EFESOLAISKIRJE

Kirjoittaja: Apostoli Paavali
Aika: 60-62 jKr (Rooman vankeus)
Sanoma: Kristityn asema Kristuksessa, seurakunta ja kristillinen elämä
Vastaanottajat: Pakanakristityt useissa Vähän Aasian seurakunnissa lähellä Efesoa

 

JOHDANTO

Kirjeen sanoma

Efesolaiskirje kertoo meille Jumalan valtavasta armosta ja lahjoista Kristuksessa Jeesuksessa. Häneen uskova on saanut vastaanottaa mittaamattomat hengelliset aarteet. Jokainen uskova on turvassa Kristuksen sylissä, Jumalan kämmenellä. Toiseksi kirje opettaa hyvin perusteellisesti myös kristillisestä seurakunnasta, joka on Kristuksen ruumis. Efesolaiskirje tunnetaankin erityisesti seurakuntakirjeenä. Kolmanneksi kirje ohjaa uskovaa kristilliseen elämään Kristuksen armon ja rakkauden varassa.  Se opettaa kristillisestä moraalista, synnistä, ihmissuhteista, hengellisestä sodan käynnistä ja Pyhän Hengen täyteydestä.

Efesolaiskirje on tyypillinen Paavalin kirje, joka jakaantuu kahteen pääosaan. Ensimmäinen osa on pääosin opillinen (1-3 luvut). Siinä kerrotaan, mikä on uskovan elämän perusta Kristuksessa ja mitä Jumala on jo tehnyt. Kirjeen toinen osa on pääosin käytännöllinen (4-6 luvut). Jumalan armo ja teko vaikuttavat voimakkaasti kristityn elämään. Armo muuttaa ja vaikuttaa. Käytännönopetus ei ole uutta lakia, joka tuomitsee, vaan se on ohjaamista uuteen elämään Kristuksen täytetyn työn voimassa. Sitä voidaan kutsua kristilliseksi kehotukseksi.

Uskova elää uutta elämää, koska hänet on jo pelastettu. Hänet on armahdettu ja siksi hänen ei enää tarvitse yrittää epätoivoisesti saavuttaa pelastusta. Koska olet jo pelastettu Jeesuksessa Kristuksessa, saat elää uutta elämää. Tämä elämä on vielä vajavaista, sillä synti asuu vielä uskovan sydämessä. Vasta taivaassa elämä muuttuu kokonaan täydelliseksi. Armahdettu syntinen on täydellisesti taivaskelpoinen.

 

Tausta

Kirje on nimetty Efesolaiskirjeeksi, koska Paavali nimenomaan osoitti sen Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. Silti kirje ei ole vain Efeson kaupungin kristityille vaan on ilmeistä, että se tarkoitettiin laajemmaksi kiertokirjeeksi tuon alueen muille seurakunnille ja saarnapaikoille.

Paavalille Efeso tuli läheiseksi ja rakkaaksi monin tavoin. Hän tuli sinne ensimmäistä kertaa toisella lähetysmatkallaan, jolloin hän poikkesi Efesoon, mutta vain hetkeksi noin v. 51 jKr. Kolmannen lähetysmatkansa aikana Paavali viipyi siellä peräti kolme vuotta vuosien 52-55 aikana ja vaikutti voimakkaasti kaupungin ja uskovien elämään. Tämän kirjeen Paavali kirjoitti lähes kymmenen vuotta myöhemmin Roomasta käsin ollessaan vankina. Samoihin aikoihin hän kirjoitti myös Kolossalaiskirjeen, joka on hyvin samantyyppinen kirje kuin tämä.

Efeso oli hyvin suuri ja tärkeä kaupunki Vähässä Aasiassa, nykyisen Turkin alueella. Se perustettiin 900 eKr kreikkalaisten toimesta, mutta Rooma valloitti alueen ja nimitti Efeson Aasian maakunnan, provinssin pääkaupungiksi v. 133 eKr. Kaupunki nautti laajaa itsehallintoa. Efeson sijainti teki siitä alueen keskeisen kauppa- ja satamakaupungin. Asukkaita siellä oli 250 000 – 500 000, mikä asetti sen Rooman valtakunnan neljänneksi suurimmaksi kaupungiksi. Väestö koostui monista eri kansallisuuksista kuten kreikkalaisista, aasialaisista, juutalaisista ja roomalaisista.

