MITEN KERTOA EVANKELIUMI LÄHIMMÄISELLE?

 

Sydämen halusta

Evankeliumin kertominen ei ole pakkopullaa vaan sydämen halusta tapahtuvaa ilon jakamista. Ennen uskoon tulemista melkein jokainen pelkää sitä, että joutuu kertomaan uskosta. Mutta uskoontulon myötä pelko vaihtuu iloksi ja sydämen haluksi. Kun on itse saanut jotain mielettömän hyvää ja ihanaa, siitä on suorastaan pakko kertoa toisille. Uskoontulosta kertominen myös vapauttaa ihmisen olemaan avoimesti ja aidosti kristitty ihminen. Evankeliumin kertominen tuo syvää onnellisuutta. Silloin kuulija voi aistia jotain evankeliumin aitoudesta.

Omin sanoin omista kokemuksista

Kun evankeliumi koskettaa meitä, saamme kertoa siitä juuri omana kokemuksenamme. Meidän ei tule matkia toisia vaan tärkeää on kertoa siitä, miten evankeliumi kosketti ja muutti juuri itseämme. Tähän liittyy syvä rehellisyyden vaatimus. On kerrottava totuudellisesti, toki myös harkiten. Meidän ei tarvitse paljastaa kipeimpiä asioitamme ja lankeemuksiamme toisille. Voimme sanoittaa niin, että puhumme totta, mutta samalla saamme suojella syvintä sisimpäämme. Meidän tulee puhua myös omin sanoin. Ei välttämättä kannata opetella ns. kaanaankieltä, jota Raamatusta vieraantunut ihminen ei ymmärrä. Oma kokemus voi tarkoittaa joitakin erityisiä hengellisiä kokemuksia tai ylipäätään kristinuskon merkityksen oivaltamista ja soveltamista elämään ja sen myötä elämänsuunnan muuttumista ja avun saamista elämän moninaisiin tilanteisiin.

Oman aikamme kielellä

Vaikka ihminen ei syvimmiltään muutu (ilman Jumalan vaikutusta), ihmisen tavat, tottumukset ja kieli muuttuvat. Maatalousyhteiskunnassa elettiin toisella tavalla kuin modernissa kaupungissa. Yhteiskunnan muuttumisen myötä kieli muuttuu. Nykyajan kaupunkilainen on hädin tuskin nähnyt karjaeläimiä laitumilla – lähinnä vain lihanpalan muovikelmussa kaupan pakastealtaassa. Raamattu on pitkälti kirjoitettu juuri maatalousyhteiskunnan arjen keskellä. Heille esimerkiksi eläinten teurastaminen oli jokapäiväinen, tuttu, arkinen näky. Israelissa tähän liittyi vahvasti uskonnolliset uhritoimitukset. Karitsa uhrattiin syntiuhrina. Niinpä Jeesuksen uhriverestä puhuminen oli heille välittömästi ymmärrettävä, luonnollinen asia.

Entä jos me evankelioinnissa julistamme nykykaupunkilaiselle: Jeesuksen veri pesee sinut puhtaaksi! Jeesus on Jumalan uhrikaritsa! Anna Jumalan kuolettaa sinussa vanha Aatu! Tule Halleluja-kukkulalle iloitsemaan Herran vanhurskaudesta! Jne. jne. – Miten evankeliumi tulisi ymmärretyksi? Jotkut ajattelevat, että esimerkiksi Jeesuksen verestä puhuminen on parasta ja tehokkainta evankeliointia ikään kuin taianomaisena automaattina. Mielestäni asia ei ole niin. On puhuttava aikamme ihmisille tavalla, joka on heille tuttua ja ymmärrettävää. Ns. liberaaliteologian piirissä tämä on ymmärretty niin, että muutetaan saman tien koko kristinusko aivan uudeksi. Tästä ei tietenkään ole kysymys. Meidän tulee pitää kiinni evankeliumista ja Jumalan pyhästä Sanasta, mutta tarvittaessa sanoittaa se niin, että ihmiset voivat sen oikein ymmärtää ja vastaanottaa. Ja juuri niin teki Jeesus, kun hän julisti ja opetti kansanjoukkoja. Hän käytti yksinkertaisia, tutusta arkielämästä nousevia kuvauksia, jotka valottivat hengellistä todellisuutta. Näin meidänkin pitäisi tehdä! Vasta kun ihminen paremmin tutustuu Raamattuun, hän oppii ymmärtämään siinä käytettyä kieltä ja termejä.

