JEESUKSEN VERTAUKSIA: Sinapinsiemen ja hapate
Matteuksen evankeliumi 13:31-33
”Jeesus esitti heille myös tällaisen vertauksen:
’Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.’
Vielä hän esitti heille toisen vertauksen:
’Jumalan valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani’.”
OPETUS
Tekstiyhteys ja tausta
Jeesus opettaa vertauksilla Jumalan valtakunnasta. Hän ottaa tutun arkielämän esimerkin, joka avaa hengellistä todellisuutta. Näitä vertauksia on useita ja kullakin niistä on oma tarkoituksensa. Kukin niistä kuvaa Jumalan valtakunnan todellisuutta pimeän maailman keskellä.
Itse Jumalan valtakunta on pyhä ja puhdas, mutta maailma on synnin, kuoleman ja pahan vallassa. Nämä kaksi taistelevat toisiaan vastaan ja niiden vaikutukset risteävät molempiin suuntiin. Etenkin edellinen vertaus vehnästä ja rikkaviljasta kuvaa tätä todellisuutta. Jumala ja paha tekevät työtään samanaikaisesti. Molemmat kasvavat rinnakkain maailmassa ja meidän sydämissämme.
Ulkonaisesti tämä vaikuttaa hämmentävältä. Kumpikaan ei näytä (vielä) voittavan. Hyvä tunkeutuu pahan valtapiiriin ja paha kätkeytyy hyvään. Jumalan ja hänen valtakunnan nimissä tehdään pahaa. Uskovista ja seurakunnasta ei tulekaan täydellisiä täällä maan päällä. Synti on yhä voimissaan.
Vääristyneessä uskonnollisuudessa kuvitellaan, että hurskaat ja heidän yhteisönsä ovat täydellisen pyhiä. Mitä he opettavat ja tekevät on aina oikein… Näin oli juutalaisuudessa ja aivan samoin kristikunnan historiassa. Moni kirkkokunta, hengellinen liike ja seurakunta on saattanut vinoutua joko tiukkaan lakihenkisyyteen tai liberaaliin ajatteluun, jotka kummatkin ovat synnin ja pahan suosimista eri tavoin.
Meidän ei tule hämmästyä, kun näemme monenlaista ristiriitaisuutta kristinuskon ja maailman välisessä jännitteessä ja todellisuudessa. On käynyt juuri niin kuin Jeesus opetti ja ennusti. Kristillinen usko on levinnyt ja kasvanut valtavaksi puuksi, jonka suojissa pesii monenlaisia lintuja. Se on hapattanut yhteiskuntia paremmiksi. Samanaikaisesti kuitenkin tuntuu, että kristillisyys on rapautumassa ja tosiasiassa pimeyden voimat pesivät sen keskellä ja hapattavat sitä pahaksi.
Juuri näistä kahdesta kasvusuunnasta kertovat nämäkin kaksi lyhyttä vertausta: sinapinsiemen ja hapate. Ne voidaan tulkita kahtalaisesti – positiivisesti ja negatiivisesti. Oikeastaan juuri niin pitääkin tehdä. Vain siten ymmärrämme Jeesuksen tarkoituksen ja nykytodellisuuden.
Sinapinsiemen
Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin.
Sinapinsiemen oli Jeesuksen aikana pienin tunnettu ruokakasvin siemen. Sitä käytettiin myös tutussa sanonnassa, joka kuvasi jonkin asian erityistä pienuutta tai vähäisyyttä. Jeesus siis käytti tunnettua arkielämän esimerkkiä ja sanontaa. Jumalan valtakunnan alku juuri näin pieni ja vähäpätöisen oloinen, jopa hämmästyttävän pieni!
Mistä siemenestä alun perin oli kysymys, on vaikea saada selkoa. Sinapinsiemeniäkin on erilaisia. Mahdollisesti Raamatussa mainittu sinapinsiemen olikin Salvadora perica L. nimisen kookkaan pensaan pieniä siemeniä. Syyriassa kasvia kutsuttiin Khardal-nimellä, joksi kutsuttiin myös tavallista sinappia.
