JEESUKSEN VERTAUS: Rikas, hullu mies

 

Luukkaan evankeliumi 12:13-21

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.”

”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?”
Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”

Ja hän esitti heille vertauksen:
”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’

Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’

Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.”

 

OPETUS

Rabbin moninaiset tehtävät ja perintöasiat

Juutalainen rabbi, lainopettaja oli monitaitoinen mies. Hän tunsi juutalaisen lain perinpohjin. Laki käsitteli hengellisiä ja maallisia asioita. Rabbi oli kuin pappi ja lakimies samassa persoonassa, vieläpä lääkärikin. Suomessakin ennen vanhaan kirkoissa ja seurakunnissa opetettiin niin Katekismusta kuin maanviljelystä ja tiedotettiin yleisistä asioista.

Siksi se, että Jeesusta pyydettiin perinnönjakajaksi ei ollut outoa vaan ajan tavan mukaista. Mutta se, miten muuan mies käskytti Jeesusta, osoitti hänen itsekkäät motiivinsa. Miehellä oli jo oma ennakkopäätös siitä, miten perintö pitäisi jakaa ja Jeesuksen tehtävänä olisi hänen tahtonsa täyttäminen.

Tilanteessa miehen ja hänen veljensä isä oli kuollut. Perintö on jäänyt jakamattomina pojille. Psalmissa 133:1 kuvataan ja kiitellään sopuisten veljesten elämänasennetta: ”Kuinka hyvä ja kaunis on veljesten yhteinen, sopuisa elämä!” Näin elävät kykenevät sopimaan kaikesta keskenään toisiaan kunnioittaen. Sama ihanne pätee avioliittoihin, perheisiin ja kaikkiin ihmissuhteisiin.

Vastoin tätä eletään tässäkin raadollisessa, synnin kovettamassa todellisuudessa. Veljekset eivät ole sovussa. Toinen tahtoo perinnönjakoa ja toinen ei. Perintö tarkoitti pääosin maata, joka on kallisarvoisinta Lähi-idässä.

Juutalaisten rabbien mukaan perintö tuli jakaa, jos yksikin osapuoli sitä vaati. Roomalaisen lain mukaan vaadittiin kaikkien osapuolten keskinäistä suostumusta. Suomessa jako tehdään ensisijassa keskinäisellä sopimuksella, mutta viime kädessä oikeudelta voi vaatia yhteisomistuksen purkamista, ositusta tai perinnönjaon toteuttamista ns. pesänselvittäjän tai -jakajan kautta.

Nyt perinnönjakoa haluava mies vaatii, että Jeesus tulee sanomaan suorat sanat veljelleen. Miehen asenne näyttäytyy kuitenkin itsekkäälle. Hän ei ajattele asiaa veljensä näkökulmasta eikä pyri sovintoon. Mies keskittyy omiin oikeuksiinsa. Hän unohtaa velvollisuutensa olla rakastava veli ja hyvä lähimmäinen.

Lähi-idässä ollaan hyvin perhe- ja sukukeskeisiä. Siinä on voimaa ja yhtenäisyyttä, kun eletään saman katon alla ja kaikki tehdään yhdessä. Nyt tämä oli särkymässä. Niin monet kodit särkyvät täällä Suomessakin. Avioerot ja perintöriidat ovat todella yleisiä. Kuinka usein Jumalaa vaaditaan pesänselvittäjäksi ja toteuttamaan rukoilijan omaa tahtoa?

Jeesuksen torjuva vastaus

Jeesus vastaa terävästi ja torjuvasti, mikä ei ollut lainkaan kohteliasta tuon kulttuuritapojen valossa. Hän ei suostu!

Jeesus on hyvin tietoinen kutsumuksestaan ja tehtävästään: Hän ei ole tullut jakajaksi vaan sovittajaksi! Hän ei ole tullut sementoimaan ihmisten riitoja ja itsekkyyttä vaan vapauttamaan niistä! Jumala ei suostu meidän käskytettäväksemme. Voimme pyytää (vaikka mitä), mutta Jumala päättää, miten hän vastaa ja miten hän toimii.

Siinä onkin suuri turvamme, sillä muuten ihmisestä tulisi Jumalan ajuri ja Jumalasta ihmisen juoksupoika. Syntinen ihminen saisi kaikkivaltiaan voimat käyttöönsä. Tuho olisi perinpohjainen.

Juuri sitähän syntinen ihminen haluaa. Hän tahtoo olla Jumalan vertainen ja käyttää hänen valtaansa. Ihminen haluaa kyllä siunaukset, mutta ei tahdo luopua synnistä, joka turmelee elämän. Juuri siksi Jumala sääti osaksemme kuoleman, jotta synnille ja pahuudelle piirrettäisiin lopullinen, ylittämätön raja. Kuolemaan päättyy ihmisen häviävän pieni valta ja kuoleman edessä ihminen voi herätä todellisuuteen ja turvautua Jumalaan.

Jeesus vastaa monikossa ”teidän” tuomariksi tai jakomieheksi. Hän puhuttelee siis kaikki kuulijoita ja meitäkin. Hän ei puhu vain tuolle yhdelle miehelle vaan meille kaikille. Jokainen meistä jakaa tuon miehen itsekkään luonnon. Jumala ei suostu kenenkään käskytettäväksi ja juoksupojaksi.

