RAKASTAVA SUHDE JUMALAAN

 

Jumalan ja lähimmäisen palveleminen

Nämä liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Oikea suhde Jumalaan heijastuu ihmisen suhteeseen lähimmäistään kohtaan. Oikea suhde lähimmäiseen ilmentää ihmisen suhdetta Jumalaan.

Voimme löytää Vuorisaarnasta myös asioita, jotka liittyvät ensisijaisesti Jumalan ja ihmisen väliseen suhteeseen. Niitä ovat mm. pelastavan elämänyhteyden saaminen, Jumalan sanan kunnioitus, rukoileminen, paasto, luottamus Jumalan huolenpitoon, ihmisen suhde maalliseen omaisuuteen, hyvän tekeminen Jumalan edessä, kunnian antaminen Jumalalle ja hänen todistajanaan eläminen.

 

Elämänyhteys Jumalaan

Koko Vuorisaarnan ensisijainen päämäärä on se, että ihmiset löytäisivät elämänyhteyden Luojaansa. Vääristynyt juutalaisuus hämärsi Jumalan armon ja tahdon. Vaikka se näennäisesti korosti Jumalan lakia, se tosiasiassa mitätöi sen keskeisen sisällön ja ehdottoman täydellisyyden.

Vuorisaarnassa Jeesus palautti Jumalan lain sen alkuperäiseen, täydelliseen, ehdottomaan muotoon: Olkaa täydelliset, niin kuin minun Taivaallinen Isäni on täydellinen! Tällä Jeesus kumosi juutalaisten väärän opetuksen ja sulki lain noudattamisen pelastustienä. Laki paljastaa vääjäämättömällä tavalla ihmisen syntisyyden sydämen, sanojen ja tekojen tasolla.

Ainoaksi pelastustieksi jää Jumalan armo. Jeesus itse täytti lain. Koko Vuorisaarna on puhuttu tulevan ristinkuoleman ja ylösnousemuksen valossa. Hän on itse se ahdas portti ja kapea tie, joka vie sisälle elämään. Sen sijaan lavea portti ja lavea tie johtaa kadotukseen (Matt 7:13-14). Oman tahdon ja omien tekojen tie ei pelasta vaan kadottaa ihmisen.

Ahdas portti ja kaita tie eivät tarkoita kovempaa omassa voimassa kilvoittelua, kuten usein annetaan ymmärtää. Monille Vuorisaarna on entistä kovempi vaatimus, mutta hekin tinkivät lain ehdottomuudesta.

Ahdas portti ja kaita tie on Jeesus Kristus. Hän on ainoa pelastaja. Hän on ainoa, joka antaa elämän. Toki kaidalla tiellä kulkemiseen kuuluu kieltäytymisiä ja kilvoittelua, mutta se tapahtuu Jeesuksen, ts. armon ja Pyhän Hengen varassa. Kun epäonnistumme, armo kantaa ja puhdistaa meidät. Kristuksessa olemme aina turvassa.

Näin ollen pelastus avataan ihmisille, jotka ovat hengellisesti köyhiä. Koko Vuorisaarna alkaa Kymmenen käskyn tavoin armonevankeliumilla. Jumalan mielenmukaista elämää voi elää vain armon varassa. Kun ihminen tajuaa oman todellisen köyhyytensä, hän tarvitsee Jumalaa ja hänen ihmeellistä, kaiken kattavaa armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta! Rehellinen, avoin ja nöyrä suhde Jumalaan avaa eteen iankaikkisen elämän kaikki lahjat. Ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi ja sellaisena hän alkaa opetella taivasten valtakunnan elämää suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiinsä.

 

Jumalan sanan kunnioittaminen ja noudattaminen

Jumala on Sana

• Jumala on jo luomisessa osoittanut olevansa Sana. Hän on kirjoittanut jokaiseen elävään soluun dna:n. Jokainen atomi toimii tietyn siihen ladatun informaation mukaisesti.
• Jumalan on Sana, mitä käsinkirjoitettu sana eli Raamattu ilmentää. Dna:n tavoin Jumalan pyhä sana rakentaa ja ohjaa koko ihmistä hengellisesti.
• Jumala on elävä, persoonallinen Sana. Hän on ihmiseksi, lihaksi tullut Sana: Jeesus Kristus. Jeesus on ”elävää luettavaa”. Hän ilmaisee ja ilmoittaa välittömällä tavalla, kuka ja millainen Jumala on. Tätä elävää Sanaa luemme Raamatun ja Pyhän Hengen kautta.
• Jumala on Sana. Se on hänen syvä, kaiken täyttävä ominaisuutensa ja olemuksensa. Siksi hän toimii Sanana luomisessa, kaiken kaitsennassa, pelastustyössä ja seurakunnassa.

