40 vuoden erämaataival  (4 Moos 1-36)

4 Mooseksen kirja on toiselta nimeltään Numeri, joka viittaa väestönlaskuihin. Kirjassa kuvataan israelilaisten vaellusta erämaassa. Matkaan lähdetään suurin odotuksin, mutta sitten toiveet murskautuvat. Edessä on 40 vuoden sakkokierros erämaassa. Vain uusi sukupolvi pääsisi Luvattuun maahan.

Siinain vuorella kansa solmi liiton, sai lain ja jumalanpalvelusjärjestyksen. Uutta Jumalan antamaa elämää opiskeltiin vuoden verran ennen kuin matka jatkui. Miljoonaisen kansan liikekannallepano ei kuitenkaan ollut mikään pikku juttu. Se tarvitsi tarkat ohjeet ja järjestyksen – kaaos ei kuulu Jumalan suunnitelmiin eikä hänen kansalleen (1-9 luvut). Matkanteossakin jokaisella oli oma paikkansa. Tämä kuvastaa sitä, että yhteisö ja yksilö ovat molemmat tärkeitä Jumalalle. Ketään ei unohdeta. Sinua ei unohdeta. Tule ja astu omalle paikallesi, ellet vielä ole siihen tullut! Sinä kuulut Herran kansaan, kun turvaudut Jeesukseen Kristukseen.

Israel lähti liikkeelle Herran siunauksen varassa: ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan! Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä” (6:22-27).

Israelilla oli tehtävä: vallata Luvattu maa. Pilvenpatsas johdatti kansaa ja hopeatorvet soivat lähdön merkkinä. Mutta jo kolmen päivän päästä alkoi napina, jopa Mooses valitteli taakkaansa. Herra antoi hänen tuekseen 70 vanhinta, jotka täyttyivät Pyhällä Hengellä. Myös Mooseksen sisarukset Mirjam ja Aaron parjasivat Moosesta. (9-12 luvut).  Näissä tunnelmissa Herra käski Moosesta lähettämään 12 vakoojaa tutkimaan Luvattua maata. Heidän joukossaan olivat Joosua ja Kaaleb. Palattuaan takaisin kaikki tiedustelijat kehuivat maan kauneutta ja hedelmällisyyttä, mutta nuo 10 muuta näkivät tehtävän mahdottomaksi. Paikalliset asukkaat olivat aivan liian voimakkaita heille. Tuolloin koko kansa joutui paniikkiin: lue 14:1-4. Vain Joosua ja Kaaleb uskoivat Herran voimaan, mutta kansa tahtoi kivittää heidät. (13-14 luvut)

Jälleen Mooses rukoili armoa vihastuneen Jumalan edessä, Kristuksen esikuvana. Jumala antoi heille ikuisen armonsa, mutta määräsi vakavan ajallisen rangaistuksen: lue 14:19-32. Kansa ei pääsisikään luvattuun maahan vaan joutuisi kulkemaan erämaassa 40 vuotta ja kuolemaan sinne. Vain uusi, nuori sukupolvi pääsisi perille.

Rangaistus oli ankara mutta ei silti vienyt ikuista armoa ja elämää. Kristus on sovittanut meidän syntimme ja antaa meille ikuisen elämän. Kuitenkin täällä maan päällä me vastaamme syntiemme seurauksista ja toisinaan saamme ajallisia rangaistuksia Isän kädestä. Epäusko riistää meiltä monia siunauksia ja johtaa meidät moneen tuskaan. Ihminen saattaa myös kieltäytyä Jumalan tarjoamista tehtävistä. Mitä silloin jää jäljelle? Tyhjä, tarkoituksen elämä erämaassa ja kuoleman odottelu. Näin kävi Israelin ensimmäiselle vapaalle sukupolvelle. Jumala ei tarkoittanut vapautta synninharjoitukseen vaan vapautta elämää ja rakkaudenpalvelua varten.

Mikä on meidän tehtävämme tässä ajassa? Mitä kykyjä, lahjoja ja tehtäviä Jumala on sinulle antanut? Me olemme matkalla kohti Luvattua maata ja meidän tulee tavalla tai toisella, oman paikkamme ja tehtävämme myötä saada mahdollisimman monta muuta tälle samalle taivastielle, sekä palvella heitä rakkaudessa, Jumalan lain neuvojen mukaan. Se ei sulje pois elämän hyvistä asioista nauttimista, mutta antaa elämälle suunnan ja tarkoituksen.