Ahneuden synti

Synti on Jumalan torjumista ja hylkäämistä. Se on käsittämätöntä ylpeyttä. Syntinen ihminen irtautuu kaikesta siitä hyvästä, mikä kumpuaa yksin Jumalasta: rakkaudesta, hyvyydestä, elämästä, rauhasta jne. Jäljelle jää vain kuoret ja sisäinen tyhjyys. Kaikki hyveet vääristyvät itsekkyyden sävyttämäksi.

Ahneus on yksi, merkittävä synnin muoto. Ajattele maailmaa, jossa ei olisi ahneutta! Sen sijaan, että haluttaisiin pikaisesti itselle sitä ja tätä, lyhytnäköisesti, seurauksista välittämättä, ajateltaisiinkin: Tarvitsenko tätä todella? Entä mitä se merkitsee toisen ihmisen tai koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta?

Kokonainen yksilökeskeinen kulutuskulttuuri romahtaisi, mutta tilalle kasvaisi jotain paljon parempaa. Emme voi elää jatkuvassa 2 % kasvuprosessissa, koska maapallo eikä kukaan ihminen kestä sellaista. Sairastumme ns. elintasosairauksiin. Samalla puolet elää köyhyydessä…

”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”

Ajattele, mitä jos tämäkin Jeesuksen sana otettaisiin vakavasti! Mitä se merkitsisikään ihmissuhteille, kansojen välisille suhteille, maailmanrauhalle, maapallon saastumisen tai hyvinvoinnin kannalta?

Ei Raamattu tai Jeesus ole vanhanaikainen tai mitään huuhaata! Moderni, syntinen ihminen sen sijaan elää mielettömästi, koska hylkää Luojansa ja elämän alkuperäisen tarkoituksen. Vika ei ole Raamatussa tai Jeesuksessa vaan syntisestä ihmisessä – jokaisessa meissä!!!

Maallisen ja hengellisen suhde

Raamattu ei kuitenkaan suhtaudu kielteisesti maalliseen, arkiseen elämään. Onhan Jumala sen luonut ja nähnyt hyväksi. Elämme joka hetki tätä tavallista arkea ja se on hyvä. Mutta ilman Jumalan läsnäoloa, siunausta ja tarkoitusta se jää pinnalliseksi, tyhjäksi ja vääristyneeksi.

Jumalan tarkoitus on, että hengellinen laskeutuu maallisen ylle ja antaa sille hengen ja elämän. Pelkkä ruumiskin ilman henkeä on kuollut. Aine ei ole elämän perusta vaan henki. Jumala on Henki eikä hänellä ole fyysistä ruumista eikä hän tarvitse luotua maailmaa, mutta silti se on hänelle tärkeä ja rakas.

Siksi ainoa oikea tärkeysjärjestys elämässä on: 1) Jumala, 2) ihmissuhteet, 3) työ ja virkistys, 4) luomakunnasta huolehtiminen ja sen rakentaminen. Jumala on kaiken alku, perusta, sisältö ja täyttymys. Hänen varaansa rakentuu kaikki muu. Silloin tuo kaikki muu on merkityksellistä.

Todellinen elämä

Elämä ei ole pelkkää biologiaa. Jeesuksen käyttämä sana merkitsee nimenomaan todellista elämää (zoee) eikä vain kemiallisia reaktioita (bios). Ihminen on paljon enemmän kuin biokemiallinen, sattuman summana syntynyt mekaaninen kone. Ihminen on persoona, Jumalan kuva. Hänelle on annettu elämä, jonka tulisi olla täynnä mielekkyyttä, rakkautta ja kaikkinaista hyvää.

Siksi on ironista ja harhaista ajatella, että elämän laadun määrittäisi viime kädessä se, mitä omistamme. Tietysti on niin, että perustarpeittemme pitää täyttyä, mutta kaikki se, mitä keräämme yli sen, ei lainkaan takaa täydempää ja onnellisempaa elämää. Jos rikkaus ei ole Jumalan antama lahja ja vastuullinen tehtävä, siitä tulee taakka ja onnettomuus.

Täyden, yltäkylläisen, onnellisen elämän antaa yksin Jumala. Jeesus lupasi antaa meille yltäkylläisyyden ja elämän. Se ei todennäköisesti ole suuri veikkausvoitto vaan sisällöllisesti mielenkiintoinen, merkityksellinen elämä – usein vaatimattomuuden ja ahdistustenkin keskellä täällä ajassa ja täydessä kirkkaudessa iankaikkisuudessa.

Ahneuden kierre ja tuho

Jeesus kuvaa ahneutta kyltymättömyyden kierteeksi, joka johtaa tuhoon. Joka siihen suohon hyppää, vajoaa vääjäämättä yhä syvemmälle eikä koskaan pääse sieltä ylös, omin avuin. Ihminen hukkuu ahneuteensa ennemmin kuin huomaa. Juuri näin on käynyt niin monelle yksittäiselle ihmiselle ja hiljalleen koko maapallolle ihmisen ahneuden tähden. Turhaan kadehdimme juorupalstojen juttuja aikamme julkkiksista ja rikkaista.

