JEESUKSEN VERTAUS: Kuuliainen, ansioton palvelija

.

Luukkaan evankeliumi 17:7-10

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa, kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä.

Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset.’”

.

OPETUS

Armo vai ansio?

Tämä evankeliumiteksti kuuluu pyhäpäivän teemaan ”ansaitsematon armo” (3. sunnuntai ennen paastonaikaa). Vertauksessa Jeesus kertoo palvelijasta, joka täyttää kuuliaisesti kaikki tehtävänsä ja noudattaa annettuja määräyksiä.

Miten nämä kaksi teemaa – ansaitsematon armo ja kuuliaisuus – sopivat yhteen? Onko pelastus lahja vai pitääkö se ansaita? Onko Raamattu ristiriitainen kirja?

Jeesus on aiemmin opettanut Jumalan ihmeellisestä armosta ja rakkaudesta, joka on suorastaan käsittämätöntä Lähi-idän kulttuuristen tapojen valossa. Jeesuksen vertauksissa…

• Jumala on isäntä, joka lähtee kesken juhlien palvellakseen palvelijoitaan.
• Hän on kuningas, joka kutsuu juhliinsa kaikkein alhaisimmankin.
• Hän on työnantaja, joka maksaa täyden palkan jokaiselle – sillekin, joka ehti olla työssä vain yhden tunnin.
• Hän on hallitsija, joka antaa anteeksi valtavan, koko elämää suuremman velan.
• Hän on Herra, joka orjan tavoin pesee opetuslasten jalat.

Kaikissa näissä kuvauksissa Jumalan armo on todella ansaitsematonta ja ihmeellistä. Mutta nyt käsillä oleva vertaus ei puhu armosta. Sen sijaan se puhuu ihmisen asemasta ja velvollisuuksista Luojansa edessä. Onko näiden tekstien ja opetusten välillä ristiriita? Ei, ne puhuvat eri asiasta.

Vaikka Jumala armahtaa ihmisen täydellisesti ja ehdottomasti Jeesuksessa Kristuksessa ja vaikka hän palvelee ihmistä monin tavoin, ihmisestä ei koskaan tule Jumalan tai Kristuksen herraa. Jumala tekee kaiken vapaaehtoisesti pitäen kiinni omasta suvereniteetistaan. Hän tekee kaiken sulasta rakkaudesta ja hyvyydestä.

Jumala ja ihminen

Tässä on ikuinen turvamme. Jos voisimme käskeä Jumalaa, tekisimme sen vajavaisina, itsekkäinä, syntisinä ja pahoina. Silloin ihmisen tuhovoima olisi rajoittamaton. Onneksi Jumala ei koskaan suostu sellaiseen. Ihminen saa rukoilla ja pyytää, mutta hän ei voi käskeä eikä määrätä Jumalaa.

Juuri tästä on kysymys. Jumala saa pysyä Jumalana ja ihminen ihmisenä. Esimerkiksi, jos pankki sattuisi antamaan sen omalle pankkivirkailijalle – jostain käsittämättömästä syystä – hänen suurenkin asuntolainan kokonaan anteeksi, työntekijästä ei tule sen myötä pankinjohtajaa. Hän on yhä vanhassa tehtävässään, jota hänen tulee hoitaa ahkerasti ja kuuliaisesti. Saatuaan kaiken anteeksi, luulisi, että työntekijä toimii työssään entistäkin innokkaammin ja kiitollisin mielin.

Toki on myös väärän huolettomuuden ja ylimielisyyden vaara. Jos Jumala antaa kaiken anteeksi, niin voinkin elää miten tahdon ja laiminlyödä perusvelvollisuuteni Jumalaa ja lähimmäisiäni kohtaan. Tällaisen väärän johtopäätöksen Jumalan sana torjuu, tämänkin vertauksen voimalla.

Kokonaisvaltainen tasapaino

Raamattu kuvaa elämää kokonaisvaltaisesti ja monesta näkökulmasta. Elämässä on vallalla useita lainalaisuuksia yhtä aikaa. Ne tasapainottavat toisiaan.

Saamme nauttia ilman ponnisteluja monista merkittävistä, ilmaisista asioista kuten auringon lämmöstä, raikkaasta ilmasta, vuodenajoista, puhtaasta vedestä, ystävistä jne. Samalla meidän on tehtävä työtä ja ansaittava päivän leipä ja muu toimeentulo.