Tämän tyyppinen siemen kasvoi tavallisesti reilun metrin korkuiseksi pensaaksi. Jotkut sinappi-lajikkeet saattoivat kasvaa puutarhassa selvästi korkeammaksikin. Olennaista vertauksessa on se, että kyseessä on hyvin pieni siemen, joka lopulta kasvaa käsittämättömällä voimalla valtavan suureksi puuksi.
Jeesuksen vertaukset alkoivat aina tutusta kuvauksesta, mutta usein niihin sisältyi jotain täysin poikkeuksellista, jota ei tapahtunut arkielämässä. Juuri siksi kyse onkin Jumalan valtakunnasta ja sen erityisistä voimista ja siunauksista.
Raamatun ja tieteen suhteesta
Miksi Jeesus väitti sinapinsiementä kaikkein pienimmäksi, vaikka nykytiedon mukaan näin ei ollut? Eikö se todista, että Raamattu on epäluotettava kirja!
Raamattu ei ole nykytieteen mukainen biologian oppikirja. Sitä paitsi nykyajan oppikirjat ovat vasta kalpeaa aavistelua mittaamattomasta todellisuudesta. Tiedämme vasta vähän. Ja mitä enemmän opimme, sitä suuremmalta ja ihmeellisemmältä elämän ja maailmankaikkeuden pitäisi näyttää. Varsinkin suuret perusteoriat ovat todella heppoisia, puhdasta arvailua. Moni teoria ja tulkinta on osoittautunut häkellyttävän vääräksi. Niin käy yhä uudestaan. Osa ”tiedosta” on vääristynyttä, epätotta.
Miksi siis luottaisimme lainkaan nykytieteen opuksiin? Mihin tieteen saavutukset ovat johtaneet? Massakulutukseen, saastumiseen ja sairaaseen aseteknologiaan. Mitä ne opettavat meille moraalista ja hyvästä elämästä? Ei juuri mitään rakentavaa ja kestävää!
Siksi tarvitsemme Raamattua. Siinä opetetaan elämän tärkeimmistä asioista. Kaiken alkuperästä eli Jumalasta. Elämän tarkoituksesta. Ihmisyydestä. Hyvästä ja pahasta. Armosta, rakkaudesta ja tuomiosta. Ihmiskunnan tuhosta ja iankaikkisesta elämästä.
Ihmiseksi tulleena Jumalana Jeesus tiesi kaiken maailmankaikkeuden rakenteesta ja jokaisesta siemenestä – onhan hän niiden Luoja! Täytenä ihmisenä hän ei kuitenkaan käyttänyt tuota tietoa. Jeesus ei pitänyt molekyylibiologian tai astronomian luentoja. Hän opetti elämästä. Ja sen hän teki tavalla, jonka kuulija saattoi ymmärtää. Niinpä hän puhui kieltä ja käytti käsitteitä ja esimerkkejä, jotka olivat kuulijoille tuttuja.
Jos Jeesus olisi alkanut puhua jostakin siemenestä, jota kukaan ei tuntenut, he olisivat joutuneet hämmennyksiin eivätkä olisi päässeet jyvälle siitä, mitä Jeesus halusi opettaa. Jumala ei nytkään puhu meille asioiden kautta, jotka ovat meille tuntemattomia – esimerkiksi kaukaisien galaksien erikoisuuksista tai geenien toiminnoista, joita nykytiede ei vielä ymmärrä lainkaan.
Jumala on kyllä antanut ihmiskunnalla tehtävän tutkia luomakuntaa ja käyttää ja hallita sitä rakkaudellisesti ja viisaasti. Tätä tehtävää ihminen harjoittaakin, mutta ilman Jumalaa. Siksi seuraukset ovat hallitsemattomia ja pahoja. Ihminen syö tänäänkin hyvän ja pahan tiedon puusta. Hän saavuttaa tietoa, mutta käyttää sitä lyhytnäköisesti ja itsekkäästi. Se tuo kuoleman, kuten Jumala varoitti jo ensimmäisiä ihmisiä.