Uskonnollisesti Efeso oli monimuotoinen. Siellä sijaitsi yksi maailman seitsemästä ihmeestä, Artemiin temppeli, joka oli antiikin suurin ja hienoin temppeli. Alun perin Artemis oli kreikkalainen jumalatar, jota palvottiin Efesoksessa hedelmällisyyden vertauskuvana ja seksin jumalattarena. Roomalaisen jumaltaruston mukaan jumalattaren nimi oli Diana. Palvonta yhdisti aineksia monista eri uskonnoista ja oli siten luonteeltaan synkretististä. Temppelissä palveli 1000 prostituoitua. Efesossa oli temppeleitä myös Rooman keisarin palvontaa varten. Häntä pidettiin jumalana. Kaupungissa oli lisäksi juutalainen synagooga. Kaupunkia leimasi syvä pakanallisuus ja moraalittomuus. Myöhemmin kaupunki tuhoutui täydellisesti.

 

Paavalin vaikutus Efesossa (Apt)

Paavali saapui Efesoon ensimmäisen kerran toisen lähetysmatkan aikana. Tapauksesta kerrotaan Apostolien teoissa, joka antaa tärkeää tietoa kristillisen uskon ja seurakuntien leviämisestä sekä tausta-aineistoa monille Uuden testamentin kirjeille. Sen kuvauksen mukaan Paavali saapui Efesoon Priskillan ja Akylaksen kanssa (18:18-21). Vierailtuaan synagogassa Paavali jätti matkakumppaninsa evankeliumin työhön Efesoon. Sinne saapui myös juutalaiskristitty mies nimeltä Apollos, joka siirtyi myöhemmin Akaiaan (18:24-28).

Paavali saapui uudelleen Efesoon kolmannella lähetysmatkalla. Tuolloin hän asettui kaupunkiin kolmeksi vuodeksi (Apt 19 – 20). Näin Efesosta tuli kristillisen työn keskus Vähässä Aasiassa. Tämä oli strategisesti tärkeä ja välttämätön toimenpide. Työ on hyvä keskittää suuriin keskuksiin, joista käsin voidaan vaikuttaa laajoille alueille. Paavali aloitti työnsä juutalaisten keskuudessa. Tämäkin oli luonnollista, sillä juutalaiset tunsivat Kirjoitukset (Vanhan testamentin), sen lait ja lupaukset. Työ kannattaa aloittaa luonnollisten kontaktien kautta ja niiden parissa, joilla on hyvä esiymmärrys Jumalasta. Paavali julisti Kristusta juutalaisille kolmen kuukauden ajan, mutta lopulta he yhteisönä torjuivat evankeliumin (19:1,8-9). Tällöin Paavali aloitti kahden vuoden mittaisen avoimen raamattukoulun uskoon tulleille yksilöjuutalaisille ja kaikille kiinnostuneille (19:9-10). Tänä aikana evankeliumi tuli yleisesti tunnetuksi ja Jumala siunasi työn monilla tunnusteoilla (19:10-12).

Paavalin toiminta toi suoranaisen herätyksen ja vapautumisen pakanallisesta elämästä ja okkultismista. Monet uskovat polttivat julkisesti epäkristilliset kirjansa, joiden arvo oli huomattava (19:13-20). Evankeliumin sanoma kyseenalaisti voimakkaasti mahtitemppeli Artemiin ja siihen liittyvän hyvin kaupallisen epäjumalanpalveluksen aseman. Efeson käsityöläiset nostivat suuren mellakan kristittyjä vastaan ja vasta kaupungin kansleri sai väkijoukon rauhoittumaan (19:23-40). Ehkä tämän vuoksi Paavali joutui jättämään kaupungin (20:1). Kuitenkin hän halusi vielä tervehtiä Efeson seurakunnan vanhemmistoa ja kutsui heidät läheiselle paikkakunnalle Miletoon. Siellä hän piti erään koskettavimman puheen, mitä Raamatusta löytyy (20:16-38). Jäähyväispuheessaan Paavali muistutti johtajia antamastaan esimerkistä, puhtaasta evankeliumista ja tulevasta vankeudestaan. Hän kehotti voimakkaasti uskovia pitämään huolta seurakunnasta ja suojelemaan sitä harhaopeilta. Paavali jätti heidät Jumalan armon hoitoon rukouksin ja kyynelein.

