ITSENSÄ TUTKIMINEN (12. su helluntaista)

Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

 

EVANKELIUMI: Matt 21:28-32

Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”

  ”Edellinen”, he vastasivat.

Jeesus sanoi:
”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”

 

SAARNA

Elämän näytelmiä

Täällä Yläneen Lystmettän toimintakeskuksessa on nähty ja koettu monenlaisia näytelmiä ja tosielämän tapauksia menneiden vuosien varrella. Keitä olikaan paikalla ja kenen kanssa, ja mitä siitä sitten seurasi?

On hienoa, että monella kylällä on oma kyläyhdistyksensä, joka kerää tietoa menneiden vuosien ajoilta ja samalla aktivoi oman aikamme ihmisiä. Näin myös Uudenkartanon kyläyhdistys tekee.

Jokaisella paikalla, suvulla ja ihmisellä on oma historiansa ja elämäntarinansa. Niitä olen päässyt kuulemaan ja näkemään varsinkin papin työssä, kun saamme olla mukana niin kastejuhlissa, vihkiäisissä kuin myös hautajaisissa, joissa ihmisen elämänkaari ja vaiheet nousevat pintaan.

Näissä näytelmissä ja tosielämän tarinoissa saamme seurata yhden tai useamman ihmisen elämänmatkaa. Saamme katsella heitä ulkopuolisen näkökulmasta tai samaistua heihin hyvinkin syvästi.

Parhaimmillaan voimme oppia jotain uutta ja hyvää – omasta itsestämme, ihmisyydestä, elämästä, kenties Jumalastakin. Mutta pahimmillaan meitä saatetaan rohkaista hyvinkin itsekkääseen ja moraalittomaan elämäntyyliin.

Näytelmiä ja tarinoita on monenlaisia. Minkälaisen tarinan sinä kirjoittaisit?

Jokainen meistä kirjoittaa oman elämän tarinaa joka päivä. Meistä piirtyy historian todellisuuteen ja elämämme lähipiiriin oma jälkemme, oma tarinamme.

Minkälaisen kertomuksen sinä olet jo kirjoittanut? Minkälaisia tapahtumia ja käänteitä siihen on sisältynyt? Minkälaisissa tunnelmissa olet kulkenut oman elämäsi pääroolissa? Oletko kohdannut paljon ilon ja onnen päiviä? Onko ollut tasaisen harmaata? Onko elämäntarinaasi piirtynyt aivan liian paljon vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja surua? Vai onko siihen mahtunut sopivasti kaikkea?

Entä jos saisit kirjoittaa kaiken uudelleen, alusta asti? Minkälaisia muutoksia sinä tekisit oman elämäsi käsikirjoitukseen? Mitä toivoisit enemmän, mitä vähemmän?

Varsinaisesti emme voi enää muuttaa mennyttä. Se, mikä on ollut, se on tapahtunut ja se on jättänyt meihin, toisiin ihmisiin ja maailmaamme pysyvän jäljen. Emme voi muuttaa mennyttä, mutta voimme tarvittaessa muuttaa suhtautumistamme siihen ja mahdollisesti kääntää elämämme kurssia ja tehdä sopivia korjausliikkeitä.

Joskus ihminen pakenee elämää: omaa menneisyyttään, tätä hetkeä tai tulevaisuutta. Aivan liian usein ihminen pakottaa itsensä niin kovaan vauhtiin, että taakse, sivulle ja tuskin eteenkään päin ei ehdi katsomaan.

Raamattu on kirja, joka on täynnä erilaisia elämäntarinoita

– kuninkaallisista ja aivan tavallisista kansalaisista. Näissä elämäntarinoissa kuvataan monenlaisia arkielämän haasteita: miten tulla toimeen niukkoina aikoina, kuinka perheissä on riitaa ja jakautumista, kuinka lapsettomuus koetaan vaikeana asiana, kuinka sukupolvien välinen ero kasvaa vanhempien ja lasten välillä.

Raamatun elämäntarinoissa koetaan myös monia iloisia käänteitä: pitkään sairastunut saa parantua ja aivan uuden elämän, kaksi ihmistä löytää toisensa ja solmivat avioliiton, pitkään odotettu lapsi syntyy, vilja kasvaa jälleen katovuosien jälkeen ja kansa saa nauttia runsauden aikoja.

Monien kuvausten keskellä Raamattu on täysin ainutlaatuinen elämänkirja. Siinä nimittäin kerrotaan Jumalasta, kaiken Luojasta. Kaiken takana on Jumala, joka on laatinut käsikirjoituksen tai tietyt raamit koko maailmanhistorialle ja jokaiselle ihmiselle. Jumala on käsikirjoittaja, ohjaaja, rahoittaja, näytelmän puitteiden tekijä eli lavastaja, hän on luonut roolihenkilöt, ja vieläpä Jumala itse toimii suuren näytelmän päähenkilönä.