Me saamme nauttia luomakunnan hedelmistä, mutta samalla meidän tulee vaalia ja suojella luomakuntaa. Jos toimimme itsekkäästi ja luontoa riistäen, niitämme monenlaista kärsimystä ja tuhoa. Juuri niinhän tapahtuu globaalisti yltiöpäisen kuluttamisen ja saastumisen myötä.

Raamatussa ei ole ristiriitoja. Sen sijaan Raamattu kuvaa elämässä koettavia ristiriitoja, joiden jännitteessä Jumalakin toimii. Syvimmän ristiriidan oman pyhyytensä ja rakkautensa välillä Jumala on ratkaissut ristillä. Synti on saanut tuomionsa ja ihminen armon pelastua.

Erilaiset näkökulmat tasapainottavat toisiaan ja vaikeimpiinkin ristiriitoihin Jumala löytää elämää edistäviä ratkaisuja. Siksi meidän on kaiken elämässä koettavan keskellä hyvä turvautua Jumalaan.

Kuka käskee?

Kristillisyyden piirissä vaikuttaa suuntauksia, joissa on siirrytty Jumalan käskemiseen. Sellaista on esimerkiksi menestysteologiassa. Siinä ihminen käskee Jumalaa antamaan siunauksiaan, jos vain löytyy riittävästi uskoa. Omista uskolla haluamasi itsellesi! Vaadi uskolla, niin saat mitä tahansa!

Aivan samaan päädytään aikamme liberaaliteologiassa. Siinä Jumalaa ei varsinaisesti käsketä vaan automaattisesti oletetaan, että Jumala siunaa ja toteuttaa syntisen ihmisen haluja ja pyyteitä.

Lakihenkisyydessäkin ajatellaan näin. Kun ihminen luulee täyttävänsä pyhän lain vaatimukset ja olevansa jo melko puhtoinen, hän nostaa itsensä Jumalan vertaiseksi. Tästä asemasta käsin hän odottaa ja edellyttää, että Jumala maksaa hyvistä teoista palkkion.

Moni uskova yrittää ansaita itselleen siunauksia. Se ei onnistu, sillä kaikki on armoa ja lahjaa. Etenkin jehovantodistajille pelastus ja siunaukset perustuvat kuuliaisuuteen, joka onkin suoranaista epäuskoa ja kapinaa.

Ansaitsematon armo ei nosta ihmistä Luojansa edessä asemaan, jossa hän voisi vaatia mitään, saati sitten käskeä. Päinvastoin! Kaikkivaltiaan, pyhän Jumalan edessä ihminen tajuaa yhä syvemmin syntisyytensä ja asemansa luotuna – ei Luojana. Jumalan armon edessä ihminen herää ymmärtämään Jumalan mittaamattoman rakkauden. Tällaistakin reppanaa Jumala, minun Luojani rakastaa! Ja tällaisena saan elää hänen omanaan tänään, huomenna ja iankaikkisesti.

Jeesuksen ajan maailma ja kuvia Jumalasta

Pureudutaan tarkemmin Jeesuksen vertaukseen. Siinä hän puhuu isännästä, jolla on yksi palvelija tai palkkalainen. Se kertoo siitä, että isäntä on varsin köyhä. Hiukkaakaan varakkaammalla olisi monia palkkalaisia. Näin Jeesus kohdistaa sanansa tavalliselle, keskiverto kansalaiselle. Sellaisia olivat opetuslapsetkin. He olivat pienyrittäjiä, virkailijoita, kenties maatalouden harjoittajia.

Lähi-idässä isännän ja palvelijan roolit olivat syvästi kiveen hakattuja. Me emme tunne näitä rooleja, tapoja ja arvoja, jotka vallitsivat tuolloin Israelissa. Ne ovat yhä tänäänkin vallalla Lähi-idässä. Moni asia voi tuntua meistä kummalliselta ja väärältä, koska tulkitsemme niitä virheellisesti. Monta tärkeää seikkaa, jotka on sanottu tekstissä tai jätetty sanomatta, emme huomaa. Sen sijaan Lähi-idän ihminen näkee ja kuulee ne hyvin selvästi.

Kun Jeesus opetti jotain hätkähdyttävää Jumalasta, se oli usein täysin shokeeraavaa aikansa kuulijalle. Vertausten isäntä (Jumala) onkin aivan toisenlainen kuin tuon ajan varakkaat isännät ja herrat. Mutta meille se on suorastaan normaalia, sillä parin tuhannen vuoden kristillistämisen jälkeen meillä on melko oikea käsitys Jumalasta. Juuri sellainenhan hän onkin!