Israelin kansan vakava rangaistus on varoitus uskosta luopumisesta. Ihminen, joka kokonaan kääntää selkänsä Jumalalle, antautuu pysyvästi ja lopullisesti epäuskolle, ei koskaan pelastu. Tästä Paavalikin puhui: 1 Kor 10:1-14; Hepr 3:7-19.  Erämaataipaleesta tuli raskas. Kansa oli menettänyt päämääränsä. 40 vuotta paahtavassa erämaassa ei ollut helppo. Vanha sukupolvi tuli tiensä päähän. Mirjam kuoli. Aaron kuoli. Mooseksenkin aika lähestyi. Hänkään ei päässyt Luvattuun maahan. Mooseskin oli tottelematon. Mooses oli ihminen kuten mekin. Lisäksi Mooses edusti lakia. Laki ei koskaan voi viedä syntistä ihmistä perille Luvattuun maahan.

Mooseksen vakavin rikkomus tapahtui, kun kansa napisi vedestä. Herra käski tällä kertaa vain puhumaan kalliolle, mutta Mooses iski sitä kahdesti sauvallaan. Kristus oli jo esikuvallisesti ristiinnaulittu ja nöyrä pyyntö riittäisi veden saamiseksi. Katolisen kirkon messussa ehtoollisleivän murtamisessa Kristus ristiinnaulitaan ja murretaan konkreettisesti aina uudestaan ja uudestaan. Näin he uskovat ja toimivat – Raamatun vastaisesti. Kristus on jo kertakaikkisesti ja täydellisesti naulittu ristille. Hän on ylösnoussut. Mekin voimme ylpistyä ja asettua Jumalan yläpuolelle vaatien ja käskien häntä, kiristäen ja uhkaillen. Sellaista rukousta ja asennetta Jumala ei siedä. Muuta armon lähdettä, sovitusta tai sovittajaa ei ole kuin Kristus ristillä (19-20 luvut).

Kansa jatkoi loppumatonta valitustaan: ”Minkä tähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan” (21:5). Tämä Mooseksen kirja kuvaa realistisesti Jumalaan uskovan kansan ja ihmisen tuntemuksia ja reaktioita. Ne ovat hyvin inhimillisiä ja tuttuja. Ihmiselämä on pitkä vaellus ja siihen mahtuu monenlaista. Mutta tämä Sana varoittaa meitä jatkuvasta valituksesta. Kyllästyminen ja jatkuva napina kiinnittää huomiomme siihen, mitä meillä ei ole. Unohdamme sen hyvän, mikä meillä jo on. Mielemme voi kääntyä pois Jumalasta ja se saattaa johtaa meidät syntiin. Synti puolestaan tuhoaa elämää. Lisäksi Jumala rankaisee synnistä: ”Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa kuoli” (21:6).

Synnin tuoma kärsimys ja Herran tuomio vetävät ihmistä parannukseen: ”Kansa tuli Mooseksen (Kristuksen) luo ja sanoivat: Me teimme syntiä. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet. Ja Mooses rukoili kansan puolesta” (21:7). Jumalan kummallisena vastauksena oli tangon päähän tehty vaskikäärme, jota katsomalla tappavan pureman saanut ihminen parani. Tähän Sanaan uskova pelastui, mutta sen torjunut kuoli.

Herra Jeesus opetti Nikodeemusta juuri tämän tapauksen avulla: ”Niin kuin Mooses korotti käärmeen autiomaassa, niin on Ihmisen Poika korotettava, että jokaisella joka uskoo häneen, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh 3:14-16). Jeesus oli tuo myrkytön, synnitön, valmistettu vaski/pronssikäärme tangon eli ristin päällä. Hän sovitti syntimme ja häneen turvautumalla ihminen pelastuu. Toisille se on hullutus, mutta meille Jumalan viisaus ja voima. Se toimii.

Näin Jumala oli yhä uudelleen armollinen kansaansa kohtaan. Silti hän ei ollut välinpitämätön, kaiken hyväksyvä pehmo isi vaan rakkaudellinen ja luja Kasvattaja, jotta me pääsisimme perille ikuiseen elämään. Edes Bileamin kiroukset eivät voineet kaataa Israelia vaan kirouksetkin muuttuivat siunauksiksi Jumalan käsissä (22-24 luvut). Bileam ennusti Messiaasta: ”Tähti nousee Jaakobista ja valtikka kohoaa Israelista” (24:17).

Kun vanha sukupolvi hiipui ja kuoli erämaahan, Herra valmisti uuden sukupolven Joosuan johdolla täyttämään alkuperäisen tehtävän. Joosua on Kristuksen esikuva, joka vie kansan perille Luvattuun maahan. Kirjan loppuluvut kertovat uuden sukupolven valmistautumisesta ja ensimmäisistä taisteluista Luvatun maan rajojen tuntumassa (26-35 luvut).