ENSIMMÄINEN KORINTTILAISKIRJE: Naisen arvo ja asema seurakunnassa (11 luku)

 

PAAVALIN VASTAUKSIA KORINTTILAISTEN KYSYMYKSIIN (7-15 luvut)

Korinttilaiskirjeen loppupuoliskossa Paavali käsittelee asioita, joita korinttilaiset häneltä kysyivät kirjeen kautta: ”Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte…” (7:1) Näitä kysymyksiä olivat: avioliitto, epäjumalille uhratun lihan syöminen, kristityn vapaus, naisen rooli seurakunnassa, ehtoollisen oikea nauttiminen, armolahjat ja Kristuksen ja kristittyjen ylösnousemus.

 

 

NAISEN ARVO JA ASEMA SEURAKUNNASSA (11:2-16)

Paavali aloittaa usein asioiden käsittelyn kiitoksen kanssa (11:2). Kiitos antaa tasapainoa ja voimaa elämään. Aito ja rehellinen kiitos on tärkeää – niin Jumalan kuin lähimmäisten puoleen. Kiittäkää joka tilassa / tilanteessa, sanoo Sana. Kiitoksen jälkeen Paavali ryhtyy käsittelemään naiselle sopivaa käyttäytymistä seurakunnassa – ensin päähineen käytön ja hiusten pituuden osalta, myöhemmin myös siltä osin, miten naisen tuli puhua seurakunnassa.

 

IHMISARVO

Minkä arvon sinä annat ihmiselle ja itsellesi? Entä minkälaisen arvon antavat itämaiset uskonnot, ateismi, materialismi ja humanismi? Niiden mukaan ihminen on tärkeä, mutta lopulta katoavainen. Ihmisen arvo murenee nopeasti olemattomiin. Jäljelle jää kauniita sanoja ilman katetta.

Entä mikä on ihmisen arvo Jumalan edessä? Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jo tämä antaa jokaiselle ihmiselle suunnattoman arvon ja ainutlaatuisen aseman luomakunnassa. Tosin syntiinlankeemus uhkaa riistää ihmiseltä tuon arvon ja aseman Jumalan ikuisen rakkauden kohteena. Ihmisen suunnatonta arvoa vakuuttaa se, että Jumala on lunastanut, ostanut meidät synnin, kuoleman ja sielunvihollisen orjuudesta. Jumalan vaakakupissa jokaisen ihmisen arvo on niin suuri, että Hän itse päätti tulla ihmiseksi Pojan persoonassa ja sovittaa syntimme ristillä. Jokainen ihminen on siis yhtä arvokas kuin Jumalan Poika. Lisäksi Jumala pyhittää ja kirkastaa jokaisen, joka vain suostuu ottamaan tämän arvon ja rakkauden vastaan.

Jokainen ihminen on äärettömän kallisarvoinen! Sinä, minä, kaikki ihmiset – riippumatta siitä, minkä ikäisiä, näköisiä tai kokoisia me olemme, olemmeko miehiä vai naisia, olemmeko köyhiä vai rikkaita, terveitä vai sairaita, työssä olevia, eläkeläisiä tai työttömiä, heteroja vai homoja, uskovia vai jumalattomia, julkisyntisiä vai piilosyntisiä, tai mitä kansallisuutta tai heimoa tahansa. Jokainen on luotu Jumalan kuvaksi ja lunastettu Kristuksessa. Jokaiselle tarjotaan lunastuksen, pyhityksen ja kirkastumisen kautta Jumalan antaman arvon täydellistä omistamista ja todeksi elämistä.

Arvomme ei riipu tunteistamme tai kokemuksistamme. Vaikka arvomme on suunnaton, emme sitä ymmärrä emmekä osaa siitä iloita ja sitä arvostaa. Varsinkin jos ihminen torjuu Luojansa, hän on vaarassa mitätöidä itsensä ja menettää arvonsa. Arvomme on vain Luojan kädessä ja yhteydessä.

Erilaisuus ja eri tehtävät eivät muuta ihmisen arvoa. Myös kolmiyhteisen Jumalan ”persoonat” Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä arvokkaita, vaikka tehtävien painopisteet ovat erilaisia.