Lakihenkinen juutalaisuus näki Jumalan yksinomaan korkeana, ylhäisenä, pyhänä kunnian Herrana, joka ei alennu ihmisen tasolle. Jumalan armahtava sydän jäi taka-alalle. Sama pätee islamissakin.

Korjatakseen tämän vääristymän valtaosa Jeesuksen opetuksesta ja toiminnasta toi esille Jumalan rakkauden ja hyvyyden. Jumalan ihmiseksi tuleminen ja ristinkuolema on sen hätkähdyttävää, syvintä ydintä. Jumala rakastaa luomaansa ihmistä, tulee lähelle, auttaa ja pelastaa.

Sen sijaan meidän liberaali aikamme näkee Jumalan yksinomaan vaaleanpunaisena rakkautena, joka hyväksyy kaiken, mikä tuntuu syntisestä ihmisestä kivalta. Jumalan pyhyys on sille kirosana. Jumala on ihmisen toiveiden loppumaton täyttäjä. Ihminen on kaiken keskus ja määrittelee, kuka ja millainen Jumala on ja mitä hän saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.

Juuri tällaista harhaa kuten myös menestysteologiaa ja lakihenkisyyttä vastaan tarvitaan tasapainottavaa opetusta siitä, että Jumala on yhä tänään, aina ja iankaikkisesti, pyhä Herra, kaiken Luoja, jonka edessä jokaisen polven on notkistuttava.

Hän on Jumala ja me olemme ihmisiä. Hän määrittelee, mikä on ihmisen osa ja tehtävä maailmassa. Hän antaa kaiken ja me palvelemme sillä kaikella kuuliaisina ja kiitollisin mielin.

Palvelijan huono vai hyvä asema?

Vertauksen kuvaus palvelijasta ja hänen velvoitteista herättää meissä nurinaa. Onpa röyhkeä isäntä, kun vaatii palvelijaa vielä tekemään hänelle ruokaakin, vaikka tämä on uurastanut pitkän päivän pellolla! Ja meidän pitäisi palvella samoin Jumalaa – ei varmasti käy!

Meillä on työlainsäädäntö, työsopimusehdot, ammattiliitot! Me ryhdymme lakkoon öykkäri työnantajia vastaan! Päivittäinen työaika on 7 tuntia ja 43 minuuttia eikä sekuntiakaan enempää!

Kuvittelemme tilanteen näin: Tekemäsi työpäivä on tulossa päätökseen ja on kotiinlähdön aika. Sitten firman pomo astelee sisälle. Tyytyväisin mielin toteat, että ihan hyvä päivä on takana ja nyt olet lähdössä kotiin syömään. Siinä vaiheessa pomo pysäyttää sinut tylysti: Et todellakaan lähde minnekään. Sinä teet minulle nyt ruokaa… Leukasi loksahtaa auki ja tunteet kuohahtavat.

Nämä tulkintamme kertovat siitä, että luemme Raamattua oman kulttuuritaustamme läpi. Se saattaa vääristää johtopäätöksemme dramaattisella tavalla.

Lähi-idässä tällainen tapa oli aivan normaalia. Palvelijan tehtävät olivat moninaisia ja päivät pitkiä, toisinaan aamusta iltaan. Tärkeänä yksityiskohtana on todettava sekin, että ruuasta käytetty sana viittaa iltapäivän ruokailuun eikä myöhäiseen ilta-ateriaan. Palvelija oli siis tehnyt ulkotöitä melko varhaisesta kuumaan keskipäivään saakka. Sitten hän on valmistanut isännälle päivällisen, josta hän sai lopuksi omankin osansa. Päätteeksi hän sai lähteä kotiin varsin säälliseen aikaan.

Itse asiassa kaikki tapahtui suullisen työsopimuksen mukaisesti. Palvelijalla ei ollut mitään valittamista. Kyse oli aivan tavallisesta normipäivästä ja sen rutiineista. Palvelija teki mitä kuuluikin tehdä. Juuri näin vertauksessa todettiin. Hänelle ei kuulunut ylimääräisiä palkkioita.

Kaikesta huolimatta isännän ja palvelijan välinen työsuhde saattaa silti tuntua kohtuuttomalta, mutta Lähi-idässä sitä pidettiin aivan tavallisena, jopa suorastaan etuoikeutena! Mitenkä niin?