Jeesuksen antama varoitus on nyt äärimmäisen ajankohtainen. Jos sitä ei noudateta, maapallon kantokyky romahtaa ja ihmiskunta ajautuu lopulliseen kamppailuun, jossa vain vahvimmat ja röyhkeimmät selviävät – hetkellisesti. Kysymys on ihmiskunnan hengissä pysymisestä. Ei vähempää.

Mutta ottaako ihmiskunta tilansa vakavasti? Onko keskustelu vain jälleen tiettyjen tahojen etujen ajamista? Rahastetaanko ilmastotalkoilla? Kuka käärii miljardit päästökaupassa? Tekevätkö poliittiset johtajat niin kuin opettavat?

Entä millä keinoilla maapallo pelastetaan? Pitkittämällä ydinvoiman käyttöä, jotta hiilivoimaloista voidaan luopua? Jatkamalla ydinaseiden ja muiden joukkotuhoaseiden kehittelyä? Siirtymällä tunteettoman tietoverkon ohjattavaksi? Mikrosiruttamalla ihmiset ja hallitsemalla heidän varojen käyttöä sentin tarkkuudella? Pakottamalla heidät diktaattorin alaisuuteen, joka ensin lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta joka sitten varastaa, tappaa ja tuhoaa ihmisten elämän?

Vaiko polvistumalla Luojan eteen? Herra, armahda meitä syntisiä! Omin neuvoin ja voimin vain sotkemme ja tuhoamme kaiken! Herra, armahda meitä! Anna meille sinun neuvosi, rakkautesi, hyvyytesi ja voimasi! Pelasta sinä ja käytä meitä työtovereinasi!

Valitettavasti ihmiskunnan enemmistö ei tähän taivu. Mutta yksilöinä voimme olla valona ja suolana, Kristuksessa Jeesuksessa ja hänen todellisena seurakuntaruumiina. Kaikki, mitä teemme Jumalan tahdon mukaan hänen armonsa varansa on sittenkin täynnä merkitystä, vaikuttavuutta ja siunausta. Se kannattaa eikä jää vaille armopalkintoaan.

Vertaus hullusta rikkaasta

Lähi-idän puheissa ja opetuksissa vilisevät vertaukset ja kielikuvat. Ne syventävät, elävöittävät ja vahvistavat sanotun. Niihin saa eläytyä ja uppoutua, kokea ja ymmärtää sydänjuuria myöten. Sellaisina ne jäävät myös muistiin ja elämään vuosikymmenten ajaksi.

Meille länsimaisille ihmisille vertaus kuulostaa aivan tavalliselta, normaalilta tavalta ajatella ja elää. Keräämme omaisuutta ja mietimme, mitä tekisimme sillä – omaksi iloksemme. Vertaus vilisee ”minä” sanoja. Juuri näinhän me ajattelemme ja toimimme. Kaiken keskiössä on Minä! Ihminen itse on länsimaisen elämäntavan ihanne ja ydin.

Mutta Lähi-idän, Afrikan ja Aasian asukkaalle vertauksen kuvaus on hätkähdyttävä! Sana ”minä” särähtää korvaan tai oikeastaan on kuin kaiken särkevä ääni, joka syntyy lyötäessä valtavaan kumistimeen, joka lähes rikkoo tärykalvot.

Kuulijat elivät yhteisöllisessä ”me” kulttuurissa, jossa aina elettiin Jumalan kasvojen edessä. Vertauksen rikas mies on yksinäinen ja vailla Jumalaa. Hän puhelee vain itsekseen. Sellaisena hän on tosiasiassa kuollut, rikkauteensa ja yksinäisyyteensä hukkunut mies.

Pelottavaa on vertauksen rikkaassa miehessä on kaksi seikkaa. 1) Hän on täsmälleen kuten länsimainen, hyvinvointinsa pöhöttämä länsimainen ihminen; 2) Hän menettää itsekkyytensä tähden ajallisen ja ikuisen elämän!

Vertauksessa on useita vaiheita ja säkeistöjä, joissa on syviä vivahteita ja merkityksiä. Ne on syytä huomata tarkkaan!

Jumala antaa vaurautta

Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon.

Rikkaus voi olla Jumalan antama lahja, mutta se voi olla vääryydelläkin hankittua. Joka tapauksessa rikkaus tuo aina suuren vastuun. Kaikki on saatu yhteiseksi hyväksi.

Kaikki on vain lainaa Jumalalta. Lainan ajatus näkyy vertauksen lopussa, kun Jumala vaatii miehen sielua / elämää takaisin. Meillä on kaikkeen vain käyttöoikeus. Kaiken omistaja on Jumala ja siksi on tärkeää kysellä hänen tahtoaan ja neuvoaan siihen, miten omaisuutta tulisi hankkia ja käyttää. Me emme omista edes itseämme! Koko olemassaolomme ja elämämme on Jumalan lahja. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi toteuttamaan hänen hyvää tahtoaan ja nauttimaan sen hedelmistä.

Raha tai omaisuus ei itsessään ole paha tai syntiä. Ihmisen ahneus ja itsekkyys sen sijaan on syntiä. Rikkaus voi olla siunaus tai se voi kääntyä kiroukseksi.