 

Evankeliumista ja Raamatun perussanomasta kiinni pitäen

Samalla kun edellä painotettiin ajanmukaisesti omin sanoin kertomista omista kokemuksista, on painotettava evankeliumin keskeistä sisältöä ja Raamatun perusopetusta. Ilman aitoa evankeliumia ja Raamatun periaatteita omasta kokemuksellisuudesta kertominen voi muuttua ei-kristilliseksi. Mikä tahansa hengellinen kokemus ei välttämättä ole Jumalasta. Moni on kiinnostunut henkisyydestä ja sekoittaa kristillisen hengellisyyden ja itämaisen henkisyyden (yhteyden pimeyteen), jotka suorastaan vastakohtia. Kysymys on siitä, miten aito evankeliumi on koskettanut meitä. Raamattu onkin erittäin tärkeä väline, johon meidän tulee peilata kokemuksiamme ja ajatuksiamme.

Jeesus-keskeisesti

Evankeliumi on Jeesus Kristus. Jeesus on avain Jumalan armoon ja todellisuuteen. Ilman Jeesusta ei voi löytää eikä tuntea Jumalaa. Siksi evankelioinnissa olisi hyvä ja usein välttämätöntä kertoa Jeesuksesta ja hänen merkityksestä. Pelkkä yleisuskonnollinen puhe Jumalasta, Taivaan Isästä, yläkerran isännästä yms. ei ole vielä syvässä mielessä evankeliumin kertomista. Toki ne voivat johdattaa heti tai myöhemmin itse asiaan ja ytimeen. Moni saattaa vielä kuunnella asiaa Jumalasta mutta juuri Jeesus on kriittinen piste, jossa kohtaa ihminen reagoi myönteisesti tai kielteisesti. Ylipäätään monien on vaikea ymmärtää Jeesuksen merkitystä ja välttämättömyyttä suhteessa Jumalaan. Moni sanookin: mulla on mun oma jumala – mihin sitä jeesusta tarvitaan? Tässä kohtaa onkin hyvä mahdollisuus selittää, mistä on kysymys. Jeesus on ehdoton välttämättömyys.

Kestävät lupaukset

Evankeliumin nimissä olisi mukava luvata, että Jeesus ratkaisee heti kaikki ongelmat. Se ei ole lainkaan totta – lyhyellä perspektiivillä. Uskoon tuleminen ei muuta todellisuutta ympärillämme eikä vapauta meitä ihmisyyden rajoituksista – vielä. Vasta ikuisuudessa saamme nauttia täydellisyydestä. Väärien lupausten antaminen on erittäin vahingollista. Niiden myötä ihminen pettyy nopeasti Jeesukseen ja Jumalaan, mikä onkin sielunvihollisen tarkoitus. Toki Jumala on voimallinen korjaamaan virheemme ajan myötä. Tarkoitus on kuitenkin helpottaa evankeliumin voittokulkua eikä hankaloittaa sitä. Evankeliumin ja Raamatun nimissä saamme luvata kaikkea, mitä ne oikeasti pitävät sisällä ja oikealla (ikuisuus)perspektiivillä. Uskon kautta me kyllä saamme valtavan paljon jo nyt, mutta tämä on vasta esimakua tulevasta. Jumala kyllä varjelee monesta pahasta mutta usko tuo myös uusia taisteluja sisimpäämme: mm. taistelun syntiä vastaan.

 

