JAAKOBIN KIRJE

 

Kirjeen johdanto

Jaakobin kirje on taistelukirjoitus oikean uskon puolesta sekä Jumalan lain ja kristillisen moraalin mitätöintiä vastaan. Sen ydin on uskossa Jeesukseen Kristukseen, mikä synnyttää aitoa kristillistä elämää käytännössä. Jaakob ei opeta omavanhurskautta vaan kumoaa sen alleviivaamalla ihmisen syntisyyttä. Jaakob käyttää nasevaa, sananlaskujen omaista tyyliä kehottaessaan uskovia laittamaan uskonsa käytäntöön. Kirje sisältääkin paljon opetusta käytännön kristillisyyteen.

 

 

KOETTELEMUSTEN SIUNAUS (Jaak 1:1-18)

Oletko sinä joutunut kokemaan koetuksia elämäsi varrella? Ovatko ne masentaneet tai katkeroittaneet vai ovatko ne kääntyneet siunauksiksi?

Elämään kuuluvat koetukset ja kiusaukset. Koetukset ovat ulkonaisista syistä tai sairauksista tulleita ahdistuksia ja kipuja. Kiusaukset nousevat syntisyydestämme. Elämä ei ole helppoa, mutta meillä on syvä turva Jumalassa näitä molempia vastaan. Kun vuodatamme ahdistuksemme Jumalalle ja tunnustamme syntimme, hän armahtaa, on kanssamme ja tekee salattua työtään. Vasta kun olemme kulkeneet koetusten läpi, voimme huomata niiden kääntyneen voimavaraksi. Tämä rohkaiskoon, jos juuri nyt olemme koetusten keskellä.

Jaakobin tyyli on iskevä ja aiheet vaihtuvat nopeasti. Elämän haasteiden ja kysymysten keskellä saamme pyytää Jumalalta viisautta. Oikea viisaus ei ole nippelitietoa vaan käytännöllistä arkielämän viisautta, jonka perustana on suhde Jumalaan. Viisauden pyytäminen on elämän avaamista Jumalalle, jotta hänen hyvä tahtonsa toteutuisi.

Suhde Jumalaan merkitsee suurinta mahdollista arvoa meille jokaiselle. Saamme olla armahdettuja Jumalan lapsia. Sen perustana on yksinomaan usko – ei maallinen rikkaus tai asema. Usein rikkaudet tekevät ylpeiksi mutta köyhyys voi ajaa Jumalan armosyliin. Maailmassa kannamme tietyn osan ja taakan, mutta ikuisuudessa meidät puetaan kirkkauteen.

Kaiken ajallisen ja iäisen elämän synnyttäjänä ja turvana on Jumalan sana. Se on totuus Jumalasta, ihmisestä ja elämästä. Mitä enemmän sitä sisäistämme, sitä enemmän elämä puhkeaa esiin.

Mitä ikinä kohtaat tai tarvitset, turvaudu luottamuksella Jumalaan!

 

 

SAAKO SANA SYNNYTTÄÄ ELÄMÄÄ? (Jaak 1:19-27)

Tietokilpailut ovat suosittuja. Raamattua emme lue siksi, että keräisimme nippelitietoa, vaan siksi, että osaisimme elää.

Aikamme kristillisyys on usein sitä, että jotain tiedämme Jumalasta, mutta sillä ei ole käytännön merkitystä. Uskon voi rakentaa omista palikoista ja oikean moraalin koota mediasta. Tällainen ei ole aitoa kristillisyyttä – ei Raamatun eikä perinteisen kristillisen uskon mukaan.

Aito kristillisyys on oikeaa suhdetta Jumalaan ja tästä kumpuavaa aitoa kristillistä elämää. Vasta tämä antaa meille vapauden ihmistä kahlitsevasta synnistä ja sen seurauksista. Niinpä evankeliumi Kristuksesta ja elämää ohjaava Sana ovat Jaakobin kuvaamaa ”vapauden täydellistä lakia”. Vapauteen Kristus meidät vapautti – rakastamaan ja kunnioittamaan lähimmäisiämme.

Kun otamme Jumalan sanan vakavasti, se synnyttää meissä elämää. Tässä olemme vasta opetuslapsia – kasvamassa ja kypsymässä. Saamme oppia kuuntelemaan ihmisiä ja varomaan, ettemme suolla päälle käyviä puheita ja kiivastusta. Saamme opetella jokapäiväistä pyhitystä, jossa keskitymme hyvään, jolloin pahalle jää vain vähän tilaa. Näin Sana tuottaa hyvää hedelmää itsellemme ja ympäristöömme.