Psalmissa 49 sanotaan (7-21):

He luottavat rikkauteensa,
kerskailevat suurella omaisuudellaan.
Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa,
ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.

Elämän lunnaat ovat liian kalliit,
ne jäävät iäksi maksamatta.
Ei ihminen elä ikuisesti,
ei hän vältä hautaa.

Heidän omaisuutensa jää muille.
Hauta on heidän asuntonsa ajasta aikaan,
vaikka he eläessään omistivat maat ja mannut.

Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen.
Mutta Jumala lunastaa minut,
hän tempaa minut tuonelan otteesta.

Älä kadehdi, kun joku rikastuu,
kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.
Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään,
hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.

Vaikka hän eläessään ihastelee osaansa
ja toiset kiittävät hänen menestystään,
hänen täytyy mennä isiensä luo,
paikkaan, jossa ei valoa nähdä.

Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen.

Psalmi on täydellinen kuvaus vertauksen taustaksi. Raamattunsa tunteva kuulija muisti heti tämän psalmin kuultuaan Jeesuksen opetuksen. Kaikki, mitä Jeesus sanoi, opetti ja teki, perustui aina Kirjoituksiin. Hän on Vanhan testamentin ilmoituksen täyttymys ja siitä todistaa Uusi testamentti.

Rikkaalla oli paljon maata, joka oli omaisuuden keskeinen osa. Tuli hyvä satovuosi Jumalan armosta ja lahjana. Niinpä rikkaan miehen varastot pursuilivat yli äyräittensä. Hänellä oli paha ongelma! Jumalaa hän ei kiitä eikä rukoile missään vaiheessa.

Paha ongelma!

Hän mietti itsekseen: Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään!

Tuttu ongelma meillekin. Kaikenlaista tavaraa, tarpeellista ja tarpeetonta on paikat täynnä. Mitä tehdä? Vaihdanko isompaan asuntoon? Niin monet tekevät. Tungenko vain tiukempaan ja varastoin autotalliin tai ullakolle, jonne sitten jäävätkin? Niin monet tekevät. Pistänkö rahoiksi, edes vähän ja myyn kirpputoreilla, jotta saan rahaa uusia hankintoja varten? Niin monet tekevät.

Entä jos antaisinkin kaiken ylimääräisen köyhien ja tarvitsevien hyväksi? Jopa niin, että vähän kiristän omaakin vyötäni…? Ei tule mieleenkään!!!

Vertaus ei puhu omistamista vastaan vaan pohtii ylenmääräisyyden ja ahneuden ongelmaa. Mitä sille olisi tehtävissä?

Mies oli jo hyvin rikas. Nyt hän rikastui entisestäänkin. Hän oli hukkua rikkauksiinsa. Ongelma sekin. Maailman rikkain 1 % omistaa puolet kaikesta ja sai vuonna 2018 jopa 82 % kaikesta uudesta varallisuudesta haltuunsa. Loput 99 % sai 18 % uudesta ”sadosta”.

Etiopiassa köyhiä on paljon ja keskiluokkakin elää nälän rajamailla kurjissa peltihökkeleissä kylissä ja kaupungeissa. Rikkaita on todella vähän. He elävät piikkilankojen ja korkeiden muurien suojaamissa luksustaloissa. Köyhä suomalainen on paljon rikkaampi kuin keskiluokkainen etiopialainen. Meillä on asunnot, puhtaat vedet, riittävästi ruokaa, vaatteita, lämpöä ja mahdollisuuksia monenlaisiin harrastuksiin.

Rikkaalla miehellä oli paha näkövirhe. Hän sanoi ”minun satoni”. Ei hän ollut tikkuakaan laittanut ristiin satonsa hyväksi. Palkkatyöläiset olivat uurastaneet pelloilla ja Jumala oli antanut sateet ja kasvun. Rikas vain makasi vuoteellaan ja popsi viinirypäleitä. Niin tekee moni rikas pörssimiljonääri ja äkkirikas tai yritysjohtaja. Toki jotkut tekevät pitkääkin päivätyötä, mutta yksin he eivät saisi penniäkään kokoon.

Toinen merkki rikkaan miehen vääristyneestä asenteesta oli se, että ”hän mietti itsekseen”. Lähi-idässä kun kukaan ei mieti asioita itsekseen vaan aina yhdessä ystävien ja läheisten kanssa. Yhdessä ne viedään myös Jumalan eteen.

Tapana oli pohtia ja puntaroida pieniä ja isoja asioita päivä- ja viikkokaupalla iltanuotion tai teekupin ääressä. Jokainen näkökulma ja vaihtoehto käytiin tarkasti läpi. Jokainen kivi käännettiin.

Rikkaalla miehellä ei ollut ystäviä eikä läheisiä. Hän oli ajanut heidät pois ja hänestä oli tullut vastenmielinen lähimmäinen. Ilmeisesti rikas mies ei eli päällisin puolin tyytyväisenä oman itsensä kanssa, yksin. Hän ei edes tajunnut menettäneensä elämänsä tärkeimmät lahjat ja siunaukset – suhteen Jumalaan ja lähimmäisiin.

