TOINEN KORINTTILAISKIRJE: SYDÄNVERELLÄ TOTUUDEN PUOLESTA VALHETTA VASTAAN

Osa I: Johdanto ja kirjeen alkuosa (1-2 luvut)

 

Johdanto 2 Korinttilaiskirjeeseen

1 Korinttilaiskirjeen myötä saimme tutustua Korintin kaupunkiin, elämänmenoon, kreikkalaiseen viisauteen ja moraalittomuuteen, sekä Korintin nuoreen seurakuntaan ja sen moniin ongelmiin ja haasteisiin. Näitä ongelmia olivat mm.

• ristinevankeliumin vieroksuminen ja inhimillisen viisauden ihailu
• keskinäiset riidat ja jakaantuminen kuppikuntiin
• moraalittomuudet ja rakkauden puute
• vapauden ja vastuun väärä suhde, toisten huomioimisen unohtaminen
• käyttäytyminen jumalanpalveluksissa ja oikea ehtoollisen viettäminen
• armolahjojen oikea käyttö ja tarkoitus
• ylösnousemuksen kyseenalaistaminen

Paavalin keskeinen vastaus em. ongelmiin oli ristinevankeliumi, jonka kautta avautui Jumalan rakkaus, mikä vaikutti myös arkielämään ja seurakunnan ihmissuhteisiin, käytöstapoihin ja toimintaan. 1 Korinttilaiskirje on luonteeltaan ristinevankeliumia ja kristillistä moraalia ja käyttäytymistä käsittelevä seurakuntakirje.

 

2 Korinttilaiskirje on luonteeltaan aivan toisenlainen kuin ensimmäinen kirje. Kirjeen valossa voimme huomata, että

• seurakunta oli kääntynyt edellä mainittujen kysymysten ja ongelmien suhteen hyvään suuntaan
• osa seurakuntalaisista oli erittäin närkästynyt Paavaliin ja väärien opettajien houkuttelemana he olivat vakavalla tavalla kääntyneet Paavalia vastaan
• syvimmiltään he eivät olleet Paavalia vastaan vaan ristinevankeliumia ja Herraa vastaan
• väärät opettajat / apostolit olivat juutalaisia, jotka kulkivat Paavalin perässä seurakunnasta toiseen väittäen, että Kristus ei riitä pelastukseen vaan lisäksi tarvitaan lakia; toiseksi he vieroksuivat ristin häpeää ja julistivat kunnian ja menestyksen teologiaa

 

Kahden kirjeen välityksellä voimme huomata, miten Korintin seurakunta oli kehittynyt vajaan kahden vuoden aikana (v. 55 > v. 56 syksy). Seurakunnassa oli tapahtunut myönteistä kehitystä ja siksi Paavali toisessa kirjeessään on osin hyvin lempeä. Samalla huomaamme, että osassa seurakuntaa oli tapahtunut vakavaa kärjistymistä suhteessa Paavaliin ja ristinevankeliumiin. Korinttiin oli saapunut judaistisia harhaopettajia, jotka löysivät seurakunnasta heille otollista maaperää. Tähän vakavaan haasteeseen Paavali tarttuu rohkeasti ja tunteikkaasti. Varsinkin kirjeen loppuosa on voimakasta Paavalin puhetta.

Paavali käy kirjeessä tiukkaa taistelua vääriä opettajia vastaan, jotka ovat kyseenalaistaneet Paavalin persoonan ja kutsumuksen aitona apostolina. Paavali puolustaessaan itseään puolustaa varsinaisesti ristinevankeliumia. Jos Paavali menettäisi korinttilaisten silmissä asemansa apostolina, hänen julistamansa evankeliumikin siivutettaisiin epäluotettavana. Jos Paavali ei olisikaan Jumalan lähettiläs, hän olisi puhunut omiaan. Mutta sittenkin – Paavali on aito Jumalan apostoli ja niin myös hänen sanomansa, ristinevankeliumi on Jumalasta. Siitä todistavat vahvasti myös Paavalin kärsimykset ja uhrautuvaisuus. Hyökkäys Paavalia vastaan jatkuu nykyäänkin – liberaaliteologian pimeissä kammioissa ja sen hapatuksena seurakuntiemme keskellä.