Johtopäätös: Jokainen ihminen on äärettömän arvokas ja tärkeä, koska Jumala antaa meille tämän arvon. Siksi myös mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita elämässä, kodissa, seurakunnassa ja yhteiskunnassa.

Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa ihmisen, etenkin naisen arvo jää pieneksi. Kreikkalaisuudessa ajateltiin, että naisella ei ole ikuista sielua. Islamissa ja heimouskonnoissa nainen on lähinnä omaisuutta ja karjaa. Islamissa naista pidetään pahana, joka viettelee miehen; siksi naisen pitää olla hunnutettu päästä varpaisiin. Juutalaisuudessa nainen sai olla läsnä synagogassa, mutta vain kuuntelijana. Niinpä kristinuskon antama yhtäläinen ihmisarvo jokaiselle ihmiselle, etenkin naisille, on vallankumouksellinen. Sama pätee lapsiin, jotka asema on huono monissa kulttuureissa. Vasta kristinusko on nostanut lapset arvoon arvaamattomaan, jopa uskon esikuviksi!

 

ASEMA KODISSA, SEURAKUNNASSA JA YHTEISKUNNASSA

Yleisiä näkökulmia

Jumala pitää jokaista ihmistä yhtä arvokkaana riippumatta hänen asemasta ja tehtävästä. Tämä on asia, jota meidän on vaikea hahmottaa. Luontaisesti me mittaamme ihmistä sillä, mitä hän tekee ja mikä on hänen asemansa. Ei siis ihme, että joku ökyrikas kirjoittaa kirjan, että hän on yhtä arvokas kuin 50 000 duunaria… No, pitäähän hänen jotenkin selittää, miksi hän saa kerätä itselle suhteettoman paljon omaisuutta toisten hiellä ja verellä. Siinä keinot ovat monet; kuten myös omaisuuden käyttötavat omaksi hyödyksi. Samalla tavalla teemme me aivan tavalliset ihmiset omalla tasollamme. Me sekoitamme arvon, aseman ja tehtävän keskenään. Niin ei pitäisi tehdä.

Ihmisarvon, aseman ja tehtävän sotkeminen keskenään tulee esille erityisesti yhteiskunnallisessa sukupuoli- ja tasa-arvokeskustelussa. Sovinisti haluaa painaa naisen hellan ja nyrkin väliin; feministi haluaa vallata kaikki miehiset tehtävät, ihailee lesbokulttuuria ja katsoo, että lopulta miehet häviävät koko maailmasta. Äärimuodoissa halutaan kieltää kaikki sukupuolten väliset erot: poikien ja tyttöjen lelut, vaatetuksen, hiusmuodin, etunimet, jne.

Kuitenkin – Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi! Molemmat ovat täysimääräisesti ihmisiä ja yhtä arvokkaita, mutta samalla erilaisia. On suunnaton rikos ihmisyyttä vastaan kieltää ja tukahduttaa miehen ja naisen erilaisuus.  Se rikkoo ihmisen persoonallisuuden ja vääristää identiteetin. Mies ja nainen ovat fyysisesti ja psyykkisesti erilaisia. Tämä heijastuu osin myös hengellisyyteemme. Meillä on erilaisia herkkyyksiä, vahvuuksia, kykyjä ja taitoja. Mies sopii paremmin joihinkin tehtäviin kuin nainen ja päinvastoin. Joskus miehellä tai naisella voi olla ominaisuuksia, jotka mahdollistavat pärjäämisen miehisessä tai naisellisessa tehtävässä.

Olkaamme miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä! Sellaisiksi meidät on luotu ja tarkoitettu. Käyttäytykäämme ja pukeutukaamme sen mukaisesti. Pojat ja tytöt tarvitsevat miehen ja naisen malleja identiteettinsä kehittymisen ja tulevien ihmissuhteiden kannalta. Vastustakaamme kaikkea sellaista, mikä yrittää rikkoa ja murtaa ihmisyytemme, perheemme ja yhteiskuntamme.

