JUHANNUSPÄIVÄ  (Johannes Kastajan päivä)

Johannes Kastajalle omistettua juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Juhlan raamatullinen lähtökohta on Luuk 1:26, 36. Pelastushistoriallisesti juhannus viittaa seuraavaan jouluun. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina.

Saamansa nimen (Johannes = Jumala on armollinen) mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista. Kirkollisen aiheen lisäksi juhannukseen sisältyy Suomessa kansallisen juhlan (Suomen lipun päivä) ja keskikesän juhlan aineksia.

 

EVANKELIUMI: Luuk 1:57-66

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan.

Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.

Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.

 

SAARNA

Juhannusjuhla

Hyvät kuulijat. Saamme viettää perinteikästä keskikesän juhlahetkeä. Kesäinen aurinko paistaa lämpimästi, luonto on vihreää ja siniristilippu liehuu tangossa.

Juhannus on tärkeä keskikesän, yöttömän yön, valon juhla. Vanhan kansan kerrotaan sanoneen: Ennen juhannusta on pieni kesä ja sitten alkaa suuri kesä. Että nythän se kesä vasta alkaakin…

Kesä tuo tullessaan monenlaisia tuoksuja ja herkkuja. Olette varmaankin jo nauttineet uusista perunoista ja maistaneet tuoreita mansikoita.

Juhannuksen tärkeisiin perinteisiin kuuluvat ystävien ja suvun yhteen kokoontuminen, valosta ja luonnosta iloitseminen. Suomen lipun päivä ja siniristilipun nostaminen salkoon, juhannuskokot, juhannussauna, veden äärelle hakeutuminen, yhteiset lauluhetket, jne.

Kesä kaikkine lahjoineen kuvastaakin Jumalan hyvyyttä, armoa ja iankaikkista elämää. Ajallisten lahjojen äärellä toivottavasti meille maistuu myös Jumalan Sana, jotta se saisi synnyttää meissä hyvää, suloista hedelmää.

Ihmeellinen lapsi

Uuden hedelmän syntymistä ihasteltiin myös päivämme evankeliumitekstissä. Juudean vuoriseutujen ihmisten huulilla oli kysymys: – Mikähän tästä lapsesta tulee?

Ihmiset ounastelivat jo silloin, että Johanneksesta tulee jotakin erityistä, suurta. Sillä Herran käsi oli lapsen yllä!

Mikähän tästä lapsesta vielä tulee? Pappi, lukkari, talonpoika, lääkäri, sairaanhoitaja, opettaja, rekkakuski? Mikähän tästä pojasta tai tytöstä vielä tuleekaan? Tämän kysymyksen saattaa kuulla kastekodeissa. Ihmiset alkavat jo varhain miettiä lapsensa elämäntehtävää.

Miten paljon vahvoja tunteita lapsen syntymään ja kastehetkeen liittyykään! Tunteet nousevat pintaan erityisesti, jos raskaaksi tulemiseen tai vauvan odotukseen on liittynyt vaikeuksia, tai suvussa on ollut juuri tuohon aikaan poikkeuksellista surua.

Myös Johanneksen syntymään liittyi hämmentäviä varjoja. Nimittäin hänen vanhemmistaan kerrottiin, että Elisabet ja Sakarias olivat tulleet jo iäkkäiksi eikä heillä ollut lapsia. Tämä oli tuohon aikaan erityisen vaikea tilanne, koska lapset olivat vanhuuden turva ja lasten saaminen koettiin Jumalan siunaukseksi tai sen puuttumiseksi. Mutta nyt enkeli oli ilmestynyt Sakariaalle ja ilmoittanut yllättävästä raskaudesta ja pojan tulevasta syntymästä.

Jumalan säädöksen mukaisesti poikalapsi tuli ympärileikata kahdeksan päivän ikäisenä. Ympärileikkaus oli merkki Jumalan kansaan kuulumisesta aivan kuten kristillinen kaste on sitä samaa uudessa liitossa.