Jumala on käsikirjoittanut punaisen langan ja asettanut tietyt, ylittämättömät raamit koko maailmanhistorialle ja kullekin yksittäiselle ihmiselle ja kansalle. Mutta näiden raamien sisällä me saamme osaltamme kirjoittaa elämämme tapahtumia ja käänteitä. Olemme modernisti mukana interaktiivisessa näytelmässä, jossa valintamme voivat muuttaa tapahtumien kulkua suuntaan ja toiseen.

Raamatussa kuvataan kasvutarinoita, joissa ihminen käy läpi vaikeita asioita, turvautuu niiden keskellä Jumalaan ja nousee lopulta takaisin elämän aalloille. Raamatussa kuvataan myös hyvin toisenlaisia kohtaloita. Ihminen voi saavuttaa näkyvää menestystä, mutta lopulta hän menettää kaiken ylpeytensä tähden.

Jeesuksen lyhyessä vertauksessakin on kaksi vastakkaista elämänasennetta. Kaksi poikaa, joista toinen ensin vastusteli, mutta halusi lopulta seurata isänsä tahtoa. Toinen oli lipevästi myötämielinen, mutta kuitenkin hän käänsi selkänsä isälleen.

Vaikka Jumalaan turvautuminen on ratkaisevan tärkeää, silti näissä elämäntarinoissa tulee vahvasti esille se, että usko ei merkitse helppoa elämää. Mekään emme vapaudu tämän maailman todellisuudesta ja puitteista, sen reunaehdoista. Silti Jumalaan turvautuminen merkitsee, että emme koskaan ole yksin, emme missään tilanteessa. Kanssamme on suuri Jumala, jolla on kaikki valta ja voima. Hän sanoo kaikkeen viimeisen, ratkaisevan sanan.

Kaksi poikaa – Jaakob ja Eesau

Tuossa Jeesuksen vertauksessa puhuttiin pelkistetysti kahdesta pojasta. Oliko taustalla mahdollisesti Vanhan testamentin sivuilta tuttu, kahden hyvin erilaisen pojan elämäntarina.
Miten tuo kertomus kuuluikaan?

Patriarkka Iisakille syntyi kaksi poikaa: Eesau ja Jaakob. Jo pienestä pitäen näiden kahden välillä oli nahistelua ja kilpailua vanhempiensa suosiosta. Eesau karskina metsästäjänä sai isänsä mielisuosion, Jaakobista tuli kotona viihtyvä äidin lellikkipoika.

Eesau ja Jaakob olivat kaksosia, joista Eesau syntyi ensin. Näin hän sai esikoispojan aseman, joka oli hyvin tärkeä tuon ajan kulttuurissa. Hän saisi kaksinkertaisen perintöosan, suvun maatilan, isän erityissiunauksen ja sen myötä hyvin vastuullisen aseman suvun päänä ja hengellisenä auktoriteettina.

Jaakob syntyessään piti kiinni Eesaun kantapäästä, minkä mukaisesti Jaakob sai myös nimensä. Jaakob tarkoittaa kantapäätä. Sillä on myös toinen merkitys, pettäjä.

Suvun ja perheen yllä oli kaiken lisäksi erityinen Jumalan lupaus. Tämän suvun kautta kulkisi tulevan Messiaan sukulinja. Tämä etuoikeus lähtökohtaisesti kuului esikoiselle, Eesaulle.
Hän kuitenkin menetti asemansa omien valintojensa seurauksena. Mitä tapahtui?

Eesau ei välittänyt isiensä perinnöstä, ei maallisesta eikä hengellisestä. Hän otti pakanavaimoja vastoin isän ja Jumalan määräystä. Eesau omaksui pakanallisia tapoja, väheksyi Jumalaa ja oli valmis luopumaan esikoisoikeuden tuomasta siunauksesta yhdestä lautasellisesta keittoa. Niin halpana hän piti Jumalaa, isäänsä ja sukuaan.

Jossain mielessä Eesau on hyvin osuva kuva meidän aikamme ihmisestä, joka on vieraantunut kristillisestä uskosta ja perinteisistä arvoista. Moni pyyhkii tomutkin jaloistaan lähtiessä kotiovesta maailmalle. Eihän mitään Jumalaa tarvita. Minä olen oman onneni seppä. Teen, mitä haluan.

Jaakob puolestaan arvosti Jumalaa, vanhempiaan ja perinteisiä arvoja ja tapoja. Samalla hän kadehti veljeään ja kaikkea sitä, minkä esikoisasema toi Eesaulle.