 

Hierarkia luomakunnassa perustuu Jumalan olemukseen

Jumalan luomistyöhön kuuluu tasa-arvoisuuden ohella tehtävien erilaisuus ja tietty hierarkia. Tämä on Jumalan luomistyö ja tarkoitus. Se näkyy eläinpopulaatioissa ja myös ihmiskunnan toiminnassa. Esimerkiksi Suomessa meillä on presidentti, pääministeri, hallitus, eduskunta, valtion hallinto ja kunnallishallinto; kullakin yrityksellä on johtajansa ja esimiehensä; kullakin yhdistyksellä voi olla toiminnanjohtaja, puheenjohtaja, johtokunta jne. Perheissä on luonnollista, että vanhemmat hoitavat ja johtavat perhettä, kun lapset ovat vielä pieniä. Mitä tapahtuisi jos kaikki hierarkiat poistettaisiin koko yhteiskunnastamme? Seurauksena olisi kaaos ja anarkia – lopulta joku ottaa johdon käsiinsä. Maailmassa ei ole yhtään yhteiskuntaa, jossa ei olisi hierarkiaa. Se on ihmisyyteen luotu järjestelmä.

Hierarkiaan kuuluu vastuu. Hyvä ”hallitsija”, johtaja yms. toimii yhteisen hyvän mukaisesti, kuuntelee ”kansaa” ja kantaa vastuun toimistaan. Diktaattori käyttää valtaa vain omien etujensa ajamiseen toisten kustannuksella. Tämä ei ole Jumalan tahto. Huono johtajuus ei kumoa hierarkian tarvetta perheissä, seurakunnassa tai yhteiskunnassa.

Hierarkian perusteena ja lähteenä on Jumalan olemus. Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä arvokkaita, mutta heillä on erilaisia tehtäviä ja sisäinen ”hierarkia”. Poika tekee kaikessa Isän tahdon. Isä ja Poika lähettävät Pyhän Hengen maailmaan, joka toteuttaa Isän tahtoa Pojan kautta. Jumalan persoonat ovat yhtä arvokkaita, mutta heillä on sisäinen työjako ja ”hierarkia”. Isä on luoja, Poika on lunastaja ja Pyhä Henki on pyhittäjä. Jumalalle tämä ei ole ongelma vaan toiminnallinen välttämättömyys ja ilon aihe. Toiminnallinen erilaisuus ei vähennä Pojan eikä Pyhän Hengen arvoa täytenä Jumalana.

Mies ja nainen yhdessä ovat täysimittainen Jumalan kuva (1 Moos 1:27). He ovat yhtä arvokkaita, he ovat ”yksi” ja he täydentävät toisiaan. Samalla heidän välillään on toiminnallinen ja ”hierarkinen” eroavaisuus. Tämä pätee avioliitossa, perheessä, seurakunnassa ja yhteiskunnassa.

 

Jokaisen ihmisen arvo on suunnattoman suuri. Samalla kullakin ihmisellä on erilaisia tehtäviä, jotka eivät vähennä tai lisää ihmisen maksimaalista arvoa. Ihminen voi toki käyttäytyä vastoin arvoansa torjumalla Luojansa ja kapinoimalla hänen hyvää tahtoaan vastaan.

 

Kristillisiä periaatteita:

• Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä arvokkaita
• Ihmisarvo: mies, nainen ja lapsi ovat yhtä arvokkaita
• Asema ja tehtävä: miehellä ja naisella on erilaisia tehtäviä
• Jumalallinen järjestys: Jumala on Kristuksen pää; Kristus on miehen pää; mies on naisen pää; lapsi on kuuliainen vanhemmilleen

”Päänä” oleminen ei tarkoita diktaattorin valtaa. Se pitää sisällään vastuunkantamisen ja huolenpitovelvollisuuden. ”Pään” tulee toimia kaikessa rakkauden ohjaamana. Rakkaus huomioi Jumalan ja lähimmäisen tahdon. Asioista sovitaan ja päätetään yhdessä. Viime kädessä ”pää” vastaa siitä, että mahdollisimman hyvä ratkaisu toteutuu. Joku kantaa lopullisen vastuun.