Prosessi

Uskoon tuleminen, yhteyden avautuminen Jumalaan on prosessi, joka voi olla vuosienkin mittainen. Tämä prosessi voi pitää sisällään monia tilanteita, kokemuksia ja kohtaamisia. Se on ikään kuin pitkä ketju, jossa on monta lenkkiä. Kun me kerromme ihmiselle evankeliumin, olemme yksi lenkki tuossa ketjussa. Joskus saatamme olla aivan prosessin loppuvaiheessa, jolloin ihminen on kypsä evankeliumin pelastavalle kosketukselle. Varsin usein kohtaamme ihmisen jossakin varhaisemmassa vaiheessa. Silloin emme voi odottaa, että hän tulee heti uskoon, kun vain kerromme hänelle Jeesuksesta. Koskaan emme saa vaatia emmekä pakottaa, koska kyseessä on syvä ja vapaaehtoinen prosessi. Vakava virhe olisi yrittää kerätä omaan ”evankelistan pyssyn perään viiltoja” merkiksi siitä, kuinka monta sielua me olemme pelastaneet. Tärkeää tuossa prosessissa on se, että ihminen saa ajan ja tilan tehdä aito, syvällinen ja kestävä päätös suhteestaan Jumalaan. Emmehän me asuntoakaan yleensä osta ensisilmäyksellä, saati sitten päätä ikuisuudestamme. Ja on myös niin onnellisesti, että monet saavat kasvaa uskovassa kodissa ja ovat aina olleet Jumalan lapsia – äidin kohdusta taivaan kotiin saakka. Tällaiseen uskovan elämänkaareen toki mahtuu monenlaisia uskon heikentymisen ja uudistumisen vaiheita.

Parannus ja usko

Uskoon tuleminen ei ole pelkästään Jumalan siunausten omistamista elämäänsä. Esimerkiksi jotkut huippu-urheilijat käyttävät kaikki mahdolliset keinot menestyäkseen. Jumala on yksi niistä – ei välttämättä aitona hengellisenä suhteena vaan ikään kuin mantrana tai taikana, joka tuo automaattisesti parempaa suorituskykyä ja onnistumisia. Kristillisessä uskossa on kyse paljon enemmästä. Ihmisen syvin onnettomuus on synti, jonka tuomasta kuolonkankeudesta evankeliumi pelastaa. Siksi aitoon uskoon tulemiseen kuuluu aina parannus, joka tarkoittaa oman syntisyyden tunnistamista, tunnustamista ja siitä irti haluamista – ei omin voimin vaan Jumalan armon avulla.

Kun pyhä Jumala tulee lähelle, ihminen voi vasta silloin tajuta oman syntisyytensä. Siihen asti hän on kuin muutkin ihmiset – ei sen pahempi, vaan ihan kunnon kansalainen. Jumalan läheisyys Sanan ja Pyhän Hengen kautta on kuin kaiken läpitunkeva peili tai röntgenlaite, joka paljastaa todellisen tilamme. Jumalan armollinen läheisyys ja synnintunnon herääminen ei tarkoita ihmisen tuomitsemista kadotukseen vaan mahdollisuutta pelastua siitä. Jumala on kuin lääkäri, joka tekee vakavan diagnoosin sairaudestamme mutta joka samalla tarjoaa meille parantavaa lääkettä, Kristusta. Vain Jumalan avulla ihminen herää aitoon parannukseen ja uskoon. Siksi ihminen tarvitsee lain paljastavaa tuomiota ja evankeliumin armahtavaa ja pelastavaa todellisuutta.

Sydän vai ulkonainen rituaali?

Tarvitseeko uskoon tuloon liittyä jokin ulkonainen merkki kuten käden nostaminen evankeliointikokouksen loppukutsussa tai tietyn muotoinen pelastusrukous? Meillä on kiusaus edellyttää toisilta samanlaista uskoon tuloa kuin olemme itse kokeneet. Vasta silloin tuon toisenkin ratkaisu ja usko on aitoa. Tämä on väärin. Onneksi Jumala tietää, millaisia me olemme. Minä tulin uskoon omassa hiljaisuudessani kaukana toisten katseilta. Sain rauhassa miettiä ja sain rauhassa avata sydämeni Jumalalle, aivan kahdestaan. Tämä antoi vahvan alun ja se on kantanut vuosikymmeniä. Valmiiksi muotoiltu ja sanoitettu ”pelastusrukous” voi olla hyvä apu mutta viime kädessä sydämen taipuminen Jumalan edessä on ratkaisevinta. Oikeanlaisia sanoja voi löytyä rukoukseen myöhemminkin. Itse asiassa Raamatussa ei ole valmista ”pelastuskaavaa” eikä tiettyä pelastusrukousta. Raamatussa on evankeliumi ja lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset ovat taipuneet turvautumaan Jumalaan jossakin elämänsä vaiheessa.