Työikäisen, perheellisen miehen elämäntilanne oli huono, jos hänellä ei ollut vakituista työtä eikä sen myötä selkeää asemaa yhteiskunnassa. Hän joutui menemään joka aamu torille ja notkumaan siellä vaikka koko päivän toivoen, että joku palkkaisi hänet. Päivän palkka oli niin pieni, että sillä sai nipin napin leivän perheelle tuoksi yhdeksi päiväksi. Kun töitä ei ollut, piti kiristää nälkävyötä. Tällainen elämä oli todella vaikeaa. Sen ymmärtävät monet aikamme työttömät ja pienituloiset.

Sen sijaan henkilö, joka oli isännän palvelijana, nautti vakituista palkkaa ja päivittäistä huolenpitoa. Hän sai syödä isännän ruokaa, toki aina isännän itsensä jälkeen. Päivän päätteeksi hän sai viedä kotiin palkan, jolla hän elätti oman perheensä.

Vakituisen työn omaava mies nautti arvostusta ja koki elämänsä mielekkääksi. Vallitsevan köyhyyden keskellä hän oli keskiluokkainen. Hänellä oli hyvä ja turvallinen asema.

Lisäksi elettiin yhteisöllisessä kunnioittamisen ja kuuliaisuuden kulttuurissa. Omia vanhempia, iäkkäitä ihmisiä, yhteisön vastuunkantajia ja päättäjiä, sekä isäntiä kunnioitettiin syvästi. Olisi häpeällistä nurkua heitä vastaan. Tottelemattomuus olisi kapinaa ja merkitsisi kasvojen menettämistä. Se johtaisi nopeasti työpaikan menettämiseen.

Toisin on nyt, sillä me elämme yksilöllisyyttä ihannoivassa kulttuurissa. Minä olen itseni herra. Kukaan toinen ei käske eikä määritä elämääni. Siksi koemme paljon ristiriitoja ja yksinäisyyttä.

Jeesuksen kuvaus isännän ja palvelijan suhteesta ja työvelvoitteista oli siis mitä arkisinta todellisuutta Lähi-idässä. Kuulijat eivät kokeneet mitenkään, että palvelijan rooli ja velvoitteet olisivat epätavallisia tai kohtuuttomia. Juuri näin pitikin olla ja juuri näin oli hyvä!

Ja jos näin oli maallisessa elämässä isännän ja palvelijan välillä, toki on samoin ja vielä enemmän Jumalan ja ihmisen välisessäkin suhteessa!

Lisäksi Lähi-idässä oli tapana, että kiertävää opettajaa, mestaria seurasi yksi tai useampi oppilas. He olivat mestarinsa palvelijoita, jotka palvelivat häntä vuorokauden ympäri.

Samankaltaisesta tilanteesta oli kysymys Jeesuksen ja opetuslasten välillä. Jeesus opetti Jumalan valtakunnan salaisuuksista ja elämästä, opetuslapset huolehtivat arkisista asioista matkan varrella. Sekin oli luonnollista. Näin pitikin olla – eikä kukaan nurkunut!

Tyytyväisinä vai tyytymättöminä?

Juuri tällainen on Luojan ja luodun, Jumalan ja ihmisen välinen suhde. Meillä on hyvä, turvallinen asema ja tehtävä Kaikkivaltiaan palveluksessa. Hän pitää meistä ja perheistämme huolen. Samalle me palvelemme häntä nöyrästi, kuuliaisesti ja kiitollisesti. Koko elämämme on hänen käsissään.

Mutta tyydymmekö tähän? Eikö helposti nouse tyytymättömyyttä ja monenlaisia vaatimuksia Jumalaa kohtaan? Jopa syytöksiä! Kuinka usein oikeasti kiitämme Jumalaa elämän lahjasta, armosta ja päivittäisestä huolenpidosta? Sanoisinpa, että varsin harvoin. Syntisinä me sen sijaan asennoidumme negatiivisesti ja huomiomme kiinnittyy liian paljon siihen, mitä meille ei nyt ole.

Onnellisuus on aikamme keskeinen tavoite ja iskusana. Mitä se on? Voiko sen saavuttaa ja missä määrin? Onnellisuutta arvioidaan ja kuvataan hyvinkin eri tavoin riippuen kunkin omasta maailmankatsomuksesta, joka määrittää perimmäiset arvot ja hyvän.

Materialisti, ateisti, filosofi, itämainen mystikko, buddhalainen, muslimi, shamanisti, okkultisti, eurooppalainen, aasialainen, afrikkalainen, amerikkalainen, vihervasemmistolainen, keskustalainen, oikeistolainen, terroristi, narkomaani, liberaali kristitty tai konservatiivinen uskova näkevät onnellisuuden kovin eri tavoin. Kysymys on syvimmiltään elämän tarkoituksesta ja mielekkyydestä.