 

Miehen ja naisen suhteen ja roolien väliset ristiriidat johtuvat syntiinlankeemuksesta

Paratiisissa miehen ja naisen välinen suhde oli täydellinen ja heijasti Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen välistä harmoniaa. Jumalan luomistarkoitus toimi ilman pienintä ongelmaa ja tyytymättömyyttä. Mies rakasti täydellisesti vaimoaan ja vaimo täydellisesti kunnioitti miestään ja luotti häneen.

Syntiinlankeemus rikkoi miehen ja naisen välisen suhteen. Miehen rakkaus naista kohtaan vääristyi ja naisen kunnioitus ja luottamus miestä kohtaan katosi. Syntyi kilpailutilanne, jossa aidon rakkauden tilalle tuli itsekäs rakkaus, joka käyttää toista hyväksi. Avioliitto muuttui ”symbioosiksi”. Siunauksen tilalle tuli kirous: mies vuodattaa hikeä ja verta; nainen kärsii synnytystuskista ja on fyysisesti vahvemman miehen vallassa (ja tuntee silti vetoa mieheen) – 1 Moos 3:16,19.

Syntiinlankeemuksen myötä miehen ja naisen roolit ovat vääristyneet. Ne ovat yksipuolistuneet ja kaventuneet. Erilaisen ajan virtausten myötä heiluri saattaa heilahtaa toiseen äärilaitaan, jolloin miehen ja naisen roolit pyritään hävittämään täydellisesti. Samalla ihmisen arvo, asema ja tehtävä sotketaan keskenään. Naisen arvoa mitataan sillä, mitä hän tekee ja mikä on hänen asemansa. Kuitenkin ihmisen arvo on se, minkä Jumala hänelle antaa – ei asemassa eikä tehtävässä.

 

Takaisin kohti rakkautta ja sopusointua – Jumala eheyttää ja uudistaa meitä miehinä ja naisina lunastuksen ja pyhityksen kautta

Lunastuksen ja pyhityksen päämääränä on eheytyminen täydeksi mieheksi ja naiseksi, sekä toimia Jumalan hyvän luomistarkoituksen mukaisesti. Tosiasiassa kristillinen eheytyminen ja elämä jää täällä ajassa vajavaiseksi. Koemme kipuilua ja epäonnistumista miehinä ja naisina, sekä myös tehtävissämme. Jumalan yhteydessä meidän tulee opetella ja harjoittaa rakkautta, luottamusta ja keskinäistä kunnioitusta. Mitä enemmän siinä onnistumme, sitä onnellisempia me olemme ja sitä paremmin voimme myös kokemuksellisesti ymmärtää arvomme. Lunastus ja pyhitys kompensoivat syntiinlankeemuksen vaikutusta.

Mies – käytätkö sinä väärin asemaasi naisen ”päänä” tai oletko luopunut tästä vastuun kantamisesta kokonaan? Rakastatko vaimoasi kokosydämisesti?

Nainen – kapinoitko sinä miestäsi vastaan ja olet epäkunnioittava vai oletko täydellisen alistettu? Onko sinulle vaikeaa hyväksyä sitä, että mies on naisen pää ja luottaa häneen?

Turvamomentti naisille: Jumala ei luonut miestä toimimaan yksinvaltiaana vaan miehen pää on Kristus. Toisin sanoen, Kristus valvoo miestä ja mies on toimistaan vastuussa Kristukselle. Kristus pitää naisten puolta etenkin silloin, kun mies käyttää väärin asemaansa. Väärin toimiessaan mies menettää siunauksen Jumalan edessä. Vaimon ei tule toimia Jumalan Sanaa vastaan, vaikka mies siihen painostaisi.

Turvamomentti miehille: Mies saa turvautua Kristukseen myös silloin, kun hän vilpittömästi ja rukoillen ja keskustellen etsii koko perheen ja avioliiton parasta, mutta vaimo asettuu kaikessa häntä vastaan ja vaarantaa yhteisen hyvinvoinnin. Miehen ei tule toimia Jumalan Sanaa vastaan, vaikka vaimo siihen painostaisi.

