja pappeudella (Kuningasten kirjat painottivat kuninkaiden toimia). Kaiken ytimessä oli Jumalan lupaus Daavidin messiaanisesta jälkeläisestä, johon koko kansan toivo tiivistyi (1 Aik 17:14).

Aikakirjat painottavat juutalaisten historian valoisia puolia ja on sellaisena hyvin rohkaiseva. Kirjan tapahtumat keskittyvät Juudan kansan vaiheisiin – ei pohjoisen Israelin (synkkiin) kokemuksiin. Juuda oli tulevan Daavidin Pojan, Messiaan sukulinja ja Jumalan lupausten erityinen kohde.

 

 

1 AIKAKIRJA: Mitättömyydestä suureen loistoon, Aadamista Daavidiin

Avainkohta: ”Sinun vallassasi on tehdä mikä tahansa suureksi ja väkeväksi” (29:12)

 

Vanha testamentti alkoi luomisesta, paratiisista ja syntiinlankeemuksesta. Se kuljetti meitä läpi vedenpaisumuksen kantaisien Nooan, Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja 12 pojan kanssa Egyptiin ja sieltä Mooseksen ja Joosuan johdolla Luvattuun maahan. Matkalla syntyi Jumalan valittu pappiskansa, jonka tehtävänä oli julistaa Jumalan tuntemusta kaikille kansoille. Tämä kansa, Israel, sai ilmestysmajan, lain ja liitot. Aluksi Luvatussa maassa kansaa hallitsivat tuomarit, joista viimeisin ja merkittävin oli Samuel, profeetta. Hän voiteli Israelin ensimmäiset kuninkaat – heikon Saulin ja voitokkaan Daavidin. Israel nousi kansalliseen loistoonsa Daavidin voittojen ja Salomonin viisauden avulla. Tänä aikana Herran nimi tuli tunnetuksi maailmassa. Israelin ytimessä oli Jerusalemin temppeli, jossa Herra oli läsnä.

Tarkoituksena oli luoda Kirjoitusten pohjalta kokonaiskuva Israelin kansan historiasta, sen noususta ja tarkoituksesta. Jumala valitsi sen, mikä oli mitätöntä ihmisten silmissä ja teki siitä suurta. Tämä näkökulma vahvistaisi siirtolaisuudessa elävien juutalaisten ja jo Jerusalemiin palanneiden hengellistä ja kansallista identiteettiä – me olemme Jumalan valittu kansa, vaikka olemme heikkoja! Ilman tätä näkökulmaa kansa ei kestäisi kansojen meren ja myrskyjen keskellä.

 

 

2 AIKAKIRJA: Suuresta loistosta kohti mitättömyyttä, Salomosta pakkosiirtolaisuuteen

Avainkohta: ”Jos minun kansani nöyrtyy ja palaavat pahoilta teiltänsä, minä annan anteeksi” (7:14)

 

Aikakirjojen ensimmäisen osan lopussa päästiin historian huipentumaan Daavidin kuningaskuntaan, jonka Salomo peri. Saavutetun huipun jälkeen vuorossa oli jyrkkä alamäki. Toinen osa kuvaakin Israelin kuningaskunnan jakautumisen kahtia ja erityisesti sen eteläisen osan, Juudan vaiheita ennen pakkosiirtolaisuutta. Kuvaus päättyy Jerusalemin ja temppelin tuhoon vuonna 587/586 eKr., sekä 70 vuoden pakkosiirtolaisuuteen ja Persian vapauttajakuningas Kyyroksen nousuun 539 eKr.

Aikakirjat painottaa onnistumisen kokemuksia, herätyksiä, jumalanpalveluselämää, mutta esittää avoimesti kansan luopumuksen tuhon syynä.

Aikakirjat päättää heprealaiset Kirjoitukset, meidän Vanhan testamentin. Nykyisessä Raamatussa Aikakirjat on sijoitettu heti Kuningasten kirjan perään keskelle Vanhaa testamenttia, mutta siinä sen merkitys ei avaudu. Aikakirjat on tarkoitettu yhteenvedoksi, kertaukseksi, opetukseksi ja voimakkaan hengellisen identiteetin synnyttäjäksi. Kaiken ytimessä on ihmisen ja kansan suhde Herraan. Ilman sitä kukaan ihminen tai mikään kansa ei voi elää – sanan syvimmässä merkityksessä.

Aikakirjat on lisäksi historiallinen alustus niille tapahtumille, jotka lähtivät vyörymään Persian kuningas Kyyroksen myötä. Niitä olivat kansanosan paluu Jerusalemiin, joka tapahtui useammassa eri vaiheessa, sekä Jerusalemissa toteutetut keskeiset rakennushankkeet. Israelin kansan hengelliselle ja maalliselle identiteetille elintärkeää oli rakentaa toinen temppeli, kaupungin muurit ja koko kaupunki. Näiden tapahtumien keskipisteessä toimivat pappi Esra ja kansanjohtaja Nehemia, sekä profeetat Haggai, Sakarja ja Malakia. Persiaan jääneiden kriittistä kohtalon vaihetta kuvaa Esterin kirja.