 

Sama taistelu jatkuu tänäänkin

Kun sielunvihollinen ei kykene kaatamaan kristillistä oppia, se käy sen julistajia vastaan parjauskampanjaa. Silloin kun Jumalan kansan suojana seisoo monia rohkeita miehiä ja naisia, heidät on saatettava epäedulliseen valoon ja kyseenalaisiksi. Kun heidät on raivattu pois tieltä, loppu onkin jo helppoa. Kristinuskon sanoma on helppo vääristää ja tehdä siitä ajan hengen mukainen. Juuri tällaista me näemme meidänkin päivinämme. Monet voimat käyvät median kanssa parjauskampanjaa heitä vastaan, jotka puolustavat kristillistä uskoa ja moraalia julkisesti. Heitä alkaakin olla enää kovin vähän. Hyvin huolestuttavaa!

Sielunvihollinen pyrkii eristämään voimakkaat yksilöt yksinäisyyteen. Seurakunnan voima on aina Jumalassa, Sanassa ja keskinäisessä yhteydessä. Yhdessä voima moninkertaistuu. Yksinäinen kristitty on altis luovuttamaan ja antamaan periksi. Hänestä voi näyttää, että ketään muuta ei kiinnosta. Olenko minä sittenkin väärässä?

Entä me? Olemmeko hiljaa ja välinpitämättömiä? Mukaudummeko aikamme valheisiin? Taistelemmeko totuuden puolesta rakkauden asein? Rohkaisemmeko heikkoja ja häilyviä? Tuemmeko niitä, jotka taistelevat etulinjassa? Meidät kaikki on kutsuttu uskomme puolustajiksi – kukin omalla paikallaan ja elämänpiirissään.

Kristillisessä elämässä koemme erilaisia aikoja. Toisinaan saamme rakentaa seurakuntaa rauhassa ja evankeliumi menestyy. Saamme nauttia kansan suosiota kuten alkuseurakunta ensivaiheissaan. Yllättävän nopeasti helppous ja suosio voivat vaihtua vainoksi – ensin sanalliseksi ja selän takana puhumiseksi, sitten julkiseksi ja määrätietoiseksi, ja lopulta väkivaltaiseksi. Määrätietoisessa propagandassa, valheessa on voimaa. Valhe on sielunvihollisen ase. Propagandan voiman näemme nyt Venäjällä ja Ukrainassa. Ja kansa uskoo, sen asenteet muuttuvat ja pian he ovat valmiita vaikka mihin. Haastavina aikoina meidän tulee toimia kuten Nehemia ja Israelin kansa rakentaessaan Jerusalemin muuria. Kukin rakensi oman talonsa kohdalla, toinen käsi työssä ja toinen tapaili miekkaa. Seurakunnassa meidän aseemme ovat totuus ja rakkaus.

 

Syvä kuvaus apostoli Paavalista

2 Korinttilaiskirje antaa meille Paavalista erityisen henkilökohtaisen ja inhimillisen kuvan. Kirje on täynnä Paavalin tunteita: iloa, lempeyttä, huolta, tuskaa, surua, vihastumista, ankaruutta ja rakkautta. Kirjeen myötä pääsemme kokemaan yhdessä Paavalin kanssa, mitä on olla ihminen ja Jumalan palvelija – keskellä myrskyjä. Hän kokee syvää heikkoutta ja monenlaista kipua. Näissä taisteluissa Paavali oppi tuntemaan Jumalaa ja hänen armonsa entistä syvemmin. 2 Korinttilaiskirje on Paavalin kirjeistä kaikkein henkilökohtaisin. Sen myötä opimme tuntemaan Paavalin sisimmän.

Mekin olemme Paavalin tavoin inhimillisiä. Vaikka Paavali näyttäytyy toisinaan ”superapostolina ja superuskovana”, tuo voima on yksinomaan Jumalasta. Ihmisenä Paavali on heikko, vajavainen ja kärsivä kuten mekin. Samalla saamme jakaa omia kokemuksia ja tuntemuksia Paavalin tavoin ja yhdessä Paavalin kanssa. Elämä kristittynä ja ylipäätään ei ole helppoa. Emme ole vielä taivaassa – olemme vasta matkalla kohti taivasta.

 

2 Korinttilaiskirje sisältää Raamatun hienompia helmiä:

Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen.

Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.

Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.

Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!

Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.