Kuvaus Elisabetin ja Sakariaan pojan ympärileikkausjuhlasta on lyhyt. Silti se välittää vahvan kokemuksen kiitollisuudesta ja ilosta.

Kertomus kätkee sisälleen yhden Vanhan testamentin keskeisimmistä teemoista: Jumala voi auttaa toivottomassa tilanteessa olevia ihmisiä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Herra antoi Sakariaalle ja Elisabetille kauan toivotun jälkeläisen.

Jumalan suunnitelmissa

Mekin olemme tämän saman Jumalan kämmenellä. Hänelle kaikki on mahdollista. Hän toimii parhaalla tavalla, oikeaan aikaan, tarkan suunnitelmansa mukaisesti.

Jumalalla oli suunnitelma Elisabetin, Sakariaan ja Johanneksen kohdalle. Hänellä on suunnitelma sinun elämällesi. Saamme kertomuksen henkilöiden tavoin huomata olevamme osana Jumalan tekoja ja suunnitelmia.

Koemme iloa, kun harras toiveemme toteutuu. Syvin ja kestävin ilo nousee siitä, että saamme olla mukana Jumalan valtakunnan tapahtumissa ja aavistella, kuinka meidänkin elämällä on tarkoitus. Toisinaan tämä tarkoitus ja ilo rakentuu aivan tavallisen arjen uurastuksen keskellä. Toisinaan elämä Jumalan kanssa voi olla melkoista apostolista seikkailua.

Tätä kaikkea kokivat Elisabet ja Sakariaskin. Elämä oli kulunut vuosikymmeniä hiljaisessa Jumalan ja lähimmäisten palvelussa, sekä oman tuskan, lapsettomuuden kantamisessa. Sitten yhtäkkiä ilmestyy enkeli ja lupauksen mukaisesti syntyy poika. Alkaa melkoinen myllerrys.

Ei ihme, että Sakarias – uskosta ja hurskaudestaan huolimatta – oli epäuskoinen. Kun hän kieltäytyi uskomasta enkelin ilmoitusta, hänestä tuli mykkä. Taisi hän tulla kuuroksikin, kun ihmiset puhuivat hänelle viittomalla. Epäusko ja Jumalan sanan torjuminen rajaavat aina elämän mahdollisuuksia.

Nimi voi olla enne

Pojan nimen antamiseenkin liittyi jännitteitä. Vanhan perinteen mukaan tapana oli antaa pojalle isoisänsä nimi. Joissakin tilanteissa isä saattoi antaa pojalleen myös oman nimensä. Näin koettiin, että suvun perinteet jatkuvat nimen kautta.

Etiopiassa, kun perheeseen syntyy lapsi, myös isän kutsumanimi muuttuu. Etiopiassa minun nimeni olisi ollut perinteen mukaisesti, Abbaa Mikaelii, elikkä Miikaelin isä.

Perinteiset nimet ovat meillekin tärkeitä. Varsin usein lapsen toinen tai kolmas nimi ovat esivanhempien nimiä. Vanhat nimet ovat nyt suosiossa.

Nyt tuo tuttu perinne rikkoutui, mikä aiheutti hämmennyksen. Miksi Elisabet ilmoitti lapsen nimen olevan Johannes? Kyseessä oli Jumalan käsky. Tämän nimen vahvisti myös isä Sakarias – kirjoittamalla liitutaululle.

Juuri Johanneksen nimestä me olemme saaneet perisuomalaisen juhlammekin nimen: Juhannus, joka on siis Johannes-nimen vanhakantainen muoto, Juhannus.

Armon täyttämä kutsumus

Lapsen syntyminen iäkkäille vanhemmille ja erityinen nimi kertoivat lapsen erityisestä tehtävästä ja kutsumuksesta. Johannes nimi tarkoittaa kirjaimellisesti ”Jumala on armollinen”.

Koko kristillisen uskon ydin on juuri Jumalan armahtava rakkaus meitä kohtaan. Jumala on armollinen sinulle ja minulle!