Lähes aina miehen ja vaimon välisiin ristiriitoihin on olemassa hyvä kompromissi. Sellaisen löytäminen ja siihen suostuminen voi vaatia aikaa. Pakottavissa tilanteissa on toimittava nopeasti, mikäli yhteinen, tärkeä etu sitä vaatii. Arkielämän kiireet ja stressi tuovat usein etääntymistä ja ristiriitoja. Paras lääke siihen on varata säännöllisesti hyvää yhdessäolemisen aikaa, jolloin monet stressitekijät lievenevät ja asiat näyttäytyvät yhteisessä valossa.

Johtopäätös: Jumala on antanut miehelle ja naiselle yhtä suuren arvon, mutta on luonut heidät osittain erilaisiksi, jotta he täydentäisivät toisiaan ja voisivat toteuttaa erilaisia tehtäviä perheessä, seurakunnassa ja yhteiskunnassa. Syntiinlankeemus vääristää Jumalan hyvää tahtoa. Ratkaisuna on turvautuminen ristinevankeliumiin ja sen välittämään Jumalan rakkauteen.

 

NAISEN ASEMA SEURAKUNNASSA

Jumala on luonut miehen ja naisen. Heillä on tärkeä asema ja tehtävä perheissä, seurakunnassa ja yhteiskunnassa. Kristinusko on palauttanut naisen suunnattoman arvon miehen rinnalla. Seurakunnassa tarvitaan (hengellisiä) isejä ja äitejä kaikessa toiminnassa. Kun juutalaisuudessa nainen osallistui synagogapalvelukseen vain passiivisena kuulijana, kristinuskon piirissä nainen osallistuu aktiivisesti lauluun, rukoukseen, diakoniaan, profetointiin, opettamiseen jne.

Mutta miksi Paavali käski naisia vaikenemaan? Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua… Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. (14:34-36)

Entä miksi Paavali toisaalla sanoi, että nainen voi profetoida ja muutenkin miehiä ja naisia erottelematta rohkaisi aktiiviseen toimintaan seurakunnan kokoontumisissa? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotain annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta (14:16). Jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi… (11:5).

Raamatussa on monia esimerkkejä naisten aktiivisesta julistuksesta ja toiminnasta Jumalan kansan keskuudessa. Tunnettuja naisprofeettoja olivat Mooseksen sisar Mirjam, Hulda ja Debora. Profeetta Joelin ennustuksessa Pyhän Hengen vuodatuksesta sanottiin: Teidän tyttärenne profetoivat… Evankelista Filippoksen neljä tytärtä omasivat profetian armolahjan. Pariskunta Aquila ja Priscilla toimivat aktiivisesti yhdessä seurakunnassa.

Ristiriita vai sopusointu? Onko Raamattu ristiriitainen kirja vai onko niin, että asioihin on perehdyttävä, jolloin voimme huomata, että ristiriitaiselta vaikuttavat tekstit täydentävät toisiaan ja ovat sopusoinnussa keskenään? Ristiriidat ovat meissä, ei Raamatussa.

Historiallinen tausta antaa ratkaisun moneen asiaan. Tuohon aikaan naisilla ei ollut koulutusta ja heillä oli huonommat mahdollisuudet ymmärtää uutta kristinuskon sanomaa. Paavali kehottaa naisia kyselemään asioista tarkemmin kotona omalta mieheltään – ei siis kesken seurakunnan kokoontumisen. Korintissa oli muutenkin riittävästi ja vakavia ongelmia ja häiriöitä, varsinkin jumalanpalveluksissa. Paavali korostaa seurakunta- ja armolahjaopetuksessa, että kaiken tulee tapahtua ”arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä” (14:40).

Voimme ajatella kotoisia jumalanpalveluksiamme kirkossa – entä jos siellä kesken kaiken olisi kovia keskusteluita jumalanpalveluksen kulusta, teksteistä ja saarnasta? Paavalin ohje on hyvin luonnollinen. Paavali edellyttää, että jumalanpalveluksessa yksi kerrallaan käyttää puheenvuoroa – se on hyvä ohje muuhunkin elämään. Mutta miksi käsky kohdistui juuri naisiin? Koska juuri Korintissa ongelmana oli se, että naiset olivat intoutuneet keskustelemaan kesken kaiken.