Jumalan alkuperäinen tarkoitus oli, että tekisimme kaiken yhdessä Jumalan kanssa. Silloin siinä olisi suuri siunaus. Nyt Jumala on naurettu ulos tiedepiireistä ja yhteiskuntamme päätöksenteosta. Siksi olemme yhä synnin, pahan ja kuoleman vallassa. Ihmiskunta tuhoaa itsensä. Vain Jumalan armo on pidättänyt meitä lopulliselta tuholta. Yllämme on Damokleen miekka: noin 15 000 ydinasetta odottaa tuomiopäivän koittamista.
Sitä ennen Jumala tahtoo pelastaa uppoavasta laivasta niin monta kuin mahdollista. Jumala voisi ja tahtoisi pelastaa kaikki, mutta moni kieltäytyy avusta. Niinpä he hukkuvat.
Sinapinsiemenestä suuri puu
Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.
Sinapinsiemenen kasvu on yliluonnollisen suurta. Siitä kasvaa suuri puu, joka kuvastaa maailman-valtaa. Tällaisesta vertailusta kertoo myös Vanha testamentti:
- Libanonin seetristä kasvaa suuri puu, jonka oksilla pesivät linnut (Hes 17:22, 31:6).
- Nebukadnessarin Babyloniasta kasvoi supervalta, puu, jonka latvus ulottui taivaaseen saakka (Dan 4:17-20).
Kristinuskosta onkin tullut suurin uskontokunta, johon kuuluu noin 32 % maailman väestöstä eli reilut 2,3 miljardia ihmistä. Sen vaikutus säteilee moniin yhteiskuntiin. Kasvu on ollut käsittämättömän suurta ja voimakasta.
Itse asiassa sinapinsiemen on Vapahtaja Jeesus Kristus. Hän oli halveksittu Nasaretin mies, joka ristiinnaulittiin rikollisten tavoin. Mutta kun siemen kuoli ja haudattiin, alkoi ylösnousemuksen ihme, jonka voimaa kukaan ei voi vastustaa. Sen voima valtasi 12 opetuslasta ja muutamat seuraajat. Lähetyskäskyn ja Pyhän Hengen siivittämänä kristillinen seurakunta on kasvanut maailmanlaajaksi.
Jumalan valtakunta näyttää ainakin aluksi erittäin mitättömältä ja vähäpätöiseltä. Jumalan valtakunnan työ onkin usein pienten alkujen päiviä, joista kuitenkin voi kasvaa suurta ja merkittävää.
Taustana on myös se, että juutalaiset odottivat Jumalan valtakunnan saapumista näkyvästi, suurena vallankumouksena. He odottivat Messiasta, joka Daavidin ja Salomonin tavoin ottaisi näkyvän vallan ja toisi tuhatvuotisen valtakunnan loiston ja siunaukset Israelin kansalle.
Sellainen aika on kyllä tulossakin mutta ei vielä. Nyt Jumalan valtakunta saapuukin kuin pieni sinapinsiemen. Mutta ketä kiinnostaa tällainen? Kuka haluaa liittyä rikolliseksi leimatun Jeesuksen, julmasti teloitetun miehen matkakumppaniksi, jota ei voi edes nähdä? Varsinkin kun tiedossa on samankaltaista pilkkaa ja vainoa!
Niin miksi ihmeessä? Koska Jeesuksesta, hänen ristinkuolemastaan ja ylösnousemuksesta virtaa sellaista elämänvoimaa, joka täyttää sydämet ja antaa uskon, toivon ja rakkauden koko maailman valloittamiseksi.
Jumala antaa siis ihmeellisen kasvun. Mutta samalla on todettava, että kristikunta on ottanut sellaisia massiivisia, ulkonaisia muotoja, joiden sisällä alkuperäinen Jumalan valtakunta näyttääkin tukahtuvan. On suuria kirkkokuntia, jotka taistelevat toisiaan vastaan ja jotka omivat itselleen yksinoikeuden Jumalan nimen käyttöön. Kummallisesti niiden parissa evankeliumi ja Jumalan sana korvataan ihmisten käskyillä ja synnillisillä mielihaluilla. Ihmisestä tehdään Jumala.