Kristillinen elämä ei rajaudu kirkon muurien sisälle sunnuntaisin vaan se tulvii jokapäiväiseen arkeen ja ihmissuhteisiin. Hyvää jumalanpalvelusta onkin rakentava arkipuhe, toisista huolehtiminen ja moraalisen puhtauden vaaliminen. Siinäpä sitä askarta ja hyvää elämänsisältöä koko loppumatkaksi!

Näin suuren lahjan taivaasta
me saimme omaksemme,
sanansa Herra Jumala
kun antoi aarteeksemme.

(Virsi 183:1)

 

 

ARVOKAS LÄHIMMÄINEN (Jaak 2:1-13)

Miten me mittaamme toisia ihmisiä, niin meitäkin tullaan mittaamaan.

Kristillisyytemme luonne ja laatu ilmenee kahdessa suhteessa: suhteessamme Jumalaan ja lähimmäiseen. Nämä molemmat on ankkuroitu erottamattomasti yhteen. Emme voi kehua uskollamme, jos olemme nurjamielisiä lähimmäisiä. Emme voi kehua ihmisrakkaudellamme, jos kiellämme Jumalan ja hänen sanansa.

Jaakobilla on aina oikea marssijärjestys: usko Herraan Jeesukseen ja sitä seuraava rakkaus lähimmäistä kohtaan. Samalla Jaakob kumoaa lain pelastustienä: jo yksikin rikkomus lakia eli rakkautta vastaan paljastaa ihmisen syntisen tilan. Tämä on erittäin tärkeä perusta kirjeen ymmärtämiselle.

Uskovinakin olemme aina oman aikamme lapsia. Maailmassa ihmisiä mitataan suorituksilla ja ulkonaisilla seikoilla kuten asemalla, maineella ja varallisuudella. Tähän sorrumme mekin yksilöinä ja seurakuntana. Jumala näkee aivan toisin. Hän tuntee myötätuntoa yhteiskuntamme syrjäytyneitä ja vähäosaisia kohtaan. Tämän rakkauden pitäisi tarttua meidänkin sydämiimme ja muuttua käytännöksi.

Itsekin elin hyvin rajattua elämää. Ystäviä olivat vain samanlaiset ihmiset kuin minä. Kristuksen armon kohdattuani yllättäen huomasin, että ympärilläni oli monia toisenlaisia, elämän kolhimia ihmisiä. Heistä tulikin perheväkeni eikä meidän välillä ollut enää mitään eroa. Tämä on läksy, jonka unohtaa helposti. Nopeasti olemmekin mittaamassa, lajittelemassa ja ehkä tuomitsemassakin toisia. Onneksi yksin Jumala on lopullinen Tuomari – Kristuksessa!

Huomioi, arvosta ja armahda – silloin saat takaisin samalla mitalla!

 

 

USKOSTA VAI TEOISTA VANHURSKAS? (Jaak 2:14-26)

Kumoaako Jaakob uskonvanhurskauden? Onko Raamattu ristiriitainen kirja?

Uskosta vanhurskautumista on pidetty koko uskonpuhdistuksen, luterilaisuuden ja Raamatun ytimenä. Pelastus on Jumalan lahja ja teko: Kristus sovittaa syntimme ja siksi me saamme anteeksi ja meille luetaan Kristuksen lahjavanhurskaus. Tämän lahjan omistamme uskon kautta, ilman omia tekoja. Tämän esikuvana oli Aabraham, joka uskoi Jumalaan.

Mutta nyt Jaakob toteaa Aabrahamin olleen vanhurskas tekojen tähden… Pitääkö meidän sittenkin ansaita pelastusta? Kirkkoraamattumme (1992 käännös) ilmaisee asian oivallisesti: ”Aabraham osoittautui vanhurskaaksi tekojensa perusteella”. Jumala julisti Aabrahamin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Tämä ilmensi hänen oikeaa, nöyrää suhdetta Jumalaan. Tästä oikeasta uskosta ja suhteesta seurasi oikeanlaatuinen elämä, joka osoitti uskon aitouden. Tätä totuutta Jaakob peräänkuuluttaa kirjeessään yhä uudelleen: uskosta seuraa elämä.

Voimme olla siis levollisin mielin. Kristuksen pelastusteko on yhä täydellinen. Siinä on turvamme ja voimamme. Raamattu on yhä sopusointuinen, johdonmukainen Elämänkirja. Siihen saamme luottaa kaikessa. Kristus vanhurskauttaa meidät uskon kautta Jumalan sanan lupausten mukaisesti ja synnyttää meissä arkielämän vanhurskautta.