Jumalan mielenmukainen murhe saa aikaan parannuksen.

Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.

Me elämme tässä maailmassa mutta emme taistele tämän maailman tavoin. Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita, vaan niillä on Jumalan antama voima tuhota linnoituksia. Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista.

Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.

Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.

Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!

 

Muutamia kirjeen antamia lohdullisia ja sielunhoidollisia näkökulmia elämään:

• Elämän ahdistukset kuljettavat meidät lohduttavan Jumalan syliin.
• Särkyminen ja rikkinäisyys mahdollistavat kokonaisvaltaisen työtoveruuden Herra kanssa.
• Nöyryys ja sävyisyys tuovat oikeanlaista elämänvoimaa.
• Yksinäisyyden kokemukset herättävät arvostamaan yhteyttä.
• Jumalan voima toimii heikkouden kautta.
• Jumalan armo on kaikki kaikessa.

 

Kirjeen kaksijakoisuus: sanoma myönteisille ja vastustajille

Korintin seurakunnassa oli ollut monia vakavia ongelmia, jotka alkoivat ratketa Paavalin 1. kirjeen myötä. Seurakunnassa oli mm. neljä erilaista ryhmittymää (skisma), jotka kiistelivät keskenään:

• Paavalilaiset: Paavali oli seurakunnan perustaja ja oli paljon pohtinut evankeliumin vapautta ja suhdetta juutalaisuuteen
• Apollos-ryhmä: Apollos oli taitavapuheinen, kreikankielinen opettaja ja julistaja; ryhmä kenties edellytti, että evankeliumi pitää sopeuttaa kreikkalaiseen viisauteen ja puhetapaan
• Keefaan (Pietarin) kannattajat: juutalaistaustaisia, jotka vaativat Mooseksen lain ja seremonialain tiukempaa noudattamista; Pietari ei ollut välttämättä käynyt Korintissa, mutta jotkut olivat ehkä tavanneet hänet tai ainakin kuulleet hänen opetuksiaan
• Kristus-ryhmä: nämä ihmiset saattoivat pitää itseään hyvin hengellisinä ja sen kautta kaiken inhimillisen auktoriteetin ja yhteyden yläpuolella olevina; he saattoivat vedota Hengen eli Kristuksen suoraan ilmoitukseen yli Kirjoitusten ja muun kristillisen opetuksen

 

Joidenkin näiden ryhmien parissa ja sisällä oli myös taipumusta ns. kunnian ja menestyksen teologiaan, jota käsittelimme 1 Kor-kirjeen yhteydessä (1 Kor 4:6-13):

• inhimillinen ylpeys ja asettuminen toisten yläpuolelle
• ajatus omista ansioista ja niiden perusteella saaduista siunauksista
• ajallinen ja näkyvä rikkaus + kaikkien tarpeiden tyydyttyminen (seuraus oikeasta uskosta)
• kuninkaallinen ja ihailtu asema Suuren Kuninkaan lapsina
• erityisen hengellisen viisauden omistaminen ylitse muiden
• inhimillinen voimakkuus ja vahvuus, sekä maallisten ihmisten ihailun kohteena oleminen
• uskonnosta tulee ihmisen syntisten motiivien ja halujen väline ja valheverho

Näiden taustalla oli kreikkalainen filosofia ja ihanteet, joiden mukaan ihmisen tuli vapaasti nauttia kaikesta siitä, mitä hän halusi. Ihminen nähtiin ylevänä olentona ja menestyksen tuli näkyä myös uskonnollisuudessa. Häpeällinen ja nöyryyttä korostava ristinevankeliumi oli sille kovin vierasta.

 

Kirjeen valossa näyttää siltä, että valtaosa seurakuntalaisista kuuli Paavalin opetuksessa Jumalan isällisen äänen ja he palasivat yhteiseen evankeliumin rintamaan. Pienempi osa seurakuntalaisista ei halunnut taipua ristin juurelle. Heille kunnian ja menestyksen teologia sopi paljon paremmin. Koska Paavali vaati heitä luopumaan siitä, he nousivat häntä vastaan.