Lähi-idässä yksin jääminen rinnastetaan kuolemaan. Täällä Suomessa noin miljoona elää yksin. Osa kärsii siitä ja osa on melko tyytyväisiä. Tosin lienee niin, että nämä tyytyväiset sinkut elävät kuitenkin aktiivista sosiaalista elämää kotinsa ulkopuolella. Sen sijaan kärsiviä ovat ne, jotka sairauden, rahattomuuden tai syrjäytymisen vuoksi ovat yksin. Kodinhoitajan muutaman minuutin pikavisiitti voi olla ainoa valonpilkahdus pimeyden keskellä.

Rikkaudesta ja itsekkäästä elämänasenteesta tuli miehen vankila, joka esti häntä elämästä. Ilman Jumalaa ja lähimmäisiä elämän parhaimmistakin lahjoista tuleekin kirous.

Loistava suunnitelma…

Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan.

Ambrosius avasi hienolla tavalla todellisen ratkaisun miehen ongelmaan. Rikkaan sadon varastoksi oli tarkoitettu nälkäisten suut. Ne olivat jo olemassa ja odottivat elämän leipää.

Mutta rikas mies ei nähnyt eikä välittänyt nälkäisten suista. Hän päätti, jälleen yksin, purkaa aitat ja rakentaa isommat tilalle. Rikas mies oli täynnä omaa itseään: minä päätän, minä teen, minä puran, minä kerään, minun omaisuuteni.

Tosiasiassa mies ei tehnyt muuta kuin makasi sohvallaan ja söi viinirypäleitä ja jakoi tylyjä määräyksiä käskyläisilleen.

Jo Jumalan laki vaati maksamaan kymmenykset, antamaan annit ja pitämään huolta köyhistä. Sellainen ei rikasta miestä kiinnostanut. Hän ei antanut kolikkoakaan, ei viljaa eikä viiniä. Ei mitään. Hän piti kaiken itsellään. Kaikki on minun ja vain minua varten.

Kuinka lähellä tämä ajatus on meitäkin! Menepä sanomaan naapurille tai menestyvälle kaverille, että et omista mitään ja että kaikki on vain lainaa ja että sinun pitää antaa omastasi runsaalla kädellä yhteiskunnalle ja kärsiville lähimmäisille – ei vain Suomessa vaan etenkin köyhien maiden nälkäisten hyväksi.

Parhaimmillaan kuulijasi nieleskelee kiukkuaan pidätellen. Jotain sopertavia selityksiä saattaa vaivalloisesti päästä suusta. Joo, kerran vein vanhoja vaatteita kierrätyslaatikkoon… Saattaapa tuo tuttavuus viilentyä kummasti joksikin aikaa.

Varsinkin nuoret haaveilevat paljosta tavarasta ja kaikesta kivasta. Elämän tarkoitus on se, että on kivaa ja että omistaa kaikkea kivaa. Niin sitä on itsekin ajatellut. Vasta Jumalan seurassa koetut vuodet ovat opettaneet ripauksen muutakin. Mutta silti ihminen lankeaa samaan harhaan aina uudestaan. Minäkin.

Ihana elämä…

Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’

Vertauksen mies ajatteli, että hänen sielunsa saisi tyydytyksen kaikesta siitä maallisesta, mitä hän saa hankituksi omaisuudellaan. Hurskas Psalmin kirjoittaja sen sijaan ymmärsi: Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa (Ps 42:2-3).

Todellisuudessa miehen sielu oli tyytymätön ja levoton. Hän toivoi, että sielu tyyntyisi ja tyydyttyisi tulevaisuudessa, kun kaikki omaisuus olisi varastoitu isompaan taloon. Vasta silloin hän voisi lösähtää alas tyytyväisenä ja kokea suuren nautinnon ja onnellisuuden. Mutta miksi hän olisi silloinkaan sen onnellisempi, kun hän jo nyt oli rikas?

Tämä toive on kovin tuttu tilanne. Kun saan tuon tai tuon tavaran tai kokemuksen, sitten olen onnellinen. Saamisen huuma vaihtuu joko välittömään pettymykseen tai sitten se haihtuu varsin pian. On saatava uutta ja enemmän.

Tästä on kysymys mainonnassa. Meille luodaan tarpeita, joista meillä ei ollut aiemmin tietoakaan. Mainoksissa ei varsinaisesti esitellä tuotetta vaan maalataan elämys, jonka tuote mukamas tuo. Emme osta taloa vaan kodin. Emme osta autoa vaan statusta, trendikästä liikkumista ja nautintoja. Emme osta vaatetta vaan muodikkuutta, sosiaalisia kohtaamisia ja hyväksyntää. Jne.

Elämysten loppumattomaan ja yhä voimakkaampaan tavoitteluun perustuu ajautuminen huumeiden käyttöön. Voimakkaamman kokemuksen ja nautinnon saamiseksi on käytettävä aina kovempia aineita ja suurempia annoksia.

Monesti emme osaa elää tätä hetkeä ja olla siinä tyytyväisiä. Aina odotamme jotain parempaa, joka muuttaisi elämämme. Joku saattaa tosin pelätä tulevaa ja monenlaisia vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Siksi hän ei osaa nauttia tästäkään hetkestä.