Levollinen mieli kaikkoaa, mikäli hylkäämme Jeesuksen tai kristillisen moraalin taikka kun alamme mitata tekojemme laatua ja määrää. Sen saamme takaisin, kun katseemme nousee Kristukseen ja rukoilemme kristityn kaksi parasta rukousta:

Ole minulle syntiselle armollinen!
Tapahtukoon sinun hyvä tahtosi!

 

 

PISTÄVÄ KIELI? (Jaak 3:1-12)

Useimmat riidat alkavat pienistä sanoista. Syntyy lumipalloefekti. Kärpäsestä tulee härkänen. Sanat muuttuvat teoiksi. Vihapuhe valtaa maan.

Erimuotoisia sotia käydään ihmissuhteissa, perheissä, politiikassa ja kansojen välillä. Ne alkavat sanallisesti ja laajentuvat teoiksi. Ihmissuhteet hajoavat ja rauha vaihtuu sodaksi. Moni kantaa sydämessään koko elämänsä ajan vähätteleviä, pilkkaavia pistoja, jotka ovat haavoittaneet. Valheilla voidaan peittää totuus ja sillä yritetään paeta vastuuta. Sanoissa on voimaa äärimmäiseen pahaan asti. Sitä koemme Suomessakin, kun ristiriidat kärjistyvät ja etenkin some-vihapuhe on arkipäivää.

Sanoissa on valtava voima kaikkeen hyvään. Rauhanneuvottelut käydään sanallisesti. Riidat ratkotaan anteeksiannon voimalla. Hyvät sanat rakentavat luottamusta ja rohkaisevat hyvään. Tämä edellyttää sydämensanoja, joita tuetaan sanojen mukaisilla teoilla. Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot paljastavat perimmäiset motiivit ja tarkoitukset.

Kristittyinä meidän pitäisi olla kallellaan hyviin sanoihin. Jaakob toteaa realistisesti, että kukaan ihminen ei hallitse sanojaan. Sammakoita livahtaa vääjäämättä. Silti suumme ei pitäisi olla täynnä sammakoita. Meidän tulee ymmärtää, että sanoissa on voima hyvään ja pahaan. Olemme vastuussa jokaisesta sanastamme. Sanat voivat tuntua pieniltä ja merkityksettömiltä, mutta silti ne voivat parantaa tai tuhota ihmisen. Vihapuheen sijasta saamme puhua elämää rakentavasti.

Tässäkin saamme turvautua Jumalaan, joka on elävä Sana:

Herra, aseta vartija suulleni,
pane vartio huulteni portille.

(Psalmi 141:3)

 

 

AITO VIISAUS (Jaak 3:13-18)

Millainen on viisas ihminen? Onko hänellä korkea oppiarvo tai hyvät pisteen Mensan älykkyystestissä? Onko hänellä hyvä suhde Jumalaan ja lähimmäisiin?

Jaakobin kirjeessä ja koko Raamatussa viisaus on aina elämänviisautta. Sen ytimessä on ihmisen suhde Jumalaan. Suurinta mahdollista viisautta on turvautua Jumalaa ja suostua hänen armonsa ja rakkautensa kohteeksi. Se antaa perustan, sisällön ja voiman ajalliselle ja ikuiselle elämälle. Sananlaskuissa sanotaan: Herran pelko on viisauden alku.

Yhteys Luojaan antaa elämälle moraalisen selkärangan ja avaa rakkauden lähteet. Viisas ihminen ammentaa Jumalasta ja jakaa lähimmäisille. Viisautta on elää moraalisesti oikein ja rakastaa lähimmäistä. Viisaus on pahan välttämistä ja hyvään pyrkimistä.

Maailmassa arvostettu viisaus korottaa ihmistä. Silti ihmisen viisaus on rajallista, osin vääristynyttä. Inhimillinen viisaus tekee ylpeäksi. Oppineita kumarretaan. Kirkonkin piirissä korkea teologinen oppiarvo tai asema herättää sokeaa kunnioitusta. Heitä kuunnellaan, vaikka jotkut mitätöivät Raamatun ja kieltävät Kristuksen jumaluuden ja sovitustyön. Tällainen viisaus on peräisin sielunviholliselta, joka näennäisen viisauden nimissä sokaisee ihmisiä.

Aito viisaus kumpuaa Jumalasta. Kun turvaudut häneen ja olet pyhän Sanan ääressä, sinustakin tulee viisas. Jeesus kutsuikin seuraajikseen aivan tavallisia ihmisiä – kasvamaan Jumalan tuntemisessa ja lähimmäisen palvelemisessa, viisaudessa.

Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle.
Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta.

(Snl 2:2-4)

 

 

MISTÄ LÖYDÄMME ONNEN? (Jaak 4:1-12)

Ihmisen sydän on tyhjä. Hän etsii onnea ja täyttymystä aikamme ihanteiden innoittamana. Hetken huuma ja jälleen tyhjä sydän.

Jumala ei ole elämän vihollinen vaan sen Luoja. Hän ei kiellä elämästä ja nauttimasta niistä lahjoista, jotka hän on luonut ja antanut meille. Kuitenkin itsekkyytemme ja syntisyytemme vääristävät elämän hyvyyden. Keräämme kaikkea itsekkäästi itsellemme emmekä riittävästi huomioi toisia. Unohdamme kohtuuden. Riistämme ja käytämme väärin. Unohdamme lahjojen antajan.

Synti pilaa elämän onnen. Juuri tältä Jumala haluaa meitä varjella ja juuri tästä pelastaa. Se, mitä sydämemme himoitsee, ei lopulta tuo onnea vaan pettymyksen. Sydän jää tyhjäksi. Siksi Jaakobin kirjeessä varotetaan terävästi himon ja synnin tuomasta moninaisesta pahasta.

Toisinaan kyse ei ole pelkästään synnistä vaan jopa yhteydestä pimeyden voimiin. Nekin ovat todellisia. Kun ihminen juoksee synnin ja paholaisen perässä, hänestä on tullut Jumalan, elämän vihollinen. Tässä taistelussa ihminen häviää moninkertaisesti. Ihminen häviää synnille, paholaiselle ja Jumalalle. Tappio on katkera ja loppumaton.

Elämää tuhoavasta synnistä pitää tehdä parannus. Se on elämän perussuunnan kääntämistä Jumalan puoleen. Se on omien käsien nostamista antautumisen ja turvan pyytämisen merkiksi. Se on jättäytymistä Jumalan armon ja rakkauden varaan. Silloin alkaa ihmeellinen armotyö, joka uudistaa elämäämme. Saamme vapautua synnin totaalisesta hallintavallasta ja herätä rakkauteen. Vain Jumala voi täyttää tyhjän sydämemme.

Onneni on Sinussa.
Kaikkeni on Sinussa.
Ylistää ja palvoa,
se on armoa.

 

 

KULUTUSJUHLIEN LOPPU (Jaak 4:13 – 5:6)

Juhlat kestävät aikansa. Niin on myös kulutusjuhlien kohdalla. Juhlia seuraa laskun maksamisen aika. Onko meillä siihen varaa?

Jaakob kuvaa oman aikansa markkinatouhua. Kauppa käy, tavara vaihtaa omistajaa, kukkarot tyhjenevät ja paisuvat, monia hankkeita on vireillä. Kuvaus istuu loistavasti meidänkin aikaamme. Ihminen ajattelee, että elämä on omissa käsissä ja että omaisuus on kaiken täyttymys. Maailmanlaajuisesti katsoen monissa länsimaissa kuten Suomessa on vietetty melkoisia kulutusjuhlia viime vuosikymmenet. Samalla yli miljardi ihmistä elää vakavassa köyhyydessä ja jokapäiväisessä puutteessa.

Ajallisen rikkauden huumassa elämän syvimmät arvot ovat unohtuneet. Jumalaa ei tarvita. Lähimmäisen rakkaus ei kiinnosta. Jokainen on oman onnensa seppä. Vaikka ihminen ajattelee kaiken jatkuvan ikuisesti, vailla vastuuta, Jumalan kello raksuttaa. Armon aika päättyy ja tuomion aika alkaa. Kulutusjuhlat päättyvät. Lasku kirjoitetaan ja maksu pannan täytäntöön. Kuka pystyy maksamaan koko laskun?

Te olette maan päällä eläneet yltäkylläisyydessä ja mässäilyissä, te olette lihottaneet sydäntänne teurastuspäivänä.

Tämä on dramaattinen viesti meille jokaiselle. Joudumme yksilöinä ja kansana katsomaan vääristelemättömään peiliin ja tekemään itsearviota. Sekin on armoa, vaikka ajalliset tuomiot olisivat kovia. On armoa herätä todellisuuteen ennen kuin on liian myöhäistä. On armoa saada tulla Jeesuksen ristin juurelle ja herätä yhteisvastuuseen.

Kulutusjuhlat ovat taakka sydämelle, terveydelle ja kukkarolle.
Armojuhlissa kaikki tasataan.