Korintin seurakuntaan saapui ”heprealaisia” (11:22) harhaopettajia, jotka pitivät itseään apostoleina, Jumalan lähettiläinä. Todennäköisesti he olivat kotoisin kreikkalaisen kulttuurialueen piiristä, sillä juutalaisia asui ympäri Rooman valtakuntaa. He olivat kreikkalaisuuden sivistämiä juutalaisia, jotka löysivät suopeita kuulijoita Korintista. Heitä oli Keefaan ryhmästä, koska he olivat juutalaisia. Lisäksi heitä saattoi olla Apollos- ja Kristus-ryhmistä. Tällaisia lakihenkisiä kiivailijoita kulki Paavalin perässä eksyttäen seurakuntia ja hyökäten evankeliumia vastaan.

 

Käsitellessään aihetta Paavali puhuttelee seurakuntaa kahdella eri tavalla:

• Alkuosa kirjeestä (1-7 luvut) on osoitettu seurakunnan enemmistölle, jotka olivat kuuliaisia ristinevankeliumille ja Paavalin opetukselle: ”Titus kertoi, kuinka te ikävöitte minua, kuinka nyt surette ja kuinka kiivaasti pidätte minun puoltani” (7:7). Heille Paavali puhui lempeästi, mutta samalla varoittaen valheapostoleista. Olihan seurakunta kovassa käymistilassa ja harhaopettajien syytökset mietityttivät näitä uskollisiakin.
• Väliosana on keräys Jerusalemin köyhille pyhille (8-9 luvut). Tämäkin on puhetta seurakunnan myönteiselle valtaosalle.
• Loppuosa (10-13 luvut) on suoraa ja tiukkaa puhetta vähemmistölle, joka kannatti vääriä apostoleja. Paavali halusi avata heidän silmänsä näkemään harhaopettajien valheellisuuden, joka lopulta oli hyvin silmiinpistävää.

Tämä erottelu myönteisten ja kielteisten korinttilaisten välillä on tärkeä, kun luemme kirjettä, koska kirjeen sävy muuttuu vahvasti sen loppuosassa. Kristukseen luottavina me emme ole heidän tavoin syytettyjen penkillä. Paavali saneli kirjeensä useammassa vaiheessa monien päivien aikana.

Kirjeen punaisena lankana on Paavalin taistelu ”sydänverellä totuuden puolesta valhetta vastaan”. Tämä näkökulma kulkee läpi kirjeen.

 

 

KIRJEEN ALKULUVUT

 

Kirjeen alkutervehdys (1:1-2)

Heti kirjeen alussa Paavali tarttuu teemaansa: ”Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli”. Hän on apostoli Jumalan tahdosta – ei omasta tahdostaan eikä kenenkään ihmisen pyynnöstä. Hän ei tarvitse kenenkään väsäämiä suosituskirjeitä, sillä Paavalin työn jälki oli näkyvä ja merkittävä myös korinttilaisten keskuudessa. Jumala itse on hänen suosittelijansa ja seurakunnankin pitäisi olla sitä.

”Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille” – toivotus osoittaa Paavalin hyvän tahdon ja tarkoituksen toimia seurakunnan parhaaksi ja rakentamiseksi. Asenne nousee Jumalan sydämeltä ja syvimmiltään koko kirje on Isältä ja Kristukselta seurakunnalle. Tervehdys muistuttaa, että ihmisen ja seurakunnan suhde Jumalaan voi perustua vain armoon ja Kristuksen ristintyöhön. Vain tämä avaa pelastavan yhteyden Jumalaan ja tuottaa todellisen rauhan sydämeen. Olkoon tämä meidänkin asenteemme ja päämäärämme omassa ja seurakuntamme elämässä!  Armo ja rauha ovat hepreaksi ”shalom”.

 

Jumalan antama lohdutus ahdistusten ja kärsimysten keskellä (1:3-8)

Kirjoittaessaan kirjettä Paavali oli kolmannella lähetysmatkallaan. Hän oli viipynyt Aasian
(nykyisen Turkin) alueella Efeson kaupungissa kolme vuotta. Sieltä käsin hän kirjoitti ensimmäisen Korinttilaiskirjeen. Efeson jakso kärjistyi Paavalin kohdalla suureen mellakkaan, koska Paavalin julistus uhkasi paikallisten käsityöläisten elantoa, sillä he valmistivat epäjumalan kuvia yms. Mellakan jälkeen Paavali lähti Efesosta (Apt 19:23 – 20:1). Kenties Paavali viittasi juuri tähän vaaralliseen tilanteeseen, kun hän kertoi olleensa suuressa kuolemanvaarassa (2 Kor 1:8-11). Aasian alueella hän muutenkin koki vakavia vainoja. Nyt hän oli jatkanut matkaansa pohjoisen kautta Makedoniaan ja sieltä myöhemmin Kreikan eteläosiin, mm. Ateenaan ja Korinttiin. Juuri Makedoniasta Paavali kirjoitti toisen Korinttilaiskirjeen. Myös siellä Paavali koki vainoa (7:5).