Armosta myös Sakariaan kieli vapautui mykkyydestä ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Sakarias julisti:

 – Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala!
Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen
ja valmistanut sille lunastuksen.
Väkevän pelastajan hän on nostanut meille
palvelijansa Daavidin suvusta,
niin kuin hän ikiajoista asti on luvannut
pyhien profeettojensa suulla.
Hän on pelastanut meidät vihollistemme vallasta,
kaikkien vihamiestemme käsistä.

      Hän on nyt osoittanut laupeutensa,
uskollisuutensa isiämme kohtaan.
Hän on pitänyt mielessään pyhän liittonsa,
valan, jonka hän isällemme Abrahamille vannoi.

      Näin me saamme pelotta palvella häntä
vihollisistamme vapaina,
pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään
kaikkina elämämme päivinä.

      Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.
Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,
syntien anteeksiantamisen.

      Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä:
Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.
Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville,
se ohjaa jalkamme rauhan tielle.

Johanneksen tehtävä alkaa

Kun Johannes oli kasvanut aikuiseksi mieheksi, alkoi hänen tehtävänsä Messiaan edellä kävijänä. Se huipentui Jeesuksen kohtaamiseen. Johannes huudahti: – Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Juuri Jeesuksessa kiteytyy Jumalan armo ja rakkaus. Kaiken keskiössä on persoona – Jeesus Kristus, Vapahtaja, joka tuo meille jumalallisen armon ja siunauksen.

Johanneksen tehtävä oli saarnata ihmisille kääntymistä, jotta heidän syntinsä pyyhittäisiin pois. Hänen saarnansa olivat varsin ankaria ja tulikiven katkuisia. Jumalan laki mursi kovettuneet sydämet ja valmisti pelastavalle armolle. Armolle tuli kysyntää. Se kelpasi ja sitä tarvittiin kipeästi.

Kun synnin hätään tulleet ihmiset tunnustivat syntinsä, Johannes kastoi heidät Jordan-virrassa ja niin he saivat armolle, Jeesukselle valmistetun alttiin sydämen.

Johanneksella oli jalo tehtävä. Pieni, suloinen Johannes-vauva kasvoi kutsumuksensa mukaiseksi, karuksi erämaiden saarnamieheksi. Hän muokkasi kuivunutta, kovettunutta hengellistä maaperää Herralle otolliseksi.

Vaikka Johannes Kastaja on evankeliumitekstin sankari, silti hän oli vain edellä kulkija, tienraivaaja. Hän todisti, ettei ole Messias. Itse Herra oli kohta tulossa eikä hän ollut kelvollinen edes riisumaan Messiaan kenkiä.

Suuri tehtävä edellytti nöyrää sydäntä. Johannes sanoikin suhteestaan Jeesukseen: – Hänen tulee kasvaa, minun vähetä. Johannes oli merkittävä profeetta, mutta se tie oli karu ja johti lopulta mestauspöydälle.

Kovin helposti saatamme kadehtia tunnettuja Jumalan miehiä ja naisia. Usein he ovat käyneet läpi katkerien kyynellaaksojen eikä heitä koskaan nosteta tämän maailman parrasvaloihin.

Meitäkin kutsutaan Vapahtajan edellä kulkijoiksi

Kun Jumala kutsuu meitä tehtäviinsä, meitäkin kuljetetaan elämän syvissä vesissä. Vain siellä joudumme kohtaamaan oman syntisyytemme pohjamutia myöden, vain siellä, syvissä vesissä kohtaamme ihmisiä, jotka kipeimmin tarvitsevat pelastajaa, vain siellä opimme ymmärtämään Jumalan pelastavan, nostavan, armahtavan voiman.

Johannes Kastaja oli Jeesuksen edellä kulkija, tien raivaaja.  Ihminen ei yleensä usko Jeesukseen noin vain. Tarvitaan monenlaisia valmisteluja, jotka helpottavat Jeesuksen vastaanottamista sydämeen. Tarvitaan päiväkerhon pitäjiä, pyhäkoulun opettajia, nuorten kerhojen vetäjiä, rippikoulua, aikuisiällä ympärillemme niitä ihmisiä, jotka rohkaisevat meitä uskomaan Jumalaan, aina siellä, missä ikinä olemme ja kuljemme. Tällaisille `Johannes Kastajille´ on aina kysyntää.