 

 

KÄRSIVÄLLISYYS MAAN PERII (Jaak 5:7-12)

Elämässä tarvitaan kärsivällisyyttä. Kaikkea ei voi saada heti. Kaikki ei mahdu kerralla käsiimme. Kärsivällinen nauttii yhdestä kerrallaan.

Aikamme ihminen haluaisi kaiken heti. Tilaus nettiin ja tavara on kohta ovellasi. Ajattelepa, jos pihaasi ajaisi muutama rekka-auto ja ne kippaisivat pihallesi kerralla kaiken tavaran, vaatteet, ruuan ja härpäkkeet, mitä tarvitset koko elämäsi aikana. Valtava rojukasa! Ruuat pilaantuisivat hetkessä. Olisit hämmentynyt.

Jumala mittaa meille kaiken sen, mitä tarvitsemme kullekin päivälle. Ei yhtään liian vähän eikä yhtään liikaa. Elämme hetki kerrallaan ja saamme kokea nuo hetket täydesti – iloinen ja suruineen. Kristittyinä tiedämme senkin, että paras on edessäpäin. Se, mikä nyt tuntuu vajaalta ja mitä vielä kaipaamme, täyttyy iankaikkisuudessa.

Toisinaan elämän vastoinkäymiset, ankarat myrskyt ja raskaat menetykset tuntuvat ylivoimaisilta. Huokailemme kotiin. Odotamme Herramme tuloa. Ei jaksaisi taistella ja voimat hupenevat. Tällaisiakin vaiheita mahtuu ihmisen elämään. Silloin tuskastumme ja tulemme kärsimättömiksi. Sisäinen ahdistus pahentaa oloamme.

Jaakob viittaa Jobiin, joka menetti lapsensa, vaimonsa tuen, ystävät, omaisuuden ja terveytensä. Hän koki tuskan kasvoista kasvoihin ja kulki kärsimystien kokonaan läpi. Hän ei kulkenut pimeään, päättymättömään luolaan vaan tunnelissa, jonka päässä häämötti valoa. Lopulta hän sai astua pimeydestä valoon. Vasta silloin hän ymmärsi, että Jumala oli ollut koko matkan hänen kanssaan. Silloin hän sai kokea uuden elämän ihmeen.

Herra,
anna minulle kärsivällisyyttä!

 

 

VOIMALLINEN RUKOUS (Jaak 5:13-20)

Rukous liikuttaa maailman suurinta voimaa, Jumalan kättä. Se on pienen ihmisen suuri turva.

Rukous sopii jokaiseen elämäntilanteeseen. Se on ilojen, huolien ja surujen jakamista Jumalan kanssa. On hyvä rukoilla myös yhdessä, sillä silloin elämämme tukirengas laajenee. Seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat ovat valmiita rukoilemaan kanssasi. Tärkeää on perustaa ryhmiä, joissa voi jakaa asioita ja rukoilla toisten puolesta.

Rukous on avain yhteyteen. Se on yhteyttä Jumalan kanssa. Rukous avaa yhteyden lähimmäiseenkin. Kun rukoilemme toistemme puolesta, se on hienovaraista rakkauden osoittamista. Tämä synnyttää luottamuksen ja keskinäisen arvostuksen. Ihmisten välille voi syntyä hyvä yhteys ja ystävyys. Olen kokenut tämän monta kertaa.

Jaakobin kirjeessä luvataan suuria, kun rukoillaan. Sairas paranee, synnit saa anteeksi ja luonnonihmeitä tapahtuu kuten Eliaan kohdalla. Raamatussa onkin monia Jumalan lupauksia. Hän antaa mielellään syntimme anteeksi Jeesuksen tähden. Hän parantaa, kun sitä pyydämme. Jotkut hän parantaa heti, toiset prosessin kautta, kolmannet taivaan portilla. Lopulta kaikki, jotka pyytävät, parantuvat Jumalan armossa ja rakkaudessa. Tämä onkin ihana tulevaisuutemme.

Ajassa kohtaamme monia muureja ja esteitä. Osa niistä on parhaaksemme. Osa on vihollisen viritelmiä. Rukouksen voimalla väärät muurit sortuvat, mutta oikeat vahvistuvat. Rukouksessa olennaista on Jumalan läsnäolossa viipyminen ja sydämen valmistuminen Jumalan hyvään tahtoon. Suurinta on johdattaa eksynyt lähimmäinen pelastuksen tielle!

Rukoile, rakasta ja
kerro elämänlähteestä!