Jumalan lapsi saa kuitenkin sen syvimmän tyytyväisyyden ja levon jo silloin, kun suhde Jumalaan avautuu ja on kunnossa. Silloin hän voi myös levollisin ja kiitollisin mielin nauttia ajallisista elämän lahjoista, yhdessä toisten kanssa.

Rikkaan miehen tragedia oli siinäkin, että hän ei voinut edes esitellä omaisuuttaan kenellekään, koska hänellä ei ollut ketään. Hän ei voinut iloita yhdessä kenenkään kanssa. Ja kuinka suureksi ilo olisi kasvanut, jos hän olisi auttanut ihmisiä ja kohdellut ihmisiä samanarvoisina?

Entä onko elämän tarkoitus siinä, että makaamme pelkästään ”nautinnoissa”, jotka eivät sittenkään tuo onnea. Saamme toki iloita ajallisen elämän lahjoista – kohtuudessa, yhdessä jakaen ja toisiamme palvellen. Elämän tarkoitus avautuu syvimmillään uhrautuvassa rakkaudessa.

Ei Jumalakaan köllöttele pilvellä: Ai kun minulla on ihanan auvoista! Hän näkee ihmisen tuskan ja hädän. Hän laskeutuu alas taivaasta ja kirkkaudesta keskellemme. Hän kulkee ihmisen tien ihmisen rinnalla. Hän tuntee kokemuksellisesti kaikkea sitä, mitä mekin. Hän sovittaa syntimme ristillä, mikä on äärimmäistä, käsittämättömän syvää kärsimystä puolestamme. Hän nousee ylös kuolleista ja avaa meille tien elämään. Miksi? Koska hän rakastaa meitä.

Niinpä mekään emme voi koskaan olla täydellisen onnellisia tämän kärsivän maailman keskellä. Mekään emme voi maata toimettomina yltäkylläisyydessä. Rakkaus, elämän syvin tarkoitus laittaa meitä liikkeelle – palvelemaan, jakamaan omastamme, antamaan aikaa ja varoja, välittämään ja huolehtimaan.

Todellinen taivas on vasta tulevassa kirkkaudessa. Sitä kohden olemme menossa – kuoleman halki, ellei Jeesus tule sitä ennen.

Kuolema ja Jumala

Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’

Vertauksen rikas, mutta hullu mies näytti ajattelevan ja elävän kuin hän olisi kuolematon. Kuinka tuttu asenne on sekin! Kuka muistaa, että ihmisen elinpäivät ovat rajatut? Torjumme kuoleman sietämättömänä ajatuksena. Yhteiskunnassamme sairaudet ja kuolema siivotaan pois näkyvistä. Etiopiassa kuolema on avoimesti läsnä.

Vasta kuoleman todellisuuden kohtaaminen ja ymmärtäminen pakottaa etsimään elämän tarkoitusta. Kuoleman unohtaminen on usein elämän ja Jumalan kadottamista. Kun ihminen kohtaa totuuden siitä, että hän todella kuolee jonakin päivänä, hän saattaakin löytää Jumalan, elämän ja voiton kuolemasta.

Kuoleman kohtaa jokainen. Terve suhde kuolemaan merkitsee sitä, että ihminen on ymmärtänyt rajallisuutensa ja turvautunut sen edessä Jumalaan. Terve suhde kuolemaan ja Jumalaan mahdollistaa oikeanlaisen suhteen elämään.

Kuolema raamittaa elämää ja asioita. Kuolema antaa arvon ja ottaa sen pois. Silti kuolema on vain väline. Kuolema ei ole kohtalo eikä Jumala. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa kenenkään kohdalla – eikä paholaisellakaan kuten ei synnilläkään. Viimeinen sana kaikesta on Jumalalla, kaiken Luojalla. Hänen sanansa ja tahtonsa on aina Elämä!

Kuolemalla on silti syvä tarkoitus. Se on rangaistus synneistämme. Kuolema päättää synnin vallan. Pahan valta on rajattua määrällisesti, laadullisesti ja ajallisesti. Jumala piirtää nuo rajat. Ikuisuus on varattu hyvyydelle, rakkaudelle, oikeudenmukaisuudelle, onnellisuudelle. Sitä ei saa synti, paha eikä kuolema pilata.

Jumalaan turvautuvalle kuolema on sen sisältämän kärsimyksen ja pelkojen ohella samanaikaisesti suuri voitto. Kuten apostoli Paavali lausui oman elämänsä moton: Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto! Silti hän ei ihannoinut kuolemaa. Se on äärimmäisen vaikea prosessi, mutta sen päässä loistaa kirkas valo ja kodin lämpö.

Mitä on kuolema? Kuoleman hetkellä fyysinen ruumis kuolee, mutta ihmisen ikuinen sielu-henki, syvin persoonallisuus ja tietoisuus siirtyy joko Jumalan luokse taivaaseen tai tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota.

Raamatun näkökulmasta kuolema on vielä jotain paljon syvempää kuin fyysinen kuolema. Syvimmiltään kuolema on eroa Jumalasta. Fyysinen kuolema on eroa nykyisestä maailmasta. Hengellinen kuolema on eroa Jumalasta. Ikuinen kuolema on ikuista eroa Jumalasta ja loppumatonta kärsimystä.