Niinpä hän suunnitteli tuon esikoisoikeuden hankkimista itselleen tavalla tai toisella. Lopulta hän osti sen itselleen tarjoamalla keittoa nälkäiselle Eesaulle ja vielä äitinsä opastuksella petti jo lähes sokeaksi tulleensa isänsä antamaan esikoissiunauksen hänelle.

Pakomatka

Jaakob petti isäänsä ja myös veljeään. Tämä oli se viimeinen pisara kahden veljeksen vaikeaan suhteeseen. Eesau päätti tappaa Jaakobin, joka pakeni kiireesti kodistaan.

Eesau menetti esikoisoikeuden, mutta ei siitä ollut Jaakobillekaan hyötyä. Jaakob lähti matkaan ilman mitään, tyhjätaskuna ja kulki kohti Harrania, sukulaisensa Laabanin asuinsijoja.

Millaista olisi lähteä peloissaan, kaiken menettäneenä pois omasta tutusta kodistaan kohti aivan tuntematonta, aivan yksin? Monet aikamme pakolaiset ovat kokeneet sen sydänjuuriaan myöten.

Mutta sittenkään hän ei ollut yksin. Itse Jumala ilmestyi hänelle unessa. Jaakob sai nähdä enkeleiden kulkevan taivaan ja maan väliä. Hän sai kuulla Jumalan äänen, jossa Jumala antoi Jaakobille hänen isilleen kuuluneet lupaukset ja liitot ja vakuutti läsnäolostaan. Lisäksi Jumala lupasi pitää Jaakobista huolen, antaa kaiken tarvittavan ja lopulta tuoda turvallisesti takaisin kotiin.

Jumala johdatti Jaakobin hänen sukulaisensa Laabanin luokse. Tästä alkoikin sitten varsinainen vanhan ajan ”kauniit ja rohkeat” tarina.

Laabanilla oli kaksi tytärtä Raakel ja Lea. Laaban oli vielä ovelampi pettäjä kuin Jaakob, joka joutui palvelemaan Laabania 3 x 7 eli 21 vuotta saadakseen vaimokseen Leean ohella Raakelin, jota hän rakasti, ja osan hankkimastaan omaisuudesta.

Moniavioisuus tuleekin vastaan Vanhan testamentin sivuilla – ei minään siunauksena vaan monenlaisena hankaluutena. Ilma oli sakeana ristiriitoja ja kateutta. Eikö jo yhdessä vaimossa olisi ihan tarpeeksi?

Sama pätee kaikkeen muuhunkin, jossa poiketaan Jumalan hyvästä tahdosta, kuten yhden miehen ja yhden naisen välisestä rakkaudesta ja avioliitosta.

Näin Jaakobin elämä kulki arkisesti, kovan työn, monenlaisten perheongelmien ja vaativan ja juonikkaan appiukon palveluksessa. Kaiken keskellä Jaakobin suhde Jumalaan näytti kovin etäiseltä. Taustalla häilyi muisto vanhempien uskosta ja Jaakobin kokema Jumalan kohtaaminen unessa.

Jaakob yritti pärjätä itse, ilman Jumalaa, mutta joutui yhä syvempiin vaikeuksiin. Silti Jumala oli hiljaisesti läsnä. Hän siunasi lapset ja Jaakobin tekemän työn niin, että Laabanista tuli hyvin rikas. Lopulta Laaban ei olisi lainkaan halunnut päästää Jaakobia, jonka Jumala toi siunauksen.

Umpikuja, Jaakobin paini ja uusi siunaus

Omatoimisesti ja omavoimaisesti Jaakob lopulta hankitsi itsensä ja perheensä pakomatkalle, joka oli toivoton. Raivostunut Laaban joukkoineen ajoi häntä takaa. Edessä Eesau-veljen miehet, jotka olivat valmiina surmaamaan hänet. Vanha viha eli yhä syvästi.

Täynnä pelkoa Jaakob lähetti vaimonsa, lapsensa ja palvelusväkensä etujoukoissa Eesaun käsiin mutta hän itse pakeni joen toiselle puolelle.

Näin Jaakob oli tullut elämänsä lopulliseen umpikujaan. Edessä Eesau ja takana Laaban. Ylhäällä Jumala.

Jaakob kohtasikin Jumalan salaperäisessä enkelissä, jonka kanssa Jaakob kävi ankaraa painia koko yön. Enkeli iski Jaakobin lonkkaan niin, että hän jäi ontuvaksi koko loppuelämäkseen. Lopulta Jaakob tarrautui enkeliin kaikin voimin eikä päästänyt irti.

Mitä tässä Jaakobin elämän kasvutarinan käänne/huippukohdassa todella tapahtui?

Tarrautuessaan enkeliin Jaakob sanoi: En päästä sinua, ellet siunaa minua.