Se, mitä Paavali opetti, oli käytännössä koeteltua. Kun Paavali puhui ahdistuksista, kärsimyksistä ja jopa kuolemanvaarasta, hän puhui kokemuksestaan. Niiden keskellä hän oli kokenut Jumalan armoa, lohdutusta ja apua. Jumala ei aina varjele ahdingoilta ja vaaroilta, mutta on niiden keskellä kanssamme. Kun meihin sattuu, hän lopulta hoitaa ja parantaa. Vrt. menestysteologiaan, joka väittää, että kristityn elämään ei kuulu kärsimys, sairaudet yms. jos hän elää pyhää elämää.

 

Tie lohdutukseen ja uskon vahvistumiseen kulkee ahdistusten kautta (1:3-9):

1. koemme ahdistuksia, jotka ovat osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin
2. kärsimysten kokeminen synnyttää meissä kestävyyttä ja jopa pelastavaa uskoa
3. Jumala antaa meille rohkaisua ja lohdutusta Kristuksessa
4. näiden kokemusten jakaminen tuo rohkaisua niille, jotka ovat nyt ahdistuksissa
5. Jumalan antaman lohdutuksen kokeminen auttaa meitä lohduttamaan toisia
6. ahdistusten ja lohdutusten kokeminen opettaa meille, että viime kädessä elämämme
   on Jumalan käsissä (1:9)
7. Jumalan antama toivo kirkastuu meille yhä suurempana

Yhtä varmasti kuin koemme ahdistuksia, yhtä varmasti saamme olla Jumalan huolenpidossa ja lohdutuksessa. Niille kummallekin on oma aikansa ja tarkoituksensa. Jumalan käsissä ahdistukset ja kärsimykset jalostavat ihmistä, vaikka se tuntuu kipeältä. Jos ihminen kääntää selkänsä Jumalalle, nuo samat ahdistukset ja kärsimykset masentavat ja katkeroittavat hänet.

Elämämme tärkeimpiä kysymyksiä ovat: Miten kestämme vaikeuksia, ahdistuksia ja kärsimyksiä? Keneen me luotamme ja turvaamme – Jumalaan vai ihmiseen? Turvaudummeko kristilliseen sielunhoitoon, jossa pyydämme Jumalan armollista kosketusta? Olemmeko käytettävissä lähimmäisen rinnalla kulkijaksi ja toivon lähettiläiksi?

 

Raskaita syytöksiä Paavalin persoonaa ja toimintaa vastaan

Kirjeessä Paavali käsittelee syytöksiä, joita valheapostolit ja heidän kannattajansa esittivät. Paavalin ensisijainen tarkoitus on puolustaa evankeliumia senkin kautta, että hän todistaa olevansa aito Jumalan apostoli. Syytökset olivat lopulta valheita tai epäolennaisia. Syyttäjien tarkoitus oli siirtää Paavali sivuun, jotta he voisivat tuoda väärän evankeliumin ja jotta he voisivat hallita seurakuntaa ja ottaa siitä irti kaiken mahdollisen hyödyn.

He väittivät:

• Paavali oli epäluotettava ja häilyvä (matkasuunnitelmien muutos)
• Paavalilla ei ollut suosituskirjeitä (ajan tavan mukaisesti)
• Paavali oli ehkä kavaltanut keräysvaroja (oikeastaan Paavali ennakoi tällaista syytöstä)
• Paavalin puhetaito oli heikko
• Paavali kirjoitti voimakkaita ja kriittisiä kirjeitä
• Paavalin persoona oli mitätön eikä siinä ollut apostolille ominaista ulkoista arvovaltaa
• Paavali ei kehdannut ottaa palkkaa työstään

 