Jumalan lapsi on Sanan lapsi. Hän on syntynyt Jumalan sanan voimasta. Hänet on lunastettu ja uudestisynnytetty Sanalla. Hän elää Sanasta ja kerran hänet kirkastetaan Sanan voimalla.

Siksi olisi täydellisen luonnotonta ja mahdotonta, että aito Jumalan lapsi hylkäisi ja torjuisi Sanan. Mikäli ihminen hylkää Sanan, ts. Raamatun ja Jeesuksen Kristuksen, hän hylkää itse Jumalan.

 

Vertaus kahdesta rakentajasta

Sanallaan Jumala tahtoo rakentaa ja suojella elämää. Siksi Jeesus puhui Vuorisaarnan päätteeksi vertauksen kahdesta rakentajasta (Matt 7:24-27).

Viisas rakentaja kuuli Jumalan sanan ja toimi sen mukaisesti. Ajallisen elämän kaikkia koskettavat myrskyt, ahdistukset, koetukset, sairaudet ja kuolema vyöryivät vastaan ja ylitse, mutta rakentaja pelastui. Hänen elämänsä ja olemassaolonsa oli rakennettu kalliolle, ts. Sanan ja Kristuksen varaan. Hän ei välttynyt runtelevilta myrskyiltä, mutta niiden läpi hän selviytyi perille taivaaseen asti.

Tyhmä, mieletön rakentaja hänkin kuuli Jumalan sanan, mutta ei tarttunut siihen. Jokainen suomalainen on kuullut ja tietää jotain Jumalasta, Jeesuksesta, kristillisestä moraalista
ja Raamatusta. Silti moni hylkää Jumalan sanan eli Jumalan. He rakentavat oman jumalansa, oman vapahtajan, oman moraalin, oman elämän, oman pelastuksen. Kuitenkin heitäkin vastaan vyöryy sama karu elämäntodellisuus kuin muita. Mitä tapahtuu? Kaikki omat rakennelmat sortuvat. Oma mielikuvitusjumala ja -vapahtaja ei pelastakaan. Oma moraali johtaa vakaviin ongelmiin. Oma elämä lipuaa sormien välistä kuin hiekka. Lopulta kuolemaa ei voi paeta. Eikä Jumalaa.

 

Jumalan sanan kunnioittaminen ja noudattaminen

Jumalan lapsi, uskova omaa Raamatun peruskunnioituksen ja halun noudattaa sitä. Hän tunnustaa Raamatun Jumalan sanaksi ja pyrkii ojentautumaan sen mukaan. Samalla hän tiedostaa syvästi oman vajavuutensa ja syntisyytensä. Näin hän käyttää Sanaa oikealla tavalla. Jumalan laki kertoa elämän oikean ja väärän sekä paljastaa syntisyyden. Jumalan evankeliumi saa tuoda armon, rakkauden ja elämän – yhä uudestaan ja uudestaan.

Vaikka olemme uudestisyntyneitä Jumalan lapsia ja Jumala on läsnä sydämissämme Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta, emme koskaan ajassa täytä Jumalan lakia. Täydellisiä meistä tulee vasta, kun meidät kirkastetaan sellaisiksi.

Uskovalla on kaksi luontoa: syntinen ja uusi. Hän käy jatkuvaa taistelua synnin ja rakkauden välillä. Syntisenä hän kapinoi Jumalan sanaa vastaan, mutta uutena luomuksena hän rakastaa Sanaa. Tätä kamppailua, ristiriitaa ja rauhan löytämistä kaiken tuon keskellä kuvaa etenkin Paavali Roomalaiskirjeessään 7:21-25:

Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisäisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. – – – Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Vuorisaarnassa Jeesus antaa väkevää lain ja elämän opetusta. Sana saa sisäistyä syvälle sydämeen ja paljastaa syntisyyden – ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla. Sana saa käydä kamppailuun. Se saa muokata arvojamme, asenteitamme ja ajatuksiamme. Sana vaikuttaa tunteisiin, tahtoon ja tekoihin saakka. Tämän kaiken Jumala vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta.