Syvimmän onnen voi löytää vain Luojan yhteydessä. Sen lisäksi ja myötä tarvitaan kohtuullista perustarpeiden täyttymistä, mielekkäitä ihmissuhteita, tarkoituksenmukaista ja innostavaa tekemistä ja työtä, haaveita ja unelmia. Kaikki hyvä on Luojan luomaa ja tarkoittamaa. Hän loi hyvän elämän.

Synti aiheuttaa kyltymättömyyden, täyttymättömyyden ja pettymysten tunteita, sekä johtaa asioiden väärään tärkeysjärjestykseen, vääristyneisiin tavoitteisiin ja itsekkääseen toimintaan. Synti turmelee onnen, mutta oikea suhde Jumalaan ja lähimmäisiin on onnellisuuden lähde.

Juuri tällaisen Luojan luoman onnen löysi palvelija, kun hän palveli hyvää isäntää ja toteutti elämänsä kutsumusta ja tarkoitusta isännän palvelijana ja oman kotiväkensä parissa. Hän oli todennäköisesti melko onnellinen. Hän kunnioitti Jumalaa ja isäntää, ja rakasti perhettään ja lähimmäisiä. Hänellä oli monia syitä olla kiitollinen.

Elämän syvä laki onkin tämä:

Kiitollinen ihminen on onnellinen, vaikka vähänkin keskellä.
Kiittämätön ihminen on aina tyytymätön ja onneton, suurtenkin rikkauksien keskellä.

Lopulta on niin, että tässä maailmassa meidän ei edes kuulu olla täydellisen onnellisia. Se olisi luonnotonta. Miten voisimme olla onnellisia, kun maailma on täynnä kärsimystä, riistoa, väkivaltaa ja kuolemaa? Miten voisimme olla onnellisia, kun synti nakertaa ja turmelee meitä? Ei edes Jumala ole onnellinen katsoessaan tätä kaikkea.

Vielä nyt tehtävämme on uurastaa maailmassa ja toteuttaa Jumalan missiota syntiä, pahuutta ja kuolemaa vastaan. Kannamme ristiä ja se tuo meille omanlaista tuskaa, mutta tuottaa kerran iäisen autuuden.

Täydellinen onnellisuus onkin vasta taivaissa. Sitä kohden olemme matkalla, Jumalan armosta, Kristuksessa Jeesuksessa. Meillä on paras mahdollinen tulevaisuus!

Palvelijan turvallinen asema

Jeesus opetti paljon Jumalan ihmeellisestä armosta ja huolenpidosta. Hän on rakastava isä, kuningas, hallitsija, isäntä, joka pitää omistaan huolta täydellisellä tavalla. Olemme parhaimmassa turvassa. Olemme Luojamme kämmenellä. Se oli Jumalan alkuperäinen luomistahto ja tarkoitus.

Kuitenkin syntiinlankeemus rikkoi kaiken. Ihminen nousi kapinaan Luojaansa vastaan ja menetti kaiken hyvän, jonka Jumala tahtoi ihmiselle antaa. Palvelija halusi isännän asemaan.

Syntiinlankeemuksen syvä ydin on juuri siinä, että ihminen halusi irrottautua luodun asemasta ja roolista ja nousta riippumattomaksi ja itsensä Jumalan vertaiseksi! Ja kuinka siinä sitten kävikään? Mitä siitä seurasi? Koko kauhistuttava kärsimyksen ja kuoleman historia aina tähän päivään saakka, jatkuen yhä pahempana kohti tulevaisuutta, joka on jäämässä hyvin lyhyeksi.

Meissä on yhä sama syntinen luonto johtamassa samaan kapinaan ja tuhon kierteeseen. Syntisyytemme vuoksi haluamme tänäänkin nousta isännän paikalle.

Juuri tältä Jeesus haluaa meitä varjella. Ainoa turvamme on pysyä Kaikkivaltiaan, Isännän talossa, hänen palveluksessa, huolenpidossa, kuuliaisina hänen tahdolleen.

Jumala on määritellyt elämänosan, joka on meille paras tässä maailmassa. Toki se sisältää monia mahdollisuuksia. Tämä on palvelijan osa isännän talossa ja palveluksessa.

Aina kun ihminen korottaa itsensä säädetyn elämänosan ohi ja yli, tapahtuu ikäviä, jopa karmivia asioita. Mutta kun Jumala saa johdattaa meitä kaikessa, olemme siunatulla elämäntiellä.