Raamatussa onkin vakavaa varoitusta tällaisesta kehityksestä. Lopunajan kristikunta näyttää ulkonaisesti jumalalliselta mutta tosiasiassa se kieltää sen olemuksen ja voiman. Se näyttää Karitsalta mutta puhuu kuin lohikäärme, saatana. Se vainoaa uskovia ja Israelia. Siitä tulee kansoja syleilevä portto, joka ratsastaa saatanalla ja rypee uskovien veressä. Se on eksyttäjä ja kohtaa lopulta äkillisen tuhon antikristuksen kourissa, Jumalan tuomiona. Tästä puhuvat Uuden testamentin kirjeet ja erityisesti Ilmestyskirja.
Suuri puu näyttää mahtavalle, mutta se onkin pimeyden hallitsema. Samaan aikaan Jumalan valtakunta kulkee sinapinsiemenen tietä. Halveksittu Vapahtaja kutsuu kulkemaan ristintietä kohti taivaaseen. Jumalan valtakunta on maailmassa alennettuna, mutta taivaissa korotettuna. Se on meidänkin osamme.
Linnut
Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.
Vertauksen positiivisessa tulkinnassa linnut ovat kansoja, joiden ylle Jumalan valtakunta levittäytyy. Ne saavat suojan Kristuksen siunauksen alla. Siinä niiden on hyvä olla ja elää. Tässä onkin Jumalan alkuperäinen luomistarkoitus.
Mutta synnin tähden kansat pyristelevät ja kapinoivat vastaan. Ne eivät tahdo tulla. Kuin kanaemo levittää siipensä, niin on Vapahtaja ojentanut kätensä ottaakseen ihmiset syliinsä. Mutta ne eivät tahdo tulla ja siksi ne kohtaavat Jerusalemin tavoin tuhonsa.
Negatiivisessa tulkinnassa linnut kuvaavat juuri pahan voimia ja palvelijoita – kuten Kylväjä-vertauksessa, jossa paha (linnut) ottivat Sanan pois ihmisiltä, jotka eivät siitä välittäneet. Paha on monin tavoin pesiytynyt kristikuntaan.
Katolinen kirkko vääristyi ja turmeltui. Sellainen se on yhä tänäänkin järkyttävine pedofilia-skandaaleineen ja jumalattomine Marian ja muiden pyhimysten palvontoineen ja messu-uhreineen.
Samalla tiellä on luterilainen kirkko, joka tunnetaan maailmalla erityisesti liberaaliteologiasta.
Se on epäuskon teologiaa, joka tekee ihmisestä kaiken keskuksen ja mitan. Se on luopumuksen kirkko, jossa Jumalan nimissä siunataan syntiä ja vainotaan uskovia.
Moni hyvin alkanut herätysliike on kangistunut kaavoihin ja ajautunut lakihenkisyyteen ja oppi-isien perinnäissääntöihin. Vain meidän liikkeessä ja vain meidän tavalla pelastutaan. Kristuksen evankeliumi on korvattu ihmisteoilla. Seurauksena on ahdistusta, uupumista ja uskosta luopumista. Jäljellä on tekopyhä uskonnollinen kuori, farisealaisuus.
Moni karismaattinen liike on ajautunut vääristyneeseen kokemuksellisuuteen. Ristin sijasta julistetaan ihmeitä ja menestymistä. Pahimmillaan voima ammennetaan demoneista, jotka naamioituvat toiseksi kristukseksi ja toiseksi pyhäksi hengeksi. Heistä Jeesus sanoo: Minä en ole koskaan tuntenut teitä. Menkää pois minun luotani, te vääryyden tekijät!