Paavalin vastaus: aidon ja väärän evankeliumin erot

Vastatessaan syytöksiin Paavali vertaili aitoa ja väärää evankeliumia ja sen näkyviä ilmenemismuotoja Paavalin palvelutyössä ja valheapostoleissa. Tarkkaan lukien näitä eroja löytyy yli 50 koko kirjeessä. Näistä muutama esimerkki:

Aito evankeliumi, joka näkyi Paavalin työssä

• oli aitoa huolta ja rakkautta ihmisiä kohtaan
• korosti anteeksiantamusta ja perustui armoon
• sen ytimessä oli täydellinen sovitus
• omasi ihmisiä muuttavan voiman ja teki ihmisestä uuden Kristuksessa
• johti pyhään elämään
• oli uuden liiton kirkkautta ja siinä oli Jumalan Henki
• oli läsnä hauraassa ihmisessä, joka oli kuin saviastia
• oli epäitsekästä eikä hyväksikäyttänyt ihmisiä
• johti yhteyteen ja yhteistyöhön
• antoi ihmisille aidon vapauden valita
• johti palvelevaan ja uhrautuvaan elämäntapaan
• merkitsi ajoittain kovaakin vainoa ja kärsimystä, jopa marttyyrikuoleman
• kumpusi Jumalasta Kristuksen kautta

Vastustajien julistama väärä evankeliumi, joka näkyi eksyttäjien toiminnassa

• käytti ihmisiä itsekorostuksen ja hyödyn saamisen välineinä
• perustui ihmisen vajavaisiin tekoihin ja näennäiseen lain korostamiseen
• jätti ihmisen lain ja tuomion alle
• oli vanhan liiton väärin ymmärtämistä ja väärinkäyttöä
• perustui inhimillisiin keinoihin ja vakuutteluun
• oli ulkonaista korskeutta ja mahtailua; halveksi heikkoutta
• oli ihmisten alistamista ja jopa väkivaltaista kohtelua
• johti riitoihin ja hajaannukseen
• tavoitteli helppoa, ylellistä ja arvostettua elämää ja asemaa
• kumpusi saatanasta ja ihmisen synnillisestä luonnosta

 

Paavalin matkan lykkääntyminen (1:12 – 2:1)

Paavali ilmoitti tulevansa seurakuntaa ottamaan selvää seurakunnan tilasta ja vastustajista. Matka kuitenkin lykkääntyi, koska Paavali halusi antaa korinttilaisille aikaa laittaa seurakunnan asiat kuntoon, jolloin he voisivat kohdata iloisissa merkeissä.

Tästä vastustajat keksivät aiheen sille, että Paavali on epävakaa ja epäluotettava ja sen myötä koko evankeliumi! Tämä oli kuitenkin äärimmäisen pinnallinen ja typerä syytös ja johtopäätös! Evankeliumi eli Jeesus Kristus on aina luotettava (riippumatta Paavalin matkasuunnitelmista).

Paavali opetti tässä yhteydessä, että Kristuksessa kaikki Jumalan lupaukset on vahvistettu ja voimassa (alkutekstissä sana ”aamen”, joka tarkoittaa rukouksessa ”vahvistan, yhdyn sanottuun”). Jumalan armo, rakkaus ja kaikki siunaukset virtaavat meihin juuri Kristuksen ja ristintyön kautta. Kristuksessa monet Jumalan lupaukset ja siunaukset ovat jo toteutuneet ja loputkin lupaukset tulevat toteutumaan täysimääräisesti ja kirjaimellisesti. Kristus on meille Jumalan ”kyllä”!

 

Paavalin ”Kyynel-kirje” (2:2-4)

Käytyään Korintissa toisen kerran, mikä oli hyvin vaikea kokemus, Paavali kirjoitti heille kirjeen, jota on kutsuttu ”Kyynel-kirjeeksi”: ”Kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynel-silmin… osoittaakseni, kuinka suurta rakkautta tunnen erityisesti teitä kohtaan” (2:4). Tämä kirje ei ole säilynyt. Toisesta vierailusta jäi kaikille paha mieli eikä se ilmeisesti vastannut sitä, mitä Paavali sydämessään koki seurakuntaa kohtaan. Tuossa kirjeessä hän halusi korjata tilanteen.