Orjana parhaan isännän omistuksessa

Jeesuksen ja Raamatun opetus vie palvelijan elämänosan vielä astetta syvemmälle. Sana ”palvelija” (kreikaksi doulos) tarkoittaa myös orjaa. Emme ole ainoastaan Jumalan palvelijoita vaan jopa hänen orjiaan! Tämä tietysti kuulostaa tylylle, mutta tulkitsemme asiaa väärin.

Orjuus oli Rooman valtakunnan aikaan yleistä. Ainakin kolmasosa ihmisistä oli orjia. Orjuutta oli hyvin monenlaista ja tasoista.

Julmin osa oli kaleeriorjalla, joka oli kytketty kettingeillä laivan pohjakerrokseen hirvittäviin olosuhteisiin. Kaleeriorja säilyi elossa vain muutamia vuosia. Varsinkin sotatilanteessa laivan upotessa orjat hukkuivat laivan mukana. Tällaisesta orjuudesta ei ole kysymys, kun ajattelemme meitä uskovia Kristuksen orjina. Se kuvaakin saatanan ja synnin orjana olemista.

Sen sijaan monilla orjilla oli hyvä asema. Joku saattoi myydä itsensä orjaksi vauraaseen taloon vaikkapa 5-10 vuodeksi. Näin hän pääsi pois kadulta tai heikoista olosuhteista hyvään taloon, jossa hän sai päivittäisen ruuan, vaatteet ja saattoi luoda monia merkityksellisiä suhteita ja hankkia tärkeitä taitoja elämää ja työtä varten. Jumalan ”orjana” oleminen on juuri tämänkaltaista.

Toinen näkökulma: Ajattele, että olet kuvanveistäjä. Teet taidokkaan veistoksen, joka esittää ihmistä. Sinä olet tuon veistoksen tekijä ja omistaja. Veistos kuuluu täysimittaisesti sinulle. Voit tehdä sillä mitä haluat. Tietysti, koska olet käyttänyt sen luomiseen paljon aikaa, veistos on sinulle hyvin arvokas ja merkityksellinen. Selvää on, että veistos ei ala huutamaan ja vaatimaan itselleen vapautta ja monenlaisia etuja.

Jumala on luonut jokaisen ihmisen hänen kuvakseen. Me olemme hänen tekoaan. Siksi me kuulumme hänelle. Hänellä on meihin tekijänoikeus. Tästä huolimatta Jumala antaa meille vapauden valita, kenelle me kuulumme ja ketä me palvelemme. Hän toivoo, että ymmärtäisimme hänen rakkautensa ja että mekin rakastaisimme häntä ja luottaisimme häneen.

Jumala ei harrasta kaleeriorjuutta. Hän toivoo, että huomaisimme hänen hyvän, vauraan talonsa ja olisimme halukkaita tulemaan hänen suojelukseensa ja palvelukseensa – ei vain muutamaksi vuodeksi tai edes eliniäksi vaan iankaikkisesti.

Maailman vai Jumalan rakkaudessa?

Selvää on, että Jumalan talossa, hänen valtakunnassa on omat sääntönsä ja tapansa, joita pitää noudattaa. Näin on jokaisessa kodissa ja yhteiskunnassa.

Meitä ei oteta Jumalan taloon, ts. hänen valtakuntaansa porsastelemaan ja mellastamaan oman mielemme mukaan. Jos pyrimme talon herraksi, meidät palautetaan nopeasti takaisin ruotuun. Jos talon tavat eivät meitä miellytä, ovi on siinä kohdassa, josta seinähirret on katkaistu.

Kuitenkin, jos Jumalan rakkaus on yhtään saanut sijaa sydämissämme, ymmärrämme, kuinka hyvät elämänsäännöt Jumala on laatinut. Meidän tulee rakastaa häntä, toinen toisiamme, itseämme ja luomakuntaa. Juuri rakkauttahan kaikki kaipaavat, mutta moni etsii sitä väärästä paikasta ja löytää vain karua rakkauden pettuleipää, korviketta, joka maistuu puulta ja joka karvastelee sisimmässä.

Jumalan rakkaus ei ole epämääräinen sana, jota me voisimme tulkita, miten vain tahdomme. Sitähän koko maailma ja yhä enemmän myös kirkko harrastavat.

Raamatusta leikataan irti sanat Jumala, Jeesus, rakkaus ja elämä. Niille keksitään oma, syntisestä luonnostamme nouseva merkitys. Rakkaus onkin itselleen haluamista ja himoa. Kaikki, mikä meistä tuntuu hyvältä, on oikein ja sen Jumala siunaa automaattisesti. Tämä on aikamme yhteiskunnan ja luopumukseen ajautuvan kirkon henki.