Kristuksessa vapaina, ilman häntä tuomittuina

Kristuksessa meidät vapautetaan kuoleman lopullisesta vallasta. Uskova on jo tuomittu yhdessä Kristuksen kanssa Golgatan ristillä. Hänen synnit on käsitelty täydellisesti. Vapahtaja on sovittanut ne ja kantanut rangaistuksen puolestamme. Me olemme vapaita elämään.

Kristuksessa heräämme hengellisesti ja yhteys Luojaamme palautuu ja uudistuu. Kristuksessa meissä alkaa uusi elämä ja sielummekin alkaa eheytyä. Kristuksessa saamme kerran uuden ylösnousemusruumiin. Kristuksessa saamme elää ikuisesti täydellisen onnellista elämää, tulevassa kirkkaudessa. Vielä nyt koemme tulevan maailman elämää vajavaisesti, ikään kuin alkupaloina.

Ei-uskova torjuu Jeesuksen Vapahtajanaan ja Herranaan. Hän ei suostu mihinkään ”jeesusteluun”. Hän kuvittelee olevansa niin hyvä, että ansaitsee itselleen täydellisen ikuisen elämän. Tehdäänpä testi: Kipaise pankinjohtajan luokse ja vaadi häneltä miljoona euroa, koska olet niin hyvä ihminen… Entä miksi Jumalan pitäisi antaa ihmiselle ikuinen elämä, jonka arvo on mittaamaton? Vieläpä syntisen ihmisen ehdoilla! Siihen Jumala ei suostu.

Jos ihminen hylkää Kristuksen, Jumalan suurimman rakkauden ja armolahjan, hän vastaa itse teoistaan. Hänen syntinsä käsitellään viimeisellä tuomiolla ja hän itse kantaa täyden rangaistuksen. Koska hän ei sietänyt Jumalaa edes lyhyttä aikaa maan päällä, hänen ei tarvitse kärsiä Jumalan ihmeellistä rakkautta ja lempeyttä ikuisuudessakaan. Ihminen, joka torjuu Luojansa, armon ja rakkauden, ei pääse taivaaseen.

Jumala tahtoo armahtaa ja pelastaa jokaisen. Siksi Jeesus sovitti kaikkien synnit. Mutta ihminen voi hylätä tämän suurimman mahdollisen armolahjan ja rakkauden, ja siten tuottaa itselleen suurimman mahdollisen turmion. Näin tapahtui rikkaan miehen kohdalla.

Hullu vai viisas?

Jumala sanoo: Sinä hullu! Kyse ei ole herjasta vaan syvästä totuudesta. Todellinen hullu on se, joka vihaa Jumalaa, lähimmäistään ja itseään. Moni tämän maailman ”hullu” onkin mitä viisain turvautuessaan heikkona ja hauraana iankaikkiseen Luojaan.

Mies sokaistui synnistä ja unohti elämän suurimmat realiteetit. Omaisuus ei tuo onnea. Kerran hän kuolee ja menettää kaiken. Hänen suhteensa Jumalaan ja lähimmäisiin ovat kuolleet. Miten käy hänen sielunsa ja iankaikkisuutensa? Hankkiko hän itselleen ikuisen perikadon?

Tämä vertaus on hyvin lähellä kertomusta köyhästä Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä. Köyhä Lasarus, jonka nimi tarkoittaa ”Jumala pitää huolen”, pääsi taivaaseen Aabrahamin helmaan ja sain ikuisen onnen ja täyteyden. Kummankaan vertauksen rikkaan miehen nimeä ei mainittu, mikä kuvastaa sitä, että heidän nimiä ei enää ollut elämänkirjassa.

Suurinta viisautta on antaa itsemme hänelle, jolle kuulumme: Jumalalle. Silloin olemme suurimmassa, ainoassa todellisessa turvassa. Suurinta mahdollista hulluutta on unohtaa realiteetit ja elää itsekkäästi lyhyt, kurja elämäntaival. Olemme todella pieniä mittaamattomassa maailmankaikkeudessa niin kooltamme, kyvyiltämme kuin myös ajallisesti.

Jumala on vielä paljon suurempaa kuin koko maailmankaikkeus. Miten voisimme elää ja kuolla ilman Jumalaa? Se olisi mielettömän hullua!

Tämän syvimmän, perimmäisen totuuden, itse Jumalan kohtasi rikas mies juuri ennen kuolemaansa. Ensi yönä sinun sielusi vaaditaan pois! Jumalaa ei voi paeta pimeimpäänkään hulluuteen, ateismiin, uskontoihin eikä hämyisten aatteiden syövereihin.

Jumala tunkee kaiken olemassa olevan, kaiken pimeyden, kapinan ja torjunnan lävitse ja kerran ihminen on oleva alastomana ja paljaana Luojansa edessä tekemässä tiliä koko elämästään – hänelle, joka on kaiken antanut lainaksi ja joka omistaa ja päättää kaiken!

Palataan vielä Psalmin 49 sanoihin:

He luottavat rikkauteensa,
kerskailevat suurella omaisuudellaan.
Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa,
ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.

Elämän lunnaat ovat liian kalliit,
ne jäävät iäksi maksamatta.
Ei ihminen elä ikuisesti,
ei hän vältä hautaa.