Etenkin elämän käännekohdat, pysähtymiset sairauden tai surun edessä, mutta myös juhlahetket ja tämäkin keskikesän juhla, Juhannus ovat hetkiä, jolloin ihmiset kokevat monenlaista kaihoa, ikävää, kaipausta ja muistoja, kenties lapsuusajan koti-ikävää.

Kaiken ajallisen arkielämän ja epävarmuuden keskellä kaipaamme parempaa ja suurempaa. Tätä kaipausta ihmisten kannattaa kuunnella tarkemmin.

Sisimmässämme on kaipaus elämän lähteelle, Jumalan yhteyteen. Emme voi olla täysin tyytyväisiä, kokonaisia ja eheitä, ennen kuin löydämme täyttymyksen syvimpään kaipaukseemme.

Jumala on Luojamme ja iäinen kotimme. Hänen luokseen saa palata jokainen ja kohdata ehtymättömän Isän rakkauden.

Juuri tässä tarvitaan meitä kaikkia, uskollisia tien näyttäjiä, jotka eivät taivu vinoon edes kovissa maailman tuulissa. Saamme huudahtaa Johannes Kastajan tavoin: Katsokaa, Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa, ottaa pois syntimme ja antaa iäisen elämän! Tule sinäkin hänen luokseen!

Elämämme kudos

Ihmiset kysyivät pikku-Johanneksen juhlassa: – Mikähän tästä lapsesta vielä tulee? Tämä kysymys kuuluu myös meille. Mitä meistä on tähän mennessä tullut? Miten Jumala on sinua kuljettanut? Minkälainen kudos sinun elämästäsi on tähän asti solmittu?

Millaisia suunnitelmia Jumalalla on vielä varattuna sinulle? Jokaisella elämänvaiheella, ikävuodella ja vuosikymmenellä on oma määrätty tarkoituksensa. Tehtävät voivat muuttua, hioutua ja kiteytyä iän myötä. On hyvä taipua Jumalan meille mittaamiin askeleisiin.

Johannes Kastaja kulki oman tiensä Herran edelläkävijänä. Hän täytti tehtävänsä ja oli suuri siunaus aikansa yhteisölle. Tehtävään kuului karuja erämaataipaleita, onnistumisen iloa ja hämmentymisen hetkiä. Niitä kaikkia mekin saamme kokea, kun annamme elämämme yhä uudelleen Jumalan käyttöön.

Sanoma elämästä

Vaikka kristillinen sanoma ei juuri nyt ole suuressa suosiossa, evankeliumi ei muutu. Jumalan armahtava rakkaus ja pyhyys pysyvät samana. Ihminen on yhä tänään syntinen ja kuolevainen.  Vielä on toivoa. Vielä hulmuaa Suomen saloissa siniristilippu.

Saamme julistaa Johanneksen tavoin sanomaa elämästä. Yhteys Jumalaan, usko Kristukseen Jeesukseen tuo merkityksen ja ilon.

Jumala kulkee kanssamme läpi kaiken sen, mitä meille mitattu elämä tuo tulessaan. Eikä vain syksyä ja talvea, vaan myös keväistä heräämistä ja iankaikkisen elämän kesäistä ihanuutta, iäistä Juhannus-juhlaa.

 

RUKOUS

Jumala, taivaallinen Isä.

Sinun sanansaattajasi Johannes Kastaja
raivasi tietä Vapahtajamme tulolle
ja kutsui ihmisiä parannukseen.

Raivaa meidänkin sydämestämme kaikki,
mikä estää meitä vaeltamasta tahtosi mukaan.
Tee meistä sanansaattajia, elämän valon, Kristuksen todistajia.

Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen nimessä.
Aamen.