Jumalan rakkaus ei ole tällaista. Jumalan rakkaus on lähtökohtaisesti syvä, horjumaton päätös rakastaa syntistä ihmistä ja pelastaa hänet synnyn tuomasta itsekkyydestä ja turmeluksesta. Jumalan rakkaus on päätös, joka ei riipu tunteista ja tuntemuksista. Se on ehdotonta sitoutumista. Näin pitäisi olla avioliitossakin, joka on maallinen kuva Jumalan ja ihmisen välisestä ikuisesta rakkauden liitosta.

Tehty rakkauden päätös etenee päämäärätietoiseksi toiminnaksi. Jumala tekee ja toimii rakkautensa mukaisesti. Se edellyttää syvää uhrautumista, johon Jumala on valmis rakkautensa tähden. Hän tulee ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, sovittaa syntimme kärsien kauhistuttavan ristinkuoleman ja nousee ylös kolmantena päivänä Voittajana! Tätä on Jumalan rakkaus!

Jumalan rakkaus on ilmaistu Kymmenessä käskyssä ja monissa muissa Raamatun elämänohjeissa, jotka koskevat kaikkea oikeaa ja väärää. Kymmenen käskyä kertoo, mitä rakkaus on käytännössä ja mitä se ei ole.

Rakkaus on sitä, että me kunnioitamme Jumalaa, vanhempiamme ja lähimmäisiä. Emme valehtele, emme varasta, emme tee aviorikosta, emme tapa, emme himoitse mitään, mikä on toisen omaa. Me pidämme pyhäpäivän pyhänä – leväten, iloiten, antaen aikaa Jumalalle ja perheelle.

Isännän talossa vai sen ulkopuolella?

Tällaisia tapoja noudatetaan Jumalan talossa, valtakunnassa. Oletko halukas tulemaan tällaisen isännän hommiin? Uskallatko antaa hänelle täyden omistusoikeuden itseesi? Luotatko häneen ja toimitko iloiten ja kuuliaisesti niissä tehtävissä, jotka sinulle annettaan?

Entä jos päätätkin jäädä Jumalan talon ulkopuolelle? Päätätkin pärjätä omillasi. Kannat itse huolen ajallisesta ja iankaikkisesta elämästäsi. Koetat ansaita kaiken itsellesi.

Kuinka mieletöntä se olisikaan! Kuinka ylimitoitettu ja vääristynyt käsitys tällaisella ihmisellä onkaan itsestään! Eihän ihminen edes tiedä, mitä huomispäivä tuo tullessaan: tuoko se elämän vai kuoleman!

Jumalan talon ulkopuolella on käynnissä mitä armottomin saalistus. Siellä riehuvat vapaasti ihmistä suuremmat voimat ja pedot, jotka ryöstävät ihmisen ajan, varat, arvon, terveyden, tarkoituksen ja tulevaisuuden, jopa hengen.

Ihminen napataan kiinni jo Jumalan talon ulko-ovella. Hänet sidotaan ja sokaistaan niin, että hän ei sitä edes huomaa. Hän luulee olevansa vapaa, vaikka onkin matkalla kohti kaleeriorjuutta, jossa hänet kahlehditaan soutamaan toisten laivoja, kunnes hukkuu pohjattomaan tuonelan mereen.

Ihmisen vapaus on mitä suurinta harhaa. Meitä sitovat tuhansien sivujen mittaiset Suomen ja EU:n lait ja säädökset. Meitä sitovat lapsuudessa omaksutut normit, tavat ja kokemukset. Meitä sitovat kavereitten mielipiteet. Meitä sitoo ja muokkaa median jokapäiväinen vyörytys kuten myös musiikkien, elokuvien, somen ja nettimaailman maalaamat ihanteet. Meitä sitovat koulujen ja työpaikkojen määräykset ja velvoitteet. Meitä sitoo kukkaroittemme keveys tai paksuus.

Me emme todellakaan ole vapaita tässä maailmassa. Me elämme vain muutaman hassun vuoden, sairastumme ja kuolemme. Lopulta joudumme tuomiolle.

Syvimmässä mielessä meitä sitoo ja orjuuttaa meissä oleva synti. Emme sitä edes huomaa, koska olemme syntyneet syntisiksi. Se on meidän ”normaali”, luonnollinen tilamme.