Heidän omaisuutensa jää muille.

Todellinen rikkaus Jumalan luona

Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.

Juutalaisuudessa ja ylipäätään lakiuskonnoissa rikkaus tulkitaan aina Jumalan siunaukseksi ja palkinnoksi hurskaasta elämästä. Rikas pääsee aina taivaaseen, mutta köyhälle se on vaikeaa. Köyhyys on kirous. Todellisuudessa rikkauden takana on usein ahneus, toisten hyväksikäyttäminen ja syvä välinpitämättömyys. Toisinaan se on puhtaasti Jumalan antama armolahja.

Rikkaus ei ole ansio eikä sillä pääse taivaaseen. Köyhyydelläkään ei ansaita taivaspaikkaa. Köyhäkin on syntinen ihminen. Hänkin tarvitsee Jumalan armoa ja Kristuksen sovitustyötä.

Elämänosamme saattaa olla hyvinkin erilaisia. Olipa elämässämme vähän tai paljon kärsimystä, rikkautta tai köyhyyttä, menestystä tai epäonnea, rakkautta tai yksinäisyyttä, tai mitä tahansa, ratkaisevaa on se, että otamme kaiken Jumalan kädestä ja annamme kaiken hänen käsiinsä.

Elämän todellinen, suurin aarre ei olekaan rahassa mitattavaa omaisuutta vaan uskoa, toivoa ja rakkautta, joita ihminen on saanut ja jakanut elämänsä aikana. Se on salattu aarre sydämissämme. Se on Jumalan läsnäoloa, armoa, rakkautta, siunausta ja varjelustakin. Koemme tätä kaikkea rajallisesti nyt mutta täydellisesti kirkkaudessa.

»Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. (Matt 6:19-21)

Mitä siis on aarteiden kerääminen taivaaseen, Jumalan luokse? Se on juuri uskoa, toivoa ja rakkautta, joka näkyy ja tuntuu arkielämässä. Se on Jumalan ja lähimmäisen palvelemista, köyhän auttamista ja kohtuullisuuteen tyytymistä.

Vertauksen rikas mies keräsi maata ja mammonaa vain itselleen. Hän olisi voinut palvella omaisuudellaan Jumalaa ja lähimmäisiä. Hän olisi voinut olla kylän merkittävin hyväntekijä ja todellinen sponsori yhteisön ja talouden kehittäjänä. Hän olisi voinut arkienkeli. Hän olisi riemuinnut Jumalan armon alla ja saanut kenties jokaisesta hyvän ystävän. Hän olisi löytänyt elämän tarkoituksen. Nyt hän kadotti sen ajassa ja vieläpä iäisyyden edessä. Taivas on rakkautta varten eikä rakkaudettomuudella ole siellä sijaa.

Johtopäätösten aika

Mies vaati Jeesusta hoitamaan perinnönjaon vaatimallaan tavalla. Jeesus kieltäytyi, koska se oli vastoin hänen tehtävänsä henkeä ja koska miehen motiivina oli ahneus.

Syvin ongelma ei ollut perinnönjako vaan syntinen asenne. Mies halusi itselleen omaisuutta silläkin uhalla, että perhesiteet katkeaisivat lopullisesti perintöriitaan. Ahneuden ja itsekkyyden tie on pohjaton tuhonkierre. Sillä tiellä on koko ihmiskunta.

Ratkaisuna on rakkaudellinen sovinto ja kohtuullisuus. Tie sovintoon löytyisi, kun osapuolet luopuisivat ahneudesta ja pitäisivät keskinäistä suhdettaan omaisuutta tärkeämpänä. Silloin olisi helpompi löytää hyvä ratkaisu perinnön jakamiseksi.

Tämä ei kumoa oikeudenmukaisuuden periaatetta. Emme yleensä voi toimia yhden periaatteen mukaisesti vaan on asetettava rinnakkain useampia keskeisiä elämän hyviä periaatteita ja sitten tehtävä kokonaisuuden valossa ratkaisuja ja toimenpiteitä.

Tässä tapauksessa paras ratkaisu olisi elää sovussa samassa taloudessa, jakamattomassa kuolinpesässä. Se oli tuon ajan tavallisin malli. Sitä ylisti Psalmi 133:1: ”Kuinka hyvä ja kaunis on veljesten yhteinen, sopuisa elämä!”

Oikean asenteen opettamiseksi Jeesus kertoi kyseisen vertauksen. Mahtoiko perinnönjakoa vaatinut mies hävetä? Lähtikö hän vertauksen rikkaan, hullun miehen tielle?

Miten ihmiskuntamme toimii? Tai me omassa arkielämässämme? Mitä tapahtuisi, jos itsekkyyden ja ahneuden sijasta noudattaisimme rakkauden, sovinnon ja kohtuullisuuden periaatteita?

Taivas olisi laskeutunut maan päälle. Sitä kaipaamme. Sen puutteesta kärsimme. Sen elämää opettelemme pienin, horjuvin askelein. Sen täydellisen ja iankaikkisen armoon jättäydymme ja uppoudumme.

Herra, armahda meitä. Johdata meidät todelliseen elämään ja rikkauteen, joka on täynnä sinun läsnäoloasi, armoasi ja rakkauttasi!