 

Jumalan työ

Uskoon tulemisessa on kysymys ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta – ei niinkään evankeliumin kertojan ja kuulijan välisestä suhteesta. Ja koska pelastus on 100 % Jumalan teko Kristuksessa Jeesuksessa, uskoon tuleminen on samalla tavalla 100 % Jumalan työ. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan toinen ihminen ei voi pelastaa toista. Me voimme vain kertoa pelastuksen lähteestä, Kristuksesta. Se, mitä tapahtuu ihmisen sydämessä, on Pyhän Hengen suvereenia ja kirurgintarkkaa työtä. Meidän ei tule mestaroida ihmisten sisimpää. Ihmisen osana on vain hyväksyä omalle kohdalle tämä Jumalan armotyö – tai sitten torjua se. Kun Jumala siis tulee lähelle ihmistä, hänessä herää synnintunto. Kun ihminen suostuu Jumalan rakkauden kohteeksi, Jumalan pysyvä läsnäolo asettuu ihmisen sydämeen. Jumalan läsnäolo synnyttää uskon, joka vahvistuu Sanan kautta.

Yhteistyötä Jumalan kanssa

Jos pelastus on täysin Jumalan työ, niin mihin sitten meidän todistustamme ja evankeliointia tarvitaan? Jumala on vain näin päättänyt ja säätänyt, että hän toimii yhteistyössä kanssamme. Jumala voisi pelastaa jokaisen ilman meidän mukanaoloamme. Jumala on rakastava Isä, joka on luonut ihmiset elämään yhteydessä hänen kanssaan, sekä myös elämään ja toimimaan yhdessä. Jumala siis iloitsee sinusta ja minusta. Hän arvostaa meitä ja haluaa käyttää meitä. Jumala sitoutuu käyttämään meitä hänen käsinään, jalkoinaan, silminä ja suuna. Lisäksi juuri ihmisinä voimme todistaa toisille ihmisille, että Kristus todella pelastaa meidät. Kun näin teemme yhteistyötä Jumalan kanssa, saamme kokea hänen läheisyyttä, iloa ja ihmeitäkin.

Yhteistyötä toistemme kanssa

Jumala kokoaa pelastamastaan kansasta yhteisön, seurakunnan. Tässä seurakunnassa jokaisella on oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä. Meillä on yhteisiä perustehtäviä kuten evankeliumin kertominen sekä monia erityisiä, juuri meille annettuja tehtäviä. Vaikka monesti saamme kertoa evankeliumia aivan yksityisesti, viime kädessä kyseessä on yhteinen tehtävä. Yhdessä olemme oikealla tavalla voimakkaampia ja tehokkaampia. Kokonaisuus on enemmän kuin vain osiensa summa. Saamme yhdessä suunnitella ja toteuttaa meille annettua tehtävää. Seurakuntien ohella on monia herätysliikkeitä ja kristillisiä järjestöjä, joissa keskitytään evankeliointiin.

 

Värin näyttämistä

Moni yrittää olla piilokristitty, Jeesuksen salainen agentti. Tällaiseen tehtävään meitä ei kuitenkaan ole kutsuttu. Suhde Jumalaan on elämän paras ja tärkein asia eikä sitä tule hävetä. Oman uskovaisuuden näyttäminen ja tunnustaminen voi alkuun olla vaikeaa, mutta kun sen tekee, se onkin valtavan vapauttavaa ja ihanaa. Silloin saa olla oma itsensä. Se antaa samalla paljon voimia omaan uskonelämään ja vahvistaa identiteettiä Jumalan lapsena. Oman uskon ”värin” näyttäminen on myös reilua toisia kohtaan. On reilua, että he saavat tuntea sinut aidosti sellaisena kuin sinä olet. Vielä reilumpaa on se, että sinä edes vähän raotat toisille pelastuksen ihmeellistä aarrearkkua, jotta hekin näkisivät sen kirkkauden ja voisivat tulla siitä osallisiksi. Tunnusta uskosi ja ota kantaa asioihin kristillisen arvopohjan mukaisesti ja perustellen.

Aitoa kohtaamista

Vääristyneessä kristillisyydessä ihmiset ovat vain itsekorostuksen ja hyötymisen välineitä. Rakastava kristitty ei välineellistä ihmistä vaan kohtaa hänet aidosti ja tasaveroisesti. Ihminen tunnistaa helposti toisen asenteen, onko se aidosti välittävä vai jotenkin painostava ja kylmä. Tärkeää on kuunnella ihmistä: mitä hänelle kuuluu, miten hän jakselee, miten elämässä menee, mikä on hyvin, mikä on huonosti, mitä hän pohtii, mitä hän pelkää, mitä hän toivoo. Kun ihminen huomaa, että häntä kuunnellaan, hän on valmis kuuntelemaan meitäkin. Tämä periaate toimii! Kuuntele, kohtaa ja välitä – silloin sinuakin kuunnellaan ja sanomaasi arvostetaan. Osa aitoa kohtaamista on se, että yritämme vastata sen mukaan kuin osaamme vastata juuri hänen kysymyksiinsä. Niiden kautta voi avautua tie evankeliumillekin.