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. (Hepr 4:12-13)

Pelastus on täydellinen lahja, johon emme voi lisätä mitään. Jokapäiväisessä elämässä me saamme itse vaikuttaa siihen, paljonko ja miten tätä pelastuksen lahjaa hyödynnämme. Jumala ei vaikuta meissä arkielämän pyhyyttä väkisin vaan yhteistyössä. Tässä suhteessa vapautemme tuottaa aina myös vastuun. Kun valitsemme Jumalan tahdon, perimme ajallisen siunauksen. Kun seuraamme omaa syntistä tahtoamme, niitämme ongelmia.

Tässä mielessä meidän tulee ottaa Jeesuksen ankarakin lainjulistus vakavissamme. Se on tarkoitettu parhaaksemme. Se paljastaa ja tuomitsee synnin. Se pakottaa meidät jokahetkisesti turvautumaan Jumalan armoon Jeesuksessa. Se herättää meitä tunnistamaan kiusauksia, syntiä ja vääriä elämäntapoja sekä taistelemaan armon varassa niitä vastaan. Tätä taistelua tulee käydä omassa sydämessä, kirkossa ja yhteiskunnassa. Taistelu jatkuu taivaaseen saakka. Siinä monesti epäonnistumme, mutta siitä huolimatta olemme Kristuksessa Jumalan rakkaita lapsia, joita hän ei koskaan hylkää.

Elämän taisteluissa saatamme joskus ”rampautua” Jeesuksen kuvaamin tavoin. Saatamme menettää jalkamme, kätemme tai silmämme. Saatamme menettää terveytemme, varamme, arvostetun maineen tai läheisiämme kuoleman kouriin. Itse itseämme meidän ei tule vahingoittaa. Sitä Jeesus ei tarkoittanut. Kuitenkin tiemme kulkee monen ahdistuksen kautta ja koemme koko inhimillisen todellisuuden. Meitä riisutaan, jotta pysyisimme kaidalla ristintiellä ja pääsisimme perille taivaaseen. Taivaassa meidät hoidetaan jälleen terveiksi.

 

Paasto

Aidon paaston tarkoitus on varata enemmän aikaa ja tilaa Jumalalle mm. rukouksen muodossa. Paastota voi ruuasta ja kaikesta muustakin, mikä vie ajan, huomion ja voimavaroja.

Fariseukset olivat tehneet paastostakin uskonnollisen näytöksen. He paastosivat kahdesti viikossa ja tekivät sen hyvin ulkonaisesti ja näyttävästi (Matt 6:16-18). Näin paasto menetti sen tarkoituksen ja siunauksen.

Vanhassa testamentissa Jumala ei käske paastoamaan kaksi kertaa viikossa. Yllättävää on se, että paastota tuli vain kerran vuodessa liittyen Suureen sovituspäivään. Lisäksi paastoaminen kuului tilanteisiin, joissa koettiin syvä henkilökohtainen tai kansallinen katastrofi.

Farisealaiseen tapaan paastosta on tehty kristikunnassa joissakin tapauksissa keskeinen kristillinen hyve ja sen rikkomisesta lähes vakavin mahdollinen synti. Niinpä monet paastoavat säännöllisesti ja etenkin suurten kristillisten juhlien edellä. Säännökset ovat hyvin tarkkoja siitä, mitä saa syödä ja juoda. Kun paastosta näin tehdään itse tarkoitus ja pyhyyden tai jopa pelastuksen mittari, ollaan vakavasti harhassa.

Luterilaisuudessa, varsinkaan nykyään paastotaan hyvin harvoin, jos ollenkaan. Tämä voi kertoa siitä, että elämme kovin materiaalikeskeistä elämää. Suurimmat nautinnot tulevat huvituksista.

Paasto on hyödyllinen, kun ihminen paastoaa juuri sitä varten, että Jumalalle jäisi enemmän aikaa ja tilaa. Paasto voi olla satunnainen tai sitten voi noudattaa jotain omaa, itselle sopivaa rytmiä. Omasta paastosta ei saa tehdä itselle eikä toisille minkäänlaista pyhitysmittaria. Jos niin teemme, seuraamme fariseusten mallia. Paasto voi olla terveellistä ruumiillekin. Syömme helposti liikaa ja olemme ylipainoisia. Paasto voi auttaa pitämään ruumiin terveempänä.