Enkeli kysyi: Kuka sinä olet?

Mies vastasi: Minä olen Jaakob, pettäjä.

Enkeli jatkoi: Älköön nimesi olko enää Jaakob vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut.

Jaakob kohtasi tuossa tilanteessa itsensä. Hänen omat mahdollisuudet olivat rauenneet tyhjiin. Hän oli sydämeltään pettäjä. Hän oli hylännyt Jumalan ja luuli selviytyvänsä omin neuvoin. Tämän kaiken hän tunnusti sanomalla nimensä: Olen Jaakob, pettäjä.

Tuossa tilanteessa Jaakob kohtasi myös Jumalan. Jumala oli uskollisesti kulkenut Jaakobin kanssa jo äidin kohdusta alkaen aina tähän hetkeen saakka.

Näin Jumala rakastaa ja haluaa siunata kaikkia ihmisiä. Mutta se ei lopulta riitä. Tietysti Jumalan puolelta kaikki on selvää ja valmista, mutta rakkaudessaan hän antaa ihmiselle valinnanvapauden joko hyväksyä tai torjua hänen rakkautensa ja tahdon.

Rakkaudessaan Jumala joutuu murtamaan meissä olevaa ylpeyttä ja kapinahenkeä toisinaan kovinkin ottein. Jaakobin lonkka nyrjähti. Lonkkaluuta on sanottu ihmisen vahvimmaksi luuksi. Kovimmankin vastuksen Jumala voi murtaa.

Mutta juuri tuossa Jumalan murtavassa syleilyssä Jaakob tajusi olevansa sylissä, joka on hänen ainoa turvansa. Se on Taivaallisen Isän syli, jossa Isä haluaa siunata siitä pois pyristelevää lasta. Siinä sylissä lapsi voi lopulta tyyntyä ja rauhoittua. Tässä on hyvä olla. Tästä en halua lähteä pois.

Siinä hetkessä Jaakobista tuli voittaja, joka oli taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa. Pettäjän sydän ja nimi muutettiin Israeliksi. Hän oli Jumalan lapsi ja sellaisena hän halusi kantaa Jumalan lapsen nimeä, uutta identiteettiä ja kulkea uutta elämää uudessa voimassa, uudessa rakkaudessa ja uudessa nöyryydessä.

Näin Jaakob voitti itselleen – ei vain ajallista elämää – vaan myös iankaikkisen elämän.

Yhdessä Jumalansa kanssa Jaakob saattoi nöyrästi kohdata Eesaun, jonka Jumala oli jo lepyttänyt. Jaakob saa palata kotiin suuren perheensä ja omaisuutensa kera. Hän sai siunauksen Laabaniltakin.

Jaakob pakeni menneisyyttään ja itseään. Hän rakensi elämäänsä oman nokkeluutensa varaan, mutta joutui perikatoon.

Jumalan armo ja rakkaus kuitenkin seurasivat häntä ja kutsuivat omakseen. Jaakob sai kohdata menneisyytensä, tämän hetken, itsensä, läheisensä ja tulevaisuutensa turvallisesti Jumalan sylissä. Rauha laskeutui hänen sydämeensä ja elämäänsä.

Meidän elämämme umpikujat ja kamppailut?

Jaakobin kertomus on elävää todellisuutta, joka haastaa meitä vertauksen kahden pojan tavoin päättämään ja toimimaan Isän tahdon mukaan.

Jaakob sai armosta elämänmuutoksen ja uuden tulevaisuuden, jossa suhde Jumalaan, läheisiin ja kaikkiin ihmisiin oli ensimmäisellä sijalla.

Minkälaisiin tilanteisiin me saatamme vielä joutua ennen kuin käymme ratkaisevan kamppailun Jumalan ja itsemme kanssa?

Menneisyys on takana, nyt on tämä hetki ja päivä. Tulevaisuuden voimme kirjoittaa yhdessä hyvän Jumalan kanssa. Hän on aina sinun kanssasi. Hän varjelee sinut elämän tiellä. Hän antaa leipää syötäväksi ja vaatettaa sinut. Ja hänen suojissa saat palata turvallisesti kotiin, sillä Herra on sinun Jumalasi.

Kaksi poikaa, kaksi tyttöä. Toinen lopulta seurasi Isän tahtoa ja peri valtakunnan itselleen. Toinen myi sen lautasellisesta keittoa. Etuoikeutetut ylipapit ja kansan vanhimmat kulkivat Eesaun tietä, mutta halveksitut portot ja publikaanit tulivat katumukseen ja uskoon Jaakobin tavoin.

Toinen arvosti Jumalan siunausta, toinen hylkäsi sen.

Kumpi heistä sinä olet?