Jumalalla riittää siis työtä lastensa kaitsemisessa elämän tiellä taivaaseen saakka. Niin herkästi me kuljemme harhaan. Kuitenkin Jumalan valmistama elämäntie on kirkas ja selkeä. Ei siltä eksy hullukaan, kuten Sana sanoo. Saamme antaa itsemme ja seurakuntamme joka päivä uudestaan hänen armollisiin, puhdistaviin käsiin. Hän pitää meistä huolen!
Vertauksen molemmat tulkinnat ovat siis tosia. Kristikunta on kasvanut maailmanlaajuiseksi ja kaikki kansat ovat päässeet siitä osallisiksi. Samalla se on muuttunut ulkonaiseksi ja mahti-pontiseksi lukemattomine kirkkoineen. Vihollinen on pesiytynyt sen sisälle ja osin turmellut kristikunnan.
Nämä molemmat puolet jatkavat olemassaoloaan ja työtään aina siihen saakka, kunnes Jeesus tulee. Silloin enkelit erottelevat Herran omat ja valhekristityt. Se ei ole meidän tehtävämme.
Mutta silti tehtävämme on tuntea Herra ja pitää hänen Sanastaan järkähtämättömästi kiinni. Silloin varjellumme pahimmalta. Elämme joka hetki Sanan ja Kristuksen veren puhdistuksessa. Minä valo paljastaa, sen veri puhdistaa. Tähän on nöyrryttävä ja suostuttava yhä uudestaan. Vain siinä on elämämme ja toivomme.
Opimme: Jumalan valtakuntaa ei ole kaikki se, mikä näkyy silmälle. Jumalan valtakunta elää näkymättömänä uskovien sydämissä ja tekee omaa hyvää, iankaikkista työtään kaiken pahan, pimeyden, jopa ulkokultaisen keskellä. Siinä jännitteessä ja ristiriidassa joudumme elämään koko ajallisen elämämme. Ainoa turvamme on Herra!
Hapate ja juutalaisuus
Jumalan valtakunta on kuin hapate.
Mitä on hapattaminen? Ruuan hapattaminen tehdään lisäämällä raaka-aineeseen tarkoitukseen sopiva maitohappobakteerikanta. Bakteerit käyttävät ravinnokseen raaka-aineen sokereita ja erittävät maitohappoa, joka happamoi ruuan. Bakteerien kasvua ja sen vaikutuksena maitohapon muodostumista säädellään kontrolloimalla lämpötilaa ja hapensaantia. Kun ruoka on tarpeeksi hapan, siinä eivät elä ihmiselle haitalliset bakteerilajit. Maitotuotteissa hapattaminen on maun lisäksi merkittävä myös rakenteen muodostamisessa.
Juutalaisuudessa käytettiin arkiruuassa hapatetta, mutta samalla sillä oli uskonnollisesti kielteinen merkitys. Se kuvasti ihmisen ylpeyttä ja syntisyyttä. Siksi hapatettua ruokaa ei saanut käyttää ruokauhrissa eikä pääsiäisjuhlassa. Käytäntö on vallalla nykyäänkin.
Juutalaisen kalenterin nisán-kuun 14. päivän iltaan mennessä on juutalainen koti puhdistettava kaikista jauhotuotteista, koska niissä saattaisi olla hapatetta (hamets). Leipä, leivonnaiset, pastatuotteet, jauhot ja leivänmurut on hävitettävä tai lahjoitettava ei-juutalaisille.
Keittiö puhdistetaan perusteellisesti. Ruokailu- ja keittovälineet, joita käytetään ympäri vuoden, täytyy puhdistaa joko tulessa kuumentamalla tai upottamalla kiehuvaan veteen. Kuumuus pakottaa metalliastioiden huokosiin imeytyneet aineet ulos ja näin astiasta tulee košer eli kelvollinen. Ruoka-aineet eivät voi imeytyä lasiin, joten lasiastiat vain pestään. Sen sijaan keramiikka-astioita ei voi puhdistaa materiaalin huokoisuudesta johtuen ja ne on korvattava uusilla tai laitettava erityiseen säilöön pesahin ajaksi. Monissa juutalaisissa kodeissa onkin erityinen vain pesahin ajan käyttöön tarkoitettu astiasto.