Lisäksi on todettava, että juutalaisuudessa nainen ei saanut opettaa lakia. Koska Korintin seurakunnassa oli juutalaistaustaisia, voi olla, että nainen ei toiminut opettajana seurakunnassa. Kulttuurisessa ja uskonnollisessa tilanteessa olikin erittäin epätodennäköistä, että nainen olisi edes pyrkinyt seurakunnan opettajaksi tai pastoriksi. Kreikkalaisen kulttuurin valistunut ohje naisille oli, että heidän tuli puhua vain miehelleen ja vain miehensä kautta toisille ihmisille, kun he olivat yhdessä liikkeellä kaupungilla. Kyseessä oli siis yleinen tapa ja siitä poikkeamista paheksuttiin. Seurakunnassa eletään usein omia kulttuuritapoja seuraten.

 

Naisen rooli seurakunnassa nykyään

Paavalin ohje on yhä voimassa. Nainen eikä mies saa häiritä jumalanpalvelusta. Vain yksi kerrallaan käyttää julkista puheenvuoroa. Jumalanpalveluksen jälkeen on yhdessä hyvä pureksia kaikkea kuultua. Monenlaiset opetusillat ja pienryhmät tarjoavat mahdollisuuden yhteiseen kyselyyn ja pohdiskeluun. Nainen ja mies saavat toimia aktiivisesti seurakunnan kokoontumisissa.

Me elämme kulttuurissa, jossa naisen tehtävät ovat laajentuneet. Nykynaiset ovat lukutaitoisia, koulutettuja ja monitaitoisia. Käsitys miehen ja naisen rooleista on erilainen kuin Paavalin aikana. Naisen laaja-alaisempi toiminta ei riko kulttuurinormeja eikä herätä yleistä paheksuntaa.

Nainen voi toimia seurakunnassa opettajana länsimaisessa kulttuurissa. Varsinkin pyhäkoulu-työssä tämä on jo vuosisatainen perinne. Lähetystyössä juuri naiset ovat olleet tienraivaajia ja toimineet kaikissa mahdollisissa tehtävissä – Pyhän Hengen armoittamina työtovereina. Nainen ei silti korvaa miestä seurakunnassa eikä miesten toimimista opettajina. Molempia tarvitaan ja he voivat yhdessä tuoda isällisen ja äidillisen äänen ja näkökulman seurakuntaan.

Naispappeus on historiallisesti erittäin uusi ilmiö. Juutalaisuudessa ja kristinuskon piirissä vuosisatojen ja -tuhansien ajan on ollut vallitseva tapa, että naiset eivät ole pastoreina. Yhä edelleen tämä on vierasta katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa, sekä pääosin vapaissa suunnissa. Pastorin tehtävä on nähty johtavana, kaitsevana, varjelevana ja opetusvastuuta kantavana tehtävänä, joka sopii ensisijaisesti miehelle ja hänen ominaisuuksilleen. Jumalan luoman järjestyksen näkökulmasta on vierasta, että nainen olisi piispana tai kirkkoherrana. Sen sijaan seurakunnassa, jossa on useampia pappeja, ei välttämättä ole esteitä sille, että nainen voisi toimia pappina. Seurakunnassa tarvitaan hengellisiä isejä ja äitejä. Käytännön kokemus puoltaa sitä tosiasiaa, että Jumala käyttää uskovia naisia papillisissa tehtävissä.

Pohtiessamme naispappeutta meidän tulisi nöyrästi tunnustaa historialliset, raamatulliset ja nykypäivän realiteetit. Kysymys naispappeudesta ei kuulu kristinuskon ydinkysymyksiin eikä sen vuoksi tule rakentaa äärimmäisiä jakolinjoja. Ennemmin meidän tulisi puhdistaa kirkkomme liberaaliteologiasta, joka on näennäiskristillinen, antikristillinen harhaoppi.

 

Naisen hiukset ja päähine seurakunnan kokoontumisissa (11:4-14)

Tätä tekstikohtaa on jossain määrin vaikea ymmärtää. Sen mukaan miehen tulee rukoilla Jumalaa seurakunnassa ilman päähinettä, mutta naisen tulee rukoillessaan tai profetoidessaan peittää päänsä. Lisäksi naisen tulee suosia pitkiä hiuksia eikä niitä tule leikata lyhyiksi. Paavali perustelee ohjettaan Jumalan luomisjärjestyksellä: Jumala – Kristus – mies – nainen. Lisäksi hän sanoo enkeleiden seuraavan sitä, miten seurakunnassa käyttäydytään.