Paavali asetti ennen lähtöään Timoteuksen jatkamaan työtään Efesossa (1 Tim 1:2-3). Tämäkin oli tärkeä periaate: työlle on löydettävä ja kasvatettava jatkajia kuten Timoteus ja vanhemmisto. Efesossa oloaikanaan Paavali piti huolta myös muista seurakunnista ja kirjoitti useita kirjeitä kuten Korinttolaiskirjeet. Niidenkin valossa kävi ilmi, että Paavalin työ oli erittäin vaativaa ja vaarallista.

Efeso mainitaan yhtenä Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta, jotka saivat viestin Herralta Jeesukselta (Ilm 2:1-6). Tämän sanoman he saivat noin 40 vuotta myöhemmin 90-luvulla. Näin pääsemme mielenkiintoisella tavalla kurkistamaan seurakunnan kehittymiseen vuosikymmenten saatossa. Ilmeisesti apostoli Johannes vaikutti pitkän ikänsä loppuaikoina Efeson seurakunnan elämään. Jeesuksen antaman viestin mukaan Efeson seurakunta sai kiitosta ahkeruudesta, kärsivällisyydestä, pahan ja harhaoppien vastustamisesta. Kuitenkin se sai vakavan varoituksen ”ensimmäisen rakkauden hylkäämisestä”. Tämä tarkoitti, että seurakunnasta oli tullut opillinen, mutta ilman rakkautta. Molempia tarvitaan – totuutta ja rakkautta.

 

Harhaopit

Paavali varoitti jäähyväispuheessaan hyvin selvästi, että seurakuntaan tulee harhaopettajia, jopa sen omasta keskuudesta (Apt 20:28-31). Tämä on hengellinen laki: aidon evankeliumin ja puhtaan Jumalan Sanan perässä uivat aina saatanan lähettämät harhaopit. Mutta ne on täysin mahdollista torjua, mikäli asia vain otetaan vakavasti, opetusta valvotaan ja seurakunnasta pidetään huolta. Lisäksi Efeson kaupungin monikulttuurinen, pakanallinen ja synkretistinen vaikutus haastoi uskovia päivittäin. Kristityt olivat pääosin pakanataustasta mutta ehkä juuri juutalaiskristityt muodostivat ensimmäisinä uskovina ja Kirjoitukset tuntevina seurakunnan ydinjoukon.

Vaikka Paavali ei tässä kirjeessä nimeä selvästi yhtään harhaoppia, ne ovat ainakin epäsuorasti ja osittain hänen opetuksensa taustalla. Eräitä todennäköisiä harhaoppeja olivat juutalaisten kautta tulleet judaistiset, lakihenkiset näkemykset, joiden mukaan juutalaiset olivat parempia ja kaikkien tuli täyttää Mooseksen laki (ks. 2:11-22). Kristus oli hyvä mutta ei riittävä pelastaja. Toiseksi saattoi olla, että jotkut olivat kyseenalaistaneet Paavalin aseman apostolina ja hengellisenä isänä (ks. 3:1-10). Kolmanneksi on nähtävillä pakanallisten uskontojen, kreikkalaisen filosofian ja varhaisen gnostilaisuuden haaste ”syvemmän tiedon” omistamisesta (ks. 3:14-20). Tämän Paavali torjuu opettamalla Kristuksen rakkauden ja täyteyden mittaamattomuudella. Neljänneksi, kaupungissa vallitseva pakanallinen moraalittomuus houkuttelee aina uskovia seuraamaan sen mallia ja omaksumaan ”laittomuuden” asenteen. Paavali torjuu tämän Kristuksen luoman uuden ihmisyyden ja uuden elämänmallin avulla (ks. 4:17 – 5:21).