Tavallisten jauhojen ja veden sekoittamisesta pidättäydytään täysin, ettei vahingossakaan syntyisi hapatetta. Leipomiseen käytetään vain matsa-jauhoa, jota tehdään jauhetuista matsa-leivistä.
Hapate ja kristinusko
Hapatteen käyttö arkiruuassa ja uskonnollisessa merkityksessä on periytynyt juutalaisuudesta kristinuskoon. Hapatetta käytetään ruuissa, mutta uskonnollisesti se ymmärretään lähinnä kielteisesti. Hapate on synnin vertauskuva. Jo pieni määrä hapatetta, ts. syntiä turmelee koko ihmisen vastustamattomasti.
Näin opettivat Jeesus itse ja apostoli Paavali:
Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta. Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia. (Matt 16:11-12)
Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan? Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niin kuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. (1 Kor 5:6-8)
Syntiä ei ole hapatetun ruuan syöminen vaan synnissä eläminen. Erityisesti Etiopiassa vietettyjen lähetystyön vuosien aikana ortodoksisuudessa pisti silmään, että pahin mahdollinen synti oli ruokasäädösten rikkominen kuten maitotuotteiden nauttiminen paastonaikana.
Kristillisyydessä ei ajatella, että materia kuten ruoka on syntiä vaan se, mitä on ihmisen sydämessä ja se, mitä hän sanoo, tekee tai jättää tekemättä. Raamatussa kyllä ohjataan myös terveellisiin elämäntapoihin ja ruokatottumuksiin, mutta se on vain sivujuonne.
Vertauskuvien tasolla päädymme siihen, että hapate edustaa syntiä, jota tulee välttää. Jo pieni määrä hapattaa ja turmelee koko ihmisen ja hänen yhteisönsä.
Hapate ja vertauksen nainen
Jumalan valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.
Vertauksessa Jeesus kuvaa naisen arkiselta vaikuttavaa toimintaa. Hän oli tekemässä leipää kolmesta vakallisesta jauhoja. Kolme vakallista on 36 litraa eli melkoinen annos. Yhden arvion mukaan määrä oli melko tavallinen, joka valmistetaan yhdellä kertaa. Toisen arvion mukaan määrä oli niin suuri, että sitä valmistettiin muuhun tarkoitukseen.
Mooseksen lain mukaan ruokauhriin käytetään juuri kolme vakallista jauhoja (3 Moos 2:11). Tältä pohjalta voidaan ajatella, että nainen on valmistamassa uskonnollista ruokauhria. Siinä tapauksessa naisen toiminta on ankarasti moitittavaa. Laki kielsi happaman taikinan ja ruuan käytön ruokauhrissa. Nainen teki siis tahallaan väärin, syntiä.
Tätä näkökulmaa tukee se, että alkukielen sanan ei ole tarkkaan ottaen ”sekoitti” vaan ”kätki”. Sanaa voitaneen tulkita molemmin tavoin. Hapatehan sekoitetaan taikinan sisälle eikä sitä näe päälle päin. Kätkeminen voi merkitä myös luvatonta, salattua puuhastelua. Uskonnolliseen ruokauhriin ei saanut laittaa hapatetta. Se oli tehtävä salassa. Juuri niin sielunvihollinen toimii ja niin mekin, kun teemme syntiä.
Hapate ja sen tulkinta
Huolimatta hapatteen perusnegatiivisesta merkityksestä, sitä on tulkittu myös positiivisesti. Samoin kuin sinapinsiemenestä kasvaa huikealla voimalla koko maailman kattava Jumalan valtakunta, samoin hapate kuvaisi Jumalan sanan kaiken muuttavaa voimaa niin ihmisessä kuin yhteiskunnassa. Historian valossa tällaista onkin tapahtunut. Vertauksessahan sanotaan nimenomaan, että Jumalan valtakunta on kuin hapate.