Ihmisten lähellä elämistä

Kristillisyys ei ole luostarihurskautta, josta uskonpuhdistus sanoutui irti. Se ei ole eristäytymistä arkielämästä ja ”syntisistä” ihmisistä. Jeesushan lähetti meidät maailmaan, juuri ihmisten luokse: Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille! Meidän tulee elää ihmisten keskellä kristillisesti. Apostolien teoissa Pyhä Henki kehotti evankelista Filippusta menemään eräällä tiellä lähelle vankkureita, joissa istui etiopialainen hoviherra (Apt 8:26-39). Filippus toimi ohjeen mukaan. Hän kulki lähes rinnalla, niin lähellä, että hän kuuli, mitä hoviherra puhui. Hän nimittäin luki Jesajan kirjaa ja ihmetteli, kenestä siinä kerrottiin. Tällöin Filippus tarttui tilanteeseen ja selitti Kirjoituksia, kertoi Messiaasta ja julisti evankeliumin niin, että hoviherra tuli uskoon ja antoi kastaa itsensä. Näin meidänkin tulee elää lähellä ihmisiä, niin että kuulemme heidän kysymyksensä ja tarpeensa. Emme tuppaudu väkisin seuraan, mutta olemme lähellä, käytettävissä ja valppaina.

Tuen tarjoaminen

Moni elää yksin ja yksinäisenä. Moni kaipaa juttuseuraa ja toista ihmistä – edes yhtä hymyä tai pientä ystävällistä sanaa. Moni kokee vaikeuksia arkielämän askareiden hoitamisessa esimerkiksi sairauden tähden. Silloin voi tarjota apua vaikkapa kaupankäyntiin tai johonkin muuhun arkiapuun. Rahan kanssa pitää toki aina olla varovainen. Ihmiselämän kaareen kuuluu myös kriisejä ja kuolemaa. Etenkin tällöin yhden tai muutaman läheisen tuki on ensiarvoisen tärkeää. Etenkin sellaiset tilanteet ovat suuria mahdollisuuksia kertoa siitä parhaimmasta turvapaikasta. Silloin ihminen on joutunut pysähtymään suurempien kysymysten eteen ja on avoimempi saamaan vastauksia.

Rakkauden teot

Edellä kuvattu oli käytännön diakoniaa, jota jokainen voi harjoittaa persoonansa ja kykyjensä mukaan. Rakkauden tekoja voi toteuttaa laajemminkin arkielämässä. Nuo ystävälliset sanat ja kohteliaat teot ja palvelukset ovat mitä parasta kristillistä todistusta. Niiden kautta rakennetaan luottamusta ja hyviä ihmissuhteita. Ne todistavat evankeliumin välittämästä rakkaudesta. Toisinaan voimme sanoittakin voittaa ihmisiä Kristukselle. Voimme tarjota apuamme yksityisesti omassa elämänpiirissämme sekä seurakuntana lähimmäispalvelun ja hyvien tempausten myötä.

 

Ystävyysevankeliointi

Kenties kaikkein paras, tehokkain ja luontevin tapa on ystävyysevankeliointi. Siinä kerromme evankeliumin henkilölle, joka on ystävämme tai kohtuullisen tuttu ihminen. Siinä tuo toinen ihminen voi kaikkein parhaiten vakuuttua sanomastamme, koska tuntee meidät hyvin. Siinä meillä on läheisin kontaktipinta toiseen ihmiseen. Monesti tapahtuu niin, kun ihminen tulee uskoon, hän innostuu kertomaan kokemastaan kaikille läheisille ja sukulaisille. Into voi olla kova ja odotusarvo on, että kaikki – tietysti – tulevat heti uskoon! No, onneksi joku voi tullakin uskoon, mutta eivät kaikki. Jossain vaiheessa nämä läheiset ja ystävät on evankelioitu jo niin monta kertaa, että he alkaa pelätä ja karttamaankin uskoon tullutta. Silloin kannattaa pitää paussia ja antaa Jumalan jatkaa työtä muulla tavalla. Oma osuus on sillä haavaa jo tehty. Tämä tilanne voi jatkua vuosia ja vuosikymmeniä niin, että kaikki tutut on evankelioitu. Jossain vaiheessa kannattaa miettiä vaikkapa uutta harrastusta, jonka parissa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Muuttaminenkin on hyvä osa elämänkaarta ja voi tuoda uusia tuulia ja uusia yhteyksiä elämään ja evankeliointiin.