Eräässä tilanteessa opetuslapset eivät kyenneet karkottamaan riivaajaa. Silloin Jeesus sanoi, että tätä lajia ei saa lähtemään kuin paastolla ja rukouksella. Paasto ei ole mikään rituaali tai riitti, jolla karkotetaan riivaajia. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että opetuslapset olivat ravinneet itseään hengellisesti liian vähän ja heidän uskonsa oli vähän niin ja näin. Mutta jos he paastoaisivat eli keskittyisivät enemmän Jumalaan, heidän uskonsa (luottamuksensa) Jumalaan kasvaisi. Tällöin riivaajatkin saisivat kyytiä.

 

Luottamus Jumalan huolenpitoon

Vuorisaarna pitää sisällään yhden hienoimman Raamatun kuvauksen Jumalan antamasta huolenpidosta: Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte… Katsokaa taivaan lintuja… Katsokaa kedon kukkia… Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä… (Matt 6:25-34)

 

Luotatko sinä Jumalaan?

Huolehditko, murehditko monenlaisia? Oletko jopa toivoton! Israelin kansa joutui aikoinaan kulkemaan 40 vuotta erämaassa. Sielläkin Jumala piti kansasta huolen niin, että sillä oli jokapäiväinen leipä ja vaatetus.

Me emme elä erämaassa vaan yltäkylläisessä Suomessa, jossa vähävaraisinkin voi saada kaiken perusturvan: asunnon, veden, ruuan, vaatteet, perusterveydenhoidon jne. Mahdollisuuksia on monenlaiseen harrastukseen. Suomalainen köyhä voi elää vauraammin kuin kohtuullisen varakas etiopialainen. Siellä köyhä on äärimmäisen köyhä ja keskiluokkainen elää nippa nappa nälkärajalla.

Kenties suomalainen kansanluonne on jossain määrin pessimistinen. Elävä usko ja yhteys Jumalaan voi antaa siihen tervettä vastapainoa. Jumala antaa elämään sisäistä mielekkyyttä, rauhaa, turvaa, haasteita ja iloa. Juuri siksi Jumalan läsnäolon ja tahdon etsiminen on niin tärkeää – meille itsellemme ja lähimmäisillemme.

 

Jeesus suosittaa elämän marssijärjestykseksi:

• Jumala ja hänen hyvän tahtonsa etsiminen
• omat ajalliset tarpeemme

Luonnostamme me käännämme nämä aina päinvastoin. Ensin tulevat omat tarpeemme, toiveemme ja himotkin. Vasta kun olemme saaneet riittävästi (?), saatamme uhrata ajatuksen tai tuokion Jumalalle ja lähimmäiselle. Tämä marssijärjestys johtaa loppumattomaan tyytymättömyyteen ja purnaukseen – kuten Israelin kansakin koki erämaassa.

Tärkeää on se, että tulemme päivittäin Jumalan eteen. Hän haluaa kääntää ja muuttaa elämämme sisällön laadukkaammaksi. Jumala kyllä tietää, mitä oikeasti tarvitsemme. Se on eri asia kuin, mitä me tahdomme ja haluamme.

 

Ihmisen suhde maalliseen omaisuuteen

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi. (Matt 6:19-21)

Maailman pörssikurssit heilahtelevat. Suurikin omaisuus voi haihtua hetkessä taivaan tuuliin. Meillä tavallisilla kansalaisilla ei ole tuollaisia huolia. Pienet tulomme katoavat reikäisistä kukkaroista sitä mukaan kuin jotakin tuloa kertyy. Tätä koettiin jo profeetta Haggain aikana, kun kansa ei oikein viitsinyt keskittyä Herran asioihin: Onko teidän itsenne aika asua ylellisissä taloissa, kun minun huoneeni on raunioina? Näin sanoo nyt Herra Sebaot: – Katsokaa, miten teidän on käynyt: Te kylvätte paljon mutta leikkaatte vähän. Te syötte, mutta jäätte nälkäisiksi, te juotte, mutta janonne ei sammu. Te puette vaatteet yllenne, mutta teidän ei tule lämmin. Ja palkkalaisen ansio hupenee, kuin hänellä olisi reikä kukkarossa. (Haggai 1:4-7)