Synti on kuitenkin se voima, joka tekee meidät tyytymättömiksi. Hyvänkin keskellä synti nakertaa mielekkyyttä. Synti rikkoo itsetuntomme, ihmissuhteita ja sitoo moniin addiktioihin. Synti johtaa pinnalliseen elämään ja todellisuuden pakenemiseen. Synti turmelee, tuhoaa ja tappaa. Olemme synnin ja kuoleman orjia, vaikka luulemme olevamme vapaita.

Vain Jumalan huolenpidossa me saamme näistä sitovista ja orjuuttavista voimista yliotteen ja pääsemme vapaaksi niiden pakkovallasta. Se ei tapahdu omassa voimassamme vaan talon isännän, Jumalan voimasta.

Jumala on ratkaissut syntiongelman. Jeesus on sovittanut meidät. Hän vapauttaa meidät todellisesti vapaiksi. Jumalan Pyhä Henki antaa meille sisäisen voiman vastustaa pahaa ja toimia enemmän rakkauden mukaisesti. Jumalan pyhä Sana valaisee ymmärryksemme ja paljastaa sen, mikä on vääryyttä, ja rohkaisee siihen, mikä on oikeaa ja hyvää.

Jumalan huolenpidossa ja suojissa saamme elää jokahetkisessä anteeksiannossa. Syntimme pyyhitään pois. Kuormamme otetaan pois.

Vaikka meitä näin kutsutaan Jumalan orjiksi, syvimmässä mielessä olemme Jumalan lapsia. Juuri tästä lapseudesta Jeesus ja Uuden testamentin kirjeet puhuvat paljon.

Päivän työsaran päätteeksi taivasjuhliin

Vaikka isännän talossa saamme hyvän osan, silti tuo isännän, Jumalan talo on vasta taivaan eteisporstua. Se ei ole vielä itse taivas. Täällä ajassa monenlainen vajavuus ja syntisyys lyö raskasta leimaansa meihin. Siitä huolimatta me kelpaamme isännän palvelukseen. Hän pitää meistä uskollisesti joka päivä huolta.

Vielä nyt on elämäntyömme, elämämme työsarka kesken. Se vaatii vielä paljon ponnisteluja ja uurastusta. Paljon hikeä, kyyneleitä ja vertakin.

Mutta samalla, kun uuvumme, likaannumme ja saamme haavoja päivän töissä, isännän talossa saamme peseytyä ja levähtää, siellä meidät ravitaan ja hoidetaan. Isännän talossa voimme vain ihmetellä Jumalan pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä ja rakkautta.

Siksi ainoa mielekäs, ajateltavissa oleva paikkamme ja tehtävämme on elää isännän talossa, hänen palvelijoina, jopa hänen orjinaan. Jumalan kämmenellä olemme turvassa.

Ja kerran koittaa päivä, jolloin päivätyömme tulee täyttymykseensä. Alkaa juhlan, riemun, täydellisyyden aika. Isäntä on valmistanut iäiset pidot. Juhlavieraat on puettu juhlavaatteisiin. Tie taivasjuhliin kulkee isännän talon, armon talon kautta.

Jumalan ja ihmisen osat

Palaamme lopuksi siihen, että kaikki on armoa. Jumala antaa kaiken. Hän pitää meistä huolen ajassa ja iäisyydessä. Hän on Luojamme ja omistaa meidät. Hänellä on meihin tekijänoikeus.

Jumalalla on tarkoitus meidän elämällemme. Ajassa se toteutuu varsin rajallisesti, koska olemme syntisiä. Emme suostu Jumalan hyvään tahtoon vaan kapinoimme häntä vastaan. Palvelija haluaa asettua isännän paikalle. Se johtaa meidät lopulta turmioon.

Maistettuamme synnin seurauksia ja kohdattuamme jälleen Jumalan armon ja rakkauden, saamme palata isännän taloon, hänen palvelukseensa. Se on meidän parhaaksemme.

Saamme elää ja palvella kiitollisina, koska Jumala on meidät luonut, armahtanut, pyhittänyt ja kutsunut palvelukseensa. Juuri siinä löydämme kaivatun onnen, ajassa vajavaisesti, mutta kerran taivaissa täydellisenä.

Näin Jumala pysyy Jumalana ja ihminen ihmisenä, ja alkuperäinen luomistarkoitus toteutuu täysimittaisesti. Näin olemme suurimmassa turvassa ja löydämme kaivatun elämän täydessä luottamuksessa, kiitollisuudessa ja lapsen kuuliaisuudessa.

Alku/päätössanat

    ”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’

Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa, kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’

Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä.

Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa:
’Me olemme ansiottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset.’”