Juhlat ja tapahtumat

Evankelioinnissa tarvitaan luovuutta ja sopivaa, vilpitöntä oveluutta. Niinpä erilaiset juhlat kuten syntymäpäivät tai tupaantulijaiset ovat hyviä mahdollisuuksia ottaa mukaan kristillistä sisältöä kuten lauluja, runoja tai pieniä puheenvuoroja. Seurakunnasta voi tilata papin tai muuta väkeä. Juhliin kannattaa kutsua myös niitä vähän vieraampia ja etenkin heitä, jotka eivät kuulu siihen parhaaseen uskovien sisäpiiriin. Suomalaiseen tyyliin ei kuulu julkiset käännytykset ja ratkaisun vaatimiset – kuten esimerkiksi Afrikassa. Juhlissa voidaan kerätä varoja johonkin hyvään tarkoitukseen kuten orpolapsityöhön, diakoniaan tai lähetystyöhön.

Sosiaalisen median kautta

Monen nuoren ja nuoren aikuisen tavallista arkea on viestitellä moninaisen sosiaalisen median kautta. On facebookia, blogia, twiittiä, tekstaria, sähköpostia jne. Uutta tulee kuin sieniä sateella. Monet uivat näissä kuin kala vedessä ja juuri sellaisille tämä on ehkä kaikkein paras mahdollisuus kertoa evankeliumia. Sosiaalisen median heikkoutena on sen kasvottomuus, jolloin ei aina varmuudella tiedä, kuka sanoo ja mitä ja millä motiivilla. Erittäin törkeä kielenkäyttö ja hyökkäävyys on sille myös ominaista. Sellaiseen ei tietenkään saa sortua eikä juuttua.

Media

Joukkoviestintä sen monissa eri muodoissa on valtavan laaja-alaista ja tavoittavaa. Siihen voidaan lukea mm. tv, internet, radio, elokuvat, videot, musiikki, moninaiset painotuotteet. Median avulla voidaan periaatteessa tavoittaa lähes kaikki maailman ihmiset. Mediassa on myös valtava voima. Ihmiset pitävät median sanomaa usein luotettavana ilman vakavaa lähdekritiikkiä. Media muokkaa ihmisten arvoja, asenteita, tapoja ja käyttäytymistä suoraan ja välillisesti, huomaamatta. Joku saattaa pitää kaikkea median tuotosta pahana, mutta miksi antaa se pahan valtaan? Koko maailma on Jumalan ja meidän tehtävänä on valloittaa se Jumalalle ja Jumalan käyttöön. Evankeliumia ja Jumalan Sanaa onkin julistettu miljardeille ihmisille juuri median välityksellä.

Kampanjat

Mediaa voidaan käyttää jatkuvasti kristillisessä työssä mutta sen kautta voidaan toteuttaa myös suurempia evankeliointikampanjoita, joissa kohdistutaan tiettyyn alueeseen monipuolisesti ja iskevästi. Esimerkiksi ”Mahdollisuus muutokseen” kampanja on ollut juuri sellainen. Siinä kristillinen todistus on tuotu alueen ihmisten ulottuville ajanmukaisella tavalla, joka ei heti herätä torjuntareaktiota ihmisissä vaan kiinnostusta. Kampanjan olennaisena osana ovat monet elämäntarinat, joissa kerrotaan Jumalan kohtaamisesta ja hänen tuomasta ratkaisevasta avusta ja tuesta elämän haasteiden keskelle. Kampanjat tulee suunnitella hyvin ja harkiten sekä toteuttaa laajalla rintamalla, monien seurakuntien ja tahojen yhteistyönä. Tällöin kampanjan todistusarvokin kasvaa huomattavasti: kristityt ovat yhtä joukkoa!