Kaikki, mitä kokoamme maan päälle, jää tänne ja rapautuu ajan myötä. Toki tarvitsemme elämäämme varten moniakin asioita kuten kodin, ruokaa, vaatteita yms. Näin keskellä itsekeskeistä kulutusyhteiskuntaa kotimme usein suorastaan pursuavat kaikenlaista ”roinaa”. Autokin saattaa vaihtua uuteen nopeaan tahtiin…

Sen sijaan, että keskittyisimme maallisten turhakkeiden hankintaan, meidän tulisi koota rakkauden tekojen aarteita. Niiden arvo on ikuinen, koska Jumala antaa niille sellaisen arvon. Hän on kuin rikkain pankkiiri, joka sijoittaa siunauksensa hyviin sanoihin ja tekoihin. Aina kun sellaisia ilmenee, taivaan tilille kilahtaa merkittävä tuotto, joka tilitetään armopalkkana meidän henkilökohtaiselle taivaan tilille. Siellä on hyvä korko ja pääomaa ja tuottoa kertyy huikeat määrät. Mikään pörssiromahdus, huijaus tai varkaus ei niitä vaaranna. Taivaan pankki on täydellisen turvallinen.

 

Rakkaus Jumalaan ja ihmisiin – ei tavaraan…

Elämän tarkoitus toteutuu vain rakkaudessa. Siksi meidän tulee rakastaa Jumalaa, lähimmäistä, itseämme ja koko luomakuntaa. Rakkaus on elämää.

Jos keskeisin suhteemme on elottomaan materiaan, elämämme on kovin tyhjää ja kuollutta. Mikään tavara tai asia ei korvaa rakastavaa suhdetta. Tästä totuudesta kertoo vahvalla tavalla Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä, joka hankitsi vain lisää (Luuk 12:16-21). Tämä mies puhui jatkuvasti vain itsekseen (minä), mikä kuvasti hänen syvää yksinäisyyttä. Lähi-idässä kaikki suunnitelmat tehdään yhdessä keskustellen (me). Rikas mies käytti elämänsä elottomaan materiaan, joka ei tuottanut mitään hyvää kenellekään. Kuollessaan hän menetti kaiken, jopa sielunsa, jonka ulkopuolelle hän oli sulkenut Jumalan ja ihmiset. Samaan tapaan Lootin vaimo rakastui Sodomaan ja muuttui suolapatsaaksi.

Me elämme kulutusyhteiskunnassa, jossa mieliimme maalataan joka päivä erilaisia unelmia ja haaveita. Niiden vaikutus on voimakas. Emme täysin varjellu niistä, sillä olemme aina oman aikamme lapsia. Kuitenkin olemme myös Jumalan lapsia. Hän voi antaa meille selkeän ymmärryksen siitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä.

Rikkaan miehen tavoin ihminen voi kääntää selkänsä Jumalalle ja ihmisille ja sulkea sydämensä heiltä. Tällöin omaisuudesta ja syntisestä luonnosta tulee kaiken herra ja tarkoitus. Tämän sijasta meidän olla avoimia Jumalan rakkaudelle. Silloin löydämme elämän.

Te ette voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. (Matt 6:24)

 

Hyvän tekeminen ja Kristuksen todistajana eläminen

Lähimmäisen auttaminen on itsestään selvä asia – teoriassa. Käytännössä tämä jää helposti toteutumatta. Uskonnollisessa viitekehyksessä auttamisen motiivit voivat olla vääriä kuten farisealaisuudessa oli käynyt (Matt 6:1-4). Oikeastaan kyse on laajasta ilmiöstä. Toista ihmistä autetaan vain, jotta auttaja saisi siitä itselleen hyötyä joko ihmisten tai Jumalan edessä. Osa kansainvälisestä kehitysavustakin saattaa perustua siihen, että autettava maa sitoutuu kaupalliseen yhteistyöhön auttavan maan kanssa. Joku saattaa esiintyä hyväntekijänä, jotta saisi itselleen mainetta ja kunniaa sekä vauhditusta bisneksille.