Kenties on kuitenkin niin, että hapate on ensi sijassa tulkittava negatiivisena synnin ja pahan vaikutuksena. Vaikka Jumala tekee hyvää, se voi turmeltua hapatteen, synnin voimasta. Niin tapahtui jo luomistyölle. Niin on tapahtunut Israelin pappiskansalle ja niin on tapahtunut monille uskoville, seurakunnille ja kirkkokunnille ajan myötä.
Jumalan valtakunta täällä ajassa on vielä haurasta, koska Jumala ei harjoita pakkovaltaa. Hän tahtoo hyvää ja toimii sen puolesta. Samalla hän antaa ihmisen tehdä monia valintoja, joista seuraa joko hyvää tai pahaa.
Raamatun valossa ihmiskunta ja maailma ei muutu pitkällä juoksulla hyväksi. Sen sijaan käy aivan päinvastoin. Kohti aikojen loppua ihmiskunta turmeltuu, maapallomme saastuu ja kaikki päättyy katastrofaaliseen Harmagedonin sotaan, jopa kosmiseen järkkymiseen.
Ajoittain herää utopistisia kuvitelmia siitä, että ihminen joko aivan omin voimin tai sitten Jumalan avulla muuttaa maapallon takaisin paratiisiksi. Jotain sellaista haaveiltiin 1900-luvun alussa. Haave murskautui maailmansotiin.
Nyt olemme paljon pahemmassa tilanteessa. Mutta siitä huolimatta ihmiskunta kuvittelee pelastavansa itsensä ja maapallon esimerkiksi ilmastonmuutoksen kourista. Tämä on sokeaa hourimista. Ilman Jumalaa ihmiskunta tuhoaa itsensä kiihtyvällä vauhdilla.
Turmeltuminen koskettaa syvästi myös uskovia, seurakuntia ja kirkkokuntia. Tätä kuvattiin jo aiemmin puhuttaessa erilaisista linnuista, jotka pesivät sinapinsiemenestä kasvaneessa puussa. Juuri sitä tapahtuu mittavassa määrin kohti aikojen loppua. Vanha kristikunta ajautuu luopumukseen.
Sitä kuvaa myös Ilmestyskirjassa mainittu Laodikean seurakunta. Ulkonaisesti se oli komea ja mahtava, mutta sisäisesti täysin tyhjä, alaston ja kurja. Sen vastaparina on Filadelfian seurakunta, joka oli ulkonaisesti heikko ja mitätön, mutta sisäisesti vahva, koska se piti kiinni Jumalan sanasta.
Loppua kohden ajan henki muuttuu antikristilliseksi ja laittomuus lisääntyy. Sen keskellä uskovien rakkaus ja hurskaus rapautuu. Olemme aina aikamme lapsia. Jokainen uskovien sukupolvi heijastelee oman aikansa asenteita.
Suomessa näemme lähes ennen näkemätöntä maallistumista ja luopumista kristillisestä uskosta. Vaikka juuri kristillinen usko ja rakkaus ovat luoneet meille valtavan hyvinvoinnin, siitä luovutaan jopa räikeällä tavalla. Samanaikaisesti kaikenlainen kaaos lisääntyy. Ihminen menettää tajun itsestään, sukupuolestaan, seksuaalisuudestaan, vastuustaan, elämän tarkoituksesta, elämän realiteeteista, kuolemasta ja Jumalan tuomiosta.
Jäljellä on vain kristillisen uskon kuoret – kauniita kirkkoja, uskonnollisia kaapuja ja liturgioita, taianomainen sarkamentti (kaste ja ehtoollinen), joka pelastaa riippumatta siitä, hyväksyykö ihminen sen tarkoittamaa todellisuutta lainkaan omalle kohdalleen, uudelleen selitettyjä nimiä ja termejä, jne. Hapate on todella turmellut kirkkomme sisäisen elämän ja muuttanut sen toiseksi, liberaaliksi humanismiksi, joka on syntiä ja kapinaa Luojaa ja elämää vastaan.
Mitä tehdä?