Elämässä kohtaamme vaikeita ihmissuhdetilanteita. Saatamme ymmärtää toisiamme väärin ja on tärkeää, että pyrimme korjaamaan tilanteen. Henkilökohtainen kohtaaminen on luotettavin tapa ymmärtää toista. Kirje, sähköposti tai tekstiviesti ei välitä äänensävyä ja ilmeitä ja eleitä, jolloin voimme tulkita viestin aivan väärin. Kasvottomasti saatamme sanoa jotain sellaista, mitä emme sanoisi kasvokkain. Toisaalta silloin, kun emme tähän uskaltaudu, voimme lähettää viestin. Kunpa mekin kirjoittaisimme monia ”kyynel-kirjeitä” korjataksemme rikkoutuneita ihmissuhteita!

 

Rikkoneelle anteeksi! (2:5-11)

Kaikkien suhteiden ytimessä on anteeksiantamus. Se on ainoa tapa elää toistemme kanssa. Tämä pätee Jumala-suhteeseen, ihmissuhteisiimme ja seurakuntaan. Edellisessä kirjeessä Paavali harjoitti tiukkaa seurakuntakuria erääseen synnissä elävään uskovaan ja määräsi hänet erotettavaksi seurakunnan yhteydestä kunnes hän tekee parannuksen. Mahdollisesti Paavali puhui nyt juuri tuosta henkilöstä.

Seurakuntakurin päämääränä on johdattaa langennut parannukseen ja suojella seurakuntaa niin, että synnillinen tapa ei leviä siinä. Kolmas päämäärä on turvata evankeliumin uskottavuus. Tässä tapauksessa langennut uskova oli mitä ilmeisimmin katunut ja korjannut elämäänsä.

Jumala antaa mielellään kaiken anteeksi, mutta monesti ihmiset eivät anna anteeksi – seurakunnassakaan. Jumala rakastaa meitä ja on iäti armollinen. Hän antaa anteeksi Kristuksen tähden. Meille ihmisille anteeksiantaminen on usein vaikeaa. Helposti leimaamme ihmiset lopullisesti jonkin rikkomuksen tähden. Olemme silloin armottomia palvelijoita. On helppo syyttää ja syyllistää toisia, jotta huomiomme kääntyy pois omista synneistämme. Rikkonut saattaa kokea itsensä ainutlaatuisen huonoksi ja hylkiöksi. Juuri siksi on äärimmäisen tärkeää antaa anteeksi ja osoittaa käytännössä hyväksyntää ja rakkautta.

Koska mekin teemme syntiä ja saamme anteeksi, miksi me emme antaisi toisille anteeksi? Anteeksiantaminen osoittaa kristillisyytemme laadun. Sillä tavoin teemme tyhjäksi saatanan yritykset rikkoa ihmissuhteet ja seurakunnat.

 

Kristuksen voittosaatossa! (2:12-17)

Tämä kuva nousee roomalaisten tavasta juhlia sotavoittoa. Roomalaiset sotilaat kulkivat komentajansa perässä saattueena, johon kuului vankeja, orjia ja sotasaalista. Kulkueessa poltettiin suitsukkeita. Roomalaisille saattue ja sen tuoksut merkitsivät voittoa ja iloa, mutta hävinneille tappiota ja kuolemaa. Osa vangeista ja orjista päätyi Colosseumin ”sirkushuveihin” ja kuolemaan.

Vapahtajamme Jeesus Kristus on ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut synnin, kuoleman ja sielunvihollisen voimat ja vallat. Hän on riistänyt meidät sotasaaliikseen ja orjikseen/ palvelijoikseen. Emme ole matkalla maallisen keisarin eteen vaan iankaikkiseen taivaaseen, Jumalan valtaistuimen eteen. Kyseessä on maailmanhistorian suurin ja tärkein voitto.

Tässä maailmassa olemme voittajan puolella, Kristuksen turvissa. Kuljemme läpi ajallisen elämän ja maailman. Kulkueemme julistaa maailmalle voittoisaa ristinevankeliumia, jonka toiset ottavat ilolla vastaan mutta jota toiset pitävät vastenmielisenä. Toisille evankeliumi on hyvä elämän tuoksu mutta toisille paha kuoleman haju.

Meidän tulee uskovina ja seurakunta levittää aitoa evankeliumin tuoksua ympärillemme sanoin ja teoin. Vaikka monet eivät siitä pidä, on silti monia, joille se on pelastuksen sanoma.