Monissa uskonnoissa päämotiivi auttamiseen on lopulta se, että saa kerättyä itselleen ”taivaspisteitä”. Esimerkiksi Etiopian ortodoksisessa perinteessä ajatellaan, että kerjääminen on Jumalan antama tehtävä, jotta hurskaat voivat auttaa ja päästä taivaaseen. Islamissa almujen antaminen kuuluu viiteen perustehtävään, joiden suorittamista Allah arvioi ja punnitsee. Jehovantodistajat tekevät ahkerasti ovityötä ja esiintyvät hyvinä ihmisinä – ei rakkauden tähden vaan jotta itse pelastuisivat.

Kristittyinä mekin olemme helposti hitaita auttajia. Kolehtiin saatamme antaa vain puolipakosta, muodon vuoksi, jotta emme leimautuisi ihmiseksi, joka ei anna mitään. Kuukausittaisista tuloista saatamme antaa vain hyvin pienen osan. Toki on niin, jos saldo on lähellä nollaa välttämättömien perusmenojen jälkeen, paljon rahallista annettavaa ei ole. Silloin voi antaa muita lahjoja kuten aikaa, välittämistä, tukea, käytännön apua jne. Jos oma terveys on heikko, voimia lienee vaikkapa lähimmäisen puolesta rukoilemiseen.

Silti kristityt ovat usein kunnostautuneet merkittävällä tavalla. Moni suuri avustustyö, projekti, työmuoto jne. on saanut alkunsa nimenomaan yksittäisten kristittyjen ja seurakuntien työnä. Moni kansainvälinen avustusjärjestö on ollut ja saattaa vieläkin olla kristillispohjainen. Valtaosa maailman avustustyöstä tulee juuri kristillisistä maista. Suomessakin on historiallinen fakta, että juuri kirkko on tuonut meille kirjakielen ja aloittanut luku- ja kirjoitustaidon opetuksen, koululaitoksen, sosiaalihuollon, terveyden- ja sairaanhoidon jne.

Lähimmäisen auttaminen on yhtä tärkeää kuin Jumalaan uskominen. Oikeastaan nämä kuuluvat aina yhteen. Oikea suhde Jumalaan synnyttää vilpitöntä rakkautta lähimmäistä kohtaan. Lähimmäisen auttaminen on Jumalan palvelemista ja syventää uskonelämää. Jumala kutsuu meitä rakastamaan lähimmäistä ja hän on antanut siihen kaiken tarvittavan: sydämen rakkauden ja motivaation, sekä ne kyvyt, taidot ja aineelliset lahjat, joita lähimmäisen palvelemisessa tarvitaan. Lähimmäisen rakastamiseen ja palvelemiseen kuuluu se, että kerromme evankeliumia ja opetamme Jumalan sanaa. Tämä on mitä suurinta rakkautta, sillä sen kautta ihminen voi löytää itselleen elävän yhteyden Luojaansa ja iankaikkisen elämän lahjan.

Kun autamme ja palvelemme lähimmäistä kristittyinä, on reilua, että paljastamme sen, mistä motivaatiomme ja lahjamme ovat peräisin. Meillä voi olla kiusaus ottaa kaikki kunnia omiin nimiimme, vaikka suurin kunnia kuuluu Jumalalle. Ilman Jumalaa meillä ei olisi mitään. Vaikka suurin kunnia kuuluu Jumalalle, hän kyllä jakaa siitä meillekin niin, että ihmiset ovat useimmiten kiitollisia meitäkin kohtaan.

Jotta alttiutemme rakastaa säilyisi, meidän tulee vaalia suhdettamme Jumalaan ja omaa elämäämme kristillisen rakkauden ja moraalin mukaisena. Näin Jumalan meihin antama valo säilyy kirkkaana ja suola suolaisena. Mitä särkyneempi on meissä oleva synnin kova kuori, sitä enemmän Jumalan kirkkaus voi meissä näkyä. Mitä syvemmin elämme Jumalassa, sitä paremmin, aidommin ja puhtaammin me tuomme oikeanlaista suolaa – antaen makua elämään ja varjellen maailmaa turmeltumasta ja pilaantumasta.

Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Matt 5:13-16)

Aikamme paineiden keskellä meistä tulee helposti piilokristittyjä ja Jeesuksen salaisia agentteja. Kaikenlainen uskovaisuus ja Raamattuun vetoaminen leimataan ahdasmielisyydeksi ja elämän ja rakkauden vihollisuudeksi. Kuka uskaltaa enää sanoa ja vedota: Raamattu sanoo näin!???