 

Katuevankeliointi ja ovityö

Tässä evankeliointimuodossa kohdataan pääasiassa aivan tuntemattomia ihmisiä. Ovityö on tullut tutuksi lähinnä jehovantodistajien kautta: Oletko miettinyt paratiisia? Otatko vartiotorniseuran lehden? Saammeko tulla keskustelemaan? Suurin osa ihmisistä suhtautuu tällaiseen vieroksuen. Moni on kuitenkin yksinäinen, mikä lienee usein syy sille, että he pyytävät tulijat sisäpuolelle. Tästä näkökulmasta ajatellen ovityötä olisi syytä pohtia ja löytää siihen luontevia lähestymistapoja. Selvää on tietysti se, että ihmisten koteihin ei saa tungetella. Sen pitää perustua ehdottomaan vapaaehtoisuuteen ja luottamukseen.

Katutyössä tuttua on usein traktaattien tarjoaminen ja joskus jopa tyrkyttäminen. Luontevampaa lienee kahvi- tai mehupisteen pitäminen ja sen yhteydessä leppoisa rupattelu ihmisten kanssa. Katuevankeliointi on oma leipälajinsa ja siihen tarvitaan oma Jumalan antama kutsumus ja taito. Hyvin tehty katutyö on mahdollisuus tavoittaa uusia ihmisiä. Kömpelö tyrkyttäminen puolestaan on erittäin vahingollista: pitäisikö minunkin, jos tulisin uskoon, olla kadulla tyrkyttämässä traktaatteja – en koskaan, ei kiitos, ei todellakaan minun juttuni! Parhaimmillaan katuevankelioinnin kautta ihmisiä tulee uskoon ja pahimmillaan moni saa uskosta aivan väärän, ahdistavan kuvan. Toisinaan kaduilla liikkuu myös uskovia, joilla on vaikeitakin mielenterveysongelmia. He saattavat toimia taitamattomasti ja häiritsevästi.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Jumala on luonut ihmisen hoitamaan maailmaa ja asettanut yhteiskunnan ja esivallan. Yhteiskuntaa tulisi hoitaa tietysti kristillisten arvojen mukaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että kristittyjen luonnollinen velvollisuus on osallistua yhteisönsä hoitamiseen. Kristillisten arvojen ylläpitäminen suojaa ja rakentaa yhteiskuntaa ja elämää. Samalla se on tärkeä osa kristinuskon arvon ja merkityksen ymmärtämistä ja siten omalla tavallaan evankeliointia. Tälläkin saralla monille riittää hyviä kutsumustehtäviä ja mahdollisuuksia vaikuttaa kristillisesti.

 

Rukous

Rukoile ja työtä tee! – pätee hyvin evankeliointiinkin. Kyseessä on Jumalan työ, joten rukous on luonnollinen ja välttämätön osa sitä. Rukouksessa emme ehkä sittenkään pyydä, että Jumala tekisi jotain vaan rukouksessa taivuttelemme omaa ja lähimmäisen sydäntä Jumalan pelastavan armon kosketukselle. Jumala tahtoo, että ihmiset pelastuvat. Ilman rukousta evankeliointi hyytyy inhimilliseksi pakkopullaksi eikä se kanna hedelmää. Rukous keventää taakkamme, kohdentaa meitä oikeaan suuntaan ja tuottaa hyvää hedelmää.

Virheet

Edellä tuli kuvattua monia periaatteita ja näkökulmia evankeliointiin. Tuntuvatko ne vaikeilta? Uskaltaako sitä edes yrittää? Oikeastaan nuo periaatteet ja näkökulmat ovat pääosin hyvin simppeleitä. Kun sisäistämme ne, toimimme automaattisesti oikean suuntaisesti. Silti tosiasia on, että olemme vajavaisia ja erehtyväisiä. Monesti kuljemme ihmisten ohi. Monesti olemme epävireessä. Mutta tiedätkö mitä? Silti Jumala käyttää meitä. Jos me istutamme Sanan siemenen väärinpäin tai vähän väärään kohtaan, Jumala kyllä kulkee kanssamme ja korjaa virheemme. Lopulta virheemme osoittavat meidät yhtä vajavaisiksi kuin toisetkin. Ja juuri sellaisina me kaikki tarvitsemme evankeliumia – Jumalan täydellistä armoa, rakkautta ja hyväksyntää!