Hiusten leikkaaminen hyvin lyhyeksi tai jopa kaljuksi merkitsi tuona aikana yleisesti kolmea erilaista asiaa: rangaistusta rikoksesta, suruaikaa taikka porton ammatin harjoittamista. Hyvin lyhyistä hiuksista tunnisti temppeliprostituoidun. Joskus taas porton merkkinä saattoi olla sitomattomat ja peittämättömät pitkät hiukset.

Tässä valossa Paavalin ohje naisten pitkistä hiuksista on erittäin ymmärrettävä. Naisella lyhyet hiukset tai jopa kaljuus viestittävät em. seikoista. Korintissa päällimmäisin tulkinta lienee ollut juuri portoksi leimautuminen. Oli siis luonnollista, että Paavali neuvoi noudattamaan yleisiä tapoja, jotka koskivat myös naisten hiuksia.

 

Sovellus meidän aikaamme

Meidän ajassamme miesten ja naisten EI tule pukeutua tai käyttäytyä siten, mikä kulttuurissamme herättäisi pahennusta ja olisi vastoin kristillistä ”säädyllisyyttä”. Sellainen pukeutuminen ja käyttäytyminen häiritsisivät varsinkin seurakunnan kokoontumisessa.

Tässä on toki vaarana, että kirkko tai herätysliike jää kiinni viime vuosisatojen malleihin. Kristillisyys ja vallitseva kulttuuri ovat vuorovaikutuksessa ja ne vaikuttavat toisiinsa. Se, mikä oli sopimatonta sata vuotta sitten, ei välttämätöntä ole mitenkään tavatonta nykyään. Kristittyinä joudumme miettimään sopivan rajoja aina kristillisen uskon arvoista käsin.

Hunnun käyttäminen oli sinänsä yleistä kreikkalaisessa kulttuurissa. Huntu oli joko kevyt harso tai peittävämpi vaatekappale kuten nykyään musliminaisilla. Lähinnä vain portot olivat ilman huntua tai päähinettä yleisillä paikoilla. Huntu merkitsi siis säädyllisyyttä ja kuulumista joko perheen isän ja aviomiehen ”alaisuuteen” ja huolenpitoon. Hunnuton oli ikään kuin ”avointa riistaa”. Huntu antoi naiselle vahvan, turvatun ja arvostetun aseman.

Tätä käytäntöä tapaamme etenkin muslimien keskuudessa. Siinä on kuitenkin menty yli säädetyn sikäli, että hunnun pitää olla kasvot täysin peittävä, raskas, musta ja koko vartalon suojaava kaapu. Jo suhteellisen kevyt huntu riittää osoittamaan, että kyse on kunniallisesta naisesta. Raskaasta hunnusta on tehty orjuuttava vaate. Tosin osa musliminaisista kertoo kokevan sen hyväksi. Eräs näkökohta on yleinen turvallisuus: ihminen pitää olla tunnistettavissa.

Päähineen käyttäminen suomalaisessa nykykulttuurissa on vapaata. Huntu tai hattu ei kerro mitään naisen asemasta. Toki kirkkoon tultaessa on yhä hyvänä tapana, että mies ottaa lakin pois päästä mutta nainen voi sen pitää päässään.

 

Pään peittäminen rukouksessa

Miksi naisen siis piti rukoilla pää peitettynä? Jos hän kunniallisena naisena piti huntua tai päähinettä kaupungilla, niin yhtä lailla hänen piti toimia samalla tavalla seurakunnassa. Avopäin oleminen merkitsi väärää signaalia ja vallitsevan säädyllisyysnormin rikkomista. Se oli häpeällistä myös Jumalan edessä, koska sillä tavoin toimiva nainen viestitti myös kapinaa Jumalaa ja hänen luomistarkoitustaan vastaan. Mies oli vapaa kulkemaan ja olemaan ilman päähinettä, vaikka sellaista usein pidettiin käytännön syistä (suoja aurinkoa ja likaantumista vastaan). Mies ei pitänyt päähinettä moraalisista syistä eikä sen osoittamiseksi, oliko mies avioliitossa vai ei. Kummallista on kylläkin se, että juutalaiset miehet rukoilevat nimenomaan ja ehdottomasti pää peitettynä.