Mitä voimme tehdä näiden suurten, ihmiskuntaa ohjaavien voimien keskellä? Kumpaakaan emme voi voittaa emmekä määrätä. Kumpikin tekee vääjäämättömästi omaa työtään: Jumala kaikkea hyvää pelastaakseen ihmisen kokonaisvaltaisesti ja sielunvihollinen varastaakseen ihmisen ainutlaatuisen elämän, tappaakseen hänet ruumiillisesti ja turmellakseen hänen uskonsa iankaikkiseksi tuhoksi.
Meidän tulee ymmärtää näiden vastakkaisten voimien todellisuus ja suuruus. Meidän tulee ymmärtää oma pienuutemme, avuttomuutemme ja kuolevaisuutemme kaiken keskellä.
Ratkaisevaksi tulee se, kummalla puolella me olemme. Joko annamme itsemme Jumalan käsiin tai kuvittelemme pitävämme elämämme langat omissa käsissämme, vaikka ne lopulta ovatkin synnin, pahan ja kuoleman vallassa. Jumalan yhteydessä perimme autuuden ja elämän, mutta hänen yhteytensä ulkopuolella on pelkkää kuolemaa.
Kun annamme itsemme Jumalan käsiin, hän pitää meistä huolen. Pelastus on Jumalan lahja. Hän rakastaa, hän lähestyy meitä, hän pelastaa meidät. Meillä ei ole voimia, kykyä eikä edes halua taistella syntiä, pahaa ja kuolemaa vastaan.
Jumalalla on pelastussuunnitelma. Sen mukaan elämme tavallista kristityn arkea. Luemme Sanaa, rukoilemme, tulemme uskovien yhteyteen, käytämme armovälineitä kastetta ja ehtoollista, julistamme evankeliumia, opetamme ja palvelemme rakkauden teoin. Tunnistamme väärän ja pahan. Pyrimme välttämään sitä. Tuomme itsemme ja syntimme Jeesuksen ristin juurelle. Saamme anteeksi ja elämme armon varassa. Pyhä Henki kaitsee meitä.
Seurakunnassa vaalimme aitoa kristillistä uskoa, evankeliumia ja moraalia. Kunnioitamme Sanaa ja noudatamme sen ohjeita. Samalla näemme ja tunnustamme syntisyytemme. Paimeniksi ei aseteta fariseuksia eikä liberaaleja.
Yhteiskunnassa julistamme evankeliumia ja Jumalan sanaa sopivaan ja sopimattomaan aikaan. Emme luovu Sanasta emmekä kristillisestä uskosta ja moraalista, vaikka meitä kuinka vainottaisiin. Pyrimme vastuullisiin tehtäviin ja palvelemme kaikkia vilpittömästi. Pidämme Sanan ja uskovien puolta. Vastustamme pahaa. Kunnioitamme lakeja ja esivaltaa niin pitkälti kuin ne ovat Sanan mukaisia. Vaikka maalliset lait ja vallanpitäjät turmeltuisivat, omissa sydämissämme elämme Kristuksen lain mukaan.
Kaikessa luotamme Jumalaan. Hän vastaa Sanastaan ja vie pelastussuunnitelmansa täytäntöön. Vaikka inhimillisin silmin kaikki näyttäisi menevän huonompaan suuntaan, senkin keskellä Jumala pelastaa yksittäisiä ihmisiä.
Juuri siitä lopulta on kysymys. Maailmamme on vain hautomo, jossa syntyy Jumalan lapsia iankaikkista elämää varten. Mitä kuumemmaksi se tulee, sitä useampi herää etsimään armoa ja elämää kaiken Luojalta.
Kun aika täyttyy, evankeliumi on julistettu kaikkialla ja pelastukseen säädettyjen luku täyttyy, inhimilliset valtakunnat kaatuvat ja paha saa palkkansa. Synnin, pahan ja kuoleman valta on rajattua, mutta elämä, hyvyys, rakkaus ja ilo ovat iankaikkista autuutta.
Lopulta Jumalan valtakunta kattaa kaiken ja muuttaa syntiset sydämemme ja olemuksemme kirkkautensa kaltaiseksi.