Harhaopeilla on aina sillanpääasema uskovan sydämessä: se on syntinen luontomme (vanha luonto, liha). Uskova kantaa syntistä luontoa kuin varjoa koko elämänsä ajan loppuun asti. Synti on ylpeyttä, kovuutta, moraalittomuutta, noituutta, epäuskoa ja kaikkea jumalattomuutta. Siksi ihmisen syntinen luonto sanoo aina ”kyllä” kaikille harhaopeille. Kuitenkin Kristus meissä, Pyhä Henki ja ihmisen uusi luomus ovat voimakkaampia ja siksi on mahdollista sanoa harhaopeille ”ei”.

Kaikki Uuden testamentin kirjeet paljastavat hyvin voimakkaasti, että uskovat ja seurakunta joutuvat taistelemaan jatkuvasti syntiä, saatanaa ja harhaoppeja, sekä maailman houkutuksia vastaan. Sokeus ja herkkäuskoisuus pelkkään hyvään on erittäin vaarallista ja tuhoisaa. Samalla on kuitenkin vaara ajautua pelkoon ja saatana-keskeisyyteen. Oikea asenne on se, että katsomme ja keskitymme Kristukseen ja Jumalan Sanaan, sekä omistamme kaikki ne siunaukset, mitä Jumala on jo antanut. Juuri tätä Efesolaiskirje meille opettaa. Kristityn elämä on turvassa olemista, kuitenkin valvoen. Jumalan armo ja anteeksiantamus takaavat rauhan ja voiman kristilliseen elämään.

 

Kirjeen rakenne

Kirjeen rakenteen hahmottaminen auttaa suuresti sen sanoman ymmärtämistä. Uuden testamentin kirjeissä on yleensä hyvin selkeä ja johdonmukainen rakenne. Jo rakenteella on oma sanomansa: kaiken perustana ja voimana on Jumalan pelastava armoteko; sitä seuraa armoon pohjautuva kristillinen elämä.

Kyseessä on aito, oman aikansa kirje. Tyypillisesti kirje alkaa johdannolla, jossa mainitaan kirjeen kirjoittaja ja vastaanottajat, sekä lausutaan tervehdys ja siunaus (Ef 1:1-2). Vastaavasti kirje päättyy terveisiin ja siunaukseen (6:22-24).

Efesolaiskirje jakaantuu opetukseltaan kahteen pääosaan: 1) asemamme Kristuksessa ja 2) elämämme Kristuksessa. Edellinen kertoo Jumalan armoteosta hyväksemme ja jälkimmäinen sen vaikutuksista päivittäiseen elämäämme. Tältä pohjalta kirjettä on jäsennelty hieman eri tavoin. Seuraavassa on kaksi esimerkkiä:

 

Kaksi pääosaa:

Johdanto

1. Pääosa: asemamme Kristuksessa
   1. Jumalan suvereeni teko hyväksemme (1 luku)
   2. Kristuksen sovitustyö (2 luku)
   3. Armon salaisuus (3 luku)
2. Pääosa: elämämme Kristuksessa
   1. Kristillinen asenne (4 luku)
   2. Elämä maailmassa, perheessä ja työssä (5 – 6:9)
   3. Taistelu pahan voimia vastaan (6:10-20)

Päätös

 

Viisi pääosaa:

1. Pelastus ja yhteys Jumalan kanssa Kristuksessa Jeesuksessa (1 – 2:10)
2. Seurakunta ja uskovien yhteys (2:11 – 3:11; 4:1-16; 5:22-33)
3. Uusi elämä Kristuksessa ja kristillinen moraali (3:12 – 5:21)
4. Erityisen tärkeät ihmissuhteet (5:22 – 6:9)
5. Hengellinen taistelu (6:10-20)

 

Tässä opetuksessa seurataan jälkimmäistä, viiden pääkohdan jäsennystä.