Päättäkää / päätelkää itse! (11:13). Tällä Paavali ei tarkoita, että korinttilaiset voisivat kaikista edellä mainituista perusteista huolimatta toimia niin kuin parhaaksi näkevät. Sen sijaan hän haastaa tekemään järkevän, loogisen johtopäätöksen, joka perustuu selkeisiin em. perusteisiin. Lisäksi Paavali vahvistaa, että kristillisissä seurakunnissa on näissä kysymyksissä vakiintunut tapa, jota on syytä noudattaa (11:16).

Koska meillä suomalaisilla päähine tai huntu ei ole enää merkki avioliitosta tai säädyllisyydestä, sen käyttämättä jättäminen naisen kohdalla ei riko moraalinormeja kirkossakaan. Kuitenkin se, että mies pitäisi lakkia kirkossa, rikkoo yhä aikamme normeja.

Sama pätee naisten hiusten pituuteen. Lyhyet hiukset eivät kerro siitä, onko nainen kunniallinen vai ei. Tosin pitkät hiukset ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä ja sen myötä lyhyet hiukset naisilla hämärtävät miesten ja naisten välisiä roolieroja ja joskus jopa tunnistamista. Paavali sanoo, että pitkät hiukset ovat naiselle kunniaksi ja luonnollinen osa naiseutta. Vastavuoroisesti on sanottava, että kaikilla hiukset eivät kasva tai hiuksen laatu voi olla sellainen, että pitkät hiukset eivät ”toimi”. Naisen syvin arvo ei ole kiinni hiusten pituudesta vaan siitä, että nainen on Jumalan luoma, lunastama, pyhittämä ja kirkastama. Nainen saa olla naisellinen, mikä tuo esille Jumalan luomistyön kauneuden.

Lähetystyössä ja matkailtaessa toisenlaisissa kulttuureissa on pyrittävä noudattamaan heidän tapojaan. Länsimainen feminismi ”vapauden” nimissä tosin pyrkii murtamaan toisten kulttuurien käytäntöjä. Länsimainen nainen kulkiessaan ilman huntua tai huivia ja ilman ”saattajaa” leimaa itsensä huonotapaiseksi. Fiksu kristitty nainen käyttää huivia ja liikkuu turvallisessa seurassa. Lähetystyön tarkoitus ei ole muuttaa huntujen tai huivien käyttötapoja vaan antaa ihmiselle todellinen arvo Jumalan yhteydessä ja sen myötä syvä elämänilo. Päähineen / hunnun / huivin käyttö voidaan tulkita myös Jumalan ja miehen kunnioittamiseksi, mikä ei ole lainkaan huono asia. Nöyryys on kristillinen hyve, ei kapina.

 

Jumalan säätämyksen siunaus

Yleisesti on tärkeää ylläpitää Jumalan säätämää järjestystä. Me tarvitsemme auktoriteettien ja säädyllisten tapojen tervettä kunnioitusta, koska se suojelee meitä ja tuo elämään onnea ja siunausta. Meidän on välttämätöntä kunnioittaa Jumalaa, Kristusta, Raamattua, esivaltaa, vanhempia, opettajia jne. Kunnioitus kertoo siitä, että tarvitsemme toisiamme ja pidämme toisiamme tärkeinä. Kunnioitus ylläpitää rauhaa ja järjestystä. Auktoriteettiasemassa oleva on aina vastuullinen siitä, että hän toimii asemassaan oikeudenmukaisesti, hyvää tavoitellen ja rakastaen. Mikäli auktoriteetti rikkoo näitä periaatteita ja siten itse Jumalaa vastaan, meidän ei tule hyväksyä sitä eikä varsinkaan itse toimia Sanan vastaisesti. Samalla on hyvä muistaa, että olemme koko ajan näkymättömän maailman katseltavana.