Tähän on helppo antautua mukaan, mutta se on vaarallista. Mitä hiljempää me olemme, sitä enemmän paha saa valtaa ja sitä ahtaammalle me joudumme. Näin tapahtuu yksityisessä lähipiirissämme, seurakunnissa, koko kirkossa ja yhteiskunnassa.

 

Kuitenkin meidän tulisi olla rohkeita:

• Jumala on meidän kanssamme. Hänellä on kaikki valta ja voima. Hän sanoo lopulta viimeisen, ratkaisevan sanan.
• Me olemme hyvällä, rakkauden asialla. Emme ole ihmisiä vastaan vaan toimimme heidän ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksi. Oikeaa, hyvää ja rakastettavaa ei ole se, mitä maailma ihannoi vaan se, mikä kumpuaa Jumalasta.

Kaikesta huolimatta, kun olemme Kristuksen ja rakkauden rohkeita todistajia, saatamme joutua vainotuiksi. Jumala ei lopulta pakota ketään rakkauteensa. Ihmiset saavat jäädä torjuviksi, välinpitämättömiksi ja jopa vihamielisiksi. Ihmisen sydämeen Jumala ei astu väkisin.

Vainon kokeminen – oli se sitten asenteellista, sanallista, tekoja, syrjintää yms. – ei ole koskaan mukavaa. Inhimillisesti se merkitsee kärsimystä. Samanaikaisesti Jumala lupaa meille ajallista lohdutusta ja iankaikkisen ilon. Hän on kanssamme kaikessa.

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä. (Matt 5:10-12)

 

Vainon tarkoitus on hiljentää meidät, leimata meidät häpeällisiksi ihmisiksi ja perimmältään tuhota meidät. Joko elämme ikään kuin emme lainkaan olisi kristittyjä tai sitten meidät teilataan tavalla tai toisella. Näin tapahtuu etenkin silloin, kun kirkossa ja yhteiskunnassa eletään vahvasti antikristillistä aikaa. Hyvinä aikoina kristityt saattavat nauttia yleistä arvonantoa.

Kunpa osaisimme hyväksyä vainon osaksi aitoa kristillistä elämäämme niin, että emme siitä lannistuisi vaan ennemminkin vahvistuisimme ja eläisimme lähempänä Jumalaa. Kristuksen ja kristillisen rakkauden tähden koettu vaino olkoon meidän kirkkautemme ja kunniamme maan päällä. Olemme hyvällä, parhaalla rakkauden asialla Kristuksessa Jeesuksessa.

Samalla on tärkeää huolehtia siitä, että emme katkeroidu yksittäisille ihmisille ja ryhdy kostamaan. Saamme aina turvautua esivaltaan, koska sen Jumala on antanut suojaksemme. Raamattu kieltää yksityisen koston, mutta valtuuttaa esivallan toimimaan yhteiseksi parhaaksi pahan hillitsemiseksi. Yksityisesti meidän tulee antaa anteeksi ja rukoilla vihamiesten puolesta. Näin vapaudumme sisäisestä katkeruudesta ja vihasta, joka jatkuvasti nakertaisi ja tuhoaisi sisintämme. Anteeksianto ei tarkoita, että hyväksyisimme vainon ja vääryydet jotenkin oikeana. Jumalakaan ei koskaan hyväksy yhtäkään syntiä, mutta ristillä hän sovittaa ne ja vasta sitten antaa anteeksi. Meidän tulee pitää vääryys vääryytenä ja paha pahana. Annamme Kristuksen sovintotyön tähden anteeksi lähimmäiselle ja itsellemmekin.

Kristuksen todistajina meidän tulee olla viisaita. On hyvä puhua ja vastata ihmisille sen mukaan, miten vastaanottavaisia he ovat. Jos heitä ei kiinnosta tai he suhtautuvat pilkallisesti, he halveksivat evankeliumia, Jumalan sanaa ja kristillistä elämää. He saattavat käydä jopa väkivaltaisiksi.

Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä. (Matt 7:6)

Juutalaisuudessa suurin häväistys olisi ollut heittää pyhää temppelissä uhrattua lihaa koirille. Sikojakin pidettiin saastaisina eläiminä.